Corpus esoterica: Hermetismi

Corpus esoterica kokoaa yhteen mysteeri- ja salatieteiden historiaa. Hermeettiset kirjoitukset sisältävät esoteerisen filosofian syvimmän olemuksen. Hermetismi voi puhutella ihmisiä, joita kiinnostaa mysteeri- ja salatieteet, alkemia, henkinen kasvu ja metafysiikka.

Corpus esoterica:

  • auttaa ymmärtämään erilaisia kulttuureja ja uskomusjärjestelmiä.

  • selittää uskonnollisia, hengellisiä ja filosofisia oppeja sekä niiden suhteita.

  • vastaa todellisuuden ja tietoisuuden luonteen herättämiin kysymyksiin.

Kolmesti mahtava Hermes

Muinaisessa Egyptissä ja Kreikassa syntynyt hermetismi on okkultistinen filosofinen traditio, joka perustuu myyttisen Hermes Trismegistuksen kirjoituksiin. Hermetistiset kirjoitukset vaikuttivat alkemian, astrologian ja magian tutkimuksen lisäksi gnostilaisuuteen, filosofiaan, metafysiikkaan ja okkultismiin. Hermeettisellä filosofialla ja symboliikalla on vahva yhteys vapaamuurariuteen.

Tutustuin “Kolmesti mahtavaan Hermekseen” Umberto Econ Foucaultin heilurin ja Carl Jungin arkkityyppien välityksellä. Jungille Hermes Trismegistus oli kollektiivisen alitajunnan symboli – suuri arkkityyppien ja yhteisten symbolien kokoelma, jonka Jung uskoi muodostavan psykologian perustan.

Foucaultin heiluri

Umberto Eco käytti Hermes Trismegistuksen hahmoa romaanissaan Foucaultin heiluri. Hermes Trismegistuksen uskotaan kirjoittaneen joukon muinaisia tekstejä, jotka tunnetaan nimellä Corpus Hermeticum.

Foucaultin heilurissa Hermes Trismegistuksen hahmo toimii symbolina symbolien voimasta ja väärintulkintojen vaaroista. Romaanin Kabbalaa tutkivilla päähenkilöillä on pakkomielle Hermes Trismegistuksesta ja hänen opetuksistaan.

Econ kuvaama Hermes Trismegistus on monimutkainen ja vivahteikas hahmo; viisauden ja vaaran lähde. Foucaultin heilurissa Hermes Trismegistus edustaa ihmisen mielikuvituksen voimaa ja mahdollisuuksia mielikuvituksen väärinkäyttöön:

  • Hermes Trismegistus edustaa Symbolien voimaa. Hermes Trismegistus on symbolien mestari ja hän käyttää niitä opetuksensa välittämiseen. Eco varoittaa, että symbolit voivat kuitenkin olla vaarallisia, jos niitä tulkitaan väärin.
  • Harhan lähde: Romaanin tutkijoilla on pakkomielle Hermes Trismegistukseen ja hänen opetuksiinsa. Tekstien väärintulkinta luo harhaisen ja vaarallisen käsityksen todellisuudesta.
  • Metafora nykyajan vaaroista: Eco väittää, että valistuksen rationaalisuuden ja edistyksen painottaminen on johtanut merkityksen ja henkisyyden menettämiseen.Eco uskoo, että Hermes Trismegistus edustaa esimodernia maailmankuvaa, joka oli syvällisemmin kosketuksissa maailmankaikkeuden mysteerien kanssa. Foucaultin heilurissa Hermes Trismegistus on provosoiva ja ajatuksia herättävä hahmo.
  • Eco haastaa lukijansa pohtimaan symbolien voimaa, väärintulkintojen vaaroja ja merkityksen menetystä modernissa yhteiskunnassa.

Hermes Trismegistus on muinaisen esoteerisen filosofian kirkkainta lyhtyä pitelevä valonkantaja. Varhaiset kristilliset kirjoittajat tunsivat ja kommentoivat hermeettisiä kirjoituksia. Kirkkoisät, kuten Justinos Marttyyri, Tertullianus ja Klemens Aleksandrialainen lainasivat hermeettisiä kirjoituksia kristinuskon puolustamiseksi. Stobaeus keräsi Hermeksen kirjoitusten fragmentteja.

Vuosisatojen ajan Hermes Trismegistus oli mysteerien ja salaisen tiedon välittäjä humanisteille, teologeille ja filosofeille. Renessanssiajattelijoista mm. Giovanni Pico della Mirandola, Lodovico Lazzarelli, Marsilio Ficino, Giordano Bruno ja Theophrastus Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheim (Paracelsus) omaksuivat vaikutteita hermetismistä.

Hermeettisten kirjoitusten syntyhistoriasta ei vallitse yksimielisyyttä. Mead uskoo, että osa hermeettisistä kirjoituksista on ajallisesti vanhimpien kristillisten kirjoitusten ikäisiä, kun von Christ puolestaan sijoittaa hermeettiset kirjoitukset kolmannelle vuosisadalle jaa., ja löytää niistä uusplatonistisia vaikutteita. Eräiden hypoteesien mukaan hermetismi syntyi jo 300 eaa., edelsi kristinuskoa ja vaikutti alkukristillisyyden kanssa samoihin aikoihin Aleksandriassa.

Lennokkaimpien myyttien mukaan Hermes Trismegistus oli Jumalten kirjuri ja Abrahamin aikalainen – ehkä Abrahamin opettaja.

Historiallinen konteksti: Thoth ja Isis

Hermes Trismegistus on synkretistinen jumala tai valaistunut profeetta, jossa yhdistyy helleenien Hermeksen ja egyptiläisten Thothin myytit. Joidenkin tarujen mukaan Hermes Trismegistus oli kolme historiallista henkilöä – ”kolmesti mahtava”.

Thoth, joka tunnettiin myös nimellä Tehuti, oli viisauden, tiedon ja kirjoitustaidon jumala. Hänet kuvattiin usein ibis- tai paviaanipääisenä miehenä, joka kantoi kynää ja taulua. Nämä symboloivat hänen rooliaan jumalien kirjurina.

Thothin uskottiin luoneen maailman ensimmäisen kirjoitetun kielen. Hän oli myös ajanvartija ja jumalten arkistojen ylläpitäjä. Isis, joka tunnetaan myös nimellä Aset, oli taikuuden, parantamisen ja äitiyden jumalatar. Isis kuvattiin usein naisena, jolla oli kruunu, jossa oli lehmän sarvet ja aurinkokiekko, tai istuvana hahmona, joka imettää poikaansa Horusta. Isisin uskottiin olevan voimakas taikuri, joka pystyi parantamaan sairaita ja herättämään kuolleet henkiin.

Eri rooleistaan huolimatta Thoth ja Isis miellettiin toisiaan täydentävinä hahmoina. Kreikkalais-roomalaisessa maailmassa Isis oli yksi rakastetuimmista jumaluuksista ja hänen palvontansa lakkasi vasta kristinuskon myötä vuonna 529, jolloin viimeinenkin Isiksen temppeli sulki ovensa.

Thoth oli rationaalisen ajattelun ja Isis intuitiivisen viisauden ruumiillistuma. Yhdessä ne edustivat tiedon ja ymmärryksen täydellistä kirjoa:

  • Molemmat jumalat yhdistettiin Horuksen silmään, jumalallisen suojan ja voiman symboliin. Thothin sanottiin palauttaneen Horuksen silmän Horukselle sen vaurioituttua taistelussa pahaa Set-jumalaa vastaan.
  • Faaraot palvoivat molempia. He uskoivat voivansa päästä käsiksi Thothin viisauteen sekä Isisin parantaviin voimiin ja magiaan. Faaraot käyttivät usein Thothia ja Isistä kuvaavia amuletteja, ja he rakensivat näille jumalille omistettuja temppeleitä.
  • Molempia jumalia pidettiin välittäjinä maallisen ja jumalallisen maailman välillä. Thoth oli jumalten kirjuri, joka kirjasi heidän päätöksensä ja kertoi niistä ihmisille. Isis oli kuolleiden suojelija, joka auttoi heitä navigoimaan tuonpuoleisessa elämässä.

Thoth ja Isis ovat Egyptin mytologian kaksi tärkeintä jumaluutta, ja heidän perintönsä inspiroi ja kiehtoo ihmisiä edelleen. Isiksen ja Hermes Trismegistuksen välille ei voi vetää aivan suoraa viivaa. Molemmat olivat erittäin arvostettuja myyttisiä hahmoja egyptiläisessä ja kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa.

Vaikka he tulivat eri aikakausilta ja taustoista, he jakavat kiehtovia yhteyksiä ja yhtäläisyyksiä. Isis oli voimakas jumalatar, joka kuvattiin usein äitihahmona ja suojelijana. Hänet yhdistettiin taikuuteen, parantamiseen ja tuonpuoleiseen. Isiksen palvonta oli laajalle levinnyt muinaisessa Välimeren maailmassa.

Hermes Trismegistus oli myyttinen hahmo, jonka väitetään kirjoittaneen Corpus Hermeticumin, eli kokoelman filosofisia ja mystisiä tekstejä, jotka vaikuttivat suuresti sekä kristityn että islamilaisen maailman alkemiaan, astrologiaan, filosofiaan ja esoteriikkaan. Häntä pidettiin viisaana opettajana ja välittäjänä ihmisen ja jumalallisen ulottuvuuden välillä.

Erilaisesta alkuperästään huolimatta Isis ja Hermes Trismegistus jakoivat kiehtovia yhtäläisyyksiä:

  • Universaalismi ja viisaus: Molempia pidettiin universaalin tiedon ja viisauden lähteinä, joilla oli ymmärrys kosmoksesta, ihmisyydestä ja jumalallisuudesta.
  • Dualismi ja harmonia: Molemmat ilmensivät dualistisia puolia, jotka edustavat sekä maskuliinisia että feminiinisiä periaatteita, tasapainoa ja harmoniaa.
  • Muutos ja uudistuminen (hengen transmutaatio): Molemmat yhdistettiin transformaatioon, uudistumiseen ja korkeamman tietoisuuden tavoitteluun.
  • Symbolismi ja rituaalit: Molemmat yhdistettiin monimutkaiseen symboliikkaan ja rituaaleihin, joissa usein käytettiin pyhiä tekstejä, esineitä ja käytäntöjä.
  • Vaikutus länsimaiseen ajatteluun: Molemmat ovat jättäneet pysyvän perinnön länsimaiseen ajatteluun, erityisesti sellaisilla aloilla kuin filosofia, henkisyys ja esoterismi.Vaikka heidän kontekstinsa erosivat, Isis ja Hermes Trismegistus jakoivat yhteisen viisauden, muutoksen ja universalismin säikeen. Ne innostavat ja kiehtovat tutkijoita ja viisauden etsijöitä edelleen.

Historiallinen konteksti: helleenien filosofia ja mytologia

Helleenien filosofinen ja mytologinen traditio vaikutti hermetismiin monella tavalla. Hermetismi syntyi Egyptissä hellenistisellä kaudella, jolloin kreikkalainen kulttuuri ja filosofia vaikuttivat voimakkaasti ja vastavuoroisesti Egyptin mytologisiin traditioihin.

Hermetismin tärkeimpiä käsitteitä, kuten logos, pneuma ja nous, voidaan löytää myös kreikkalaisesta filosofiasta. Logos tarkoittaa kreikaksi ”sanaa” tai ”järkeä”. Hermetismin mukaan logos on maailmankaikkeuden perimmäinen periaate, joka yhdistää kaiken toisiinsa. Pneuma tarkoittaa kreikaksi ”henkea” tai ”elämää”. Hermeettisen filosofian mukaan pneuma on maailmankaikkeuden elinvoima, joka virtaa kaikessa olemassa olevassa. Nous tarkoittaa kreikaksi ”nousua” tai ”henkistä kehitystä”. Hermetismin mukaan nous on ihmisen henkisen kehityksen tavoite, joka johtaa yhteyden saavuttamiseen maailmankaikkeuden perimmäiseen periaatteeseen.

Hermetismin mytologiassa on vaikutteita kreikkalaisesta mytologiasta. Hermeksen oppilaana pidetään kreikkalaista filosofi Sokratesta. Sokrates oli tunnettu viisaudestaan ja kyvystään ohjata muita ymmärrykseen ja totuuteen. Hermetismin mukaan Sokrates oli yksi harvoista ihmisistä, jotka saavuttivat nous’n.

Hermetismiin vaikuttivat myös muut mytologiset hahmot, kuten Thoth ja Isis. Thoth oli egyptiläinen jumala, joka tunnettiin viisaudestaan. Isis oli egyptiläinen jumalatar, joka tunnettiin viisaudestaan ja magiastaan. Hermetismin mukaan Isis oli yksi niistä harvoista, jotka ymmärsivät maailmankaikkeuden perimmäisiä salaisuuksia.Seuraavassa on joitakin keskeisiä hellenismin vaikutteita:

  • Dualismi: Helleeninen filosofia ja erityisesti Platonin filosofia, vaikutti vahvasti hermetismin dualismiin, eli oppiin, jonka mukaan todellisuus koostuu kahdesta peruselementistä, henkisestä ja aineellisesta. Tämä dualismi on keskeinen osa hermetismin kosmologiaa ja antropologiaa.
  • Logos: Helleenisen filosofian käsite logos, joka on määritelmä maailmanjärjestyksen ja -kaikkeuden perimmäisestä syystä, vaikutti myös hermetismiin. Hermetismin mukaan logos on jumalallinen tekijä, joka on luonut maailman ja joka pitää sen järjestyksessä.
  • Mysteerit: Helleenisten mysteeriyhteisöjen käsitykset jumaluudesta, kuolemasta ja jälleensyntymästä vaikuttivat myös hermetismiin. Hermetismin mukaan ihmisellä on mahdollisuus saavuttaa jumalallinen yhteys ja pelastus.

Tässä on konkreettisia esimerkkejä helleenisen filosofisen ja mytologisen tradition vaikutuksista hermetismiin:

  • Hermes Trismegistus: Hermetismin keskeinen hahmo, Hermes
    Trismegistus, yhdistää useita helleenisiä jumaluuksia. Häntä pidetään usein kreikkalaisen Hermes-jumalan ja egyptiläisen Thoth-jumalan yhdistelmänä.
  • Alkemia: Alkemia, joka on hermetismin keskeinen osa, perustuu helleenisen filosofian oppiin luonnon olemuksesta ja muuttamisesta.
  • Mantra: Mantrat, jotka ovat hermetismin tärkeä meditaatiotekniikka, perustuvat helleenisen filosofian oppiin logosta ja sen vaikutuksesta maailmaan.

Hermetismi on monimutkainen ja moniulotteinen traditio, johon on vaikuttanut monenlaisia lähteitä. Helleeninen filosofinen ja mytologinen traditio on yksi keskeisistä näistä lähteistä.

Hermeettinen filosofia Kybalionin mukaan

”The lips of wisdom are closed, except to the ears of Understanding”–The Kybalion.

Esoteerisen viisauden ja okkultististen oppien yksi tärkeä syntysija oli muinainen Egypti. Hermetismin juuret ovat ehkä hellenistisessä Aleksandriassa, jossa judaismi, hellenismi ja egyptiläinen mythos sekoittuivat toisiinsa innoittaen teologeja, mystikkoja ja platonistisia filosofeja.

Vuosituhansia uskontoja ja filosofioita muokanneet esoteeriset opit syntyivät Niilin varrella ”suuren maagikon” (Weret-Kekau) ja Jumalten äidin (Mut–Netjer) maassa. Egyptiläiset neofyytit, hierofantit, adeptit ja mestarit veivät viisauden ja mysteerit maailman neljään ääreen. Eräs varhainen Egyptin oppeja ammentanut mestari oli filosofian isä – Pythagoras Samoslainen (hän, joka tuntee Jumalan kuin auringon).

Hermeksen opetukset sisältyvät hermeettisiin (Hermetica) kirjoituksiin, joita kirjoitettiin yli tuhannen vuoden ajan n. 300 eaa. – 1200 jKr. Tekstit ovat erilaisia sisällöltään ja laajuudeltaan.[1, 2]

Eräs hermetismin erityinen muoto on ”uskonnollis-filosofinen” Hermetica, jonka tunnetuimmat kirjoitukset ovat Corpus Hermeticum (seitsemästätoista kreikkalaista hermeettistä tutkielmaa, jotka on kirjoitettu n. 100 – 300 jKr. välillä) ja Asklepios (saman ajanjakson tutkielma, joka on säilynyt pääasiassa latinalaisessa käännöksessä). Tätä hermeettisen filosofian erityistä, historiallista muotoa kutsutaan suppeammin hermetismiksi , jotta se voidaan erottaa filosofioista, jotka ovat saaneet inspiraationsa lukuisista täysin eri aikakauden ja luonteen hermeettisistä kirjoituksista. [3] [4]

Avoimempi termi on hermeettisyys, joka voi viitata monenlaisiin filosofisiin järjestelmiin, jotka perustuvat hermeettisiin kirjoituksiin tai jopa vain aiheeseen, joka yleensä liittyy Hermekseen (alkemiasta käytettiin usein nimeä ”hermeettinen taide” tai ”hermeettinen filosofia”).[5]

Tunnetuin termin käyttö tässä laajemmassa merkityksessä on renessanssin hermeettisyyden käsite, joka viittaa laajaan joukkoon varhaismoderneja filosofioita, jotka saivat inspiraationsa toisaalta Marsilio Ficinon (1433–1499) ja Lodovico Lazzarellin (1447–1500) Corpus Hermeticumin käännöksestä, ja toisaalta Paracelsuksen (1494–1541) uudesta lääketieteellisestä filosofiasta, joka perustuu ”tekniseen” Hermeticaan (eli astrologiseen, alkemialliseen ja maagiseen Hermeticaan, kuten Smaragditauluun ).[6]

Frances A. Yates esitti vuonna 1964 teesin, jonka mukaan renessanssin ”hermeettinen perinne”, oli ratkaiseva tekijä modernin tieteen kehityksessä.Vaikka Yatesin teesi on sittemmin suurelta osin hylätty, ”hermeettisen” alkemiatieteen tärkeä rooli sellaisten hahmojen kuin Jan Baptist van Helmontin (1580–1644), Robert Boylen (1627–1691) ja Isaac Newtonin (1642–1727) ajattelussa on osoitettu.[7][8][9]

Hermeettisyyteen liittyy vahvasti usko alkuperäisestä, jumalallisesta viisaudesta, joka paljastettiin vain vanhimmille viisaille, kuten Hermes Trismegistukselle.[10] Renessanssin aikana uskomuksesta kehittyi oppi prisca theologiasta (”muinaisesta teologiasta”), jonka mukaan on olemassa yksi ainoa todellinen teologia, jonka Jumala antoi ensimmäisille ihmisille, ja josta yhvä voidaan löytää erilaisia muinaisia ajatusjärjestelmiä.

Hermeettisen filosofian seitsemän pääperiaatetta

Kybalion on vuonna 1908 julkaistu kirja, joka esittelee seitsemän hermeettistä periaatetta. Periaatteet ovat peräisin muinaisesta Egyptistä ja Kreikasta, ja ne ovat vaikuttaneet länsimaiseen ajatteluun vuosisatojen ajan. Monet hermetistiset ideat viittaavat Herakleitoksen filosofiaan, joka voi olla yksi hermetismin helleenivaikutteista. Kybalionin seitsemän periaatetta ovat seuraavat:

  1. Mentalismin periaate
  2. Vastaavuuden periaate
  3. Värähtelyn periaate
  4. Napaisuuden periaate (polarismiprinsiippi)
  5. Rytmin periaate
  6. Syyn ja seurauksen periaate
  7. Sukupuolisuuden periaate

The Principle of Mentalism: (The All is Mind; the universe is Mental).

Kaikki on henki / logos ( substantiaalinen todellisuus, joka on kaikkien niiden ilmentymien taustalla, jotka tunnemme aineellisena todellisuutena; elämän ilmiöinä, aineena; energiana.

Herakleitokselle logos tarkoitti maailmanjärkeä.Kaikki mikä on ilmeistä aisteillemme on järki tai henki (maailmanjärki), joka on tuntematon ja määrittelemätön, mutta joka voidaan ymmärtä äärettömäksi universaaliksi tietoisuudeksi.

Ilmiöiden maailma (phaenomenon) ja universumi ovat maailmanhengen (kaiken /järjen / logoksen) luomus ja alisteinen kaikkien luotujen asioiden laeille. Kaikkeus on kokonaisuus, jonka osat ovat olemassa kaikessa. Kaikki on energiaa.

Tämä periaate kuvaa energian, voiman ja aineen todellista luonnetta, sekä miksi ja kuinka nämä kaikki ovat maailmanjärjen hallinnan alaisia. Kaikki, mitä on, on energiaa. Maailmankaikkeus koostuu energiasta, joka voi muuttua eri muotoihin. Esimerkiksi valo, lämpö, sähkö ja materia ovat erilaisia energian muotoja. Energia on jatkuvassa liikkeessä ja muutoksessa. Se voi muuntua toiseksi energian muotoksi, mutta se ei voi koskaan häviä. Tämä on vastaava ajatus kuin fysiikan laki, jonka mukaan energia ei voi syntyä tyhjästä eikä hävitä.

Herakleitos käytti kreikan logos-sanaa sen arkimerkityksen ’puhe’ ylittävässä merkityksessä ’(maailman)järki’. Hänen ajatuksensa vaikuttivat Sokrateehen, Platoniin, stoalaisuuteen ja judaismiin.

Monissa luomismyyteissä Jumala on luonut maailman kahdella tavalla: Ensimmäinen on ”logos” (puhe), jossa Jumala ”puhuu” lepotilassa olevan aineen olemassaoloon. Toinen luomistapa on ”agon” (taistelu), jossa Jumala voittaa taistelussa syvyyden alkuhirviön.

Jälkimäinen tapa viittaa baylonialaiseen Enuma Elish-myyttiin, jossa Marduk tappoi alkuhirviö Tiamatin: Marduk jakoi sitten Tiamatin jäännökset kahtia – toisesta puoliskosta hän teki taivaan (siihen hän teki paikat Anulle, Enlilille ja Ealle) ja toisesta puoliskosta maan.

Mooseksen ensimmäinen kirja on esimerkki luomisesta logoksen avulla, kun taas Psalmi 74 ja Jesaja 51 ovat esimerkkejä agon-mytologiasta. Ne muistuttavat kanaanilaista myyttiä, jossa Jumala loi maailman kukistamalla vesijumalat.

Herakleitos kuvaa kaikkeutta kokonaisuutena, jossa muutokset tasapainottuvat vastakkaissuuntaisin muutoksin. Kaiken taustalla on todellisuutta määrittävä ja säätelevä yleinen periaate, logos, joka toteutuu vastakohtien kautta.

Logos oli kaikkea muutosta hallitseva järki, pysyvä ja säännöllinen jatkuvan muutoksen keskellä. Se on mitta, joka pysyy samana, vaikka mitattavat asiat vaihtuvat toisiksi. Herakleitos rinnasti logoksen tuleen; koko todellisuus on tulen tavoin koko ajan liikkeessä ja muuttaa muotoaan.

The Principle of Correspondence: ”As above, so below; as below, so above.

”Vastaavuuden periaate: Olemisen ja elämän eri tasojen lakien ja ilmiöiden välillä on aina vastaavuus. ”Kuten ylhäällä, niin myös alhaalla; kuten alhaalla, niin myös ylhäällä.”

Vastaavuuden periaate antaa välineitä ratkaista olemisen paradokseja salaisuuksia. On tietoisuuden ulkopuolella olevia tasoja, mutta kun sovellamme niihin vastaavuuden periaatetta, ymmärrämme sellaista, mikä muuten olisi käsittämätöntä. Tämä periaate on universaali laki aineellisen, mentaalisen ja henkisen universumin eri tasoilla.

Muinaisille totuuden etsijöille vastaavuuden periaate oli tärkeä henkinen työkalu, koska sen avulla totuuden etsijä pystyi avaamaan verhoja, jotka piilottivat Tuntemattoman näkyvistä. Vastaavuuden periaate riisui Isiksen huntua siinä määrin, että totuuden etsijä saattoi nähdä välähdyksen jumalattaren kasvoista.

Aivan kuten geometrian periaatteiden avulla voimme mitata kaukaisia aurinkoja ja niiden liikkeitä, vastaavuusperiaatteen avulla voimme järkeillä tunnetusta tuntemattomaan (fenomenaalisesta noumenaaliseen – ilmiöiden maailmasta maailmaan sellaisena kuin se on). Monadia tutkiva voi ymmärtää arkkienkelin.

Kaikki on yhteydessä toisiinsa. Ei ole olemassa mitään, mikä olisi erillään olevasta.Platonismissa erotellaan fenomenaalinen maailma (ilmiömaailma), jonka olioita voimme aisten havaita, ja noumenaalinen maailma (ideoiden maailma), jonka olioita emme voi koskaan aistia, mutta joista voimme saada tietoa järkemme avulla.

Kantin tietoteoriassa ihmisen tietokyvyn piirissä oleva todellisuus on ”maailma meille” tai ”oliot meille” (phenomena). Vastakohtana ”oliot sinänsä” tai ”oliot itsessään” (noumena). Havaintomme, järkemme ja tieteelliset teoriamme eivät koskaan kohdistu olioihin sellaisina kuin ne itsessään ovat, vaan havainto olioista perustuu aina yhtä paljon ihmisen tietokyvyn tapaan hahmottaa ja kategorisoida todellisuus, kuin olioiden itsensä ominaisuuksiin. Se millaisia oliot meille ovat, perustuu siis paitsi siihen millaisia oliot itsessään ovat, myös sille millainen meidän hahmotus- ja ajatelutapamme (tietokykymme) on.

Kantin mukaan järjen avulla tapahtuva päättely ja havaintojen pohjalta laaditut yleistykset (esim. luonnonlait) eivät voi antaa meille tietoa muusta kuin sellaisista ilmiöistä jotka ainakin periaatteessa voivat olla puhtaan aistihavainnon kohteena (fenomenaalinen), ja siksi oliot sinänsä (noumenaalinen) jää väistämättä ihmisen (joskaan ei Jumalan) tietokyvyn ulkopuolelle.

The Principle of Vibration: ”Nothing rests; everything moves; everything vibrates.

”Kaikki on jatkuvassa muutoksessa. Mikään ei ole pysyvää. Tämä muistuttaa Herakleitoksen viisautta: ”Kaikki virtaa, mikään ei pysy samana.

”Herakleitos päätteli, ettei aineellisessa todellisuudessa voi olla mitään pysyvää. Siksi hän ajatteli, että vain muutos on todellista ja pysyväisyys vain harhaa. Hänelle kaikki oli liikkeessä, kuten hänen tunnetuimmassa aforismissaan Panta rhei.

Kaikki on liikkeessä; kaikki värähtelee; mikään ei ole levossa. Minä tulkitsen tämän niin, että kaikella aineen ja energian yksinkertaisimmista ilmenemsmuodoista kaikkein monimutkaisimpiin muotoihin on oma”kellotaajuutensa”. Erot aineen, energian, mielen ja jopa hengen eri ilmenemismuotojen välillä johtuvat suurelta osin vaihtelevista värähtelytaajuuksista.

Kaikesta (The All), joka on puhdasta henkeä (tai maailmanjärkeä), aineen karkeimpaan muotoon asti, kaikki värähtelee ja resonoi. Mitä korkeampi värähtelytaajuus, sitä korkeampi asema asteikossa. Hengen värähtelytaajuus on äärettömän intensiivistä ja nopeaa.

Asteikon toisessa päässä on aineen karkeita muotoja, joiden värähtelytaajuudet ovat niin alhaisia, että ne näyttävät olevan levossa. Näiden napojen välillä on miljoonia ja miljoonia eriasteisia taajuuksia.

Fotoneista ja elektroneista atomeihin ja molekyyleihin, maailmoihin ja universumeihin, kaikki värähtelevät, liikkuvat, resonoivat ja aaltoilevat: kaikki on liikkeessä. Tämä pätee myös energia- ja voimatasoilla (jotka ovat vain vaihtelevia taajuuksia); ja myös mentaalisilla tasoilla (joiden tilat riippuvat värähtelyistä); ja jopa henkisille tasoille. ”Hän, joka ymmärtää värähtelyperiaatteen, on tarttunut vallan valtikkaan”.

The Principle of Polarity: Everything is Dual; everything has poles; everything has its pair of opposites;like and unlike are the same; opposites are identical in nature, but different in degree; extremes meet; all truths are but half-truths; all paradoxes may be reconciled.

Kaikkilla asioilla on vastakkaiset puolet. Esimerkiksi hyvä ja paha, valo ja pimeys, mies ja nainen, ylös ja alas. Kaikki on kaksinaista; kaikella on kaksi napaa; kaikella on vastakohtien pari. Hermetismin mukaan vastakohdat ovat riippuvaisia toisistaan. Ne eivät voi olla olemassa ilman toisiaan.

Vastakohtaisuuksien periaate selittää vanhoja paradokseja: Teesi ja antiteesi ovat luonteeltaan identtisiä, mutta eriasteisia; vastakohdat ovat samoja, mutta niillä on aste-ero; vastakohtien parit voidaan sovittaa yhteen; äärimmäisyydet kohtaavat;kaikki on ja ei ole samaan aikaan; kaikki totuudet ovat vain puolitotuuksia; kaikella on kaksi puolta jne., jne., jne. Herakleitos taisi sanoa: Minä olen, koska en ole.

Vastakohdat ovat saman asian tai ilmiön ääripäitä. Niiden välillä on monia eri asteita, kuten: lämpimän ja kylmän aste-erot. Ero polariteettien välillä koostuvat aste-eroista, kuten harmaan värikartassa, jonka ääripäissä ovat musta ja valkoinen ja väliin mahtuu lukemattomia harmaan sävyjä.

Termit lämpö ja kylmä osoittavat lämpötilan eri asteita. Sama asia, joka ilmenee lämpönä ja kylmänä on värähtelyn muoto, laji ja nopeus. Joten lämpö ja kylmä ovat lämmön kaksi napaa – ja siihen liittyvät ilmiöt ovat polariteettiperiaatteen ilmentymiä.

Sama periaate ilmenee valon ja pimeyden kohdalla: sähkömagneettisen säteilyn valona ilmenevien aallonpituuksien intensiteetti voi sisältää määrättömästi variaatiota yhdestä fotonista pimeydessä äärettömään kirkkauteen.

Napaisuuden periaate selittää nämä paradoksit, eikä mikään muu periaate voi korvata sitä. Sama periaate toimii mentaalisella tasolla. Otetaan radikaali ja äärimmäinen esimerkki – rakkaus ja viha, kaksi ilmeisesti täysin erilaista henkistä tilaa. Ja silti on olemassa vihan ja rakkauden välisiä asteita, ja keskipiste, jossa rakkaus ja viha ovat yhtä etäällä toisistaan.

Herakleitosta on sanottu yhdeksi ensimmäisistä dialektisista filosofeista, koska hän tunnisti muutoksen ja kehityksen sisäisten vastakohtien kautta. Herakleitos opetti, että vastakohdat ovat yhtä. Tällä hän tarkoitti, ettei asioita voi ymmärtää ilman niiden vastakohtia. Tummaa ei ole ilman vaaleaa, kuumaa ei ole ilman kylmää, oikeutta ei ole ilman vääryyttä ja niin edelleen.

The Principle of Rhytm: Everything flows, out and in; everything has its tides; all things rise and fall; the pendulum-swing manifests in everything; the measure of the swing to the right is the measure of the swing to the left; rhytm compensates.

Todellisuudessa ilmenee edestakaista liikettä, aaltoilua ja rytmiä; sisään- ja uloshengitys; keinuminen eteen- ja taakse; nousevat ja laskevat aallot; heilurimainen liike; nousu- ja laskuvesi.

Tapahtumaa seuraa vastakkainen tapahtuma; eteneminen ja perääntyminen; nousu ja lasku. Tämä koskee universumin, maailmojen, ihmisten, eläinten, mielen, energian ja aineen ilmiöitä. Laki toteutuu maailmojen luomisessa ja tuhoamisessa; sivilisaatioiden nousussa ja tuhossa; kaikessa elämässä ja ihmisen mielentilassa.

Hermenistit oivalsivat, että ihmisen mieli on jatkuvassa heiluriliikkeessä. He ymmärsivät, että mielenliikkeiden äärimmäisyyksiä voi hallita harjoittelemalla. Riittävällä itsehallinnan tasolla henkisen tilan tasapainottamisesta tulee tiedostamatonta.

The Principle of Cause and Effect: Every Cause has its Effect; every Effect has its Cause; everything happens according to Law; Chance is but a name for Law not recognized; there are many planes of causation, but nothing escapes the Law.

Tämä laki toteaa, että jokaiselle syyllä on seuraus ja jokaisella seurauksella on syynsä.Kaikki tapahtuu luonnonlakien mukaan. Mitään ei koskaan tapahdu ilman syytä. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin sattuma. Sattuma on vain ilmiö, jonka syitä emme tunne.

On olemassa monia syyn ja seurauksen tasoja. Korkeampi hallitsee alempia tasoja, mutta mikään ei koskaan tapahdu lain ja maailmanjärjen ulkopuolella.

The Principle of Gender: Gender is in everything; everything has its Masculine and Feminine Principles;Gender manifests on all planes.

Tämä periaate ilmentää totuutta, että sukupuolisuus, kuten polaarisuus ilmenee kaikessa – maskuliiniset ja feminiiniset ominaisuudet toteutuvat kaikessa.

Laki ei päde vain fyysiseen sukupuolisuuteen, vaan myös henkiseen ja spirituaaliseen tasoon. Fyysisellä tasolla periaate ilmenee mies- ja nais-sukupuolena, mutta korkeammilla tasoilla se saa korkeampia muotoja. Periaate on kuitenkin sama.

Luominen, fyysinen, henkinen tai spirituaalinen, ei ole mahdollista ilman sukupuolisuuden periaatetta. Sen ymmärtäminen valaisee asioita, jotka ovat hämmentäneet ihmisten mieliä. Sukupuolisuuden periaate toimii sukupolven, uudestisyntymisen ja luomisen suunnassa.

Kaikessa ja jokaisessa on kaksi sukupuolista elementtiä sukupuolesta riippumatta. Jokaisessa miehessä on naisellinen elementti ja jokaisessa naisessa on miehinen elementti. Jos haluat ymmärtää henkisen ja hengellisen luomisen, sukupolvien ja uudelleensyntymisen filosofian, sinun on ymmärrettävä ja opittava tämä hermeettinen periaate.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita hermetismissä alhaisia ja turmiollisia fyysisiä himoja. Hermetismi opettaa, että tällaisella sukupuolisuuden prostituutiolla on taipumus tuhota mielen ja ruumiin lisäksi puhdas sielu.

The All

”THE ALL” is Infinite Living Mind–the Illumined call it SPIRIT!

Substanssi on jokin, joka on kaikkien ulkoisten ilmentymien taustalla: olemus, olennainen todellisuus, asia itsessään jne. Substanssilla tarkoitetaan todellisuuden oleellista elementtiä, syytä tai tarkoitusta.Kaikkien ulkoisten ilmiöiden taustalla on aina oltava Substantaalinen Todellisuus. Tämä on Laki.

Käsite the All (kaikki) on keskeinen käsite hermetismissä. Se tarkoittaa kaikkea, mikä on olemassa, niin fyysistä kuin ei-fyysistäkin. The All on ykseys, joka sisältää kaikki olemassa olevat asiat.The All on ikuinen, muuttumaton ja täydellinen. Se on kaikkien asioiden alkuperä ja loppu. The All on myös tietoinen ja viisas (logos, maailmanjärki tai henki).

Hermetismissä the All on kaiken olemassaolon taustalla oleva voima. The All on se, mikä pitää maailmankaikkeuden koossa ja antaa sille tarkoituksen. The All on täydellistä, tietoisuutta ja rakkautta. Hermetismissä The All voidaan kuvata monin eri tavoin. Se voidaan nähdä jumalallisena olentona, maailmankaikkeuden sieluna tai kaikkien asioiden taustalla olevana todellisuutena. The All voidaan myös kuvata abstraktina käsitteenä, joka on mahdotonta ymmärtää täydellisesti.

Ihmiset ovat osa kaikkea. Meissä on kaiken energiaa ja tietoisuutta. Tässä on joitakin konkreettisia esimerkkejä siitä, miten käsitettä the all voidaan käyttää hermetismissä:

  • The all voidaan nähdä maailmankaikkeuden alkuperätarinana. The all on se, josta kaikki on lähtöisin.
  • The all voidaan nähdä maailmankaikkeuden tarkoituksena. The all on se, mikä pitää maailmankaikkeuden koossa ja antaa sille merkityksen.
  • The all voidaan nähdä ihmisen sisäisen maailman lähteenä. Meissä on the allin energiaa ja tietoisuutta.

Käsite the all tarjoaa laajan näkökulman maailmankaikkeuden toimintaan ja ihmisen paikkaan maailmassa.

Mentaalinen maailmankaikkeus

Hermetismin mukaan mental universe on kaikkien ajatuksemme, uskomuksemme ja oletuksiemme muodostama todellisuus. Se on maailma, joka on olemassa vain mielessämme, mutta joka voi vaikuttaa toimintamme kautta fyysiseen maailmaan.

Mental universe on keskeinen käsite hermetismin filosofiassa. Se on perusta, jolle kaikki muut hermeettiset käsitteet perustuvat.

Mental universen voidaan jakaa kahteen osaan:

  • Subconscious mind: Tämä on mielen alitajuinen taso, joka on vastuussa automaattisista toiminnoistamme, kuten hengityksestä ja sydämen toiminnasta. Se on myös vastuussa uskomuksistamme ja oletuksistamme, jotka vaikuttavat huomaamattamme elämäämme.
  • Conscious mind: Tämä on mielen tietoinen taso, joka on vastuussa ajatuksistamme, tunteistamme ja teoistamme. Se on myös vastuussa tietoisesta valinnastamme, jolla voimme vaikuttaa mentaaliseen maailmankaikkeuteen .

Mental universen vaikutus fyysiseen maailmaan tapahtuu seuraavien mekanismien kautta:

  • Attraction: Ajatuksemme ja uskomuksemme vetävät puoleensa vastaavia asioita fyysiseen maailmaan. Jos uskomme olevamme onnellisia, mei todennäköisesti kohtaamme onnellisia asioita.
  • Manifestation: Ajatuksemme ja uskomuksemme voivat manifestoitua fyysiseen maailmaan.
  • Law of cause and effect: Ajatuksemme ja uskomuksemme ovat syynä siihen, mitä meille tapahtuu. Jos ajattelemme negatiivisesti, meille todennäköisesti tapahtuu negatiivisia asioita.

Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan mentaaliseen maailmankaikkeuteensa ja luoda haluamansa todellisuuden. Tämä tapahtuu tietoisen valinnan ja harjoittelun kautta.

Tässä on joitakin konkreettisia esimerkkejä siitä, miten mental universea voidaan soveltaa elämään:

  • Positiiviset ajatukset ja uskomukset: Positiiviset ajatukset ja uskomukset voivat luoda positiivisen mental universen, joka puolestaan vetää puoleensa positiivisia asioita fyysiseen maailmaan.
  • Meditaatio: Meditaatio voi auttaa meitä näkemään mental universen selvemmin ja tekemään tietoisia valintoja siitä, millaisen todellisuuden haluamme luoda.
  • Visualization: Visualisointi on tehokas tapa manifestoida haluamiamme asioita. Kun visualisoimme haluamamme todellisuuden, se auttaa mieltämme uskomaan siihen, että se on mahdollista.

Jumalallinen paradoksi

Jumalallinen paradoksi on tosiasia, jonka mukaan todellisuus on täynnä vastakohtia. Nämä vastakohdat ovat kuitenkin todellisuuden perustavanlaatuisia osia, ja ne ovat välttämättömiä toistensa olemassaololle.

Hermetismin mukaan todellisuus koostuu kahdesta vastakkaisesta perusprinsiipistä, jotka ovat yleensä edustettuina miespuolisena ja naispuolisena tai valoisena ja tummana. Nämä kaksi prinsiippiä ovat kuitenkin todellisuuden täydellisyyden ehdottomia edellytyksiä.

Esimerkiksi valo ei voisi olla olemassa ilman pimeyttä, ja mies ei voisi olla olemassa ilman naista. Nämä vastakohdat ovat siis todellisuuden välttämättömiä osia, ja ne ovat välttämättömiä toistensa olemassaololle.

  • Kaikkien asioiden kaksi puolta: Kaikki asiat maailmassa sisältävät sekä positiivisia että negatiivisia puolia. On tärkeää hyväksyä molemmat puolet, jotta voimme ymmärtää asian täydellisesti.
  • Vaihtelu ja tasapaino: Kaikki maailmassa on jatkuvassa muutoksessa. Tämä muutos on välttämätöntä tasapainon ylläpitämiseksi.
  • Yhteys ja erillisyys: Olemme kaikki yhteydessä toisiinsa ja maailmankaikkeuteen, mutta olemme myös erillisiä yksilöitä. Tämä yhteys ja erillisyys ovat molemmat todellisuutta, ja niiden hyväksyminen voi auttaa meitä löytämään tasapainon.

Frances A. Yates

Frances A. Yates löysi yhteyden hermetismin ja tieteelliseen vallankumoukseen välillä tutkielmassaan Giordano Bruno and the Hermetic Tradition (1964). Yates tarkasteli hermetismiä filosofiana, joka edisti renessanssin ajattelua.

Giordano Bruno (1548-1600) oli italialainen filosofi, tähtitieteilijä ja okkultisti. Hän oli säkenöivä ja kiistanalainen ajattelija, joka haastoi aikansa vallitsevat uskonnolliset opit ja maksoi siitä hengellään.

Bruno uskoi, että hermetismi oli avain maailmankaikkeuden salojen ymmärtämiseen. Yatesin mukaan Brunon filosofia ammensi paljon hermetismistä. Yates osoitti kuinka Bruno hyödynsi hermeettisiä ideoita kosmologiassa, luonnonfilosofiassa ja yksilökäsityksessä.

Yates tutki hermeettisten oppien vaikutusta myös muihin renessanssiajattelijoihin, kuten Marsilio Ficinoon, Lodovico Lazzarelliin ja Giovanni Pico della Mirandolaan.

  • Hermeetismi edisti ja rikastutti renessanssin ajattelua ja filsofiaa.

  • Hermeetismi tarjosi puitteet Brunon radikaalille filosofialle.
  • Brunon ideat olivat haaste sekä kirkon että valtion vakiintuneelle järjestykselle.

Prisca Theologia & perenniaalinen filosofia

Giovanni Pico della Mirandolan (1463–1494) kaltaiset ajattelijat uskoivat, että tämä ”muinainen teologia” voidaan rekonstruoida tutkimalla vanhimpia säilyneitä oppeja, kuten Hermes Trismegistuksen, Zarahustran, Orfeuksen, Pythagoraksen ja Platonin sekä ”kaldealaisten” ja Kabbalistien kirjoituksia.[11]

Tästä kehittyi perennialimen filosofia, jota ensimmäisenä ehdotti Agostino Steuco (1497–1548). Sen mukaan yksi ja sama jumalallinen totuus voi löytyä eri aikakausien ja paikkojen uskonnollisista ja filosofisista perinteistä, jotka kaikki ovat saman universaalin perennialistisen filosofian erilaisia manifestaatioita. [12]

Philosophia perennis (”pysyvä/ikuinen filosofia”; myös philosophia perennis et universalis) eli perenniaalinen filosofia on ajatus siitä, että tietyt filosofiset ajatukset toistuvat historiassa aikakaudesta ja kulttuurista riippumatta.

Perenniaalisen filosofian mukaan on olemassa tiettyjä universaaleja ja ikuisia totuuksia, jotka koskevat esimerkiksi todellisuuden luonnetta, ihmisluontoa tai tietoisuutta. Termi philosophia perennis esiintyy ensimmäisen kerran 1500-luvulla Agostino Steucon teoksessa De perenni philosophia libri X (1540), jossa uusplatonistinen kristillinen filosofia nähdään viisauden huipentumana, jota kohti kaikki muut filosofiset suuntaukset osoittavat tavalla tai toisella.

Steucon mukaan ihmiskunnan hallussa on ollut aina jumalallista alkuperää oleva ikuinen viisaus, joka sisältää muun muassa todistukset Jumalan olemassaololle, maailman luomiselle ja sielun kuolemattomuudelle. Kreikkalaiset saivat tämän filosofian juutalaisilta, egyptiläisiltä ja muilta kansoilta, ja kreikkalaisilta se oli välittynyt edelleen kristilliseen skolastiikkaan.

Myöhemmin ajatuksen omaksui saksalainen matemaatikko ja filosofi Gottfried Leibniz, joka käytti sitä tarkoittamaan yleistä, ikuista filosofiaa, joka on kaikkien uskontojen ja erityisesti niiden sisällä vaikuttavien mystillisten virtausten taustalla. Termin popularisoi myöhemmin Aldous Huxley teoksessaan The Perennial Philosophy (1945). Huxleyn mukaan philosophia perennis on metafysiikkaa, joka tunnistaa jumalallisen todellisuuden; psykologiaa, joka löytää sielusta jotain yhteistä jumalallisen kanssa; ja etiikkaa, jonka mukaan ihmisen lopullinen päämäärä liittyy tietoon läsnä olevasta ja transsendentistä olemassaolon perustasta.

Perennialistisessa kontekstissa termi ”hermeettinen” menetti erityisyyttään, ja siitä tuli lopulta pelkkä tunnussana muinaisten egyptiläisten väitetylle jumalalliselle tiedolle, erityisesti alkemialle ja magialle. [13]

Etymologia

Termi hermeettinen tulee keskiaikaisesta latinan sanasta hermeticus, joka on johdettu kreikkalaisen jumalan Hermeksen nimestä. Englanninkielessä termiä on käytetty 1600-luvulta lähtien esimerkiksi ”hermeettisistä kirjoittajista”, kuten Robert Fludd.

Sanaa hermeettinen käytti John Everard vuonna 1650 julkaistussa The Pymander of Hermesin englanninkielisessä käännöksessään. Mary Anne Atwood mainitsi Dufresnoyn käyttäneen termiä hermeettisen vuonna 1386. [14, 15, 16]

Sir Thomas Browne kirjoitti teoksessaan Religio Medici vuodelta 1643: ”Nyt näiden erityisten ja jakautuneiden henkien lisäksi voi olla (sillä minun pitäisi tietää) universaali ja yhteinen Henki koko maailmalle. Se oli Platonin mielipide, ja näin uskoivat hermeettiset filosofit.” (R. M. Osa 1:2)

Hermes Trismegistus väitetysti keksi prosessin lasiputken tiivistämiseksi ilmatiiviiksi (prosessi alkemiassa) käyttämällä salaista sinettiä. Tästä syystä termi ”hermeettisesti suljettu” viittaa ”ilmatiiviisti suljettuun”. Termi ”hermeettinen” vastaa myös ”okkulttista” tai salattua.[17]

Historia

Hermetica

Myöhäisantiikki

Myöhäisantiikissa hermetismi kehittyi rinnakkain varhaisen kristinuskon, gnostilaisuuden, uusplatonismin, kaldealaisten oraakkeleiden sekä myöhäisen orfilaisen ja pythagoralaisen filosofian kanssa. Nämä opit vastustivat puhtaan rationaalisuuden ja sokean uskon valta-asemaa.

Nykyaikaiset kääntäjät ja useimmat tutkijat ovat ajoittaneet Corpus Hermeticumin tekstit 200-luvun alkuun tai varhaisempaan aikaan. Hermetistinen filosofia alkoi luultavasti kehittyä Egyptin hellenistisellä kaudella 300 eaa. Jälkeen.

Hermeettisen filosofian tekstit käsittelevät Jumalan ykseyttä ja hyvyyttä, kehottavat puhdistamaan sielua ja laajentavat mielen ja hengen suhdetta. Myöhäisantiikin hermetismin hallitseva kirjallinen muoto on dialogi: Hermes Trismegistus opastaa hämmentyneitä opetuslapsia erilaisista kätketyn viisauden opetuksista.

Renessanssi

Plutarkhoksen maininta Hermes Trismegistuksesta juontaa juurensa ensimmäiseltä vuosisadalta. Tertullianus, Iamblikhos ja Porfyrius tunsivat hermeettiset kirjoitukset.

Vuosisatoja myöhemmin hermetismi tuotiin takaisin länteen, kun vuonna 1460 Leonardo di Pistoia-niminen mies toi Corpus Hermeticumin Pistoiaan. Hän oli yksi monista agenteista, jonka Pistoian hallitsija Cosimo de’ Medici lähetti tutkimaan eurooppalaisia luostareita kadonneiden muinaisten kirjoitusten löytämiseksi. [24, 25, 26]

Vuonna 1614 sveitsiläinen filologi Isaac Casaubon analysoi kreikkalaisten hermeettisten tekstien kielityyliä. Hän päätteli, että Hermes Trismegistukseen liitetyt kirjoitukset eivät olleet muinaisen egyptiläisen papin kirjoittamia, vaan itse asiassa peräisin toiselta ja kolmannelta vuosisadalta jKr.
Eurooppalaisista hermeettisen filosofian kannattajista Thomas Browne sanoi teoksessaan Religio Medici (1643): ”Ankarat koulukunnat eivät koskaan naura minua ulos Hermeksen filosofiasta, sillä tämä näkyvä maailma on vain Näkymättömän maailman muotokuva.” (R.M. Part 1:12) [27, 28]

Ralph Cudworth havaitsi Vuonna 1678 Casaubonin tutielmassa puutteita, ja esitti, että Casaubonin väitettä ajallisista väärennyksistä voitiin soveltaa vain kolmeen Corpus Hermeticumin seitsemästätoista tutkielmasta. Cudworth huomautti myös, että Casaubon ei tunnustanut näiden tutkielmien kodifiointia jo olemassa olevan suullisen perinteen myöhäiseksi muotoiluksi. Cudworthin mukaan tekstit tulisi nähdä terminus ad quem eikä terminus a quo.

Kadonneet kreikkalaiset tekstit ja monet säilyneet vulgaatit kirjat sisälsivät keskusteluja alkemiasta puettuna filosofisiksi metaforiksi.Vuonna 1924 Walter Scott määritteli hermeettisten tekstien syntyneen pian vuoden 200 jKr jälkeen, mutta W. Flinders Petrie asetti niiden sijoittuvan vuosien 200-500 eaa. välille[29, 30].

Moderni aika

Vuonna 1945 hermeettisiä tekstejä löydettiin Egyptin Nag Hammadin kaupungin läheltä. Yksi näistä teksteistä oli Hermeksen ja Asklepiuksen välinen dialogi. Toinen teksti (otsikoilla On the Ogdoad ja Ennead) kertoi hermeettisistä mysteerikouluista. Se oli kirjoitettu myöhäisellä koptin kielellä.[31]

Geza Vermesin mukaan hermetismi oli hellenististä mystiikkaa, joka oli samanaikaista neljännen evankeliumin kanssa. Hermes Tresmegistus oli ”egyptiläisen jumaluuden Thotin hellenisoitu reinkarnaatio, viisauden lähde, jonka uskottiin jumalallistavan ihmistä tiedon (gnosis) kautta”[32].

Gilles Quispel sanoi: ”Nyt on varmaa, että Aleksandriassa oli ennen kristillisen aikakauden alkua ja sen jälkeen salaseura, joka muistutti vapaamuurarien loosia. Tämän ryhmän jäsenet kutsuivat itseään ”veljiksi”, heidät vihittiin Hengen kasteen kautta, he tervehtivät toisiaan pyhällä suudelmalla, viettivät pyhää ateriaa ja lukivat hermeettisiä kirjoituksia rakentavina tutkielmina etsien hengellistä edistystä.” [33]

Toisaalta Christian Bull väittää, että ”ei ole mitään syytä olettaa [ Aleksandriaa] hermeettisen loosin syntymäpaikaksi, kuten useat tutkijat ovat tehneet. Tällaisesta aleksandrialaisloosista ei ole historiallisia tai kirjallisia todisteita. Nimitys on vieras muinaiselle maailmalle ja sisältää vapaamuurarien konnotaatioita.”[34]

Filosofia

Jumala on kaikki (’the All’)

Uskontofilosofisessa Hermeticassa perimmäistä todellisuutta kutsutaan monilla nimillä, kuten Jumala, Herra, Isä, Mieli (Nous), Luoja, Kaikki, Yksi jne.

Hermeettisen näkemyksen mukaan Jumala on sekä kaikki (kreikaksi pan) että kaiken luoja: kaikki luodut asiat ovat jo olemassa Jumalassa ja Jumala on kosmoksen luonne (olemalla sekä substanssi, josta se maailmankaikkeus alkaa ja sen määräävä periaate), kuitenkin asiat itse ja kosmos ovat kaikki Jumalan luomia. Siten Jumala (’kaikki’) luo itsensä ja on sekä transsendentti (kosmoksen luojana) että immanentti (luodtuna kosmoksena). Nämä ajatukset liittyvät läheisesti stoalaisten kosmoteologisiin näkemyksiin.[35, 36, 37, 38, 39]

Prisca theologia

Hermeetikot uskovat prisca theologiaan, oppiin, että yksi, todellinen teologia on olemassa, että se on olemassa kaikissa uskonnoissa ja että Jumala antoi sen ihmiselle antiikin aikana. Osoittaakseen prisca theologia -opin totuuden kristityt omaksuivat hermeettiset opetukset omiin tarkoituksiinsa. Tämän teorian mukaan Hermes Trismegistus oli (kristillisten kirkkoisien mukaan) joko Mooseksen aikalainen, tai kolmas Hermes-nimisen miesten joukossa – Eenok, Nooa ja Egyptin pappikuningas, jonka tunnemme nimellä Hermes Trismegistus.[40, 41,42, 3, 44]

”As above, so below”

As above, so below


Velhon uskotaan esittävän hermeettistä ajatusta ”kuten ylhäällä, niin alhaalla” Rider–Waiten tarot-korteissa”.

”Kuten ylhäällä, niin alhaalla” on suosittu moderni parafraasi Emerald Tabletin toisesta säkeestä (kryptinen ja salaperäinen teksti, joka on liitetty Hermes Trismegistokseen ja joka on peräisin 800-luvun lopulla tai yhdeksännen vuosisadan alun arabialaisessa lähteessä), kuten se ilmenee sen laajimmin tunnetussa keskiaikaisessa latinalaisessa käännöksessä:[45 46]

Quod est superius est sicut quod inferius, et quod inferius est sicut quod est superius.

Kolme osaa koko maailmankaikkeuden viisaudesta

”Koko maailmankaikkeuden viisauden kolme osaa” on Smaragditaulusta johdettu lause, joka viittaa kolmeen tieteenalaan, jotka Hermes Trismegistoksen väitetään tuntevan ja opettavan.

Alkemia

Länsimaisen alkemian alkuhetket sijoittuvat hellenistiseen Aleksandriaan noin vuoteen 100 jaa., jolloin egyptiläinen metallurgia ja kreikkalainen filosofia kohtasivat. Aleksandrian uusplatonistit keräsivät vanhoja egyptiläisiä käsikirjoituksia ja uskoivat niiden olevan peräisin egyptiläiseltä Thot-jumalalta, joka samaistettiin erityisesti Egyptissä kreikkalaiseen Hermeeseen. Tämän tuloksena syntyi myöhemmin käsitys, jonka mukaan uusplatonistien keräämät kirjoitukset olisi kirjoittanut Mooseksen aikainen tarunomainen egyptiläinen oppinut Hermes Trismegistus, josta on muodostunut alkemistien oppi-isä.

Alkemia ei tarkoita hermetismissä vain lyijyn muuttamista kullaksi, jota kutsutaan krysopoeiaksi. Alkemia on tutkimusta aineen ja aineellisen olemassaolon hengellisestä rakenteesta eli elämästä soveltamalla syntymän, kuoleman ja ylösnousemuksen mysteereitä. Kemiallisen tislauksen ja käymisen eri vaiheet, muiden prosessien ohella, ovat osa näitä mysteereitä, jotka käytettynä nopeuttavat luonnon prosesseja ja tuovat luonnollisen kehon täydellisyyteen. Tämä täydellisyys on Suuren työn (latinaksi: magnum opus) saavutus. [47, 48, 49]

Hermetismissä tärkeää on hengen alkemia, eli henkinen kehitys. Alkemistit tavoittelivat myös ihmisen terveyden parantamista, sisäistä kasvua ja kehittymistä, sekä värien, musteiden ja pigmenttien valmistusta. Vaikka alkemia perustuikin virheolettamuksiin aineen olemuksesta, alkemistit kehittivät monia kemian kehitykselle välttämättömiä välineitä ja valmistivat uusia yhdisteitä.

Suomen kieleen sana alkemia on tullut latinan sanasta alchimia, joka juontuu arabian sanasta al-kīmiyā. Se puolestaan tulee kreikan sanasta khymeía, jonka merkitys liittyy metallien käsittelyyn tai lääkkeiden valmistukseen. Samaa alkuperää on myös sana kemia, jossa on vain jätetty pois alussa oleva arabian artikkeli al.

Saksalaisten tutkijoiden Wolf-Dieter Müller-Jahnecken ja Julius Pauluksen mukaan länsimainen alkemia voidaan jakaa neljään ulottuvuuteen: transmutatiiviseen, lääketieteelliseen, mystiseen ja tekniseen.

Transmutatiivisessa alkemiassa etsitään viisasten kiveä ja yritetään muuttaa (transmutaatio) lyijyä kullaksi. Lääketieteellisessä alkemiassa eli iatrokemiassa kehitetään lääkkeitä ja elämän eliksiiriä parantamaan terveyttä ja pidentämään elinikää. Mystisessä alkemiassa alkemian muutospotentiaalilla tavoitellaan ihmisen sisäistä kasvua ja kehittymistä kohti synnittömyyttä tai valaistumista. Teknisessä alkemiassa pyritään valmistamaan esimerkiksi värejä, musteita ja pigmenttejä, ja tämä alkemian alahaara johti suorimmin kemian syntyyn.

C. G. Jung painotti 1900-luvun alussa alkemian aatteellista merkitystä: alkemistit halusivat laajentaa henkisen valon vaikutuspiiriä kaventamalla pimeäksi koettua aineen valtapiiriä. Siten se liittyy sydänkeskiajan gnostilaisuuteen. Opin mukaan ihmisen tulee nousta alkumateriasta asteittain ylös, kunnes hän tavoittaa viisauden kiven (lapis philosophorum). Sen jälkeen olisi mahdollista tehdä jaloja metalleja epäjaloista ja päästä universaaleihin pelastusvälineisiin. Näin alkemia liittyy aatteellisesti ruusuristiläisyyteen ja vapaamuurareihin.

Astrologia

Hermeettisessä ajattelussa planeettojen liikkeillä uskotaan olevan merkitystä fysiikan lakien ulkopuolella. Taivaallisten objektien liikkeillä on metaforinen arvo symboleina Kaiken tai Jumalan mielessä. Astrologiset tapahtumat vaikuttavat Maahan, mutta eivät sanele toimintaamme; viisautta saadaan, kun tiedämme, mitä nämä vaikutukset ovat ja kuinka käsitellä niitä.

Pitkään uskottiin, että epidemiat johtuivat epäsuotuisista taivaankannen tapahtumista. Sana influenssa on peräisin italian sanasta influenza joka on johdettu keskiaikaisen latinan sanasta influentia, Sana tarkoittaa ”vierailua” tai ”vaikutusta”. Käsite: influenza di stelle, joka tarkoittaa ”tähtien vaikutusta”, oli käytössä jo 1300-luvulla. Se viittaa sairauden syyhyn, jonka uskottiin johtuvan epäsuotuisista astrologisista olosuhteista.

Tämä viisaus on astrologiaa tai tähtien toimintaa. Astrologia liittyy Zarahustraan, jonka sanotaan löytäneen tämän osan koko maailmankaikkeuden viisaudesta ja opettaneen sitä ihmiselle.[50]

Astrologia ( άστρον, astron, tähti ja λόγος, logos, oppi) eli tähdistäennustaminen on oppi, jonka mukaan taivaankappaleiden suhteellisista asemista ja välisistä kulmista voidaan päätellä Maan tapahtumien yksityiskohtia kuten ihmissuhteita ja ihmisten kohtaloita sekä tulkita luonteita.

Astrologiaa harjoitettiin muinaisessa Intiassa, mutta paremmin tunnetaan Kaldean ja Babylonian astrologia. Kreikkaan astrologia saapui muutama sata vuotta ennen ajanlaskua. Astrologi ja tähtitieteilijä Ptolemaios kirjoitti teoksen Tetrabiblos (Neljä kirjaa), joka oli astrologian perusteos vuosisatojen ajan.

Varhaiset kristityt eivät hyväksyneet astrologiaa vaan pitivät sitä paholaisen petoksena. Esimerkiksi Augustinus mainitsi todisteena sen valheellisuudesta, että Raamatun mukaan kaksoisveljeksillä Eesaulla ja Jaakobilla oli ollut hyvin erilaiset luonteet ja elämänvaiheet, vaikka heidän syntymähoroskooppinsa olisi ollut sama. Kuitenkin Raamatun luomiskertomuksessa kerrotaan, että ”valot taivaankannella” ilmoittavat määräaikoja, -hetkiä ja -vuosia.

Renessanssiaikana astrologia tuli Euroopassa uudestaan muotiin. Tähtitieteilijä Johannes Kepler irrottautui ptolemaiolaisesta merkkitarkastelusta ja hahmotti avaruutta monitahokkaiden avulla sijoittelemalla monitahokkaita näennäisen mielivaltaisesti aurinkokunnan planeettojen radoille. Kepler keksi astrologiaan kvinttiilin ja sen kerrannaiset eli kun ympyrä jaetaan viiteen osaan (kvinttiili on 360:5=72 astetta). Kepler halusi asettaa astrologian tukevasti matemaattisten lakien piiriin teoksessaan De Fundamentis Astrologiae Certioribus (1601).

Teurgia (eräs magian tyyppi)

Teurgia eli jumalien toiminta on yksi kahdesta eri taikuudesta, jotka ovat Giovanni Pico della Mirandolan Apologian mukaan vastakkaisia. Ensimmäinen on Goëtia (kreikaksi: γοητεια), musta magia, joka perustuu liittoumaan pahojen henkien, kuten demonien, kanssa. Toinen on Theurgia, jumalallinen magia, joka perustuu liittoumaan jumalallisten henkien, kuten enkelien, arkkienkelien ja jumalien, kanssa.

”Teurgia” tarkoittaa ”jumalten tekojen tiedettä tai taidetta” ja on alkemian hermeettisen taiteen käytännöllinen puoli. Alkemiaa pidetään ”avaimena” teurgiaan, jonka perimmäisenä tavoitteena on yhdistyä korkeampien vastineiden kanssa, mikä johtaa jumalallisen tietoisuuden saavuttamiseen.[51, 52, 53]

Jumalanpalvelukset, sakramentit ja rukoukset ovat teurgiaa, jolla yritetään vaikuttaa Jumalaan tai enkeleihin.

Reinkarnaatio

Reincarnation, Transmigration of the soul

Reinkarnaatio mainitaan hermeettisissä kirjoituksissa. Hermes Trismegistus kysyi:

O son, how many bodies have we to pass through, how many bands of demons, through how many series of repetitions and cycles of the stars, before we hasten to the One alone?[54]

Jälleensyntymä

Jälleensyntyminen on eräs kantava teema hermeettisen filosofian harjoittamisessa. Prosessi alkaa ehdokkaan erottautumisella maailmasta, jolloin hän vapautuu aineellisista paheista; sitten hän syntyy uudelleen joksikin täysin erilaiseksi kuin hän oli ennen.[55]

Hyvä ja paha

Hermes selittää Corpus Hermeticumin kirjassa 9, että nous (järki ja tieto) tuo esiin joko hyvää tai pahaa riippuen siitä, saako havaintonsa Jumalalta vai demoneilta. Jumala tuo esiin hyvää, mutta demonit tuovat esiin pahaa. Demonien synnyttämiä pahoja tekoja ovat: ”aviorikos, murhat, väkivalta isää kohtaan, pyhäinhäväistys, jumalattomuus, kuristaminen, itsemurha kalliolta ja kaikki muut sellaiset demoniset teot”.

Tämä osoittaa, että hermeettisyyteen sisältyy moraalisia arvostelmia. Sanaa ”hyvä” käytetään erittäin tiukasti. Se rajoittuu viittauksiin Jumalaan. Vain Jumala (nousin, Kaiken mielessä) on täysin vapaa pahasta. Ihminen ei voi olla täysin puhdas ja hyvä, koska ihmistä, jolla on lihallinen ruumis,kuluttaa hänen fyysinen luontonsa, eikä hän tiedä Korkeimmasta Hyvästä. Asklepios selittää, että paha syntyy halusta, joka itsessään johtuu tietämättömyydestä, Jumalan antama äly on se, mikä sallii joidenkin päästä eroon halusta.[56, 57, 58, 59]

Keskittyminen elämän materiaalisiin ja ruumiillisiin nautintoihin loukkaa Jumalaa:

As processions passing in the road cannot achieve anything themselves yet still obstruct others, so these men merely process through the universe, led by the pleasures of the body.[60]

Ihmisen on luotava, rakennettava ja tehtävä jotain positiivista elämässään, koska Jumala on luova voima. Mitään luomaton ihminen jää ”steriiliksi” (eli hän ei saavuta mitään).[61]

Kosmogonia

Corpus Hermeticumin ensimmäisessä kirjassa Jumala kertoo Hermekselle luomistarinan. Se alkaa, kun Jumala tahdollaan luo ensisijaisen aineen, joka muodostaa kosmoksen. Jumala erottaa primääriaineesta neljä alkuainetta (maan, ilman, tulen ja veden). Sitten Jumala määrää elementit seitsemäksi taivaaksi (joita pidetään Merkuriuksen, Venuksen, Marsin, Jupiterin, Saturnuksen, Auringon ja Kuun sfääreinä, jotka kulkevat ympyröissä ja hallitsevat kohtaloa).

Sana eli järki (Logos) syntyy neljästä aineellisesta elementistä, jotka olivat epäälykkäitä. Nous saa seitsemän taivasta pyörimään, ja niistä kumpuaa olentoja, joilla eivät puhu. Maa erotetaan vedestä ja eläimet (muut kuin ihmiset) tuodaan maailmaan. Lopuksi Jumala loi androgyynin ihmisen Jumalan omaksi kuvaksi ja luovutti hänen luomansa maailman.

Ihmisen lankeaminen

Fall of man

Ihminen tarkkaili huolellisesti nousin luomista ja sai Jumalalta vallan kaikkeen luomakuntaan. Ihminen nousi sfäärien polkujen yläpuolelle nähdäkseen paremmin luomisen. Sitten hän näytti kaiken (the All) muodon Luonnolle. Luonto rakastui kaikkeen (the All), ja ihminen, nähdessään heijastuksensa vedessä, rakastui Luontoon ja halusi asua siinä. Ihmisestä tuli yhtä luonnon kanssa ja hänestä tuli sen rajoitusten, kuten seksin ja unen orja. Näin ihminen menetti Sanan (tuli sanattomaksi) ja hänestä tuli ”kaksijakoinen”, ruumiiltaan kuolevainen, mutta hengeltään kuolematon, ja hänellä oli valta koko luomakuntaan, mutta kuitenkin kohtalon alainen.[62]

Vaihtoehtoinen tarina lankeemuksesta

Vaihtoehtoinen kertomus ihmisen lankeemuksesta on säilynyt tekstissä Isis the Prophetess to Her Son Horus:

Jumala loi maailmankaikkeuden ja sen jaot, maailmat ja erilaiset jumalat ja jumalattaret, jotka hän asetti tiettyihin universumin osiin. Sitten hän otti salaperäisen läpinäkyvän aineen, josta hän loi ihmissielut. Hän asetti sielut astraalialueelle, joka on juuri fyysisen alueen yläpuolella.

Sitten Hän määräsi sielut luomaan elämää maan päälle. Hän luovutti osan luovasta aineestaan sieluille ja käski heitä osallistumaan luomiseen. Sielut käyttivät sitten ainetta luodakseen erilaisia eläimiä ja fyysisen elämän muotoja. Pian sen jälkeen sielut alkoivat ylittää rajojaan; he antautuivat ylpeydelle ja halusivat olla tasavertaisia korkeimpien jumalien kanssa.

Jumala oli tyytymätön ja kehotti Hermestä luomaan fyysisiä ruumiita, jotka vangitsisivat sielut rangaistuksena heille. Hermes loi ihmisruumiit maan päälle, ja Jumala kertoi sieluille heidän rangaistuksensa. Jumala määräsi, että kärsimys odottaisi heitä fyysisessä maailmassa, mutta hän lupasi heille, että jos heidän toimintansa maan päällä ovat jumalallisen alkuperänsä arvoisia, heidän tilansa paranee ja he palaisivat lopulta taivaalliseen maailmaan. Jos se ei paranisi, hän tuomitsi heidät syntymään yhä uudestaan, kunnes he löytävät jälleen jumalallisen alkuperänsä. [63]

Religious and philosophical text

Hermetica

Eräitä tunnetuimpia hermeettisiä kirjoituksia:

  • Corpus Hermeticum
    Corpus Hermeticum on tunnetuin hermeettinen teksti. Siinä on 17 lukua, jotka sisältävät dialogeja Hermes Trismegistuksen ja muiden miesten välillä. Ensimmäinen luku sisältää vuoropuhelun Poimandresin ja Hermeksen välillä. Poimandres opettaa Hermekselle maailmankaikkeuden salaisuudet. Myöhemmissä luvuissa Hermes opettaa muita, kuten poikaansa Tatia ja Asklepiosta. Sen käänsi latinaksi ensin Marsilio Ficino (1433–1499), jonka käännös aloitti hermeettisen herätyksen renessanssissa.Poimandres (Ποιμάνδρες, Poemandres, myös Pimandris, Poemander tai Pimander), on eräs osa Corpus Hermeticumia, säilynyttä osaa hermetistisestä tekstikokoelmasta Hermetica. Se esiintyy usein kokoelman ensimmäisenä kirjana.Nimen on arveltu tarkoittavan ”Ihmisten paimenta” tai ”ihmis-paimenta”; ποιμήν (paimen) ἀνήρ (ihminen). Hiljattain on kuitenkin osoitettu etymologisissa tutkimuksissa, että nimi tulee ennemminkin egyptiläisestä sanonnasta ”Peime-nte-rê” eli Ra’n viisaus tai ymmärrys.Poimandres on alun perin kirjoitettu kreikaksi. Teksti kertoo, että ihmisen sielun päämääränä o jumalallistuminen, ja tämä päämäärä voidaan saavuttaa vain oikean tiedon avulla. Saatuaan initiaation eli vihkimyksen, ihminen voi aloittaa sielunvaelluksen kohti jumalallistumista. Tiedon saavuttaminen vaatii työtä ja erilaisten rituaalien suorittamista.Poimandres on kirjoituksessa jonkinlaisen jumaluuden tai jumalan ominaisuuden nimitys: »Ja minä sanoin, ”Kuka sinä olet?” Hän sanoi: ”Minä olen Ihmis-Paimen (Poimandres), Korkeimman Mieli; minä tiedän mitä sinä haluat, ja olen aina sinun kanssasi.”»
  • Emerald Tablet
    Smaragditaulu on lyhyt teos, jonka kirjoittaja on Hermes Trismegistus. Islamilaiset ja eurooppalaiset alkemistit pitivät Smaragditaulua oppinsa perustana. Smaragditaulun teksti esiintyy ensimmäisen kerran varhaiskeskiaikaisissa arabialaisissa lähteissä, joista vanhin on peräisin 800-luvun lopulta tai yhdeksännen vuosisadan alkupuolelta.[45] Se käännettiin latinaksi useita kertoja 1200- ja 1300-luvuilla. Uushermeettisten filosofien keskuudessa ”Kuten ylhäällä, niin alhaalla” (suosittu moderni parafraasi Tabletin toisesta säkeestä) on tullut usein siteerattu tunnuslause. [45]
  • Asclepius (The Perfect Sermon, The Perfect Discourse, or The Perfect Teaching)
    Asclepius (tunnetaan myös nimillä Täydellinen saarna, Täydellinen keskustelu tai täydellinen opetus) kirjoitettiin toisella tai kolmannella vuosisadalla ja se on sisällöltään Corpus Hermeticumia muistuttava hermeettinen teos. Se oli yksi harvoista hermeettisistä teoksista, jotka olivat keskiaikaisten latinalaisten lukijoiden saatavilla.
  • Isis the Prophetess to Her Son Horus
    On tärkeä alkuperäinen hermeettinen kirjoitus, joka koostuu pitkästä ihmisen lankeemusta käsittelevästä dialogista Isiksen ja Horuksen välillä. [64]
  • Definitions of Hermes Trismegistus to Asclepius
     ja eräät muut hermeettisten tekstien fragmentit ovat säilyneet antologiassa, jonka laati Stobaeus. [65]

On myös muita teoksia, jotka eivät ole historiallisesti yhtä merkittäviä kuin yllä luetellut teokset, mutta niillä on tärkeä paikka uushermetismissa:

  • A Suggestive Inquiry into Hermetic Philosophy and Alchemy
    Hermeettisen filosofian ja alkemian vihjailevan tutkimuksen kirjoitti Mary Anne Atwood ja se julkaistiin alun perin nimettömänä vuonna 1850. Atwood poisti kirjan käytöstä, mutta hänen kuolemansa jälkeen hänen pitkäaikainen ystävänsä Isabelle de Steiger painatti sen uudelleen. Isabelle de Steiger oli Golden Dawnin jäsen. Hermeettisyyden tutkimiseen käytettiin suggestive-kyselyä, jonka tuloksena Golden Dawnin jäsenet julkaisivat useita teoksia:[66]
  • Arthur Edward Waite, Golden Dawn-järjestön jäsen ja myöhemmin johtaja kirjoitti teokset The Hermetic Museum, The Hermetic Museum Restored and Enlarged. Hän editoi tekstiä The Hermetic and Alchemical Writings of Paracelsus, joka julkaistiin kaksiosaisena kirjana. [67]
  • William Wynn Westcott, joka oli Golden Dawn-järjestön perustajia, editoi kirjasajan hermetismistä (Collectanea Hermetica). [68]
  • Initiation into Hermetics on englanninkielinen käännös Franz Bardonin kolmiosaisesta teoksesta, joka käsittelee hermeettisen perinteen toteuttamista.
  • Kybalion julkaistiin anonyymisti 1908. Kirjoittajat identifioivat itsensä kolmeksi aloittelijaksi.

Hermetican opinnot

History of scholarship on the Hermetica

Renessanssin jälkeen hermetismiin liittyviä aiheita ei juuri käsitelty opinnoissa. Kiinnostus hermetismin uskonnollisiin, filosofisiin ja kulttuurihistoriallisiin vaikutuksiin heräsi 90-luvulla. [69]

Hermeettiset järjestöt

Kun kristillinen kirkko ei enää tukenut hermetismiä, se ajettiin maan alle, minkä seurauksena muodostui useita hermeettisiä yhteisöjä. Länsimainen esoteerinen ja okkulttinen perinne on monin tavoin kehittynyt hermeettisen filosofian ja hermetismin ympärille.

Kirjailijoiden, kuten Giovanni Pico della Mirandolan työ, joka yritti sovittaa yhteen juutalaisen kabbalan ja kristillisen mystiikan, toi hermeettisyyden eurooppalaisille helpommin ymmärrettävään kontekstiin renessanssin aikana.

Muutamia ensisijaisesti hermeettisiä okkulttisia ryhmiä perustettiin myöhäiskeskiajalla ja varhaisrenessanssin aikana. Englannissa hermetismi kietoutui Lollard-Familististen perinteiden kanssa.Hermeettinen magia elpyi 1800-luvulla Länsi-Euroopassa, missä sitä harjoittivat ryhmät, kuten Kultaisen aamunkoiton hermeettinen ritarikunta (Golden Dawn) ja Ordo Aurum Solis. Hermetismiä harjoittivat myös yksittäiset henkilöt, kuten Eliphas Lévi, William Butler Yeats, Arthur Machen, Frederick Hockley ja Kenneth M. Mackenzie.

Nykyään on olemassa monia hermeettisiä tai hermeettisesti orientoituneita ryhmiä. Suurin osa niistä on peräisin ruusuristiläisyydestä, vapaamuurariudesta tai kultaisesta aamunkoitosta. [70, 71, 72]

Ruusuristiläisyys (Rosicrucianism)

Rosicrucianism

Ruusuristiläisyys on liike, joka noudattaa hermeettistä filosofiaa. Se juontaa juurensa 1600-luvulta. Lähteet, jotka ajoittavat ruusuristilaisten olemassaolon 1600-luvulle, ovat kolme saksalaista pamflettia: Fama, Confessio Fraternitas ja Christian Rosenkreutzin kemialliset häät. Jotkut tutkijat uskovat, että nämä olivat historiallisia huijauksia ja sanovat, että myöhemmät ruusuristiläisjärjestöt ovat ensimmäinen varsinainen ruusuristiläisen yhteiskunnallinen herääminen.

Ruusuristiläinen ritarikunta koostuu salaisesta sisäisestä kehosta (sisäpiiristä) ja julkisesta ulkoruumiista, joka on sisäisen kehon ohjauksessa. Ruusuristiläisyyteen kuuluu asteittainen järjestelmä, jossa jäsenet nousevat hierarkkiassa ja saavat lisää tietoa. Etenemisestä ei peritä maksua. Kun jäsenen on katsottu ymmärtävän opetukset, hän siirtyy seuraavalle ylemmälle portaalle.

Fama Fraternitatis sääntö toteaa, että veljeskunnan veljien tulee ”parantaa sairaita ilmiseksi”. Ruusuristiläinen henkinen polku sisältää filosofian, kabbalan ja jumalallisen taikuuden (teurgian). Ritarikuntaa symboloivat ruusu (sielu) ja risti (ruumis). Avautuva ruusu edustaa ihmissielua, joka hankkii suuremman tietoisuuden asuessaan ruumiissa aineellisella tasolla. [73, 74]

Kultaisen aamunkoiton hermeettinen ritarikunta

Hermetic Order of the Golden Dawn

Toisin kuin Societas Rosicruciana Angliassa, Kultaisen Aamunkoiton hermeettinen ritarikunta oli avoin molemmille sukupuolille ja kohteli sukupuolia tasavertaisina. Ritarikunta oli erityisen hermeettinen yhteisö, joka opetti alkemiaa, kabbalaa ja Hermeksen taikuutta sekä okkulttisen tieteen periaatteita.

Kultainen aamunkoitto säilytti tiukimman salassapitovelvollisuuden, joka pakotettiin ankarilla rangaistuksilla niille, jotka paljastavat sen salaisuudet. Kaiken kaikkiaan suuri yleisö jätettiin tietämättömiksi ritarikunnan toimista ja jopa olemassaolosta. Vain harvat sääntökunnan salaisuudet paljastettiin. Sen salaisuuksia avasi ensin Aleister Crowley vuonna 1905 ja myöhemmin Israel Regardie vuonna 1937. Regardie antoi yksityiskohtaisen selvityksen ritarikunnan opetuksista suurelle yleisölle.[75, 76]

Lähdeviitteet

  1. A survey of the literary and archaeological evidence for the background of Hermes Trismegistus in the Greek Hermes and the Egyptian Thoth may be found in Bull 2018, pp. 33–96.
  2. The oldest texts attributed to Hermes are astrological texts (belonging to the ’technical’ Hermetica) which may go back as far as to the second or third century BCE; see Copenhaver 1992, p. xxxiii; Bull 2018, pp. 2–3. Garth Fowden is somewhat more cautious, noting that our earliest testimonies date to the first century BCE (see Fowden 1986, p. 3, note 11). On the other end of the chronological spectrum, the Kitāb fi zajr al-nafs (”The Book of the Rebuke of the Soul”) is commonly thought to date from the twelfth century; see Van Bladel 2009, p. 226.
  3. On the dating of the ’philosophical’ Hermetica, see Copenhaver 1992, p. xliv; Bull 2018, p. 32. The sole exception to the general dating of c. 100–300 CE is The Definitions of Hermes Trismegistus to Asclepius, which may date to the first century CE (see Bull 2018, p. 9, referring to Mahé 1978–1982, vol. II, p. 278; cf. Mahé 1999, p. 101). Earlier dates have been suggested, most notably by Flinders Petrie (500–200 BCE) and Bruno H. Stricker (c. 300 BCE), but these suggestions have been rejected by most other scholars (see Bull 2018, p. 6, note 23). On the Asclepius, see Copenhaver 1992, pp. xliii–xliv, xlvii.
  4. This is a convention established by such scholars as Van Bladel 2009, pp. 17–22; Hanegraaff 2015, pp. 180–183; Bull 2018, pp. 27–30. Other authors (especially, though not exclusively, earlier authors) may use the terms ’Hermetism’ and ’Hermeticism’ synonymously, more loosely referring to any philosophical system drawing on Hermetic writings.
  5. Ebeling 2007, pp. 103–108.
  6. See Ebeling 2007, pp. 59–90.
  7. Yates 1964; Yates 1967; Westman & McGuire 1977
  8. Ebeling 2007, pp. 101–102; Hanegraaff 2012, pp. 322–334
  9. Principe 1998; Newman & Principe 2002; Newman 2019.
  10. Among medieval Muslims, Hermes was regarded as a ”prophet of science” (see Van Bladel 2009). For Hermes’ status as an ancient sage among medieval Latin philosophers like Abelard or Roger Bacon, see Marenbon 2015, pp. 74–76, 130–131. The ancient wisdom narrative as such goes back to the Hellenistic period; see Droge 1989; Pilhofer 1990; Boys-Stones 2001; Van Nuffelen 2011.
  11. Walker 1972.
  12. Hanegraaff 2012, pp. 7–12.
  13. Prophet 2018; Horowitz 2019 (pp. 193–198 on some similarities between the Kybalion and ancient Greek Hermetica)
  14. Collectanea Hermetica Edited by W. Wynn. Westcott Volume 2.
  15. See Dufresnoy, Histoire de l’Art Hermetique, vol. iii. Cat. Gr. MSS.
  16. A Suggestive Inquiry into Hermetic Philosophy and Alchemy by Mary Anne Atwood 1850.
  17. ”Online Etymology Dictionary”. www.etymonline.com.
  18. van den Broek and Hanegraaff (1997) distinguish Hermetism in late antiquity from Hermeticism in the Renaissance revival.
  19. van den Broek and Hanegraaff (1997), p. vii.
  20. Copenhaver, Brian P. (1995). ”Introduction”. Hermetica: The Greek Corpus Hermeticum and the Latin Asclepius in a New English Translation, with Notes and Introduction. Cambridge University Press. ISBN 978-0-521-42543-8. Scholars generally locate the theoretical Hermetica, 100 to 300 CE; most would put C.H. I toward the beginning of that time. […] [I]t should be noted that Jean-Pierre Mahe accepts a second-century limit only for the individual texts as they stand, pointing out that the materials on which they are based may come from the first century CE or even earlier. […] To find theoretical Hermetic writings in Egypt, in Coptic […] was a stunning challenge to the older view, whose major champion was Father Festugiere, that the Hermetica could be entirely understood in a post-Platonic Greek context.
  21. Copenhaver, Brian P. (1995). ”Introduction”. Hermetica: The Greek Corpus Hermeticum and the Latin Asclepius in a New English Translation, with Notes and Introduction. Cambridge University Press. ISBN 978-0-521-42543-8. […] survivals from the earliest Hermetic literature, some conceivably as early as the fourth century BCE
  22. Copenhaver, Brian P. (1995). ”Introduction”. Hermetica: The Greek Corpus Hermeticum and the Latin Asclepius in a New English Translation, with Notes and Introduction. Cambridge University Press. ISBN 978-0-521-42543-8. […] Hermetic sentences derived from similar elements in ancient Egyptian wisdom literature, especially the genre called ”Instructions” that reached back to the Old Kingdom
  23. Frowde, Henry (1908). Transactions Of The Third International Congress For The History Of Religions Vol 1. [T]he Kore Kosmou, is dated probably to 510 B.C., and certainly within a century after that, by an allusion to the Persian rule […] the Definitions of Asclepius […] as early as 350 B.C.
  24. Stephan A. Hoeller, On the Trail of the Winged God—Hermes and Hermeticism Throughout the Age, Gnosis: A Journal of Western Inner Traditions (Vol. 40, Summer 1996).
  25. This Leonardo di Pistoia was a monk ”J.R. Ritman Library – Bibliotheca Philosophica Hermetica”. Archived from the original on 1 January 2007. Retrieved 27 January 2007., not to be confused with the artist Leonardo da Pistoia who was not born until c. 1483 CE.
  26. Salaman, Van Oyen, Wharton and Mahé,The Way of Hermes, p. 9
  27. Tambiah (1990), Magic, Science, Religion, and the Scope of Rationality, pp. 27–28.
  28. The Way of Hermes, p. 9.
  29. ”Corpus Hermeticum”. www.granta.demon.co.uk.
  30. Abel and Hare p. 7.
  31. The Way of Hermes, pp. 9–10.
  32. Vermes, Geza (2012). Christian Beginnings. Allen Lane the Penguin Press. p. 128.
  33. Quispel, Gilles (2004). Preface to The Way of Hermes: New Translations of The Corpus Hermeticum and The Definitions of Hermes Trismegistus to Asclepius. Translated by Salaman, Clement; van Oyen, Dorine; Wharton, William D.; Mahé, Jean-Pierre. Rochester, Vermont: Inner Traditions.
  34. Bull 2018, p. 454
  35. Festugière 1944–1954, vol. II, pp. 68–71; Bull 2018, p. 303.
  36. Copenhaver 1992, p. 216.
  37. Festugière 1944–1954, vol. II, p. 68.
  38. Bull 2018, p. 303
  39. Festugière 1944–1954, vol. II, p. 70.
  40. Yates 1964, p. 14.
  41. Hanegraaff, W. J., New Age Religion and Western Culture, SUNY, 1998, p 360.
  42. Yates 1964, pp. 27, 293.
  43. Yates 1964, p. 52.
  44. Copenhaver 1992, p. xlviii.
  45. Kraus, Paul 1942–1943. Jâbir ibn Hayyân: Contribution à l’histoire des idées scientifiques dans l’Islam. I. Le corpus des écrits jâbiriens. II. Jâbir et la science grecque. Cairo: Institut français d’archéologie orientale, vol. II, pp. 274–275; Weisser, Ursula 1980. Das Buch über das Geheimnis der Schöpfung von Pseudo-Apollonios von Tyana. Berlin: De Gruyter, p. 54.
  46. Steele, Robert and Singer, Dorothea Waley 1928. ”The Emerald Table” in: Proceedings of the Royal Society of Medicine, 21, pp. 41–57/485–501, p. 42/486 (English), p. 48/492 (Latin). For other medieval translations, see Emerald Tablet.
  47. Hall, Manly Palmer (1925). The Hermetic Marriage: Being a Study in the Philosophy of the Thrice Greatest Hermes. Hall Publishing Company. p. 227.
  48. Eliade, Mircea (1978). The Forge and the Crucible: The Origins and Structure of Alchemy. University of Chicago Press. pp. 149, 155–157. ISBN 978-0-226-20390-4.
  49. Geber Summa Perfectionis
  50. Powell pp. 19–20.
  51. Garstin p. v
  52. Garstin p. 6
  53. Garstin p. vi
  54. The Way of Hermes p. 33.
  55. Bull, Christian H. (1 January 2015). ”Ancient Hermetism and Esotericism”. Aries. 15 (1): 109–135. doi:10.1163/15700593-01501008. ISSN 1567-9896.
  56. The Way of Hermes p. 42.
  57. The Way of Hermes p. 28.
  58. The Way of Hermes p. 47.
  59. Salaman, Clement, ed. (2001). Asclepius : The Perfect Discourse of Hermes Trismegistus. Translated by Salaman, Clement. London: Bloomsbury. p. 31.
  60. The Way of Hermes pp. 32–3.
  61. The Way of Hermes p. 29.
  62. The Poimandres
  63. Scott, Walter (1 January 1995). Hermetica: The Ancient Greek and Latin writings which contain religious or philosophic teachings ascribed to Hermes Trismegistus. Volume 1. Introduction, texts, and translations. Kessinger Publishing. ISBN 978-1-56459-481-5 – via Google Books.
  64. Scott, Walter (January 1995). Walter Scott, Hermetica Volume 1, pg 457. ISBN 978-1-56459-481-5.
  65. Salaman, Clement (23 August 2000). The Way of Hermes: Translations of The Corpus Hermeticum and The Definitions of Hermes Trismegistus to Asclepius. Inner Traditions. ISBN 978-0-89281-817-4 – via Google Books.
  66. ”A Suggestive Inquiry into Hermetic Philosophy and Alchemy” with an introduction by Isabelle de Steiger
  67. ”Hermetic Papers of A. E. Waite: the Unknown Writings of a Modern Mystic” Edited by R. A. Gilbert.
  68. ”’The Pymander of Hermes’ Volume 2, Collectanea Hermetica” published by The Theosophical Publishing Society in 1894.
  69. Carrasco, David; Warmind, Morten; Hawley, John Stratton; Reynolds, Frank; Giarardot, Norman; Neusner, Jacob; Pelikan, Jaroslav; Campo, Juan; Penner, Hans; et al. (Authors) (1999). Merriam-Webster’s Encyclopedia of World Religions. Edited by Wendy Doniger. United States: Merriam-Webster. p. 425. ISBN 9780877790440.
  70. Hill, C. (2020). Milton and the English Revolution. Verso Books. p. 75. ISBN 978-1-78873-683-1. Retrieved 28 February 2023.
  71. Regardie p. 17.
  72. Regardie pp. 15–6.
  73. Yates, Frances (1972). The Rosicrucian Enlightenment. London: Routledge and Kegan Paul. ISBN 0-7100-7380-1.
  74. ”Prof. Carl Edwin Lindgren, ”The Rose Cross, A Historical and Philosophical View””. Archived from the original on 8 November 2012.
  75. Regardie pp. 15–7.
  76. Regardie p. ix.

Kirjallisuus

  • Abel, Christopher R.; Hare, William O. (1997). Hermes Trismegistus: An Investigation of the Origin of the Hermetic Writings. Sequim: Holmes Publishing Group.
  • Anonymous (2002). Meditations on the Tarot: A Journey into Christian Hermeticism. New York: Jeremy P. Tarcher/Penguin.
  • Boys-Stones, George (2001). Post-Hellenistic Philosophy: A Study in Its Development from the Stoics to Origen. Oxford: Oxford University Press. ISBN 978-0-19-815264-4.
  • Bull, Christian H. (2018). The Tradition of Hermes Trismegistus: The Egyptian Priestly Figure as a Teacher of Hellenized Wisdom. Leiden: Brill. doi:10.1163/9789004370845. ISBN 978-90-04-37084-5. S2CID 165266222.
  • Copenhaver, Brian P. (1992). Hermetica: The Greek Corpus Hermeticum and the Latin Asclepius in a New English Translation, with Notes and Introduction. Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 0-521-42543-3.
  • Droge, Arthur J. (1989). Homer or Moses? Early Christian Interpretations of the History of Culture. Tübingen: J. C. B. Mohr. ISBN 978-3-16-145354-0.
  • Ebeling, Florian (2007) [2005]. The Secret History of Hermes Trismegistus: Hermeticism from Ancient to Modern Times. Translated by David Lorton. Ithaca: Cornell University Press. ISBN 978-0-8014-4546-0.
  • Festugière, André-Jean (1944–1954). La Révélation d’Hermès Trismégiste. Vol. I–IV. Paris: Gabalda. ISBN 978-2-251-32674-0.
  • Festugière, André-Jean (1967). Hermétisme et mystique païenne. Paris: Aubier Montaigne. ISBN 978-2700735529.
  • Fowden, Garth (1986). The Egyptian Hermes: A Historical Approach to the Late Pagan Mind. Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 978-0-521-32583-7.
  • Garstin, E.J. Langford (2004). Theurgy or The Hermetic Practice. Berwick: Ibis Press. Published Posthumously
  • Hanegraaff, Wouter J. (2012). Esotericism and the Academy: Rejected Knowledge in Western Culture. Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 978-0-521-19621-5.
  • Hanegraaff, Wouter J. (2013). Western Esotericism: A Guide for the Perplexed. London: Bloomsbury Academic. ISBN 978-1-4411-3646-6.
  • Hanegraaff, Wouter J. (2022). Hermetic Spirituality and the Historical Imagination: Altered states of Knowledge in Late Antiquity. Cambridge University Press. ISBN 9781009123068.
  • Hanegraaff, Wouter J. (2015). ”How Hermetic was Renaissance Hermetism?” (PDF). Aries. 15 (2): 179–209. doi:10.1163/15700593-01502001. S2CID 170231117.
  • Hoeller, Stephan A. On the Trail of the Winged God: Hermes and Hermeticism Throughout the Ages, Gnosis: A Journal of Western Inner Traditions (Vol. 40, Summer 1996). Also at ”Hermes and Hermeticism”. Gnosis.org. Archived from the original on 26 November 2009. Retrieved 9 November 2009.
  • Horowitz, Mitch (2019). ”The New Age and Gnosticism: Terms of Commonality”. Gnosis: Journal of Gnostic Studies. 4 (2): 191–215. doi:10.1163/2451859X-12340073. S2CID 214533789.
  • Mahé, Jean-Pierre (1978–1982). Hermès en Haute-Egypte. Vol. I–II. Quebec: Presses de l’Université Laval. ISBN 978-0-7746-6817-0.
  • Mahé, Jean-Pierre (1999). ”The Definitions of Hermes Trismegistus to Asclepius”. In Salaman, Clement; Van Oyen, Dorine; Wharton, William D.; Mahé, Jean-Pierre (eds.). The Way of Hermes: New Translations of The Corpus Hermeticum and The Definitions of Hermes Trismegistus to Asclepius. London: Duckworth. pp. 99–122. ISBN 978-0-7156-2939-0.
  • Marenbon, John (2015). Pagans and Philosophers: The Problem of Paganism from Augustine to Leibniz. Princeton: Princeton University Press. ISBN 978-0-691-14255-5.
  • Morais, Lui (2013). Alchimia seu Archimagisterium Solis in V libris. Rio de Janeiro: Quártica Premium.
  • Newman, William R.; Principe, Lawrence M. (2002). Alchemy Tried in the Fire: Starkey, Boyle, and the Fate of Helmontian Chymistry. Chicago: University of Chicago Press. ISBN 978-0-226-57711-1.
  • Newman, William R. (2019). Newton the Alchemist: Science, Enigma, and the Quest for Nature’s Secret Fire. Princeton: Princeton University Press. ISBN 978-0-691-17487-7.
  • Pilhofer, Peter (1990). Presbyteron kreitton: Der Altersbeweis der jüdischen und christlichen Apologeten und seine Vorgeschichte. Tübingen: J. C. B. Mohr. ISBN 978-3-16-145584-1.
  • Powell, Robert A. (1991). Christian Hermetic Astrology: The Star of the Magi and the Life of Christ. Hudson: Anthroposohic Press.
  • Principe, Lawrence M. (1998). The Aspiring Adept: Robert Boyle and His Alchemical Quest. Princeton: Princeton University Press. ISBN 978-0-691-01678-8.
  • Prophet, Erin (2018). ”Hermetic Influences on the Evolutionary System of Helena Blavatsky’s Theosophy”. Gnosis: Journal of Gnostic Studies. 3 (1): 84–111. doi:10.1163/2451859X-12340050.
  • Regardie, Israel (1940). The Golden Dawn. St. Paul: Llewellyn Publications.
  • Salaman, Clement; Van Oyen, Dorine; Wharton, William D.; Mahé, Jean-Pierre, eds. (1999). The Way of Hermes: New Translations of The Corpus Hermeticum and The Definitions of Hermes Trismegistus to Asclepius. London: Duckworth. ISBN 978-0-7156-2939-0.
  • Scully, Nicki (2003). Alchemical Healing: A Guide to Spiritual, Physical, and Transformational Medicine. Rochester: Bear & Company.
  • Tambiah, Stanley Jeyaraja (1990). Magic, Science, Religion, and the Scope of Rationality. Cambridge: Cambridge University Press.
  • Van Bladel, Kevin (2009). The Arabic Hermes: From Pagan Sage to Prophet of Science. Oxford: Oxford University Press. ISBN 978-0-19-537613-5.
  • Van Nuffelen, Peter (2011). Rethinking the Gods: Philosophical Readings of Religion in the Post-Hellenistic Period. Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 978-1-107-01203-5.
  • Walker, Daniel P. (1972). The Ancient Theology: Studies in Christian Platonism from the Fifteenth to the Eighteenth Century. Ithaca: Cornell University Press. ISBN 978-0-8014-0749-9.
  • Westman, Robert S.; McGuire, J. E., eds. (1977). Hermeticism and the Scientific Revolution. Papers Read at a Clark Library Seminar, 9 March 1974. Los Angeles: William Andrews Clark Library.
  • Yates, Frances A. (1964). Giordano Bruno and the Hermetic Tradition. London: Routledge and Kegan Paul. ISBN 978-0-226-95002-0.
  • Yates, Frances A. (1967). ”The Hermetic Tradition in Renaissance Science”. In Singleton, Charles S. (ed.). Art, Science, and History in the Renaissance. Baltimore: The Johns Hopkins Press. pp. 255–273. ISBN 978-0-8018-0602-5.

Tarkemmin aiheesta



Corpus esoterica

Corpus esoterica kokoaa yhteen mysteeri- ja salatieteiden historiaa. Teeman kirjoitukset asettuvat tiedon ja uskomusten väliselle ei-akateemiselle ja ei-uskonnolliselle harmaalle vyöhykkeelle.Termi corpus esoterica viittaa laajaan kokoelmaan kirjoituksia, jotka käsittelevät mystisiä, okkulttisia, metafyysisiä, filosofisia tai symbolisia aiheita, kuten:

  • Corpus Hermeticum: Kokoelma antiikin kreikkalaisia tekstejä, jotka on liitetty Hermes Trismegistukseen, jonka sanotaan olleen alkemian, astrologian ja magian perustaja.

  • Kabbala: Juutalainen mystinen perinne, joka tutkii Jumalan ja kosmoksen luonnetta.

  • The Book of Abramelin: 1400-luvun grimoire, joka esittelee yksityiskohtaisesti voimakkaan maagisen järjestelmän.
  • Lain kirja: Thelema, eli Aleister Crowleyn perustaman uskonnollisen ja okkulttisen filosofian keskeinen teos.

Corpus esotericaa voi puhutella ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita mysteeri- ja salatieteistä, henkisestä kasvusta ja filosofiasta. Monet corpus esoterica -teeman kirjoitukset pohtivat yksilön ja maailmankaikkeuden suhdetta. Minun uteliaisuuteni liittyy kulttuurihistorian harrastukseen ja nojatuolipsykologiaan enemmän kuin henkiseen valaistumiseen.

Tässä on eräitä syitä, miksi monet opiskelevat corpus esotericaa:

  • Halu ymmärtää erilaisia kulttuureja ja uskomusjärjestelmiä.

  • Corpus esoterica voi tarjota arvokkaita uskonnollisia, hengellisiä ja mystillisiä oivalluksia.

  • Todellisuuden ja tietoisuuden luonteen herättämä kiinnostus.



Corpus esoterica: Yeshu Ben Pantera

Rabbiinisten kirjoitusten mukaan Jeesuksen todellinen nimi saattoi olla Yeshu Ben Pantera.

Tiberius Julius Abdes Pantera ( n. 22 eKr. – 40 jKr.) oli Sidonissa syntynyt roomalais-foinikialainen sotilas, jonka hautakivi löydettiin Saksan Bingerbrückistä vuonna 1859.

Historiallinen yhteys tästä sotilasta Jeesukseen on tunnettu pitkään. Monien Raamatun ja kristinuskon tutkijoiden hypoteesi perustuu antiikin kreikkalaisen filosofin Celsuksen väitteeseen, joka esitetään kristillisen kirjailijan Origenesin teoksessa ”Celsusta vastaan” (Contra Celsum).

Celsuksen alkuperäinen teksti on kadonnut, mutta Origenesin kuvauksessa Jeesus kuvattiin äitinsä Marian ja roomalaisen sotilaan välisen suhteen aviottomana lapsena. Origenesin mukaan Celsus kirjoitti, että Maria ”tuomittiin aviorikoksesta ja sai lapsen sotilaalle nimeltä Pantera”.

Raamatuntutkija James Tabor väitti, että Tiberius Pantera olisi voinut palvella alueella Jeesuksen sikiämisen aikaan. Osa tutkijoista kuitenkin vastustaa tätä näkemystä.

Sekä muinainen Talmud että keskiaikaiset juutalaiset kirjoitukset ja sanonnat vahvistivat käsitystä viitaten ”Yeshu ben Panteraan”, joka on käännettynä ”Jeesus, Panteran poika”. Valtavirran tutkijat pitävät Taborin hypoteesia epätodennäköisenä, koska kreikkalaisten ja juutalaisten tekstien lisäksi ei ole juuri muuta näyttöä Panteran isyyden tueksi.

Yeshu ben Pantera oli juutalainen uskonoppinut, joka tunnetaan parhaiten antinomistisena filosofina. Hänet mainitaan rabbiinisessa kirjallisuudessa, erityisesti Babylonian Talmudissa. Talmudissa häntä kuvataan henkilönä, joka haastoi juutalaisen uskon periaatteita.

Yeshu ben Pantera -nimeä käytti ensimmäisen kerran 1200-luvulla Nikaian Nikolaos, joka käytti sitä syyttäessään juutalaisia Jeesuksen kuolemasta. Nikolaoksen väite on ollut erittäin kiistanalainen ja sitä on kiistänyt useat tutkijat.

Celsus (Kelsos)

200-luvulla kreikkalainen filosofi Celsus kirjoitti, että Jeesuksen isä oli roomalainen sotilas nimeltä Panthera. Celsuksen näkemykset saivat vastineen Origenekselta, joka piti Yeshu Ben Pantheraa keksittynä tarinana.

Celsuksen väite tunnetaan Origenesin vastauksesta (Contra Celsum). Alkuperäinen teksti on kadonnut. Origenes kirjoittaa: Palatkaamme kuitenkin juutalaisen suuhun annettuihin sanoihin, joissa ”Jeesuksen äidin” kuvataan olevan ”kihlattu puuseppään. Hänet oli tuomittu aviorikoksesta, jonka seurauksena syntyi tietyn Panthera-nimisen sotilaan lapsi.”

Celsuksen kristinuskokritiikki sisälsi väitteitä, joiden mukaan kristityt olivat hylänneet isiensä lait. Jeesus olisi Celsuksen mielestä pitänyt näiden lakien mukaan vangita. Jeesuksen opetuksissa ei myöskään hänen mukaansa ollut mitään uutta, vaan ne olivat vain kreikkalaisten filosofioiden toistoa.

Filosofit, kuten Marcus J. Borg ja John Dominic Crossan muistuttavat, että ottaen huomioon Celsuksen kristinuskon kritiikin, hänen väitteensä Jeesuksen roomalaisesta syntyperästä saattoi johtua muistosta roomalaisten sotilasoperaatioista, joilla tukahdutettiin kapina Sepphoriksessa lähellä Nasaretia Jeesuksen syntymän aikoihin.

Pantera oli melko yleinen nimi. Nimi Jeesuksen yhteydessä saattoi liittyä satiiriseen sanaleikkiin kreikan sanoilla panthēr ja parthenos, jotka tarkoittavat ”pantteria” ja ”neitsyttä”.

Kelsos / Celsus (Κέλσος,Celsus) (100-luku) oli antiikin kreikkalainen, platonilainen filosofi, joka tunnetaan kristinuskon vastustajana. Kelsos tunnetaan teoksesta Todellinen oppi (Λόγος ’AληΘής), joka on säilynyt katkelmina Origeneen Kelsosta vastaan suunnatussa teoksessa Kelsosta vastaan (Contra Celsum, 248).

Kelsos vaikutti toisen vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla. Hänen henkilöhistoriastaan tiedetään vain vähän: Hän eli keisari Marcus Aureliuksen aikana, hänen kirjallinen toimintansa sijoittuu vuosien 175 ja 180 väliin, ja hän kirjoitti teoksensa Todellinen oppi poleemisena kirjoituksena kristinuskoa vastaan. Tuolta ajalta tunnetaan useita samannimisiä henkilöitä, jotka esiintyvät kristinuskon vastustajana.

Kelsos pilkkasi kristittyjä siitä, että he kannattivat sokeaa uskoa järjen sijasta.

Talmud

Tarinaan, jonka mukaan Jeesus oli Pantera-nimisen miehen poika, viitataan Talmudissa. Talmudissa Jeesuksen ymmärretään yleisesti olevan ”Ben Stada”:ksi kutsuttu hahmo:

On opetettu, että Rabbi Eliezer sanoi Viisaalle: ”Eikö Ben Stada tuonut loitsuja Egyptistä lihavahalla?” He sanoivat hänelle: ”Hän oli tyhmä, eivätkä he tuo todisteita tyhmältä.” Ben Stada on Ben Pantera. Rabbi Hisda sanoi: ”Aviomies oli Stada, rakastaja oli Pantera.” Aviomies oli ”todellisuudessa” Pappos ben Judah, äiti oli Stada. Äiti oli Miriam ”Mary” naisten hiustenlaittaja. Kuten sanomme Pumbedithassa: ”Hän on valehdellut ”satath da” miehelleen.” (s. sapatti 104b)

Peter Schäfer selittää tämän kohdan kommentiksi, jonka tarkoituksena on selventää Jeesukseen viittaavia useita nimiä: hän oli äitinsä rakastajan ”Panteran” poika, mutta hänet tunnettiin ”Stadan poikana”, koska tämä nimi annettiin hänen oikealta tieltä poikenneelle äidilleen (”epiteetti, joka tulee heprean/aramean juuresta sat.ah/sete” / poiketa oikealta tieltä, eksyä, olla uskoton’).

Yeshu Ben Panteran äiti oli Miriam ja häntä kutsuttiin myös ”Stadaksi”, koska hän oli sotah, nainen, jota epäiltiin tai joka oli tuomittu aviorikoksesta.”

Joissakin viittauksissa Jeesus (”Yeshu”) nimetään nimenomaisesti ”Panteran pojaksi”. yhteyksiä löytyy Toseftasta, Qohelet Rabbahista ja Jerusalemin Talmudista.

Toledot Yeshu on peräisin keskiajalta. Se on antikristillinen satiirinen Jeesus-krontikka, josta on säilynyt versioita arameaksi ja hepreaksi. Se viittaa myös nimeen Pantera tai Pandera. Kirja pitää Jeesusta Panderan aviottomana poikana ja syyttää Jeesusta harhaoppisesta ja toisinaan väkivaltaisesta toiminnasta.

Keskustelu

Raymond E. Brown sanoo, että tarina Panterasta on mielikuvituksellinen selitys Jeesuksen syntymästä, mutta sille on hyvin vähän historiallisia todisteita. James Tabor arveli, että Celsuksen tiedot Jeesuksen isyydestä ovat oikeita, ja väitti, että Tiberius Julius Abdes Panteran sotilasura sijoittaa hänet Juudeaan nuorena miehenä Jeesuksen sikiämisen aikoihin, joten hän saattoi olla Jeesuksen isä.

Hypoteesi ei ole saanut laajaa yksimielisyyttä. Raamatuntutkija Maurice Casey hylkäsi Taborin hypoteesin ja kirjoitti, että Tabor ei ole esittänyt todisteita Panteran läsnäolosta alueella. Päätelmän vahvisti Christopher Zeichmann.

Bruce Chilton ja Craig A. Evans väittävät, että Toledot Yeshu koostuu pääasiassa kuvitteellisista antikristillisistä tarinoista, jotka perustuvat juutalaisten jatkuvaan yritykseen häpäistä Jeesus heidän kauan odotettuna Messiaana, ja että se ei tarjoa arvoa Jeesuksen historialliseen tutkimukseen. The Blackwell Companion to Jesus toteaa, että Toledot Yeshu ei sisällä historiallisia tosiasioita ja että se on kenties luotu työkaluksi kristinuskoon kääntymyksen torjumiseksi.

Vuosisatojen ajan sekä kristityt että juutalaiset tutkijat ovat kiinnittäneet vain vähän huomiota Toledot Jeshuun. Robert E. Van Voorst toteaa, että Toledot Yeshun kirjallista alkuperää ei voida jäljittää millään varmuudella, ja koska sitä ei todennäköisesti ole kirjoitettu ennen 4. vuosisataa, se on aivan liian myöhäinen sisältääkseen autenttisia muistoja Jeesuksesta.



Corpus esoterica: Sophia – maailmankaikkeuden äiti

Kokoan Corpus esoterica-teeman alle mysteeri- ja harhaoppien värikästä historiaa. Aiheet ovat innoittavia, mutta huonosti tunnettuja. Historiaa harrastavana maallikkona uskon, että alkuperäisen kristillisyyden viisaudet löytyvät Raamatun ulkopuolisista evankeliumeista, mysteeri- ja harhaopeista, Nag Hammadin esoteerisistä koodekseista ja apogryfisistä kirjoista. Haluan kantaa omalta osaltani viisauden ja rakkauden soihtua eteenpäin muistamalla mysteeri- ja harhaoppeja.

Irenaeus, Eusebius, Origenes ja eräät muut kirkkoisät tuomitsivat markionilaiset, marcellinalaiset, setiläiset, kainiittiset, basiledianilaiset ja valentinolaiset opit monien muiden varhaiskristillisten liikkeiden tavoin harhaoppisiksi. Neljännen vuosisadan alkuun mennessä kristinuskon monopolisoimista tavoitelleet proto-ortodoksit olivat onnistuneet tukahduttamaan gnostilaiset opit lähes täysin. Alkukristilliset harhaopit vaipuivat tuhatvuotiseen uneen, josta ne herätettiin renessanssin aikana.

Monet ensimmäisten vuosisatojen uskonnolliset liikkeet inspiroituivat keskiplatonismista, juutalaisesta mišnasta, zarahustralaisuudesta sekä egyptiläisten ja helleeniien mysteeriopeista, kuten hermetismistä. Hermes Trismegistuksen Tabula Smaragdina ja Corpus Hermeticum avasivat salaisuudet kristittyjen ja muslimifilosofien tutkittaviksi. Hermetismi raivasi tietä alkemialle, astrologialle ja magiallle.

Esoteerinen herääminen muinaisille mysteereille joudutti renessanssi-ajattelun luovaa hulluutta. Marsilio Ficino, Giovanni Pico della Mirandola ja Giordano Bruno löysivät hermetismistä ja Hermes Trismegistukseen liitetyistä käsikirjoituksista jälkiä muinaisesta teologiasta (Prisca Theologia), jonka profeettoja olivat mm. Zarahustra, Pythagoras, Platon ja Hermes Trismegistus. .

Sain aavistuksen Sofian syvällisestä merkityksestä pari vuosikymmentä sitten filosofian harrastuksen myötä. Sofia tarkoittaa viisautta, kuten filosofiassa (filosofia = viisauden ystävä). Gnostilais-kristillisissä uskonnoissa Sophia on paitsi viisauden jumalatar, myös demiurgin luonut aioni (aeon) ja Kristuksen syzygy – aionipari, joskus Kristuksen morsian. Sophia mainitaa mm. Raamatun Sananlaskujen kirjassa.

Ajattelin, että Sophian lähestyminen olisi helppoa. Ei ole. Sophiasta on useita erilaisia oppeja ja päällekäisiä kerroksia, jotka sukeltavat syvälle gnostilaisten mysteerioppien syvälliseen ja outoon viisauteen.

Verum, sine mendacio, certum et verissimum: Quod est inferius est sicut quod est superius, et quod est superius est sicut quod est inferius. (Totta, ilman valehtelua, varmaa ja totuudenmukaisinta: mikä on alhaalla, on kuin mitä on ylhäällä, ja mikä on ylhäällä, on kuin mitä alhaalla,)

BIRTH OF SOPHIA AND THE FORCES OF DARKNESS
After the nature of the immortals was completed out of the infinite one, then a likeness called Sophia flowed out of Pistis, with the wish that something should come into being like the light that first existed. Immediately her wish appeared as a heavenly likeness with an incomprehensible greatness. This came between the immortals and those who came into being after them, like what is above. It was a veil separating people from the things above. – On the Origin of the World, Nag Hammadi, Codex II, 5

Sophia/Sofia

Sofia (koinē kreikka: Σοφíα ”Viisaus”, kopti: ⲧⲥⲟⲫⲓⲁ ”Sofia”) on keskeinen käsite tiedon ja ymmärryksen (γνῶσις gnosis, kopti sooun) valaistuksellista ja pelastuksellista merkitystä korostaneille varhaiskristillisille gnostilaisille opeille.

Viisauden jumalatar löydetään lähes jokaisesta kulttuurista. Athena oli kreikkalainen viisauden ja sotilaallisen voiton jumalatar, Minerva oli Athenan roomalainen vastine (viisauden ja sodan jumalatar), Tara on buddhalainen myötätunnon jumalatar, joka opettaa kiintymättömyyden viisautta ja Inanna oli varhainen sumerilainen jumalatar.

Inanna (tai Ninnanna, taivaan kuningatar) oli sumerilaisessa mytologiassa esiintynyt rakkauden, hedelmällisyyden ja sodan jumalatar. Häntä vastasi Assyrian, Babylonian ja Akkadian mytologioissa Ištar, sekä myöhemmin kreikkalaisessa mytologiassa Astarte.

Sophia, jonka nimi kreikaksi kääntyy viisaudeksi, liittyy pyhän naistiedon eri inkarnaatioihin ja edellä lueteltuihin jumalattariin. Sophia on yksi varhaiskristillisen gnostilaisuuden keskeisistä hahmoista. Gnostilaisuus saattoi syntyä muinaisessa Roomassa ja Persiassa tai Syyriassa ja Egyptissä. Gnostilaisuus korostaa yksilöllistä tietoa ja viisautta tienä pelastukseen ja ykseyteen Jumalan kanssa.

Gnostilaisille Sophia on sekä naisluoja että Jeesuksen Kristuksen feminiininen vastine. Uskomusten mukaan Kristuksella oli kaksi puolta: miespuolinen hahmo, joka tunnistettiin Jumalan pojaksi, ja feminiininen hahmo (Sophia), jota kunnioitettiin maailmankaikkeuden äitinä.

Gnostilaisuuden pääteoksiin lukeutuvan Johanneksen apokryfonin mukaan (noin vuodelta 180) Sophia edusti jumalallista viisautta ja naishenkeä. Gnostilaisessa luomistarinassa Sophia, nähdessään Jumalan luomuksia, halusi luoda jotain omaa.

Olento, jonka hän emanoi, oli hänen poikansa Ialdabaoth (Yaldabaoth), jolla oli leijonan kasvot ja käärmeen ruumis. Myöhemmin Ialdabaoth käytti Sofian voimaa aineellisen maailman luomiseen.

Koska Sophia liittyi materiaalisen maailmankaikkeuden luojan – Ialdabaothin luomiseen, Sophiaa palvottiin maailmankaikkeuden äitinä. Sophia esiintyy monissa Raamatun kohdissa viisautta symboloivana naishenkilönä, vaikka hänen roolinsa ja suosionsa juutalais-kristillisissä perinteissä ovat muuttuneet aikojen saatossa. Sophiaa juhlitaan myös Kabbalassa Jumalan feminiinisenä puolena.

Lähes kaikissa pyhän viisauden esityksissä voidaan löytää jokin Sophian piirre; Hän, kuten monet muut jumalattaret integroitui Neitsyt Marian palvontaan keskiajalla.

Irenaeus käyttää näistä opeista nimeä gnostikoi (γνωστικοί), ”tietävät” tai ”miehet, jotka väittävät tuntevansa syvemmän viisauden”.

Joissain gnostilaisissa opeissa Sophia on Kolminaisuuden Pyhä Henki (Zoe). Sophia tunnetaan heprealaisissa kirjoituksisssa vastineella Achamōth (Ἀχαμώθ, heprea: חכמה chokhmah) ja Prunikos (Προύνικος).

Nag Hammadin kirjaston koodekseissa Sophia kuvataan viimeisenä emanoitunneeksi aioniksi. Sophia voidaan tulkita antropomorfiseksi kuvaukseksi Jumalan valon emanaatiosta. Sophian katsotaan luopuneen armosta ja luoneen tai auttaen luomaan aineellisen maailman. [1, 2]

Melkein kaikki syyrialais-egyptiläiset gnostilaiset järjestelmät opettivat, että olevaisuus syntyi alkuperäisestä tuntemattomasta jumalasta, jota Monoimus kutsui nimillä Vanhempi, Bythos ja Monadi. Bythos oli alkuperäinen yhtenäisyys, lähde, joka emanoi spontaanisti lisää asteittain vähäisempiä aionipareja (jumalolentoja).

Yhdessä alkuperäisen lähteen kanssa aionit muodostivat Jumalallisen täyteyden, eli Pleroman. Tämä korkeampi todellisuus on valon maailma. Corpus Hermeticum opettaa, että valo on alkuperäinen substanssi, josta kaikki henki ja aine muodostuvat. Hermetismissä fyysinen todellisuus on harha, hallusinaatio tai valhe.

Aioneita ei sinänsä pidetä erillisinä jumalallisesta, vaan jumalallisen hengen symbolisina abstraktioina. Siirtymä aineettomasta aineelliseen, eli noumenaalisesta aistein havaittavaan johtuu yhden aionin virheestä, intohimosta tai synnistä.

Monissa gnostilaisen mythoksen versioissa Sophian lankeemus aiheutti epävakauden Pleromassa, mikä johti aineellisen todellisuuden luomiseen. Joidenkin gnostilaisten tekstien mukaan metafyysinen kriisi johtui siitä, että Sophia yritti emanoida ilman syzygyään (aionipuolisoaan). Toisessa perinteessä Sophia halusi rikkoa rajan itsensä ja tuntemattoman Jumalan välillä.

Langettuaan kataklysmisesti Pleromasta, Sophian menettämisen kauhu, kuten hän oli menettänyt Pleroman valon, aiheutti Sophiassa pelkoa, hämmennystä ja halun palata valoon. Negatiivisten tunteiden seurauksena aine (kreikaksi: hylē, ὕλη) ja sielu (kreikaksi: psychē, ψυχή) syntyivät vahingossa.

YALDABAOTH ESTABLISHES HIS RULE
Now, the eternal realm of truth has no shadow within it because the immeasurable light is everywhere within it. Outside it, however, is a shadow, and it was called darkness. From it appeared a power over the darkness. And the powers that came into being afterward called the shadow the limitless chaos. From it every kind of deity was brought forth, one after another, along with the whole place. Consequently, the shadow too is subsequent to what was in the beginning. The shadow appeared in the abyss, which is derived from Pistis, whom we have mentioned. The shadow perceived that there was one stronger than it. It was jealous, and when it became self-impregnated, it immediately bore envy. Since that day the principle of envy has appeared in all of the aeons and their worlds. But envy was found to be an aborted fetus without any spirit in it. It became like the shadows in a great watery substance. Then the bitter wrath that came into being from the shadow was cast into a region of chaos. Since that day a watery substance has appeared. What was enclosed in the shadow flowed forth, appearing in chaos. Just as all the useless afterbirth of one who bears a little child falls, likewise the matter that came into being from the shadow was cast aside. Matter did not come out of chaos, but it was in chaos, existing in a part of it. – On the Origin of the World, Nag Hammadi, Codex II, 5

Yaldabaoth – Kaaoksen poika

Demiurgin (Yaldabaoth) luominen on Sophian lankeamisesta johtunut metafyysinen tragedia. Demiurgi, jota joissa yhteyksissä kuivaillaan kuin abortoiduksi sikiöksi, loi fyysisen todellisuuden, jossa elämme, tietämättä Sophiasta, joka kuitenkin onnistui siirtämään hengellisen kipinän tai pneumaa luomukseen. Joissain gnostilaisissa myyteissä Sophia kätki epäonnistuneen luomuksensa Pleroman ulkopuolelle, mutta useimmissa teksteissä Sophia itse lankesi Pleromasta ja Yaldabaothin luominen oli seurausta Sophian yrityksestä palata valoon.

Mitä teette, kun tulette valoon? Silloin kun olitte yksi, teistä tuli kaksi. Mitä teette, kun olette kaksi? (Tuomaan evankeliumi)

Pistis Sophiassa Kristus lähetettiin hakemaan Sophia takaisin Pleromaan. Kristuksen avulla Sophia koki jälleen Jumalallisen valon. Kristus jakoi Sophialle ymmärrystä hengestä (kreikaksi: pneuma, πνευμα).

Myöhemmin Kristus lähetettiin maan päälle Jeesuksen, eli ihmisen hahmossa viemään ihmisille tieto pelastuksesta. Tämä tieto – gnosis (ymmärrys) on tieto ihmisten jumalallisesta alkuperästä. Pelastuminen edellyttää oman sisäisen jumalallisen valon tunnistamista ja Yaldabaothista luopumista.

Gnostilaisuudessa evankeliumeiden tarina Jeesuksesta on allegorinen: se on ulkoinen mysteeri, jota käytetään johdannossa ymmärrykseen, sen sijaan että se olisi kirjaimellisesti totta historiallisessa kontekstissa.

Monille gnostilaisille Sophian lunastaminen Kristuksen tai Logoksen välityksellä on maailmankaikkeuden keskeinen suuri kertomus. Sofia asuu kaikissa ihmisissä jumalaisena kipinänä.[3]

Jumalallinen kipinä

Gnostilaisuudessa jumalallinen kipinä on Jumalan valo, joka on jokaisessa ihmisessä. Elämän tarkoitus on jumalaisen valon vapauttaminen aineen vankeudesta ja valon yhdistyminen Jumalaan tai yksinkertaisesti paluu Pleromaan, jonka nähdään jumalallisen valon lähteenä. Pelastus ei tarkoita ikuista individuaalista ja fyysistä elämää, vaan yhteyttä jumalalliseen.

Gnostilaisessa kristillisessä perinteessä Kristus ajatellaan jumalallisena olentona, joka on ottanut ihmismuodon johtaakseen ihmiskunnan takaisin Valoon.

Keskiaikaisen Euroopan kataarit (”puhtaaat”)uskoivat jumalalliseen kipinään. He näkivät tämän ajatuksen kirjoitetuksi Johanneksen evankeliumin alkusanoihin. Egalitarismia noudattavat kataarit uskoivat pääsevänsä kuoltuaan Sophian – maailmankaikkeuden äidin yhteyteen. Usko valoon ja rakkauteen oli kataarien rikos, jonka vuoksu katolinen kirkko teurasti tuhansia ja poltti roviolla lukemattomia. Viimeinen tunnettu kataari telotettiin 1321.

Kveekereita, jotka tunnetaan muodollisesti nimellä Religious Society of Friends, yhdistää yleensä usko jokaisen ihmisen kykyyn kokea valoa sisällään.

Jotkut Ystävät ymmärtävät tämän eräänlaisena jumalallisena kipinänä, jonkinlaisena ihmisessä olevan jumalallisen puolena, jonka he usein ilmaisevat ”Jumalan omana jokaisessa”. Tätä ajatusta varten he käyttävät usein George Foxin (kveekareiden profeetallisen perustajan) oppeja. Tätä valoa jumalallisena kipinänä ei kuitenkaan esitellyt Fox, vaan Rufus Jones 1900-luvun alussa, kuten Lewis Benson selvensi.”Ei riitä kuulla Kristuksesta tai lukea Kristuksesta, vaan tämä on tärkeää – tuntea Hänessä juureni, elämäni ja perustani…”

Kveekarit luopuivat pappeudesta uskoen kaikkien uskovien pappeuteen. Jotkut ilmaisevat käsityksensä Jumalasta käyttämällä lauseita, kuten ”sisäinen valo”, ”Kristuksen sisäinen valo” tai ”Pyhä Henki”. Kveekarit kokoontuivat ensimmäisen kerran George Foxin ympärille 1600-luvun puolivälissä ja kuuluvat historiallisesti protestanttiseen kristilliseen kirkkokuntaan.

Sananlaskujen kirja

Juutalais-aleksandrilainen uskonnollinen filosofia tutki Sophian olemusta Jumalan sisäisen kontemplaation ilmentymänä ja osoitti Sophialle paitsi materiaalisen universumin muodostumisen ja järjestämisen (koost. Clem. Hom. xvi. 12), myös tiedon välittäminen ihmiskunnalle.

Sananlaskujen luvussa 8 Viisaus (substantiivi on feminiininen) kuvataan Jumalan neuvonantajaksi ja tietojen mestariksi, joka asui Hänen luonaan ennen maailman luomista ja leikki jatkuvasti Hänen ympärillään.

Viisaus, joka on ikiajoista ollut Jumalan tykönä, kutsuu ihmisiä luoksensa

Sananlaskujen kirjassa annetun kuvauksen mukaisesti gnostikot määrittelivät Sophialle asuinpaikan ja määrittelivät hänen suhteensa ylempään maailmaan sekä seitsemään hänen alaisuudessaan olevaa planeettavoimaan (sfääriin).

Seitsemän planetaarista sfääriä eli taivasta olivat muinaisille ihmisille luodun maailmankaikkeuden korkeimpia alueita. Niitä ajateltiin seitsemäksi ympyräksi, jotka kohosivat toistensa yläpuolelle ja joita hallitsevat seitsemän arkhonia (hallitsijaa). Joskus sfäärejä ja henkivaltoja on seitsemän, joskus kaksitoista ja joskus 365. Lukuihin liittyvä mystiikka on ollut tärkeää Pythagoraasta alkaen.

Sfäärit muodostivat (gnostilaisen) Hebdomadin. Niistä korkeimman yläpuolella ja sen yli holvissa oli Ogdoad, muuttumattomuuden pallo, joka oli lähellä henkistä maailmaa (Clemens Alexandrinus, Stromata, iv. 25, 161; komp. vi. 16, 138) .

Sananlaskujen luvussa 9:1: Wisdom hath builded her house, she hath hewn out her seven pillars:

Nämä seitsemän pylvästä tulkitaan planetaarisiksi taivaiksi, itse Sophian asuinpaikka sijoitettiin Ogdoadiin Hebdomadin yläpuolelle (Ote. ex Theodot. 8, 47).

Samasta jumalallisesta viisaudesta sanotaan edelleen (Sananlaskut 8:2): 2Ylös kummuille, tien viereen,polkujen risteyksiin hän on asettunut. [She standeth in the top of high places, by the way in the places of the paths.].

Tämä tarkoitti gnostilaisen tulkinnan mukaan, että Sophialla on asuinpaikkansa ”korkeuksissa” luodun universumin yläpuolelle, keskipaikalla, ylemmän ja alemman maailman, pleroman ja ektismenan välissä. Hän istuu ”korkeimman porteilla”, seitsemän arkhonin (hallitsijan) ulottuvuuksien läheisyydessä, ja korkeamman maailman ”sisäänkäynneillä” lauletaan hänen ylistystään.

Sophia on näkyvän maailmankaikkeuden korkein hallitsija ja samalla välittäjä ylemmän ja alemman maailman välillä. Hän muotoilee tämän maallisen maailmankaikkeuden taivaallisten prototyyppien mukaan ja muodostaa seitsemän tähtiympyrää arkhoniensa kanssa, joiden hallintaan antiikin astrologisten käsitysten mukaisesti on asetettu kaikkien maallisten asioiden ja erityisesti ihmisen kohtaloita.

Sophia on ”äiti” tai ”elävien äiti”. (Epif. Haer. 26, 10). Ylhäältä tulevana hän on itse pneumaattinen (henkisesti valaistunut) olemus, métēr phōteinē (Epif. 40, 2) tai anō dynamis (Epif. 39, 2), josta kaikki pneumaattiset sielut saavat alkunsa.

THE SEVEN HEAVENS OF CHAOS
Seven appeared in chaos as androgynous beings. They have their masculine name and their feminine name. The feminine name of Yaldabaoth is forethought Sambathas, which is the week. His son is called Yao, and his feminine name is lordship. Sabaoth’s feminine name is divinity. Adonaios’s feminine name is kingship. Eloaios’s feminine name is envy. Oraios’s feminine name is wealth. Astaphaios’s feminine name is Sophia. These are the seven powers of the seven heavens of chaos. And they came into being as androgynous beings according to the immortal pattern that existed before them and in accord with the will of Pistis, so that the likeness of what existed from the first might rule until the end.You will find the function of these names and the power of the males in the Archangelic Book of Moses the Prophet. But the feminine names are in the First Book of Noraia.Now since the chief creator Yaldabaoth had great authority, he created for each of his sons, by means of the word, beautiful heavens as dwelling places, and for each heaven great glories, seven times exquisite. Each one has within his heaven thrones, dwelling places, and temples, as well as chariots and spiritual virgins and their glories, looking up to an invisible realm, and also armies of divine, lordly, angelic, and archangelic powers, myriads without number, in order to serve.The report concerning these you will find accurately in the First Account of Noraia.Now, they were completed in this way up to the sixth heaven, the one belonging to Sophia. And the heaven and its earth were disrupted by the troublemaker, who was beneath all of them. The six heavens trembled, for the powers of chaos knew who it was who disturbed the heaven beneath them. And when Pistis knew of the harm caused by the troublemaker, she blew her breath, and she bound him and cast him down to Tartaros. – The Origin of the World, Nag Hammadi, Codex II, 5

Lankeaminen

Sophian pneumaattinen (henkisesti valaistunut) olemus yhdessä hänelle keskisessä valtakunnassa osoitetun asuinpaikan kanssa ja siten valon ylemmän alueen ulkopuolella [Sananlaskuissa], johti siihen, että Sophian tulkittiin langenneen taivaallisista kodistaan pleromassa sen alla olevaan tyhjyyteen (kenōma).

Symbolisesti Sophian lankeaminen voidaan lukea valokasteen purkautumisena ja valon valumisena kenōmaan, jonka aiheutti elävöittävä liike ylemmässä maailmassa.

Mutta sikäli kuin tämän alemman maailman pimeyteen langennutta valoa ajateltiin ja kuvattiin kärsimykseen liittyväksi, tätä kärsimystä on pidettävä rangaistuksena. Tätä johtopäätöstä vahvistaa platoninen käsitys hengellisestä lankeemuksesta.

Sielun mythos

Oman syynsä vuoksi taivaallisesta kodistaan vieraantuneet sielut ovat langenneet alempaan materiaaliseen maailmaan, mutta menettämättä täysin muistoaan rakkaudesta ja valosta, täynnä kaipausta, nämä langenneet sielut pyrkivät rakkauteen ja valoon.

Sophian lankeamisen mythos on arkkityypillinen. ”Äidin” kohtalo heijastaa sitä, mikä on kaikkien taivaallista alkuperää olevien valon ja rakkauden maailmasta langenneiden lasten, yksittäisten sielujen kohtalo – lankeaminen pahojen voimien valtaan ja pimeyteen, jossa heidän on kestettävä monia kärsimyksiä kunnes paluu valoon jon jälleen turvattu heille.

Platonistisen filosofian mukaan langenneet sielut säilyttävät muistonsa kadotetusta alkuperästään, mutta tämä uskomus säilyi toisessa muodossa gnostilaisissa piireissä.

Gnostilaisuudessa opetetaan, että pneumaattisten sielujen, jotka olivat menettäneet muiston taivaallisesta alkuperästään, täytyi tulla jälleen osallisiksi gnosiksesta eli tietoisiksi omasta jumalallisesta alkuperästään (essence) palatakseen valon valtakuntaan. Tämän Gnosiksen välittämiseen kuuluu lunastus, jonka Kristus on tuonut ja luvannut ihmisille.

Sielujen erilaisia omaisuuksia ajateltiin Sophian omaisuuksina, ja siksi opetettiin, että myös Sophia tarvitsi Kristuksen lunastuksen, jonka kautta hänet vapautetaan agnoia’sta (tietämättömyys, moraalinen sokeus) ja pathē’sta (joka tarkoittaa karkeasti tunteita ja intohimoja, erityisesti kipua, pelkoa, haluja ja mielihyvää; vrt. apatia) ja tahdosta.

Aikojen lopussa, Sophia palaa rakkauden ja valon maailmaan, jonne hän löytää tien yhdessä kaikkien pelastuneiden lastensa kanssa – ja siellä taivaallisessa hääkammiossa (bridal chamber) hääjuhlat jatkuvat ikuisuuden.

Alinen maailma

Irenaeus kertoo, että maailmankaikkeuden suuri Äiti on Pyhä Henki (rūha d’qudshā), joka liikkuu vesien yli. Pyhää Henkeä kutsutaan myös kaiken elävän äidiksi. Hänen allaan on neljä aineellista elementtiä – vesi, pimeys, syvyys ja kaaos. Yhdistäkää Pyhään Henkeen kahdeksi ylimmäksi valoksi, ensimmäiseksi ja toiseksi, Isäksi ja pojaksi, joista jälkimmäistä kutsutaan myös Isän ennoia’ksi. Kahdesta, ensimmäisestä ja toisesta syntyy kolmas katoamaton valo, kolmas eli, Kristus.

Mutta koska äiti ei hallinnut valon runsautta, hän kärsi ja Kristuksen synnyttäessään osa valosta valui hänen vasemmalle puolelleen. Kun Kristus dexios (hän, joka on oikeasta kädestä) nousi äitinsä kanssa katoamattomaan valoon, se toinen valo, joka oli valunut vasemmalle, vajosi alas alempaan maailmaan, syvyyteen ja synnytti siellä materiaa. Tämä vasemmalle valunut valo oli Sophian kipinä.

Humectatio luminis

Sophia, jota kutsutaan myös Aristeraksi (hän, joka on vasemmasta kädestä) on Pruneikos ja mies-nainen. Tuolla on täällä, sillä vielä ei ole lankeamista. Ei ole ajatusta lankeamisesta, kuten valentinolaisessa järjestelmässä opetetaan. Valo, joka valui vasemmalle, virtasi vapaasti alempiin vesiin luovuttaen voimansa pimeyteen.

Vaikka Sophia erotetaan mytologisesti humectatio luminisista* (kreikaksi: ikmas phōtos, ἰκμὰς φωτός), hän ei ole oikeastaan mitään muuta kuin ylhäältä valuva jumalallinen kipinä, josta tulee alemman aineelliseen maailman: kaiken olevan sekä korkeamman että alemman elämän lähde.

*Voidaan myös vedota Irenaeukseen (adv. Haer. I 30.14) ja olettaa, että evankeliumi liittyi ”tulevaan täyttymykseen” (consummationem futuram), jonka on määrä tapahtua, kun kaikki maailmaan hajallaan oleva hengellisen ”valon siemenet” lopulta kokoontuivat yhteen (quando tota humectatio spiritus luminis colligatur).” (New Testament Apocrypha, vol. 1, s. 357)

Sophian jumalallinen kipinä liikkui alempien vesien yli ja sai seisovat vedet liikkeelle. Sophian valo ajoi vedet syvyyteen ja hän otti itselleen hahmon hylestä (aine). Sophia vaelsi kauhuissaan syvyydessä. Sophian olemus oli raskasta hyleä, kaikenlaista painoa ja substanssia, niin että ilman jumalallista kipinää hän olisi uponnut ja hukkunut luomaansa substanssiin.

Kahlittuna kehoon, jonka hän omaksui ja punnitsi, hän yritti turhaan paeta alemmista vesistä ja kiiruhtaa ylöspäin liittyäkseen takaisin taivaalliseen äitiinsä.

Mutta hän ei pystynyt pakenemaan alemmista vesistä valoon. Hän koetti suojella jumalallisen kipinänsä alempien elementtien aiheuttamilta vaurioilta kohoamalla ylemmälle materiaaliselle tasolle ja luomalla itsestään vedet erottavan taivaanvahvuuden (firmament) säilyttäen silti aquatilis corporis typus -olemuksen (vesihenkisen vartalotyypin).

Lopulta kaipaus Pleroman valoon oli niin voimakas, että hän löysi voiman kohottaa itsensä ja jopa oman henkensä taivaan yläpuolelle hyläten ruumiillisen muotonsa. Näin hylättyä hahmoa kutsutaan nimellä ”nainen naisesta”.

Syyrialainen gnosis

Sophia mythos on gnostilaisissa järjestelmissä läpikäynyt useita kehitysvaiheita. Vanhin, Syyrian Gnosis, viittasi Sophiaan alemman maailman ja sen hallitsijoiden, arkkhonien luomiseen liittyen; ja tämän ohella he myös katsoivat hänen vastuulleen henkisen siemenen (jumalallisen kipinän) säilyttämisen ja levittämisen.

Luominen ja lunastus

Gnostilainn mythos jatkuu niin, että Sophian aktiivisuus luo seitsemän arkhonia (hallitsijaa, tai henkivaltaa) Pleroman ulkopuolelle.

Eräs gnostilainen myytti – Arkhonien hypostaasi (Hallitsijoiden todellisuus), väittää kuvaavansa totuuden hengen kanssa ristiriidassa olevien pimeyden voimien todellisuutta. Kirjoittaja viittaa Efesolaiskirjeeseen 6:12:”Kamppailumme ei ole lihaa ja verta vastaan, vaan pikemminkin maailmankaikkeuden hallitsijoita ja jumalattomuuden henkiä vastaan.”

Hallitsijoiden johtaja on Samael, joka julistaa olevansa ainoa Jumala, mutta on todellisuudessa sokea ja erehtynyt. Arkhonit muovaavat ihmisen maan tomusta, mutta eivät pysty antamaan ihmiselle henkeä. Henki tulee maasta (adamah – joka on feminiini termi).

Miehen (Aadamin) luominen, jota ”äiti” (eli ei ensimmäinen nainen, vaan Sophia maailmankaikkeuden äitinä) käyttää keinona riistää arkhoneilta näihin johtunut jumalainen valo on osa jatkuvaa hyvän ja pahan välistä konfliktia. Luodessaan ihmisen Yaldabaoth/Samael tulee siirtäneeksi ihmiseen Sophialta perimänsä jumalallisen valonsa.

ADAM OF LIGHT SHINES FORTH
Then when forethought saw the messenger, she became enamored of him, but he hated her because she was in darkness. Moreover, she desired to embrace him, but she was not able. When she was unable to quench her love, she poured out her light upon the earth. From that day, that messenger was called Adam of light, which is interpreted the enlightened man of blood. And the earth upon which the light spread was called holy Adamas, which is interpreted as “the holy steel-like earth.” At that time, all the authorities began to honor the blood of the virgin, and the earth was purified because of the blood of the virgin. But especially the water was purified by the likeness of Pistis Sophia, who appeared to the chief creator in the waters. Rightly, then, has it been said, “through the waters.” Since the holy water gives life to everything, it purifies it too. – On the Origin of the World, Nag Hammadi, Codex II, 5

[Adam on yksin.]

Yaldabaoth/Samael ja arhhonit yrittävät saada takaisin menettämänsä jumalallisen voiman. He vaivuttavat Aadamin syvään uneen, avaavat tämän kyljen ja irrottavat tältä kylkiluun, mutta kylkiluusta syntyy elämä, johon jumalainen valo on siirtynyt. Aadam kyljestään otetulle nimeksi Eeva (hepr. Ḥawwā). Nimi muistuttaa heprean ‘elämää’ tarkoittavaa sanaa ja viittaa siihen, että Eeva on kaikkien ihmisten kantaäiti

Kun hengen saanut nainen tulee Adamin luokse ja puhuu hänen kanssaan, hallitsijat kiihtyvät ja ajavat naista takaa,he saavat Eevan kiinni ja raiskaavat tämän, mutta he saastuttavat vain hänen hämärän heijastuksensa, koska hänen katoamaton Henkensä siirtyy käärmeelle.

Hallitsija kiroaa naisen ja käärmeen. Käärmeen kirouksen täsmennetään olevan ”kunnes kaikkivoipa mies tulee” (viittaus Jeesukseen?). Aadam ja Eeva karkotetaan puutarhasta. Eeva synnyttää Kainin sen seurauksena, että hallitsijat ovat raiskanneet hänet. Myöhemmin Eeva synnyttää Aabelin Aadamille.

Johanneksen apogryfonin mukaan käärme oli Kristus, ja hyvän ja pahan tiedon puussa oli Sophian henki. Kielletyn hedelmän syöminen teki Aadamin ja Eevan tietoisiksi ja he pakenivat Eedenistä. Eeden-myytistä on useita versioita.

Lopulta Kristus tuli Sophian avuksi ja vastauksena rukouksiin kutsui kaikki valon kipinät luokseen. Kristus yhtyi morsiameensa Sophiaan ylkänä, laskeutui Jeesukseen, jonka Sophia on valmistanut puhtaaksi astiaksi jumalallista henkeä varten. Ristiinnaulitsemisen jälkeen Kristus ja Sophia kohosivat jumalalliseen valoon – maailmaan, joka ei koskaan katoa (Ireneus, i. 30; Epif. 37, 3, sqq.; Theodoret, h. f. i. 14).

Norea

Arkhonien hypostaasissa Eeva synnyttää Setin ja Norean, jonka sanotaan olevan neitsyt, jota arkhonit eivät saastuttaneet.

Hallitsijat suunnittelevat aiheuttavansa tulvan, joka tuhoaa kaiken lihan, mutta voimien hallitsija varoittaa Nooaa ja neuvoo häntä rakentamaan arkin pelastaakseen itsensä, perheensä ja eläimet. Norea (Nooan vaimo) yrittää nousta arkkiin, mutta häntä estetään. Ja kun hallitsijat yrittävät johtaa Norean harhaan, hän vastustaa ja huutaa Jumalaa avukseen.

Suuri enkeli Eleleth ilmestyy Norealle, pelastaa hänet hallitsijoilta ja lupaa opettaa hänelle hänen juurensa. Eleleth sanoo olevansa yksi neljästä valonantajasta ja kertoo, että hallitsijoilla ei ole valtaa Noreaan, eivätkä he voi kumota totuuden juuria.

Norea kysyy Elelethiltä arkhonien ja niiden valtakuntien alkuperää. Eleleth opettaa, että Sophia loi abortoidun sikiön kaltaisen entiteetin, josta tuli leijonamainen ylimielinen peto. [Leijonapäinen käärme.]

Hallitsija loi seitsemän jälkeläistä ja kutsui itseään kaiken jumalaksi. Kuitenkin Zoe, Sophian tytär, heitti hallitsijan, nimeltä Yaldabaoth, alas Tartarokseen. Hänen jälkeläisensä Sabaoth katui ja sai seitsemännen taivaan hallintaansa.

Sophia – maailman sielu

Tässä järjestelmässä Sofian alkuperäinen kosmogoninen merkitys on etualalla. Kristus on oikealla (ho dexios) ja Sophia vasemmalla (hē aristera). Mies ja nainen toistensa vastinpareina on ensimmäinen kosmogoninen antiteesi.

Sophia on ”kaiken elävän äidin” heijastus, ja siksi häntä kutsutaan myös ”äidiksi”. Hän on taivaan ja maan luoja. Pelkkä aine voi saada muodon vain sen valon kautta, joka ylhäältä alas tullessaan on läpäissyt hylen (materian) pimeät vedet. Mutta Sophia on myös elämän henkinen olemus tai essenssi luomakunnassa ja maailmansieluna kaiken sen edustaja, mikä tässä alemmassa maailmassa on todella hyvää ja kaunista – pneumaattista. Sophian lankeaminen kuvaa ilman jumalallista valoa eksyvien sielujen lankeamista alas tuntemattomaan kaaokseen.

Prunikos

Sillä minä olen ensimmäinen ja viimeinen.
Olen kunnioitettu ja halveksittu.
Minä olen pyhimys ja huora.

—The Thunder, Perfect Mind[4]

Ofiitit (eli ofilaiset, naassenit, naassealaiset) olivat eräs luultavasti Aleksandrian juutalaista alkuperää ollut gnostilainen lahko varhain 100-luvulla. Ofiitit ottivat oppeihinsa babylonialaisen ja egyptiläisen mytologian aineksia. Heidän opeissaan on käärmeellä (ophis) suuri merkitys, milloin hyvän, milloin pahan edustajana; joissakin lahkoissa se jopa identifioitiin Logoksen kanssa. He omaksuivat myös kaldealaista astrologiaa. Ofiiteista ovat kirjoittaneet Hippolytus, Irenaeus (adv. Haer. i. 11), Origenes (Contra Celsum, vi. 25 seq.) ja Epifanius (Haer. xxvi.).

Barbelo-gnostikot olivat eräs ofiittilahko, joka kuvattiin kirkkoisien kirjoituksissa pahamaineisena. Toinen ryhmä olivat kainiitit, jotka pitivät Luojaa pahana, ja siksi tuomitsivat kaiken, mitä Vanhassa testamentissa pidetään hyvänä ja arvostivat kaikkea, minkä Vanha testamentti tuomitsee (Juudas Iskariot on ainoa oikea apostoli). Keskiajan lusiferiaanit saivat vaikutteita näistä aatteista.

Ofiitit uskoivat kolminaisuusoppiin:
(1) universaali Jumala, ensimmäinen ihminen,
(2) hänen käsityksensä (ἔννοια), toinen,
(3) naispuolinen Pyhä Henki

Pyhästä hengestä ensimmäinen ja toinen synnyttivät kolmannen (Kristuksen). Kristus kohosi ylöspäin äitinsä kanssa, ja heidän nousussaan valon kipinä putosi alas syvyyteen, kaaoksen vesiin. Tämä valon kipinä oli Sophia.

Tästä kontaktista syntyi Ialdabaoth – Demiurgi, joka loi kuusi voimaa ja niille seitsemän taivasta sekä käärmeen muotoisen mielen/järjen (Nous), josta henki ja sielu, paha ja kuolema ovat peräisin. Ialdabaoth ilmoitti sitten olevansa Korkein, ja kun mies (kuuden voiman luoma) kiitti elämästä ei Ialdabaothia vaan Ensimmäistä, Ialdabaoth loi naisen (Eevan) tuhotakseen miehen.

Sitten Sophia tai Prunikos lähetti käärmeen (hyväntekijänä) taivuttelemaan Aadamin ja Eevan syömään hyvän ja pahan iedon puusta ja siten rikkomaan Ialdabaothin käskyä, joka karkotti heidät paratiisista maan päälle.

Pitkän ihmiskunnan ja Ialdabaothin välisen sodan jälkeen, jossa Prunikos auttoi ihmisiä (tämä on Vanhan testamentin sisäinen tarina), Pyhä Henki lähetti Kristuksen maan päälle yhdessä sisarensa Prunikosin kanssa puhtaaseen astiaan, neitseestä syntyneeseen Jeesukseen.

Jeesus Kristus teki ihmeitä ja julisti itsensä Ensimmäisen Ihmisen Pojaksi. Ialdabaoth yllytti juutalaisia tappamaan hänet, mutta vain Jeesus kuoli ristillä, sillä Kristus ja Prunikos olivat lähteneet hänestä. Sitten Kristus herätti Jeesuksen hengellisen ruumiin, joka pysyi maan päällä kahdeksantoista kuukautta ja aloitti pienen valittujen opetuslasten piirin. Taivaaseen otettu Kristus istuu Ialdabaothin oikealla puolella, jolta hän riistää kirkkauden ja ottaa vastaan omat sielut. Joissakin opeissa käärme tunnistettiin Prunikosiksi.

Ofilaisuudessa on joitakin yhtäläisyyksiä valentinolaiseen järjestelmään, mutta kun suuri hallitsija tekee valentinolaisuudessa syntiä tietämättömyydessä, Ialdabaoth tekee syntiä tietoa vastaan; Ofiittien järjestelmässä on myös vähemmän kreikkalaista filosofiaa, kuin valentinolaisuudessa.

Etymologia

Irenaeus ja Origenes eivät tiedä mitään tämän sanan merkityksestä; eikä meillä ole parempaa tietoa tästä kuin Epifaniuksen arvelu (Epiph. Haer. xxv. 48). Hän sanoo, että sana prunikos tarkoittaa ”halua” tai ”irstautta”, sillä kreikkalaisilla oli ilmaus miehestä, joka oli riisunut tytön, Eprounikeuse tautēn.

Epifanius oli vakuuttunut gnostilaisen moraalin saastaisuudesta, ja hän tulkitsi tavallisesti heidän oppinsa kielteisesti.

Sanan prouneikos ensisijainen merkitys näyttää olevan kantaja tai taakan kantaja, joka on johdettu sanasta enenkein, ainoa johdannainen, jonka sana näyttää myöntävän. Sitten, muuttamalla sen merkitystä kuten sanaa agoraios (→ aggressiivinen), jota alettiin käyttää myrskyisän väkivaltaisen henkilön merkityksessä. Ainoa selkeä vahvistus Epifaniuksen selitykselle on, että Hesychiuksella (s. v. Skitaloi) on sanat aphrodisiōn kai tēs prounikias tēs nykterinēs. Tämä olisi ratkaisevaa, jos voisimme olla varmoja, että nämä sanat olivat peräisin ajalta ennen kuin Epifaniusta.

Epifaniuksen näkemystä tukee se tosiasia, että gnostisissa kosmogonisissa myyteissä seksuaalisen intohimon kuvastoa esitellään jatkuvasti. Näyttää kaiken kaikkiaan todennäköiseltä, että prouneikos on ymmärrettävä propherēsin merkityksessä, jolla on yksi merkityksistä liittyy ”varhaiseen sukupuoliyhteyteen”. [5]

Ernst Wilhelm Möllerin (1860) mukaan nimi on mahdollisesti tarkoitettu osoittamaan hänen yrityksiään houkutella jumalallisen valon siemen pois alemmista kosmisista voimista. Epifaniuksen kertomuksessa (Haer. 37:6) tämän nimen sisältämä viittaus seksuaalisen kanssakäymisen houkutuksiin tulee näkyvämmäksi. Nag Hammadista löytyvässä Sielun eksegeesi -tekstissä sielua verrataan naiseen, joka putosi täydellisyydestä prostituutioon ja että Isä nostaa hänet jälleen alkuperäiseen täydelliseen tilaansa. Tässä yhteydessä sielun henkilöinti naiseksi muistuttaa Sophian intohimoa (Prunikos). [6, 7]

Kohtu, mētra

Tähän liittyy gnostilaisten lahkojen keskuudessa laajalti levinnyt käsitys epäpuhtaasta mētrasta (kohdusta), josta maailmankaikkeuden oletetaan syntyneen.

Valentinolaisten mukaan Soter avaa alemman Sophian mētran (Enthymēsisin) ja siten mahdollistaa maailmankaikkeuden muodostumisen (Iren. I. 3, 4). Näin mētra personoituu Sophiaan. Epifanius raportoi seuraavan kosmogonian nikolaitalaisten haaraksi:

Alussa olivat Pimeys, Kaaos ja Vesi (skotos, kai bythos, kai hydōr), mutta Henki, joka asui niiden keskellä, jakoi substanssit toisistaan. Pimeyden ja Hengen sekoittumisesta syntyi mētra, joka taas täyttyi tuoreella halulla Hengen jälkeen; hän synnyttää ensin neljä ja sitten neljä muuta aionia ja tuottaa siten oikean ja vasemman, valon ja pimeyden. Viimeisenä tulee esiin aischros aiōn, joka on yhteydessä mētraan, jonka jälkeläisiä ovat jumalat, enkelit, demonit ja henget.

— Epiphanius, Haer. 25, 5

Setiläiset (Hippolytus. Philosophum. v. 7) opettavat samalla tavalla, että taivas ja maa syntyivät megalē tis ideana sphragidos kolmen alkuperäisen prinsiipin ensimmäisestä yhtäläisyydestä (syndromē). Nämä ovat mētran muotoisia, ja niiden keskellä on omphalos.

Omphalos on uskonnollinen kiviesine. Muinaiskreikassa sana ὀμφᾰλός (omphalós) tarkoittaa napaa. Kreikkalaiset uskoivat, että Delphi oli maailman keskus. Delphin Oraakkelin perustamista koskevien myyttien mukaan Zeus, yrittäessään paikantaa maan keskipisteen, lähetti kaksi kotkaa maailman kahdesta päästä, ja kotkat, jotka lähtivät liikkeelle samanaikaisesti ja lensivät samalla nopeudella, ylittivät oman maansa. polkuja Delphin alueen yläpuolella. Se on paikka, johon Zeus asetti kiven (omphalos). Juutalaisuudessa temppelivuoren huipulla olevaa peruskiveä pidetään paikkana, josta maailman luominen alkoi, ja siihen liittyy useita muita suuria raamatullisia tapahtumia. Juutalainen perinne uskoo, että Jumala ilmaisi itsensä kansalleen Jerusalemin temppelissä olevan liitonarkin kautta, joka lepäsi maailman keskipisteen peruskiven päällä.

Odottava/täyttynyt mētra sisältää kaikenlaisia eläinmuotoja taivaan ja maan heijastuksessa sekä kaikkia keskialueelta löytyviä aineita. Tämä mētra tulee vastaan myös Simonin (Simon Magus) suuressa Apofasisissa, jossa sitä kutsutaan Paratiisiksi ja Eedeniksi – ihmisen muodostumispaikaksi.
Nämä luomismyytit palautuvat syyrialaisen mytologian Thalathiin tai Tiamatiin, Berossus kirjoittaa elämän äidistä: maailman-munasta syntyy taivas ja maa, josta luominen ja asioiden erottaminen jatkuvat.[8]

Berossilaisen Thalatthin nimi esiintyy myös Philosophumenan peratelaisten opeissa (Hippolytus, Philosophum. v. 9) joissa se virheellisesti sekoitetaan merta tarkoittavaan sanaan – thalassa.

Baruch–Gnosis

Mētraan rinnastuu Edem, Elohimin puoliso Justinuksen gnostilaisessa kirjassa Baruch (Hippolytus, Philosoph. v. 18 sqq.). Edem ilmenee Justinuksen kirjoituksessa kahden muotoisena olentona, joka on yläpuolelta nainen ja vatsasta alaspäin kuin käärme (21).

Niiden neljän ja kahdenkymmenen enkelin joukossa, jotka hän synnyttää Elohimille ja jotka muodostavat maailman hänen jäsenistään, toinen naispuolinen enkelimuoto on nimeltään Achamōs [Achamōth].

Baruk-gnosista koskevaa Philosophumena-legendaa muistuttaa se, jonka Epiphanius kertoo ofiittien lahkosta: että ofiitit uskovat, että ylemmästä maailmasta kotoisin oleva käärme oli ollut sukupuoliyhteydessä maan kanssa kuin naisen kanssa (Epiphanius, Haer. 45). : 1 vrt. 2).

Barbeloiitit

Lähellä Irenaeuksen kuvaamia gnostilaisten oppeja ovat niin sanottujen barbeloiittien, eli barbeliolaisten näkemykset (Iren. I. 29). Barbelo on erään tulkinnan mukaan on ylemmän tetradin nimitys, jolla ei alun perin ole mitään tekemistä Sophian kanssa. Tämä jälkimmäinen Olento, jota kutsutaan myös Spiritus Sanctukseksi ja nimellä Prunikos, on Monogenesin puolella seisovan ensimmäisen enkelin jälkeläinen.

Koska Sophia näkee, että kaikilla muilla on omat syzygunsa Pleromassa, hän haluaa myös löytää puolison itselleen. Mutta löytämättä puolisoa ylemmästä maailmasta, hän katsoo alemmille alueille ja edelleen tyytymättömänä laskeutuu syvyyteen vastoin Isän tahtoa. Täällä hän muodostaa Demiurgin (Proarchōn), tietämättömyyden ja itsensä korotuksen yhdistelmän. Tämä olento luo alemman maailma Sophialta varastettujen pneumaattisten voimien avulla. Sophia puolestaan pakenee ylmpiin maailmoihin ja asettaa demiurgin Ogdoadiin.

Ofiitit

Löydämme Sophian hahmon myös ofiiteilta, joiden ”kaaviota” (ks. kuva) Celsus ja Origenes kuvaavat kirjoituksissaan. Ofiitteja kutsutaan myös ofilaisiksi (kreikaksi Ὀφιανοί Ophianoi, sanoista ὄφις ophis ”käärme”). Ofiitit olivat kristillis-gnostilainen lahko, joita Rooman Hippolytus (170–235) kuvasi kadonneessa teoksessaan Syntagma (”järjestely”).

Nykyisin ajatellaan, että Pseudo-Tertullianuksen, Philastriuksen ja Epiphaniuksen myöhemmät kertomukset ”ofiteista” ovat kaikki lainattu Hippolytuksen kadonneesta Syntagmasta. On mahdollista, että todellisen kristillis-gnostilaisen lahkon nimen sijasta Hippolytus on saattanut käyttää nimitystä ”Ofiitti” yleisterminä harhaoppisina pitämillen ajatuksille Mooseksen käärmeestä.
Hippolytuksesta riippuvaisten lähteiden (Pseudo-Tertullianus, Philastrius ja Epiphanius) lisäksi Origenes ja Klemens Aleksandrialainen mainitsevat ryhmän. Irenaeus mainitsee ryhmän teoksessa Adversus Haereses.

Joidenkin Epiphaniuksen mainitsemien gnostilaisten liikkeiden opeissa Sophiaa kutsutaan nimillä Sophia tai Prunikos, ylempi äiti ja ylempi voima, joka istuu valtaistuimella Hebdomadin (seitsemän planeettataivaan) yläpuolella Ogdoadissa (Origen, Celsusta vastaan. vi. 31, 34, 35, 38; Epiphan. Haer). Sophiaa kutsutaan toisinaan myös Parthenokseksi (Origenes n. Cels. vi. 31), ja se on muuallakin samaistettu Barbeloon tai Barberoon (Epiph. Haer. 25, 3; 26, 1, 10).

Simon Magus

Katso: Simon Magus

Simon Magus (Simon Noita, Simon Taikuri tai Simon Tietäjä) oli ensimmäisellä vuosisadalla elänyt ihmeiden tekijä, joka mainitaan Apostolien teoissa sekä useissa apokryfisissä teksteissä. Antiikin maailmassa Simon Magus oli laajalti tunnettu etenkin Simon Pietarin vastustajana. Kristityt ovat maininneet hänet ensimmäisenä harhaoppisena, ja gnostilainen simonianistinen lahko piti häntä ihmishahmoisena jumalana.

Ennoia

Myytti sielun laskeutumisesta alempaan maailmaan erilaisine kärsimyksineen ja muuttuvine kohtaloineen ennen hengen lopullista vapautumista toistuu simonianistisessä järjestelmässä Kaikki-äidin muodossa, joka antaa ensimmäisenä ajatuksensa Jumalan korkeimmasta vallasta (Hestōs).

Hän kantaa yleensä nimeä Ennoia, mutta häntä kutsutaan myös viisaudeksi (Sophia), hallitsijaksi, Pyhäksi Hengeksi, Prunikosiksi ja Barbeloksi. Kun hän on langennut korkeimmasta taivaasta alempaan maailmaan, hän luo enkeleitä ja arkkienkeleitä, jotka taas luovat ja hallitsevat aineellista maailmankaikkeutta.

Tämän alemman maailman voiman vangitsemana Sophiaa estetään palaamasta Isän valtakuntaan. Erään esityksen mukaan hän kärsii kaikenlaisesta loukkauksesta enkeleiltä ja arkkienkeleiltä, jotka on kahlittu yhä uudestaan maallisiin ruumiisiin ja pakotettu vuosisatojen ajan vaeltamaan aina uusissa ruumiillisissa muodoissa.

Toisen kertomuksen mukaan Ennoia (Sophia) on kyvytön kärsimään, mutta hänet lähetetään alempaan maailmaan, jossa hän käy läpi loputtomia muodonmuutoksia kiihdyttääkseen kauneutellaan enkeleitä ja henkivaltoja – pakottaakseen heidät riitoihin ja siten vähitellen riistääkseen enkeleiltä ja henkivalloilta taivaallisen valon.

Hestōs itse tulee lopulta alas korkeimmasta taivaasta haamumaisessa ruumiissa vapauttaakseen kärsivän Ennoian ja lunastaakseen vankeudessa pidetyt sielut välittämällä heille gnosis.

Kadonnut lammas

Yleisin Simon Maguksen Ennoian nimitys on ”kadonnut” tai ”vaeltava lammas”. Kreikan jumaluuksien Zeuksen ja Athenan tulkittiin ilmentävän Hestōsta ja hänen Ennoiaan sekä samalla tavalla tyroslaista auringonjumala Herakles-Melkartia ja kuujumalattar Selene-Astartea.

Homeroksen Helenaa, kreikkalaisten ja troijalaisten välisen riidan aiheuttajana, pidettiin eräänlaisena Ennoian arkkityyppinä. Kirkkoisien tarina Simon Maguksen kanssakäymisestä puolisonsa Helenan kanssa sai Richard Adelbert Lipsiuksen (1867) mukaan alkunsa tästä allegorisesta tulkinnasta (Iren. i. 23; Tertullian de Anima, 34; Epiphanius Haer. 21; Pseudo-Tertullian Haer. 1; Philaster, Haer. 29 Philos. vi. 14, 15; Recognin. Clem. ii. 12; Hom. ii. 25).[9]

Hestōs

Simon Maguksen Apofasisissa suuri dynamis (Nous) ja suuri epinoia, joka synnyttää kaiken, muodostavat syzygyn, josta syntyy mies-nainen-olento. Olentoa kutsutaan nimellä Hestōs (Philos. vi. 13). Muualla nous ja epinoia ovat ylimpiä kolmesta Syzygystä, jolle Hestōs muodostaa Hebdomadin, mutta toisaalta nous ja epinoia yhdistetään taivaaseen ja maahan (Philos. vi. 9sqq.).

Valentinus

Huomattava Sophia-myytin kuvaus löytyy myös valentinolaisesta järjestelmästä. Sophian laskeutuminen Pleromasta kuvataan Platonin tavan mukaan lankeemukseksi. Tämän lankeemuksen lopulliseksi syyksi esitetään kärsimyksen tila, joka on tunkeutunut Pleromaan.

Sophia eli Mētēr on Valentinuksen opissa viimeisenä (kolmantenakymmenentenä) emanoitunut aioni Pleromassa. Täyteydestä langenneena, hän kaipaa takaisin valon maailmaan, jonka hän on hukannut. Syvyydessä Sophia synnyttää Kristuksen ”varjon jälkeen” (meta skias tinos).

Kun Kristus palaa Pleromaan, Sofia luo Demiurgin ja koko tämän alemman maailman varjosta (skia) sekä oikean ja vasemman periaatteen (Iren. Haer. i. 11, 1). Sophian unastaa ja nostaa takaisin täyteyden ja valon maailmaan Pleromaan Kristus tai Soter (Iren. i. 11, 1, vrt. exc. ex Theod. 23; 41).

Lankeemuksen motiivi

Sophian lankeamisen motiivi määriteltiin anatolialaisen koulukunnan mukaan siten, että halullaan ymmärtää, mitä oli tiedossa olevan rajojen ulkopuolella, Sophia saattoi itsensä tietämättömyyden ja muodottomuuden tilaan.

Sophian kärsimys ulottui Pleromaan, ja Sophia erotettiin valosta. Hän synnytti täyteyden ulkopuolella (ennoiansa, eli korkeamman maailman muistojen avulla) Kristuksen, joka nousi Pleromaan. Tämän jälkeen Sophia tuotti amorfisen kuvan kärsimyksestään, josta Demiurgi ja alempi maailma syntyivät.

Lopuksi avuttomassa tilassaan ylöspäin katsoen ja valoa rukoillen Sophia synnytti (spermata tēs ekkleesias) pneumaattiset sielut.

Lunastustyössä Soter laskeutui alas maskuliinisten enkelien seurassa. Enkeleistä tuli Pneumaticien (nais)sielujen syzygoit (puolisot). Soter toi Sophian yhdessä pneumaattisten sielujen kanssa taivaalliseen morsiuskammioon (Exc. ex Theod. 29–42; Iren. i. 2, 3).

Pohjimmiltaan sama näkemys on Marcuksen kertomuksissa (Iren. i. 18, 4; vrt. 15, 3; 16, 1, 2; 17, 1) ja Hippolytuksen syntagman epitomaattoreissa (Pseudo- Tertullian Haer. 12; Philaster, Haer. 38).

Achamōth

Italialaisessa koulukunnassa erotettiin kaksinkertainen Sophia: ano Sophia ja katō Sophia (Achamoth).

Achamōth on heprealainen sana, joka tarkoittaa ”viisautta”. Se on myös yksi Gnostismin keskeisistä käsitteistä. Gnostilaisissa teksteissä Achamōth esiintyy usein nimellä Sophia, joka tarkoittaa myös ”viisautta”.

Gnostilaisissa teksteissä Achamōth kuvataan usein naisena, joka edustaa Jumalan viisautta. Hän on myös usein kuvattu synnyttäjänä, joka synnyttää maailman. Achamōth on usein myös kuvattu kärsivän olentona, joka on eristetty Jumalasta.

Gnostisisen pelastuksen tavoitteena on yhdistyä Achamōthiin. Tämä yhdistyminen merkitsee sitä, että ihminen saavuttaa viisauden ja ymmärtää Jumalan.

Achamōthin merkitys Gnostismissa on monimutkainen ja riippuu tekstistä ja tulkinnasta. Yleisesti ottaen Achamōth edustaa Jumalan viisautta ja luovaa voimaa.

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten Achamōth esiintyy Gnostilaisissa teksteissä:

  • Pistis Sophiassa Achamōth on kuvattu naisena, joka lankeaa alas Jumalan valosta. Hän putoaa alas, koska hän ei ymmärrä Jumalan täydellistä viisautta.
  • Valentinuksen kirjoituksissa Achamōth on kuvattu synnyttäjänä, joka synnyttää maailman. Hän synnyttää maailman, koska hän haluaa oppia lisää Jumalasta.
  • Mandean teksteissä Achamōth on kuvattu kärsivän olentona, joka on eristetty Jumalasta. Hän kärsii, koska hän haluaa palata Jumalan luokse.

Gnostisismissa sana Achamōth (Ἀχαμώθ) voi myös tarkoittaa ”pimeyttä” tai ”pimeyyden henkeä”. Se esiintyy useissa gnostilaisissa kirjoituksissa, kuten Pistis Sophiassa, Valentinuksen kirjoituksissa ja Mandean teksteissä.

Pistis Sophiassa Achamōth on pahan henki, joka syntyy Sophian epäonnistumisesta luoda täydellinen maailma. Se on pahuuden ja kärsimyksen lähde, ja se pyrkii estämään ihmisen pelastuksen.

Valentinus opettaa, että Achamōth on demiurgin, eli maailman luojajumalan, epäjumalan kaltainen vastine. Se on pahan ja virheen lähde, ja se pyrkii estämään ihmisen pääsemistä takaisin jumalalliseen täyteyteen.

Mandean teksteissä Achamōth on toinen vastine Ain Sophille, eli äärettömälle valolle. Se on pimeyden ja valon välinen ristiriita, ja se pyrkii estämään ihmisen saavuttamasta valon täydellisyyttä.

Achamōth on keskeinen käsite gnostilaisuudessa, koska se tarjoaa selitys pahan ongelmaan. Gnostisit uskoivat, että paha ei ollut Jumalan luoma, vaan demiurgin tai Achamōthin luoma. Achamōth on pahan ja virheen lähde, ja se on jatkuvassa taistelussa valon ja hyvän kanssa.

Ptolemaios

Sophian lankeemus

According to the doctrine of Ptolemaeus and that of his disciples, the former of these separates herself from her syzygos, the thelētos through her audacious longing after immediate Communion with the Father of all, falls into a condition of suffering, and would completely melt away in this inordinate desire, unless the Horos had purified her from her suffering and established her again in the Pleroma. Her enthymēsis, on the other hand, the desire which has obtained the mastery over her and the consequent suffering becomes an amorphos kai aneideos ousia, which is also called an ektrōma, is separated from her and is assigned a place beyond the limits of the Pleroma.

Sophian lankeemus kertoo tarinan jumalallisesta Sophiasta, joka janosi suoraa yhteyttä korkeimman Jumaluuden, kaikkien Isän, kanssa. Innokkuudessaan hän erotti itsensä puolisostaan thelētosista. Ero johti Sophian kärsimykseen.

Sophian hallitsemattomaksi kasvanut halu loi muodottoman ja elottoman olemassaolon (amorphos kai aneideos ousia), joka tunnetaan myös nimellä ektrōma. Tämä halun ilmentymä erotettiin hänestä ja karkotettiin Pleroman, jumalallisen täydellisyyden valtakunnan, rajojen ulkopuolelle.

Kertomus Sophiasta toimii varoittavana kertomuksna gnostikoille. Se korostaa hallitsemattoman halun vaaroja ja tasapainon ja harmonian säilyttämisen tärkeyttä. Sophian lankeemus korostaa ajatusta, että todellinen tieto ja yhteys jumalalliseen tulee itsehillinnän ja henkisen kurin kautta.

Tässä on erittely kappaleen tärkeimmistä termeistä:

  • Sophia: Jumalallinen olento, jota kuvataan Jumalan feminiinisenä puolena, joka pyrkii ymmärtämään korkeinta Jumalaa ja yhdistymään hänen kanssaan.
  • Syzygos: Gnostilaisen jumaluuden jumalallinen kumppani tai puoliso, joka edustaa usein jumaluuden maskuliinista puolta.
  • Thelētos: Gnostinen termi, joka tarkoittaa ”täydellistä”, viittaa jumalalliseen olemukseen tai luontoon.
  • Horos: Gnostinen jumaluus, joka liittyy usein rajan käsitteeseen; Horos suojelee jumalallista valtakuntaa epätäydellisyyksiltä.
  • Enthymēsis: Gnostinen termi, joka tarkoittaa ”ajatusta” tai ”aikomusta”; termiä käytetään usein kuvaamaan älyllisen ja henkisen kasvun prosessia.

Paikka keskellä/välissä

Ilmaisu ”place in the midst” viittaa symboliseen tai metafyysiseen maailmaan gnostisessa kosmologiassa. Se yhdistetään usein Sophiaan, joka edustaa Jumalan feminiinistä puolta ja gnostilaista polkua pelastukseen.

Place in the midst kuvaa Sophian (jumalallista) sijaintia. Sophia asuu ”keskipisteessä” Hebdomadin (seitsemännen) yläpuolella. Tätä paikkaa kutsutaan myös Ogdoadiksi (kahdeksas), joka symboloi fyysisen ulkopuolella olevaa valtakuntaa ja Hebdomadia, joka edustaa seitsemää alempaa aionia tai jumalallista emanaatiota.

Sophian asuminen ”keskipisteessä” merkitsee hänen asemaansa välittäjänä jumalallisen valtakunnan ja luodun maailman välillä.

Sophian sanotaan olevan ”Mētēr”, joka tarkoittaa ”äitiä”. Käsite edustaa hänen hoivaavaa ja myötätuntoista luonnettaan. ”Sophia”, joka tarkoittaa ”viisautta”, heijastaen hänen älyllistä ja henkistä valaistumistaan.

Nimitys ”he Hierousalēm” viittaa Sophian yhteyteen Jerusalemiin, pyhään kaupunkiin, mikä symboloi Sophian roolia pyhäkkönä, jonka välityksellä jumalallinen tieto ja pelastus ovat saavutettavissa.

Epiteetti ”Pneuma hagion” viittaa Sophian jumalalliseen luontoon ja yhdistää hänet Pyhään Henkeen, jumalalliseen olemukseen, joka ohjaa ja vahvistaa yksilöitä.

Nimitys ”(arsenikōs) Kyrios” on monimutkainen käsite, joka yhdistää kreikan sanat ”arsenikōs” (mies) ja ”Kyrios” (Herra). Sitä on tulkittu eri tavoin, jotkut viittaavat siihen, että se linjaa Sophian jumalallisen maskuliinisen aspektin kanssa, kun taas toiset tulkitsevat sen viittaukseksi hänen androgyyniin luonteeseensa, joka kattaa sekä maskuliiniset että feminiiniset ominaisuudet.

Kaiken kaikkiaan kuvaus Sophian asunnosta ”keskipisteessä” korostaa hänen merkitystään jumalallisena välittäjänä, joka ilmentää viisautta, myötätuntoa ja pelastuksen potentiaalia. Hänen yhteytensä Jerusalemiin, Pyhään Henkeen ja jumalalliseen maskuliiniseen aspektiin korostaa entisestään hänen rooliaan gnostilaisen kosmologian ja teologian keskeisenä hahmona.

Katumus

Langettuaan jumalallisesta Pleromasta Achamot/Sophia kokee kärsimystä alemmassa maailmassa. Katumuksensa kautta hän saa morphōsis kat’ ousianin, jumalallisen muodon, ja morphōsis kata gnōsinin, tiedon muodon.

Näillä lahjoilla Achamot/Sophia luo Demiurgin, alemman maailman hallitsijan ja aineellisen maailman osatekijät. Hän tuottaa pneumaattisia siemeniä, henkisiä valittuja, joiden on määrä palata Pleromaan.

Tässä on erittely eräistä gnostilaisista Sophian katumukseen liittyvistä käsitteistä:

  • Achamoth: Jumalallinen olento, jota usein kuvataan Jumalan feminiinisenä aspektina, joka putoaa Pleromasta ja kokee kärsimystä alemmassa maailmassa.
  • Katumus: Kääntyminen pois virheistään ja anteeksiannon tai sovinnon etsiminen. Gnostilaisuudessa parannus merkitsee Achamotin kääntymistä pois virheellisestä luomuksestaan ja lunastuksen etsimistä.
  • Morphōsis kat’ ousian: Gnostilainen käsite, joka tarkoittaa ”olemuksen mukaista muotoa”, joka viittaa jumalalliseen muotoon, joka heijastaa ihmisen todellista luontoa. Tässä yhteydessä se edustaa Achamotin palautumista jumalalliseen tilaan.
  • Morphōsis kata gnōsin: Gnostilainen termi, joka tarkoittaa ”muotoa tiedon mukaan”, viittaa muotoon, joka saadaan tiedon tai valaistumisen kautta. Tässä yhteydessä se edustaa Achamotin hengellisen tiedon hankkimista.
  • Demiurgi: Gnostilainen nimi aineellisen maailman luojalle, jota usein kuvataan pienempänä jumalana, joka ei ole täysin tietoinen jumalallisesta maailmasta. Achamoth on luonut Demiurgin jumalallisen pojan johdolla.
  • Pneuman siemen: valitut, joiden on määrä palata Pleromaan. Näillä yksilöillä on jumalallisen kipinä, mikä mahdollistaa heidän saavuttaa henkisen valaistumisen ja paeta aineellisen maailman rajoituksia. Tämä korostaa parannuksen merkitystä ja sen tuomaa muutosta. Katumuksensa kautta Achamoth saa jumalalliset muodot ja tiedon, joita tarvitaan alemman maailman luomiseen ja pneumaattisen siemenen ohjaamiseen takaisin Pleromaan.

Sophian tarinan toimii muistutuksena lunastuksen mahdollisuudesta ja mahdollisuudesta palata jumalalliseen valon ja täyteyden maailmaan.

Lunastus

Sophian lunastus kuvaa gnostilaista käsitystä maailman lopusta, jota leimaa Sophian ja hänen pneumaattisten jälkeläistensä paluu Pleromaan. Tapahtuma on läheisesti yhteydessä Soterin, jumalallisen pelastajan, toiseen laskeutumiseen, joka liittyy psyykkiseen Kristukseen, Kristuksen alempaan muotoon.

Tämä liitto aloittaa Achamotin, alemman Sophian, avioliiton Soterin kanssa ja pneumaattisten sielujen enkelien kanssa.

Tässä on erittely aiheeseen liittyvistä käsitteistä:

  • Maailmanhistorian loppu: Gnostilaisuudessa maailmanloppu ei ole fyysinen apokalypsi, vaan pikemminkin henkinen muutos, jota leimaa ihmiskunnan sisällä olevan jumalallisen kipinän paluu sen lähteeseen, Pleromaan.
  • Alemman Sophian ja hänen jälkeläistensä esittely Pleromaan: Alempi Sophia, Sophian, viisauteen liittyvän jumalallisen olennon, vähentynyt muoto, edustaa aineellisen maailman epätäydellistä luomista. Hänen paluunsa Pleromaan merkitsee aineellisen ja jumalallisen ulottuvuuden sovittamista.
  • Soterin toinen laskeutuminen: Soter, jumalallinen pelastaja, laskeutuu Pleromasta palauttamaan tasapainon ja ohjaamaan ihmiskuntaa kohti henkistä valaistumista. Hänen toinen laskeutuminen liittyy pelastusprosessin loppuun saattamiseen.
  • Ohimenevä liitto psyykkisen Kristuksen kanssa: Psyykkinen Kristus edustaa Kristuksen alempaa muotoa, joka liittyy aineelliseen maailmaan. Hänen ohimenevä liittonsa Soterin kanssa merkitsee olemassaolon jumalallisen ja inhimillisen puolen yhdistämistä.
  • Achamothin ja Soterin avioliitto: Achamothin ja Soterin avioliitto edustaa ihmiskunnan jumalallisen kipinän yhdistämistä jumalalliseen maailmaan. Tämä liitto symboloi pelastusprosessin loppuun saattamista.
  • Pneumaattisten sielujen avioliitto enkelien kanssa: Pneumaattiset sielut, valitut, joilla on jumaluuden kipinä, yhdistyvät myös vastaavien enkelitovereidensa kanssa. Tämä liitto merkitsee heidän nousuaan Pleromaan ja heidän täyttä assimilaatiotaan jumalalliseen valtakuntaan. Kappale korostaa maailmanlopun muuttavaa luonnetta gnostilaisuudessa, joka ei tarkoita fyysistä tuhoa, vaan henkistä vapautumista ja ihmiskunnan yhdistämistä jumalalliseen. Sofian ja hänen jälkeläistensä paluu, Soterin ja psyykkisen Kristuksen liitto ja valittujen avioliitto symboloivat harmonian palauttamista ja lopullisen pelastuksen saavuttamista.

Sophian kaksi luontoa

Kaksikertaisen Sofian käsite viittaa Sophian, viisauteen liittyvän jumalallisen olennon, jakautumiseen kahteen eri osaan: ylempään Sofiaan ja alempaan Sofiaan.

Ylempi Sophia: Ylempi Sophia edustaa Sofian täydellistä ja alkuperäistä muotoa, joka asuu jumalallisessa valtakunnassa, Pleromassa. Häntä pidetään kaiken viisauden ja tiedon lähteenä.

Alempi Sofia: Alempi Sophia, joka tunnetaan myös nimellä Achamoth, edustaa Sofian vähentynyttä tai puutteellista puolta, joka johtuu hänen halustaan ymmärtää jumalallinen olemus. Hän liittyy aineellisen maailman luomiseen ja ihmiskokemukseen.

Ero ylemmän ja alemman Sofian välillä on tärkeä gnostilaisissa opetuksissa, koska se selittää aineellisen maailman luonteen virheellisenä luomuksena ja polun hengelliseen pelastukseen.

Tähän liittyen mainitaan useita gnostilaisia koulukuntia, jotka käyttivät kaksinkertaisen Sofian käsitettä:

  • Secundus: Gnostilainen opettaja, jonka sanotaan olleen ensimmäinen, joka määritteli käsitteen kaksinkertaisesta Sofiasta.
  • Heraklion: Merkittävä gnostilainen opettaja, joka kuului valentinolaiseen koulukuntaan. Hänen opetukseensa sisältyi käsite kaksinkertaisesta Sofiasta, ja Jerusalem edusti alempaa Sofiaa.
  • Marcosialaiset: Gnostilainen ryhmä, joka tunnusti myös kaksinkertaisen Sofian, vaikka heidän tulkintansa poikkesi hieman muista gnostilaisista koulukunnista.

Kaksinkertaisen Sofian käsite korostaa Sofian monimutkaista ja monitahoista luonnetta gnostilaisessa ajattelussa ja korostaa sekä hänen jumalallista alkuperäänsä että hänen osallistumistaan aineelliseen maailmaan. Se toimii muistutuksena siitä, että tie henkiseen valaistukseen sisältää sekä olemassaolon jumalallisen että inhimillisen ulottuvuuden ymmärtämisen.

Etymologia

August Hahn (1819) pohti siitä, onko nimi Achamōth (Ἀχαμώθ) alunperin johdettu heprean sanasta Chokhmah (חָכְמָ֑ה) aramean kielellä Ḥachmūth vai merkitseekö se ’Hän, joka tuo esiin ”Äiti’. Bardesanesin käyttämänä (Efraim, Hymn 55), kreikkalainen muoto Hachamōth löytyy vain valentinolaisilta: termi liittyy todennäköisesti vanhimpaan syyrialaisen gnostilaisuuteen. [10]

Bardesanes

Kosmogonisilla myyteillä on osansa myös Bardesanesin opissa. Locus foedus, johon jumalat (tai aionit) perustivat Paratiisin (Efraim, laulu 55), on sama kuin epäpuhdas mētra /kohtu), jota Efraim häpeää edes nimetä (vrt. myös Efraim, laulu 14).

Maailman luominen tapahtuu elävän pojan ja Rūha d’ Qudshan, Pyhän Hengen kautta, jonka kanssa Ḥachmūth on identtinen, mutta yhdistettynä ”luomuksiin”, eli alisteisiin olentoihin, jotka tekevät yhteistyötä heidän kanssaan (Efraim, laulu 3).

Ei ole nimenomaisesti sanottu, ja kuitenkin samalla todennäköisin olettamus on, että kuten oli isän ja äidin tapauksessa, niin on myös heidän jälkeläisensä. Yksi ja Rūha d’Qudshā tai Ḥachmūth ovat syzygy. Tämä viimeinen (Ḥachmūth) synnyttää kaksi tytärtä, ”Kuivan maan häpeän” eli mētran, ja ”Vesien kuvan” eli Aquatilis Corporis typuksen(Efraim, virsi 55).

Bardesanes kuvaa gnostilaista luomiskäsitystä, jossa Elävän Pojan ja Pyhän Hengen, joka tunnetaan myös nimellä Ḥachmūth yhteyden tuloksena syntyy maailma. Heidän sanotaan työskennelleen yhdessä alempien olentojen kanssa, joita kutsutaan yhteisesti ”olennoiksi”, tuodakseen maailman.

Bardesanesin kosmologian pääkohdat ovat:

  • Elävän Poika ja Pyhä Henki: Näitä jumalallisia olentoja pidetään maailman ensisijaisina luojina, jotka työskentelevät harmoniassa olemassaolon muokkaamiseksi ja järjestämiseksi.
  • Luotujen rooli: Alistettujen olentojen uskotaan auttaneen Elävän Poikaa ja Pyhää Henkeä luomisprosessissa. Nämä olennot voivat edustaa aineellisen maailman eri puolia tai välittäjäolentoja jumalallisen ja aineellisen ulottuvuuden välillä.
  • Syzygy: Elävän Pojan ja Pyhän Hengen sanotaan muodostavan Syzygyn, jumalallisen parin, joka edustaa luomisen toisiaan täydentäviä puolia. Tämä Syzygy heijastaa Isän ja Äidin alkuperäistä Syzygya, mikä viittaa monimutkaiseen ja hierarkkiseen jumalallisen luomisen rakenteeseen.
  • Ḥachmūthin tyttäret: Ḥachmūthin, joka liittyy myös Sophianan, on kerrottu synnyttäneen kaksi tytärtä: ”Kuivan maan häpeän” (mētra) ja Vesien kuva” (Aquatilis Corporis typus).Nämä tyttäret ovat todennäköisesti symbolisia esityksiä aineellisesta maailmasta ja sen luontaisesta kaksinaisuudesta.
  • Bardesanesin luomiskertomus: Bardesanesin mukaan maailman loi Elävän poika ja Pyhä henki. Maailma koostuu neljästä alkuaineesta:: ilmasta, tulesta, vedestä ja pimeydestä.Nämä elementit voivat edustaa jumalallisten voimien muovaamia aineellisen maailman perusrakennuspalikoita. Yhteenvetona voidaan todeta, että Bardesanes tarjoaa oivalluksia gnostilaiseen luomiskäsitykseen korostaen jumalallisten olentojen, alisteisten ”olentoja” ja Syzygyn roolia aineellisen maailman tuomisessa esiin. Se korostaa myös aineellisen maailman symbolista esitystä Ḥachmūthin tyttärien ja Bardesanesin elementtien yhdistämisenä luomisprosessiin.

Ilma, tuli, vesi ja pimeys mainitaan aioneina (Īthyē: Hymn 41). Nämä ovat luultavasti niitä ”olentoja”, jotka yhdessä Pojan ja Rūha d’ Qudshan kanssa vaikuttivat maailman luomisen. Vaikka paljon on vielä hämärää Bardesanesin opista, meidän ei pitäisi yksinkertaisesti sivuuttaa Efraimin lausuntoja, joka on edelleen vanhin syyrialainen lähde tämän syyrialaisen gnostikon opista.

Bardesanes kertoo Efraimin mukaan myös vaimosta tai neidosta, joka yläparatiisista langettuaan pääsee rukousten ja avunpyyntöjen jälkeen takaisin Jumalan yhteyteen (Ephraim, Hymn 55).

Tuomaan teot

Kirjoitus käsittelee Tuomaan tekoja, gnostilaista tekstiä, joka sisältää Bardesanesin, tärkeän gnostilaisen opettajan hymnejä. Nämä hymnit tarjoavat lisänäkemyksiä Bardesanesin opetuksiin ja laajempaan gnostilaiseen traditioon. Pääkohdat ovat:

  • Tuomaan teot: Tuomaan teot on gnostilainen teksti, joka kertoo apostoli Tuomaan lähetysmatkoista. Se sisältää erilaisia hymnejä, joiden uskotaan olevan Bardesanesin tai hänen seuraajiensa säveltämiä.
  • Bardesanin vaikutus: Näiden hymnien läsnäolo Tuomaan teoissa viittaa siihen, että Bardesanesin opetuksella oli merkittävä vaikutus gnostiseen ajatteluun. Hänen hymninsä heijastavat gnostilaista jumalallisen tiedon, hengellisen vapautumisen ja olemassaolon kaksoisluonteen painottamista.
  • Hymnien sisältö: Tuomaan tekojen hymnit käsittelevät erilaisia gnostisia teemoja, mukaan lukien jumalallisuuden luonne, maailman luominen, ihmisen rooli ja tie pelastukseen. Teot käyttää usein symbolista kieltä ja allegorisia kuvia välittääkseen viestinsä.
  • Vaikutus gnostilaiseen ajatteluun: Tuomaan teoissa olevat hymnit tarjoavat arvokkaita näkemyksiä Bardesanesin opetuksista ja laajemmasta gnostilaisesta perinteestä. Ne tarjoavat kurkistuksen gnostilaisten henkiseen maisemaan, heidän maailmankuvaansa ja valaistumisen etsintään.

Tuomas eli Judas Didymos Tuomas tai Juudas Tuomas (m.kreik. Θωμάς Δίδυμος, syyr. ܬܐܘܡܐ ܫܠܝܚܐ‎) oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta ja apostoleista. Hänen nimensä Tuomas tarkoittaa arameaksi kaksosta (Tau’ma), kuten myös Didymos (Joh. 11:16), joka on kreikkaa. Apostoli Tuomaan myöhemmistä vaiheista ei Raamatussa sanota mitään, mutta kristittyjen keskuudessa hänestä on vanhoista ajoista saakka kerrottu lukuisia legendoja. Tunnetuimman perimätiedon mukaan hän olisi myöhemmin toiminut ensimmäisenä kristillisenä lähetyssaarnaajana Intiassa, jossa nykyäänkin toimiva kristillinen kirkkokunta, tuomaskristityt, pitää häntä perustajanaan.

Helmihymni

Helmihymni (Apostoli Juudas Tuomaan hymni intialaisten maassa, myös Sielun hymni) on gnostilainen apokryfisiin kirjoituksiin kuuluva runo, joka tunnetaan yleisemmin osana Tuomaan tekoja. Tuomaan teoissa apostoli Tuomas laulaa hymnin rukoillessaan itsensä ja vankitoveriensa puolesta.

Helmen hymni löytyy Tuomaan tekojen syyrialaisesta tekstistä. Hymni kertoo sielun allegorisesta matkasta, joka lähetettiin taivaallisesta kodistaan hakemaan käärmeen vartioima helmi. Hymnin allegoriset elementit ja symboliikka tarjoavat arvokkaita näkemyksiä gnostisiin uskomuksiin sielun laskeutumisesta aineelliseen maailmaan, sen jumalallisen alkuperänsä unohtamisesta ja sen mahdollisesta noususta takaisin jumalalliseen maailmaan. Pääkohdat tekstistä ovat:

  • Sielun laskeutuminen: Hymni kuvaa sielun laskeutumista taivaallisesta kodistaan, jossa se asuu autuuden ja harmonian tilassa. Tämä laskeutuminen symboloi sielun ruumiillistumaa aineellisessa maailmassa, joka liittyy usein kärsimykseen ja tietämättömyyteen.
  • Jumalallisen alkuperän unohtaminen: Aineelliseen maailmaan tullessaan sielu unohtaa jumalallisen alkuperänsä ja tarkoituksensa, jota symboloi sen kohtaaminen käärmeen kanssa, olento, joka liittyy usein materialismiin ja tietämättömyyteen.
  • Muistutus taivaallisesta tehtävästä: Sielua muistutetaan sen jumalallisesta tehtävästä kirjeellä ”isältä, äidiltä ja veljeltä”, joka edustaa jumalallista valtakuntaa ja sielun todellista identiteettiä. Tämä kirje toimii herätyksenä, joka saa sielun muistamaan korkeamman tarkoituksensa.
  • Helmen hakeminen: Sielu lähtee matkalle noutaakseen helmen, sen jumalallisen olemuksen ja henkisen potentiaalin symbolin. Tämä matka edustaa sielun kamppailua aineellisen maailman rajoitusten voittamiseksi ja sen todellisen luonteen uudelleen löytämiseksi.
  • Jumalallisen asun saaminen takaisin: Helmen noudettuaan sielu saa takaisin taivaallisen olemuksensa, mikä edustaa sen puhdistumista ja palauttamista jumalalliseen muotoonsa. Tämä merkitsee sielun henkistä muutosta ja sen valmiutta palata taivaalliseen kotiinsa.
  • Nousu takaisin jumalalliseen: Sielu nousee takaisin taivaalliseen kotiinsa, symboloi sen vapautumista aineellisesta maailmasta ja sen yhdistymistä jumalalliseen maailmaan. Tämä nousu edustaa gnostilaisen henkisen harjoituksen perimmäistä päämäärää, valaistumisen ja jumalallisen kanssa yhdistymisen saavuttamista.

Helmen hymni tarjoaa elävän ja allegorisen kuvauksen sielun gnostilaisesta matkasta, sen laskeutumisesta aineelliseen maailmaan, sen kamppailusta muistaa jumalallinen alkuperä ja sen noususta takaisin jumalalliseen maailmaan. Se korostaa gnostilaista uskoa sielun luontaiseen jumaluuteen ja sen potentiaaliin henkiseen vapautumiseen.[12]

Oodi Sophialle

Oodi Sofialle on gnostilainen hymniä, joka löytyy Tuomaan tekojen kreikkalaisesta versiosta. Hymnissä juhlitaan Sophian (tunnetaan myös nimellä Ḥachmūth) avioliittoa hänen taivaallisen sulhasensa, Elävän Pojan, kanssa ja hänen myöhempää nousuaan Pleromaan, jumalalliseen valtakuntaan. Pääkohdat tekstistä ovat:

  • Sofian häät: Hymni kuvaa Sofian, viisauteen liittyvän jumalallisen olennon, avioliittoa hänen taivaallisen sulhanen, Elävän Pojan kanssa, joka edustaa jumalallista viisautta ja voimaa.
  • Sofian valtakunta: Avioliitonsa jälkeen Sofia nousee Pleromaan, valon ja täydellisyyden jumalalliseen maailmaan, pneumaattisten sielujen, jumalallisen kipinän, mukana.
  • Pneumaattisten sielujen sisäänkäynti: Pneumaattiset sielut, jotka tunnetaan myös ”elävinä”, saavat pääsyn Pleromaan, mikä merkitsee heidän henkistä vapautumistaan ja liittoaan jumalallisen kanssa.
  • Jumalallisen valon vastaanottaminen: Pleromassa pneumaattiset sielut vastaanottavat elävän Isän loistavan valon, joka symboloi heidän valaistumistaan ja muutostaan.
  • Ylistys jumalallisille olennoille: ”Elävän hengen” ohella pneumaattiset sielut ylistävät ”totuuden isää” ja ”viisauden äitiä”, jotka edustavat kaiken luomakunnan ja tiedon jumalallista lähdettä.

Oodi Sophialle korostaa gnostilaista uskoa sielun potentiaaliin henkiseen ylösnousemukseen ja liittoutumiseen jumalallisen kanssa. Siinä juhlitaan jumalallisen viisauden ruumiillistuma Sophian avioliittoa hänen taivaallisen sulhanen kanssa ja sitä seuraavaa pneumaattisten sielujen nousua Pleromaan, mikä merkitsee heidän valaistumisensa ja hengellisen täyttymyksensä saavuttamista.
[13][14]

Ensimmäinen pyhitysrukous

Kohdassa käsitellään Sophian rukousta ensimmäisessä ja toisessa pyhitysrukouksessa, jotka löytyvät Tuomaan teoista. Nämä rukoukset paljastavat Sophian erilaiset tittelit ja ominaisuudet, mikä kuvastaa hänen keskeistä rooliaan gnostisessa kosmologiassa ja teologiassa. Pääkohdat tekstistä ovat:

  • Sophian nimet: Sophiaa kutsutaan useilla nimillä, jotka korostavat hänen jumalallista luonnettaan ja roolejaan gnostisessa maailmankuvassa.
  • Näitä nimiä ovat: Armollinen äiti: Sophia yhdistetään myötätuntoon ja äidilliseen huolenpitoon, mikä heijastaa hänen hoivaavaa hyväntahtoisuuttaan.
  • Miehen puoliso: Sophia on yhdistetty maskuliiniseen jumaluuteen, mikä symboloi jumalallisten voimien harmonista tasapainoa ja keskinäistä riippuvuutta.
  • Täydellisten mysteerien paljastaja: Sophia on henkisen tiedon ja ymmärryksen lahjoittaja, joka ohjaa valitut kohti valaistumista.
  • Seitsemän talon äiti: Sophia on seitsemän aionin lähde ja vartija, edustaen korkeimman olennon jumalallisia ulottuvuuksia tai emanaatioita.
  • Hän, joka löytää levon kahdeksannessa talossa: Sophian asuinpaikka Ogdoadissa, seitsemän aionin takana olevassa valtakunnassa, merkitsee hänen transsendenttiaan ja täydellisyyttään.
  • Pyhä Henki (syyrialainen Rūha d’ Qudshā): Sophia rinnastetaan Pyhään Henkeen, joka ilmentää jumalallista viisautta, inspiraatiota ja armoa.
  • Kaikkien suuruuden mysteerien paljastaja: Sophia paljastaa jumalallisen valtakunnan ja sen luomisen syvälliset mysteerit.
  • Piilotettu äiti: Sophian todellinen luonne on usein verhottu, mikä viittaa hänen jumalalliseen olemukseensa ympäröivään mysteeriin ja arvoitukseen.
  • Hän, joka tuntee valittujen mysteerit: Sophia välittää salaista tietoa ja viisautta niille, jotka ovat hengellisesti heränneet.
  • Hän, joka osallistuu jalojen agonistien konflikteihin: Sophia yhdistetään Kristuksen taisteluihin ja voittoihin, mikä kuvastaa hänen osallistumistaan ihmiskunnan hengellisellä matkalla.

Sophian kutsuminen näissä rukouksissa korostaa hänen merkitystään gnostilaisessa ajattelussa. Hän ei ole vain passiivinen jumaluus, vaan aktiivinen osanottaja jumalallisessa maailmassa ja ihmiskunnan pelastuksessa. Hänen erilaiset tittelinsä ja attribuuttinsa korostavat hänen monimuotoisuuttaan ja rooliaan välittäjänä jumalallisen ja inhimillisen sfäärin välillä. [15][16]

Pistis Sophia

Gnostilaisen Pistis Sophian kuvaamalle Sophian myyttiselle hahmolle annetaan erityinen ja väritykseltään rikas kehys.[17] Tämän kirjoituksen kaksi ensimmäistä kirjaa, joihin nimi Pistis Sophia viittaa, käsittelevät suurimman osan (s. 42–181) syntiinlankeemusta, katumusta ja Sophian lunastamista.

Pistis Sophia kuvaa Sophian lankeemuksen, katumuksen ja lunastuksen teemoja korostaen Sophia-mythokseen upotettuja filosofisia ideoita.

Sofian lankeaminen:

  • Tieto asumuksesta: Sophia saa tietoa oikeutetusta asuinpaikastaan, ”valon aarrekammiosta” (thēsauros lucis) XIII. aionin tuolla puolen.
  • Arkhonien vihollisuus: Sophian pyrkimys nousta asuinpaikkaansa laukaisee arkhonien vihollisuuden, jota johtaa Authadēs, XIII. aionin arkhon.
  • Houkutteleminen syvyyteen: Arkhonit houkuttelevat Sophian kaaoksen syvyyksiin ja altistavat hänet erilaisille kidutuksille sammuttaakseen Sophian jumalallisen valon.

Sophian katumus:

  • Kolmetoista katuvaa rukousta: Epätoivoinen Sophia tarjoaa 13 katuvaa rukousta (metanoiai) ylemmän täyteyden valolle etsiessään lunastusta.
  • Kristuksen nousu: Isän tahdon ohjaama Kristus johtaa Sofiaa vähitellen ylöspäin ja suojelee häntä arkhonien hyökkäyksiltä.
  • Välipaikka: 13. metanoiansa jälkeen Sophia sijoitetaan väliaikaisesti välimaailmaan 13. aionin alapuolelle odottamaan maailman valmistumista.
  • Ylistyslauluja: Sophia lähettää väliaikaisesta asunnostaan kiitos- ja ylistyslauluja jumalalliselle.

Sofian lunastus:

  • Maallisen lunastuksen loppuun saattaminen: Kun maallinen lunastus on saatu päätökseen, Sophia palautetaan vihdoin alkuperäiseen taivaalliseen kotiinsa.
  • Filosofinen merkitys: Sophian matka symboloi rajallisen hengen kaipuuta äärettömyyden tuntemiseen sekä uskon, parannuksen ja toivon polkua.
  • Jumalallinen myötätunto: Sofian ennallistaminen korostaa jumalallista myötätuntoa, joka antaa anteeksi katuvan synnit hänen rikkomuksistaan riippumatta.

Karl Reinhold von Köstlinin (1854) mukaan Sophia ei ole tässä vain, kuten Valentinuksen kohdalla, sen kaipauksen edustaja, jota rajallinen henki tuntee äärettömän tuntemiseen, vaan samalla myös uskon tyyppi tai malli, parannusta ja toivoa.[18]

Palautuksensa jälkeen Sophia ilmoittaa kaksinkertaisen totuuden, että vaikka jokainen yritys ylittää Jumalan määräämät rajat, johtaa kärsimykseen ja rangaistukseen, kuitenkin jumalallinen myötätunto on aina valmis takaamaan anteeksiannon katuvalle.

Valon neito

Kirjoitus käsittelee Pistis Sophian Valon neitoa (parthenos lucis) korostaen hänen rooliaan sielujen tuomarina ja hänen yhteyttään Astraiaan, tähdistö Neitsyeen. Ero Sophiasta:

  • Erillinen kokonaisuus: Toisin kuin Sophia, Valon neito esitetään erillisenä kokonaisuutena, ei vain Sophian osana.
  • Astraian arkkityyppi: Valon neito yhdistetään Astraiaan, antiikin kreikkalaiseen oikeudenjumalattareen ja Neitsyen tähtikuvioon.

Sijainti ja merkitys:

  • Asumus keskellä: kValon neito asuu ”keskipisteessä” Sophian asumuksen yläpuolella XIII. aionissa.
  • Sielujen tuomari: Hän toimii valomaailman portinvartijana ja määrää, voivatko sielut mennä sisään vai eivät.
  • Viimeiset pyhitykset: Valon neito valvoo vanhurskaiden sielujen viimeisiä pyhityksiä valmistaen heitä heidän ylösnousemustaan varten.

Assosiaatio aurinkolohikäärmeen kanssa:

  • Auringonlohikäärmeen alkuperä: Valon neito (Light-Maiden) on aurinkolohikäärmeen lähde, symbolinen kuvaus auringon päivittäisestä matkasta taivaan poikki.
  • Valovoiman piirtämä: Aurinkonlohikäärmettä kantaa neljä valovoimaa valkoisten hevosten muodossa, mikä korostaa sen jumalallista luontoa.
  • Maapallon kiertäminen: Aurinkolohikäärmeen päivittäinen kierto maan ympäri symboloi kosmoksen syklistä luonnetta ja jumalallista järjestystä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Pistis Sophian Valon neito edustaa selkeää ilmentymää Sophian olemuksesta: teema ilmentää jumalallista viisautta, arvostelukykyä ja kosmoksen syklistä liikettä. Valon neidon ja Sophian yhteys Astraiaan ja aurinkolohikäärmeeseen korostaa entisestään hänen taivaallista ja kosmista merkitystään. [19]

Manikealaisuus

Manikealaisuudessa Valon neidon (parthenos tou phōtos) käsite korostaa roolia vangiksi jääneen valon vapauttamisessa pimeyden vallasta.

Manikealainen käsitys Light-Maidenista:

  • Epäpuhtaat halut: Light-Maidenin sanotaan stimuloivan demonien epäpuhtaita haluja, mikä saa heidät vapauttamaan vangitsemansa valon.
  • Valon vapautuminen: Valon vapautuminen edustaa jumalallisten kipinöiden vapautumista aineellisen maailman rajoista.

Sophian manikealainen vastine:

  • Elämän äiti: Sophian manikealainen vastine on ”Elämän äiti” (mētēr tēs zōēs), jumalallinen olento, joka liittyy elämän luomiseen ja säilyttämiseen.
  • Maailman sielu (World-Soul): Toinen vastine on ”Maailman sielu” (psychē hapantōn), käsite, joka ilmentää kaiken läpäisevän universaalin tietoisuuden ja elämänvoiman olemassaoloa.
  • Diffuusio (siirtyminen vahvemmasta laimeampaan) elävissä olennoissa: Maailmansielun uskotaan leviävän kaikkiin eläviin olentoihin, mukaan lukien ihmiset, eläimet ja kasvit.
  • Vapautuminen pimeydestä: Manikealainen maailmankuva pyörii pimeyden valtakuntaan vangiksi jääneen valon vapauttamisen ympärillä. Tämä esitetään ihmisen olemassaolon perimmäiseksi tavoitteeksi.

Canticum Amatorium (Rakkauden laulu):

  • Valon paluun juhla: ”Canticum Amatorium” (Rakkauden laulu) on manikealainen teksti, joka juhlii vangiksi jääneen valon paluuta takaisin jumalalliseen maailmaan.
  • Symbolinen esitys: Laulu käyttää eloisia kuvia ja metaforia välittääkseen jumalallisten kipinöiden iloisen jälleennäkemisen niiden lähteen kanssa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että manikealaisuuden Light-Maidenilla on ratkaiseva rooli vangiksi jääneen valon vapauttamisessa pimeyden kynsistä. Valon neidon toiminta symboloi manikealaista uskoa jumalallisten kipinöiden vapautumiseen ja valon äärimmäiseen voittoon pimeydestä.

(Titus of Bostra, adv. Manich. I., 29, 36, ed. Lagarde, p. 17 sqq. 23; Alexander Lycopolites c. 3; Epiphan. Haer. 66, 24; Acta dispatat. Archelai et Manetis, c. 7 sq. et passim). (ap. Augustin. c. Faust, iv. 5 sqq). [20][21][22][23][24]

Nag Hammadin kirjoitukset

Nag Hammadin On the Origin of the World käsikirjoituksessa Sophia kuvataan materiaalisen maailman ja sen luoneiden arkhonien ja henkivaltojen (Yaldabaoth) tuhoajana:

She [Sophia] will cast them down into the abyss. They [the Archons] will be obliterated because of their wickedness. For they will come to be like volcanoes and consume one another until they perish at the hand of the prime parent. When he has destroyed them, he will turn against himself and destroy himself until he ceases to exist. And their heavens will fall one upon the next and their forces will be consumed by fire. Their eternal realms, too, will be overturned. And his heaven will fall and break in two. His […] will fall down upon the […] support them; they will fall into the abyss, and the abyss will be overturned. The light will […] the darkness and obliterate it: it will be like something that never was.

Kappale kuvaa kataklysmistä tapahtumaa, jossa Sophia heittää demoniset arkhonit syvyyteen. Oman pahuutensa syömät arkhonit laskeutuvat itsetuhoon ja lopulta sammuttavat itsensä. Heidän taivaansa romahtaa, heidän voimansa kuluttaa tuli, ja heidän ikuiset valtakuntansa kaatuvat. Jopa tärkein isä, arkhonien luoja, antaa periksi omalle tuhoisalle luonteelleen. Kaaos on täydellinen, ja pimeys hävitetään, eikä sitä koskaan enää ole. Kappale välittää viestin jumalallisesta tuomiosta ja valon lopullisesta voitosta pimeyden yli. Sophia, joka edustaa jumalallista viisautta ja järjestystä, saa aikaan niiden tuhon, jotka ilmentävät kaaosta ja pahuutta.

On the Origins of the World kuvaa arkhonien, aineellisen maailman pahantahtoisten hallitsijoiden lopullista tuomiota ja tuhoa Sophian (jumalallisen feminiinisen prinsiipin) käsissä. Se maalaa elävän kuvan heidän kuolemastaan ja korostaa heidän jumalattomuuttaan ja tuhoisia tapahtumia, jotka saavat aikaan heidän tuhonsa.

Arkonien tuho:

  • Sophia syöksee arkhonit syvyyteen: Sophia heittää arkhonit alas kuiluun, pimeyden ja tietämättömyyden valtakuntaan.
  • Hävittäminen: Arkhonit tuhoutuvat täysin, heidän olemassaolonsa pyyhitään pois kaikkeudesta.
  • Itsetuho: Ensisijainen vanhempi, arkhonien perimmäinen lähde, kääntyy itseään vastaan ja tuhoaa itsensä itsensä tuhoavalla teolla.

Aineellisen maailman loppu:

  • Taivaat romahtavat: Arkhonien taivaat, jotka edustavat fyysistä ja aineellista maailmaa, romahtavat yksi toisensa jälkeen.
  • Tuli puhdistaa: puhdistava tuli kuluttaa pahantahtoisten aineellisen maailman voimia ilmentävät arkhonien voimat.
  • Ikuiset valtakunnat kumotaan: Heidän ikuiset ulottuvuutensa, jotka edustavat aineellisen maailman pysyvää luonnetta, kumotaan ja tuhotaan.

Lopullinen hävitys:

  • Taivas jakautuu: Demiurgin taivas, aineellisen maailman lopullinen ilmentymä, hajoaa.
  • Tukirakenne epäonnistuu: Aineellista maailmaa ylläpitävät rakenteet romahtavat, eivätkä jätä perustaa olemassaololle.
  • Syvyys kääntyy: Syvyys, pimeyden ja kaaoksen lähde, kaadetaan, mikä merkitsee aineellisen maailman täydellistä hävittämistä.
  • Valo hävittää pimeyden: Valo, joka edustaa jumalallista valtakuntaa, poistaa pimeyden jättämättä jälkeäkään aineellisen maailman olemassaolosta.

Kappale päättyy toteamukseen, että pimeys hävitetään ”kuin jokin, mitä ei koskaan ollut”, korostaen aineellisen maailman täydellistä ja peruuttamatonta tuhoa ja jumalallisen valtakunnan voittoa.

Carl Jung

Carl Jung yhdisti Sophian animaan rakentaen sillan jumalallisen feminiinisen arkkityypin ja ihmisen psyyken feminiinisen puolen välille. Tätä yhteyttä tutkitaan edelleen myyteissä ja tarinoissa, joihin liittyy langenneen ja lunastetun jumalallisen feminiinisyyden arkkityyppi.

Myytit langenneista ja lunastetuista jumalallisista feminiinisistä :

  • Isis ja vanhin Horus: Isis, jumalallinen äiti, synnyttää viallisen vanhimman Horuksen ilman puolisoa, mikä symboloi jumalallisen viisauden menetystä, koska jumalallinen feminiinisyys on erotettu jumalallisesta maskuliinisuudesta.
  • Troijalaisen Helenan sieppaus ja pelastus: Helenan sieppaus ja pelastus edustavat jumalallisen feminiinisyyden syklistä luonnetta, joka värähtelee menetyksen ja ennallistamisen välillä.
  • Persephone ja hänen laskeutumisensa Hadekseen: Persefonen laskeutuminen Hadekseen symboloi laskeutumista alitajuntaan, jossa viisauden siemenet lepäävät. Hänen paluunsa elämään edustaa tiedostamattoman viisauden integroitumista tietoiseen tietoisuuteen.
  • Eevan lankeemus ja Kristuksen syntymä Neitsyt Marian kautta: Eevan lankeemus armosta ja Kristuksen syntymä Neitsyt Marian kautta edustavat kaksinaisuutta, joka on ominaista jumalalliselle feminiinisyydelle, joka sisältää sekä mahdollisuuden tuhoon että lunastukseen.
  • Orpheuksen laskeutuminen alamaailmaan pelastamaan Eurydikea: Orpheuksen laskeutuminen alamaailmaan pelastamaan vaimonsa Eurydiken, symboloi matkaa psyyken syvyyksiin hakemaan kadonnutta viisautta.
  • Odysseuksen paluu valtakuntaansa, Ithakaan, saadakseen takaisin vaimonsa Penelopen: Odysseuksen paluu Ithakaan edustaa sankarin matkaa itsensä löytämiseen ja kadonneen animan uudelleen integroitumiseen.
  • Perseuksen Andromedan pelastus: Perseuksen pelastus Andromedan merihirviö Cetukselta symboloi sankarin voittoa pimeydestä ja jumalallisen feminiinisyyden vapautumista.
  • Ishtarin laskeutuminen alamaailmaan: Ishtarin laskeutuminen Gilgameshin eeppiseen alamaailmaan heijastaa jumalallisen feminiinin laskeutumista tajuttomaan, missä hänen on kohdattava pimeyden voimat.
  • Pandora: Pandoran lippa edustaa jumalallisen feminiinisyyden kaksoisluonnetta, joka sisältää sekä siunauksia että kirouksia, viisautta ja tuhoa.
  • Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen: Nämä sadut symboloivat animan heräämistä ja integroitumista psyykeen, mikä johtaa henkilökohtaiseen kasvuun ja täyttymykseen.
  • Pyhä Yrjö surmaa Lohikäärmeen pelastaakseen prinsessan: Pyhän Yrjön lohikäärmeen surmaaminen edustaa sankarin voittoa varjoelementeistä vapauttaen vangitun animan.
  • Kidnapatun Sitan pelastus hänen aviomiehensä, jumal-kuningas Raman toimesta Hanumanin avulla Ramayanassa: Raman pelastaminen Sitan demonikuningas Ravanalta symboloi sankarin lopullista voittoa pahuudesta, harmonian ja tasapainon palauttamista.

Nämä myytit ja tarinat havainnollistavat langenneen ja lunastetun jumalallisen feminiinisyyden toistuvaa ikuista teemaa korostaen animan muuntavaa voimaa ja potentiaalia henkiseen kasvuun yhdistämällä tämän arkkityypin sisältämän tiedostamattoman viisauden. [25][26]

Huomaa, että monilla näistä myyteistä on vaihtoehtoisia psykologisia tulkintoja. Esimerkiksi jungilainen psykologi Marie-Louise von Franz tulkitsi Prinsessa Ruusunen kaltaiset sadut symboloivat animan ”pelastusta” tai uudelleen integroitumista, ”naisellisempaa” osaa miehen tiedostamattomuuteen, mutta ei viisautta tai Sofiaa sinänsä.

Pahoittelen artikkelin tulkinta-, kirjoitus- ja käännösvirheitä. Teksti on paikoin hyvin outoa. Sen kääntäminen ymmärrettävään muotoon oli vaikeaa ja saattoi johtaa virheisiin. Käytin vaikeimmissa kappaleissa käännös- ja selitysapuna Googlen tekoälyä, Bardia.

Lähteet

  1. Layton, Bentley, ed. (1989). Nag Hammadi Codex II, 2–7. Leiden: E.J. Brill. pp. 158–59, 252–53. ISBN 90-04-09019-3.
  2. Michael Williams. ”Gnosticism”. Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Online. Retrieved 17 October 2011.
  3. MacDermot, Violet (2002). The Fall of Sophia: A Gnostic Text on the Redemption of Universal Consciousness (First ed.). Great Barrington, MA: Lindisfarne Books. ISBN 978-1584200000.
  4. MacRae, George (1990). ”The Thunder: Perfect Mind”. In Robinson, James M. (ed.). The Nag Hammadi Library in English. San Francisco: HarperCollins.
  5. See the references in Liddell and Scott.
  6. Möller, Ernst Wilhelm (1860). Geschichte der Kosmologie in der griechischen Kirche bis auf Origenes. Mit Specialuntersuchungen über die gnostischen Systeme. Halle. p. 270 sqq.
  7. Robinson Jr., William C. (1990). ”Exegesis on the Soul”. In Robinson, James M. (ed.). The Nag Hammadi Library in English. San Francisco: HarperCollins.
  8. Lipsius, Richard Adelbert (1860). Gnosticismus. Brockhaus. pp. 119 sqq.
  9. Lipsius, Richard Adelbert (1867). Zur Quellenkritik des Epiphanios. Wien. p. 74 sqq.
  10. Hahn, August (1819). Bardesanes gnosticus, Syrorum primus hymnologus: commentatio historico-theologica. pp. 64 sqq.
  11. Lipsius, Richard Adelbert (1883). Apocrypha Apostelgeschichten. Vol. I. C.A. Schwetschke und sohn. pp. 292–321.
  12. Wright, William (1871). Apocryphal Acts of Apostles. Williams and Norgate. pp. 238–45.
  13. Bonnet, Alfred Maximilien (1883). Supplementum Codicis apocryphi. Vol. I. Leipsic. p. 8.
  14. Mead, G.R.S. (1908). The Wedding-Song of Wisdom. Vol. 11 of Echoes From the Gnosis. London and Benares: Theosophical Publishing Society. ISBN 9785882806612.
  15. Bonnet, pp. 20 sq.
  16. Bonnet, p. 36.
  17. Petermann, Julius Heinrich; Schwartze, Moritz Gotthilf, eds. (1851). Pistis sophia: opus gnosticum Valentino adiudicatum. Berlin.
  18. Köstlin, Karl Reinhold von (1854). Baur, F.C.; Zeller, Eduard (eds.). ”Das Gnostische System des Buches Pistis Sophia”. Theol. Jahrbücher: 189.
  19. Köstlin, pp. 57 sq.
  20. Anathemat. Manich. ap. Cotelier on the Recogn. Clement IV., 27 et passim.
  21. Thilo, Johann Karl, ed. (1823). Acta S. Thomae apostoli from the Paris Codex. Leipzig: Vogel. pp. 128 sqq.
  22. Baur, Ferdinand Christian (1831). Die Manichäische Religionssystem. pp. 219 sqq.
  23. Cf. Baur, pp. 51 sqq. 64, 209.
  24. Flügel, Gustav (1862). Mani, seine Lehren und seine Schriften. Ein Beitrag zur Geschichte des Manichäismus. pp. 201 sq. 210, 233.
  25. Mattoon, M.A. (2005). Jung and the Human Psyche: An Understandable Introduction. Taylor & Francis US. pp. 55 ff. ISBN 1583911103.
  1. As told by Plutarch, On the Worship of Isis and Osiris, LIV, 5–6. See Mead, G.R.S (1906), Thrice Greatest Hermes: Studies in Hellenistic Theosophy and Gnosis, vol. I, London and Benares: The Theosophical Publishing Society, p. 334, note.
Attribution


https://en.wikipedia.org/wiki/Sophia_(Gnosticism)

http://www.bahaistudies.net/asma/pistis_sophia-greek.pdf

Text is available under the Creative Commons Attribution-ShareAlike License 4.0;