Koronapäiväkirja – pangoliinien koston päivät 16-23.4.2020

Lämmin kevät toi viime torstaina talven etelään. Lumi pumpuloi hirenkorvaiset oksat ja jalkakäytävät nietostuivat puuterilla. Yhdessä yössä jouluinen maisema piirtyi taianomaisesti joulukortista kotipihalle. Talvisesta kuvasta puuttuivat vain joulupukki, tontut ja porot.

Iltapäivällä poutapilven pehmeä lumi suli yhtä nopeasti kuin usko pikaiseen toipumiseen pandemiasta. Tänään on taas torstai. Leon syntymäpäivä. Onnea Hämähäkkimies! Aurinko paistaa ja lähiön linnut laulavat.

Tulella leikkivät viranomaiset

Hallitus avasi Uudenmaan rajat. Oliko se liian aikaista? Mielestäni kyllä. Laillisesti sulku ei ollut enää perusteltu, joten sitä ei Sanna Marinin mukaan voinut pitää voimassa. Vaara ei kuitenkaan ole vielä ohi. Taloudelliset ja sosiaaliset paineet ajavat hallituksen nurkkaan,josta ainoa ulospääsy on poikkeustoimien purkaminen. Se on lyhytnäköinen ratkaisu, joka voi vielä kostautua.

Pangoliinien kosto elää yhä oireettomien kadunkuluttajien uloshengittämässä ilmassa Keravalta Kairoon. Tautia ei ole voitettu.

Pangoliinien kosto? Aivan. Nämä syötävän söpöt ja erittäin uhanalaiset muurahaiskävyt kuuluvat kiinalaisen keittiön kulinaarisiin ihmeisiin. Ennen patoihin paahtumista pangoliinit välittivät SARS-CoV-2-viruksen lepakoilta kiinalaisille herkkusuille. Ihmiskunta sai enemmän kuin tilasi, mutta vähemmän kuin ansaitsee. Luonto voi olla hyvin julma. Niin kyyniseltä kuin se kuulostaakin, luonto sai kaipaamansa hengähdystauon.

HUS:n Lasse Lehtonen varoitti Uudenmaan liian aikaisesta avaamisesta ja toivoi uusia kiristyksiä sosiaalisiin rajoituksiin. Yhteiskunnan avaaminen liian aikaisin voi olla lyhyin polku ojasta allikkoon.

”Koronavirus ja sen aiheuttama covid-19-tauti kulkevat maailmalla vielä pitkään. Maailman terveysjärjestö WHO varoitti keskiviikkona, että suurin osa maista on vasta alkuvaiheessa pandemian vastaisessa taistelussa. WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi, että jotkin maat uskoivat jo taltuttaneensa uuden viruksen, mutta sitten niissäkin tartuntojen määrä alkoi jälleen kasvaa. Myös Afrikassa, Etelä- ja Keski-Amerikassa ja Itä-Euroopassa trendi on hänen mukaansa ollut huolestuttava. –Älkää erehtykö, meillä on vielä pitkä matka edessämme. Virus tulee olemaan kanssamme vielä pitkään, hän lausui. ” – IS

Japanin Hokkaidossa rajoitusten varhainen purkaminen johti taudin uuteen heräämiseen alle 30 päivää arkeen palaamisen jälkeen. Sama voi toistua täällä.

Jos unohdamme sen, että niin kauan kuin vaikkapa Kauniaisissa, Korsossa, Oulussa tai Juvalla elää yksikin oireeton viruksenkantaja, epidemia on valmis uuteen kierrokseen. Uudenmaan avaamisen jälkeen muitakin sosiaalisia rajoituksia puretaan asteittain. Nyt näyttää siltä, että alaluokkien kouluopetukseen palataan 14. toukokuuta. Toivon, että se ei ole liian aikaista. Vaikka Covid-19 on lapsilla (yleensä) lievä, he voivat kuljettaa tartunnan koteihinsa vanhemmille, sisaruksille, isovanhemmille jne., jotka vievät sen edelleen työpaikoille.

Jos SARS-CoV-2 kiertää jossain päin maailmaa, se voi palata ja todennäköisesti palaa Suomeen. Tuleeko sen jonkun onnettoman maailmanmatkaajan tennareissa vai bisnesmogulin salkussa on lopulta aivan samantekevää. Ennemmin tai myöhemmin virus palaa vahvempana tai heikompana, olimme siihen valmiita tai emme.

Täydellinen eristäytyminen ja itsekkään nationalistiset ratkaisut johtavat pidemmällä syklillä vain entistä syvempiin sisä- ja ulkopoliittisiin ongelmiin. Yksikään valtio ei selviä tästä ilman muiden apua. Koko maailma on riippuvainen Kiinalaisista suojavarusteista. Pandemia päättyy sitten kun valtiot pystyvät tekemään solidaarisesti yhteistyötä viruksen kukistamiseksi.

Jos EU:n jäsenvaltiot eivät löydä keskinäistä solidaarisuutta tämän taudin kitkemisessä, Lissabonin sopimus on vain arvoton kasa paperia. Kilpailu ja katkera kyräily yhteistyön sijaan murentaa EU:n perustuksia, mutta sama toteutuu Yhdysvalloissa, joissa osavaltiot taistelevat ankarasti rajallisista suoja- ja hoitovarusteista.

Vihaa ja rakkautta koronaviruksen aikaan?

Auttajat, pettäjät ja selkäänpuukottajat elävät kansojen kollektiivisessa muistissa vuosikymmeniä tai vuosisatoja. Anteeksi voidaan antaa, mutta selkänsä kääntäneet eivät koskaan unohdu. Suomalaiset muistavat katkerasti kuinka Ruotsi käänsi meille selkänsä Suomen sodassa 1808-1809 ja talvisodassa 1939-1940. Se tuntui pahalta ja se muistetaan, vaikka vain kourallinen nykyään elävistä suomalaisista koki henkilökohtaisesti talvisodan. Katkeristakin muistoista tulee osa kansallista identiteettiä. Yhteinen katkeruus yhdistää.

EU on sodassa pandemiaa vastaan. Pohjoisen rikkaat valtiot käänsivät selkänsä köyhempien etelän maiden hädälle silloin, kun avun tarjoaminen olisi jo pitänyt aloittaa. Vaikka se on ymmärrettävää, sitä voi olla vaikea antaa anteeksi. Tämä pohjoisen piittaamattomuus ei etelässä kovin nopeasti unohdu.

Saksa on sittemmin tehnyt enemmän kuin oman osuutensa tarjoamalla tehohoitopaikkoja ja avustuslähetyksiä sadoille italialaisille, espanjalaisille ja ranskalaisille, vaikka Saksakaan ei ole immuuni epidemialle. Saksa ei voi yksin kantaa vastuuta koko Euroopasta. Ahneuden, itsekkyyden ja minä-minä-minä turhasta piipityksen pitää loppua! Me olemme tässä yhdessä, Eurooppa ja koko maailma.

Afrikan ja Aasian köyhien maiden auttamatta jättäminen lähestyvien raamatullisiin vitsauksiin rinnastuvien nälänhätien kanssa on täysin kestämätön ratkaisu. EU:n rajoille voi pian saapua neljän miljoonan syyrialaispakolaisen seuraksi jopa kymmeniä miljoonia pakolaisia Afrikasta ja Aasiasta.

Kriisin pitkittyessä solidaarisuutta on löytynyt Euroopan unionin sisältäkin. Ursula von der Leyenin vetoaminen EU:n yhteistyön tiivistämisen puolesta ei ole jäänyt vain puheen tasolle. EU:n toiminta on tehostunut koko ajan ja etenkin taloudelliset valmiudet tulevan taantuman vaikutusten minimoimiseksi jäävät herkästi kaiken muun uutisoinnin jalkoihin. EU:n kriisitoiminnan hitaus selittyy osin jäsenvaltioiden omilla laeilla, jotka monissa tapauksissa kieltävät huoltovarmuuden kannalta tärkeiden varusteiden viemisen muihin maihin kriisin aikana tai sen välittömästi uhatessa. Näitä lakeja on sittemmin muutettu mm. Saksassa.

Virheitä, erheitä ja enemmän mokia

Suomi jättäytyi ainoana EU-maana esittämänsä yhteishankintamekanismin ulkopuolelle syistä, joita voi vain arvailla. Hankinnat korvattiin kaupoilla, joiden välittäjäksi palkattiin rikoksista tuomittuja kohuyrittäjiä. Tulos oli odotusten mukainen. Yrittäjä sai hyvät rahat ja valtio rekkalasteittain jätettä. Nyt vähän tolkkua tähän toimintaan!

Business Finlandin valtava tukipaketti näyttää satavan yrittäjille, jotka vähiten tarvitsevat tukea. Samalla eniten tukea tarvitseville jää luu kouraan. Onneksi monien paremmin pärjäävien selkäranka on tallella ja turhia tukia on palautettu. Pienet ja keskisuuret yritykset kampaajista ravintoloihin ovat suurimmissa vaikeuksissa. Harvat IT-yritykset tarvitsevat koronan vuoksi tukia.

Eilen, tänään ja huomenna

Pandemiaan liittyvää politiikkaa ja taloutta ei voi määritellä eilisen opeilla. Tänään on katsottava myös tulevaisuuteen. Millaisessa maailmassa haluamme elää, kun pandemia päättyy! Päätöksemme tänään vaikuttavat tulevaisuuteen ja tulevien sukupolvien elämään. Pyydämmekö jo valmiiksi anteeksi tulevilta sukupolvilta?

Haluammeko keskenään kyräilevän, katkeran vihamielisen ja solidaarisuudesta piittaamattoman tilkkutäkki-Euroopan, jota hallitsee kansallisilla tasoilla ksenofobia ja totalitäärinen fasismi?

Pandemia voi vahvistaa tai kaataa Euroopan unionin

”Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoo olevansa valmis kasvattamaan merkittävästi EU:n yhteistä budjettia, jotta talouden toipumista koronaviruskriisistä pystytään tukemaan. Merkelin mukaan solidaarisuuden nimissä on oltava valmis tekemään jotain täysin erilaista, kuten kasvattamaan merkittävästi maksuosuuksia EU:n budjetissa määrätyksi ajaksi.”

Olen kiukkuisena pannut merkille,että THL:n ja STM:n välille on kehittynyt kitkaa. Tuo kitka ei palvele ketään, mutta vaarantaa monia. STM:n Varhila ja THL:n Tervahauta ovat eri linjoilla hengityssuojien yleisen käytön hyödyistä.

Kyse on vertauskuvallisesti siitä, että Tervahaudan mukaan sateella on järkevää käyttää sateenvarjoa, koska mitä useampi suojautuu sateelta sateenvarjolla, sitä harvempi kastuu. Varhilan mielestä Tervahauta puhuu ihan höpölööperiä, koska sateenvarjon hyödyistä ei ole kiistatonta näyttöä. Kovalla tuulella sade piiskaa kuitenkin sateensuojan alle, joten on ihan perusteltua kysyä miksi kannatella varjoa päänsä päällä, kun käsiä tarvitaan muuhunkin. Logiikan ydin on oikeastaan, että vaikka sateenvarjo sinänsä suojaa sateelta, sen liikuttaminen voi johtaa kastumiseen ja kaiken lisäksi sateenvarjo on ukkosenjohdatin. Varjosta voi olla siis enemmän haittaa kuin hyötyä.

”Tiistaina THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta suositteli kangasmaskin käyttöä viruksen leviämisen estämiseksi, mutta vielä samana iltana sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila tyrmäsi kehotuksen Tervahaudan yksityisajatteluksi.”

Markku Tervahaudan takinkäännön taustalla vaikuttanee mm. HUSin Lasse Lehtonen ja toimitusjohtaja Juha Tuominen, jotka puoltavat hengityssuojaimien yleistä käyttöä. En tiedä mihin Varhila perustaa kantansa, mutta minusta STM:n logiikka on ollut hieman ontuvaa epidemian alusta alkaen. STM:n kasvosuoja-logiikalla kondomien käyttö ei ole perusteltua, koska vaurioitunut kondomi voi johtaa ei-toivottuun raskauteen, eivätkä kondomit takaa sataprosenttisesti suojaa sukupuolitaudeilta.

Jättäkää jumalauta kondomit, sateenvarjot ja hengityssuojat ammattilaisille!

Tyhmät analogiat ja säälittävä sarkasmi sikseen. Mielestäni se, että riittävän suuri osa väestöä käyttää jonkinlaista hengityssuojaa on parempi kuin se, että kukaan ei käytä minkäänlaista suojaa. Hong Kong, Singapore, Taivan, Japani ja Etelä-Korea luottavat hengityssuojiin ja minä kumarran aasialaisille, jotka ovat tarpeeksi rohkeita peittääkseen kasvonsa julkisesti.

Uutisia: epidemia saattoi alkaa jo syyskuussa, sanovat brittitutkijat

  • Tutkimus paikansi ihmiseen tarttuneen viruksen alkuperän syys-joulukuun välille
  • SARS-CoV-2 on lähtöisin todennäköisemmin eteläisestä Kiinasta kuin Wuhanista, mutta lepakoiden ja muiden potentiaalisten isäntäeläinten analyysejä viruksen evoluutioreiteistä tarvitaan lisää

Cambridgen yliopiston johtaman tutkijaryhmän mukaan koronavirusepidemia on voinut puhjeta kauempana Wuhanin eteläpuolella. Viruksen alkuperää tutkinut ryhmä analysoi suuren määrän viruskantoja ympäri maailmaa ja laski, että viruksen on täytynyt ilmaantua 13. syyskuuta ja 7. joulukuuta välisenä aikana.

Virus on voinut mutatoitua nykyiseen tehokkaasti leviävään muotoonsa jo kuukausia sitten, mutta se pysyi pitkään piiloutuneena eläimeen tai ihmiseen, eikä tartuttanut muita, Cambridgen yliopiston geneetikko Peter Forsterin mukaan.

SARS-CoV-2 alkoi levitä ihmiseltä toiselle 13. syyskuuta ja 7. joulukuuta välisenä aikana. Tarkempi selvitys viruksen leviämisestä on julkaistu Proceedings of the National Academy of Sciences (PNAS) -lehdessä. Cambridgen ryhmä analysoi viruskantoja fylogeneettisen verkon, eli erään matemaattisen algoritmin avulla. Tällä pystyy kartoittamaan organismien globaalit liikkeet geenimutaatioiden perusteella.

Näin ryhmä yritti paikallistaa potilas-nollan. Eräät varhaiset merkit saivat tutkijat suuntaamaan katseensa Wuhanin eteläpuolelle, jossa ensimmäiset infektiot raportoitiin joulukuussa.

Tutkijaryhmä rekonstruktioi viruksen varhaisen leviäimisen ihmisten keskuudessa. Saman ryhmän edellinen havainto oli, että suurin osa Yhdysvalloissa ja Australiassa havaituista viruksista on geneettisesti lähempänä lepakoiden viruskantoja kuin Itä-Aasiassa leviävät viruskannat. Yleisin virustyyppi Euroopassa on Itä-Aasian virustyypin variantti.

Mutta ensimmäisen tutkimuksen aineistona oli vain 160 viruskantaa epidemian joulukuun lopulta. Pieni otoskoko ei osoittanut missä ja milloin tauti siirtyi eläimistä ihmisiin. Uusi tutkimus, jota ei ole vertaisarvioitu, käsittää laajemman otoksen virusnäytteitä eri puolilta maailmaa. Näytteitä on saatu useista lähteistä, kuten Saksan Munsterin oikeuslääketieteen instituutista. Tämän tutkimuksen tietokanta sisältää 1001 virusnäytteen täydellisen genomisekvenssin.

Mitä enemmän viruskantoja analysoitiin, sitä tarkemmin tutkijaryhmä pystyi kartoittamaan viruksen globaalia leviämistä. Laskemalla mutaatiot ja selvittämällä missä ja milloin mutaatiot ovat syntyneet ryhmä pääsi ähemmäksi ensimmäistä tartunnan saanutta henkilöä, eli myyttistä potilas-nollaa.

SARS-CoV-2, joka aiheuttaa Covid-19-taudin on lähtöisin lepakoista. Ihmisillä tavattava viruskanta on 96 prosenttisesti identtinen lepakoiden ulosteista Yunnanissa 2013 löydetyn koronaviruksen kanssa. Ihmisillä ja lepakoilla löydettyjen SARS-CoV-2 virusten välillä on kuitenkin satoja mutaatioita. Koronavirukseen kehittyy keskimäärin yksi mutaatio kuukaudessa.

Tämän perusteella eräät tutkijat ovat pohtineet, olisiko virus voinut levitä vuosien ajan kaikessa hiljaisuudessa eläimillä ja ihmisillä ennen kuin se adaptoitui ihmisillä tehokkaasti leviäväksi viruskannaksi.

Cambridge-ryhmän mukaan ensimmäisten tartuntojen ilmaantuminen voi olla tapahtuma, jonka seurauksena kehittyneet mutaatiot johtivat nykyiseen tehokkaasti leviävän ja aggressiivisen kannan kehittymiseen.

Viruksesta tuli nopeasti politiittisen propagandan ja salaliittoteorioiden väline. Donald Trumpin mukaan kyse on ”kiinalaisesta viruksesta” ja monien hänen kannattajiensa mielestä Kiina on vastuussa koko pandemiasta. Peking on vastannut väittämällä, että sotilaiden olympialaisiin osallistuneet amerikkalaiset olisivat tuoneet taudin mukanaan. Fox News ja CNN ovat pohtineet mahdollisuutta, että virus olisi lähtöisin Wuhanissa toimivasta biologisesta tutkimuskeskuksesta. Luulen, että venäläisten mielestä suomalaiset ovat kaiken pahan alku ja juuri. Eli tarinoita riittää.

Salaliittoteorioista huolimatta mikään ei viittaa siihen, että virus olisi laboratoriosta peräisin. Tutkijoiden mukaan kaikki todisteet viittaavat luonnolliseen alkuperään.

Yunnanin Kunmingin eläintieteen laitoksen geenitutkija Su Bing kertoi, että fylogeneettiset verkot ovat luotettavia työkaluja, joita geenitutkijat ovat käyttäneet vuosikymmenien ajan. Tutkijat ovat löytäneet fylogeneettisille verkoille sovelluksia monilta tutkimusalueilta, kuten esihistoriallisen ihmisen liikkeiden jäljittämisessä. Mutta menetelmällä on rajat, Su Bing sanoi. Fylogeneettiseen verkkoon perustuvan aika-arvion tarkkuuteen vaikuttavat näytteen koko ja oletus mutaation nopeudesta.

Uudenlaisen virusepidemian aikana virus voi muuttua arvaamattomilla tavoilla, joten menetelmä ei ole kovinkaan tarkka. Tällä menetelmällä rakennettuihin malleihin sisältyy selvä virhemarginaali. Siitä huolimatta fylogeneettisilla verkoilla laaditut mallit voivat antaa tärkeitä vihjeitä tuleville tutkimuksille. Malleista tehtäviin johtopäätöksiin on kuitenkin suhtauduttava varauksella.

Cambridge-tutkimus nosti esiin myös joitain uusia kysymyksiä. Kiinalaisten tutkijoiden eristämä ja raportoima ensimmäinen kanta oli nuorempi kuin alkuperäinen virustyyppi, joka aiheutti epidemian puhkeamisen. Miksi Yhdysvalloissa on enemmän viruskantaa, joka on geneettisesti lähempänä lepakkovirusta kuin Wuhanissa havaittu viruskanta?

Forsterin mukaan voi olla, että alkuperäinen kanta on saattanut aluksi syntyä Kiinassa, mutta se on paremmin sopeutunut Yhdysvaltojen väestöön ja ympäristöön.

Uutisia: Covid-19-okote voi olla turhaa optimismia, vroittaa asiantuntija

Lontoon Imperial Collegen professori varoittaa, että meidän on ehkä mukauduttava SARS-Cov-2-virukseen.

Toimivan rokotteen kehittämiselle ei ole takeita, varoittaa maailman johtaviin virusasiantuntijoihin kuuluva professori David Nabarro. Ihmiskunnan on tulevaisuudessa ehkä elettävä koronaviruksen uhan alla ja mukauduttava virukseen.

Masentavan arvion kertoi Lontoon Imperial-yliopiston professori ja Maailman terveysjärjestön (WHO) Covid-19 lähettiläs David Nabarro samaan aikaan, kun Britanniassa tautiin kuolleiden määrä ylitti 15 000.

Pelkästään lauantaina koronaviruksen aiheuttamaan tautiin menehtyi 888 ihmistä. Ministeri Robert Jenrick kuvaili lukuja ”silmät avaaviksi”. Tartunnan saaneiden kokonaismäärä kasvoi 5525:llä.

Lukuihin ei sisälly hoivakotien kuolemantapauksia. Tartunnat ja kuolemantapaukset ovat aiheuttaneet kasvavaa hallintoon kohdistuvaa närkästystä, koska sairaala- ja hoivakotien henkilökunnalta puuttuu suojavarusteita.

Maaliskuun lopulla hallituksen terveysneuvonantajat arvioivat optimistisesti, että jos Iso-Britannian Covid-19 kuolemat jäävät epidemian kestäessä alle 20 000 ihmiseen, sitä voitaisiin pitää ”hyvänä tuloksena”. Mutta koska hoivakodeissa on jo menehtynyt koronaviruksen aiheuttamaan tautiin arviolta 6000 ihmistä, virallinen tavoite on jo ylitetty.

Nabarro korosti The Oberver -lehden haastattelussa, että rokotteen suhteen ei pidä olla liian luottavainen. Joihinkin viruksiin tai tarkemmin saman viruksen eri muunnoksiin on hänen mukaansa lähes mahdotonta kehittää yhtä turvallista ja tehokasta rokotetta.

Ihmisten on lähitulevaisuudessa varauduttava elämään jatkuvan virusuhan alla ja sopeuduttava viruksen olemassaoloon.

”Tämä tarkoittaa, että meidän on eristettävä sekä sellaiset ihmiset, joilla on taudin oireita, että näiden ihmisten kanssa tekemisissä olevat. Vanhempia ihmisiä on suojeltava tartunnalta. Lisäksi on varmistettava terveydenhuoltojärjestelmän kantokyky ja valmiudet. Se on uusi normaali meille kaikille.”

Britannian entinen terveysministeri Jeremy Hunt sanoi, että kansakuntien ainoa tie eteenpäin on tukea uutta globaalia terveysjärjestelmää. Sen puitteissa kansainvälistä yhteistyötä lisättäisiin ja tiivistettäisiin. Tämä edellyttäisi rikkaita maita kantamaan suuremman vastuun koko maailman terveydestä ja hyvinvoinnista. Jeremy Hunt korosti, että globaali terveysjärjestelmä kuuluu samalla tavalla kansainvälisen yhteisön kiireellisiin toimiin, kuin ilmastonmuutoksen torjunta. Molemmissa voidaan voidaan saavuttaa tuloksia vain kansainvälisellä yhteistyöllä, Hunt kertoi Observerille.

Hunt kritisoi selväsanaisesti Donald Trumpin päätöstä luopua WHO:n rahoituksesta. Hän totesi, että koronan opetus on ”parantaa, ei tuhota”, eikä nyt ole oikea aika heikentää Maailman terveysjärjestelmää.

Yksi isoista opetuksista tästä on se, että kun puhutaan terveydenhuoltojärjestelmistä ympäri maailmaa, olemme vain niin vahvoja kuin ketjun heikoin lenkki.”

”Vaikka Kiinaa voidaan perustellusti kritisoida epidemian peittelystä taudin alkuvaiheessa, tilanne olisi ollut paljon pahempi, jos SARS-CoV-2 olisi alkanut Afrikassa. Kansainvälisen yhteistyön ja köyhimpien maiden terveydenhuoltojärjestelmien tukemisen on oltava ensisijainen tavoite. Meidän on opittava, että pärjäämme seuraavalla kerralla!”

Nabarron viesti ei surullista kyllä jäänyt ainoaksi synkäksi uutiseksi.

WHO:n uusien sairauksien ja zoonoosien (eläimistä ihmisiin ja ihmisistä eläimiin siirtyvien patogeenien) yksikön päällikkö Maria Van Kerkhove varoitti viime perjantaina, että ei ole todisteita, että nyt kehitteillä olevat vasta-ainetestit osoittaisivat, onko henkilöllä immuniteetti SARS-CoV-2-virukselle, tai ettei hänellä ole riskiä sairastua uudelleen Covid-19-viruksen aiheuttamaan tautiin.

Lauantaina selvisi, että lääkäreillä ja sairaanhoitajilla on pulaa täyspitkistä suojapuvuista. Suuttumus kohdistuu viranomaisiin, jotka eivät ole tilanteen tasalla ja ovat epäonnistuneet tarvittavien varastojen hankinnassa ja ylläpidossa.

Edellinen tilann kuulostaa jo melko kotoisalta. No me emme ole ainoita, jotka säheltää. Samaa sekoilua esiintyy kaikkialla. Vieläkään ei oikein ymmärretä kuin helvetin vakavasta taudista on kyse. Tämä tilanne, jossa olemme nyt, voi olla uusi normaali.

Rokotetta ei ehkä onnistuta kehittämään. Tautiin ei mahdollisesti kehity immuniteettia ja laumasuojakin lienee toiveajattelua. Voi olla, että tauti aikanaan kesyyntyy tavalliseksi yskäksi, mutta siihen voi mennä vuosia.


Uutisia: tauti levisi alussa jopa kaksi kertaa luultua nopeammin

  • Amerikkalaistutkijoiden mukaan jokainen kantaja tartutti keskimäärin 5,7 ihmistä. Edellinen arvio perustui puutteelliseen dataan.

Koronavirus oli epidemian alussa jopa kaksi kertaa tarttuvampi kuin aiemmin tiedettiin. Alkuvaiheessa epidemiologit laskivat, että jokainen tartunnankantaja tartuttaa 2-3 ihmistä. Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan virhettä selittää epidemian alun kaaos Wuhanissa. Sekasorron keskellä luotettavan aineiston saaminen oli haastavaa ja kuva taudin leviämisestä vääristyi.

Viime viikolla Emerging Infectious Diseases -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa Steven Sanchen ja Lin Yen-tingin johtamat tutkijat kirjoittivat: ”Diagnostisten reagenssien puuttuminen varhaisessa vaiheessa, muutokset tarkkailun intensiteetissä ja tapausmäärittelyissä sekä terveydenhoitojärjestelmän ylikuormittuminen vääristivät alustavia arvioita taudin tarttuvuudesta.”

Los Alamosin tutkimuksessa analysoitiin noin 140 varhaista potilasta Hubein maakunnan ulkopuolella. Näiden avulla arvioitiin kuinka nopeasti virus levisi taudin keskuksesta. Suurin osa alkuperäisistä tartunnoista oli epidemiologisesti yhteydessä Wuhaniin.

Siihen mennessä, kun tapaukset vahvistettiin Hubein ulkopuolella sijaitsevissa provinsseissa kaikilla Kiinan provinsseilla oli jo saatavilla diagnostiikkavälineitä ja he seurasivat aktiivisesti Wuhanista lähteviä matkustajia.

Hubein provinssin ulkopuoliset terveydenhuoltojärjestelmät eivät vielä olleet hukkumassa potilastulvaan, joten niissä etsittiin ja testattiin aktiivisesti tartuntoja. Tämä johti raporttien vääristymiseen, mikä näkyi huomattavasti todellista alhaisempana tarttuvuutena.

Tutkijat havaitsivat, että sen sijaan, että tartunnan saaneiden määrä kaksinkertaistuisi 6-7 päivän sykleissä, kuten aiemmin oletettiin, tartuntojen kaksinkertaistuminen kesti todellisuudessa vain 2,3-3,3 päivää.

Tutkijoiden uuden laskelman pohjalta arvioitiin, että laumasuojan saavuttaminen edellyttäisi, että vähintään 82 % väestöstä saa immuniteetin joko infektion tai rokotuksen kautta. Alkuperäisessä tarttuvuusarviossa laskettiin, että laumasuoja saavutetaan jos 60 % väestöstä sairastaa Covid-19:ta tai saa rokotuksen. Ensimmäinen arvio oli liian optimistinen.

Laumasuoja olisi tehokkain tapa suojata väestö epidemian toiselta aallolta, mutta laumasuojan saavuttamisesta liikkuu ristiriitaisia arvioita. Jotkut pitävät immuniteetin ja laumasuojan kehittymistä epätodennäköisen.

Lontoon Imperial Collegen 11 Euroopan maan tilastoihin nojaavan laskelman mukaan tarttuvuus on 3,87. Teheranin Payame Noor yliopisto laski, että yksi potilas tartutti keskimäärin 4,86 ihmistä Iranissa epidemian ensimmäisellä viikolla. Lähinnä Kiinassa ja Hong Kongissa levinneen SARSin R0, eli tarttuvuus oli arvioiden mukaan 3.

Tutkimuksen tekijät lisäsivät, että korkeampi tarttuvuus merkitsee sitä, että jos oireettomien kantajien osuus taudin leviämisestä on merkittävä, silloin oireilevien karanteeni ja kontaktien jäljittäminen eivät riitä pysäyttämään viruksen leviämistä. Jos viidennes tartunnoista leviää oireettomien henkilöiden kuljettamana, sosiaaliset rajoitukset, eristäytyminen ja kokoontumisten estäminen ovat tehokkaimmat tavat hillitä viruksen leviämistä.

Tartuntojen vähäinen esiintyvyys Taiwanissa, Hong Kongissa ja Singaporessa sekä uusien tartuntojen määrän väheneminen Kiinassa ja Etelä-Koreassa viittaavat vahvasti siihen, että varhaiset ja asianmukaiset rajoitukset toimivat.

Uutisia: SARS-CoV-2 on uhka vuoteen 2024 asti, kertoo Harvardin tutkimus

  • Sosiaalisiiin rajoituksiin ja eristykseen on hyvä tottua. Niihin joudutaan turvautumaan tulevina vuosina ehkä useampaankin kertaan, vaikka SARS-CoV-2 vaikuttaisi lyödyltä.
  • Donald Trump ehdotti, että sosiaalisista rajoituksista voidaan vähitellen luopua.
  • Harvardin tutkijat varoittavat, että uusi Covid-19 pandemia voi vaania nurkan takana mahdollisesti vuoteen 2024 asti.

Tämä on hyvin erilainen arvioi, kuin Donald Trumpin esittämä optimistinen ennuste, jonka mukaan joidenkin osavaltioiden rajoitukset voidaan purkaa huhtikuun loppuun mennessä.

Science-lehden julkaiseman Harvardin tutkimusraportin mukaan SARS-CoV-2 epidemia voi uusiutua neljän seuraavan vuoden aikana. Raportissa ei kehoteta pitämään sosiaalisia rajoituksia yllä neljää vuotta – liekö se mahdollistakaan. Raportti kehottaa kuitenkin varautumaan pitkiinkin ajoittaisiin sosiaalisiin rajoituksiin tulevien kahden vuoden aikana, jos sitä ennen ei onnistuta kehitettämään toimivaa rokotetta ja tehokasta hoitoa.

Jopa siinä tapauksessa, että virus vaikuttaa hävinneen, Sars-CoV-2 -valvontaa on ylläpidettävä, koska tartunnan uusiutuminen voi olla mahdollista vielä 2024, raportissa todetaan.

Koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi useimmat maailman valtiot ovat ottaneet käyttöön joukon sosiaalisia rajoitustoimenpiteitä kokoontumisrajoituksista koulujen ja ravintoloiden sulkemisiin sekä ulkoiluaktiviteettien ja liikkumisen minimoimiseen vain välttämättömiin kauppa- ja apteekkikäynteihin.

Pandemia on toisen maailmansodan jälkeen pahin globaali kriisi. Se on tappanut yli 190 000 ihmistä maailmanlaajuisesti. Tartuntojen määrä on jo 2,73 miljoonaa tapausta. Todellinen määrä voi olla 20-50 kertaa suurempi. Pahimmin Covid-19 koettelee Yhdysvaltoja, jossa epidemia o laukalle lähtenyt hevonen. Kolmannes tartunnoista on USA:ssa, jossa menehtyneitä on jo yli 50 000. Espanja on tämän surullisen tilaston kakkosena 213 000 tartunnalla ja yli 22 000 kuolleella. Italiassa tartuntoja on noin 190 000 ja uhreja 25 549.

Ranskassa 158 000 / 21856
Saksassa 153 000 / 5581
Britanniassa 138 000 / 18 738
urkissa n. 102 000 / 2491
Venäjällä 62 770 / 555
Ruotsissa 16 755 / 2021
Suomessa 4284 / 172

Las Vegasin asunnottomat on majoitettu paikoitusalueelle. WHO varoitti, että Covid-19 ei ole saavuttanut tautihuippua. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan koronaviruksen aiheuttama taantuma/lama on pahin sitten 1930-luvun Suuren laman. Kiina on alkanut vaiheittain purkaa rajoituksia ja karanteenejä. Myös Euroopassa on otettu varovaisia askeleita rajoitusten poistamiseksi ja normaaliin arkeen palaamiseksi.

Trump fantasioi paluusta normaaliin viimeistään vappuna.

Harvardin tutkimuksessa käytettiin yhdysvaltalaisia tietoja kahdesta edellisestä koronavirus-epidemiasta (SARS, MERS) mallinnettaessa Sars-CoV-2:n mahdollisia leviäämistapoja erilaisissa skenaarioissa siten, että muuttujina olivat vuodenajan muutokset ja immuniteetin kestot.

Kaikissa mallinnetussa skenaarioissa virus pystyi leviämään vuodenajoista riippumatta. Raportissa todetaan että jos pysyvää immuniteettia virukselle ei synny, se todennäköisesti tulee kiertämään maailmaan pitkään ja toistumaan säännöllisesti, mutta jos pysyvä immuniteetti saavutetaan, virus häviää viidessä vuodessa.

Viitaten Kiinan, Etelä-Korean ja Singaporen kokemuksiin raportti totesi, että intensiiviset sosiaaliset rajoitustoimenpiteet mahdollistavat tartuntojen ja kontaktien riittävän jäljittämisen, tarvittavat karanteenitoimenpiteet ja helpottavat näin sairaanhoitojärjestelmien taakkaa.

The authors said their goal was not to endorse social distancing policies, but to identify likely transmission trajectories, complementary interventions such as increasing intensive care unit capacity, and treatments to reduce ICU demand, as well as to expand the options for bringing the pandemic under long-term control.”

 

https://www.theguardian.com/world/2020/apr/22/french-study-suggests-smokers-at-lower-risk-of-getting-coronavirus

https://www.scmp.com/news/china/article/3080096/could-existing-vaccines-help-fight-covid-19-researchers-are-trying-find

https://www.scmp.com/news/world/united-states-canada/article/3080131/coronavirus-vaccine-incomplete-immunity-could-offer

https://www.scmp.com/news/china/society/article/3080156/coronavirus-re-emergence-will-be-threat-until-2024-harvard-study

https://www.scmp.com/news/china/science/article/3080380/coronavirus-outbreak-may-have-started-september-say-british

https://www.scmp.com/news/china/science/article/3079879/chinas-initial-coronavirus-outbreak-wuhan-spread-twice-fast-we

https://www.theguardian.com/world/2020/apr/18/dont-bet-on-vaccine-to-protect-us-from-covid-19-says-world-health-expert