Muistio: Äkkiväärän aikamatka historiaan

Euroopan unionia ja globalisaatiota kritisoidaan usein sillä, että asiat olivat ennen Euroopan unionia paremmin. Olivatko? Millaisia olivat kahdeksastoista ja yhdeksästoista vuosisata? Entä millainen oli kahdeskymmenes vuosisata?

Muistan 20. vuosisadan lopun, tai sirpaleita siitä. Halusin muistaa enemmän, joten rakensin kahvin, nikotiinin ja vitutuksen voimalla toimivan aikakoneen, jolla matkustin viime vuosisadalle tekemään havaintoja Euroopan lähihistoriasta.

Olen lukenut kirjoituksia suuresta eurooppalaisesta eksytyksestä ja paneurooppalaisesta salaliitosta, jonka tarkoituksena on valkoisen eurooppalaisen rodun hallittu kansanmurha. Lukemani asiat saivat minut suunniltani pelosta. Voisiko olla niin, että tämän vastenmielisen suunnitelman taustalla on kulttuurimarxistien inha juoni, vai vain vaihtoehtoinen hupailuun perustuva historiallinen narratiivi. Tosiasiassa minua ei niinkään pelota tällaisen salaliiton mahdollisuus, vaan se, että jotkut uskovat sen olemassaoloon.

Vaihtoehtoisen historiankirjoituksen mukaan natsiupseerit ja johtavat saksalaiset liikemiehet kohtasivat toisen maailmansodan viimeisinä päivinä Ranskassa eräässä punaisessa talossa järjestetyssä salaisessa kokouksessa ja sopivat vihervasemmistolaisen Euroopan unionin perustamisesta saksalaisten ylivallan turvaamiseksi Euroopassa.

Euroopan unionin, tuon ilmestyskirjan pedon ja Baabelin porton johtoon asetettiin sitten epädemokraattisesti kulttuurimarxistinen vakioeliitti, jonka tehtävänä on eurooppalaisten kulttuurien tuhoaminen ja Uuden Neuvostoliiton eli eurostoliiton perustaminen kansallisvaltioiden raunioille. Mutta keitä meidän pitäisi syyttää Euroopan alasajosta? Syylliset tiedetään, mutta heistä ei saa valtamedioissa puhua. Syyllisiä ovat: Illuminati, vapaamuurarit, Temppeliherrat, liskoihmiset, vihervasemmistolaiset natsit, joulupukki, neljä seitsemästä Lumikin kääpiöstä ja eräs tyyppi, jonka nimeä en uskalla edes ääneen sanoa tai kirjoittaa, koska hän on amerikanjuutalainen sijoittaja.

Päätin selvittää tämän hirveän salaliiton juurta jaksaen, sillä olinhan kehittänyt aikakoneen, joka avaa historian kaikki suljetut ovet ja salaisuudet.


Aika kultaa muistot


Kansallisromanttinen nostalgia muistaa viime vuosisadan viimeiset vuosikymmenet ihanteellisena ja työntäyteisenä ajanjaksona. Suomea rakennettiin tarmokkaasti lujan arvokonservatiivisen ja patriarkaalisen kivijalan varaan. Naiset tiesivät asemansa kirkossa ja kotona. Jos vuosisadan alussa joku hysteerikko olisi mielenhäiriössä ehdottanut naispappeutta, ihmiset olisivat kauhistellen ravistelleet vastenmielisen ajatuksen harteiltaan, mutta naurahtaneet helpottuneina ymmärtäessään, että ajatus naispappeudesta on vain absurdi vitsi. Naiset vaietkoot seurakunnassa!

Kahdennenkymmenennen vuosisadan ihmiset olivat paljon oikeamielisempiä ja eettisempiä, kuin nykyiset selkärangattomat jumalankieltäjät ja sukupuoli-identiteettinsä kanssa rimpuilevat pervot, joiden moraali on valuvaa sateenkaarihyytelöä. Kirkoissa käytiin tietenkin säännöllisesti ja säntillisesti, mitä useammin, sitä parempi, kuitenkin aina vähintään kahdesti viikossa.

On totta, että kahdennenkymmenennen vuosisadan alussa homot ja seksuaalisen identiteettinsä kanssa kipuilevat hysteerikot, avionrikkojat, auervaarat, miestennielijät, miehimykset ja synnissä elävät jumalankieltäjät sekä muut yhteiskuntaa mädättävät kauhistukset, kuten seksuaalikasvatus, ehkäisy ja tasa-arvo olivat vasta orastavia aavistuksia suuren eksyttäjän pahantahtoisissa suunnitelmissa. Elämä oli oikeaa, aitoa ja hyvää elämää, jossa ei Perkeleellä ollut sijaa. Aurinko paistoi ja kultaiset kauravainiot aaltoilivat elon lämpimässä tuulenvireessä ja jokainen suomalainen nainen synnytti ainakin kaksitoista ihanaa pellavapäätä.

Elämä oli ihanaa eurooppalaisessa Eedenissä

Kahdeskymmenes vuosisata oli mahtavaa aikaa. Rikollisuutta ja terrorismia ei Suomessa vielä ollut ollenkaan, eikä kukaan koskaan raiskannut ketään, sillä naiset olivat siveellisiä ja miehet hyveellisiä ja suoraselkäisiä. Jos mies ei ollut Koskela, oli hän Rokka tai Hietanen.

Vieraita katsottiin aidosti oudosti ja kulmien alta syvästi arvostellen. Rock maistui kielletyltä hedelmältä ja perisynniltä. Mitään pelättävää ei ollut, sillä ilkeitä beduiineja eli vain Tuhannen ja yhden yön tarinoissa. Edgar Rice Burroughsin romaaneissa kuvattiin hurjia ja synkkäkulmaisia afrikkalaisia, mutta romaanit olivat fiktiota. Jos Afrikka oli olemassa, se oli mielikuvituksellinen kartta Kari Mannerlan Afrikan tähdessä. Neekereitäkään ei ollut oikeasti muualla kuin Peppi Pitkätossun maailmassa. Lapsetkin ymmärtävät, ettei Peppi Pitkätossu ollut oikea tyttö, joten oliko hänen isänsä, Efraim Pitkätossu oikeasti neekereiden kuningas? Tuskin! Jos oli, sitä eivät historiankirjat muista. Uusissa Peppi Pitkätossuissa tähän epäkohtaan on jo – Taivaan kiitos – puututtu. Nyt tiedetään, että Efraim Pitkätossu olikin Etelämeren kuningas, mikä selittää paljon.

Jossain Hyväntoivonniemen pohjoispuolella eli Tarzan, joka oli apinoiden kuningas, mutta apinoitahan elää vain eläintarhoissa. Missään tapauksessa ihminen ei ole kehittynyt apinoista. Jos olisi, apinoita ei voisi olla olemassa? Ihan oikeasti! Tämän tiesi Hietanenkin.

Anteeksi. Minulta pääsi sarkasmi ja eksyin aiheesta.  

Suomen leijonavaakuna Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä Uppsalan tuomiokirkossa vuodelta 1583. Tämä vaakuna oli Eric O. W. Ehrströmin lähtökohtana hänen suunnitellessaan itsenäisen Suomen ensimmäistä vaakunaa.

Kotimaa oli puhdas ja neitseellisen koskematon paratiisi suuren ja isällisen Neuvostoliiton turvallisessa kainalossa. YYA piti meidät vahvoina ja varpaillaan. Eurooppa oli yhtä kaukana kuin Amerikka ja Amerikka oli Atlantin toisella puolella ihan toisessa maailmankaikkeudessa. Eurooppa oli tosi kaukana.

Ennen Keihäsmatkoja useimpien suomalaisten maailma rajoittui Tukholmaan, vaikka joidenkin merimiesten tarinoiden mukaan Tukholman takana jossakin oli paheellinen Kööpenhamina ja vielä kauempana Amsterdamin punaisten lyhtyjen alue.

Oi niitä aikoja. Maamme-laulu soi väkevästi suvessa, korottaen suomalaisen mielenmaiseman ylpeästi korkeuksiin aina sinivalkoiselle taivaalle ja korkeammallekin. Mitä sillä oli väliä, että Maamme-laulun sävel perustui saksalaistaustaisen Fredrik Paciuksen juomalauluun, tai että sanat olivat Johan Ludvig Runebergin ruotsinkielisestä runosta? Ei mitään! Ei yhtään mitään väliä.

Suomalaista kansallismielistä paloa ei sammuta sekään, että Suomen lipun värit ovat Venäjän laivaston lipusta, risti Tanskan Dannebrogista ja vaakunaleijona Ruotsista. Sattumaa sanon minä!

Suomi ei koskaan ole ottanut vaikutteita mamuilta. Eivätkä suomalaiset ole koskaan itsekään mamuilleet mihinkään.  Ei koskaan! Ruotsiin muuttaneet sadat tuhannet suomalaiset lähtivät rikastamaan ruotsalaista kulttuuria, koska ruotsalaiset eivät pärjänneet ilman suomalaisten apua, ja ruotsalaiset ovat siitä suomalaisille ikuisesti kiitollisia. Mitään mamuttelua ei ollut ennen kuin harhaiset suomalaiset päättäjät ryhtyivät Iisebeliin, tuohon Brysselin kulttuurimarxistien juonista siinneeseen Baabelin porttoon, jonka ainoana tarkoituksena on tuhota kristinuskon luja moraalinen perusta ja hävittää eurooppalaiset kansat beduiinien ja afrikkalaisten tsunamilla.

Tärkeintä on, että emme koskaan alistu globalistien valheisiin. Juokaamme Pirkan Pirkkalan vainioilla viljelemä kotimainen kahvimme puhumatta sanaakaan mistään globaaleista hapatuksista, kuten ilmastoöyhötyksestä. Meidän kahvimme tulee Pirkalta. Perkele, ei se mistään Afrikasta tai Etelä-Amerikasta tule. Lapsikin sen tietää.

Veljet ja siskot, muistakaa, että me emme ole eurooppalaisia ja venäläisiä emme halua olla, olkaamme siis mäkitupalaisia.

Eräässä lukemassani keskustelussa korostettiin, että ”historia toistaa vitsejään”. Oliko kirjoittajan tarkoitus sanoa, että historia toistaa virheitään – en tiedä. Historia todellakin toistaa vitsejään ja vaikka se on jollain tavalla huvittavaa, se on myös traagista, pelottavaa ja surullista. Nyt aistittava yhteiskunnallinen ilmapiiri muistuttaa pelottavan paljon 1930-luvun kansallismielistä ilmapiiriä ja yhteiskunnallista vastakkainasettelua.

Aikakoneellani syöksyin ajan ja avaruuden halki kauas menneisyyteen ja kauemmaksikin

Laskin neliulotteisen aika-avaruuden koordinaatit moneen kertaan. Jokin laskuissani meni kuitenkin pahasti vikaan. Syöksyin yhdeksännentoista vuosisadan yhteiskunnallisiin myrskyihin. Se oli, kuten saatoin kaikilla aisteillani havaita, kaoottinen ja hullu vuosisata.

Yhtäällä nuorukaiset, joiden rintaa poltti kansallismielisen ylpeyden ja aatteen palo, jonottivat sotaväkeen päästäkseen tappamaan kommunisteja ja muita kansallisvaltion jumalattomia vihollisia. Toisaalla Ranskan Suuren vallankumouksen jälkimaininkien aalloilla patsastelevat politrukit paasasivat vapaudesta, veljeydestä, tasa-arvosta ja kaikesta muusta kristinuskon vastaisesta hapatuksesta, kuten uskonnonvapaudesta ja ihmisoikeuksista.

Ranskan suuren vallankumouksen jälkimainingeissa Ranskan kansalliskokous asetti matemaatikoista muodostuvan komitean laatimaan uutta mittajärjestelmää, sillä aiemmin eri maissa oli noudatettu eri mittajärjestelmiä, mikä tuotti harmaita hapsia, stressiä, ärtymystä, närästystä ja suoranaista vihaa, sillä kukaan ei ymmärtänyt muiden mittajärjestelmiä. Komiteassa olivat mukana aikansa nerokkaimpiin tiedemiehiin lukeutuvat Joseph-Louis Lagrange ja Antoine Lavoisier. Vuonna 1791 Ludvig XVI vahvisti metrijärjestelmän, vain päivää ennen kuin hänet vangittiin.  

Ranskalaiset jättivät meille ainakin kaksi huimaa keksintöä: metrijärjestelmän ja giljotiinin. Jos valtionjohtajilla kerääntyi liikaa pissaa päähän, pää oli parempi erottaa muusta vartalosta giljotiinilla ja se ratkaisi kusipäisten valtionjohtajien ongelman.

Ihmisoikeuksiako? Herran tähden! Sanokaa minun sanoneen, että jokaisen pellavapään päähän on lujasti iskostettava vahva usko Herraan jo ennen pellavapään kolmatta elinvuotta. Ihmisellä ei ole oikeuksia. Vain Taivaan Isällä on oikeuksia.


Savusumujen Lontoo ja etäällä Pariisin ilot


Havahduttuani aikamatkan pyörteistä, en tiennyt missä olin. Olinko esivanhempieni Lontoossa, koska kaikki oli sumuista ja mustavalkoista? Kaduilla haisi virtsa ja halpa gini, paska ja härskiintyneet turskat, ja ilma oli sakeana tehtaiden savusumusta ja torikauppiaiden korvia särkevistä huudoista. Minua lähestyi viekkaan näköinen nuorukainen, joka ojensi ryppyisen ja noentahriman pamfletin, ja kutsui minut Kommunistisen internationaalin kokoukseen. Kieltäydyin selittämällä, että kommunismin tulevaisuus on aika kurja. Nuorukainen vihastui.Kauhistuin ja harkitsin pakenevani pikaisesti tuosta hirvittävästä painajaisesta. Sitten ajattelin, että olkoon menneeksi: tutustutaan kahdennenkymmenennen vuosisadan juuriin.

Millaisten yhteiskunnallisten, sosiaalisten ja ulkopoliittisten juurien varaan kahdeskymmenes vuosisata oli kasvanut? Mikä oli se mädäntynyt siemen, josta sikisi masentavan väkivaltainen 1900-luku? Muistinko kertoa, että kahdeskymmenes vuosisata oli perseestä?

Nykyisin asiat ovat paremmin. Eräs kuuluisa filosofi tiivisti asian toteamukseen, että ”elämä on elämän parasta aikaa”. Oliko se filosofi sittenkin Matti Nykänen? Ehkä.

1900-luvun juuret ovat syvällä edellisten vuosisatojen kuohuissa ja kahinoissa

Kahdennenkymmenennen vuosisadan kuohuntaa ymmärtää paremmin, jos vuosisadan juuret kaivetaan historian lietteestä ja selvitetään, mistä suuret historialliset aatevirrat saivat elinvoimansa.

Laskin aikahypyn koordinaatit Ranskan suureen vallankumoukseen. Se oli tärkeä ajanjakso Euroopan historiassa. Ilman sitä Eurooppa näyttäisi aivan toisenlaiselta. Kuljin yhä kauemmaksi päämäärästäni. Annoin ajan vuoksen tarttua minuun ja kuljettaa minua historian halki.


Vallankumouksen lapset


Ennen kuin syöksyn Pariisin maailmannäyttelyn boheemiajan absintinhuuruisiin unelmiin, muistellaan hetki Euroopan historian erästä merkittävimmistä tapahtumasarjoista: tarkoitan Ranskan suurta vallankumousta, joka käynnistyi vuonna 1789.

Ilman Ranskan suurta vallankumousta Eurooppa olisi hyvin erilainen. Monet uuden ajan ja modernin demokratian keskeisistä arvoista palautuvat vuodesta 1789 alkaneeseen eurooppalaiseen kuohuntaan. Käsitteet kuten kansanvalta, ihmisoikeudet, ranskalaiset perunat ja oikeusvaltion periaate palautuvat Ranskan suureen vallankumoukseen. Vallankumous muutti katolisen kirkon aseman täysin, sillä se menetti valtionuskonnon asemansa, ja Ranskassa hyväksyttiin ajatuksen- ja uskonvapaus. Ranskan suuren vallankumouksen ihanteet muistuttivat Yhdysvaltojen perustamiseen johtaneita arvoja.

Okei. Ranskalaiset perunat eivät kai liity Ranskan vallankumoukseen, mutta voisivat liittyä.


Vapaus, veljeys ja tasa-arvo


Me olemme vallankumouksen lapsia. Osa vallankumouksen perinnöstä elää ja on osa arkeamme. Tällaisia vallankumouksellisia suomalaistenkin elämään yhä vaikuttavia asioita ovat metrijärjestelmä, uskonnonvapaus, poliittinen jako vasemmistoon ja oikeistoon ja yleinen asevelvollisuus.

Mitä Ranskassa tapahtui? Kansalaiset olivat hyvin vihaisia kuningas Ludvig XVI:n itsevaltaiselle hallinnolle. Toisaalla valistusaate inspiroi ihmisiä. Köyhät säätyläisetkin opetettiin uskomaan, että heillä on ihmisarvo ja oikeuksia. Kuinka naurettavaa.

Porvareiden valta oli kasvanut samaa tahtia porvareiden varallisuuden kanssa, ja he olivat jo niin rikkaita, että pystyivät haastamaan jopa aristokraattien ja monarkin valta-aseman. Vallankumouksen ensimmäisinä vuosina valtiota johtivat uudistusmieliset aateliset. La Fayette ja Mirabeau. Uudistukset, kuten perustuslaillisesta monarkiasta ja feodalismista luopuminen olivat radikaaleja.

Vallankumous ei tyydyttänyt ranskalaisten aatteellista paloa. Vuonna 1792 Ranskasta tuli perustuslaillinen monarkia, mutta päätös perustuslaillisesta monarkiasta kumottiin jo 1792. Ludvig XVI ei ilmeisestikään ollut hyvä tai rakastettu kuningas. Häntä pidettiin yleisesti yksinkertaisena marionettihallitsijana, mutta todellisuudessa Ludvig saattoi tiedonjanossaan olla jopa aikaansa hieman edellä. Ludvig XVI muistetaan pienenä kuninkaana, vaikka tämä oli yli 190-senttinen. Mutta, kun Ludvig XVI mestattiin 21. tammikuuta vuonna 1793, hänestä tuli päätään lyhyempi.

Terrorin aika

Fanaattisten jakobiinien valtaannousu 1793 johti terrorin ajaksi kutsuttuun diktatuuriin, jolloin vallankumouksen vastustajia vainottiin ja tuhansia ihmisiä mestattiin giljotiinilla. Terrorin juuret eivät ole Lähi-Idässä, vaan Ranskan ensimmäisessä tasavallassa. Ranskan kielestä juontuu sana terrorismi.

Maximilien Robespierre hallitsi tasavaltaa diktaattorin ottein niin kuin tapana on, mutta hänet kukistettiin 1795. Seuraavien vuosien ajan Ranskaa johtivat direktorit. Monarkistien ja vasemmistolaisten valtaannousuyritykset tukahdutettiin. Suuri vallankumous päättyi 1799, jolloin kenraali Napoleon Bonaparte nousi valtaan sotilasvallankaappauksella. Napoleon lakkautti tasavallan ja kruunautti itsensä keisariksi vuonna 1804.

Napoleonin kukistumisen jälkeen 1814-1815 vallankumousta edeltänyt järjestys yritettiin palauttaa, mutta huonolla menestyksellä. Monet vallankumouksen vaikutuksista olivat peruuttamattomia ja vaikuttavat Euroopassa vielä tänäänkin.

Ja Voilà! Ranskan ensimmäinen tasavalta perustettiin. Aatteellisen liekin vielä korventaessa vallankumouksellisten rintaa, Ranska aloitti vallankumoussodat (1792-1802), joissa osapuolina olivat Ranskan ensimmäinen tasavalta ja ensimmäisen ja toisen liittokunnan jäsenet.


Ranskan vallankumoussodat: Ensimmäisen liittokunnan sota


Ensimmäisen liittokunnan sodassa (1792-1797) Napoleonin Italiaan tekemien sotaretkien seurauksena Lombardia liitettiin Ranskaan. Myös Alankomaat jäi Ranskan vallan alaiseksi ja siitä tehtiin Batavian tasavalta. Ranskan laajenemista vastaan solmitussa ensimmäisessä liittokunnassa olivat mukana Iso-Britannia, Itävalta, Preussi ja Espanja sekä eräitä pienempiä valtioita. Sodan taustalla vaikutti se, että elokuussa 1791 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Leopold II ja Preussin kuningas Fredrik Vilhelm II antoivat Ranskan vallankumousta vastaan suunnatun Pillnizin julistuksen. Se vahvisti ranskalaisten käsitystä, että muut suurvallat uhkaavat Ranskan vallankumousta ja sen saavutuksia.

Hyökkäys Aaleniin 1796
Kuvan lähde: Wikipedia


Ranskan vallankumoussodat: Toisen liittokunnan sota


Toisen liittokunnan sota oli vuonna 1799 alkanut sota Ranskan tasavallan ja toiseen liittokuntaan kuuluvien Iso-Britannian, Itävallan, Venäjän ja Osmanien valtakunnan välillä. Sota päättyi vuonna 1801. Tässä sodassa liittoutuneet pärjäsivät kohtalaisesti, kunnes Venäjä irtautui liittokunnasta 1799 ja Napoleon teki sotilasvallankumouksen Ranskassa. Lunévillen rauhassa Ranska sai pitää voittamansa alueet ja sai lisäksi Toscanalta alueita sekä Itävallalta Venetsian ja osan Dalmatian rannikkoa. Ranska solmi rauhan Britannian kanssa Amiensissa maaliskuussa 1802. Rauha Euroopassa kesti tällä kertaa neljätoista kuukautta ja se päättyi, kun Britannia ja Ranska aloittivat toukokuussa 1803 sotatoimet uudestaan. Toisen liittokunnan sodassa olivat osallisina Ranska, Espanja, Tanska-Norja, Iso-Britannia, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, Venäjä, Osmanien valtakunta, Sardinia, Portugali ja Napoli.


Kolmannen liittokunnan sota


Napoleon soti myös kolmatta liittokuntaa vastaan vuosina 1803-1806. Siihen kuuluivat Iso-Britannia, Itävalta, Venäjä ja Ruotsi. Sota alkoi, kun Napoleon vaati Britanniaa luovuttamaan Maltan Ranskalle. Britit eivät tietenkään voineet suostua sellaiseen, joten sota alkoi 1803.

Ranskan jouduttua vihollisten ympäröimäksi, Napoleon kokosi suuren armeijan ja hyökkäsi liittoumaa vastaan idässä. Lokakuussa 1805 käydyssä Ulmin taistelussa ranskalaiset löivät itävaltalaiset ensimmäisen kerran. Toistamiseen itävaltalaiset kärsivät tappion Austerlitzin taistelussa vain puolitoista kuukautta myöhemmin. Myös venäläiset kärsivät tappion Austerlitzissa. Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, joka oli syntynyt frankkien valtakunnan hajoamisen jälkeen Verdunin sopimuksella (843) lakkautettiin virallisesti 1806.

Iso-Britannia voitti Ranskan ja Espanjan laivastot Trafalgarin taistelussa lokakuussa 1805. Vuonna 1806 Napoleon voitti Napolin kuningaskunnan ja järjesteli Italian hallinnon mieleisekseen.


Neljännen liittokunnan sota


Neljännen liittokunnan sodassa Ranskan keisari Napoleon soti Britanniaa, Preussia, Saksia, Ruotsia ja Venäjää vastaan 1806-1807. Preussi halusi myös sotia, joten neljättä liittokuntaa valmisteltiin. Britit olivat aivan valmiita näyttämään ranskalaisille närhen munat. Preussia motivoi Napoleonin petollinen lupaus Hannoverin antamisesta Preussille ja Reinin liiton muodostaminen.

Napoleon halusi syöstä Englannin talouden syöksyyn. Ranska pyrki pakottamaan kaikki Euroopan valtiot mannermaasulkemukseen eli kauppasaartoon Britanniaa vastaan. Napoleonin 1806 antama Berliinin päätös sisälsi vaatimuksen, että kaikki kaupankäynti ja yhteydenpito brittien kanssa on kielletty. Syksyllä 1807 Berliinin päätöstä täydennettiin Milanon päätöksillä, joiden mukaan kaikki Britannian turvalupaa käyttävät laivat otetaan sotasaaliiksi.

Napoleonin 200 000 miehen armeija ylitti Saksin rajan 8. lokakuuta 1806. Viikkoa myöhemmin Napoleonin joukot voittivat ylivoimaisesti Preussin armeijat Jenan-Auerstedtin taistelussa. Preussin linnoitukset antautuivat yksi toisensa jälkeen ja Napoleon eteni itään ja saapui Varsovaan ennen vuodenvaihdetta. Ranskan ja Venäjän joukot kävivät verisen, mutta ratkaisemattoman taistelun Eylaussa (Bagrationovsk) helmikuussa 1807. 14. kesäkuuta Napoleonin joukot saivat merkittävän voiton Friedlandissa. (Pravdinsk) ja sota ratkesi Napoleonin voittoon.  Saman vuoden heinäkuun alussa Napoleon solmi aselevon Venäjän ja Preussin kanssa Tilsitissä. Tämä vaikutti Suomeenkin.


Viidennen liittokunnan sota


Viidennen liittokunnan sodassa 1809 Ranska soti Britanniaa ja Itävaltaa vastaan. Venäjä soti Ruotsia vastaan Suomen sodassa ja Baijeri liittoutui Ranskan kanssa.

Mannermaasulkemus

Britannian pääministeri William Pitt halusi pitää maansa erossa 1789 alkaneen Ranskan suuren vallankumouksen tapahtumista, mutta kun Ranskan sotilaallinen valta kasvoi, hän alkoi rakentaa sotilasliittoja Ranskaa vastaan. Liitot rakennettiin niin, että Britannia rahoitti muiden valtioiden sotaretkiä Ranskaa vastaan.  

Tästä suivaantuneena Napoleon yritti pakottaa kaikki Euroopan valtiot Britannian vastaiseen kauppasaartoon. Portugali kieltäytyi noudattamasta Napoleonin määräystä, joten Ranska ja Espanja solmivat 1807 Fontainebleaun sopimuksen, jossa maat sopivat hyökkäävänsä yhdessä Portugaliin. Ranskalainen kenraali Jean-Andoche Junot toi 20 000 ranskalaista Lissaboniin marraskuun 1807 lopussa. Portugalin kuningasperhe pakeni Rio de Janeiroon. Seurauksena oli kansannousu Portugalissa ja Espanjassa. Vapaaehtoiset perustivat ranskalaisvastaisia kapinajunttia, jotka terrorisoivat Ranskan varuskuntia ja kuljetuksia. Espanjan ja Portugalin paikalliset armeijat löivät ranskalaiset 1808 heinäkuussa ja 17 000 ranskalaista valiosotilasta antautui. Arthur Wellesley Wellington toi alueelle 35 000 brittisotilasta, jolloin alkoi suurvaltojen välinen Pyreneiden niemimaan sota, joka jatkui vuoteen 1813 asti. Pyreneiden niemimaan sodan ratkaisutaistelu käytiin 21. kesäkuuta 1813 Vitoriassa, jossa brittien, espanjalaisten ja portugalilaisten joukot löivät ranskalaiset ylivoimaisesti.
Espanjan tilanne meni ranskalaisten kannalta vähän reisille. Napoleon sai Venäjältä lupauksen pysyä puolueettomana, jos Ranska ja Itävalta joutuisivat sotaan. Lupauksen saatuaan Napoleon komensi 200 000 miehen armeijan kukistamaan Espanjaa. Sota Saksaa ja Itävaltaa vastaan näytti todennäköiseltä.

Itävalta uskoi sotamenestykseen, mutta Venäjältä ei tullut odotettua tukea ja Britannian apurahoja ei maksettu ennakkoon. Itävalta organisoi Tirolin maakunnan kansannousun keväällä 1809. Sodan ratkaisutaistelu käytiin Wagramissa, jossa ranskalaisilla oli selvä ylivoima. Sodan seurauksena Itävalta joutui luovuttamaan Länsi-Galitsian Varsovan suurherttuakunnalle, Itä-Galitsian Venäjälle, Salzburgin Baijerille sekä Istrian, Triesten, Fiumen ja Kärntenin Ranskalle.

Suomen sota

Venäjä ja Ranska solmivat rauhan Tilsitissä 7. heinäkuuta 1807. Sopimuksessa Ranska antoi Venäjälle suostumuksen Suomen valtaamiseen Ruotsilta, joka oli Britannian liittolainen. Venäjän tehtävänä oli Suomeen hyökkäämällä pakottaa Ruotsi liittymään mannermaasulkemukseen.

Sodan seurauksena Ruotsin itäiset läänit eli Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja samalla alueen hallinto järjestettiin autonomiseksi Suomen suuriruhtinaskunnaksi.


Eurooppalaisten sodat 1800-luvulla

1803-1815 Napoleonin sodat
1804-1813 Venäjän-Persian sota
1806-1812 Venäjän-Turkin sota
1808-1809 Suomen sota
1812-1815 Vuoden 1812 sota Yhdysvaltojen ja Britannian välillä
1821-1832 Kreikan vapaussota
1826-1828 Venäjän-Persian sota
1828-1829 Venäjän-Turkin sota
1838-1842 Ensimmäinen afgaanisota Britannian ja Venäjän välillä
1839-1842 Ensimmäinen ooppiumisota Britannian ja Kiinan välillä
1848-1850 Ensimmäinen Saksan-Tanskan sota
1854-1856 Krimin sota
1856-1860 Toinen ooppiumisota (Kiina, Ranska ja Britannia)
1857-1858 Sepoykapina brittiläisiä siirtomaaherroja vastaan
1858-1862 Ranskan Indokiinan sota
1864-1866 Toinen Saksan-Tanskan sota
1864-1866 Espanjalais-eteläamerikkalainen sota
1866 Preussin-Itävallan sota
1868 Britannian hyökkäys Etiopiaan
1870-1871 Saksan-Ranskan sota
1873-1903 Acehin sota (Acehin sulttaanikunnan ja Hollannin sodat)
1877-1878 Turkin sota
1878-1880 Toinen afgaanisota (Britannian ja Venäjän välillä)
1880-1881 Ensimmäinen buurisota brittien ja Transvaalin buurien kesken
1884-1885 Kiinan-Ranskan sota
1893-1894 Ranskan-Dahomeyn sota
1895-1896 Italian-Etiopian sota
1896 Englannin-Sansibarin sota, joka kesti 38 minuuttia
1897 Kreikan-Turkin sota
1898 Espanjan-Yhdysvaltain sota
1899-1902 Boksarikapina (Kiinalaiset vastaan länsivallat)
1899-1902 Toinen buurisota brittien ja buurien välillä


Saksan toinen valtakunta


”Saksa on paska maa”. Seppo Rädyn lakoniseen kommenttiin sisältyy kaikki oleellinen. Mitä sitä selittelemään. Avataan Saksan historiaa kuitenkin vähän, ettei jää ihan paska maku suuhun.

Saksan ensimmäinen valtakunta oli Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta. Toinen valtakunta, eli toinen keisarikunta luotiin Preussin ja Ranskan välisen sodan jälkeen, kun Otto von Bismarck yhdisti saksalaiset valtiot. Kolmas valtakunta syntyi Kansallissosialistisen työväenpuolueen perustamana ja sitä johti Adolf Hitler. Olen kuullut kerrottavan, että Euroopan unioni on todellisuudessa Saksan neljäs valtakunta. Jos näin on, Seppo oli oikeassa.

Brandenburgin portti,
Saksa juhlistaa voittoa Ranskasta 1871.
Kuvan lähde: Wikipedia

Saksan toinen keisarikunta rakennettiin Otto von Bismarckin johdolla, kun joukko ruhtinaskuntia ja pienempiä valtioita yhdistettiin kansallisvaltioksi tammikuussa 1871.  Saksan Toinen valtakunta vaikutti Euroopassa 1871-1918 ja sen päämiehenä toimi Preussin kuningas, joka oli mahtava liittoprinssi. Kun pohjois- ja keskisaksalaiset valtiot yhdistyivät, Preussin kuninkaan virkanimitykseksi vakiintui Saksan keisari.

Muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton, taukoamaton muuttuminen – Herakleitos

Ensimmäinen valtakunta (Pyhä saksalaisroomalainen keisarikunta) oli ollut löyhästi yhteen liittyvien ruhtinaskuntien liitto, jossa valtiovalta ei yrittänytkään esiintyä kielellisen yhtenäisyyden tai kansallistunteen vaalijana. Ensimmäinen valtakunta oli siis hyvin erilainen, kuin Toinen valtakunta, jossa paloi jo suursaksalaisuuden nationalistinen liekki.

Ranskan suuren vallankumouksen (1789) aikaan Saksa oli 350 suvereenista pikkuvaltiosta tai valtionsirpaleesta muodostuva särkynyt astia. Bismarck kirjoitti muistelmissaan: Ranskan vallankumouksen puhkeamiseen saakka Saksassa ei näkynyt merkkiäkään saksalaisen kansakunnan syntymisestä.

Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen Eurooppa ajautui jatkuvien sotien, konfliktien ja muuttuvien liittolaissuhteiden kurimukseen. Vainoharhaiset kruunupäät mittelivät juonikkuuttaan Euroopan ja koko maailman areenoilla. Selkään puukottaminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus politiikassa ja kansainvälisissä suhteissa. 

Kun pirulliset ranskalaiset Napoleonin johdolla riistivät Preussilta yli puolet Preussin alueesta 1807 solmitussa Tilsitin sopimuksessa, saksalaisilla keitti raskaasti yli. Ranska ja Venäjä liittoutuivat Tilsitin rauhassa. Tämä katkeroitti syvästi saksalaisia ja sytytti kansallismielisyyden liekin saksalaisten sydämissä. Niinpä Ranskaa kohtaan tunnetusta vihasta tuli saksalaisia yhdistävän identiteetin väkevä perusta. Meikäläisittäin tämä oli myös äärimmäisen kiinnostavaa aikaa.

Tilsitin rauhassa Napoleon toivoi, että Venäjä painostaa Ruotsin kauppapakotteisiin Britanniaa vastaan ja tarvittaessa valloittaa Ruotsilta Suomen eli Ruotsin Östlandetin. Ruotsi ei suostunut tällaiseen uhitteluun, koska Britannia oli Ruotsin liittolainen. Tämä oli hyvin hämmentävää aikaa, sillä ruotsalaiset vihasivat ranskalaisia, ranskalaiset venäläisiä ja venäläiset ja tanskalaiset ruotsalaisia. Ruotsin Kustaa IV Aadolf vihasi Napoleonia niin paljon, että piti tätä Ilmestyskirjan petona.

Suomen sodassa Ruotsi menetti itäiset lääninsä (Suomen) Venäjälle ja Kustaa IV Aadolfin oli luovuttava kruunusta. Ruotsin hallitsijaksi nousi ranskalaissyntyinen Napoleonin marsalkka Jean-Baptiste Bernadotte, josta alkaa nykyisten Ruotsin kuninkaallisten suku. Jotta asiat eivät olisi liian helppoja, Bernadottesta tuli Ruotsin kuningas Kaarle XIV Juhana ja Norjan kuningas Kaarle III Juhana. Oikeasti. Euroopan historia on kertomus harhaisten ja mielipuolisten kruunupäiden valtakamppailusta.

Venäjällä ei ollut ennen sotaa erityistä mielenkiintoa Suomen sivistymättömien soiden valloittamiseen, mutta Suomen sodan alettua Venäjällä oivallettiin Suomen strateginen merkitys Itämeren merenkululle Pietarin puolustukselle. Mielenkiintoinen kuriositeetti on, että vain muutamia vuosia myöhemmin Venäjä, Ruotsi ja Preussi sotivat liittolaisina Ranskaa ja Napoleonia vastaan.


Taustaa


Napoleonin Venäjän sotaretki oli päättynyt tappioon. Leipzigin taistelu (kansojen taistelu) sinetöi käytännössä Napoleonin kohtalon. Taistelu alkoi, kun Napoleon hyökkäsi Ruotsin kruununprinssi Kaarle Juhanan joukkoja vastaan, mutta nämä väistivät taistelun, jolloin Napoleon jäi kolmen vihollisarmeijan osittain saartamaksi ja joutui perääntymään kohti Leipzigin kaupunkia. Leipzigin taisteluun osallistuivat liittoutuneet (Preussi, Venäjä ja Ruotsi) ja Ranska. Napoleonilla oli 177 000 miestä, joista 38 000 kaatui ja 30 000 jäi vangiksi. Liittoutuneilla oli 257 000 sotilasta ja 110 000 miehen vahvuiset lisäjoukot. Liittoutuneet kärsivät 52 000 miehen tappiot. Leipzigissä 2000 tykkiä sylki tulta ja kuolemaa. Liittoutuneiden voitto Leipzigissä antoi näille etulyöntiaseman taistelussa Ranskasta.

Saksalainen nationalismi sai Leipzigin taistelun myötävaikutuksella lisää vettä myllyynsä. Kymmenen vuoden ranskalainen nöyryytys oli herättänyt ajatuksen Saksan yhtenäistymisestä.


Realpolitik


Preussin rautakansleri Otto von Bismarck ajoi Saksan yhdentymistä tavoitteenaan Preussin kuningaskunnan johtama konservatiivinen Saksan valtio. Vuonna 1864 Bismarck liittoutui Itävallan kanssa ja kukisti Tanskan lyhyessä sodassa, jossa Preussin kuningaskunta valloitti Scheswig-holsteinin. Pari vuotta myöhemmin (1866) rautakansleri löi Italian avustuksella Itävallan Königgrätzin taistelussa. Näin Bismarck sai sidottua pohjoisia pikkuvaltioita Preussin kuningaskuntaan.

Ranskan ja Preussin erimielisyydet Espanjan kruununperijästä johtivat Preussin ja Ranskan sotaan (1870-1871). Ranskan sotahaluja selittää pyrkimys säilyttää ranskalaisten valta-asema Euroopassa ja pelko Saksan yhdistymistä. Karl Marx vastusti kiivaasti Ranskan ja Preussin välistä sotaa ja puhui maiden proletariaatin välisen rauhan puolesta pamfleteissa ja lehtikirjoituksissa.

»Poliittinen kunnianhimo uhkaa taas maailman rauhaa tekosyynään Euroopan tasapaino ja kansalliskunnia. Ranskan, Saksan ja Espanjan työläiset! Yhdistäkäämme äänemme yhteiseksi sodanvastaiseksi paheksumuksen huudoksi! Sota, jota käydään valta-asemasta tai jonkin hallitsijasuvun etujen vuoksi, ei voi olla työläisten silmissä muuta kuin rikollista hulluutta. Me, jotka tarvitsemme rauhaa, työtä ja vapautta, esitämme jyrkän vastalauseemme niiden sotahuutoja vastaan, jotka ostavat itsensä vapaaksi veriverosta ja pitävät yleistä onnettomuutta vain uusien Keinottelujen lähteenä! Saksalaiset veljet! Eripuraisuutemme johtaisi vain hirmuvallan täydelliseen riemuvoittoon Reinin kummallakin puolella… Kaikkien maiden työläiset! Millaisia tuloksia koituneekaan tällä hetkellä yhteisistä ponnistuksistamme, niin me, Kansainvälisen työväenliiton jäsenet, joille ei ole olemassa mitään eri valtakuntien rajoja, me lähetämme teille lujan solidaarisuuden vakuudeksi Ranskan työläisten hyvät toivotukset ja tervehdykset.» – Karl Marx

Ranskan julistettua sodan, preussilaiset ja eteläsaksalaiset joukot miehittivät Ranskan 1870. Ranskan armeija antautui, Napoleon II vangittiin ja Ranskan toinen keisarikunta romahti. Frankfurtin rauhassa Ranska luovutti Elsassin ja Lothringenin saksankielisen osan saksalaisille. Ranskalaiset pahoittivat alueluovutuksista mielensä. Tämä sota sinetöi Saksan yhdistymisen preussilaisjohtoiseksi Saksan keisarikunnaksi, jonka valtaistuimelle nousi Vilhelm I. Kruunaamisella haluttiin hieroa suolaa ranskalaisten loukattuun itsetuntoon, sillä Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles’n palatsissa.

Ranskan ja Preussin välisen sodan jälkeen Napoleon III luopui vallasta. Ranskaan syntyi kolmas tasavalta, mutta ranskalaisessa yhteiskunnassa myrskysi. Kolmannen tasavallan vastustajaksi nousi Pariisin kommuuni, jonka lyhyt ja kaoottinen historia ei ole erityisen mairitteleva, mutta Pariisin kommuuni toimi esikuvana myöhemmille vallankumouksille.

Saksalainen keisarikunta saavutti nopeasti vahvan aseman muiden eurooppalaisten suurvaltojen rinnalla. 1888 Saksan valtaistuimelle noussut Vilhelm II oli militaristinen ja laajentumishaluinen keisari.


Belle Époque – kaunis aika


Belle Époque eli kaunis aika viittaa ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen aikaan (1890-1914). Käsite vakiintui vasta maailmansodan jälkeen, sillä harvat ihmiset näkevät oman aikansa kauneutta ennen, kuin jokin kriisi paljastaa todellisuuden synkemmät kasvot kaikessa kauheudessaan.

Minä tutustuin Pariisin, joka näytti yhtäältä tutulta ja toisaalta vieraalta. Arvasin, että vieraudentunteeseen vaikutti se, että ruuhkia ja autoja on vähemmän. Haahuilin maailmannäyttelyyn monenkirjavassa väkijoukossa, joista kenelläkään ei ollut jalassaan Adidaksia. Vehreissä puistoissa, aurinkoisilla bulevardeilla ja iloisen puheensorinan täyttämissä kahviloissa tuntui raudanluja usko tieteeseen, teknologiaan ja tulevaisuuteen. Kaupungin yllä, korkealla Montmartrella Sacre-Coeur katseli hohtavan valkeana päämäärätöntä vaellustani, mutta minua basilika ei kutsunut. Kirkon kellojen sijaan kuulin hiljattain valmistuneen rohkean Boulevard de Clichyllä sijaitsevan kabareen kutsun. Moulin Rouge oli boheemielämän keskus ja aikamatkaajana tunsin oloni todella boheemiksi. Rohkeissa kabaree-esityksissä siemailin absinttia ja kummastelin ympärilläni viihtyviä vihreitä keijuja. Taisin jossain vaiheessa päästää irti, jolloin Fredéric Chopin nimisen emigrantin pianosävelmä kuljetti minut juopuneen uneen tai toiseen maailmaan.

 Kauniin ajan henki täytti kaikki aistini riemulla ja rakkaudella. Aikakauden mahtavin rakennus, Gustave Eiffelin rakennuttama torni avattiin yleisölle Champ de Mars -nimisellä puistoalueella Seinen etelärannalla vuoden 1889 maailmannäyttelyssä. Eiffelin torni oli suorastaan ihmeellinen. Se osoitti teknologisen ja tieteellisen maailmankuvan ylivertaisuuden.

Eksymiseni tähän aikaan sivusi hiuksenhienosti Saksan syntyä, sillä kaunis aika alkoi, kun Ranskan ja Preussin välisen sodan (1871) jälkeen Euroopan historiassa koettiin poikkeuksellisen rauhallinen ajanjakso. Euroopassa ja Yhdysvalloissa vallitsi vahva positivismi, eli usko luonnontieteisiin ja tieteelliseen metodiin.

Ihmisten elämänlaatua parantava teknologia kehittyi Euroopassa ja Yhdysvalloissa nopeasti yhdeksännentoista ja kahdennenkymmenennen vuosisadan vaihteessa. Valokuvaus johti elokuvaan, velocipedistä kehitettiin polkupyörä, pienet ja kevyet moottorit mahdollistivat moottoripyörät, autot ja lentokoneet. Lääketieteellinen kehitys otti jättiharppauksia, lapsikuolleisuus laski ja ihmisten odotettavissa oleva elinikä lähti jyrkkään nousuun. Elämässä oli samanlaista viatonta ja värikästä kauneutta kuin ranskalaisten impressionistien maalauksissa.

Belle Époquen kulttuurivaikutus Suomessa

Kauniin ajan kulttuurivaikutukset eivät rajoittuneet Eurooppaan. Pariisi ja Ranska yleisemminkin olivat suomalaistaiteilijoiden suosiossa vuosisadan molemmin puolin. Belle Époquen optimismi ja usko tieteen ja teknologian mahtiin vaikuttivat monin tavoin suomalaisen kulttuuri-identiteetin syntymään. Suomalaisen taiteen kultakausi ei olisi ollut mahdollinen ilman niitä vaikutteita, joita Pariisissa opiskelleet ja työskennelleet Akseli Gallen-Kallela, Adolf von Becker, Albert Edelfelt, Ville Vallgren, Pekka Halonen, Helene Schjerfbeck ja Magnus Enckell toivat Pariisin tuliaisina.

Mutta minkälaisesta palapelin osista kuohuva, väkivaltainen ja kehityksentäyteinen kahdeskymmenes vuosisata rakentui? Peilataan Belle Époquen alkua edeltäneisiin ja sitä seuranneisiin vuosiin.


Kaikki kaunis päättyy aikanaan


Kaunis aika ja usko teknologiseen kaikkivoipaisuuteen päättyi symbolisesti Titanicin uppoamiseen 1912 ja konkreettisesti ensimmäisen maailmansodan syttymiseen 1914. Aikakauden teknologinen kehitys oli sittenkin johtanut vain tehokkaampiin tapoihin tappaa ja tuhota.

Belle Époquen loppuaikoja kuvaa määritelmä Fin de siècle – vuosisadan loppu. Sodan jyly, vaimojen itku ja veriset vaatteet siinsivät uhkakuvina Euroopan taivaanrannassa. Sarajevo, Verdun, Somme ja Gallipoli ovat nimiä, jotka piirtyivät syvälle eurooppalaiseen kollektiiviseen muistiin.

Belle Époque oli ollut myös innovaatioiden, teollistumisen, toiveikkuuden, demokratian voittokulun ja naisten vapautumisen aikakausi. Ehkäpä juuri suvaitsevaisuus, ihmisoikeudet, vapaus, rauhanaate ja demokratia olivat kulttuurimarxistien ja paneurooppalaisten rappareiden laastia Euroopan unionin perustaa muurattaessa.


Euroopan siirtomaavallat ja USA


1800-luvun lopulla eurooppalaiset suurvallat hallitsivat 70 prosenttia koko maapallosta. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Eurooppa hallitsi jo 85 prosenttia koko maailmasta. Valkoinen (eurooppalainen) ylivalta oli vallitseva tosiasia.

Vastasyntyneen Saksan keisarikunnan mahdollisuudet saada siirtomaita olivat heikot, sillä suuri osa maailmaa oli jo jaettu muiden eurooppalaisten suurvaltojen ja Yhdysvaltojen kesken. Saksan laajentumishaluisen keisari Vilhelmin oli siis katsottava lähelle nähdäkseen kauas.

Siirtomaavallat

Suurin ja ylivertainen vertaistensa joukossa, oli Brittiläinen imperiumi, jossa aurinko ei koskaan laskenut. Alun alkaen valtakunta, jossa urinko ei koskaan laske – viittasi Espanjaan, joka sekin oli eurooppalaisena suurvaltana hallinnut suurta osaa koko maailmasta, mutta Espanjan aurinko oli jo laskemassa.

Brittiläinen imperiumi alkoi syntyä 1600-luvulla ja suurimmillaan se oli 1900-luvun vaihteessa, jolloin siihen kuului neljäsosa ihmiskunnasta. Kuningattaren jalokivi oli Intia. Brittiläinen imperiumi ryösti aiemmin rikkaan Intian rutiköyhäksi aiheuttaen ainakin kaksi miljoonia kuolonuhreja vaatinutta nälänhätää. Olen nähnyt jossain laskelman, jonka mukaan Brittiläinen imperiumi on suoraan ja välillisesti surmannut kaikista historiallisista valtakunnista eniten ihmisiä mukaan lukien Kansallissosialistinen Saksa ja Neuvostoliitto. En kuitenkaan löytänyt laskelmaa tähän.

Siirtomaiden asukkaiden alistaminen Afrikassa ja Aasiassa oli enemmän sääntö kuin poikkeus: Eurooppalaiset siirtomaaherrat pitivät kaikkia muita kansoja itseään alempiarvoisina.

Vuosisadan vaihteessa Yhdysvallat oli lyönyt Espanjan Yhdysvaltojen ja Espanjan välisessä sodassa ja vienyt Espanjalta siirtomaita. Theodore ”Teddy” Roosevelt pyrki aktiivisesti vahvistamaan Yhdysvaltoja. Se toinen merkittävä Roosevelt oli Franklin Delano Roosevelt vähän myöhemmin toisen maailmansodan aikaan.


Japani, Venäjä ja Kiina

Japani oli ollut suljettu ja eristäytynyt valtakunta 1500 vuoden ajan. Ulkomaille matkustaminen oli kuolemantuomion uhalla kielletty. Kun kommodori Matthew Perry saapui Japaniin 1853, USA ja Japani laativat ystävyyssopimuksen (Kanagawan sopimus). Yhteys Yhdysvaltoihin avasi japanilaisten silmät ja he ymmärsivät, kuinka teknologisesti jälkeenjääneitä he olivat eristäytymisen vuoksi.

Japani modernisoitiin nopeasti Meiji-restauraatiossa, jossa Tokugawa-shogunaatin feodaalijärjestelmästä luovuttiin. Japanin uudistumisessa vaikutteita haettiin imperialismista ja samuraiden bushido-etiikasta. Ensimmäisessä Japanin ja Kiinan sodassa (1894-1895 Japani valloitti Kiinalta Korean. Vuoteen 1910 mennessä Japanista oli jo tullut alueellinen sotilasvalta ja se oli valloittanut myös Formosan (Taiwan) Kiinalta.

Venäjä oli tunnetusti valloittanut nykyisen Suomen Ruotsin kuningaskunnalta 1809 osana Venäjän ja Ranskan Britanniaa vastaan käymää sotaa. Venäjä laajeni myös itään, Keski-Aasaan ja aina Tyynenmeren rannoille asti. 1900-luvun alun tärkeimmät eurooppalaiset suurvallat olivat Britannia, Ranska, saksa, Itävalta-Unkari ja Venäjä.

Atlantin toisella puolen Yhdysvallat oli kasvanut hyvin voimakkaaksi ja Japanista oli kasvamassa Tyynenmeren suurvalta. Entinen suurvalta Kiina menetti 1900-luvulle tultaessa vaikutusvaltaa ja alueita yhtäältä eurooppalaisille suurvalloille ja toisaalta Japanille. 1900-luvun vaihteessa puhjenneessa boksarikapinassa kiinalaiset yrittivät päästä eroon ulkomaalaisista, mutta lopulta länsimaiset joukot kukistivat boksarikapinalliset, mikä johti Pekingin ryöstelyyn ja kiinan suurempaan nöyryyttämiseen.

Venäjän ja Japanin sodasta Venäjän vallankumoukseen

Venäjä ja Japani ajautuivat sotaan 1904. Japani saavutti merkittäviä voittoja Venäjän laivastoa vastaan, mutta maasota Mantšuriassa juuttui veriseen ja pysähtyneeseen asemasotaan. Sota ratkesi japanilaisten eduksi Mukadenin ja Tsushiman taisteluissa. Sodan seurauksena luonnonvaroiltaan rikas Mantšuria siirtyi Japanin vaikutuspiiriin. Japani oli ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen maa, joka oli kukistanut sodassa eurooppalaisen suurvallan. Tämä nosti japanilaisten itsetuntoa ja kansallista identiteettiä. Japani näki itsensä suurvaltana ja aasialaisen nationalismin ja itsemääräämisoikeuden palauttamisen johtajana.

Sota ajoi Japanin taloudellisen perikadon partaalle, mutta Venäjälle sodan seuraukset olivat suorastaan katastrofaaliset. Olot olivat äärimmäisen kurjat, elintaso surkea ja köyhiä paljon. Vladimir Lenin johti vuonna 1903 perustettua sosiaalidemokraattista puoluetta. Pietarissa alkoi lakkoilu, jossa vaadittiin työläisille 8 tunnin työpäivää, työolojen parantamista, naisten palkkauksen parantamista ja edistyksellisempää demokratiaa.  

22.1.1905 noin 200 000 mielenosoittajaa kokoontui Talvipalatsin eteen ja esitti Nikolai II:lle vaatimuksen kansanvallan lisäämisestä. Paikalle tulleet armeijan joukot avasivat tulen kohti mielenosoittajia. Tästä Verisunnuntaista alkoivat laajat levottomuudet Venäjällä. Näihin levottomuuksiin kuului Sergei Eisensteinin elokuvan kuuluisaksi tekemä kapina panssarilaiva Potemkinilla.

Lokakuun manifesti

Levottomuuksien myötä Nikolai II antoi lokakuun manifestin, jossa lupasi toimia kansalaisoikeuksien parantamiseksi ja perustuslain laatimiseksi. Tilanteen rauhoituttua Nikolai II perui manifestin. Lenin kutsui myöhemmin arviolta 15 000 uhria vaatineita levottomuuksia Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen kenraaliharjoitukseksi.

Marxin ja Engelsin kommunistinen manifesti oli ilmestynyt jo 1848, mutta vasta 1900-luvun alussa sosialismi alkoi saada poliittista painoarvoa etenkin Venäjällä. Suomessa työväenpuolue perustettiin 1899 ja Britanniassa 1900.

1901 jaettiin ensimmäinen Nobelin tiedepalkinto. Guglielmo Marconi lähetti langattomalla lennättimellä ensimmäisen viestin Atlantin yli samana vuonna. Marconin langaton lennätin ja radio mullistivat tiedonsiirron. Sähkökäyttöinen pölynimuri keksittiin 1908. Puhelin yleistyi 1910-luvulla. Wrightin veljesten lentokone lensi ensimmäisen kerran 1903. Fordin T-mallin sarjatuotanto mullisti autoilun ja liukuhihnaan perustuvan massatuotannon. Muovi kehitettiin 1907. Albert Einsteinin suhteellisuusteoria mullisti fysiikan 1905.

1900-luvun alussa naisten emansipaatio, tasa-arvo ja äänioikeus etenivät suurin harppauksin. Uudessa-Seelannissa naiset saivat äänioikeuden 1893. Suomen naiset saivat äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa 1906.

Emansipaatio, joka alkuaan tarkoitti täysi-ikäisen pojan vapautumista isänsä valvonnasta, liittyy nykyisin ensisijaisesti naisten vapautumiseen patriarkaatin ylivallasta. Valistus, Englannin teollistuminen ja Ranskan suuri vallankumous ovat tapahtumia, jotka ovat avanneet ovia eri väestöryhmien poliittiselle ja sosiaaliselle emansipaatiolle. Siinä mielessä ne ovat keskeisiä rajapyykkejä myös modernin eurooppalaisen individualismin, tiederationalismin ja edistysoptimismin synnyssä. Myös naisemansipaatiolla on juurensa tässä samassa historiallisessa kehityksessä.

En halua väheksyä 1900-luvun teknologisia ja sosiaalisia saavutuksia, mutta mielestäni 1900-luku oli ihan perseestä. Ihmisen kyky murhata kanssaihmisiä mitä julmimmilla ja kustannustehokkaimmilla tavoilla saavutti tason, jota voi kutsua saatanalliseksi. Tietenkin teilatut saattoivat kitua päivä ja hollantilaisten seivästämät jopa viikon, mutta Nanjing, Dresden, kansanmurhat, Hiroshima jne.

1900-luvulla kehitetyt ydinaseet ylittävät kaiken järjen. Se, että kourallinen ihmisiä voi päättää koko ihmiskunnan kohtalosta on käsittämättömän pelottavaa ja mielenvikaista. 1900-luvulla ihmisten tappaminen ei enää ihmisille riittänyt, vaan koko vitun planeettaa alettiin järjestelmällisesti kiduttaa hengiltä. Joku ehkä toteaa: Älä ole naiivi. Kuinka turvaisimme hyvinvointimme ilman teollisuutta? En ole naiivi! Olen Puutarhatonttu Äkkiväärä ja puutarhatontuksikin tavattoman ärsyyntynyt. Hyvinvointi on yhdentekevää sitten, kun siihen on varaa vain rikkaimmalla prosentilla. Ai niin! Mehän ollaan siinä rikkaimmassa prosentissa. Kun valtameret kuolevat ja kuivuus lisääntyy, meille käy niin kuin Atlantiksen asukkaille Platonin esimerkin mukaan.


Ensimmäinen maailmansota


1910-luvulla Euroopan suurvaltojen suhteet olivat äärimäisen jännittyneet ja kireät. Kilpailu siirtomaista oli armotonta ja kun valloittamattomat alueet alkoivat loppua, siirtomaavallat alkoivat havitella toistensa siirtomaita. Seurauksena oli asevarustelukilpa, jota sotateknologiset innovaatiot ja sarjatuotanto tehostivat. Tasapainon säilyttämiseksi solmittiin useita sotilasliittoja. Sotilasliittojen seurauksena yhden maan ajautuminen sotaan johti dominoefektiin, jossa konflikti laajeni nopeasti koko Eurooppaan.

Eurooppa 1914
Kuvan lähde: Wikipedia

1911 käytiin Italian-Turkin sota, jossa Italia valloitti osmanien (Turkin) valtakunnalta Libyan. Balkanin sodat 1912 ja 1913 kutistivat entisestään osmanien vaikutusvaltaa. Serbian laajentuminen Balkanilla horjutti Itävalta-Unkarin asemaa ja lisäsi jännitteitä näiden välillä.

Balkanin kriisi eskaloitui 1914, kun serbinationalisti Gavrilo Princip murhasi 28.6.1914 Sarajevossa arkkiherttua Frans Ferdinandin ja tämän puolison Sophien. Gavrilo Princip kuului separatistiseen Nuori Bosnia järjestöön, jonka tavoitteena oli vapauttaa Bosnia Itävalta-Unkarin vallasta.

Princip oli pyrkinyt Serbian armeijaan, mutta sen sijaan hänet pestattiin Serbian salaisen palvelun perustamaan terrorismiryhmä Mustaan käteen (virallisesti Yhdistyminen tai kuolema). Frans Ferdinandin murhaan koulutettiin kolme tuberkuloosin vuoksi kuolemansairasta nuorta miestä, joista jokainen sai pistoolin, kaksi pommia ja syanidikapselin. Serbian pääministeri Nikola Pasic yritti estää murhasuunnitelman toteuttamisen vaatimalla miesten pidättämistä Serbian rajalla, mutta pidätysmääräystä ei noudatettu ja salamurhaajat pääsivät helposti Sarajevoon. Ensimmäinen murhayritys pommilla epäonnistui, mutta Gavrilo Princip näki sattumalta arkkiherttuan ja tämän vaimon myöhemmin ja ampui heitä tappavasti kymmenen askeleen päästä.

Serbia pyrki ikävästä insidenssistä huolimatta välttämään sodan Itävalta-Unkarin kanssa, mutta Itävalta-Unkari valmistautui jo sotaan. Venäjä oli luvannut suojella Serbiaa, joten Venäjällä määrättiin liikekannallepano sen jälkeen, kun Itävalta-Unkari oli aloittanut valmistautumisen sotaan. Saksa puolestaan lupasi suojella Itävalta-Unkaria. Venäjän liittolaisena Ranska aloitti myös valmistautumisen sotaan.

1. elokuuta Saksa julisti sodan Venäjälle ja kaksi päivää myöhemmin Ranskalle. Kun Saksa loukkasi Belgian itsenäisyyttä, Britannia riensi belgialaisten ja muiden Saksan vihollisten avuksi. Muutamassa päivässä sota eskaloitui koko Euroopan laajuiseksi. Vuotta myöhemmin Italia liittyi Venäjän ja Ranskan puolelle, Turkki ja Bulgaria Saksan ja Itävalta-Unkarin rinnalle.

Länsirintamalla Saksa hyökkäsi Belgian kautta Ranskaan. Pian rintama pysähtyi veriseksi asemasodaksi. Sommen taistelussa 1916 ympärysvaltojen muutaman kilometrin eteneminen aiheutti taistelun molemmille osapuolille yli 600 000 miehen tappiot. Itärintamalla Venäjä oli aluksi voitokas. Melko nopeasti keskusvallat käänsivät Itärintamalla taistelun suunnan. Venäjän armeijan huolto petti, armeijan taistelutahto oli matalalla. Äiti-Venäjällä tyytymättömyys hallitukseen ja yleinen väsymys sotaan vaikuttivat keisarillisen järjestelmän kaatamiseen. Leninin johtamat bolsevikit nousivat valtaan vuoden 1917 lopulla. Tsaari teloitettiin ja Venäjä vetäytyi ensimmäisestä maailmansodasta.

Ennen Yhdysvaltojen liittymistä sotaan Saksa aloitti massiivisen hyökkäyksen Länsirintamalla ympärysvaltoja vastaan ja eteni vahvasti muutaman kuukauden. Saksan alkumenestystä vauhditti sen, että Saksa pystyi tuomaan joukkoja Itärintamalta Länsirintamalle Venäjän vetäydyttyä sodasta.

 1918 ympärysvallat aloittivat vastahyökkäyksen amerikkalaisten joukkojen tukemana. Tappiot olivat kovia ja saksalaisten moraali romahti. Saksalaisten liittolaiset pyrkivät sodasta eroon, joten Saksa jäi vähitellen yksin. Saksa taipui rauhaan 11.11.1918 kello 11.

Ensimmäisen maailmansodan aikana mobilisoitiin yhteensä 65 miljoonaa sotilasta, joista kuoli noin 8 miljoonaa ja haavoittui 21 miljoonaa. Myös siviilitappiot olivat aiempia sotia paljon järkyttävämmät; noin 6,6 miljoonaa siviiliä kuoli ensisijaisesti Turkissa ja Venäjällä. Turkin suuriin siviilitappioihin johti armenialaisten kansanmurha.


Ensimmäisen maailmansodan seuraukset


Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Venäjällä oli tapahtunut vallankumous, jossa keisarinvalta loppui. Itävalta-Unkari ja Saksan keisarikunta hajosivat. Ensimmäinen maailmansota oli myös turkkilaisten osmanien valtakunnan loppu. Sodan seurauksena syntyi uusia valtioita, kuten Suomi, Viro, Latvia ja Liettua, Itävalta, Unkari, Tshekkoslovakia ja Jugoslavia.  

Saksa kantoi ensimmäisestä maailmansodasta suurimman vastuun. Saksalainen keisarikunta pistettiin täysin lihoiksi. Siirtomaat siirtyivät ympärysvalloille, sotajoukkojen kokoa rajoitettiin ja Saksan maksettaviksi tulivat massiiviset sotakorvaukset. Tämä katkeroitti monia saksalaisia, erityisesti saksanitävaltalaista nuorukaista nimeltään Adolf Hitler.

Turkki kävi sodan Kreikkaa vastaan 1920-1922 saadakseen takaisin menettämiään alueita. Neuvosto-Venäjä lähti viemään vallankumouksen ilosanomaa Baltian maihin. Suomessa käytiin väkilukuun suhteutettuna Euroopan toiseksi verisin sisällissota punaisten ja valkoisten välillä 1918-1919.

Vuodesta 1918 lähtien Venäjällä käytiin sisällissotaa bolsevikkien ja heitä vastustaneiden vastavallankumouksellisten välillä Miljoona ihmishenkeä vaatinut sisällissota päättyi 1920. Meikäläiset kävivät välttämättömiä heimosotia Venäjällä ja Baltiassa, mikä saattoi ärsyttää venäläisiä.

Ensimmäisen maailmansodan seurauksena Saksasta tuli tasavalta (Weimarin tasavalta). Saksassakin käytiin sisäisiä taisteluja, jossa olivat vastakkain vasemmistolaiset spartakistikapinalliset ja oikeistolaiset sotilaista koostuneet vapaajoukot (freikorps). Saksa pysyi jotenkin omassa leirissä, mutta hyperinflaatio söi rahan arvon. Sota oli köyhdyttänyt myös voittajavaltioita, Britanniaa ja Ranskaa. Eurooppalaisten suurvaltojen ajan loppu häämötti horisontissa. Yhdysvaltojen taloudellinen ja sotilaallinen vaikutus maailmanvaltana kasvoi. Myös Japanin merkitys kasvoi Tyynellämerellä.


Hyperinflaatio


Weimarin tasavallassa hyperinflaatio nosti hintoja heinä-marraskuun 1923 välisenä aikana 854 000 000 000 prosenttia. Raha menetti niin nopeasti arvonsa, että palkat maksettiin jopa kolme kertaa päivässä. Saksan valuuttauudistuksessa 1.12.1923 biljoonalla vanhalla markalla sai yhden uuden Rentenmarkin.

Unkarissa toisen maailmansodan jälkeinen hyperinflaatio oli Saksan 1923 hyperinflaatiota pahempi. Esimerkiksi 100 000 biljoonan pengön seteli riitti heinäkuussa 1946 raitiovaunulippuun tai postimerkkiin. Tämän seurauksena valutta muutettiin pengöistä forinteiksi. Yhden forintin sai 400 000 kvadriljoonalla pengöllä.

100 triljoonan Unkarin pengön seteli vuodelta 1946
Lähde: Wikipedia


Japanin-Kiinan toinen sota


Toinen Kiinan-Japanin sota käytiin vuosina 1937-1945. Japanin hyökkäys Kiinaan oli osa keisarillisen Japanin armeijan suurta suunnitelmaa hallita Manner-Aasiaa. Japani oli provosoinut Kiinaa vuodesta 1931 alkaen. Monien sotilaallisten välikohtausten jälkeen Marco Polon sillan välikohtaus lopulta katkaisi kamelin niskan ja aloitti sodan.

On hyvä muistaa, että sodilla on aina monia nimiä. Voittajat ja häviäjät käyttävät aina eri käsitteistöä. Kiinalaisille kyseessä oli Kiinan kansan vastarintasota Japania vastaan. Sodan aikana sitä kutsuttiin nimellä Pohjois-Kiinan välikohtaus. Jep. Ihan oikeasti.

Maailmanlaajuinen lama vuonna 1929 iski Japanilta jalat alta. Talouskriisin ratkaisuksi japanilaiset poliitikot esittivät panostusta siirtomaihin ja laajentumista. Mukdenin välikohtaus, jossa Japanin armeija räjäytti Etelä- Mantšurian rautatien Mukdenissä ja syytti Kiinaa tästä törkeästä sabotaasista, on mainio esimerkki false-flag-operaatioista. On tietenkin sanomattakin selvää, että Kiinassa käytiin sisällissotaa. Ehkä tässä alkaa vähitellen löytyä 1900-lukua määrittelevä vahva teema: sota.

Kiina asetti Japanin kauppasaartoon. Hieman yllättäen se loukkasi japanilaisia ja kuumensi jo entisestään kiehuvaa mielialaa Japanissa. Erityisesti japanilaisten proput paloivat, kun viisi japanilaista munkkia pahoinpideltiin Shanghaissa 1932. Tätä tapausta puitiin japanilaismediassa pitkään ja hartaasti. Kaikki ovat varmaan yhtä mieltä, ettei Japanilla ollut rationaalisesti mitään muuta vaihtoehtoa, kuin pommittaa Shanghaita 29.1.1932.

Shanghain ensimmäisessä taistelussa kuoli arviolta 18 000 sotilasta ja 10 000- 20 000 siviiliä. Jopa 240 000 jäi kodittomiksi. Shanghain ympärille perustettiin demilitarisoitu vyöhyke ja Japanin vastaisesta kauppasaarrosta luovuttiin. Kiina myös tunnusti Mantšukuon nukkevaltion.  Toukokuussa 1933 sovittiin aselevosta. Kansainliitto protestoi Japanin toimia, mutta Japani ei piitannut protesteista, vaan vetäytyi Kansainliitosta.

Vuonna 1936 Japani ja Saksa solmivat symbolisen yhteistyösopimuksen. Samaan aikaan japanilaiset jatkoivat kiinalaisväestöön kohdistuvia julmuuksia. Kiinalaiset toivoivat, että Tsiang Kai-sek tulisi apuun, mutta hän oli sitoutunut taisteluun kommunisteja vastaan.

Nanjingin verilöylyn uhreja

Virallisesti sota alkoi Marco Polon sillan välikohtauksesta 7.2.1937 Pekingin eteläpuolella. Taistelujen aloittajasta ei ole varmuutta. Tšiang Kai-šek halusi estää japanilaisten hyökkäyksen Shanghaihin, joten hän käski pommittaa kaupungin satamassa olleita japanilaisia sotalaivoja. Hyökkäys epäonnistui ja kaksi pommeista putosi Shanghain asuinkortteleihin.

Japanilaiset ovat ihotauti, kommunistit taas sydäntauti”- Tšiang Kai-šek

Japani esitti Kiinalle sopimusta 1937, mutta sopimuksen ankarat ehdot eivät sopineet Kiinalle. Kiinan hallitus uskoi saavansa apua Kansainliitolta. Kiinassa käytiin samaan aikaan sisällissotaa kommunisteja vastaan. Kolme kuukautta kestäneiden taistelujen jälkeen Japani valloitti Shanghain. Heinäkuun lopussa Japani oli miehittänyt Pekingin ja Tianjinin lähes taisteluitta.

Japanilaiset nousivat maihin Hangzhoussa Shanghain lounaispuolella. Joulukuussa 1937 sotilaiden ja siviilien pako kaupungista muuttui sekasortoiseksi. Maihinnousu aiheutti toisaalta kitkaa Japanin maa- ja merivoimien välille. Laivasto pelkäsi, että jos japanilaiset etenevät liian syvälle Kiinaan, koska se saattaisi johtaa japanilaiset selkkaukseen Neuvostoliiton puna-armeijan kanssa. Maavoimien ylimielisyys kostautui kesällä 1939, jolloin japanilaiset ajautuivat taisteluihin puna-armeijaa vastaan. Pelkästään Nomonhanisssa kuoli arviolta 50 000 japanilaista. Laivasto eteni valtaamalla Hainanin saaren Etelä-Kiinassa.


Nanjingin verilöyly


8. joulukuuta 1937 japanilaiset joukot saapuivat Nanjingiin, jonne Kiina oli siirtänyt pääkaupunkinsa jo vuonna 1928. Suurhyökkäys Nanjingiin alkoi jo seuraavana päivänä. Japanilaiset pommittivat kaupunkia yötä päivää. 12. joulukuuta kaupungin kiinalaisten joukkojen komentaja käski aloittaa vetäytymisen. Syntyneessä sekasorrossa sotilaat hyökkäsivät maanmiehiään vastaan, mikä aiheutti paniikin siviiliväestössä. Ihmiset yrittivät paeta kaupungista Jangtse-jokea pitkin samalla kun omatkin joukot tulittivat heitä.  

13.joulukuuta japanilaiset miehittivät Nanjingin. Japanilaiset etsivät kiinalaisia upseereita, joiden kanssa voisivat neuvotella rauhanehdoista, mutta upseerit olivat kuolleet tai paenneet. Turhautuneet japanilaiset kostivat tämän kaupungin siviileille. Kuusi viikkoa kestäneessä Nanjingin verilöylyssä japanilaiset tappoivat 300 000-340 000 kiinalaista ja raiskasivat 20 000-80 000 naista. Väkivalta riistäytyi täysin hallinnasta ja kohdistui yhtä lailla miehiin, naisiin ja lapsiin – jopa vauvoihin, joita heitettiin pistimiin.

Tšiang Kai-šek siirsi nyt pääkaupungin Chongqingiin, joka ei ollut hallituksen, vaan rosvojoukkioiden ja mafian hallussa. Japani pommitti Chongqingiä yli viiden vuoden ajan 1938–1943. Jäljelle jääneet joukot siirrettiin Wuhaniin, jonka puolustamiseen kiinalaiset saivat tukea Stalinilta 800 lentokoneen muodossa.


Toinen maailmansota 1939-1945


Ensimmäinen maailmansota jätti jälkeensä paljon katkeruutta. Yhteensä 73 miljoonaa ihmishenkeä vaatinut toinen maailmansota oli historian tuhoisin sota.

Toisen maailmansodan syttymiseen vaikutti ensimmäisen maailmansodan jälkeen solmittu Versailles’n rauhansopimus. Se ei ratkaissut Euroopan ongelmia. Erityisesti saksalaiset katsoivat tulleensa epäreilusti kohdelluiksi ”häpeärauhassa”. Saksa menetti mm. siirtomaansa Kansainlitolle, Saksan toimilupa-alueet Kiinassa peri Japani, Elsass-Lothringen siirtyi Ranskalle, Reininmaa demilitarisoitiin. Lisäksi Saksa menetti tärkeän Puolan käytävän, Saarlandin ja Memelin, Eupen-Malmedyn sekä alueita Etelä-Jyllannista. Weimarin tasavallan aikana Saksan keisarikunnan ruhtinaskunnat muuttuivat osavaltioiksi. Tasavallan talousahdinko ja hyperinflaatio lisäsi saksalaisten nöyryytystä.

Nuori Adolf Hitler oli tuntenut olonsa kotoisaksi ja onnelliseksi ensimmäisen maailmansodan rintamalla. Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (NSDAP eli Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei) perustettiin vuonna 1919, mutta se oli pitkään merkityksetön oppositiopuolue. Niille, jotka ovat unohtaneet, ”natsi” tarkoittaa kansallissosialistia.  Vuonna 1923 kansallissosialistit yrittivät vallankumousta, joka epäonnistui. Sen seurauksena Adolf Hitler tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan valtiopetoksesta.

Hitler kuitenkin vapautettiin jo vuoden vankeuden jälkeen. Kansallissosialistisen ohjelmansa Hitler esitti 1925-1926 ilmestyneessä Taisteluni (Mein Kampf) teoksessa. Vuodesta 1930 alkaen NSDAP kasvoi erityisesti huonon taloustilanteen seurauksena. Heinäkuussa 1932 pidetyissä vaaleissa Hitlerin Kansallissosialistinen työväenpuolue nousi suurimmaksi puolueeksi saaden kolmanneksen äänistä. Puolueen valtaannousu tapahtui kuitenkin 30.1.1933, jollolin presidentti Paul von Hindenburg nimitti Adolf Hitlerin uuden hallituksen johtajaksi eli valtakunnankansleriksi. Samana päivänä, kun uusi hallitus oli nimitetty, se määräsi parlamentin hajotettavaksi. Uudet vaalit pidettiin saman vuoden maaliskuussa. Ennen uusia vaaleja vasemmistopuolueiden toiminta kiellettiin. Tätä perusteltiin Saksan valtiopäivätalon palolla, josta syytettiin Marinus van der Lubbe -nimistä kommunistia.


Ein Reich, Ein Volk, Ein Führer (yksi valtakunta, yksi kansa, yksi johtaja)


Weimarin tasavallan perustuslaissa oli säännös, jonka mukaan valtion hätätilassa hallitukselle voitiin myöntää erityisen laajat valtuudet. Maaliskuussa 1933 valittu parlamentti sääti valtalain, jolla Hitlerille myönnettiin tällaiset valtuudet. Hitler sai mm. oikeuden säätää lakeja ilman parlamentin hyväksyntää. Kun presidentti Hindenburg kuoli, perustuslakia muutettiin niin, että valtakunnankanslerin ja valtakunnanpresidentin virat yhdistettiin. Hitlerin arvonimeksi tuli Führer und Reichskansler, ja hänet nimitettiin tähän virkaan eliniäksi. Saksan hallintojärjestelmä uudistettiin ja ensimmäiset keskitysleirit perustettiin poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille. Hitlerin valtaa vastustavat henkilöt raivattiin tieltä tarvittaessa väkivalloin. Kommunistit eliminoitiin syyttämällä heitä Berliinin valtiopäivätalon palosta.

Elokuusta 1934 eteenpäin uskollisuutta vannottiin Saksan valtion sijaan Führerille. Hitler rikkoi Versailles’n rauhasopimuksen määräyksiä, jotka rajoittivat asevoimien suuruutta. Yleinen asevelvollisuus ja naisten poistaminen työmarkkinoilta paransivat Saksan työllisyystilannetta. Laajojen julkisten rakennushankkeiden ja muiden uudistuksien seurauksena kolmannessa valtakunnassa oli vain 100 000 työtöntä vuonna 1939.

Ranska huolestui Saksan asevarustelusta, jotenvuosina 1929-1934 rakennettua Maginot-puolustuslinjaa vahvistettiin. Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista. Vuonna 1935 Britannia ja Saksa allekirjoittivat Hitlerin ehdottaman englantilais-saksalaisen laivastosopimuksen.

1935 Saarin alue liitettiin Saksaan kansanäänestyksen perusteella. Itävalta liitettiin Saksaan vuonna 1938, jolloin siitä tuli Saksan Ostmark. Vielä saman vuoden aikana Saksa sai Tshekkoslovalkian sudeettialueet ja vuonna 1939 Saksa miehitti tshekkiläiset alueet, joista tuli Böömin ja Määrin protektoraatit. Slovakian talous ja politiikka alistettiin Saksan hallintaan. Pian Saksa otti myös Liettuaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen liitetyn Memelin alueen. Toisen maailmansodan aloittamisen perusteluna oli Danzigin vapaakaupungin liittäminen Saksaan.

Molotov-Ribbentrop-sopimus

Saksa ja Neuvostoliitto solmivat keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen 23. elokuuta 1939. Sopimuksen nojalla kumpikin osapuoli sitoutui olemaan liittymättä sellaiseen valtaryhmittymään, joka oli tähdätty toista sopimusosapuolta vastaan.

Puolan offensiivi

Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta. Suomi, Baltian maat, Puola ja Romania olivat jaon kohteina. Saksa hyökkäsi Puolaan vain vähän yli viikko sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, koska oli saanut sille Neuvostoliiton hyväksynnän. Neuvostoliitto puolestaan hyökkäsi itäiseen Puolaan 17. syyskuuta alkaen.

»Saksan kansa on onnellinen siitä, että Saksan–Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus tulee palvelemaan molempien kansojen yhteistyön asiaa. Sodan tuloksena tilanne, joka on ollut voimassa Versailles’n sopimuksesta lähtien, vuodesta 1920, tullaan kumoamaan… Saksa ja Venäjä tulevat saattamaan uudelleen voimaan ne rajat, jotka niillä oli ennen sotaa.»
 Näin Hitler totesi Kenraalieversti Dmitri Vokogonovin mukaan kirjoittamassaan Stalinin elämänkerrassa

Kun Hitlerin joukot marssivat Itävaltaan maaliskuussa 1938, Moskovassa havaittiin repeämä Neuvostoliiton läntisessä puskurivyöhykkeessä. Tämän seurauksena Neuvostoliitto aloitti neuvottelut pienten rajanaapuriensa kanssa. Neuvostoliitto tarjosi sopimusta, jonka nojalla se antaisi sotilaallista apua Saksan hyökätessä. Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola torjuivat Neuvostoliiton tarjouksen. Kaikki tiesivät, että jos Neuvostoliiton joukkojen sallittaisiin marssia auttamaan, niitä ei enää saataisi pois.

Syksyllä 1938 Tšekkoslovakia joutui luovuttamaan sudeettimaan Saksalle. Neuvostoliitossa pelättiin, että Ranska ja Britannia olivat luvanneen Tšekkoslovakian Saksalle palkkioksi siitä, että Saksa aloittaa sodan Neuvostoliittoa vastaan. Tämän käsityksen Stalin toisti J.K. Paasikivelle Moskovassa käydyissä Suomen ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa keväällä 1939. Samoihin aikoihin Hitler otti loputkin Tšekkoslovakiasta. Slovakia joutui Saksan painostamana itsenäistymään, mutta tosiasiassa siitä tuli Saksan hallitsema nukkevaltio.

Vainoharhoja, vallanhimoa ja hulluutta

Kesällä 1939 Euroopassa kiehui omituinen ja sekava keitos. Länsivallat pelkäsivät Saksan ja Neuvostoliiton liittoa, Saksa pelkäsi Neuvostoliittoa ja länsimaita. Neuvostoliitto pelkäsi saksan ja länsivaltojen juonittelua sitä vastaan. Ranska ja Britannia takasivat Puolan rajat, vaikka eivät olleet alkuunkaan valmistautuneet sotaan. Ennen Molotovin-Ribbentropin sopimusta Stalinia kosiskelivat yhtä lailla länsivallat kuin Saksa. Hitler oli kuitenkin avokätiempi, sillä länsivallat eivät olisi antaneet Neuvostoliitolle lupaa laajentaa valtaansa pienten naapureiden alueille. Hitlerille sen sijaan oli ihan okei, että Neuvostoliitto napsaisee naapuristaan Pienet maat, jos se ei sotke kolmannen valtakunnan suunnitelmia.

Kuvan lähde: Wikipedia

Suomessa sopimukseen suhtauduttiin aluksi varovaisen positiivisesti. Arveltiin, että Saksan ja Neuvostoliiton konfliktin välttäminen esti Suomen joutumisen suursodan pelinappulaksi. Mannerheim oli jo kesäkuussa 1939 pitänyt Saksan ja Neuvostoliiton välistä sopimusta huonoimpana vaihtoehtona Suomen tulevaisuudelle. Saksa yritti kumota suomalaisten huolia lähettämällä Wipert von Blücherin tapaamaan ulkoministeri Eljas Erkkoa. Tosin von Blücher ei vielä tuolloin tiennyt sopimuksen salaisesta lisäpöytökirjasta, josta hän kuuli vasta talvisodan jälkeen.

Minä luovutan

Marraskuun 30. päivänä 1939 Neuvostoliitto aloitti talvisodan Suomea vastaan. Suomi selvityi talvi- ja jatkosodasta miten kuten, mutta se tuli äärimmäisen kalliiksi. Sodat raivosivat kaikkialla maailmassa ja arviolta 73 miljoonaa menetti henkensä toisessa maailmansodassa. Sodan päätyttyä Eurooppa, Neuvostoliitto ja monet alueet ympäri maailman oli pommitettu raunioiksi.

Winston Churchill ehdotti vuonna 1946 Euroopan Yhdysvaltojen perustamista tulevien sotien välttämiseksi. Se johti Euroopan neuvoston perustamiseen Lontoossa 1948. Euroopan unionin tarina alkaa Ranskan ulkoministerin 9.5.1950 pitämästä lehdistötilaisuudesta. Näistä olen kertonut laajemmin muissa Ruokasodan artikkeleissa.

Aloitin tämän absurdin kertomuksen ironisella ja sarkastisella otteella, mutta Euroopan historia on tragedia, jolle on hyvin vaikeaa nauraa. Me olemme syntyneet kultalusikka niin syvällä ahterissa, että hampaammekin hohtavat. Me olemme syntyneet onnellisten tähtien alla.

En kirjoita Toisesta maailmansodasta enempää, sill kirjoitus venyisi 50-60 sivun mittaiseksi ja sodan kauhujen listaaminen on lopultakin aika masentavaa touhua.

Jos pointtini ei ole tullut selväksi, toistetaan: kansallismielisyys, kauppasodat ja kansainvälisten diplomaattisten elinten purkaminen ovat historiallisesti ennakoineet sotia. Historia on tulkinnanvaraista ja tämä pitkä aivopieru on vain yksi tulkinta.

EU on ylläpitänyt rauhaa Euroopassa  vuosikymmeniä. Se on jotain, jolle ei voi määritellä taloudellista arvoa. Kaikki höpöhöpöjutut kulttuurimarxismista ja paneurooppalaisesta salaliitosta tai eurostoliitosta on syytä viskata roskiin. Sellaisista puhuvat historiaa ymmärtämättömät pölkkypäät joko tietämättömyyttään tai hajaannusta ja epäsopua ajaakseen. 

Historia toistaa vitsejään.

Köln pommitusten jälkeen




Näkökulma: Entä jos

Kaikki eivät purematta niele ilmastohysteriaa. Joidenkin mielestä ilmaston lämpeneminen on vihervasemmistolainen salaliitto, jonka tarkoituksena on nöyryyttää veronmaksajia uusilla maksuilla, kielloilla ja laeilla. Entä jos ilmastonmuutos onkin totta?


Ihmisen vaikutuksista maapallon keskilämpötilan kasvuun vallitsee käytännössä lähes täydellinen tieteellinen yksimielisyys


Lämpenemistä tukevaa dataa on valtavasti. Suuri osa tilastoista, tutkimuksista ja havainnoista on vapaasti tarkistettavissa. Jokainen ilmastonmuutoksen epäilijä voi itse tutustua aineistoon ja tehdä niistä omat johtopäätöksensä. Useimmilla ei kuitenkaan ole aikaa, välineitä tai kiinnostusta tarkistaa tietojen luotettavuutta, joten tietomme ovat aina enemmän tai vähemmän riippuvaista siitä, mitä meille kerrotaan.

Ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvat eivät yleensä edusta alan tieteellistä näkökulmaa, vaan taloudellisia, uskonnollisia tai poliittisia eturyhmiä.

Ilmastonmuutoksessa on paljon purtavaa. Maapallon keskilämpötilan kasvuun epäilevimmin suhtautuvat usein ihmiset, joiden tärkeimmät tietolähteet ovat Breitbartin ja InfoWarsin tyyppisiä oikeistolaisia alt-right vaihtoehtomedioita. Samat ihmiset puhuvat usein kuusalaliitosta, litteästä maasta ja evoluutiohuijauksesta.

Myös eräät näkyvät suomalaiset poliitikot väittävät, että ilmastohysteria perustuu vihervasemmistolaisten globalistien ja EU:n federalistien esittämiin valheisiin, joilla pyritään keskittämään valtaa kansallisvaltioilta Brysseliin.


Ilmaston lämpenemisestä keskusteltiin jo 1980-luvulla


Keskustelu ilmastonmuutoksesta on politisoitunutta ja polarisoitunutta. Ilmiö jakaa voimakkaasti ihmisten mielipiteitä. Molemmissa ääripäissä esiintyy selkeitä ylilyöntejä, kuten Esko Valtaoja on todennut. Joidenkin on todisteista huolimatta vaikea hyväksyä sitä, että ihminen voi kulutuksellaan vaikuttaa maapallon ilmastoon.

Keskustelu ilmaston lämpenemistä oli aktiivista jo 1980-luvulla, mutta ilmastopaneelit ja tutkijat eivät pystyneet vakuuttamaan poliitikkoja taloudellisesti raskaiden kasvihuonekaasujen päästörajoitusten kiireellisyydestä.

Teollisuuden lobbareiden vaikutusvalta poliittiseen päätöksentekoon ja yleinen epäluottamus tieteelliseen metodiin esimerkiksi Yhdysvalloissa, on estänyt kasvihuonekaasujen rajoittamiseen tähtääviä toimia jo 1980-luvulta alkaen. Erityisen voimakkaasti kaikkia ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtääviä toimia vastustaa teollisuus, jolla on taloudellisia intressejä fossiilisissa polttoaineissa ja teollisuuden rajoittamattomissa päästöissä.

Ilmaston lämpeneminen on kiihtynyt viimeisten 35 vuoden aikana. Mittaushistorian yhdeksästätoista lämpimimmästä vuodesta kahdeksantoista sijoittuu vuoden 2000 jälkeiseen aikaan ja yksi vuoteen 1998.   Siksi tutkijapiireissä on jo jonkinlaista paniikkia lämpenemisen hidastamiseen tähtäävien poliittisten päätösten voimaan saattamiseksi.

Fossiilisten polttoaineiden päästöt vaikuttavat kasvihuoneilmiötä voimistavasti

Fossiilisten polttoaineiden käytön ja kasvihuonekaasujen pitoisuuden kasvun yhteys ilmaston lämpenemiseen ei ole uusi havainto. Kasvihuoneilmiö ymmärrettiin jo 1800-luvun alkupuolella. Fossiilisten polttoaineiden käytön vaikutus kasvihuoneilmiön vaikutuksia kasvattavana tekijänä ymmärrettiin viime vuosisadalla.

Mikä aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä?

Lähde: ilmasto.org

Fossiiliset polttoaineet tuottavat hiilidioksidipäästöjä. Oheinen taulukko näyttää joidenkin polttoaineiden tuottamat hiilidioksidipäästöt kilogrammoina tuotettua energiayksikköä kohti.


Ilmasto muuttuu – entä sitten?


Ilmasto muuttuu ja on muuttunut aina. Viimeisten 650 000 vuoden aikana ilmastomme on läpikäynyt seitsemän suurta ilmastonmuutosta jääkausista lämpimiin jaksoihin ja toisin päin. Viimeisin jääkausi päättyi eri määritelmien mukaan noin 7000-10 000 vuotta sitten. Siitä alkoi ilmaston nykyinen lauhkea jakso.

Useimpiin ilmastosykleihin on vaikuttanut hyvin pienet muutokset maapallon kiertoradassa ja maahan kohdistuvan lämpösäteilyn määrässä. myös vulkaaninen aktiivisuus voi voimistaa kasvihuoneilmiötä. Maapallon kokonaislämpötilan merkittävät muutokset ovat tapahtuneet kuitenkin hitaasti vuosituhansien aikana.

Maan nykyinen lämpenemisjakso on tutkijoiden hyväksymän arvion mukaan hyvin suurella todennäköisyydellä (yli 95 %) seurausta ihmisen vaikutuksesta ilmastoon. Näin nopeaa keskilämpötilan kasvua ei maapallolla ole aiemmin koettu. Hiilidioksidia on ilmakehässä enemmän kuin miljooniin vuosiin.

Kuinka tiedämme, että ilmasto lämpenee?

Maata kiertävät satelliitit sekä muut ilmaston seuraamista helpottavat teknologiset edistysaskeleet antavat tutkijoille laajan kokonaiskuvan maailman tilasta. Tietoa on kerätty vuosien ja vuosikymmenten ajan hyvin laajasti merten ja ilmakehän lämpötiloista kasvihuonekaasujen pitoisuuksiin ilmakehässä.

Koottu valtava tutkimusaineisto todistaa ilmaston lämpenevän, lämpenemisen yhteyden kasvihuonekaasujen pitoisuuteen kasvuun ja kasvihuoneilmiön voimistumiseen.

Hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen lämpöä sitova luonne on tunnettu jo hyvin pitkään. Kasvihuonekaasujen vaikutus ilmakehän läpäisevään infrapunasäteilyyn ymmärretään hyvin ja se on kasvihuoneilmiön tieteellinen perusta. Kasvihuonekaasujen lisääntymisen vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen vallitsee tieteellisessä yhteisössä lähes täydellinen yksimielisyys.

Esimerkiksi: Lämpötila lisää veden haihtumista ja vesihöyry on tärkeä kasvihuonekaasu, koska se vaikuttaa koko maapallon säteilyspektrin aallonpituusalueella. Sen absoptiokyky on kuitenkin heikko hiilidioksidiin nähden.

Paleoklimatologien todisteet

Jäiden kairausnäytteet Grönlannista, Etelämantereelta ja vuoristojen jäätiköiltä osoittavat, että ilmasto reagoi ilmakehässä olevien kasvihuonekaasujen määrään. Vastaavia havaintoja voidaan tehdä puiden vuosirenkaista, valtamerten sedimenteistä, koralliriutoista ja sedimenttikivilajeista. Nämä tutkimukset tukevat väitettä, että ilmasto muuttuu, ja että muutokseen on vaikuttanut ihmisten toiminta.

Muinaisilmastoja tutkivien paleoklimatologien keräämän tutkimusaineiston mukaan nykyinen ilmaston lämpeneminen tapahtuu kymmenen kertaa nopeammin, kuin jääkausia seurannut ilmaston lämpeneminen.

Sedimentti tarkoittaa kerrostuvaa maa-ainesta, joka on siirtynyt paikalle veden, tuulen tai jäätikön vaikutuksesta. Tavallisimmin sedimenttejä syntyy merien, järvien ja jokien pohjiin, joihin joet ja tulvavedet kuljettavat maa-ainesta.” – Wikipedia

Paleoklimatologia on tiede, joka tutkii ilmaston yleistä luonnetta maapallolla ja sen eri alueilla ajalta ennen nykyisenlaisia meteorologisia mittaushavaintoja. Se selvittää muinaisen ilmaston vaihteluita analysoimalla fossiilikerrostumia ja jäätikköön kerrostunutta jäätä.”- Wikipedia

Lähde: Pixabay


Maailman keskilämpötila on kasvanut 0,9 astetta 1800-luvun lopulta


Lähde: ilmasto.org

O,9 asteen lämpeneminen ei vaikuta uhkaavalta.

Lämpeneminen on seurausta teollisuuden ja liikenteen tuottamien kasvihuonekaasujen määrän lisääntymisestä ilmakehässä. Ilmaston lämpeneminen ja kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä korreloivat hyvin vahvasti. Lämpeneminen, joka alkoi teollistumisen ajan alussa ja on vain kiihtynyt viimeisten 35 vuoden aikana.

Viisi mittaushistorian lämpimintä vuotta ovat seuranneet toisiaan vuoden 2010 jälkeen. Vuosi 2016 oli mittaushistorian lämpimin vuosi: kahdestatoista kuukaudesta kahdeksan oli historian lämpimimpiä kuukausia.

Lähde: https://climate.nasa.gov/vital-signs/global-temperature/


Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on vaihdellut 200 ja 400 ppm:n (parts per million) välillä noin 20 miljoonaa vuotta. Viimeisten 800 000 vuotta pitoisuus on vaihdellut välillä 180–300 ppm.

Nykyisin hiilidioksidin määrä on 380-400 ppm. Esiteolliseen aikaan nähden pitoisuus on noussut n. 100 ppm.

Kasvihuoneilmiöllä tarkoitetaan siis sitä, että osa maanpinnasta ylös heijastuvasta lämpösäteilystä jää lämmittämään ilmakehää ja maanpintaa. Maan lämpösäteily on pitkäaaltoista, minkä vuoksi ilmakehä absorboi sitä tehokkaasti; osa lämpösäteilystä säteilee takaisin alas.

Lähde: Pixabay


Kasvihuoneilmiö


Kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) tutkijoiden mukaan nykyinen ilmaston lämpeneminen johtuu 95 % todennäköisyydellä ihmisten tuottamien kasvihuonekaasujen vaikutuksesta kasvihuoneilmiöön. Ilmiö on tunnettu pitkään. Kasvihuoneilmiön vaikutuksia planeetan pintalämpötilaan voidaan selventää vertaamalla muutamia planeettoja keskenään:

Mars

Marsilla on hyvin ohut kaasukehä, jonka paine on vain 1/200-osa ilmakehän paineesta.

Vesihöyryä Marsin kaasukehässä on vain 1/1000 osa maan vastaavasta. Planeetan pinnalta heijastuva lämpösäteily ei lämmitä juurikaan kaasukehää, joten kasvihuoneilmiö on heikko (Marsin kaasukehän kasvihuoneilmiö on vain 7 °C (5–10 C).  Marsin keskilämpötila on -55 °C.

Lähde: Pixabay

Maa

Maata ympäröi noin 100 km paksu kaasukehä. Ilmakehä muodostuu lähinnä typestä (78 %) ja hapesta (21 %), Hiilidioksidia, argonia, metaania ja otsonia on prosentin verran ilmakehän kaasuista. Vesihöyryn määrä vaihtelee runsaasti. Kasvihuoneilmiöön vaikuttavia kaasuja ovat vesihöyry, hiilidioksidi, otsoni, metaani ja typpioksiduuli (ilokaasu).

Lisäksi ilmakehässä esiintyy vaihtelevasti erilaisia aerosoleja, eli pieniä hiukkasia, joiden vaikutus kasvihuoneilmiöön on päinvastainen.

Aerosolit ovat kiinteitä tai nestemäisiä kappaleita (tomua, tuhkaa, rikkihappoa, siitepölyä, merisuolaa sekä sumu- ja pilvipisaroita, jotka viilentävät ilmakehää. Aerosolien elinkaari ilmakehässä on kuitenkin kasvihuonekaasuja lyhyempi ja niiden määrä on huomioitu nykyisissä ilmastomalleissa.

Ilmakehä vaimentaa avaruudesta tulevaa säteilyä

Suurin osa alle 300 nanometrin säteilystä absorboituu jo ilmakehän ylimmissä kerroksissa. Lyhytaaltoisin gamma- ja röntgensäteily absorboituu ilmakehän yläosien atomeihin sekä happi- ja typpimolekyyleihin. Säteily hajottaa happimolekyylejä happiatomeiksi, jolloin syntyy otsonia.

Otsoni absorboi pitkäaaltoista ultraviolettisäteilyä. Näkyvän valon aallonpituudet läpäisevät ilmakehän. Ilmakehä sirottaa valoa; taivaan sininen väri tulee siitä, että lyhytaaltoinen sininen valo siroaa voimakkaammin kuin punainen valo. Infrapunasäteily absorboituu ilmakehän vesihöyryyn. Kasvihuoneilmiön vaikutuksesta maapallon keskilämpötila on 33 astetta lämpimämpi kuin ilman kasvihuoneilmiötä.

Lähde: Pixabay

Venus

Venuksen kaasukehästä 96 prosenttia on hiilidioksidia ja vain noin 4 prosenttia typpeä. Vesihöyryä on miljoonasosa siitä, mitä maassa.  Planeetan pintalämpötila on keskimäärin 460 astetta.

Venuksessa on tapahtunut karkaava kasvihuoneilmiö (runaway greenhouse effect), eli tapahtumasarja, jossa planeetan kasvihuoneilmiö alkaa voimistaa itseään. Venuksessa karkaava kasvihuoneilmiö tapahtui ehkä 3-4 miljardia vuotta sitten. Tämän seurauksena Venus on yli 400 °C kuumempi kuin mitä sen pitäisi olla. Venus on aurinkokuntamme kuumin planeetta, jopa aurinkoa lähempänä sijaitsevaa Merkuriusta kuumempi.

Lähde: Pixabay

Karkaava kasvihuoneilmiö

Karkaava kasvihuoneilmiö alkaa planeetalla, jossa on runsaasti vettä, mutta joka on lämpimämpi kuin maa. Merivesien haihtuminen vesihöyryksi lisää kasvihuoneilmiötä. Tämä nostaa planeetan lämpötilaa, minkä seurauksena yhä enemmän vettä haihtuu vesihöyryksi.

Reaktio jatkuu ja kiihdyttää itseään. Kun planeetta ja meret lämpenevät riittävästi, myös metaaniklatraattien eli metaanihydraattien sitomaa metaania vapautuu ilmakehään. Myös tämä kiihdyttää entisestään kasvihuoneilmiötä. Yhdysvaltojen geologinen tutkimuslaitos on arvioinut, että merenpohjan kerrostumissa mannerjalustojen rinteillä olevissa metaaniklatraattiesiintymissä on sitoutuneena kaksi kertaa enemmän hiiltä kuin kaikissa muissa fossiilisissa polttoaineissa yhteensä.

Vesihöyry hajoaa hapeksi ja vedyksi lämpötilan kasvettua riittävän korkeaksi. Happi ja vety häviävät avaruuteen. Planeetan edelleen kuumentuessa myös karbonaattipitoisiin kiviin sitoutunut hiili vapautuu. Planeetta on muuttunut täysin elinkelvottomaksi pätsiksi. Voisiko maalle käydä näin? Ei. Se ei onneksi ole mahdollista, sillä meriveden pitäisi lämmetä yli 30 asteiseksi.

Maapallon menneisyyteen mahtuu useita karanneita kasvihuoneilmiöitä, joista yksi aiheutti permikauden massasukupuuton. Se tappoi noin miljoonan vuoden aikana jopa 60 % kaikista lajeista sukupuuttoon.

Lähde.: Pixabay


Ilmastonmuutokseen vaikuttavat tekijät


Ilmastonmuutos on merkittävä pitkän aikavälin muutos globaalissa tai paikallisessa ilmastossa. Muutokset vaikuttavat usein sademääriin, lämpötiloihin ja muihin sääilmiöihin, kuten tuuliin ja myrskyihin. Usein ilmastonmuutoksella tarkoitetaan pitkän aikavälin muutoksia.

Muutoksia planeetan ilmastoon voivat aiheuttaa merien lämpömekanismeissa tapahtuvat muutokset, maapallon kiertoradan muutokset, mannerlaattojen liikkeet, auringon aktiivisuus, vulkaaninen toiminta ja kasvihuoneilmiön voimistuminen.

Ilmasto on herkkä ja haavoittuva systeemi, vaikka siinä tapahtuvat muutokset ilmenevät hitaasti. Maan ilmasto voi muuttua monista syistä. Esimerkiksi auringon aktiivisuus, maapallon kiertorata ja kallistuskulma, vulkaaninen toiminta, jäätyneiden merialueiden ja jäätiköiden määrä sekä toisaalta meri-ilmakehäjärjestelmän muutokset ja fossiilisten polttoaineiden päästöt vaikuttavat ilmastoon paikallisesti tai globaalisti. Merten suuri lämpökapasiteetti ja kyky kuljettaa energiaa selittää merten ilmastovaikutuksia.

Ilmaston sisällä tapahtuvat muutokset

Sää on epälineaarinen ja kaoottinen dynaaminen järjestelmä. Tästä syystä sään ennustaminen on hyvin vaikeaa. Ilmasto eli sään keskiarvo on havaintojen valossa ollut suhteellisen vakaa aivan viime aikoihin asti.

Lähde: Wikipedia

Termohaliinikierto

Termohaliinikierto, eli valtamerten lämpösuolavesikierto, on meriveden tiheyseroista johtuvaa veden kiertoa merissä syvävesien ja pintavesien välillä.

Veden tiheyserot johtuvat tavallisesti lämpö- ja suolapitoisuuksien eroista: viileä ja suolainen vsi on raskaampaa kuin lämmin ja vähäsuolainen vesi. Valtamerissä lämmin suolainen vesi on yleensä lähellä pintaa. Pintavesikerroksen alla on kylmempää ja vähäsuolaisempaa vettä.

Lämmin ja suolainen vesi sekä kylmä ja vähäsuolainen vesi eivät tavallisesti sekoitu. Napa-alueiden lähellä viileän pintaveden suolapitoisuus kasvaa, kun siitä poistuu suolatonta vettä haihtumisen ja merijään muodostumisen seurauksena. Näin vedestä tulee niin tiheää, että se valuu pohjaan. Tämä saa aikaan vaakasuuntaisen virtauksen, joka jatkuu, kunnes virtaus saavuttaa alueita, joissa se pääsee kohoamaan pintaan.

Tällaista nousua tapahtuu ilmeisesti vähitellen laajoilla alueilla, pääosin Etelämannerta kiertävän merivirran yhteydessä. Termohaliinikierto tapahtuu hitaasti. Laskevaa liikettä havaitaan Pohjois-Atlantilla ja Etelämerellä, jossa näkyy, miten kylmä vesi painuu lämpimämmän veden seassa syvyyksiin. Nousuliikettä on vaikeampi havaita.

Termohaliinikierto tuo lämpöenergiaa tropiikista napa-alueille, ja vaikuttaa siten napa-alueiden ilmastoon. Termohaliinikierron vaikutus voi olla jopa neljäsosa koko ilmakehän ja valtamerten yhteenlasketusta lämmönsiirrosta.

Ilmaston lämpenemisen ja siihen liittyvän makean veden tasapainon muutosten uskotaan muuttavan termohaliinikiertoa. Muutokset Golf-virrassa voivat teoriassa viilentää Pohjois-Euroopan, vaikka maapallon keskilämpötila jatkaisi kasvuaan.

Muita ilmastoon vaikuttavia ilmiöitä

Ilmastoon vaikuttavia tekijöitä on paljon. Mannerlaattojen liikkeet voivat vaikuttaa merivirtoihin. Auringon aktiivisuuden muutokset muuttavat ilmaston säteilypakotetta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Aurinkokunnan sisäisen dynamiikan aiheuttamat Maan kiertoradan säännölliset heilahtelut satojen tuhansien vuosien aikajänteellä aiheuttavat niin kutsutun jääkausisyklin (Milankovićin jaksot). Suuret tulivuorenpurkaukset voivat vaikuttaa ilmastoon hyvinkin äkillisesti.

Kasvihuoneilmiön vaikutus maapallon lämpötilaa säätelevänä järjestelmänä on elämän kannalta välttämätön.

David Spratt arvioi, että nykyinen hiilidioksidin määrä ilmakehässä on korkein 15 miljoonaan vuoteen.

Paleoklimatologian tutkimuksen kannalta on kiinnostavaa verrata nykyhetkeä keskiplioseenikauteen (3,3-3 miljoonaa vuotta sitten). Silloin vallitsi nykyistä lämpimämpi kausi. Tuolloin hiilidioksidipitoisuus oli >350 ppm ja pintalämpötilat arviolta 1,9–3,6 °C korkeampia kuin esiteollisena aikana.

Maapallon menneisyydessä tunnetaan useita ajanjaksoja, jolloin kasvihuoneilmiö on ollut hyvin voimakas. Ehkä tunnetuin esimerkki on permi- ja triaskauden välillä noin 250 miljoonaa vuotta sitten tapahtunut permikauden joukkotuho, eli maapallon suurin tunnettu lajien sukupuutto.

Lähde: Pixabay


Antroposeeninen ilmastonmuutos

Noin 100 vuotta sitten osoitettiin, että jos erilaisilla kaasulla täytettyjä lasiastioita säteilytettiin valolla tunnin ajan, eri kaasut lämpenivät eri tavoin. Tämä koe on toistettu tuhansia kertoja tuhansien ihmisten toimesta. Tulos on aina sama: hiilidioksidi lämpenee enemmän, kuin muut kaasut. Vaikutusta kutsutaan säteilypakotteeksi.

Koe osoittaa kiistatta, että noin viisitoista kertaa vesihöyryä tehokkaammin lämpenevä hiilidioksidi on vahvin kasvihuonekaasu.

Ilmastonmuutos on seurausta ihmisen toiminnasta – lähinnä teollisuuden ja liikenteen päästöistä. Joidenkin mielestä nykyistä epookkia pitäisi jo kutsua antroposeeni-kaudeksi, sillä ihmisperäisen ilmastonmuutoksen vaikutuksesta maapallolla on alkamassa täysin uusi kehityskulku.

Pahimpien uhkakuvien mukaan maapallon keskilämpötila kasvaa ihmiskunnan vaikutuksesta monella celsiusasteella vuoteen 2100 mennessä. Tämä tendenssi jatkuu todennäköisesti vuosisatoja.

Ilmastotutkijoiden vallitseva konsensus on, että maapallon keskilämpötila kasvaa vuoteen 2100 mennessä 1,5–6,0 °C. Keskilämpötilan kasvuun vaikuttaa se, saadaanko kasvihuonekaasujen määrä pysäytettyä tai käännettyä laskuun.

Jos nykyinen kehitys jatkuu, ilmakehän kasvihuonepäästöjen pitoisuus lähes kolminkertaistuu nykyisestä (Heikki Nevanlinna (toim.) 2008: Muutamme ilmastoa. Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden katsaus ilmastonmuutokseen).

Lähde: ilmasto.org

Ihmiskunnan päästöjen kehitys riippuu muun muassa poliittisesta tahdosta, tekniikan kehityksestä ja päästöjen rajoittamisyritysten vaikutuksista.


Säteilypakote (ilmastopakote, pakotevaikutus)

Säteilypakote on suure, joka kuvaa saapuvan ja poistuvan säteilyn välistä eroa. Positiivinen säteilypakote tarkoittaa ilmastoa lämmittävää vaikutusta, negatiivinen säteilypakote kertoo ilmastoa viilentävästä vaikutuksesta. Tämä voidaan mitata tehona pinta-alaan nähden ja sen yksikkö on W/m2.

Auringolla on lämmittävä positiivinen pakotevaikutus. Ilmakehä ja maan pinta absorboivat osan säteilystä ja osa heijastuu takaisin avaruuteen. Absorboidun ja heijastuneen säteilyenergian välinen tasapaino määrittää keskimääräisen lämpötilan maan pinnalla.

Muita pakotevaikutuksia:
– muutokset heijastavuudessa
– muutokset vulkaanisissa päästöissä
– kiertoratapakotteet
– muutokset kasvihuonekaasujen pitoisuuksissa.

”Auringon säteilyvoimakkuus maassa on keskimäärin 343 W/m². Tästä 235 W/m² lämmittää maapallon pintaa ja ilmekehää ja loput 108 W/m² heijastuu takaisin avaruuteen.” – Wikipedia

Vesihöyryn vaikutus kasvihuoneilmiöön on n. 60 % ja hiilidioksidin vaikutus n. 26 %, mutta koska hiilidioksidin säteilypakote on viisitoistakertainen vesihöyryyn nähden, hiilidioksidin määrän lisääntyminen ilmakehässä vahvistaa kasvihuoneilmiötä vesihöyryn lisääntymistä enemmän.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Hiilidioksidinmäärän lisääntymisen nostaessa lämpötilaa yhdellä celsius-asteella, veden haihtuminen lisääntyy ja näin syntyvä vesihöyry nostaa lämpötilaa edelleen yhdellä celsius-asteella. Lisäksi erilaiset seurannaisvaikutukset tehostavat lämpötilan kasvua: esimerkiksi sulavien jäätiköiden heijastusvaikutuksen väheneminen.Climate Sensitivity

Vesihöyry säilyy ilmakehässä muutamia päiviä, mutta hiilidioksidin elinkaari ilmakehässä voi olla jopa sata vuotta. Metaani on voimakas kasvihuonekaasu, mutta se säilyy ilmakehässä vain noin 12 vuotta. Typpioksidien elinkaari on noin 14 vuotta. How long do greenhouse gases stay in the air?

Mistä ilmaston antroposeeninen lämpeneminen johtuu?

Lämpenemiseen vaikuttavat ensisijaisesti kasvihuonekaasut, kuten hiilidioksidi-, metaani- ja typpioksiduuli ja vesihöyry sekä troposfäärin otsonipitoisuus.

Toisaalta aerosoleilla, eli ilmakehän erilaisilla pienhiukkasilla, on merkittävä ilmastoa viilentävä vaikutus. Tämä vaikutus on huomioitu ilmastomalleissa ja -ennusteissa.

Ongelmallista on, että pienhiukkasten elinkaari ilmakehässä on varsin lyhyt, kun kasvihuonekaasujen elinkaari puolestaan on pitkä. Aerosolien osuus suhteessa kasvihuonekaasuihin siis vähenee.

Typpioksiduulia syntyy nitraattien hajoamisen seurauksena lannoitetussa viljelymaassa. Ilmastoa lämmittävää typpioksiduulia muodostuu viljelysmaassa nitraattien hajotessa. Lannoitteiden käyttö lisää typpioksiduulipäästöjä.

” Suomessa metsät ovat nieluja eli ne sitovat hiilidioksidia noin 30 miljoonaa tonnia vuodessa. Sen sijaan suopellot ovat hiilidioksidin lähteitä, jotka tuottavat noin viisi miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa. Sekä luonnontilaiset että ojitetut suot ovat hiilidioksidin nieluja, mutta koska ne ovat myös metaanin lähteitä, niiden yhteenlaskettu kasvihuonetase vastaa noin yhtätoista miljoonaa tonnia hiilidioksidia.” – ilmasto.org

Rakentaminen

Kestävän kehityksen kannalta rakentaminen tuhlaa maailmanlaajuisesti noin puolet kaikista käytetyistä materiaaliresursseista, lähes puolet energiasta, 40 prosenttia vedestä ja 60 prosenttia viljelykelpoisesta maa-alasta.

Biosfäärin vaikutus

Kasvit tarvitsevat yhteyttämiseen hiilidioksidia, joten ne menestyvät hyvin hiilidioksidipitoisessa ilmassa. Uusimmat tutkimukset asettavat kuitenkin kyseenalaiseksi kasvillisuuden rehevöitymisen nettovaikutuksen, koska ilmaston lämmetessä maaperään varastoitunut hiili alkaa hajota lisäten ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta.

Kun jokin ilmastopakote, vaikkapa säteily, muuttaa ilmastoa, monet mekanismit voivat joko vahvistaa tai vaimentaa muutosta. Nämä ovat positiivisia ja negatiivisia takaisinkytkentöjä.

On lukemattomia lämpenemistä voimistavia positiivisia takaisinkytkentöjä, joita kaikkia ei ole huomioitu IPCC:n ilmastomalleissa. Tällaiset takaisinkytkennät liittyvät esimerkiksi jäätiköiden kiihtyvään sulamiseen, joka nopeuttaa meriveden lämpenemistä. Lisäksi Siperian ja Alaskan ikiroudan sulaminen vapauttaa ilmakehään  hiilidioksidia ja metaania.

Ihmisestä riippumattomat prosessit eivät riitä selittämään ilmastonmuutosta

Auringon säteilyn voimakkuus maan pinnalla muuttuu auringon erilaisten syklien mukaan. Esimerkiksi auringonpilkkujaksot ja maan kiertoradan muutokset ovat historiallisesti ohjanneet ilmaston lämpenemistä. Nyt meneillään oleva lämpeneminen ei liity auringonpilkkuihin, auringon voimistuneeseen säteilyyn tai kiertoradan heilahteluihin.

Eräät ilmakehän kaasut estävät lämmön pakenemisen planeetan pinnalta. Ilmakehän pitkäikäisiä ja jokseenkin pysyviä kaasuja, jotka eivät reagoi lämpötilan vaihteluun fysikaalisesti tai kemiallisesti, kutsutaan ”pakottaviksi” (forcing). Kaasut, jotka reagoivat fysikaalisesti tai kemiallisesti lämpenemiseen ovat ”takaisinkytkentöjä”.

Kolmen viime vuosikymmenen aikana luonnolliset tekijät ovat pikemminkin vaikuttaneet lievästi ilmastoa viilentäen. Lämpenemistä ei voi aukottomasti selittää ilman ihmisen vaikutusta.

Auringon säteilyvoimakkuuden ja kasvihuonekaasujen vaikutukset eroavat toisistaan. Kasvihuonekaasujen lisääntyminen lämmittää alailmakehää ja jäähdyttää yläilmakehää, koska kasvihuonekaasut päästävät vähemmän lämpösäteilyä yläilmakehän. Auringon säteilyvoimakkuuden kasvu lämmittää koko ilmakehää. Tämä vaikutus on todistettu kokeellisesti ja se on yksi vahvimmista ihmisperäisen ilmastonmuutoksen todisteista.

Viimeisten sadan vuoden aikana auringon aktivisuus on ollut ilmastoa hieman viilentävä, kiertoratapoikkeama tai runsas vulkaaninen toiminta eivät myöskään selitä lämpenemistä. Jäljelle jää se fakta, että hiilidioksidin määrä ilmakehässä on lisääntynyt 40 % sadan vuoden aikana.

Lähde: NASA

IPCC:n viides ilmastoraportti

YK:N alaisen kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) 1300 riippumatonta ilmastoasiantuntijaa uskoo, että yli 95 prosentin todennäköisyydellä ihmisten toiminta on lämmittänyt planeettaa viimeisten 50 vuoden aikana.

Teollisuus on kasvattanut ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta 280 miljoonasosasta 400 miljoonasosaan (eri lähteissä on pientä heittoa) viimeisten 150 vuoden aikana.

https://www.ipcc.ch/site/assets/uploads/2018/02/ipcc_wg3_ar5_summary-for-policymakers.pdf.


Uhkakuvia ja uutisa maailmalta


Lähes kuutta miljoonaa ihmistä uhkaa nousevat tulvavedet eteläisessä Aasiassa. Sadat tuhannet ovat jo joutuneet jättämään kotinsa ja kotiseutunsa äärimmäisen rankkojen monsuunisateiden vuoksi.

Tulvat seurasivat Intiassa ankaraa kuivuutta, äärimmäisiä hellejaksoja ja viikkoja kestänyttä vesipulaa. Lämpötilan seurauksena on kuollut ainakin 137 ihmistä. Se ei vaikuta pahalta. Ongelma on siinä, että mikäli pohjavesien määrä jatkaa laskuaan, viiden vuoden päästä 100 miljoonaa ihmistä joutuu selviämään ilman vettä, tai muuttamaan kotiseuduiltaan ilmastopakolaisina.

Afghanistanissa kuivuus on koetellut erityisesti perinteisiä maanviljelyalueita. Miljoonien on pitänyt muuttaa alueilta, joita uhkaa akuutti ruokapula.

Bangladeshissa runsaat monsuunisateet ovat katkaiseet teitä ja uhkaavat kokonaisia yhteisöjä. Erityisen heikko tilanne on rohingya-pakolaisilla, jotka asuvat heiveröisissä majoissa Myanmarin rajan tuntumassa.

Lähde: Pixabay

Tämä tapahtuu nyt. Miljoonat ihmiset altistuvat Aasiassa samaan aikaan  voimakkaiden monsuunisateiden aiheuttamille tulville ja toisaalta kuivuudelle. Vuoden 2015 pakolaiskriisiä pahempi ilmastopakolaisuuden aiheuttama massaliikehdintä on vain ajan kysymys.


Monsuunikatastrofi


Maatalous on ollut vuosisatoja riippuvainen vuosittaisista monsuunisateista. Jos monsuunisateet myöhästyvät, kuten tänä vuonna on tapahtunut, viljelymaat altistuvat kuivuudelle. Sadot kuivuvat ja vedestä on pulaa. Monsuunisateet vaikuttavat kahden miljardin ihmisen elinkeinoon ja elämään.

Sademäärät ovat Aasiassa vähentyneet dramaattisesti, mikä aiheuttaa kuivia kausia ja pulaa vedestä, mutta samalla voimakkaiden rankkasateiden määrä on lisääntynyt, ja niiden aiheuttamat nopeasti syntyvät tulvat katkovat teitä ja aiheuttavat maanvyöryjä, kertoo Nature.

Äärimmäisten rankkasateiden määrä on kolminkertaistunut Intian keskiosissa vuosien 1950 ja 2015 välisenä aikana. Tällä on ollut järkyttäviä vaikutuksia miljoonien ihmisten elinkeinoon, elämään, maanviljelyyn ja omaisuuteen.

Äärimmäisten rankkasateiden aiheuttamien tulvien, jatkuvien kuivuusjaksojen ja kasvavien lämpötilojen seurauksena pohditaan jo vakavasti, onko osa Intiasta muuttumassa täysin elinkelvottomaksi.

Mutta Intia ei ole ainoa maa, jossa sään ääri-ilmiöt aiheuttavat tuhoja. Tutkijoiden mukaan äärimmäisen kuumat hellejaksot lisääntyvät Etelä-Aasiassa, Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa. Tämä lisää ilmastopakolaisuuden painetta pohjoiseen.

Ilmaston lämpeneminen ei kohtele ihmisiä tasapuolisesti tai armollisesti

Ilmastonmuutos ei ole tulevaisuuden ongelma. Sen vaikutukset ovat jo nyt monien köyhien maapallon köyhimpien alueiden riesana. Maapallon keskilämpötila on kasvanut vasta 0,9 astetta, mutta nyt näyttää varmalta, että 1,5 astetta saavutetaan pian. Pariisin ilmastosopimuksessa lämpenemisen ylärajaksi määritelty 2 astetta ylittyy hyvin todennäköisesti 2050-2100.

Lähde: Pixabay

Jos Intia ei onnistu ratkaisemaan vesikriisiä viiden vuoden aikana, satojen miljoonien henki on vaarassa

Ilmastonmuutos ei etene tasaisesti. Joillain alueilla tulvat aiheuttavat tuhoja, toisaalla maastopalot, kuivuus tai äärimmäiset helleaallot. Eurooppa on vielä lintukoto. Me näemme ja luemme uutisia, mutta tosiasiassa emme oikein ymmärrä näkemäämme – uutiset ovat liian kaukana omasta arjestamme.

Välittömien ihmisille koituvien vaarojen lisäksi vaarassa on satojen miljoonien ihmisten elinkeinot. Tulvat kuluttavat maaperää, kuivuus ja kuumuus tuhoaa sadot, maastopalot polttavat kodit, äärimmäinen kuumuus tappaa terveitä ihmisiä – myös Euroopassa ja Ýhdysvalloissa.

Merenpinnan nousu uhkaa miljoonia esimerkiksi Bangladeshin rannikolla. YK:n mukaan seuraavan vuosikymmenen aikana ilmastonmuutos lisää absoluuttisen köyhien määrää 120 miljoonalla. Heidän vaihtoehtonsa on nääntyä nälkään tai etsiä elinkelpoisempia alueita muualta.

Stanfordin yliopiston tutkijat varoittavat, että köyhät maat köyhtyvät ilmastonmuutoksen seurauksena entisestään. Valtioidenkasvava sosioekonominen kuilu vaikuttaa väistämättä ilmastopakolaisuutta lisäten.

YK:n ihmisoikeuksien erikoislähettiläs Philip Alston sanoi hiljattain, että edessä on ilmasto-apartheid, joka jakaa ihmiset pieneen vähemmistöön, jolla on varaa paeta, nälkää, ilmaston ääri-ilmiöitä ja kurjuutta ilmastoituihin ja vartioituihin kartanoihin, sekä siihen valtavaan enemmistöön, joka joutuu kärsimään ilmastonmuutoksen seuraukset.

Alston toteaa, että vaikka kehittyneen maailman rikkaat valtiot ja kaupungit selviävät ilmastonmuutoksen ensioireista, he eivät voi välttää sitä, miten äärimmäiset ilmasto-olosuhteet kurittavat heikommassa asemassa olevia maita.

Ilmastopakolaiset

Norjalaisen pakolaisneuvojan mukaan vuosittain 26 miljoonaa ihmistä evakuoidaan tai pakenee kotiseuduiltaan ilmastonmuutoksen vaikutusten seurauksena jo vuonna 2045. Siis yksi ihminen joka sekunti.

Valtaosa ilmastopakolaisista sijoitetaan omiin maihinsa, mutta rajat ylittävien pakolaisten määrä on kasvussa. Ilmastonmuutos ei ole ainoa pakolaisuuteen vaikuttava tekijä, sillä sitä tehostaa etnisten, uskonnollisten ja seksuaaliselta suuntautumiseltaan valtaväestöstä poikkeavien vainot ja heihin kohdistuva väkivalta. Tänä vuonna näitä vainoja pakenee 70 miljoonaa ihmistä.

ABC:n julkaiseman muistion mukaan pelkästään Austraiaa uhkaa jopa 100 miljoonan ilmastopakolaisen vyöry lähivuosina. Suurin osa pakolaisista joutuu jättämään Indónesiassa ja Tyynellä valtamerellä sijaitsevat nousevan merenpinnan ja sään ääri-ilmiöiden uhkaamat saaret.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa pakolaisuus on kasvattanut kansallismielisen, maahanmuuttovastaisen äärioikeiston kannatusta. Australia, joka on yksi pahimpia saastuttajia, suhtautuu äärimmäisen nihkeästi kaikkiin pakolaisiin.

YK:n pakolaissopimus ei tällä hetkellä tunnusta ilmastopakolaisia kansainvälisen lain turvaa edellyttäviksi turvapaikanhakijoiksi. Ilmastopakolaisilta voidaan siis estää turvapaikanhakuprosessi ja heitä voidaan kohdella laittomina maahantulijoina.

CNN

Ilmastotieto

Ilmasto.org

Ilmasto-opas.fi

Wikipedia: Ilmastonmuutos

Wikipedia: Kasvihuoneilmiö

WWF

Lähde: Pixabay




Näkökulma: Quo Vadis Europa?

Minne menet, Eurooppa, kysyi komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker pari vuotta sitten saatuaan ilmoituksen Britannian eroprosessin käynnistämisestä. Samassa yhteydessä Juncker lainasi myös ranskalaisen Robert Schumanin puhetta vuodelta 1950:

”Eurooppaa ei tehdä yhdellä kertaa tai yhden suunnitelman mukaan. Se rakennetaan konkreettisin saavutuksin, jotka luovat todellista yhteishenkeä”.

Robert Schumanin 9. toukokuuta 1950 lehdistötilaisuudessa pitämä puhe oli Euroopan unionin alku. 69 vuotta myöhemmin 51 % (eli karkeasti 215 miljoonaa) äänioikeutettua äänesti Euroopan parlamenttivaaleissa. Enemmistö äänestäjistä tuki EU:n integraatiokehityksen syventämistä.

Äänestysaktiivisuus jäi varsin matalaksi, mutta nämä olivat ensimmäiset vaalit sitten vuoden 1979 parlamenttivaalien, jolloin äänestysaktiivisuus tosiasiassa kasvoi edellisiin vaaleihin verrattuna. Sitä voi pitää hyvänä enteenä Euroopan tulevaisuudelle.

Eurovaalien äänestysaktiivisuus


Vaalit ja Euroopan poliittinen linja


Parlamentin perinteiset suuret puolueet, EPP ja S&D, olivat vaalien suurimpia häviäjiä. Voittajia olivat kansallismieliset EU-kriittiset puolueet (EFDD, ENF), sekä EU-myönteiset liberaalit (ALDE+R ja Greens/EFA).

Parlamentin paikkajako

Vaalien jälkeen poliittinen jako oikeistoon ja vasemmistoon horjahti perinteisiltä raiteiltaan. Oikeisto ja vasemmisto liukuivat selvästi kohti keskustaa. Europarlamentti jakaantui progressiivisiin ja nationalistisiin edustajiin. Progressiiviset haluavat viedä Euroopan integraatiota eteenpäin, kun nationalistit puolestaan haluavat palauttaa Euroopan kansallisvaltioiden aikaan – aikaan ennen ylikansallista Euroopan unionia.

Perinteisellä arvokartalla oikeisto ja vasemmisto lähentyivät toisiaan, sillä molempia ryhmiä yhdistää vahva usko ja halu Euroopan unionin yhdentymiskehityksen syventämiseen.


Mitä seuraavaksi?


Suurten puolueiden tappiota seuraa lähiviikkoina kädenvääntö komission puheenjohtajan paikasta. Perinteisesti virka on kuulunut parlamentin suurimman puolueen kärkiehdokkaalle.

Koska EPP säilyi suurimpana puolueena, kuuluisi komission puheenjohtajan virka tradition mukaan Manfred Weberille. Toisaalta EPP kärsi vaaleissa huomattavan tappion, mikä ei voi olla vaikuttamatta puolueen kärkiehdokkaan asemaan puheenjohtajaneuvotteluissa.

Myös S&D menetti kymmeniä edustajia, joten sosialistien Frans Timmermans saattaa jo olla ulkona puheenjohtajapelistä.

Weber, Vestager vai joku muu?

Angela Merkelin näkemyksen mukaan perinteitä pitää kunnioittaa, joten komission puheenjohtajan paikka kuuluisi Manfred Weberille. Emmanuel Macron haluaisi nähdä komission puheenjohtajana suuren vaalivoiton saaneen ALDE:n kärkiehdokkaan Margrethe Vestagerin.

Valitaanko tanskalainen nainen komission puheenjohtajaksi? Se ei tunnu mahdottomalta skenaariolta.

Uskon, että parlamentissa ALDE, S&D, GUE/NGL ja Vihreät tukevat Vestageria, kun taas EPP ja ECR asettuvat melko varmasti Weberin valinnan taakse. Muilla kärkiehdokkailla ei todennäköisesti ole suuren suuria mahdollisuuksia komission puheenjohtajaksi.

Macron ja Merkel yrittävät ministerineuvostossa varmasti saada tukea omille ehdokkailleen. Neuvosto päättää (määräenemmistöllä, ketä kärkiehdokkaista se ehdottaa puheenjohtajaksi, jonka jälkeen parlamentti äänestää ehdokkaan virkanimityksestä. Valinta edellyttää parlamentin ehdottoman enemmistön tuen.


Kansallismielisten nousu ja uho


Eurovaaleissa ennakoitiin kansallismielisten puolueiden tsunamia. Suuri vaalivoitto jäi toteutumatta. Kansallismieliset lisäsivät paikkojaan Euroopan parlamentissa, mutta selvästi vähemmän kuin ennakolta arveltiin. Tsunami laantui tuulenpuuskan aiheuttamaksi pintaväreilyksi.

Oikeistopopulistisia ja kansallismielisiä puolueita ei kuitenkaan voi enää sivuuttaa olankohautuksella tai kiinnostavina poliittisina kuriositeetteina. Marine LePen, Mateo Salvini, Viktor Orban ja Nigel Farage ovat saaneet Euroopan liberaaleja arvoja ja maahanmuuttoa vastustavat ihmiset kokoamaan voimiaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa.

Levottomuuksien ja äärioikeiston kasvun hillitsemiseksi myös kansallismielisten äänen on annettava kuulua. Kaikki kansallismielisten politiikan uhkakuvat ja ongelmat eivät ole perusteettomia. Monet asiat Euroopan unionissa edellyttävät pikaisia korjaustoimia eurooppalaisten koheesion ja yhteenkuuluvaisuuden lisäämiseksi.

Farage ja Brexit Party

Huikealla yli 30 prosentin kannatuksella Euroopan parlamenttiin marssinut Nigel Faragen johtama Brexit Party on erikoinen ilmiö, jolla ei ole muuta puolueohjelmaa, kuin Britannian EU-eron vauhdittaminen ja EU:n päätöksentekoprosessien häiritseminen kaikin mahdollisin tavoin. New York Timesin tuoreen artikkelin mukaan Nigel Farage on Euroopan vaarallisin mies.

Brexit Partyn huima vaalimenestys ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että brexit kaduttaa, tympäisee tai kyllästyttää jo monia brittejä. Brexit Partyn keräämästä kolmanneksen äänisaalista huolimatta selkeä enemmistö Britannian europarlamentaarikoista kannattaa edelleen Euroopan unionia.

Corbyn ja uusi brexit-äänestys?

Työväenpuolueen Jeremy Corbyn kiirehti maanantaina laskelmoimaan, että jos eurovaalit olisivat olleet kansanäänestys Britannian EU-erosta, suurin osa briteistä ei näiden vaalien perusteella haluaisikaan erota Euroopan unionista. Corbyn spekuloi tuloksella, mutta hän on taipumassa toisen kansanäänestyksen järjestämisen kannalle.

”These elections became a proxy second referendum. Over the coming days we will have conversations across our party and movement and reflect on these results on both sides of the Brexit divide.” – Jeremy Corbyn

Millä logiikalla brexit-puolen voitto kääntyy brexit-puolen tappioksi?

Jos eurovaalien tulos heijastelee brittien yleistä EU-linjaa, olisi brexit-puoli näissä vaaleissa hävinnyt EU-kansanäänestyksen. Logiikka on se, että Britanniassa EU-myönteiset puolueet keräsivät yhteensä selvästi suuremman kannatuksen kuin Brexit Party ja muut kansallismieliset puolueet. Tähän huomioon myös Jeremy Corbyn tarttui.

Business Insider julkaisi oheisen taulukon, jossa eurovaaleihin osallistuneiden EU-myönteisten äänet ovat vasemmalla ja EU:n vastustajien äänet oikealla.
Eurovaaleissa annettujen äänten perusteella 55,3 prosenttia briteistä kannattaa EU-jäsenyyttä ja 44,7 % kannattaa eroa Euroopan unionista. Tulos korreloi aiemmin tehtyjen galluppien kanssa. Se on myös yhteensopiva vuodesta 2016 alkaen kuukausittain toteutettujen YouGov-kyselyiden keskiarvon kanssa. Oheinen taulukko.

Kuvan lähde: Business Insider

Brexit Partyn huomattavasta äänisaaliista huolimatta Britannia on pohjimmiltaan edelleen EU-myönteinen valtio. Jeremy Corbyn tukee toista kansanäänestystä EU-jäsenyydestä. Jos sellainen toteutuu, EU-jäsenyyden kannatus todennäköisesti voittaa. Ei siis ole lainkaan odottamatonta, että toisen kansanäänestyksen vastustus on kiivasta kovimpien brexit-demagogien joukoissa.


Brexit: Varoittava esimerkki


Brexit on varoittava esimerkki. Se on johtanut poliittisen päätöksenteon halvaantumiseen parlamentin alahuoneessa, jakanut kansaa ja kasvattanut itsenäistymishaluja sekä Skotlannissa että Pohjois-Irlannissa.

UK haluaisi EU:n jäsenedut ilman jäsenyyteen liittyviä velvollisuuksia. Tämä asenne Britannialla on ollut EEC-jäsenyyden alusta (1973) alkaen.

Ranskan Charles de Gaulle vastusti 1960-luvulla Britannian EEC-jäsenyyttä, koska piti brittejä kyvyttöminä yhteistyöhön. De Gaulle kaatoi brittien kaksi ensimmäistä jäsenhakemusta, mutta 1973 Britannia hyväksyttiin EEC:n jäseneksi.

Brexit on poliittista teatteria ja farssi, mutta kuinka tähän tultiin?

Kelataan historiaa pikakelauksella muutama vuosi taaksepäin. Britannian pääministeri David Cameron pelasi upporikasta ja rutiköyhää kiristämällä EU:lta lisää etuja Britannialle. Sellaiseen EU ei voinut suostua, koska se olisi kyseenalaistanut koko EU:n.

Vuonna 2013 Cameron lupasi briteille, että hän järjestää kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä, jos EU ei voi tarjota briteille parempia jäsenehtoja.


Cameronin uhkapeli meni reisille


Voitettuaan parlamenttivaalit 2015, Cameron toteutti antamansa lupauksen kansanäänestyksen järjestämisestä. Hän neuvotteli kulisseissa samaan aikaan Britannialle eräitä erityisoikeuksia, joiden hän toivoi vakuuttavan kansan äänestämään EU-jäsenyyden jatkamisen puolesta. Se oli hyödytöntä.

Leave.EU-kampanja aloitti valtavan propagandakampanjan, jossa tosiasioilla ei ollut suurta merkitystä. Brexit-kampanja vetosi taitavasti brittien tunteisiin ja etenkin pelkoihin.

23. kesäkuuta 2016 72,2 % Britannian äänioikeutetuista antoi äänensä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä. Ennakkoon tehtyjen kyselyiden perusteella EU:n kannatus oli eroa haluavien kannatusta korkeampi.

Äänestystulos ei kuitenkaan noudattanut EU:n kannattajien käsikirjoitusta, ja odottamaton tulos oli monelle shokki: 51,89% äänensä antaneista briteistä kannatti Britannian eroa Euroopan unionista ja 48,1 % kannatti EU-jäsenyyden jatkoa.

Tietämättömyys on hedelmällistä maaperää peloille, ja pelkoja populistit osaavat hyödyntää

Jälkeenpäin on spekuloitu, että tietämättömyys, turhautuminen, maahanmuuttovastaisuus ja kaipuu menneisyyteen johtivat brexit-leirin voittoon. Washington Post kertoi, että ”Mitä tapahtuu, jos lähdemme EU:sta” -hakujen määrä kolminkertaistui heti vaalituloksen selvittyä. Toiseksi eniten etsittiin tietoa hakusanoilla ”Mikä on EU”.

Leave.EU-kampanja loi ansiokkaasti uskottavia uhkakuvia, jotka eivät vastanneet todellisuutta. Brittejä peloteltiin mm. Turkin EU-jäsenyydellä ja sen seurauksena Britanniaan tulevilla miljoonilla vierastyöläisillä.

Tällainen viestintä oli harhaanjohtavaa, sillä Turkki ei täytä EU-jäsenyyden ehtoja, ja toisaalta uusien jäsenten ottaminen edellyttää yksimielisen päätöksen ja siten britit olisivat voineet estää Turkin jäsenyyden siinäkin tapauksessa, että EU-jäsenyys olisi ollut teoriassa mahdollinen.

Maahanmuuttajia myös syytettiin terveydenhuollon kuormittamisesta, vaikka todellisuudessa maahanmuuttajat käyttivät terveydenhoitopalveluja suhteellisesti brittejä vähemmän, ja joka kolmas maassa työskentelevä lääkäri on ulkomaalaistaustainen.

Brexit-äänestyksen jälkeen tuhannet eurooppalaiset vierastyöläiset lähtivät maasta. Britanniassa on 40 000 sairaanhoitajan vajaus, mutta epävarmuus ja suoranainen rasismi pelottavat esimerkiksi puolalaisia sairaanhoitajia siinä määrin, että he eivät halua lähteä Britanniaan.

”Brexitin puolesta kampanjoinut siipi käytti brittien tietämättömyyttä taitavasti hyväkseen. Se vetosi esimerkiksi maahanmuuttajista huolestuneisiin kansalaisiin kertomalla, että EU:sta lähteminen tarkoittaisi automaattisesti maahanmuuttajien määrän vähenemistä. Kuitenkin vuonna 2015 maahan tuli enemmän siirtolaisia EU:n ulkopuolisista maista kuin EU-maista, minkä vuoksi ero EU:sta ei vaikuttaisi merkittävästi siirtolaisten määrään.” – Kaleva

Brexit-äänestyksen äänet jakautuivat epätasaisesti

Nuoret ja korkeasti koulutetut kaupunkilaiset äänestivät todennäköisemmin EU-jäsenyyden puolesta, kun keski-ikäiset ja ikääntyvät maalla asuvat sekä vähemmän koulutetut kallistuivat eron puolelle. Äänestys jakoi kansan iän, koulutuksen ja asuinpaikan perusteella. Myös muissa isoissa kaupungeissa, kuten Liverpoolissa ja Manchesterissa äänestettiin EU-jäsenyyden puolesta.

BBC:n mukaan 18-24-vuotiaista jopa 73 prosenttia äänesti EU-jäsenyyden puolesta. Jäsenyyttä kannattivat myös suurin osa 25-44-vuotiaista. Yli 65-vuotiaiden EU-kannatus oli kaikkein vähäisintä.

Skotlannissa, Pohjois-Irlannissa ja Lontoossa enemmistö äänesti EU:ssa pysymisen puolesta. Wales kallistui eron puolelle, vaikka pääkaupunki Cardiff äänesti jäsenyyden puolesta.

Kartan lähde: Worldmapper

Brexit means Brexit!

Äänestystuloksen selvittyä pääministeri Theresa May totesi painokkaasti: ”Brexit means Brexit!”. Siitä alkaen neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulokseen on suhtauduttu sitovana kansanäänestyksenä.

Vuoden 2017 maaliskuussa parlamentti hyväksyi lain, joka valtuutti maan hallituksen aloittamaan toimet eron toteuttamisesta. 29. maaliskuuta pääministeri Theresa Mayn johtama hallitus aktivoi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 50. artiklan. Eroprosessin aktivoimisesta lähetetyn ilmoituksen vastaanotti Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk. EU vastasi esittämällä Britannialle joukon vaihtoehtoja tulevien suhteiden perustaksi.

50. artiklan aktivoimisesta alkoi kahden vuoden mittainen siirtymäaika, jolloin UK ja EU neuvottelivat sopimuksen suhteiden jatkosta. Britannian pääneuvottelija oli vuoteen 2018 asti David Davis ja EU:n neuvottelijana toimi Michel Barnier. EU esitti hyvin nopeasti Britannialle joukon vaihtoehtoja yhteistyön jatkamiseksi. Mikään EU:n tarjoamista valmiista vaihtoehdoista ei kuitenkaan sopinut briteille.

Intensiiviset neuvottelut EU:n ja UK:n välillä jatkuivat kaksi vuotta. Lopulta sopimusluonnos saatiin valmiiksi. EU27 hyväksyi yksimielisesti luonnoksen, mutta Britannian parlamentti hylkäsi kahden vuoden neuvotteluissa aikaansaadun sopimuksen 15. tammikuuta 2019 äänestyksessä luvuin 432-202.

Sopimuksen kaaduttua Theresa May ilmoitti 29.1. brittien hakevan EU:lta joitain muutoksia neuvoteltuun sopimuksen. Tämän jälkeen myös toinen äänestys kaatui äänin 391-242 12. maaliskuuta. Kolmas äänestys järjestettiin 29. maaliskuuta ja sekin kaatui.

Sopimuksen kaaduttua parlamentin alahuoneessa, brittien oli haettava ja EU:n oli periaatteessa myönnettävä Britannialle jatkoaika. Sopimukseton ero pelottaa molempia osapuolia.

Jean-Claude Juncker ja muut Euroopan unionin korkeat edustajat ovat tyrmänneet täysin brittien toiveen sopimuksen avaamisesta. Pöydällä on kolme vaihtoehtoa: 1) Ero neuvotellun sopimuksen mukaisesti, 2) Ero ilman sopimusta tai 3) Ei eroa. Britannian venkoilu ja kyvyttömyys tehdä päätöksiä on saanut Brysselin tuskastumaan. Lisäajan tarjoaminen briteille johti siihen, että britit äänestivät eurovaaleissa (laillisuuskysymys). Tilanne vaikuttaa EU:n politiikkaan ja päätöksentekoon. Monikaan ei toivo Britannian eroavan EU:sta, mutta yhä useammat Brysselissä ajattelevat ”Brexit means brexit!” ja, että eron venyttäminen ei ole kenenkään etu.


Britannialle tarjotut sopimusvaihtoehdot


Oheinen kaavio näyttää EU:n Britannialle tarjoamat sopimusvaihtoehdot ja syyn, miksi ne eivät sopineet briteille. Esimerkiksi Norjan malli ei sovi, koska UK haluaa erota Euroopan tuomioistuimesta, eikä hyväksy vapaata liikkuvuutta. Sveitsin malli ei käy, koska se edellyttää vapaan liikkuvuuden. Britit eivät myöskään halua maksaa Euroopan yhteismarkkinoille pääsystä tai implementoida EU-lainsäädäntöä kuten Norja ja Sveitsi. Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä realistisiksi vaihtoehdoiksi jäi Etelä-Korean ja Kanadan malli tai sopimukseton ero.
Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan välinen raja ongelmakohtana

UK:n eron jälkeen Pohjois-Irlannin ja Irlannin välisestä rajasta tulee EU:n ulkoraja. Molemmat osapuolet ovat asettaneet tavoitteeksi ns. kovan rajan välttämisen, mutta käytännön ratkaisun löytäminen ongelmaan on ollut hyvin vaikeaa.

”Britannian hallitus on ilmoittanut haluavansa osan sisämarkkinoiden hyödyistä ilman, että Britannialla olisi kaikkia sisämarkkinoihin liittyviä velvoitteita. EU:n sisämarkkinoilla vallitsee neljä vapautta: tavaroiden, palveluiden, pääoman ja ihmisten vapaa liikkuvuus. Näistä viimeistä Britannian hallitus haluaisi rajoittaa. Yhteiset markkinat edellyttävät yhteistä säätelyä. Muuten osa sisämarkkinoilla toimivista yrityksistä voisivat hyötyä muita yrityksiä kevyemmästä säätelystä. Tämän varmistamiseksi sisämarkkinoille osallistuvien maiden tulee sitoutua noudattamaan Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksiä, mikä ei ole sopinut Britannialle.”Eurooppatiedotus


Kuinka brexit on jo vaikuttanut Britannian talouteen


Brexit maksaa UK:n taloudelle miljardi dollaria viikossa eli 6 miljoonaa dollaria tunnissa, kirjoitti CNN Business 22.maaliskuuta.

Ennen brexit-äänestystä Iso-Britannia oli maailman viidenneksi suurin talous, mutta nyt Ranska on noussut sen edelle. Britannia oli nopeimmin kasvava G7-talous, mutta äänestyksen jälkeen se putosi talouskasvultaan hitaimmin kasvavaksi G7-maaksi.

Vuoden 2016 äänestys johti punnan kurssin dramaattiseen syöksyyn ja hidasti Britanniaan tehtäviä investointeja. Englannin pankin laskelmien mukaan Britannian talous on nyt 2 prosenttia pienempi kuin mitä se olisi, jos EU-puoli olisi voittanut kansanäänestyksen.

Britannian sekava ja päämäärätön politiikka voi pahimmillaan johtaa sopimuksettomaan eroon, joka Englannin pankin mukaan olisi vaikutuksiltaan pahempi kuin vuoden 2008 finanssikriisin aiheuttama taantuma.

Investoinnit teollisuuteen romahtivat, mutta kasvoivat 3,7 % vuonna 2018, kun muissa G7-maissa investointien kasvu oli 6 prosentin luokkaa vuosittain. Luottamus talouteen on romahtanut alimmalle tasolle vuosikymmeneen.

Tavallisten ihmisten elämässä vaikutukset tuntuvat punnan kurssin heikentymisenä. Punnan kurssi suhteessa dollariin on heikentynyt15 %, mikä näkyy kuluttajahintojen kasvuna. McDonalds ja KFC (Kentucky Fried Chicken) varoittivat suurten brittiläisten kauppaketjujen tapaan, että sopimukseton ero johtaa väistämättä tuotanto- ja elintarvikeketjujen vakaviin ongelmiin.

Brittiläiset pankit ja finanssialan laitokset ovat siirtäneet 1,3 biljoonan dollarin edestä toimintojaan mm. Irlantiin, Ranskaan, Saksaan ja Alankomaihin. Sony ja Panasonic siirtävät pääkonttorinsa Alankomaihin. Nissan keskeytti suunnitelmat uuden automallin valmistamisesta Britanniassa. Saksalainen Schaeffler lopettaa kaksi kolmesta Britannian tehtaastaan.

Britannian korkeimmat teollisuuden ja kaupan alan liittojen johtajat (Confederation of British Industry, Trades Union Congress) antoivat julkilausuman, että sopimukseton ero aiheuttaa kansallisen hätätilan ja sellaista ei voida sallia. Julkilausumassa todettiin, että sopimuksettoman eron taloudelliset vaikutukset tuntuisivat vielä tulevien sukupolvien elämässä.


Lista järjestöistä, valtioista ja ihmisistä, jotka ovat varoittaneet brexitin negatiivisista vaikutuksista Britannialle, Euroopalle ja koko maailmalle


– Britannian valtiovarainministeriö (The Treasury)
– Englannin pankki (The Bank of England)
– Kansainvälinen valuuttarahasto – IMF (International Monetary Fund)
– Maailman pankki (The World Bank)
– Maailman kauppajärjestö WTO (World Trade Organisation)
– G20
– IFS (Institute for Fiscal Studies)
– LSE (London School of Economics)
– The Financial Times
– OECD (Organisation Economic Cooperation + Development)
– The CBI (Confederation of British Industry)
– Yhdysvaltojen hallitus – US Government (our biggest non-EU trading partner)
– Kiinan hallitus – Chinese Government (our 2nd biggest non-EU trading partner)
-Japanin hallitus – Japan Government (our 3rd biggest non-EU trading partner)
– Intian hallitus – Indian Government (our 4th biggest non-EU trading partner)
– Suurin osa yllämainittujen maiden bisnesjohtajista.

Brexitin aiheuttama taloudellinen epävarmuus lisääntyy, kuten oheiset Harvard Business Review’n kaaviot osoittavat.


Minne menet Eurooppa?


Kukaan ei tiedä miten brexit lopulta etenee. Ehkä koko prosessi jää historialliseksi horjahdukseksi ja yhteistyö jatkuu. On hyvin mahdollista, että britit lähtevät Euroopan unionista ovet paukkuen ilman sopimusta.

Jälkimmäinen tapaus aiheuttaisi todennäköisesti maailmanlaajuisen taantuman tai laman, sillä Britannia ei ole pieni talous, kuten Kreikka. Lontoon Cityn läpi kulkee viidennes maailman rahavirroista. Euroopassa ja Britanniassa ero johtaisi todennäköisesti miljoonien työpaikkojen menetyksiin ja kuluttajahintojen tuntuvaan kasvuun.

Britannian uusien kauppasopimusten neuvottelut eivät tule olemaan yhtään helpompia kuin neuvottelut EU:n kanssa. WTO-vaihtoehtoa eivät halua edes Leave.EU-kampanjan vetäjät.

USA on jo esittänyt 18-sivuisen listan edellytyksistä, joiden pohjalta neuvottelut brittien kanssa voidaan aloittaa. Tämä muistio heittää kylmää vettä niiden brittien niskaan, jotka uskoivat, että UK tekee mahtavat kauppasopimukset USA:n ja Kiinan kanssa.

USA:n kanta oli yksiselitteinen: sopimus meidän kanssa tai sopimus Kiinan kanssa, mutta ei molempia. Sen lisäksi USA:n vaatimukset velvoittaisivat brittejä laskemaan tuoteturvallisuusstandardeja tasolle, joka väistämättä vaikuttaisi negatiivisesti EU:n kanssa käytävän kauppaan.

EU:lle Britannian ero on huono asia, mutta 27 valtion tiivistyvän unioni, noin 450 miljoonan ihmisen sisämarkkinat, yhteinen lainsäädäntö, yhteiset tuoteturvallisuusstandardit, tulliliitto ja tuoreet vapaakauppasopimukset Kanadan ja Japanin kanssa pehmentävät varmast pahinta iskua.

Euroopalla on edessään kuitenkin vakavia ongelmia, joista brexit on vain yksi. USA:n ja Kiinan kauppasota vaikuttaa globaalisti talouskehitykseen. Taantuman tai laman merkkejä on jo ilmassa. Tilannettaei helpota yhtään Italian ylivelkaantuminen ja Mateo Salvinin halu edelleen kasvattaa Italian velkaantumisastetta tai kansallismielisten pyrkimykset horjuttaa Euroopan unionia.

Kansainvälisten suhdanteiden heikkeneminen brexitin ja USA:n ja Kiinan kauppasodan seurauksena saattavat aiheuttaa Italian velkakriisin läjähtämisen käsiin samalla tavoin kuin 2008 finanssikriisi käynnisti Kreikan velkakriisin.

Italia on sen verran suuri talous, että EU ei sitä voi nostaa kuiville uppoamatta itse syvälle suohon. Niin kutsuttu ”perma-taantuma” saattaa laukaista 2 biljoonan euron talouskriisin, joka uhkaa koko valuuttaunionia.

Italian velkaantumisen syyksi on usein mainittu valuuttaunioni ja euro, mutta mikäli tähän kaavioon on uskominen, on velkaantuminen kiihtynyt vuoden 2008 jälkeen. Vaikka yli 100 prosentin velkaantumisaste on aika hurja, se ei vielä ole kriittinen.

Kansallismielisten pelot maahanmuutosta ovat taloudellisten näkymien ja ilmastonmuutoksen rinnalla hyvin merkityksettömiä, vaikka tunteisin vetoavia. Viime vuonna EU:n alueelle tuli noin 20 000 turvapaikanhakijaa, joista Suomeen noin 2400.

Angela Merkel muistutti hiljattain Eurooppaa, että toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälinen politiikka on tullut päätepisteeseensä.

Euroopan on oltava yhtenäinen, jotta se voi varautua ja kestää Kiinan, Venäjän ja USA:n luomat taloudelliset ja poliittiset uhkakuvat. Trumpin valtaannousun jälkeen Atlantin valtamereen on noussut jäinen muuri ja perinteinen taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen liittolaisuus horjuu. Tämä varmasti on vaikuttanut siihen, että kaikki Euroopan parlamentin puolueet kannattavat yhteistä puolustusta ja EU-maiden asevoimien syvempää integraatiota.

Eurooppa on valtavien haasteiden edessä. Ongelmia ei kuitenkaan voi paeta. Tavalla tai toisella globaalit ongelmat löytävät meidät, vaikka pakoilisimme kaikkia vastuita, eroaisimme EU:sta ja laittaisimme rajat kiinni, kuten eräät suomalaiset poliitikot toivovat. Paras tae hyvinvoinnin ja turvallisuuden säilymiselle Suomessa on yhteinen ja yhteistyökykyinen Eurooppa.




London Calling: We are not Afraid!

Keskiviikkona 22.3.2017 auto kiihdytti Lontoossa useiden Westminsterin sillalla liikkuneiden jalankulkijoiden päälle jättäen jälkeensä kymmeniä vakavasti tai kuolettavasti loukkaantuneita. 

Jalankulkijoihin törmännyt auto jatkoi sillan yli kohti parlamenttitaloa, jota ympäröivään metalliaitaan se törmäsi. Autosta nousi mustiin pukeutunut Englannissa syntynyt kahdella pitkällä veitsellä varustautunut mies, joka ryntäsi ensiksi aseettoman poliisin kimppuun surmaten tämän useilla veitseniskuilla. Tämän jälkeen mies yritti jatkaa parlamenttitaloon, mutta hyökkäys päätyi aseistettujen poliisien tappaviin luoteihin.

London Calling: We are not Afraid!

Hyökkäyksessä ainakin kolme sivullista menehtyi ja kolmisenkymmentä sai vammoja.

Viranomaiset ovat julkaisseet kolmen iskussa menehtyneen henkilöllisyyden. Iskussa kuoli amerikkalainen Kurt Cochran, joka oli vaimoineen Lontoossa juhlimassa avioliittonsa 25. hääpäivää. Kurt Cochranin vaimo Melissa Cochran, loukkaantui iskussa vakavasti. Espanjan kielen opettaja ja kahden nuoren tyttären äiti, Aysha Frade menehtyi myös vammoihinsa. Terroristin puukottama poliisi, Keith Palmer, oli kuollessaan 48-vuotias.

Hyökkäyksessä loukkaantui 12 brittiä, 3 ranskalaista lasta, kaksi romanialaista, neljä eteläkorealaista, kaksi kreikkalaista, saksalainen, puolalainen, irlantilainen, kiinalainen, italialainen ja amerikkalainen.

Tämä oli jälleen raukkamainen hyökkäys eurooppalaisia arvoja ja viattomia sivullisia vastaan. Sellaisena se oli hyökkäys meitä kaikkia vastaan.

Hyökkääjä oli Englannissa syntynyt 52-vuotias kolmen lapsen isä, Khalid Masood, jolla oli useita aikaisempia väkivaltatuomioita. Pääministeri Theresa May vahvisti, että viranomaiset olivat tutkineet Masoodin mahdollisia kytköksiä ääriliikkeisiin joitakin vuosia aiemmin.

“Yesterday an act of terrorism tried to silence our democracy, but today we meet as normal, as generations have done before us and as future generations will continue to do, to deliver a simple message: ’We are not afraid and our resolve will never waver in the face of terrorism’,” Pääministeri Theresa May sanoi iskun jälkeen.

” This was not only an attack on our city and our country but on the values we cherish most: democracy, freedom, justice and tolerance. These are the same values that those who attack us hate so much. And the best way we can honour those who have tragically lost their lives is to ensure that we always uphold and cherish these values,” sanoi Sadiq Khan, Lontoon pormestari.

Torstaina 23.3. klo 11 pohjoisafrikkalaistaustainen mies yritti ajaa ihmisten päälle suositulla ostoskadulla Belgian Antwerpenissä. Autosta löydettiin automaattikivääri, veitsiä ja bensakanisteri.  Kukaan ei loukkaantunut ja poliisi pidätti tekijän.

Terrorismi ja ääriliikkeet ovat uhkia, joihin Euroopassa tulee suhtautua vakavasti.

Euroopassa tapahtuvat terrori-iskut koskettavat aina jokaista eurooppalaista. Ne ovat hyökkäyksiä sitä arvopohjaa vastaan, jonka eurooppalaisina jaamme, ja jota olemme tottuneet pitämään itsestään selvänä. Laajemmin tällaiset hyökkäykset ovat hyökkäyksiä ihmisyyttä ja ihmisarvoa vastaan.

Eurooppalaiset viranomaiset ovat kerta toisensa jälkeen epäonnistuneet kansalaistensa suojelussa ja ääriajattelun kitkemisessä.

Erityisen huolestuttavana voidaan pitää sitä, että suurin osa Euroopan maaperällä tapahtuneista terroriteoista on Euroopassa syntyneiden, kasvaneiden ja opiskelleiden ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajien tekemiä.

Voidaanko kansalaisia suojella ääriliikkeiden väkivallalta?

Helppoa se ei ole. Mielestäni Eurooppa tarvitsee yhteisen terrorisminvastaisen lainsäädännön sekä terrorismin ja ääriliikkeiden vastaiseen toimintaan erikoistuneen poliisi- ja tiedusteluorganisaation, jolla on valtuudet esimerkiksi laajempaan ekstremismistä epäiltyjen elektroniseen seurantaan.

Tällaisen ääriliikkeiden vastaisen organisaation pitäisi olla prioriteetti EU:lle, koska jokainen toteutunut terrori-isku lisää yhteiskunnallisia jännitteitä eri väestönosien välillä. Jännitteet kasvattavat laajempien levottomuuksien ja eri väestöryhmien välisten yhteenottojen riskiä sekä hajottavat yhteiskunnallista koheesiota.

Terroristien ja ääriliikkeiden päämääränä on Euroopan ja eurooppalaisen identiteetin sekä laajemmin länsimaisen arvoliberaalin elämäntavan murtaminen pelkoa ja vastakkainasetteluja lietsomalla ja väkivallalla. Euroopan hajoaminen olisi voitto erityisesti islamistisille ääriliikkeille.

Lähteet: Independent, Telegraph & Daily Mail




Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna?

Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna? Tämä on kysymys, jonka esittäminen kymmenen vuotta sitten maaliskuussa 2007, olisi tuntunut hulullta, koska Euroopassa elettiin vahvaa kasvukautta.

Kymmenen vuotta sitten EU oli voimiensa tunnossa. Tammikuussa 2007 Bulgaria ja Romania liittyivät unioniin ja Slovenia euroalueeseen. EU:ssa oli 27 jäsenvaltiota ja 492,8 miljoonaa asukasta. Joulukuussa 2007 Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro liittyivät Schengen-alueeseen. Projektina EU vaikutti vielä vuoden 2007 alussa vahvalta ja vakaalta.

Suomessa 1990-luvun lama kääntyi talouskasvuun viimeistään vuosikymmenen toisella puoliskolla ja talous kasvoi ripeästi kymmenisen vuotta. Suomen talous kasvoi ja lepäsi näennäisen vakaalla pohjalla. Suomi oli vielä kymmenen vuotta sitten vahva talous.

Varjoja hyvinvoinnin yllä

Mutta jo vuonna 2007 hyvinvointia varjosti USA:sta alkanut kansainvälinen finanssikriisi sekä Euroalueen velkakriisi. Suomeen kriisit iskivät viiveellä vasta vuonna 2008, mutta ne iskivät niin raskaasti, ettei siitä ole vieläkään toivuttu.

Tietenkin vuosituhannen alkuvuosina oli paljon ihmisiä, joilla oli taloudellisia vaikeuksia jo ennen finanssi- ja eurokriisiä mm. 90-luvun laman seurauksena, mutta useimmilla asiat olivat paremmin ja talous vakaammalla pohjalla kuin kriisien jälkeen. Toipuminen talouskriiseistä on ollut tuskallisen hidasta. Viimeisten vuosien kurja taloustilanne on edellyttänyt raskaita poliittisia päätöksiä ja kärsivällisyyttä.

Maailma on talouskriisien jälkeen kovin erilainen, kuin mitä se oli kymmenen vuotta sitten.

Finanssikriisien aika

Vuosien 2007-2009 globaali finanssikriisi kehittyi Yhdysvalloissa pankki- ja rahoituskriisinä. Finanssikriisiin syntymiseen johtivat erityisesti USA:n keskuspankin pitkään ylläpitämä matala korkotaso, maksukyvyttömien asiakkaiden holtiton asuntoluototus, asuntolainojen veroedut, rahalaitosten suuri riskihalukkuus, monikymmenkertaisella velkavivulla sijoittaminen, paisuneen johdannaiskaupan läpinäkymättömyys, pankkivalvonnan puutteet ja lainsäädännön porsaanreiät.

Eurokriisi kehittyi samaan aikaan kuin Yhdysvalloista alkanut kansainvälinen finanssikriisi. Sen seurauksena valtioiden menot lisääntyivät, verotulot laskivat ja budjettivajeet kasvoivat. Monet valtiot velkaantuivat raskaasti pelastaessaan pankkejaan.

Eurokriisin syistä on esitetty ainakin nämä kaksi teoriaa:

  1. eurokriisin syy oli jäsenvaltioiden pitkään jatkunut edesvastuuton velkaantuminen
  2. eurokriisin aiheutti se, että euron syntyvaiheessa jätettiin finanssipolitiikan harjoittaminen yksittäisten jäsenvaltioiden vastuulle, vaikka näiltä euron käyttöönoton jälkeen poistui finanssipolitiikan edellyttämä talouspoliittinen liikkumavara.

Molemmat kriisit johtivat valtioiden nopeaan velkaantumiseen, konkurssiaaltoihin ja työttömyyden massiiviseen lisääntymiseen. Kreikka, Espanja, Portugali, Irlanti jne. Monet EU:n jäsenvaltiot vajosivat syvään ja lohduttomaan talouskurimukseen.

Euroopan vakausmekanismien puitteissa monet vähemmän kärsineet jäsenvaltiot ja veronmaksajat joutuivat finanssikriisien maksumiehiksi, mikä aiheutti valtavaa tyytymättömyyttä myös Suomessa. Tämä tyytymättömyys loi pohjan nykyiselle alt.right-oikeistopopulismille monissa Euroopan maissa.

Vuoden 2008 jälkeen optimismi ja usko yhteiseen Eurooppaan on vähitellen vaihtunut syvään pessimismiin ja hajaannukseen. Luottamus demokratian mahdollisuuksiin ja poliitikkojen oikeamielisyyteen horjuu. Vahvan ja yhtenäisen Euroopan idean ovat syrjäyttäneet populismi, uusi oikeistokonservatiivinen nationalismi sekä alt.right- tyylisten avoimesti fasististen ja rasististen poliittisten liikkeiden vahvistuminen unionin kaikissa jäsenvaltioissa.

Tämä on loogista, sillä EU:ssa tehdyt poliittiset ja taloudelliset virheet osoittivat perinteisen poliittisen päätöksenteon ja puoluekentän heikkoudet. Demokratia on kriisissä. Me haluamme vapautta ja hyvinvointia, mutta kompromissit, poliittiset lehmänkaupat ja kansanedustajien täydellinen vastuuttomuus, valehtelu ja omien lupausten pettäminen horjuttavat vapaata maailmaa.

Populistit eivät ole tyhmiä – he ovat vain kyllästyneet ammattipoliitikkojen paskanjauhamiseen. Kun kehenkään tai mihinkään ei voi luottaa, miksi pitäisi luottaa mihinkään? Tästä poliitikot saavat syyttää vain itseään!

Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna?

Nyt maaliskuussa 2017 USA:n tukema 70 vuotta jatkunut Euroopan jälleenrakennus- ja yhdistymisprojekti on vakavassa poliittisessa ja taloudellisessa kriisissä. Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna ja kuinka EU:n mahdollinen hajoaminen vaikuttaisi meihin?

Vielä kymmenen vuotta sitten EU:lla olisi ollut sekä taloudelliset edellytykset että teknistä ja tiedollista pääomaa vahvaksi taloudelliseksi vaikuttajaksi moninapaisessa maailmanjärjestyksessä sekä ihmisoikeuksien, uusiutuvan energian sekä kestävän kehityksen suunnannäyttäjäksi, mutta EU:n alkuperäinen ideologinen päämäärä vakaasta, hyvinvoivasta ja yhtenäisestä Euroopasta muuttui käytännössä mahdottomaksi EU:n raskaan byrokratian ja jäykkien päätöksentekoprosessien seurauksena.

Onnettomana esimerkkinä EU:n päätöksenteon surkuhupaisuudesta on puolalaisen Donald Tuskin valintaprosessi, jota vain Puola vastusti ja aiheutti sisäpolitiikasta kumpuavilla vastalauseillaan lähinnä voimakasta myötähäpeää kaikissa muissa EU-maissa.

Uhkakuvia

Monet näkevät Suomen ja Euroopan vakavimpana uhkana maahanmuuton ja terrorismin tai Venäjän kasvavan sotilasmahdin sekä yhä näkyvämmän sotilaallisen läsnäolon Euroopan rajoilla. Ne ovat toki ongelmallisia ilmiöitä, mutta vaikka EU:n hajoaminen ja rajojen sulkeminen voisi sinänsä suitsia maahanmuuttoa, heikko ja jakautunut Eurooppa olisi suurin voitto nimenomaan islamistiterroristeille ja Euroopan hajoamisesta haaveileville fundamentalisteille.

Myös Putinin ”hajota- ja hallitse”-politiikka on pyrkinyt horjuttamaan moraalisesti turmeltuneen ”gayrooppan” yhtenäisyyttä ja viime aikoina myös turkkilaiset poliitikot, Erdogan etunenässä, ovat pyrkineet murentamaan Eurooppaa aggressiivisilla lausunnoillaan.

Eurooppa horjuu ja tätä horjumista hyödyntää nyt myös Euroopan entinen vahva liittolainen, Turkki, jossa pitkän sekulaarin ja liberaalin politiikan aikakausi on päättymässä, ja jossa uusi autoritäärinen harvainvallan aika on alkamassa Erdoganin johdolla.

On hyvä muistaa, että sekä Turkki että Venäjä ( ja entinen Neuvostoliitto) ovat entisiä suurvaltoja, joissa suuruuden ajoista haaveilemista ei häpeillä. Molemmat valtiot toivovat globaalin vaikutusvaltansa kasvavan tulevaisuudessa. Siltä tosiasialta Euroopan ei pitäisi ummistaa silmiään.

Maailma muuttuu: mitä tekee Eurooppa?

Sanotaan, että historia toistaa itseään. Ei toista! Ihmiset tekevät samoja virheitä yhä uudestaan, mutta historia ja mennyt maailma eivät koskaan toistu. Nyt tehdyt virheet ja päätökset vaikuttavat siihen maailmaan, jonka jätämme tuleville sukupolville. Se voi olla parempi tai huonompi kuin mihin itse synnyimme.

Tänään me olemme niitä, jotka tekivät eilen historiaa ja sellaisina meidän tulee tuntea vastuumme huomisesta.

Maailman taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset voima- ja liittolaissuhteet ovat murroksessa. Angela Merkel – ei enää USA:n istuva presidentti – on vapaan maailman johtaja – sen maailman ja vapauden kulttuurin, jota olemme oppineet pitämään länsimaisena demokratiana.

Tällä hetkellä Saksa on majakka, joka näyttää demokratian suunnan ja suojelee saavuttamiamme oikeuksia: vapautta, tasa-arvoa ja demokratiaa. Ne ovat arvoja, joiden tulee olla kaiken toimintamme lähtökohtana.

Saksa yksin ei voi kuitenkaan taata demokratian pysyvyyttä. Toiveissa onkin, että Emmanuel Macron voittaa Ranskan presidentinvaalit ja vahvat Ranska ja Saksa ohjaavat Euroopan myrskyjen läpi valoisampaan ja vakaampaan tulevaisuuteen. Mielestäni se on ainoa mahdollisuus välttää vieläkin suurempia kriisejä. Suomella ei ole taloudellisia, poliittisia tai sotilaallisia edellytyksiä selvitä tulevista murroksista. Me emme vain voi jäädä yksin.

Vahva ja yhtenäinen Eurooppa on ainoa tae jonkinasteisesta turvallisuudesta muuttuvassa maailmassa. EU antaa sekä taloudellisesti, että poliittisesti enemmän liikkumavaraa ja turvaa potentiaalisen globaalin kriisin sattuessa, kuin heikko ja hajanainen Eurooppa.

Taloudellisesti eurooppalaisten hyvinvointia uhkaavat ennen muuta kehittyvät talousmahdit, kuten Kiina ja Intia, joissa ihmisten oikeudet ovat sidoksissa vaurauteen tai syntyperään. Viimeisimpien uutisten mukaan myös USA voi uhata Euroopan taloutta. Donald Trumpin esittelemä protektionistinen talouspolitiikka voi johtaa toipuvat Euroopan taloudet kansainvälistä finanssikriisiä pahempaan kurimukseen.

Trumpin valinta USA:n presidentiksi räjäytti osakemarkkinat ennätyskorkealle, mutta sillä on seurauksensa. Monien ekonomistien mukaan talouskupla puhkeaa pian, jolloin seurauksena voi olla 1930-luvun lamaan verrattava globaali talouskriisi. Sen selättäminen edellyttää yhteistoimintaa ja siltojen rakentamista.

Menneisyys ja tulevaisuus: kuka kakun syö?

Tähän asti Eurooppa on käytännössä hyötynyt muiden maiden ahdingosta jo siirtomaa-ajoilta alkaen. Nyt Aasian talousihmeet haukkaavat suuren osan siitä kakusta, johon USA:ssa ja Euroopassa ollaan vuosikymmenten ja vuosisatojen aikana totuttu. Siihen on kovin vaikea sopeutua. Kakusta, josta aiemmin saimme kelpo siivun, jää meille enää murusia. Tätä tilannetta on vaikea korjata polkematta työntekijöiden jo saavuttamia etuja. Eurooppalaiset eivät voi kilpailla aasialaisten kanssa hinnalla: kilpailun täytyy tapahtua laadun ja brändäyksen avulla.

Euroopan avoimet sisämarkkinat tukevat kaupankäyntiä Euroopan sisällä. Ilman tätä mahdollisuutta Suomenkin olisi kilpailtava yhä enemmän halpatyöllä tuottavien maiden kanssa samoista markkinoista. Siihen meillä ei taida olla resrusseja tai halua.

Taloudellisen kilpailun seurauksena myös poliittinen retoriikka ovat koventuneet.  Jos USA:n ja Kiinan välille syntyy kauppasota (tai todellinen sota), se ei millään mittarilla lisää suomalaisten hyvinvointia.

Globalisaatiosta ja markkinataloudesta saa toki olla montaa mieltä, mutta tosiasia on se, että hyvinvointimme nojaa kansainvälisiin markkinoihin ja globalisaatioon. Olemme tottuneet edulliseen elektroniikkaan, tuoreisiin hedelmiin ja halpaan kahviin. Jos maailmanmarkkinat sulkeutuvat ja valtiot vetäytyvät protektionistiseen talouspolitiikkaan, voi aamukahvit ja tuoreet hedelmät jäädä haaveiksi.

Onko näitä uhkakuvia, vai näenkö varjoja siellä missä aurinko paistaa?

EU:n poliittinen ja taloudellinen kyky lisätä ja ylläpitää talousalueen jäsenvaltioiden hyvinvointia on erilaisten komissioiden, parlamenttien, neuvostojen ja jäsenvaltioiden välisen byrokratian sekä sisäpoliittisten ristiriitojen rampauttama.

EU on useimmille jäsenvaltioiden kansalaisille yhä vieras ja etäinen valtaa käyttävä ja turhia direktiivejä suoltava instituutio. Varsinaisesta EU-vastaisuuden kasvusta unionin jäsenvaltioissa mepit ja kansalliset poliitikot voivat syyttää vain itseään.

Voidaan vain ihmetellä, mitä teki EU:ta vastustava UKIP:in Nigel Farage europarlamentissa. Entä mitä siellä tekee tunnettu EU:n vasustaja Jussi Halla-aho? Tietenkin demokraattisesti valituilla henkilöillä on oikeus toteuttaa omantuntonsa sanelemaa politiikkaa myös Euroopan päättävissä elimissä, mutta päästääkö EU näin EU:n tuhoa ajavia troijalaisia niihin päätöksentekoprosesseihin, joiden tulisi kehittää ja vahvistaa EU:ta?

EU:sta on myös muodostunut tarpeettoman raskas ja kömpelö idioottimaisia direktiivejä liukuhihnalta tuottava koneisto, joka sen sijaan, että se parantaisi ihmisten elämänlaatua, tekee asioista monin verroin mutkikkaampia ja jäykempiä. Tällaisena EU muistuttaa tavalliselle arjen ongelmien kanssa kamppailevalle ihmiselle Kafkan Linnan tai Oikeusjutun mieletöntä ja raskasoutuista maailmaa.

EU:n on muututtava

EU:n potentiaali globaalina vaikuttajana on kymmenessä vuodessa osin liuennut poliittiseen kyvyttömyyteen, päätöksentekoa invalidisoiviin kompromisseihin, byrokratiaan, ahneuteen ja jäsenvaltioiden sisäpoliittiseen kyräilyyn. Potentiaali on tosin yhä latenttina olemassa, mutta sen valjastamiseksi tarvitaan poliittista tahtoa ja karismaattisia johtajia.

Taloudessakin on menty sieltä missä aita on matalin, mutu-tuntumalla ja arvostettujen ekonomien näkemyksille naureskellen. No. Hyvältähän tämä kehitys näyttää ehkä Brysselin mittavia palkkoja ja eläkkeitä nauttivien silmissä.

Euroopan unionin on muututtava palvelemaan kansalaisiaan. Instituutio, joka on olemassa vain itseään varten, on tarpeeton. EU voi palvella valtioita tai riistää niitä, mutta talousalueen olemassaolo lepää lopulta EU-kansalaisten varassa. Jos ja kun EU tavoittaa kansalaiset, sen olemassaolo saa tarkoituksen.

Toivon todella, että Emmanuel Macron ja Angela Merkel – tai kuka ikinä Saksan liittokansleriksi valitaankaan – ymmärtävät, että EU romahtaa, jos kansalaisia huomioivia muutoksia ei saada toteutettua.

Brexit ja Britannian tulevaisuus?

Toistaiseksi pahin takaisku EU:n tulevaisuudelle on tietenkin ollut Britannian eroäänestys ja purjehtiminen poliittisella kartalla lähemmäksi USA:n poliittista oikeistokonservatiivista valtiojohtoa kuin poliittisesti liberaaleja Brysseliä tai Berliiniä.

Brexit-äänestys jätti Euroopan entistä haavoittuvammaksi sekä sisäisille että ulkoisille uhille. Eurooppa oli jo vanha ja kömpelö, mutta nyt se on myös voimaton ja rampa. Brexit ei kuitenkaan ole uhka vain Euroopalle: Britannian yhtenäisyys on EU-eron myötä vaarassa. Skotlanti janoaa toista kansanäänestystä itsenäisyydestä ja samanlaisia toiveita on myös Pohjois-Irlannissa. Theresa May voikin olla Yhdistyneiden kuningaskuntien viimeinen pääministeri.

Sääntely, lait ja direktiivit

Vanhuus on kyllä tuonut viisautta, mutta viisautta ei ole osattu soveltaa talousalueen johdossa, mikä paljastuu erityisesti direktiivikäytännöissä. Sinänsä monet aivan perustellut säädökset ja suositukset on ajettu läpi ilman, että niiden taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia olisi kriittisesti tarkasteltu.

Hyvätkin lait ovat huonoja lakeja silloin, kun niiden oikeutus on vain niitä laativan instituution olemassaolon oikeuttaminen lakeja säätelevänä elimenä.

Mitä enemmän lakeja säätävä elin laatii yhteisöä rajoittavia lakeja ja sääntöjä, sitä suljetummaksi ja kyvyttömämmäksi yhteisö ja erityisesti taloutta ylläpitävä ja työllistävä yritysmaailma muuttuvat.

Lakien ja sääntöjen tarkoitus on palvella ihmisiä, ei toisin päin!

Ihmiset kaipaavat turvallisuutta, mutta eivät holhoamista: niillä on vissi ero. Useimmat lait ovat perusteltuja, mutta monet pilkunviilailut heikentävät yhteisön luovaa hulluutta, uutta innovoivaa ja rakentavaa dynaamisuutta sekä rohkeutta kahlata lakien labyrintin läpi. Monet säännöt ja direktiivit syövät ihmisiä, ihmisten energiaa ja halua toteuttaa unelmiaan.

Euroalueen tulevaisuus

Eurooppaa uhkaa sisäinen hajaannus sekä USA:n uuden valtiojohdon julistaman protektionistisen talouspolitiikan myötä myös taloudellinen alamäki, joka voi edetä dominoefektinä läpi Euroopan aivan kuten finanssi- ja eurokriisit kymmenen vuotta aiemmin, mutta vieläkin raadollisempana ja tuhoavampana.

Pessimismiä on paljon ilmassa, ja esimerkiksi Bulgarian presidentti Rossen Plevneliev totesi brexit-äänestyksen alla23.6.2016, että EU:n hajoaminen brexitin myötä johtaisi luultavasti sotaan:

“If the EU disintegrates, there will be war, because after two bloody wars the only working formula to avoid war was the EU. The only way is that integration prevails, and if there is no integration and cooperation, I am sure, there will be war in Europe,” Plevneliev said.

Schengen-alueen, euron tai Euroopan Unionin hajoaminen ei siis välttämättä tarjoaisi Eurooppaan vakautta, turvallisuutta ja hyvinvointia. Sisämarkkinoista riippuville valtioille se voisi olla kohtalokas taloudellinen takaisku kaikkine lieveilmiöineen.

Mitä tapahtuisi, jos eurosta luovuttaisiin?

Kukaan ei varmasti tiedä. Taloudellisesti olisi toki mahdollista, että sisämarkkinoilla on kilpailevia valuuttoja. Periaatteessa Euroopan talousalue toimisi myös, jos Saksa tai Suomi ottaisi käyttöön markan ja Italia liiran, mutta sellainen skenaario on epätodennäköinen, sillä eurosta luopuminen lisäisi painetta purkaa koko EU.

Jos Schengen epäonnistuu, sillä on välittömiä taloudellisia vaikutuksia Euroopan sisämarkkinoilla, koska rajavalvonta ja liikenteen sääntely pitäisi palauttaa rajoille. Kustannukset lankeaisivat erityisesti turismista riippuvaisille aloille sekä sellaisiin jäsenvaltioiden välillä tavaroita ja palveluita liikuttaviin yrityksiin, jotka hyötyvät tavaroiden ja palveluiden vapaasta liikkumisesta jäsenvaltioiden välillä.

Ääripään skenaariossa jäsenvaltiot voisivat Schengen-sopimuksen kaaduttua palauttaa tuontitullit ja tariffit, mikä heikentäisi kansainvälistä kauppaa ja talouskasvua. Myös nationalismiin tukeutuva taloudellinen eristäytyminen ja protektionismi ovat uhkia finanssimarkkinoille ja kansainväliselle kaupalle.

Markkinat reagoisivat lyhyellä tähtäimellä negatiivisesti euron tai EU:n kaatumiseen.  Mutta, jos EU:n tai euron kaatuminen lisäisi kilpailua ja kasvua Euroopassa, myös globaalit markkinat hyötyisivät muutoksesta pitkällä tähtäimellä.

Bruttokansantuotteen kasvun kannalta Eurooppa laahasi maailmantalouden tarkkailuluokalla vuosina 2010-2015, joten EU:n talouskasvu tulisi saada pikaisesti vauhtiin ja siihen tarvitaan vetureita, kuten Saksaa ja Ranskaa sekä uusia innovaatioita ja investointeja.

Kansallisten valuuttojen palauttaminen euron jälkeisessä maailmassa aiheuttaisi varmasti harmaita hiuksia kuluttajille, päättäjille, sijoittajille ja finanssimarkkinoille. Käytännössä runsaasti velkaantuneet maat joutuisivat vanhan valuutan palautuksessa (redenominaatiossa) turvautumaan valuutan välittömään sisäiseen devalvaatioon, jolloin valuutan ostovoima heikkenisi voimakkaasti inflaation seurauksena.

Tämä voisi johtaa hallitsemattomaan sekasortoon valtiontaloudessa, koska talletusten, palkkojen sekä eläkkeiden ostovoima romahtaisi. Pahimmillaan tilanne johtaisi hyperinflaatioon.

Esimerkiksi Saksassa hinnat kohosivat hyperinflaation seurauksena vuoden 1923 heinäkuun ja marraskuun välisenä aikana 854 000 000 000 prosenttia, jolloin rahan arvo putosi niin nopeasti, että palkat maksettiin jopa kolme kertaa päivässä. Saksassa toteutettiin 1. joulukuuta 1923 valuuttauudistus, jossa 1 000 000 000 000 vanhalla markalla sai yhden uuden Rentenmarkin.

Unkarissa puolestaan vuonna 1946 100 000 biljoonan setelillä sai raitiovaunulipun tai postimerkin. Unkarin rahauudistuksessa pengo vaihdettiin forintiksi vaihtoarvolla, jossa yhden forintin sai 400 000 kvadriljoonalla pengolla. Vuonna 2008 Zimbabwen hyperinflaatio oli jo 2,2 miljoonaa prosenttia. En tiedä miten Zimbabwen tilanne on sittemmin kehittynyt.

Tiesitkö? Protektionismi tarkoittaa taloustieteellisenä terminä valtion sisäisillä markkinoilla toimivien kotimaisten tuottajien suojelemista torjumalla ulkopuolista kilpailua esimerkiksi suojatullein, valtion suoralla tai epäsuoralla avulla, tariffein tai kiintiöin.

Syitä protektionismiin ovat oman tuotannon suojaaminen, työllisyyden ja omavaraisuuden turvaaminen. Protektionismi on keskeinen osa merkantilismia, joka oli itsevaltiuden ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa. Tavoitteena oli ylijäämäinen kauppatase, eli viennin oli oltava tuontia suurempi. Tämä saavutettiin monopoleilla, tulleilla ja kauppakielloilla, jotka estävät talouden kannalta haitallista kilpailua.

Suurimmat toiveet merkantilismin toimivuudesta murensi valistusfilosofi David Hume 1700-luvulla kehittämällään rahan kvantiteettiteorialla, jonka mukaan rahamäärän kasvu yhteiskunnassa ei johda tuotannon lisääntymiseen vaan ainoastaan inflaatioon.

EU ui vuonna 2017 hyvin syvissä ja kylmissä vesissä. Deutsche Bank sekä käytännössä kaikki italialaiset rahalaitokset ovat talousvaikeuksissa. Trump on uhannut saksalaisia autoja korkeilla tulleilla, mikä toteutuessaan hidastaisi EU:n talousveturin vauhtia. Kreikka on ylivelkaantunut ja korruptoitunut raajarikko ja potentiaalisesti seuraava EU:sta eroava jäsenvaltio. Suomen talouskasvu laahaa prosentin puolentoista tuntumassa, mikä on riittämätön hyvinvointivaltion palveluiden ylläpitämiseen.

Maahanmuutto on kasvattanut EU:n vastustusta kaikissa jäsenvaltioissa ja Euroopassa on todistettu ilmiöitä, joita on viimeksi nähty 1930- ja 1940-luvuilla. Donald Trumpin vaalivoitto jättää Euroopan puun ja kuoren väliin, mikäli USA:n ja Venäjän suhteet lämpenevät.  Brexit katsotaan loppuun aikaisintaan 2018-2019. Se voidaan nähdä historiallisena käänteenä Euroopassa, vaikka sen todellista merkitystä ja vaikutuksia ei vielä tunneta. Jos Brexit käynnisti dominoefektin, EU:n 27 maan talousalue hajoaa vähitellen, mikä todennäköisimmin johtaa myös taloutta ylläpitävien instituutioiden halvaantumiseen, protektionismin ja merkantilismin kaltaisten ilmiöiden vahvistumiseen, korkojen nousuun ja tuontitavaroiden kovaan inflaatioon.

Useimpien EU-maiden puolustus on vuosikymmeniä nojannut Natoon, mutta USA:n uusi hallinto ei näe Euroopan puolustamista nykykäytännöillä mielekkäänä, vaan pitää puolustusliittoa vanhentuneena ja tarpeettomana. Olisiko jo aika, että Eurooppa kantaisi vastuun omasta puolustuksestaan?

Kansallismieliset oikeistokonservatiiviset puolueet ovat kasvattaneet suosiotaan useimmissa EU:n jäsenmaissa. Lisäksi ainakin Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Ruotsissa, Belgiassa, Saksassa, Unkarissa, Puolassa ja Suomessa vahvistuu EU- ja/tai Euro-eroon tähtäävä poliittinen liikehdintä. EU:n ja/tai Euro-alueen hajoaminen uhkaa väistämättä myös Schengenin sopimusta.

Mielenkiintoisia aikoja… huh!

Mitä mieltä olet Suomen ja Euroopan tulevaisuudesta?

[os-widget path=”/samirajahalli1/politiikka” of=”samirajahalli1″ comments=”false”]

Unfinished European Union Flag puzzle




Emmanuel Macron – Uuden Ranskan (ja Euroopan) rakentaja?

Millaiselta näyttää Euroopan tulevaisuus nyt kun  Euroopassa puhaltavat oikeistopopulistiset EU-vastaiset tuulet. Pysyykö Turkki NATO:ssa vai uhkaako NATO:a hajoaminen, itsenäistyykö Skotlanti tai Pohjois-Irlanti? Entä miten käy Euroopan Unionin Ranskan ja Saksan vaalien jälkeen?

Emmanuel Macron – En Marche!

Suurelle suomalaisyleisölle Emmanuel Macron on jäänyt melko tuntemattomaksi. Hänen nimensä on toki vilahtanut uutisissa, mutta enemmän palstatilaa ovat saaneet skandaalien ryvettämä François Fillon ja oikeistopopulistisen Kansallisen rintaman Marine Le Pen.

Emmanuel Macron on monella tavalla epäsovinnaisin presidenttiehdokas vuosikymmeniin.  1977 syntynyt Macron on kautta historian nuorin presidenttiehdokas Ranskassa. Hän opiskeli yksityisessä jesuiittakoulussa, kunnes aloitti lukio-opinnot Pariiisissa ja suoritti ne parhailla mahdollisilla arvosanoilla. Macron jatkoi opintoja Kansallisessa hallintokoulussa (École nationale d’administration, ENA), ja teki yliopistollisen lopputyönsä Niccolo Machiavellistä ja väitöskirjansa Georg Wilhelm Friedrich Hegelin filosofiasta. Hän on naimisissa itseään 24 vuotta vanhemman kouluaikaisen ranskan kielen opettajansa Brigitte Trogneuxin kanssa. Bisnes- ja EU-myönteinen Macron on työskennellyt investointipankkiirina Rotschild-pankissa sekä toiminut Ranskan talousministerinä 2014-2016.

Presidentinvaalit

Ranskan tuleva presidentti valitaan huhti-toukokuussa kaksivaiheisessa kansanvaalissa ja Macronin mahdollisuudet tulla valituksi ovat kasvaneet keskusta-oikeistolaisen Fillonin talousskandaalien seurauksena. Tuoreiden kannatusmittausten perusteella Macron on suositumpi presidenttiehdokas kuin Marine Le Pen, mutta hänen on saatava taakseen myös riittävästi konservatiiveja ilman, että hän vieraannuttaa kannattajiensa suuren enemmistön – nuoret liberaalit kaupunkilaiset.

Jos kasvava kannatus vie Macronin presidentinvaalien toiselle kierrokselle, 39-vuotias entinen talousministeri voi kaataa EU-vastaisen Kansallisen rintaman Marine Le Penin valtatoiveet.

Kannatusmittauksissa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen uskotaan olevan hyvin tasainen. Cevipofin kyselyssä Marine Le Pen saa suurimman kannatuksen vaalien ensimmäisellä kierroksella, mutta Macron voittaa kyselyn perusteella toisen kierroksen selvällä enemmistöllä. Toinen kannatusmittauksia tekevä palvelu (Harris Interactive) arvioi, että Macron saa ensimmäisellä kierroksella 26 ja Le Pen 25 prosenttia äänistä. Myös tämä kysely ennakoi Macronin selvää voittoa vaalien toisella kierroksella.

Marine Le Penin johtama Kansallinen rintama haluaa Ranskan eroavan Euroopan unionista ja eurosta. Emmanuel Macron sen sijaan haluaa tiivistää Euroopan unionia ja lisätä yhteistyötä erityisesti Saksan kanssa. Hänen mukaansa on selvää, että nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa EU:n on talouden ja turvallisuuden takaamiseksi tiivistettävä yhteistyötään.

Emmanuel Macron lupaa Ranskalle ja Euroopalle mahdollisuuden uudistua

Äärioikeistolaista Kansallista rintamaa vastustavan ja poliittisen kulttuurin uudistuksia ajavan Macronin Kasvanut suosio näkyy voimakkaina vastalauseina Ranskan medioissa. Osa valittaa siitä, että Macronin puheet ovat liian pitkiä ja banaaleja, tai että hänellä ei ole todellista ohjelmaa. Toisten mielestä hän epäonnistui talousministerinä. Sen Lisäksi on luultavaa, että Emmanuel Macron on salaa homo, jonka suosio perustuu henkilökulttiin ja jos ei muuta –  ainakin hän on aivan liian nuori presidentiksi.

Ranskan kaksi suurinta puoluetta ovat epäonnistuneen politiikan sekä korruptio- ja talousskandaalien seurauksena tahranneet maineensa ja menettäneet uskottavuuttaan. Monet näkevät nuoressa Emmanuel Macronissa autoritäärisen politiikan ja äärioikeistolaisen populismin voittajan.

Vaikka Marine Le Pen on pyrkinyt uudistamaan Kansallista rintamaa ja pesemään Jean Marie Le Penin rasistista ja äärioikeistolaista puoluetta salonkikelpoisemmaksi, on puolueen äärioikeistolainen menneisyys vielä myrkkyä ranskalaisten enemmistölle. Marine Le Pen johtaa presidenttikilpailua edelleen eräissä kannatuskyselyissä, mutta hänen voittoonsa toisella kierroksella ei uskota.

Macron tulee tavallaan politiikan ulkopuolelta. Hän ei kuulu kumpaankaan Ranskan valtapuolueeseen, vaikka toimikin sosialistihallituksen talousministerinä. Emmanuel Macron perusti En Marche (”Liikkeessä”) -järjestön ajamaan taloudellisia ja poliittisia uudistuksia sekä omaa uudistuspolitiikkaansa Ranskaan.

Emmanuel Macron sanoo ylittävänsä puoluerajat. Hän ottaa aatteita ja vaikutteita oikealta, vasemmalta ja keskeltä. Hän kannattaa mm. sosiaaliturvaa, EU-jäsenyyttä ja EU:n tiiviimpää kehitystä, sääntelyiden ja turhan byrokratian purkamista, yrittämisen helpottamista ja kaikille 18-21-vuotiaille yleistä kuukauden mittaista asevelvollisuutta. Tästä poliittisesta ja ideologisesta määrittelemättömyydestä johtuen häntä on helppo vihata.

Mutta toisaalta Emmanuel Macron ei halua jakaa ihmisiä ideologisesti toisiaan vastustaviin ryhmiin, vaan löytää jotakin jolla yhdistää erimielisten poliittisten ryhmien ideologiat työskentelemään Ranskan ja Euroopan hyväksi – ei niitä vastaan.

On hyvin mahdollista, että Ranskan seuraava presidentti on Emmanuel Macron. Tällainen vaihtoehto on EU-myönteisillie kaikkein mieluisin, sillä Macronin tavoitteet ovat monin tavoin yhteneväiset Merkelin sekä muiden Euroopan entistä tiivimpään yhteistyöhön tähtäävien EU-johtajien kanssa.