Arkkityypit ovat yksi Jungin analyyttisen psykologian keskeisistä teemoista. Arkkityypit ovat synnynnäisiä ja perinnöllisiä ja ne muokkaavat ajatuksiamme, tunteitamme ja käyttäytymistämme.
Jung uskoi, että arkkityyppien välityksellä voimme saada syvemmän käsityksen ihmisen psyykestä ja ymmärtää paremmin itseämme ja muita.

Persoona on kuin naamio, jota käytämme sosiaalisissa tilanteissa. Varjo edustaa tukahdutettuja tai piilotettuja puoliamme. Anima/animus määrittelee psyyken feminiinisiä/maskuliinisia puolia. Itse on todellinen integroitunut ja tasapainoinen minä – psyyken kokonaisuus.

Symbolisesti itseä edustavat ympyrä, neliö, kvaterniteetti ja mandala. Itse on järjestyksen arkkityyppi ja tietoista minää laajempi käsite. Se ei käsitä ainoastaan tietoista psyykeä vaan myös tiedostamattoman. Itse on psyyken kokonaisuuden keskus kuten minä on tietoisuuden keskus.

• Arkkityypit ovat psyykkisiä rakenteita, jotka eivät ole tietoisia, vaan ilmenevät symboleina, unissa, myyteissä ja taiteessa.
• Ne edustavat perustavanlaatuisia kokemuksia ja ihmisyyden piirteitä, joita kaikki ihmiset jakavat kulttuurista riippumatta.
• Ne eivät vaikuta meihin mekaanisesti, vaan tarjoavat malleja ja mahdollisuuksia toimia tietyllä tavalla, mutta yksilö voi myös valita toisin.

Esimerkkejä arkkityypeistä:

• Sankari: Edustaa rohkeutta, voimaa ja kykyä voittaa haasteita.
• Viaton: Edustaa puhtautta, vilpittömyyttä ja toiveikkuutta.
• Varjo: Edustaa pimeämpiä puolia, kuten aggressiivisuutta, kateutta ja pelkoa.
• Hoitaja: Edustaa huolehtimista, empatiaa ja parantamista.
• Luoja: Edustaa innovaatiota, mielikuvitusta ja luomisvoimaa.

Alitajunta ja arkkityypit

Henkilökohtainen tiedostamaton
Jungin käsite henkilökohtaisesta tiedostamattomasta on lähellä muiden psykoanalyytikkojen, kuten Sigmund Freudin määrittelemää tiedostamattoman (ali- tai piilotajunnan) käsitettä.

Jung uskoi, että henkilökohtainen tiedostamaton on henkilökohtainen kokemus, joka eroaa kollektiivisesta tiedostamattomasta.

Henkilökohtaisessa tiedostamattomassa on tietoisesti tukahdudettuja tunteita ja muistoja. Useimmissa tapauksissa näitä tunteita ja muistoja ei voi saavuttaa tietoisesti. Henkilökohtainen tiedostamaton sisältää muistoja kivusta, vihasta, katkeruudesta sekä muista ahdistuksen tunteista ja peloista, jotka henkilö on piilottanut tiedostamattomaan. Negatiiviset tunteet, halut ja muistot ovat olemassa, mutta eivät aktiivisessa tietoisuudessa. Kun ihmiset elävät tietoisessa tilassa, he eivät tiedosta tiedostamatonta. Henkilökohtainen tiedostamaton voidaan tavoittaa hypnoottisessa regressiotilassa tai unessa.

Jung hylkäsi tabula rasa -teorian, jonka mukaan ihmiset syntyvät ikään kuin ”tyhjinä tauluina”. Hän väitti, että on olemassa universaaleja kokemuksia, jotka ovat yhteisiä kaikille, kuten kuuluminen, rakkaus, kuolema ja pelko. Kollektiivinen tiedostamaton saa ilmaisunsa ”arkkityypeistä”. [1, 2]

Jung esitteli ensin teoriansa käsitteen alkukuvat (primordial images) nimellä, joita hän myöhemmin kutsui arkkityypeiksi. Jungilaisen psykologian mukaan arkkityypit ovat synnynnäisiä mahdollisuuksia, jotka ilmenevät ihmisen kokemuksissa ja käyttäytymisessä. Ne ovat piilotettuja muotoja, jotka aktivoituvat, kun ne tulevat tiedostamattomasta tietoisuuteen ja joita muokkaavat yksilölliset ja kulttuuriset kokemukset.[3]

Arkkityypit viittaavat siihen, että on olemassa universaaleja kokemuksia, jotka ovat luontaisia ihmiselle. Arkkityyppien olemassaolo voidaan päätellä eri kulttuureille yhtenäisistä ilmiöistä, kuten tarinoista, taiteesta, myyteistä, uskonnoista ja unista.

Jungin käsitykseen arkkityypeistä vaikuttivat Immanuel Kantin, Platonin ja Arthur Schopenhauerin filosofiat. Arkkityypit eroavat Platonin ideakäsityksestä siinä, että arkkityypit ovat dynaamisia ja etsivät jatkuvasti ilmaisua yksilön persoonallisuudessa ja käyttäytymisessä. Jung uskoi, että nämä arkkityypit aktivoituvat ja saavat muodon kohtaamisessa empiiristen kokemusten kanssa. [4, 5]

Jungille arkkityyppi on a priori psyykkisen järjestyksen introspektiivisesti tunnistettavissa oleva muoto. Arkkityypeiltä puuttuu kiinteä sisältö, joten ne ovat tiedostamattomia. Ne saavat lujuuden, vaikutuksen ja lopulta tietoisuuden vasta kohdatessaan empiirisiä tosiasioita. [6, 7]

Arkkityypit muodostavat yhteisen perustan kaikkien ihmisten kokemuksille. Jokainen yksilö rakentaa omat kokemuksensa tämän perustan päälle kulttuurinsa, uniikin persoonallisuutensa ja elämänsä tapahtumien vaikutuksesta.

Synnynnäisiä ja amorfisia arkkityyppejä on suhteellisen vähän, mutta ne voivat synnyttää suuren joukon kuvia, symboleja ja käyttäytymismalleja. Vaikka tuloksena olevat kuvat ja muodot tunnistetaan tietoisesti, taustalla olevat arkkityypit ovat tiedostamattomia eikä niitä voida havaita suoraan.[8, 9]

Jung päätteli, että arkkityypin muoto oli samanlainen kuin kiteen aksiaalinen järjestelmä, joka määrittää kiteen rakenteen. Arkkityyppi on tyhjä ja puhtaasti muodollinen, ja sen erityinen ilmaisutapa riippuu olosuhteista, joissa se aktivoituu. Arkkityypin yksittäiset ilmentymät eivät periydy, mutta arkkityyppien yleiset muodot periytyvät ja ne vastaavat vaistoja. Vaistojen ja arkkityyppien olemassaoloa ei voida todistaa, elleivät ne ilmene konkreettisesti.[10]

Persoonallisuuden typologiajärjestelmät, kuten Myers-Briggs persoonallisuus-indikaattori ja Enneagram hyödyntävät Jungin arkkityyppikäsitystä. Myers-Briggs-järjestelmä tunnistaa 16 erilaista persoonallisuustyyppiä, joista jokaisella on omat ominaisuudet ja taipumukset, jotka voidaan yhdistää takaisin Jungin arkkityyppeihin. Enneagrammijärjestelmä tunnistaa yhdeksän erilaista persoonallisuustyyppiä, joista jokainen määrittää eri arkkityyppiä, kuten perfektionisti tai auttaja. Tutkimalla näitä arkkityyppejä ja sitä, miten ne ilmenevät eri ihmisissä, voimme saada syvemmän ymmärryksen itsestämme ja muista.

Eräitä jungilaisia persoonallisuusindikaattoreiden arkkityyppejä:

Arkkityyppi	Kuvaus
Viaton	Etsii turvaa ja onnea; ei halua satuttaa
Orpo	Haluaa kuulua, arvostaa yhteyttä muihin
Sankari	Hakee hyväksyntää rohkeilla teoilla
Huolehtija	Auttaa ja asettaa muiden tarpeet omien edelle
Tutkimusmatkailija	Halu ymmärtää maailmaa; kunnianhimo
Kapinallinen	Hakee muutosta; vastustaa pysähtyneisyyttä
Rakastaja	Läheisyys, rakkaus, suhteet, ja tyydytys
Luoja	Halu luoda uusia ja arvokkaita asioita
Tietäjä	Etsii ymmärrystä ja totuutta; viisaus ja äly
Velho	Halu toteuttaa unelmia/muuttaa maailmaa; tieto
Hallitsija	Halu kontrolloida ja hallita

Psychological Perspective -lehdessä vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin tapoja, joilla jungilaiset arkkityypit ilmenevät ihmisten kokemuksissa. Artikkelissa tiivistettiin tutkimuksen tulokset,

Arkkityypit ovat yleismaailmallisia organisoivia teemoja tai malleja, jotka esiintyvät tilasta, ajasta tai henkilöstä riippumatta. Ne esiintyvät kaikilla eksistentiaalisilla ulottuvuuksilla ja kaikilla systemaattisen rekursion tasoilla, ja ne on järjestetty teemoiksi unus mundus’issa, jota Jung kuvaili ”potentiaaliseksi ajan ulkopuoliseksi maailmaksi”. Arkkityypit ovat havaittavissa synkronisaatioiden kautta.[11]

Persoona/maski

Jung uskoo, että ihmisillä on identiteetti tai persoona, jonka he haluavat näyttää muille. Ihmisten ulkoinen persoona on erilainen kuin heidän sisäinen minänsä. Jung käytti sanaa ’persona’ näyttelijän tai yksilön persoonallisuuden naamiolle, koska persoonaan voi vaikuttaa yhteiskunnan sosiaalisten roolien ajattelu tai se voidaan luoda kollektiivisista tiedostamattomista arkkityypeistä. Ihmisellä voi olla useita erilaisia maskeja erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin.

Koska persoona on idealisoitu kuva, ei todellinen heijastus omasta tietoisuudesta, persoonaan erikoistuminen voi johtaa henkilön yksilöllisyyden tukahduttamiseen ja aiheuttaa sisäisiä konflikteja.

Varjo

Jungialaisiin arkkityyppeihin kuuluu varjo-arkkityyppi, joka muodostuu ihmisen negatiivisina ja vahingollisina pitämistä käyttäytymismalleista ja ajatuksista. Ihmiset salaavat tämän pimeän puolen itsestään, koska se voi olla häpeän tai stressin lähde.

Varjo-arkkityyppi kuvataan kirjallisuudessa enimmäkseen ilkeänä hahmona – esimerkiksi Klonkku on Smeagolin varjo-arkkityypi J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogiassa. Robert Louis Stevensonin pienoisromaanissa Strange Case of Dr Jekyll and Mr Hyde – Mr. Hyde kuvaa Tohtori Jekyll’in pimeää, tukahdutettua ja tiedostamatonta puolta.

Itse

Jungilainen arkkityyppi ”itse” määrittelee henkilön tietoisuuden ja tiedostamattoman kokonaisuutta. Useimmissa tapauksissa C. G. Jung ilmaisee itsen mandalana, neliönä tai ympyränä. Itseluominen tapahtuu yksilöitymisenä kutsutun prosessin kautta, joka yhdistää ihmisen persoonallisuuden eri ominaisuuksia.

Jungin mukaan tietoisen ja tiedostamattoman mielen ristiriidat voivat johtaa psyykkisiin ongelmiin. Tämän epäharmonian tuominen tietoon ja sopeuttaminen tietoiseen ymmärrykseen on tärkeä näkökohta yksilöitymisprosessissa. Jung uskoo, että persoonallisuudella on kaksi erillistä keskusta:

Tietoisuuden ytimessä on ego; itse on persoonallisuuden ytimessä.

Persoonallisuus sisältää sekä tietoisen että tiedostamattoman mielen ja egon. Tämä voidaan ymmärtää olettamalla ympyrä, jonka keskellä on piste. Täydellinen ympyrä synnyttää minän, ja sen keskellä oleva pieni piste osoittaa egoa.

Jung uskoo, että ihmisen perimmäisenä tavoitteena on saada tunne itseään ruokkivasta, itseään vahvistavasta käyttäytymisestä ja yhtenäisestä itsestä, joka on lähellä Maslowin itsensä toteuttamisen käsitettä.

Anima/Animus

Animus (naisilla) tai anima (miehillä) kuvaa vastakkaisen sukupuolen vaikutusta itseen. Kun ihminen rakentaa sukupuoli-identiteettiä, hänellä on taipumus tukahduttaa persoonastaan ominaisuuksia, jotka liittyvät vastakkaiseen sukupuoleen. Ne näkyvät maskuliinisen animus-arkkityypin muodossa naisilla ja feminiinisenä animana miehillä.

Animus- ja anima-arkkityyppejä löydetään useista kulttuureista. Esimerkiksi Jane Austenin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo näyttää romanttisen herra Darceyn anima-arkkityyppinä.

Animus ja anima-arkkityypit ovat välttämättömiä yksilöiden persoonallisuuden syvyyden ymmärtämiseksi. Nämä arkkityypit edustavat maskuliinisia ja feminiinisiä ominaisuuksia, joita on jokaisessa ihmisessä sukupuolesta riippumatta. Näitä arkkityyppejä tutkimalla ihmiset voivat saada syvemmän ymmärryksen itsestään ja suhteistaan muihin. Animus ja anima eivät ole kiinteää identiteettiä, vaan pikemminkin psyyken sujuvia ja kehittyviä puolia.

Arkkityypin varhainen määritelmä

Jungin intuitio siitä, että psyyke koostuu muustakin, kuin yksilöllisestä kokemuksesta on saattanut syntyä hänen lapsuudessaan. Hän näki unia, jotka vaikuttivat tulevan hänen ulkopuoleltaan. Eräs varhaisimmista muistoista oli uni maanalaisesta fallisesta jumalasta.

Burghölzlin sairaalassa tehty psykoottisten potilaiden tutkimus ja hänen itseanalyysinsä tukivat Jungin uskoa universaaleista psyykkisistä rakenteista, jotka ovat kaiken inhimillisen kokemuksen ja käyttäytymisen taustalla. Hän havaitsi, että hänen potilaidensa unet seurasivat tiettyjä kaavoja ja sisälsivät myyttien, legendojen ja satujen elementtejä.

Jung kutsui arkkityyppejä alun perin ”alkukuviksi”. Termin hän lainasi Jacob Burckhardtilta. Myöhemmin hän viittasi arkkityyppeihin ”kollektiivisen alitajunnan dominioina” (alueina). Jung kuvasi termin ”arkkityypit” ensimmäisen kerran vuonna 1919 esseessään ”Vaisto ja alitajunta”.

Termi on johdettu kreikasta, ja sen ensimmäinen elementti ”arche” tarkoittaa ”alkua, alkuperää, syytä, alkulähdeperiaatetta” sekä ”johtajan asemaa, korkeinta valtaa ja hallitusta”. Toinen elementti, ”tyyppi”, tarkoittaa ”iskua ja sitä, mitä isku tuottaa, kolikon, muodon, kuvan, prototyypin, mallin, järjestyksen ja normin jälkiä.” Nykykäytössä termi tarkoittaa ”kuvion taustalla olevaa muotoa, alkumuotoa.” [12, 13. 14, 15, 16. 17]

Arkkityypin myöhempi kehitys

Myöhemmin Jung tarkensi arkkityyppien määritelmää käsitellen niitä maailmankaikkeudessa olemassa olevina psykofyysisinä malleina, joille ihmistietoisuus ja kulttuuri ovat antaneet erityisen ilmaisun. Tämä oli osa hänen yritystään yhdistää syvyyspsykologia 1900-luvun laajempaan tieteelliseen ohjelmaan.[18]

Jung ehdotti, että arkkityyppi sisältää kaksinaisen luonteen, joka on olemassa sekä yksilön psyykessä että koko maailmassa.

Ei-psyykkinen elementti, tai ”psykoidi” arkkityyppi, on vaiston ja hengen synteesi. Jung kehitti tämän konseptin yhteistyössä itävaltalaisen kvanttifysiikko Wolfgang Paulin kanssa, joka uskoi, että psykoidiarkkityyppi oli ratkaiseva universumin periaatteiden ymmärtämisessä.[3, 19, 20]

Jung koki psykoidiarkkityypin jatkumona, joka sisältää sen, mitä hän aiemmin kutsui ”arkkityyppiseksi taipumukseksi” tai luontaiseksi toimintamalliksi. Arkkityyppi ei ole vain psyykkinen kokonaisuus, vaan se on perustavanlaatuisemmin silta aineeseen yleensä.

Jung käytti termiä unus mundus kuvaamaan yhtenäistä todellisuutta, jonka hän uskoi olevan kaikkien ilmeisten ilmiöiden, havaittavien ja havaitsemattomien asioiden taustalla fyysisessä maailmassa. Hän käsitteli arkkityypit unus mundusin välittäjinä, jotka organisoivat paitsi ajatuksia psyykessä, myös aineen ja energian perusperiaatteita fyysisessä maailmassa.

Arkkityypin psykoidinen puoli teki vaikutuksen Wolfgang Pauliin, joka omaksui Jungin käsitteen ja uskoi, että arkkityyppi tarjosi yhteyden fyysisten tapahtumien ja niitä tutkivan tiedemiehen mielen välillä. Tämä toisti saksalaisen tähtitieteilijän Johannes Keplerin omaksuman kannan.

Siten arkkityypit, jotka järjestävät havaintojamme ja ideoitamme, ovat itse objektiivisen järjestyksen tuotteita, jotka ylittävät sekä ihmismielen että ulkomaailman.

Ken Wilber kehitti teorian nimeltä Spectrum of Consciousness, joka laajensi Jungin arkkityyppejä. Hän kirjoitti, että Jungin arkkityyppejä ei käytetty samalla tavalla kuin muinaisia myyttejä (esim. Platon ja Augustinus).

Wilber käytti myyttien filosofiaa kuvaamaan sellaista todellisuuden perustavanlaatuista tilaa, josta kaikki myöhemmät ja alemmat muodot syntyvät. Wilberille nämä muodot ovat todellisia arkkityyppejä, jotka nousivat esiin Tyhjyydestä tai todellisuuden perustilasta. Teoksessa Eye to Eye: The Quest for the New Paradigm Wilber selvensi, että alemmat rakenteet eivät ole itse arkkityyppejä, vaan ne on annettu kollektiivisesti ja arkkityyppisesti. Hän selitti myös, että muotojen tasot ovat osa psykologista kehitystä, jossa korkeampi järjestys syntyy edeltävän tason erilaistumisen kautta.[3, 19, 21, 22, 23, 24, 25, 26]

Analogiat

Jungin analogia psyykestä sähkömagneettiseen spektriin on tapa visualisoida psyyken eri komponentteja.

Analogiassa näkyvän valon spektri kuvaa tietoisuutta. Spektrin keskus (vastaa keltaista väriä) edustaa tietoista mieltä. Spektrin punainen ja sininen pää kuvaavat tiedostamatonta; punainen tiedostamattomia haluja ja näkymätön valo spektrin infrapunapäässä vaistoja, joihin fysikaaliset ja kemialliset olosuhteet vaikuttavat. Spektrin punainen valo vastaa analogiassa alkuperäisten vaistojen ja tunne-impulssien vaikutusta käyttäytymiseemme, kuten ravinnon, suojan ja lisääntymisen tarpeita. Sininen puolestaan kuvaa henkisiä ideoita, ja spektrin ultraviolettipäässä oleva näkymätön valo edustaa arkkityyppien vaikutusta sekä elävään että elottomaan aineeseen.[21]
Spektrin sininen valo edustaa uskomusten ja arvojen vaikutusta käyttäytymiseemme, kuten uskoa korkeampaan voimaan tai universaaliin moraalikoodiin. Ultravioletti valo spektrin päässä heijastaa universaalien arkkityyppien, kuten sankarin, viisaan vanhimman tai huijarin, vaikutusta ajatuksiimme, tunteisiimme ja tekoihimme. Näiden arkkityyppien uskotaan olevan näkyvän spektrin ulkopuolella. Ne voivat vaikuttaa sekä eläviin että elottomiin asioihin.

Jungin analogiassa violetti väri edustaa psyyken erillistä puolta, eikä muiden värien tai valon aallonpituuksien yhdistelmää. Tämä väri kuvaa sellaisten psykologisten tekijöiden vaikutusta, joita ei ole helppo selittää tai ymmärtää, kuten synkronisuudet, unet ja muut ilmiöt, jotka uhmaavat rationaalista selitystä. Jung ehdotti, että nämä arkkityyppiset rakenteet eivät ainoastaan hallitse elävien organismien käyttäytymistä, vaan niillä on myös vaikutusta epäorgaanisen aineen käyttäytymiseen.Esimerkiksi sankarin arkkityyppi saattaa innostaa ihmistä kohtaamaan rohkeasti vaarallisen tilanteen, kun taas viisaan tietäjän arkkityyppi voi ohjata ihmistä tekemään viisaita ja myötätuntoisia päätöksiä. Samalla tavalla arkkityyppien vaikutus voidaan nähdä luonnossa, kuten tapa, jolla joet ja vuoret näyttävät ilmentävän tiettyjä ominaisuuksia tai energioita. [19, 27]

Esimerkkejä

Jung tunnisti ihmisen psykologiassa erilaisia arkkityyppejä. Näitä ovat tapahtumat, kuten syntymä, kuolema ja avioliitto; hahmot, kuten äiti, isä ja lapsi; ja motiivit, kuten apokalypsi ja vedenpaisumus.[28]

Vaikka arkkityyppien määrä on rajaton, on olemassa muutamia erityisen merkittäviä, toistuvia arkkityyppisiä kuvia, joista tärkeitä ovat (Jungin mukaan) varjo, viisas vanha mies (tietäjä), lapsi, äiti… . ja hänen vastineensa, neito, ja lopuksi anima miehessä ja animus naisessa. Vaihtoehtoisesti hän puhui ”tiettyjen määrättyjen arkkityyppien ilmaantumisesta … varjo, eläin, viisas vanha mies, anima, animus, äiti, lapsi”[29, 30, 31, 32].

Persoona, anima ja animus, varjo ja minä ovat neljä arkkityyppiä, jotka kuuluvat persoonallisuuden erillisten järjestelmien alle. Isä edustaa persoonan patriarkaalisia ominaisuuksia. Jotkut näistä ominaisuuksista voivat sisältää suojelijan, tarjoajan ja viisauden. Isän arkkityyppi voidaan nähdä monissa muodoissa, kuten kuninkaina, päällikköinä ja biologisena isänä.

Äiti edustaa naishahmon hoitavaa ja suojaavaa puolta. Se yhdistetään usein rakkauden, myötätunnon ja välittämisen ominaisuuksiin. Äidin arkkityyppi voi ilmetä monissa muodoissa, kuten biologisena äitinä, äidillisenä hahmona ihmisen elämässä tai jopa äidillisenä aspektina omassa persoonallisuudessa.

Itse määrittelee kaikenlaisia psyykkisiä ilmiöitä ihmisissä. Se ilmaisee persoonallisuuden yhtenäisyyttä kokonaisuutena.Jungin mukaan tämä arkkityyppi ilmenee keski-iässä – vaiheessa, jolloin kaikki persoonallisuuden järjestelmät olivat kehittyneet ja yksilö on jo huolissaan kokonaisuudestaan ja itsensä toteuttamisesta.[33, 34, 35]

Varjo edustaa persoonallista tiedostamatonta kokonaisuutena, Se ilmentää tietoisen persoonallisuuden arvoja kompensoivia arvoja. Se on persoonan piilotettu, tukahdutettu puoli.

Varjojen ominaisuudet ovat suorassa ristiriidassa persoonan kanssa. Näin ollen varjo edustaa ihmisen pimeää puolta, niitä itsen puolia, jotka ovat olemassa, mutta joita hän ei tunnusta tai joihin hän ei samaistu. Varjoa kuvataan myös eläimelliseksi ja pahaenteiseksi puoleksi. Vaikka varjo saattaa vaikuttaa negatiiviselta arkkityypiltä, joka heikentää tai tuhoaa egoa, päinvastainen on totta jos varjo on integroitu kunnolla. Jos varjoa ei ole integroitu kunnolla ja tukahdutettu, sillä voi olla kielteisiä vaikutuksia, jotka vaikuttavat yksilöön ja hänen ympärillään oleviin. [36, 37, 38, 39]

Anima-arkkityyppi esiintyy miehissä ja on hänen perimmäinen kuva naisesta. Se edustaa miehen seksuaalista odotusta naisia kohtaan, mutta on myös symboli miehen feminiinisistä mahdollisuuksista ja hänen kontraseksuaalisista taipumuksistaan. Animus-arkkityyppi on analoginen kuva naisissa olevista maskuliinisista ominaisuuksista. Lisäksi se voi viitata myös miesten tietoiseen maskuliinisten ominaisuuksien tunteeseen.[40, 41, 42, 43]

Yritykset laatia tyhjentävä luettelo arkkityypeistä ovat turhia, koska niillä on taipumus yhdistyä keskenään ja vaihtaa ominaisuuksia, mikä tekee vaikeaksi osoittaa, missä yksi arkkityyppi päättyy ja toinen alkaa. Esimerkiksi varjo-arkkityypin ominaisuudet voivat olla näkyvästi esillä animan tai animuksen arkkityyppisessä kuvassa. Yksi arkkityyppi voi myös esiintyä useissa erillisissä muodoissa, mikä herättää kysymyksen siitä, pitäisikö neljää vai viittä erillistä arkkityyppiä kuvata erillisiänä vai vain muotoina yhdestä arkkityypistä. [37]

Toteutuminen ja kompleksit

Arkkityypit etsivät toteutumista yksilön eläessä elinkaarensa ja ympäristönsä puitteissa. Jungin mukaan tätä prosessia kutsutaan individuaatioksi, jota hän kuvaili ”ilmauksena siitä biologisesta prosessista – oli tapaus kuinka yksinkertaista tai monimutkaista -, jonka avulla jokaisesta elävästä tulee se, mitä sen oli määrä olla alusta alkaen.” Individuaatiota pidetään luovana prosessina, joka aktivoi tiedostamattomat ja alkuperäiset kuvat altistumalla mielen tutkimattomille mahdollisuuksille. Arkkityypit ohjaavat yksilöllistymisprosessia kohti itsensä toteuttamista.

Jungin analyyttisessä psykologiassa individuaatio tarkoittaa elinikäistä psykologista kasvu- ja kehitysprosessia, jonka kautta yksilö pyrkii tulemaan kokonaiseksi. Se on pohjimmiltaan matka kohti itseaktualisointia ja täyden potentiaalinsa saavuttamista.

Individuaation piirteitä:

• Tietoisen ja tiedostamattoman integrointi: Jung uskoi, että psyyke ( mieli) koostuu sekä tietoisista että tiedostamattomista osista. Individuaatioon kuuluu näiden osa-alueiden tunnistaminen ja integrointi, tiedostamattoman materiaalin tuominen tietoisuuteen.
• Varjon kohtaaminen: Varjo on tiedostamaton osa persoonallisuutta, joka sisältää hylätyt ja tukahdutetut ajatuksemme, halumme ja impulssit. Varjon kohtaaminen ja integrointi on keskeinen askel individuaatiossa.
• Maskuliinisen ja feminiinisen tasapainottaminen: Jung ehdotti anima- (feminiininen periaate miehen tiedostamattomassa) ja animus- (maskuliininen periaate naisen tiedostamattomassa) käsitteitä. Näiden sisäisten piirteiden tasapainottaminen on tärkeää individuaation kannalta.
• Minän kehittäminen: Jungilaisessa psykologiassa Minä ei ole ego (tietoinen minäkäsitys) vaan pikemminkin psyyken kokonaisuus, joka kattaa sekä tietoisen että tiedostamattoman. Individuaation tavoitteena on tuoda tietoinen tietoisuuttamme lähemmäs Minän kokonaisuutta.

Individuaatio on monimutkainen ja jatkuva prosessi, joka on jokaiselle yksilölle ainutlaatuinen. Sitä voidaan edistää eri tavoin, kuten:

• Itsepohdiskelu: Toimintaan ryhtyminen, joka edistää itse löytämistä ja sisäisen maailman tutkimista.
• Terapia: Jungilainen psykoterapia voi tarjota yksilöille turvallisen tilan tutkia tiedostamatonta ja työskennellä terapeutin ohjauksessa kohti individuaatiota.
• Taide, luovuus ja hengellisyys: Luoviin harrastuksiin tai hengellisiin käytöntöihin osallistuminen voi edistää individuaatiota tarjoamalla keinoja ilmaista ja tutkia tiedostamatonta.

Jung käytti myös termejä ”evocation” ja ”constellation” selittääkseen itsen toteutumisprosessia. Siten esimerkiksi äidin arkkityyppi aktualisoituu lapsen mielessä synnyttämällä synnynnäisiä odotuksia äidin arkkityypistä, kun lapsi on äidin hahmon läheisyydessä, joka vastaa riittävän tarkasti sen arkkityyppistä mallia. Tämä äidin arkkityyppi on rakennettu lapsen henkilökohtaiseen alitajuntaan äitikompleksina. Kompleksit ovat henkilökohtaisen alitajunnan toiminnallisia yksiköitä, samalla tavalla kuin arkkityypit ovat yksiköitä kollektiiviselle alitajunnalle.[47, 6, 17]

Elämänvaiheet

Arkkityypit ovat synnynnäisiä, universaaleja ja esitietoisia psyykkisiä taipumuksia, joiden avulla ihmiset voivat reagoida inhimillisesti siirtymiseen elämänvaiheesta seuraavaan. Ne muodostavat substraatin, josta ihmiselämän perusteemat nousevat esiin. Arkkityypit ovat kollektiivisen tiedostamattoman komponentteja ja auttavat järjestämään, ohjaamaan ja informoimaan ihmisen ajattelua ja käyttäytymistä. Arkkityypit hallitsevat ihmisen elinkaarta.[47, 28]

Kun kypsymme, arkkityyppinen suunnitelma avautuu ohjelmoidun sekvenssin kautta. Jung kutsui tätä sekvenssiä elämänvaiheiksi. Jokaista elämänvaihetta välittää uusi joukko arkkityyppisiä imperatiiveja, jotka etsivät täyttymystä toiminnassa.[48]

”Arkkityyppi on taipumus muodostaa sellaisia esityksiä motiivista – esityksiä, jotka voivat vaihdella paljon yksityiskohdissa menettämättä perusmalliaan… Ne ovat todellakin vaistomaista suuntausta”.

Siten ”initiaation arkkityyppi aktivoituu voimakkaasti tarjoamaan mielekästä siirtymistä… ’siirtymäriitillä’ yhdestä elämänvaiheesta toiseen”:[ Tällaisia vaiheita voivat olla vanhemmuus, konfirmaatio, seurustelu, avioliitto ja kuolemaan valmistautuminen.[47, 50, 51, 3]

Yleinen kehitys

Kirjassaan Jung and the Post-Jungians Andrew Samuels huomauttaa joitakin tärkeitä kehityssuuntia, jotka liittyvät jungilaisten arkkityyppien käsitteeseen.

Claude Lévi-Strauss oli antropologisen strukturalismin puolestapuhuja. Jungin tavoin hänkin oli kiinnostunut ymmärtämään paremmin kollektiivisten ilmiöiden luonnetta. Selvittäessään myytin rakennetta ja merkitystä Levi-Strauss tuli siihen johtopäätökseen, että nykyiset ilmiöt ovat aikaisempien rakenteiden tai infrastruktuurien muunnoksia; hän totesi, että ”primitiivisten ajatusten rakenne on läsnä mielessämme”. [5, 52]

Samuels huomautti, että Noam Chomskyn psyklingvistiikkatutkimuksessa on olemassa lasten kielen osaamisen malli tai universaali kielioppi. Chomsky nimesi tämän mallin kielenhankintavälineeksi. Hän viittaa myös käsitteeseen ”universaalit” ja tekee eron ”muodollisten” universaalien ja ”substantiivisten” universaalien välillä, samoin kuin ero arkkityypin sellaisenaan (rakenteen) ja arkkityyppisen kuvan välillä.[5]

Jean Piaget kirjoittaa ”skeemoista”, jotka ovat synnynnäisiä ja luovat perustan havainto-motoriselle toiminnalle ja auttavat tiedon hankkimisessa. Samuels väittää, että skeemat ovat verrattavissa arkkityyppeihin niiden synnynnäisyyden, aktiivisuuden ja ympäristövastaavuuden tarpeen vuoksi.[5]

Anthony Stevens väittää, että Charles Darwinin ehdottama sosiaalisten vaistojen käsite, Henri Bergsonin tiedekunnat sekä Wolfgang Kohlerin isomorfit liittyvät kaikki arkkityyppeihin. Kaikki nämä käsitteet liittyvät Straussin tutkimuksiin, jotka uskoivat, että ”kaikki sosiaalisen elämän muodot [ovat] heijastuksia yleismaailmallisista laeista, jotka ovat vastuussa psyyken tiedostamattomien toimintojen säätelystä.” [3]

Etologia ja kiintymysteoria

Michael Fordham pohti esseessään Biological theory and the concept of archetypes, että eläinten synnynnäiset vapautumismekanismit ovat sovellettavissa myös ihmisiin, erityisesti vauvaiässä.

Vaistokäyttäytymistä tuottavat ärsykkeet valitaan laajalta kentältä synnynnäisen havaintojärjestelmän avulla ja käyttäytyminen ”vapautetaan”. Fordham löysi rinnakkaisuuden joidenkin Lorenzin etologisten (eläinten käyttäytymistiede) havaintojen välillä susien hierarkkisesta käyttäytymisestä ja arkkityyppien toiminnasta varhaislapsuudessa.[5]

Anthony Stevens päätteli, että etologia ja analyyttinen psykologia ovat molemmat tieteenaloja, jotka yrittävät ymmärtää universaaleja ilmiöitä. Etologia osoittaa, että jokainen laji on varustettu ainutlaatuisilla käyttäytymiskyvyillä, jotka ovat sopeutuneet sen ympäristöön, eivätkä ihmiset muodosta poikkeusta. Stevens väittää, että arkkityypit ovat ”neuropsyykkisiä keskuksia, jotka ovat vastuussa lajimme käyttäytymis- ja psyykkisten ohjelmistojen yhteensovittamisesta.” [53, 54]

Arkkityyppien olennaista laatua koskeva hämmennys voi osittain johtua Jungin omista kehittyvistä käsityksistä (alkukuvista arkkityyppeihin). Jung halusi säilyttää arkkityyppien raa’an ja vitaalisen laadun alitajunnan spontaaniina suodattimena eikä antaa niiden erityisille yksilöllisille ja kulttuurisille ilmauksille kuivaa, tiukkaa ja älyllisesti muotoiltua merkitystä. Ohjelmoitua käyttäytymistä tapahtuu äidin ja vastasyntyneen psykologisessa suhteessa. Vauvan avuttomuus, sen valtava merkkiärsykkeiden ja lähestymiskäyttäytymisen valikoima laukaisee äidin reaktion. Ja esimerkiksi äidin haju, ääni ja muoto laukaisevat ruokintareaktion.[5]

Vaikka arkkityyppien biologista perustaa ei ole todistettu, keskustelu niiden suhteesta biologisiin teorioihin jatkuu Jotkut tutkijat ovat pyrkineet sovittamaan arkkityyppien käsitettä yhteen evoluutio- ja neurotieteiden kanssa. He ehdottavat, että tietyt alkeelliset käyttäytymismallit ja emotionaalinen reagointikyky ovat saattaneet kehittyä evoluution kautta ja muodostaa perustan arkkityypeille. Neurotieteilijät puolestaan tutkivat aivojen rakenteita ja toimintaa, jotka mahdollisesti alustavat universaaleja kokemuksia ja symboleja.

Arkkityypit Jungin mukaan:

• ihmisen psyykessä on olemassa universaaleja ja perinnöllisiä mentaalisia malleja, joita hän kutsui arkkityypeiksi.
• arkkityypit eivät ole tietoisia ajatuksia tai muistoja, vaan pikemminkin synnynnäisiä taipumuksia kokea ja muodostaa merkitystä maailmasta tietyllä tavalla.
• arkkityypit ilmenevät myyteissä, uskonnollisissa symboleissa, taiteessa ja unissa kautta maailman kulttuurien.

Biologian näkökulma:

• Biologia tutkii elämän prosesseja ja eliöiden ominaisuuksia, usein painottaen genetiikan ja evoluution roolia.
• Evoluutiobiologiassa tutkitaan, kuinka lajit kehittyvät ajan myötä luonnonvalinnan kautta.
• Jotkut psykologit ovat spekuloineet, voisiko arkkityypeille olla evoluutiotieteellistä perustaa. Esimerkiksi, jos tietyt kokemukset tai käyttäytymismallit olisivat olleet hyödyllisiä selviytymiselle ja lisääntymiselle menneisyydessä, ne saattaisivat välittyä geneettisesti tuleville sukupolville.

Arkkityyppejä ja biologiaa yhdistävät näkökulmat:

• Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että Jungin kuvaamat arkkityypit voivat heijastaa evoluution kautta perinnöllisiä taipumuksia, jotka auttoivat esi-isiämme selviytymään.
• Esimerkiksi, äidin ja lapsen välisen kiintymyssuhteen tärkeys on havaittu monissa lajeissa, ja jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että tähän liittyvä arkkityyppi voisi olla perinnöllinen taipumus muodostaa vahvoja sosiaalisia siteitä.

Tärkeää huomata:

• Jungin arkkityyppiteorian tieteellinen perusta on edelleen kiistanalainen, eikä ole olemassa vankkoja todisteita siitä, että arkkityyppejä olisi perinnöllistetty geneettisesti.
• Biologian ja Jungin psykologian välillä on monia metodologisia ja filosofisia eroja, mikä tekee suoraan vertailujen tekemisen haastavaksi.
• Yhteenvetona, vaikka Jung itse ei syventynyt biologian ja arkkityyppien välisen yhteyden tutkimiseen, jotkut tutkijat ovat pohtineet, voisiko näillä käsitteillä olla yhteyksiä.

Biologia

Stevens esitti, että DNA:ta voidaan tutkia arkkityyppien sijainnin ja leviämisen suhteen. Koska arkkityypit esiintyvät rinnakkain elämän kanssa, niitä tulee odottaa kaikkialla, missä elämää löytyy. Hän ehdotti, että DNA on lajin replikoituva arkkityyppi.[5]

Jungilainen analyytikko Murray Stein väittää, että kaikki sanansaattajien rajaamiseen käytetyt erilaiset termit – ’mallit, geenit, entsyymit, hormonit, katalyytit, feromonit, sosiaaliset hormonit’ – ovat arkkityyppien kaltaisia käsitteitä. Hän mainitsee arkkityyppiset hahmot, jotka edustavat lähettiläitä, kuten Hermes, Prometheus tai Kristus.[5]

Psykoanalyysi

Melanie Kleinin käsitys tiedostamattomasta fantasiasta liittyy läheisesti Jungin arkkityyppiin, koska molemmat koostuvat kuvasta ja vaikutuksesta ja ovat a priori psyyken kuvioita, joiden sisältö rakentuu kokemuksesta.

Jacques Lacan esitti, että tiedostamaton on tietoisen maailman alla oleva rakenne; tiedostamaton itse on rakentunut, kuten kieli. Tämä viittaa yhtäläisyyksiin Jungin kanssa. Lisäksi Lacanin symboliset ja kuvitteelliset järjestykset voivat olla linjassa Jungin arkkityyppisen teorian ja henkilökohtaisen alitajunnan kanssa. Symbolinen järjestys mallintaa mielikuvituksen sisältöä samalla tavalla kuin arkkityyppiset rakenteet altistavat ihmisiä tietynlaisille kokemuksille. Jos otamme esimerkin vanhemmista, arkkityyppiset rakenteet ja symbolinen järjestys altistavat meidän tunnustamisemme ja suhteemme heihin.

Lacanin käsitys Todellisuudesta lähestyy Jungin psykoidia tiedostamatonta, joka voidaan nähdä totena, mutta jota ei voida suoraan tietää. Lacan esitti, että tiedostamaton on organisoitunut monimutkaiseksi verkostoksi, jota hallitsee assosiaatio ja ennen kaikkea ”metaforiset assosiaatiot”. Verkoston olemassaolon osoittaa tiedostamattomien tuotteiden analyysi: unet, oireet ja niin edelleen.[5]

Wilfried Bionin mukaan ajatukset edeltävät ajattelukykyä. Pienen lapsen ajatuksia ei voi erottaa aistitiedoista tai järjestäytymättömistä tunteista. Bion käyttää termiä proto-ajatukset näistä varhaisista ilmiöistä. Koska proto-ajatukset ovat yhteydessä aistitietoon, ne ovat konkreettisia ja itsenäisiä (ajatuksia itsessään), mutta eivät vielä valmiita symboliseen esitykseen tai objektisuhteisiin. Ajatukset toimivat sitten ennakkokäsityksinä – muodostaen arkkityyppien kaltaisia psykosomaattisia kokonaisuuksia. Kleinia kannattavan Money-Kyrlen mukaan Bionin käsitys ennakkokäsityksistä on Platonin Idea-opin suoraa jatkumoa.[5]

Psykoanalyysin johdantoluennoissa (1916-1917) Sigmund Freud kirjoitti:

”There can be no doubt that the source [of the fantasies] lie in the instincts; but it still has to be explained why the same fantasies with the same content are created on every occasion. I am prepared with an answer that I know will seem daring to you. I believe that…primal fantasies, and no doubt a few others as well, are a phylogenetic endowment”.[55]

Freudin ehdotus siitä, että alkuperäiset fantasiat ovat jäännös erityisistä muistoista esihistoriallisista kokemuksista, on katsottu olevan linjassa arkkityyppien ajatuksen kanssa. Laplanehe ja Pontalis huomauttavat, että kaikki ns. primaaliset fantasiat liittyvät alkuperään ja että ”kollektiivisten myyttien tavoin ne väittävät tarjoavansa esityksen ja ”ratkaisun” kaikesta, mikä on lapselle arvoituksellinen.”[5]

Adaptiivinen psykoterapeutti ja psykoanalyytikko Robert Langs on käyttänyt arkkityyppistä teoriaa tapana ymmärtää sen, mitä hän kutsuu ”syväksi tiedostamattomaksi järjestelmäksi”. Langsin arkkityyppien käyttö koskee erityisesti kuoleman ahdistukseen liittyviä kysymyksiä, joita Langs pitää psyykkisten konfliktien juurena. Jungin tavoin Langs ajattelee arkkityyppejä lajinlaajuisina, syvinä tiedostamattomina tekijöinä.[56, 57]

Neurologia

Rossi (1977) ehdotti, että vasemman ja oikean aivopuoliskon välinen toiminta ja ominaisuudet voivat auttaa meitä paikantamaan oikean aivopuoliskon arkkityypit.

Hän lainaa tutkimusta, joka osoittaa, että vasemman pallonpuoliskon toiminta on ensisijaisesti verbaalista ja mielikuvallista ja oikean ensisijaisesti visuospatiaalista ja apperseptiivista. Siten vasen aivopuolisko on varustettu kriittiseksi, analyyttiseksi informaatioprosessoriksi, kun taas oikea aivopuolisko toimii ”gestalt”-tilassa.

Tämä viittaisi siihen, että oikea aivopuolisko osaa muodostaa puutteellisten tietojen varassa paremman kuvan kokonaisuudesta, kuin vasen aivopuolisko; oikea aivopuolisko on myös vasempaa tehokkaampi työskenneltäessä sekavan materialin kanssa; oikea aivopuolisko on irrationaalisempi kuin vasen ja liittyy läheisemmin kehon prosesseihin. Sisäiset hahmot, kuten varjo, anima ja animus ovat arkkityyppisiä prosesseja, joiden lähde on oikealla aivopuoliskolla.[5]

Henry (1977) viittasi Macleanin kolmiosaisten aivojen malliin, joka viittaa siihen, että matelijoiden aivot ovat aivojen vanhempi osa ja voivat sisältää arkkityyppisiä rakenteita. Ehdotus on, että oli aika, jolloin emotionaalinen käyttäytyminen ja kognitio olivat vähemmän kehittyneitä ja vanhemmat liskoaivot hallitsivat. Tällä on ilmeinen yhtäläisyys Jungin ajatukseen arkkityyppien ”kiteytymisestä” ajan myötä.[5]

Psykologia

Arkkityyppisen psykologian kehitti James Hillman 1900-luvun jälkipuoliskolla. Hillman opiskeli Jung Institutessa ja oli sen johtaja valmistumisensa jälkeen. Arkkityyppinen psykologia kuuluu jungialaiseen traditioon. Se liittyy suorimmin analyyttiseen psykologiaan ja psykodynaamiseen teoriaan, mutta poikkeaa kuitenkin radikaalisti, jopa Jungin alkuperäisestä arkkityypin käsitteestä.[58]

Arkkityyppinen psykologia suhteuttaa ja deliteralisoi egon ja keskittyy psyykeen (tai sieluun) itseensä ja arkkiin, psyykkisen toiminnan syvimpiin malleihin, ”perusfantasioihin, jotka elävöittävät koko elämää”.[59]

Arkkityyppinen psykologia on polyteistinen psykologia siinä mielessä, että se yrittää tunnistaa lukemattomia fantasioita ja myyttejä, jumalia, jumalattaria, puolijumalia, kuolevaisia ja eläimiä – jotka muokkaavat ja muovaavat psykologista elämäämme.[60]

Hillmanin mukaan ego on vain yksi psykologinen fantasia, joka on olemassa monien muiden fantasioiden sisällä.Psyykkisten sairauksien hoidossa on käytetty monia arkkityyppejä. Jungin ensimmäinen tutkimus tehtiin skitsofreniaa sairastavilla ihmisillä.[59, 61]

Pedagogia

Arkkityyppisen pedagogiikan kehitti Clifford Mayes. Mayesin työ pyrkii myös edistämään opettajien arkkityyppistä reflektiivisuutta; tämä on keino kannustaa opettajia tutkimaan ja työskentelemään psykodynaamisten asioiden, mielikuvien ja oletusten kanssa, koska nämä tekijät vaikuttavat heidän pedagogisiin käytäntöihinsä.

Viime aikoina Pearson-Marr-arkkityyppiindikaattoria (PMAI), joka perustuu Jungin sekä arkkityyppejä että persoonallisuustyyppejä koskeviin teorioihin, on käytetty pedagogisissa sovelluksissa (hieman kuten Myers-Briggs-tyyppiindikaattoria).

Arkkityyppinen ajattelu kulttuurissa

Useat tutkijat ovat maininneet arkkityypit avainhenkilöiksi sekä antiikin kreikkalaisessa että antiikin roomalaisessa kulttuurissa. Esimerkkejä muinaisesta historiasta ovat eeppiset teokset Ilias ja Odysseia.

Robert Eisner on väittänyt, että jungilaisen ajattelun anima-käsite on prototyyppimuodossa mainittujen tarinoiden jumalatarhahmoissa. Esimerkiksi Eisner mainitseeAthenan suurena vaikuttajana.[62]

Keskiajan kontekstissa brittiläisen kirjailijan Geoffrey Chaucerin teos The Canterbury Tales on mainittu esimerkkinä jungilaisten arkkityyppien näkyvästä käytöstä. Varsinkin laajemmassa tarinakokoelmassa The Wife of Bathin tarina sisältää pahan äidin ja hyvän äidin käsitteiden tutkimista. Annetun tarinan juoni sisältää lisäksi laajempia jungilaisia teemoja taikuuden harjoittamisesta, arvoitusten käytöstä ja radikaalin muutoksen luonteesta.[63]

Brittiläisen intellektuellin ja runoilijan John Miltonin eeppisessä teoksessa Kadonnut paratiisi Luciferin hahmossa on joitain arkkityyppisen sankarin ominaisuuksia, mukaan lukien rohkeus ja tahdonvoima, mutta silti Luciferin osallisuus Aadamin ja Eevan lankeemukseen ilmentää varjokäsitystä. Kuten kaksi ensimmäistä ihmistä, Lucifer on kuvattu luotuna olentona, joka on tarkoitettu palvelemaan taivaan tarkoitusperiä. Hänen kapinansa ja ylpeytensä asettavat hänet filosofisesti Aadamin ja Eevan alkuperäisen moraalisen kuuliaisuuden synkäksi peiliksi. Samoin kaksi ensimmäistä ihmistä toimivat toistensa animana ja animuksena, ja heidän romanttinen rakkautensa tekee toisistaan psykologisesti täydellisiä.[64]

Populaarikulttuurissa

Casablancan toinen päähenkilö Rick Blaine on tulkittu jungilaisen analyysin kautta klassisena sankarina, jonka hahmo on esiintyy yhdessä elokuvahistorian mieleenpainuvimmista rakkauskolmioista.

Arkkityyppejä ilmentyy runsaasti nykytaiteessa ja viihteessä, elokuvissa, kirjallisuudessa, musiikissa ja videopeleissä. Nämä kollektiivisen tiedostamattoman projektiot ilmentävät keskeisiä yhteiskunnallisia kehityskamppailuja mediassa. Sekä Jungin aikana että hänen jälkeensä tehdyt teokset ovat usein olleet akateemisen analyysin kohteena niiden psykologisten näkökohtien osalta.[66]

Elokuvien katsomisella on tärkeä psykologinen merkitys, ei vain yksilötasolla, vaan myös massayhteiskunnallisten asenteiden jakamisessa yhteisen kokemuksen kautta. Viihdeteollisuus toimii myytinteon nykymuotona. Se heijastaa yksilöiden reaktioita itselle sekä laajemmin ihmisyyden mysteereitä ja ihmeitä elokuvien, sarjakuvien, kirjallisuuden ja pelien välitttäminä.

Elokuvakritiikki on pitkään soveltanut jungilaista ajattelua erilaisiin analyyseihin. Arkkityyppejä on pidetty keskeisenä osana tarinankerrontaa valkokankaalla. Tutkijoiden Michael A. Faberin ja John D. Mayerin vuonna 2009 tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että yksityishenkilöt voivat luotettavasti tunnistaa tietyt arkkityypit runsaiden yksityiskohtaisten medialähteiden avulla. He totesivat myös, että ihmisten elämänkokemukset ja persoonallisuus näyttivät antavan heille eräänlaisen psykologisen resonanssin tiettyjen luomusten kanssa.[67, 68]

Jungilaisten arkkityyppien uskotaan vaikuttavan käsityksiin siitä, mikä koetaan ”coolina”. James Deanin ja Steve McQueenin kaltaiset näyttelijät on tunnistettu kapinallisiksi hylkijöiksi, jotka ilmentävät tietynlaista jungilaista arkkityyppiä maskuliinisuuden suhteen.[69]

Tohtori Jekyllin ja herra Hyden pahantahoinen herra Hyde on tulkittu jungilaisen analyysin kautta varjohahmona. Nykyelokuva on runsas arkkityyppisten kuvien lähde, josta useimmiten näkyy esimerkiksi sankariarkkityyppi, joka pelastaa päivän ja on nuori ja kokematon, kuten Luke Skywalker Star Warsissa,tai vanhempi ja kyyninen sankari, kuten Rick Blaine Casablancassa, [70, 65]

American Film Institute on nimennyt kaikkien aikojen suurimmaksi elokuvasankariksi Atticus Finch’in To Kill a Mockingbirdistä, joka täyttää kolme roolia arkkityyppien suhteen: isä, sankari ja idealisti. Häntä on kuvattu ”elokuvan puhtaimmaksi arkkityyppiseksi isäksi”.[71, 72, 73]

Klassinen esimerkki jungalaisista arkkityypeistä löytyy tohtori Jekyllin ja herra Hyden tarinasta. Varjo, ego ja persoona ovat esimerkkinä Jekyllin sisäisestä kamppailusta persoonallisuutensa toisen puolen, herra Hyden kanssa. Alkuperäisessä Star Wars -trilogiassa hahmot Luke Skywalker ja Darth Vader edustavat sankarin ja varjon arkkityyppejä.[70, 74]

Markkinoinnissa arkkityyppi on symboliikkaan perustuva genre brändille. Ajatus brändiarkkityyppien käytön markkinoinnissa on ankkuroida brändi-ikonia vasten, joka on jo upotettu ihmiskunnan omaantuntoon ja alitajuntaan. Sekä brändin omistajan että yleisön mielestä brändin arkkityyppien mukautuminen tekee brändistä helpompi tunnistaa.[75]

Arkkityyppi	Esimerkki
The innocent brands	Nestle
Everyman / The regular guy brands	GAP
Hero brands	Nike
Outlaw / Rebel brands	Harley Davidson
Explorer brands	Jeep
Creator brands	Apple
Ruler brands	Rolex
Magician brands	Disney
Lover brands	Chanel
Caregiver brands	Pampers
Jester brands	Dollar Save Club
Sage brands	Google

* Uusia brändejä syntyy jatkuvasti, joten nämä esimerkit voivat olla vanhentuneita. Periaate on, että brändäyksessä hyödynnetään tuotteen herättämiä arkkityyppisiä mielikuvia.

Kritiikki

Feministinen kritiikki on keskittynyt arkkityyppisen teorian näkökohtiin, joiden katsotaan olevan reduktionistisia (pelkistäviä ja yksinkertaistavia) ja jotka tarjoavat stereotyyppisen näkemyksen feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta.[76]

Carl Jungia on myös syytetty metafyysisestä essentialismista. Hänen psykologialtaan ja erityisesti hänen ajatukseltaan hengestä puuttuu tieteellinen pohja, mikä tekee opeista mystisiä. Jungin opit perustuvat olettamuksiin empiirisen tutkimuksen sijaan. Arkkityyppejä kritisoidaan myös siksi, että myyttien esittäminen yleismaailmallisina irrottaa myytit niiden todellisesta luomishistoriasta ja kulttuurisesta kontekstista.[77]

Arkkityypit pelkistävät kulttuuriset ilmaisut dekontekstualisoiduiksi (kontekstistaan irroitetuiksi) yleiskäsitteiksi, jotka riisuvat niiden ainutlaatuisen kulttuurikontekstin ja yksinkertaistavat monimutkaisen todellisuuden joksikin ”helposti ymmärrettäväksi”.[77]

Monet kriitikot painottavat, että arkkityypit lujittavat (länsimaisen) tulkitsijan kulttuurisia ennakkoluuloja. Moderni tiede on luonnehtinut arkkityyppejä eurokeskiseksi ja kolonialistiseksi välineeksi tasoittaa yksittäisten kulttuurien ja niiden tarinoiden erityispiirteitä suuren abstraktion palveluksessa. Tämä näkyy käsitteellistämisessä ”Toisesta”, jota voi edustaa vain rajoitettu egofiktio huolimatta sen ”perustavanlaisesta käsittämättömyydestä”.[78, 79]

Jotkut ovat syyttäneet Jungia ”primitivismin” romantisoidusta ja ennakkoluuloisesta edistämisestä arkkityyppiteorian avulla. Arkkityyppiteorian on katsottu olevan tieteellisesti falsifioimaton ja se on jopa kyseenalaistettu psykologisen ja tieteellisen tutkimuksen alueena. Jung mainitsee rajan kokeellisen ja kuvailevan psykologisen tutkimuksen välillä, näkemällä arkkityyppisen psykologian välttämättömyyden juurtuneena jälkimmäiseen leiriin, joka perustuu (jossain määrin) kliiniseen tapaustutkimukseen.[80]

Post-Jungilainen kritiikki pyrkii kontekstualisoimaan, laajentamaan ja muokkaamaan Jungin alkuperäistä arkkityyppejä koskevaa diskurssia. Michael Fordham suhtautuu kriittisesti taipumukseen liittää potilaiden tuottamia kuvia vain historiallisiin rinnasteisiin (esim. alkemiasta, mytologiasta tai kansanperinteestä). Potilas, joka tuottaa arkkityyppistä materiaalia, jolla on silmiinpistäviä alkemiallisia yhtäläisyyksiä, on vaarassa erota aiempaa enemmän nykyelämästään.[5]

Lähteet

https://en.wikipedia.org/wiki/Jungian_archetypes
https://www.structural-learning.com/post/carl-jungs-archetypes

1. Weiner, Michael O.; Gallo-Silver, Les Paul (2018). The Complete Father: Essential Concepts and Archetypes. Jefferson, NC: McFarland. p. 5. ISBN 978-1-4766-6830-7.
2. Stevens, Anthony (1999). On Jung: Updated Edition (2nd ed.). Princeton, N.J.: Princeton University Press. p. 215. ISBN 069101048X. OCLC 41400920.
3. Stevens, Anthony in ”The archetypes” (Chapter 3.) Ed. Papadopoulos, Renos. The Handbook of Jungian Psychology (2006)
4. Stevens, Anthony (2015). Living Archetypes: The selected works of Anthony Stevens. Oxon: Routledge. p. 141. ISBN 978-1-317-59562-5.
5. Andrew Samuels, Jung and the Post-Jungians ISBN 0415059046, Routledge (1986)
6. C. G. Jung, Synchronicity (London 1985) p. 140
7. Jung 1928:Par. 300
8. Munro, Donald; Schumaker, John F.; Carr, Stuart C. (2014). Motivation and Culture. Oxon: Routledge. p. 2027. ISBN 9780415915090.
9. Packer, Sharon (2010). Superheroes and Superegos: Analyzing the Minds Behind the Masks: Analyzing the Minds Behind the Masks. Santa Barbara, CA: ABC-CLIO. p. 82. ISBN 978-0-313-35536-3.
10. (CW 9, pt 1, para. 155)
11. O’Brien, John A. (2017). ”The Healing of Nations”. Psychological Perspectives. 60 (2): 207–214. doi:10.1080/00332925.2017.1314701. S2CID 149140098.
12. Papadopoulos, Renos K. (2006). The Handbook of Jungian Psychology: Theory, Practice and Applications. New York: Routledge. pp. 76, 84, 85. ISBN 1-58391-147-2.
13. Coleman, Donatella Spinelli (2011). Filming the Nation: Jung, Film, Neo-Realism and Italian National Identity. New York: Routledge. p. 32. ISBN 978-0-415-55513-5.
14. Shamdasani, Sonu; Sonu, Shamdasani (2003). Jung and the Making of Modern Psychology: The Dream of a Science. Cambridge: Cambridge University Press. p. 309. ISBN 0-521-53909-9.
15. Jacobi, Jolande (7 February 2017). ”COMPLEX, ARCHETYPE, SYMBOL in the Psychology of C.G. Jung”. appliedjung.com.
16. Hoerni, Ulrich; Fischer, Thomas; Kaufmann, Bettina, eds. (2019). The Art of C.G. Jung. W. W. Norton & Company. p. 260. ISBN 978-0-393-25487-7.
17. Stevens, Anthony Archetype Revisited: an Updated Natural History of the Self. Toronto, ON.: Inner City Books, 2003. p. 74.
18. Cambray, Joseph; Carter, Linda (2004). Analytical Psychology: Contemporary Perspectives in Jungian Analysis. Hove: Brunner-Routledge. p. 43. ISBN 1-58391-998-8.
19. Aziz, Robert (1990). C. G. Jung’s Psychology of Religion and Synchronicity. Albany, NY: SUNY Press. p. 54. ISBN 0-7914-0166-9.
20. Dryden, Windy; Reeves, Andrew (2013). The Handbook of Individual Therapy, Sixth Edition. Thousand Oaks, CA: SAGE. p. 76. ISBN 978-1-4462-0136-7.
21. Jung, C.G. (1947/1954/1960), Collected Works vol. 8, The Structure and Dynamics of the Psyche, pp. 187, 211–216 (¶384, 414–420). ”Just as the ’psychic infra-red,’ the biological instinctual psyche, gradually passes over into the physiology of the organism and thus merges with its chemical and physical conditions, so the ’psychic ultra-violet,’ the archetype, describes a field which exhibits none of the peculiarities of the physiological and yet, in the last analysis, can no longer be regarded as psychic, although it manifests itself psychically.”
22. Hutchison, Elizabeth D. (2019). Dimensions of Human Behavior: Person and Environment. Thousand Oaks, CA: SAGE Publications. p. 176. ISBN 978-1-5443-3929-0.
23. Wilber, Ken (1998). The Essential Ken Wilber. Boston, MA: Shambhala Publications. p. 147. ISBN 978-1-57062-379-0.
24. Wellings, Nigel; McCormick, Elizabeth Wilde (2000). Transpersonal Psychotherapy. Thousand Oaks, CA: SAGE. p. 10. ISBN 978-1-4462-6615-1.
25. Wilber, Ken (2001). Eye to Eye: The Quest for the New Paradigm. Boston, MA: Shambhala Publications. p. 218. ISBN 1-57062-249-3.
26. Wilber, Ken (2014). The Atman Project: A Transpersonal View of Human Development. Quest Books. ISBN 978-0-8356-3092-4.
27. Stevens, Anthony (2016). Living Archetypes: The selected works of Anthony Stevens. New York, NY: Routledge. p. 155. ISBN 978-1-138-81767-8.
28. Papadopoulos, Renos K. (2006). The Handbook of Jungian Psychology: Theory, Practice and Applications. New York: Routledge. pp. 76, 84, 85. ISBN 1-58391-147-2.
29. Jones, Raya A.; Gardner, Leslie (2019). Narratives of Individuation. Oxon: Routledge. ISBN 978-0-429-51470-8.
30. Jung, quoted in J. Jacobi, Complex, Archetype, Symbol (London 1959) p. 114
31. Smith, Clare (2016). Jack the Ripper in Film and Culture: Top Hat, Gladstone Bag and Fog. London: Springer. p. 39. ISBN 978-1-137-59998-8.
32. C. G. Jung, Two Essays on Analytical Psychology (London 1953) p. 108
33. Pennington, Donald (2018-04-17). Essential Personality. Routledge. ISBN 978-1-134-66598-3.
34. Adeola, FA (2007-09-05). ”Baba: Men and fatherhood in South Africa”. Gender and Behaviour. 5 (1). doi:10.4314/gab.v5i1.23383. ISSN 1596-9231.
35. Mattoon, Mary Ann; Hinshaw, Robert (2003). Cambridge 2001: Proceedings of the Fifteenth International Congress for Analytical Psychology. Einsiedeln, Switzerland: Daimon. p. 159. ISBN 3-85630-609-9.
36. ”The Jungian Shadow”. Society of Analytical Psychology. Retrieved 2023-03-17.
37. Fordham, Michael Explorations Into the Self (Library of Analytical Psychology) Karnac Books, 1985.
38. Schlinger, Henry D. Jr; Poling, Alan (2013). Introduction to Scientific Psychology. New York: Springer Science & Business Media. p. 293. ISBN 978-1-4899-1895-6.
39. ”The Jungian Shadow”. Society of Analytical Psychology. Retrieved 2023-03-16.
40. Contemporary Fairy-Tale Magic: Subverting Gender and Genre. Leiden: BRILL. 2020. p. 198. ISBN 978-90-04-41898-1.
41. Shelburne, Walter A. (1988). Mythos and Logos in the Thought of Carl Jung: The Theory of the Collective Unconscious in Scientific Perspective. New York: SUNY Press. p. 62. ISBN 978-0-88706-695-5.
42. Jung, C. G. (1964). Man and his symbols. Marie-Luise von Franz, Joseph L. Henderson, Aniela Jaffé, Jolande Jacobi. Garden City, NY. ISBN 0-385-05221-9. OCLC 224253.
43. Sollod, Robert N.; Monte, Christopher F. (2008). Beneath the Mask: An Introduction to Theories of Personality, Eight Edition. Hoboken, NJ: John Wiley & Sons. p. 165. ISBN 978-0-471-72412-4.
44. Stevens, Anthony (2004). Archetype Revisited: An Updated Natural History of the Self. London: Routledge. p. 73. ISBN 1-58391-108-1.
45. Runco, Mark A.; Pritzker, Mark A.; Pritzker, Steven R. (1999). Encyclopedia of Creativity, Volume 2 I-Z. San Diego: Academic Press. p. 539. ISBN 0-12-227077-0.
46. Almaas, A. H. (2000-09-05). The Pearl Beyond Price: Integration of Personality into Being, an Object Relations Approach. Shambhala Publications. ISBN 978-0-8348-2499-7.
47. Jung, Emma; Franz, Marie-Luise von (1998). The Grail Legend. Princeton, NJ: Princeton University Press. p. 36. ISBN 0-691-00237-1.
48. Papadopoulos, Renos The Handbook of Jungian Psychology 2006
49. C. G. Jung, ”Approaching the Unconscious” in C. G. Jung ed., Man and his Symbols (London 1978) p. 58
50. Rancour, Patrice (1 December 2008). ”Using Archetypes and Transitions Theory to Help Patients Move From Active Treatment to Survivorship”. Clinical Journal of Oncology Nursing. 12 (6): 935–940. doi:10.1188/08.CJON.935-940. PMID 19064387.
51. Joseph Henderson, ”Ancient Myths and Modern Man”, in Jung ed., Symbols p. 123
52. Leach, Edmund (1974). Lévi Strauss. Fontana/Collins. p. 16. OCLC 894883903.
53. Stevens, Anthony (2015-06-29). Archetype Revisited: An Updated Natural History of the Self. London: Routledge. doi:10.4324/9781315740515. ISBN 978-1-315-74051-5.
54. Major, J.C. (October 2021). ”Archetypes and code biology”. Biosystems. 208: 104501. Bibcode:2021BiSys.20804501M. doi:10.1016/j.biosystems.2021.104501. PMID 34364930.
55. Freud, Sigmund (2013). Introductory Lectures On Psychoanalysis. Digireads.Com. ISBN 978-1-4209-4782-3. OCLC 1124418846.
56. R Langs. Fundamentals of Adaptive Psychotherapy and Counseling. (London 2004)
57. R Langs. Freud on a Precipice. How Freud’s Fate pushed Psychoanalysis over the Edge. (Lanham MD: 2010)
58. Butler, Jason A. (2014-04-03). Archetypal Psychotherapy. Routledge. doi:10.4324/9781315856803. ISBN 978-1-315-85680-3.
59. Hillman, James (2013). The Essential James Hillman: A Blue Fire. Hove: Taylor and Francis. ISBN 978-1-317-79961-0. OCLC 862611224.
60. Hillman, James (1992). Re-visioning psychology. HarperPerennial. ISBN 0-06-090563-8. OCLC 999588737.
61. Greco, Frank A.; Deutsch, Curtis K. (January 2017). ”Carl Gustav Jung and the psychobiology of schizophrenia”. Brain. 140 (1): e1. doi:10.1093/brain/aww273. ISSN 0006-8950. PMID 28031224.
62. Eisner, Robert (1987). The Road to Daulis: Psychoanalysis, Psychology, and Classical Mythology. Syracuse University Press. pp. 75–105. ISBN 9780815602101.
63. Brown, Eric D. (1978). ”Symbols of Transformation: A Specific Archetypal Examination of the ’Wife of Bath’s Tale'”. The Chaucer Review. 12 (4): 202–217. JSTOR 25093434.
64. Kishbaugh, Geoffrey (1 April 2016). Becoming Self: A Jungian Approach to Paradise Lost. Masters Theses (Thesis).
65. Allison, Scott T.; Goethals, George R. (2011). Heroes: What They Do and Why We Need Them. Oxford University Press. pp. 3–17, 199–200. ISBN 9780199739745.
66. Darowski, Emily; Darowski, Joseph (2016-06-01). ”Carl Jung’s Historic Place in Psychology and Continuing Influence in Narrative Studies and American Popular Culture”. Swiss American Historical Society Review. 52 (2). ISSN 0883-4814.
67. Hauke, Christopher; Alister, Ian (2001). Jung and Film. Psychology Press. pp. 1–13. ISBN 9781583911334.
68. Faber, Michael A.; Mayer, John D. (1 June 2009). ”Resonance to archetypes in media: There’s some accounting for taste”. Journal of Research in Personality. 43 (3): 307–322. doi:10.1016/j.jrp.2008.11.003.
69. Hall, Garret (April 2013). The Jungian Psychology of Cool: Ryan Gosling and the Repurposing of Midcentury Male Rebels. Proceedings of The National Conference On Undergraduate Research (NCUR) 2013. University of Wisconsin La Crosse, WI. CiteSeerX 10.1.1.911.5375.
70. Iaccino, James F. (1998). Jungian reflections within the cinema : a psychological analysis of sci-fi and fantasy archetypes. Westport, Conn.: Praeger. ISBN 978-0-313-02208-1. OCLC 518434605.
71. Campbell, Duncan (June 12, 2003). ”Gregory Peck, screen epitome of idealistic individualism, dies aged 87”. The Guardian. Retrieved April 7, 2020.
72. Higgins, Gareth (2013). Cinematic States: Stories We Tell, the American Dreamlife, and How to Understand Everything*. Conundrum Press. ISBN 9781938633348.
73. ”Jungian Archetypes” (PDF). https://www.karmasherabnamdak.org. May 2021. {{cite
web}}: External link in |website= (help)
74. Sandu, Elena-Daniela (2020). ”The Jungian Archetypes and the Conflict with the Double Self in the Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde”. Studia Universitatis Babes-Bolyai – Philologia. 65 (3): 285–294. doi:10.24193/subbphilo.2020.3.21. ISSN 1220-0484. S2CID 243218407.
75. Mark, M., & Pearson, C. S. (2001). The hero and the outlaw: Building extraordinary brands through the power of archetypes. New York: McGraw-Hill.
76. Reed, Toni (2009). Demon-Lovers and Their Victims in British Fiction. University Press of Kentucky. ISBN 978-0-8131-9290-1.[page needed]
77. Holt, Douglas; Cameron, Douglas (2010). Cultural Strategy. Oxford University Press. ISBN 978-0-19-958740-7.[page needed]
78. Adam Frank, The Constant Fire: Beyond the Science vs. Religion Debate, 1st edition, 2009
79. Rowland, Susan (1999). C.G. Jung and Literary Theory: The Challenge from Fiction. New York: St. Martin’s Press. p. 198. ISBN 978-0-312-22275-8.
80. Shelburne, Walter A. (1988). Mythos and Logos in the Thought of Carl Jung: The Theory of the Collective Unconscious in Scientific Perspective. SUNY Press. ISBN 978-0-88706-693-1.[page needed]
81. Gundry, Mark; Gundry, Mark R. (2006). Beyond Psyche: Symbol and Transcendence in C.G. Jung. Peter Lang. ISBN 978-0-8204-7867-8.[page needed]

Text is available under the Creative Commons Attribution-ShareAlike License 4.0;