Koronapäiväkirja –sunnuntai – sunnuntai 26-3.5.2020

Vapun jälkeen olo on hyvä ja vahva. En tiedä johtuuko se Valmarin-shoteista vai Irish coffeesta, mutta taannun nuoremmaksi päivä päivältä. Koronakriisiä paitsi tämä on ollut inspiroiva kevät.

Rajoitusten purkaminen on alkanut. Opettajat palaavat kouluihin 14.5. Tämän päätöksen logiikasta en saa mitään otetta. Mitä sillä halutaan saavuttaa? Monia opettajia paluu kouluun pelottaa ja pelko on aiheellista.

Koulujen avaamisessa halutaan seurata muiden Pohjoismaiden esimerkkiä. Myös Espanja raottaa hieman sosiaalisten rajoitusten ovea. Ranskassa tiukka koronaviruksen vastainen politiikka ulkonaliikkumiskieltoineen jatkuu ainakin kaksi kuukautta. Italiassa pääministeri Giuseppe Conti kertoi, että koska lapset kantavat erittäin korkeaa tartuntariskiä, kouluja ei avata. Opettajien korkea keski-ikä ja koronariski pitävät koulut suljettuina Italiassa syyskuuhun asti. Samaa selkärankaa toivoisin suomalaisilta poliitikoilta.

Taloudellisen paineet ovat varmasti raskaita kaikkialla, mutta hätiköinnin inhimillinen hinta voi olla välittömiä hyötyjä korkeampi.

Lapset, opettajat ja Covid-19

Koulut ja päiväkodit ovat perinteisiä viruslinkoja, joissa taudit tarttuvat lapselta toiselle hyvin nopeasti. Kouluista ja päiväkodeista taudit kulkeutuvat kotehin ja vanhempien kantamina työpaikoille. Tästä on pitkä kollektiivinen muisti esimerkiksi influenssojen ja norovirusten kohdalla, mutta ilmeisestikään eräät eivät näe puita metsältä. Jokainen vanhempi tietää millaisia ongelmia syntyy jos koulussa tai päiväkodissa puhkeaa täikriisi. Covid-19 ei ole mikään tavallinen täihärdelli. Se leviää yhtä helposti tai helpommin kuin täit ja siitä on vieläkin vaikeampi päästä eroon.

Covid-19 on monta kertaluokkaa kriittisempi ongelma kuin täit, kihomadot, norovirusten aiheuttamat oksennus- ja ripulitaudit tai influenssat. Kaikki edellämainitut leviävät päiväkodeista ja kouluista muualle yhteiskuntaan. Miksi ei sitten Covid-19? Se ei tietenkään leviä, koska STM ja THL eivät usko sen leviävän.

Uskon varassa ne suuretkin laivat ovat seilanneet ja niin seilaa Suomi-laivakin. Mutulla mennään eikä meinata.Kohti syvempiä vesiä ja terävämpiä karikoita; hiiohoi!

Osaamattomuus on määrittänyt STM:n, THL:n ja HVK:n kykyjä tämän kriisin hoidossa. Onneksi suuremmalta painajaiselta ollaan vielä  onnenkaupalla vältytty. Saamme olla kiitollisia siitä,. että esimerkiksi HUS:in, TYKS:in ja Helsingin yliopiston palveluksessa on ihmisiä, joilla on yhä järki päässä. He ovat omilla julkisilla kannanotoillaan ohjanneet epidemian hoitoa oikeaan suuntaan ja korjanneet STM:n ja THL:n kurssia jatkuvasti. Näin suurimmilta karikoilta on vältytty.

Ehkä opettajien immuniteettia halutaan koulujen avaamisella vahvistaa tulevaa syksyä varten? Ratkaisua on perusteltu muun muassa sillä, että lapset eivät saa tartuntaa ja levitä sitä eteenpäin yhtä tehokkaasti kuin vanhemmat. Tämä ei ole totta.

Lisäksi koko maailmassa ole ainuttakaan tutkimusta, joka vahvistaisi laumasuojan ja immuniteetin kehittymisen SARS-CoV-2-virukselle. On olemassa hypoteesi, että immuniteetti ja laumasuoja voivat kehittyä, mutta sitten on olemassa se realiteetti, että laumasuojan kehittyminen tälle virukselle, jos se edes on mahdollista, edellyttää, että 82 % väestöstä sairastaa viruksen (Harvardin tutkimus). Tällä hetkellä emme ole lähelläkään laumasuojaa, joten opettajien ja oppilaiden terveyden riskeeraaminen vaikuttaa hyvin huonosti perustellulta päätökseltä.

Ratkaisua on perusteltu kahdella koulujen avaamista puoltavalla tutkimuksella. Toisaalta tarkempi tutkimuskatsaus osoittaa, että lapset saavat tartuntoja ja levittävät niitä jopa tehokkaammin kuin aikuiset. Lapsilla tauti jää yleensä lievääoireiseksi tai oireettomaksi, mutta taudin levittäjinä he voivat olla aikuisia tehokkaampia.

Mitä lasten altistumisesta ja tartunnan levittämisestä tiedetään?

Wuhanissa todetuissa ensimmäisissä 425 Covid-19-tartunnassa ei ollut ainuttakaan alle 15-vuotiasta lasta, kirjoittaa New England Journal of Medicine. Sairastuneiden keski-ikä oli 59 vuotta ja 56 % tartunnan saaneista oli miehiä.

Ranskan Alpeilla yhden henkilön tiedetään tammikuun loppupuolella tartuttaneen yksitoista ihmistä. Eräs tartunnan saaneista oli 9-vuotias poika. Tutkijat jäljittivät tartuntaketjut hyvin tarkasti. Poika oli palannut kouluun normaalisti. Tartuntaketjujen seuranta päätteli, että koulussa yli 60 ihmistä oli vakavasti altistunut pojan kantamalle koronavirukselle. Altistuneita seurattiin 5 viikkoa, mutta yksikään ei sairastunut uuden koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Myös pojan sisarukset välttivät tartunnan. (1) Tutkijat päättelivät, että lapset eivät ole erityisen alttiita tälle virukselle ja jos saavat tartunnan, se on yleensä hyvin lieväoireinen.

Yhdysvalloissa huhtikuun 2. päivään mennessä diagnosoiduista ikävarmistetuista 149 082 koronatartunnasta vain 2572, eli 1,7 % oli alle 18-vuotiaita.

Vaikuttaa siltä, että virus vaikuttaa lapsiin eri tavalla kuin aikuisiin. Miksi?

Lastentautien professori Andrew Pollard Oxfordin yliopistosta kertoo, että SARS-CoV-2 tarttuu lapsiin aivan yhtä helposti kuin aikuisiin, mutta lapsilla taudin oireet ovat lähes aina hyvin lieviä.

Kiinan tartuntatautien viraston raportin mukaan 2 % helmikuun 20 päivään mennessä diagnosoiduista 72 314 tartunnasta oli alle 19-vuotiailla. Yhdysvaltalaisen raportin mukaan 508 sairaalaan joutuneen potilaan seurantaryhmässä ei todettu ainuttakaan lapsen kuolemaan johtanutta tartuntaa. Otanta vastasi alle 1 % Yhdysvalloissa sairaalaan päätyneistä potilaista.

Voi olla, että virus on vaikuttanut tällä hetkellä ensisijaisesti aikuisiin, koska tauti on levinnyt matkoilla ja työpaikoilla, sanoo Southamptonin lastensairaalan lasten tartuntatautien konsultti Sanjay Patel. Nyt kun aikuiset viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa, saatamme nähdä infektioiden lisääntymisen lapsilla.

”On selvää, että useampi lapsi on saanut tartunnan kuin tiedämme. Emme aktiivisesti testaa lieviä tartuntoja ja lapsia,” sanoo Patel.

Tutkimusraporteista voidaan tehdä kiinnostava havainto. Jopa erittäin vakavasti sairaat, immunosupressiivista lääkitystä tai syöpähoitoja saavat lapset, sairastavat Covid-19-taudin lievempioireisena kuin aikuiset, kertoo Andrew Pollard, joka johtaa Oxfordin Covid-19-rokoteohjelmaa.

Lapsilla vakavat tartunnat ovat äärimmäisen harvinaisia. Sadasta varmistetusta Covid-19-tartunnasta lasten osuus on yhden ja viiden tartunnan välillä. Sairaalahoitoa vaativat tartunnat ovat harvinaisia. Lapsen riski kuolla koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on tilastojen valossa häviävän pieni. Valitettavasti riski on kuitenkin olemassa.

Kiinalaistutkimuksen mukaan yli puolella tartunnan saaneista lapsista oireet ovat hyvin lieviä: lämpö, lievä yskä, kurkkukipu, aivastelu ja vuotava nenä ovat tavallisia oireita. Kolmanneksella lapsista voi olla hakkaavaa yskää ja korkeampaa kuumetta ja jopa keuhkokuumetta, mutta ei hengitysvaikeuksia, jotka ovat merkkejä vakavammasta tartunnasta.

Pediatri Graham Roberts Southamptonin yliopistosta kertoo, että lapsilla Covid-19 vaikuttaa ylähengitysteissä (nenä, suu, kurkku) samaan tapaan kuin tavallinen vilustuminen. Lapsilla tartunta ei yleensä leviä keuhkoihin ja siksi vakavammat oireet, kuten keuhkokuume, ovat harvinaisempia. Noin yksi kahdestakymmenestä lapsesta sairastuu vakavammin. Aikuisista vakavasti sairastuu jopa yksi viidestä tartunnan saaneesta.

Niiden lasten osuus, joille kehittyi vakava tai kriittinen Covid-19-sairaus (hengenahdistus, akuutti hengitysvajausoireyhtymä (ARDS) ja sokki), oli paljon pienempi (6%) kuin kiinalaisten aikuisten (19%) – ja etenkin vanhempien aikuisten, joilla oli jokin krooninen sydän- ja verisuoni- tai hengityselinten sairaus. Pienellä osalla lapsia (1%) ei havaittu mitään infektion oireita huolimatta siitä, että he olivat viruksen kantajia.

Miljoonan dollarin kysymys on, kehittyykö suurimmalle osalle tartunnan saaneista lapsista vain erittäin lieviä oireita, vai ovatko lapset vähemmän alttiita tartunnalle”, Patel sanoo.

Miksi koronavirustartunnan saaneet lapset sietävät virusta paremmin kuin aikuiset?

Virus on niin uusi, että emme oikein tiedä, kertoo Roberts, joka on myös David Hide Astma- ja allergiatutkimuskeskuksen johtaja Newportissa, Iso-Britanniassa.

Todennäköinen syy tälle on, että virus tarvitsee solun pinnalla olevaa proteiinia (reseptoria) päästäkseen solun sisäpuolelle, Roberts sanoo. Koronavirus käyttää angiotensiiniä konvertoivan entsyymin II (ACE-2) reseptoria tähän tarkoitukseen. Voi olla, että lapsilla on vähemmän ACE-2-reseptoreita alemmissa hengitysteissä (keuhkoissa) kuin ylähengitysteissä, minkä vuoksi virus infektoi pääasiassa lasten ylähengitysteiden soluja (nenä, suu ja kurkku).


Kyse ei ole siitä, että lapset olisivat immuuneja taudille, vaan siitä, että tauti ei aiheuta lapsille niin vakavia oireita kuin aikuisille. Jokin muuttuja tekee vanhemmista ihmisistä taudille herkempiä. – Andrew Pollard

Tämä saattaa selittää, miksi koronavirustartunnan saaneilla lapsilla esiintyy yleensä tavallisen vilustumisen oireita eikä keuhkokuumetta.

Koronaviruksen affiniteetti ACE-2-reseptoriin osoitettiin solulinjojen, hiirimallien sekä RsSHC014- jaRS3367-virusten genomien laboratoriotutkimuksissa jo vuonna 2003.

Pollard arvelee immuunijärjestelmän ikääntymisen (immunosenescence) heikentävän kykyä torjua uusia infektioita. Mutta koska nuorilla aikuisilla havaitaan vakavia tartuntoja, vaikka heillä ei esiinny immuunijärjestelmän ikääntymiseen liittyviä muutoksia, tämä ei voi olla ainoa vakavan taudin riskiä selittävä tekijä.

Lasten immuunijärjestelmä eroaa aikuisten immuunijärjestelmästä monin tavoin.

Lasten immuunijärjestelmä on keskeneräinen: lapset, etenkin päiväkoti- tai kouluikäiset, altistuvat valtavalle määrälle hengitystieinfektioita. Tämän vuoksi lapsilla voi olla korkeammat virusten vasta-aineiden lähtötasot kuin aikuisilla.

Lapset näyttävät reagoivan voimakkaammin virusinfektioihin kuin aikuiset. Lapsilla kuume voi nousta hyvin korkeaksi, mikä on harvinaista aikuisilla. On mahdollista, että lasten immuunijärjestelmä pystyy tehokkaammin hillitsemään viruksen leviämistä ylähengitysteistä ja tuhoamaan viruksen ja että altistuminen tavallisia vilustumisia aiheuttaville neljälle yleiselle koronavirukselle tai jollekin niistä, antaa lapsille osittaisen risti-immuniteetin SARS-CoV-2-virukselle.

Kiinassa tehdyn lapsuustapaustutkimuksen tekijät muistuttavat, että koska lapsilla on vähemmän kroonisia sydän- ja verisuoni- sekä hengityselinten tauteja, lapset ovat resistentimpiä vakavalle koronavirusinfektiolle kuin iäkkäämmät ja kroonisesti sairaat henkilöt.

Lasten kypsymätön immuunijärjestelmä ei kehitä sytokiinimyrskyjä torjumaan virusinfektioita

Hyvin harvat lapset sairastuvat vakavaan Covid-19-tautiin, Pollard sanoo. Tämä viittaa siihen, että lasten immuunijärjestelmä käsittelee infektiota eri tavalla kuin aikuisten immuunijärjestelmä.

On kolmaskin syy sille, miksi lapset eivät sairastu vakavasti. Kriittisesti sairailla aikuisilla viruksen torjumisekseen tähtäävä sytokiinimyrskyksi kutsuttu ylimitoitettu immuunivaste, aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä, ja voi johtaa useiden elinten vajaatoiminnan. Lasten kypsymätön immuunijärjestelmä ei kehitä sytokiinimyrskyjä infektion torjumiseksi. Tämä on vasta hypoteesi, mutta vuoden 003 SARS-epidemian yhteydessä osoitettiin, että lasten sytokiinivaste ei infektion seurauksena kohonnut samalla tavalla kuin aikuisilla.

Voivatko lapset, joilla on lievä sairaus tai joilla ei ole oireita, levittää koronavirusta muille? Kyllä he voivat!

Tämä on tärkeä asia, Roberts sanoo. Monet ajattelevat, että koska lapsilla on alhainen riski sairastua, meidän ei tarvitse huolehtia heistä. Ihmiset unohtavat, että lapset ovat luultavasti yksi tärkeimmistä reiteistä, joilla tämä tartunta leviää koko yhteisöön.

Koronavirus välittyy tartunnan saaneelta henkilöltä pisaratartuntana, suoran kosketuksen kautta ja pinnoilta, joihin tartunnan kantaja on levittänyt virusta. Koronavirustartunnan saaneet oireettomat tai lieväoireiset lapset levittävät tartuntaa perheenjäsenille. Erityisen suuressa vaarassa ovat iäkkäämmät perheenjäsenet, kuten isovanhemmat.

Lapset, joilla on vain lievä tai oireeton tauti, ovat todennäköisesti yksi viruksen leviämisen tärkeimmistä kanavista” , Roberts sanoo. Tästä syystä koulujen sulkeminen on välttämätöntä pandemian leviämisen nopeuden vähentämiseksi.

Samalla perusteella koulujen avaaminen Suomessa kahdeksi viikoksi on aivan hullua. Covid-19 leviää lasten keskuudessa ja lapset kantavat tartunnan koteihinsa. Tietenkin välitön riski koskee myös opettajia. En tiedä kuka mahdollisista uhreista ja tartuntojen lisääntymisestä on ajatellut kantaa vastuun ja miten. On selvää, että 14.5 avautuvissa kouluissa tartunnat lisääntyvät, mutta viruksen pitkän itämisajan vuoksi tartunnat näkyvät vasta kesälomien alettua. Kyllä tämä koulujen liian varhainen avaaminen on aivan helvetin tyhmä idea. Suututtaa!

Onko muita viruksia, joissa infektiota levittävien lasten tartunnat ovat lievempiä kuin aikuisilla?

Kyllä. Influenssa on yksi viruksista, jonka useimmat meistä tuntevat. Influenssa aiheuttaa monilla lapsilla vain nuhaa. Vanhemmilla väestöryhmillä influenssa voi johtaa sairaalahoitoon, tehohoitoon ja ennenaikaisesti hautaan, Roberts sanoo.

Muutama vuosi sitten Isossa-Britanniassa lapsille annettiin influenssarokotus. Rokotusta ei annettu ensisijaisesti lasten suojelemiseksi, vaan tartuntojen leviämisen estämiseksi ja riskiryhmään kuuluvien turvaamiseksi.

Sama periaate pätee koronavirukseen. Covid-19:n riski lapsille itselleen on pieni, mutta vaara, että he välittävät tartunnan haavoittuville vanhuksille tai riskiryhmään kuuluville sukulaisille, on hyvin korkea.

Kiinalaisten tietojen mukaan pienet lapset ovat alttiimpia Covid-19: lle kuin muut ikäryhmät

Toinen esimerkki on sikainfluenssa (H1N1) -virus, joka aiheutti vuosien 2009 ja 2010 influenssapandemiaa. H1N1-tartunta oli erityisen vaarallinen raskaana oleville naisille ja vanhuksille, mutta lapsille se aiheutti lähinnä vatsaoireita, sanoo. Patel.

Vaikuttaako Covid-19 ikäisiin lapsiin eri tavalla?

Vaikuttaa siltä. Kiinalaisten tietojen mukaan vastasyntyneet ja vauvat ovat alttiimpia Covid-19:lle kuin muut ikäryhmät. Vakavaa tai kriittistä sairautta havaittiin yhdellä kymmenestä vastasyntyneellä ja vauvalla, mutta määrät laskivat dramaattisesti iän kasvaessa.Yli viisivuotiailla vakava tai kriittinen sairaus kehittyi vain kolmelle tai neljälle sadasta tartunnan saaneesta.

Entä teini-ikäiset?

Joissain vaiheissa lapsista tulee aikuisia, Roberts sanoo. ”Teini-ikäisillä havaitaan immuunijärjestelmän kypsyminen aikuisemmiksi, mikä saattaa olla vähemmän tehokas viruksen torjunnassa.

Kiinalaisessa tutkimuksessa yhdeksän-vuotiaiden ja nuoremmpien lasten osalta ei rekisteröity yhtään kuolemantapausta. Yhden alle 19-vuotiaan todettiin kuolleen. Myös Britanniassa on kuollut ainakin yksi alle 18-vuotias, mutta tällä tiedetään olleen muita vakavia terveysongelmia. Lasten kuolemaan johtavat Covid-19-tartunnat ovat erittäin harvinaisia.

Voiko Covid-19 vaikuttaa vastasyntyneisiin?

Kyllä. Pandemian ollessa edelleen käynnissä suuressa osassa maailmaa, vastasyntyneillä on todettu ainakin kaksi vahvistettua tartuntaa – yksi Wuhanissa ja toinen Lontoossa. Ei ole tiedossa, sairasivatko nämä vauvat tartuntaa jo kohdussa vai sairastuivatko vauvat vasta syntymän jälkeen. Molemmissa tapauksissa vastasyntyneiden äiti oli saanut tartunnan.

Mitä tiedämme koronaviruksen vaikutuksesta syntymättömiin lapsiin?

Ei paljon. Koronavirukset, jotka aiheuttivat vakavan akuutin hengitysoireyhtymän (SARS) ja Lähi-idän hengitysoireyhtymän (MERS) saattoivat aiheuttaa raskaana olevaan naiselle keskenmenoja, ennenaikaisia synnytyksiä ja vauvan hidastunutta kasvua, mutta vielä ei tiedetä kuinka SARS-CoV-2 vaikuttaa odottaviin äiteihin ja syntymättömiin lapsiin.

Nämä havainnot perustuvat kahteen pieneen tutkimukseen ja kansallisia ohjeita, jotka koskevat Covid-19-viruksen riskiä odottaville äideille ja syntymättömille lapsille, päivitetään jatkuvasti. Siitä huolimatta todetaan, että raskaana olevilla naisilla on lisääntynyt riski koronaviruksen (Covid-19) aiheuttamille vakavammille infektioille. , On suositeltavaa, että odottavien äitien kohdalla noudatetaan samaa varovaisuutta kuin ikääntyneiden ja perussairaiden kohdalla. (4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11)

 

ACE2 ja nuori immuunijärjestelmä

SARS-CoV-2 infektoi soluja kiinnittymällä solujen ACE2-reseptoriin, joita lapsilla on alemmissa hengitysteissä vähemmän kuin aikuisilla. Lasten parempi vastustuskyky on siis selitettävissä myös biologisesti. Jos lasten hengitysteissä on vähemmän ACE2-reseptoreita kuin aikuisilla, viruksen tartuntapaikkoja on vähemmän ja virus ei pääse tehokkaasti infektoimaan soluja ja leviämään lasten elimistössä. Lapsilla tartunta infektoi lähinnä ylähengitysteiden soluja. Tämä on yksi hypoteesi. Lue tästä.

Tartunnan saaneet lapset voivat kantaa SARS-CoV-2-virusta, vaikka he oireilevat vähemmän kuin aikuiset.Nuuori kehittyvä immuunijärjestelmä, lasten matalammat ACE2-reseptoritasot ja jopa altistuminen muille koronaviruksille saattavat selittää lasten parempaa resistenssiä SARS-CoV-virukselle.

SARS-CoV-2 tunnistettiin vuonna 2003 epidemian aiheuttaneen SARS-viruksen läheiseksi sukulaiseksi. Tutkijat ovat analysoineet SARS-epidemiaa ymmärtääkseen uutta koronavirusta paremmin.

Vuoden 2003 SARS-epidemiassa lapset eivät juurikaan altistuneet taudille. Hongkongissa ei ollut ainuttakaan alle 24-vuotiaita kuolonuhria. Yli 65-vuotiaista useampi kuin joka toinen sairastui. Globaalisti alle 10 prosenttia SARS-diagnoosin saaneista oli lapsia ja vain 5 prosenttia heistä tarvitsi tehohoitoa.

Eläimistä ihmisiin leviäviä virustartuntoja tapahtuu säännöllisesti. Se, että eläimeltä ihmiseen tarttunut virus muuntuu ihmisestä toiseen tarttuvaksi on harvinaisempaa. SARS tarttui sivettikissoista ja MERS kameleista. SARS- ja MERS-epidemioiden kohdalla uskottiin, että lapset eivät altistuneet viruksia levittäville eläimille.

Hyvin samanlainen tartuntakaava on havaittu uuden COVID-19-epidemian yhteydessä. Wuhanissa yksikään lapsi ei antanut testeissä positiivista näytettä marraskuun 2019 ja tammikuun toisen viikon välillä, mutta iäkkäät ihmiset osoittautuivat erityisen haavoittuviksi.

Kiinan tautien torjunta- ja ehkäisykeskukset ilmoittivat helmikuun puolivälissä, että 44 672 vahvistetusta COVID-19-tapauksesta 86,6 prosenttia oli 30–79-vuotiaita. Heistä vanhimmilla oli suurin kuoleman riski. Kiinassa tehdyssä 1099 potilaan tutkimuksessa vain 0,9 prosenttia vahvistetuista tapauksista oli alle 9-vuotiaita ja 1,2 prosenttia tartunnan saaneista oli 10–19-vuotiaita.

Nyt on saatu todisteita siitä, että vaikka lapset saavat tartunnasta harvoin vakavia oireita, he eivät ole immuuneja virukselle. Äskettäisessä tutkimuksessa löydettiin todisteita tartunnoista lapsilta otetuista ulostenäytteistä.

Tällä hetkellä COVID-19 ei näytä aiheuttavan vaikeita oireita nuorille ja lapsille, sanoo Lontoon Imperial Collegen virologi Robin Shattock. Hän kuitenkin lisää, että todennäköisesti lapset ovat keskeisessä roolissa viruksen levitessä. On todisteita siitä, että lapset saavat tartunnan ja että heillä esiintyy melko runsaasti viruksia, mutta heille ei vain yleensä kehity vakavaa tautia, myöntää Ralph Baric, Pohjois-Carolinan yliopistosta.

Hän todisti samanlaisen ilmiön hiiritutkimuksissa alkuperäisellä SARS-koronaviruksella (SARS-CoV). Vaikka SARS-CoV replikoituu tehokkaasti, ”nuoremmat eläimet olivat todella resistenttejä taudin suhteen”, Baric sanoo. Kun Baric testasi vanhempia eläimiä, SARS-oireiden vakavuus nousi. Yhdessä kokeessa viidesosa 3–4 viikon ikäisistä SARS-tartunnan saaneista hiiristä kuoli, kun taas kaikki toisen kokeen 7–8 viikon ikäiset hiiret kuolivat.

Subbarao on havainnut, että kuuden viikon ikäiset nuoret aikuiset hiiret voivat parantua SARS-CoV-viruksesta ilman merkittäviä kliinisiä oireita. Kun käytimme samaa virusta 12 kuukauden ikäisissä hiirissä, jotka eivät missään nimessä ole todella vanhoja, kliinisiä oireita oli enemmän, hän kertoo. Nämä tulokset osoittavat, että sekä alkuperäinen SARS-CoV että nyt liikkeellä oleva voi tartuttaa lapsia, mutta johtaa vain harvoin vakavaan sairastumiseen.

”Eläinkokeet tukevat oletusta, että lapset ovat saaneet tartunnan, mutta heille ei kehity tautia. Hiirikokeissa nuorilla hiirillä oli samat virustasot kuin vanhoilla hiirillä, mutta nuoret hiiret eivät sairastuneet,” kertoo Iowan yliopiston immunologi Stanley Perlman.

Kyse ei ole siitä, että SARS-CoV-2 ei tarttuisi lapsiin.

Lisääntyvä epidemiologinen näyttö tukee hiirillä tehtyjä havaintoja. MedRxiv:iin 4. maaliskuuta lähetetty tutkimuspaperi analysoi 391 COVID-19 -tapausta ja 1 286 tartunnan saaneiden läheistä kontaktia. Tutkijat päättelivät, että lapsilla on samanlainen infektioriski kuin muulla väestöllä, vaikkakin vakavien oireiden esiintyminen lapsilla on epätodennäköistä.

Voi olla, että lapsilla ja nuorilla vallitseva T-solutyyppi suojelee virukselta

Yksi huomionarvoinen selitys iän ja sairauden vakavuuden väliselle korrelaatiolle on, että ihmisen immuunijärjestelmän ikääntyessä osa immuunijärjestelmän soluista passivoituu. Ikääntymisen seurauksena immuunijärjestelmä vanhenee ja sen säätely heikkenee. Näin immuuniijärjestelmä menettää kykynsä regoida patogeeneihin yhtä tehokkaasti kuin nuorena, Baric sanoo.

Toinen selitys, jota Perlman kannattaa, liittyy ikääntyvään keuhkoympäristöön. Jotta ikääntyvälle ihmiselle ei kehittyisi astmaa tai ympäristön allergeenien, kuten siitepölyn aiheuttamaa immuunijärjestelmän ylireagointia, ikääntyneet keuhkot estävät tavanomaisen immuunivasteen. Perlman kertoo, että tämän vuoksi keuhkot eivät reagoi riittävän nopeasti virusinfektioon.

Vuonna 2010 Perlman ja hänen kollegansa osoittivat hiirikokeissa, että T-solut ovat erityisen tärkeitä SARS-CoV-tartunnan vastaisessa taistelussa. On todennäköistä, että immuunipuolustus tarvitsee sekä vasta-aine- että T-soluvasteen COVID-19-tartuntaa vastaan.

Perlman uskoo, että nuori immuunijärjestelmä ja sen aggressiiviset T-solut ovat ylivoimaisia SARS-CoV-2-viruksen torjunnassa. Subbaraon johtamassa vuoden 2010 tutkimuksessa korostettiin myös CD4 +-auttaja-T-solujen tärkeyttä. Nämä stimuloivat B-soluja tuottamaan vasta-aineita patogeenejä vastaan.

Voi olla, että T-solutyyppi, joka on vallitseva lapsilla ja nuorilla, tuhoaa tehokkaammin tämän viruksen, sanoo immunologi Kingston Mills (Trinity College / Dublin). Hän arvelee, että pienten lasten korkeampi auttaja-T2-solujen (Th2) tuotanto voi hillitä SARS-CoV-2-viruksen aiheuttamia voimakkaita tulehdusreaktioita. Perlman ei tue Millsin oletusta Th2-solujen merkityksestä tämän infektion kohdalla, mutta on samaa mieltä siitä, että immuunijärjestelmän ylireagointi on vakava ongelma.

ACE2-reseptori

SARS-CoV ja SARS-CoV-2 käyttävät molemmat samaa reittiä soluihin pääsyyn. Ne kiinnittyvät ACE2-reseptoriin. Näitä reseptoreita on runsaasti keuhkojen soluissa, mikä voi selittää keuhkokuumeen ja keuhkoputkentulehdusten esiintyvyyden potilailla, joilla on vaikea COVID-19-infektio.

Äskettäinen tutkimus osoitti, että ACE2-reseptoreita esiintyy runsaasti myös suussa ja kielessä, minkä vuoksi virus on erityisen tarttuva.ACE2-reseptorien määrä vähenee vanhuksilla kaikissa kudoksissa, mutta yllättäen tämä saattaa asettaa ikääntyneiden riskiä saada vakavampi tauti.

Tämä johtuu siitä, että ACE2-entsyymi on tärkeä immuunivasteen ja tulehduksen säätelijä.

Hiirikokeissa ACE2 suojaa hiiriä sepsiksen aiheuttamlta akuutilta keuhkovauriolta. Vuoden 2014 tutkimuksessa todettiin, että ACE2-entsyymi suojaa tappavaa lintuinfluenssaa vastaan.

ACE2-aktiivisuuden vähentyminen vanhuksilla on osittain vastuussa heikommasta tulehdusvasteesta. Heikentynyt kyky laittaa jarrut tulehdusvasteeseelle ikääntyessämme voi johtaa sytokiinimyrskyksi kutsuttuun immuunijärjestelmän tuhoisaan ylireagointiin. Vähentynyt ACE2-reseptorien lukumäärä vanhemmilla aikuisilla saattaa siis heikentää heidän kykyään selviytyä  SARS-CoV-2:sta, Baric sanoo, vaikka hypoteesi vaatii vielä enemmän tutkimusta.

Altistuminen muille koronaviruksille

On olemassa neljä muuta ihmisillä leviävää koronavirusta. Oireet, kuten nuha, yskä ja kuume ovat tyypillisiä tavalliselle vilustumiselle. Nämä koronavirukset ovat hyvin yleisiä lapsilla. ”Emme tiedä muodostaako joku näistä vilustumisia aiheuttavista koronaviruksista osittaisen Covid-19-taudin vakavammalta muodolta suojaavan risti-immuuniteetin”, Subbarao sanoo. On mahdollista, että tavallisten vuosittain kiertävien vilustumista aiheuttavien koronaviruksien sairastaminen hillitsee COVID-19:n oireita ja leviämistä elimistössä.

Äskettäin on ehdotettu, että COVID-19:sta toipuneiden ihmisten plasma voitaisiin siirtää SARS-CoV-2-tartunnan saaneisiin potilaisiin. Kiinassa menetelmää on ymmärtääkseni sovellettu kohtuullisella menestyksellä.

SARS-CoV-2-viruksen S-proteiini valtaa soluja kiinnittymällä solujen ACE2-reseptoriin. ACE2-reseptorit ovat infektiossa keskeisessä roolissa. Niiden vaikutus ei kuitenkaan rajoitu vain viruksen reittinä soluun. Virus joka kiinnittyy solun ACE2-reseptoriin vie reseptoripaikan angiotensiini II-molekyyliltä, jolloin tämän normaali aineenvaihduntareitti katkeaa. Tämä ylläpitää oksidatiivista stressiä, sillä angiotensiini II:den eli aineenvaihduntatuote hillitsee superoksidaasia, joka on reaktiivinen happiradikaali. (4)

Angiotensiini

Angiotensiinit (AT) ovat peptidihormoneja, joita on neljää päätyyppiä (I, II, III, IV). AT II supistaa verisuonia ja kohottaa verenpainetta. Se lisää myös aldosteronin tuotantoa. Maksassa muodostuva angiotensinogeeni on angiotensiinien esiaste, joka pilkkoutuu munuaisista tulleen veren reniinin avulla AT I:ksi.

AT I pilkkoutuu angiotensiinikonvertaasin (ACE) vaikutuksesta AT II:ksi. Se voidaan edelleen pikkoa muiksi angiotensiineiksi.

Reniini, aldosteroni ja AT II ovat osa verenpainetta säätelevää reniini-angiotensiini-aldosteroni-järjestelmää. SARS-CoV-2 vaikuttaa tähän järjestelmään kiinnittymällä ACE2-reseptoriin, mikä estää angiotensiini I pilkkomisen angiotensiini II:ksi.

Ihmisillä veren angiotensiini II sitoutuu agonistina (aktivoijana) angiotensiini II reseptorin alatyyppeihin 1 ja 2 eli AT1- ja AT2-reseptoreihin. Sitoutuminen suonten endoteelisolujen AT1-reseptoreihin saa aikaan suonten supistumisen ja verenpaineen nousun kehossa. Angiotensiinin II sitoutuminen lisämunuaisten pintakerroksen AT1-reseptoreihin lisää kolesterolin tuontia lisämunuaissolujen mitokondrioihin ja aldosteronisyntaasien tuotantoa. Syntaasit tuottavat kolesterolin aineenvaihduntatuotteista vereen aldosteronia, joka sitoutuu munuaisten distaalisissa tiehyissä aktivoivasti mineralokortikoidirseptoreihin. Näiden tumareseptorien aktivointi vähentää natriumin ja veden päätymistä virtsaan sekä lisää kaliumin poistumista virtsaan. Vesi lisää veren tilavuutta ja siten verenpainetta. – Wikipedia

Verenpainetautia sairastavien kasvanut Covid-19 riski voidaan ymmärtääkseni palauttaa ACE2-reseptoreihin ja viruksen häiritsemään reniini-angiotensiini-aldosteroni-järjestelmän. ACE-estäjät ovat pääasiassa kohonneen verenpaineen hoitoon käytettäviä lääkkeitä, joilla estetään angiotensiinin muodostumista. Vaikutus perustuu angiotensiinikonvertaasin (ACE) estoon. Kun ACE-estäjät estävät verisuonia supistavien aineiden vaikutuksen reniini-angiotensiinijärjestelmässä, verisuonet laajenevat ja verenpaine alenee. ACE-estäjiä käytetään myös diabetesta sairastavien munuaistautiin ja korkeaan verenpaineeseen metabolista oireyhtymää sairastavilla. Tästä enemmän ja tarkemmin oheisella videolla.

Mitäpä muuta?

Tutkimusryhmä tarkastelee kolmea skenaariota: todennäköisesti pandemia jatkuu aalloittain laantuen yhdessä paikassa samalla kun se valtaa uusia alueita. Toisen skenaarion mukaan suurin ja tuhoisin aalto tapahtuu tulevana syksynä ja muut aallot ovat selvästi pienempiä. Kolmannen skenaarion mukaan pandemia etenee hiljakseen seuraavat kaksi-neljä vuotta.

Lopuksi: Suu- ja nenäsuojien käytöstä

STM:n Kirsi Varhilan valitsema linja suu- ja nenäsuojien käytön merkityksen vähättelystä julkisilla paikoilla herättää kummastusta. Yksi peräänantamaton virkamies vastustaa useiden lääkäreiden, tutkijoiden, tukimusten ja kokonaisten valtioiden valitsemaa kasvosuojien käyttöä suosivaa linjaa. Miksi?

Saksassa suun ja nenän peittävä maski on nyt pakollinen joukkoliikenteessä, suurimmassa osassa maata myös ruokakaupoissa. Sama velvoite tulee viikon päästä voimaan Italiassa ja Belgiassa. Myös Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa kasvosuojan käyttäminen on pakollista. Itävallassa maskipakko kaupoissa ja joukkoliikenteessä on ollut voimassa viikon. Alueellisia maskipakkoja on käytössä myös muualla, esimerkiksi Ranskassa.

THL:n Tervahaudan lisäksi ainakin Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen ovat todenneet, että maskit kyllä estäisivät julkisilla paikoilla oireettomia taudinkantajia tartuttamasta virusta muihin.

Vapalahti kertoo uskovansa Saksan tiedeakatemian näkemykseen, että maskien käyttö on yksi tärkeä keino taistelussa virusta vastaan. Suositukset tekee Suomessa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). STM:n kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan ministeriö ei tällä hetkellä valmistele sote-henkilöstön ulkopuolelle ulottuvia maskisuosituksia, eikä sellaisista myöskään ole suunnitelmia.

Suurin hyöty maskeista olisi Vapalahden mukaan juuri estämässä oireettomien taudinkantajien tartuttavuutta tilanteissa, joissa ihmiset joutuvat olemaan tekemisissä keskenään. Useat tutkimukset ovat Vapalahden mukaan viitanneet siihen, että oireettomia kantajia on paljon.

Tuoreen hongkongilaistutkimuksen mukaan erilaiset korona- ja influenssavirukset jäävät tehokkaasti maskin sisäpuolelle, vaikka maski ei olisi erikoisvalmisteinen, Vapalahti kertoo.

THL:n Tervahauta on suositellut kansalaisten käyttöön vain kangasmaskeja, mutta kirurgiset suu-nenäsuojat olisivat Tuomisen mukaan selvästi tehokkaampia. Tuomisen mielestä niiden myyminen kansalaisille ei olisi välttämättä pois terveydenhuollon työntekijöiltä, vaan kaupalliset toimijat voisivat hankkia niitä Suomeen ulkomailta siinä missä valtiokin. Näin maskeja saataisiin Suomeen enemmän.

”Jos maskin käyttäjän ajatellaan vievän suojan terveydenhuollon työntekijältä, ei päästä koskaan siihen tilanteeseen, että kansalaiset uskaltavat maskeja käyttää. Vaikka suositusta ei annettaisi, kannustaisin rohkeuteen pitää maskia.”

THL:n kyvyttömyyden taustalla vaikuttaa se, että laitos on taloudellisesti ajettu alas, mutta ehkä sitäkin enemmän se, että THL toimii täysin ammattitaidottoman STM:n alaisuudessa. Sama koskee Huoltovarmuuskeskusta: todellinen vastuu Huoltovastuukeskuksen epäonnistumisesta lankeaa Sosiaali- ja terveysministeriölle.

Terveyttä ja mukavaa alkanutta kevättä kaikille!




Muistio: Gameettien tanssista solubiologian alkeisiin ja aineenvaihdunnan ihmeisiin

Elämä on jatkuvaa muutosta sukupolvien ja lajien evoluutiosta yksilön monimutkaiseen aineenvaihduntaan. Joka päivä osa soluistamme uusiutuu ja osa soluistamme kuolee. Telomeerit lyhenevät solujen uusiutuessa ja leikkaavat solujen biologista aikaa.

Aineenvaihdunta ylläpitää elämää ja muutosta muuttamalla syömämme ravinnon elimistön rakennusaineiksi ja solujen energiaksi tai varastoimalla ravinteita myöhempää käyttöä varten.

Solu on kaikkien elävien organismien sähköisesti varautunut perusyksikkö. Ihmisillä ja muilla suvullisesti lisääntyvillä otuksilla solut voidaan jakaa somaattisiin soluihin ja ituradan sukusoluihin eli gameetteihin. Yleensä solut ovat mikroskooppisen pieniä (0,01-0,1 mm), mutta eräät hermosolut voivat olla yli metrin mittaisia. Suurimpia soluja ovat munasolut, hermosolut ja lihassolut. Pienimpiä soluja ovat siittiösolut ja veren punasolut. Ihosolun koko on vain 11-12 µm.

Useimmat solut elävät kuukausia tai vuosia, mutta suolen sisäpinnan solut ja eräät valkosolut kuolevat jo muutamassa päivässä. Hermo- ja lihassolut ovat yleensä pitkäikäisiä. Aivosolut saattavat elää yli sata vuotiaiksi tai kuolla perjantain ja sunnuntain välillä riippuen nautitun tuliliemen määrästä ja laadusta.

Ihmisen kudoksesta yli 96 % muodostuu neljästä alkuaineesta. Vedyn, hiilen, typen ja hapen lisäksi kudoksissa on pieniä pitoisuuksia natriumia, magnesiumia, fosforia, rikkiä, klooria, kaliumia ja kalsiumia. Solut ovat 60–90 prosenttisesti vettä. Solujen tärkeimpiä orgaanisia yhdisteitä ovat hiilihydraatit, lipidit, proteiinit sekä nukleiinihapot (DNA ja RNA).


Elämän alku X+Y


Elämä alkaa seksuaalisen valinnan seurauksena naistentansseissa, työpaikan taukotilassa tai jossakin kiireellisesti valitussa epämukavassa paikassa intohimoisen, mutta surkuhupaisan gameettien tanssin seurauksena. Sattumalla on julma huumorintaju. Haikara vie nyytin usein aivan väärään osoitteeseen ja nyyttiä odottavat jäävät liian usein ilman.

Gameettien tanssi

Gameetit eli sukusolut ovat suvullisesti lisääntyvien eliöiden suvunjatkamiseen erikoistuneita soluja, jotka kehittyvät sukurauhasissa ituradan soluista meioottisen solunjakautumisen seurauksena.

Iturata on lisääntymissoluja (munasoluja tai siittiöitä) tuottava solulinja. Gameettien tanssissa siittiöt uivat kilpaa emättimessä ja voittaja voi soidinmenojen jälkeen päästä kurkistamaan munasoluun. Yleensä tämä johtaa munasolun hedelmöittymiseen.

Kauniimman sukupuolen ituradan solut kehittyvät oogeneesin ja meioosin kautta haploidin kromosomin sisältäviksi munasoluiksi. Oogeneesissä munasoluun varastoituu kaikenlaista vararavintoa ja muuta sälää alkion kehityksen turvaamiseksi. Neljästä oogeneesin tuottamasta haploidista tumasta vain yksi kehittyy munasolun tumaksi ja kolme tumaa surkastuu. Miehillä ituradan solut kehittyvät meioosin ja spermatogeneesin kautta haploidin kromosomin sisältäviksi siittiöiksi.

n + n => 2n

Miehen ja naisen välisen seksuaalisen kanssakäymisen seurauksena, olettaen, että ehkäisyä ei ole käytetty ja seksissä on noudatettu perinteisesti hyväksi koettuja tapoja, miehen siittiö etenee emättimessä ja sen haploidi tuma hedelmöittää haploidin munasolun. Näin syntyy diploidi tsygootti, josta uusi yksilö alkaa kehittyä.

Hedelmöittyminen tapahtuu munanjohtimen yläpäässä sijaitsevassa ampullassa. Siemensyöksyssä emättimeen vapautuu jopa satoja miljoonia siittiöitä, mutta niistä vain muutama uiskentelee aina ampullaan asti. Ampullassa ne voivat säilyä hedelmöittämiskykyisinä yhdestä kolmeen päivään. Vilkkaiden siimahäntäisten seikkailu jatkuu emättimestä kohtuun ja sieltä munanjohtimiin. Hedelmöitys on mahdollinen, jos siittiöt löytävät munasarjasta irronneen munasolun.


Zona pellucida

Gameettien tanssiin kuuluu, että siittiö ei hedelmöitä munasolua heti, vaan sen täytyy ensin läpikäydä kapasitaatio, jossa siittiön solukalvosta poistuu glykoproteiinivaippa ja sytoplasman proteiineja. Kun siittiö on näin vähentänyt ylimääräisiä vaatteitaan, se voi edetä korona radiatan läpi ja kiinnittyä zona pellucidaan.

Zona pellucidaan kiinnittynyt siittiö voi käynnistää akrosomireaktion, jossa siittiön akrosomista vapautuu zona pellucidan läpäisemisen edellyttämiä entsyymejä, kuten akrosiiniä ja trypsiinin kaltaisia aineita.

Munasolun hedelmöittymiselle tärkeä zona pellucida on munasolun solukalvoa ympäröivä glykoproteiinikerros. Se näyttää erottavan munasolun ja ja zona pellucidan ulkopuoliset follikulaarisolut toisistaan, mutta nämä ovat itse asiassa kiinnittyneet munasoluun zona pellucidan läpi kulkevilla ulokkeilla. Munasolun hedelmöittyessä siittiöt kiinnittyvät ensin zona pellucidan ulkopinnan glykoproteiiniin (ZP3), mikä johtaa siittiössä tapahtuvaan akrosomireaktioon ja auttaa siittiön zona pellucidan läpi.


Munasolu, jota ympäröi zona pellucida (valkoinen rengas), ja sen ulkopuolella follikulaarisoluista muodostuva korona radiata Kuvan lähde: Wikipedia

Siittiö kurkistaa zona pellucidan läpi, jolloin sen solukalvo pääsee vihdoin kosketuksiin munasolun solukalvon kanssa. Solukalvojen yhdistyminen alkaa munasolun tuottamien integriinien ja niiden ligandien, siittiön tuottamien disintegriinien vaikutuksesta.
Totta munasolussa

Kun siittiö on vihdoin uinut munasolun sisälle, tapahtuu munasolun toiminnassa kolme muutosta:

– Munasolun solukalvo muuttuu niin, että se ei enää sido siittiöitä, eikä päästä siittiöitä lävitseen. Tämä ehkäisee polyspermiaa, eli usean siittiön pääsyä munasoluun.
– Munasolu aloittaa meioottisen jakautumisen välittömästi siittiön päästyä munasolun sisään.
– Munasolun aineevaihdunta kiihtyy siittiön tuoman aktivaattorin käynnistämänä.

Munasolussa hämmentynyt siittiö räpiköi kohti munasolun pronukleusta. Siittiön pronukleus kasvaa ja sen häntä irtoaa. Siittiön ja munasolun pronukleuksien kasvaminen aiheuttaa molemmissa DNA:n replikaation. Tämän jälkeen ne sulautuvat yhteen ja muodostavat hedelmöityneen munasolun, eli tsygootin. Kahdesta 23 kromosomia sisältävästä haploidista kromosomista syntyy 23 kromosomiparin diploidi kromosomisto (n + n => 2n). We have a winner!

 


Solut ja mikrobit tarvitsevat ravintoa


Ihminen tarvitsee ravintoa ruokkiakseen elimistön noin 37 biljoonan solun tarpeita. Ihmisen aineenvaihduntaan osallistuvat myös suolistossa elävät  arviolta100 biljoonaa mikrobia, jotka vaikuttavat ihmisen fysiologiaan, immuunipuolustuksen kehittymiseen, kolonisaatioresistenssiin ja ravitsemukseen tuottamalla sulamattomien kuitujen, resistentin tärkkelyksen ja proteiinijäänteiden aineenvaihduntatuotteina muiden muassa foolihappoa, biotiinia, K-vitamiinia sekä eräitä suolen kehittymiseen, elimistön energiatasapainoon ja homeostaasin ylläpitoon vaikuttavia bioaktiivisia yhdisteitä.

Mikrobit tuottavat hajoamattomasta ruokajätteestä mm. vetyä, metaania ja epiteelisolujen ensisijaisia energialähteitä – lyhytketjuisia rasvahappoja. Näistä esimerkiksi voihappo saattaa pienetää kasvainten muodostumisen riskiä.

Limakalvon homeostaasi edellyttää suolistomikrobien ja elimistön jatkuvaa kommunikaatiota immuunipuolustuksen ja epiteelisolujen Tollin kaltaisten reseptoreiden (TLR) välityksellä. Normaalin mikrobiomin solurakenteet ja mikrobien erittämät aineenvaihduntatuotteet vaikuttavat limakalvon immuunipuolustuksen solujen kypsymiseen ja pienentävät suolistotulehdusten riskiä. 

Solut saavat energiaa ja rakennusaineita ravinnosta. Mikrobiomi saa ravintoa sulamattomista kuiduista, resistentistä tärkkelyksestä ja imeytymättä jääneistä proteiineista. Nykytiedon valossa vaikuttaa siltä, että paksusuoleen päätyvät proteiinit ravitsevat suoliston huonoja mikorbeja ja kasvattavat suolistotulehdusten ja kasvainten riskiä.

Ravinnosta elimistö saa mineraaleja ja vitamiineja (suojaravinteita), hiilihydraatteja (sokereita), proteiineja (aminohappoja) ja rasvoja (rasvahappoja). Näiden lisäksi hyvinvoiva elimistö kiittää antioksidanteista, sulamattomasta kuidusta, resistentistä tärkkelyksestä sekä pro- ja prebiooteista. Anabolinen ja katabolinen aineenvaihdunta muokkaavat ravintoaineista erilaisia molekyylejä elimistön erilaisiin tarpeisiin. 


Solun rakenne

Solukalvo erottaa solun ympäristöstä. Sytoplasma eli solulima sijaitsee solukalvon sisällä. Solun aineevaihdunnasta huomattava osa tapahtuu solulimassa, jossa on useita soluelimiä eli organellejä ja tuma. Solun perintötekijät ovat tumassa, joka on eristetty solulimasta tumakalvolla.

Soluelinten kalvot kasvattavat solun kalvopinta-alaa ja rajaavat solun eräänlaisiin osastoihin, joissa tapahtuvat kemialliset reaktiot pysyvät erillään toisistaan. Monet solun reaktioketjut tarvitsevat solun eri osastojen välisen kalvopinnan toteutuakseen.

Solua rajaava solukalvo on lipidikaksoiskalvo. Se muodostuu fosfolipideistä, joissa glyseroliin on liittynyt kaksi rasvahappoa sekä hydrofiilinen (vesihakuinen) fosfaattiryhmä. Rasvahappojen hydrofobiset (vesipakoiset) osat ovat suuntautuneet kalvon keskelle. Rasvahapoilla on pallomainen hydrofiilinen pää ja kaksi raajaa, jotka ovat vesipakoisia eli hydrofobisia.

Solukalvo ympäröi solulimaa ja säätelee aineiden kulkua soluun ja sieltä pois. Rasvaliukoiset aineet voivat diffundoitua eli tihkua solukalvon läpi, mutta hydrofiiliset aineet tarvitsevat soluun päästäkseen solukalvon läpäisevän kuljetusproteiinin, kanavaproteiinin, kantajaproteiinin tai pumppuproteiinin. Solukalvossa on useita kalvoproteiineja, kuten reseptoreja ja rakennusproteiineja. Kalvoproteiineihin on kiinnittynyt myös hiilihydraattiosia.

Sytoplasma käsittää solukalvon ja tuman väliin jäävän perusaineen sekä soluelimet (organellit). Solulimassa on myös runsaasti proteiineja ja RNA:ta. Proteiinisynteesi tapahtuu soluliman ribosomeissa.

 Solun natriumkaliumpumput kuljettavat jatkuvasti natriumia solusta ja kaliumia soluun. Tämä edellyttää ATP:n energiaa. Ionipitoisuuserojen seurauksena solulima on negatiivisesti varautunut solunulkopuoliseen matriksiin (extracellular matrix) verrattuna. Sähköinen varaus on edellytys mm. hermosolujen toiminnalle. Varauksen häviäminen johtaa solun kuolemaan.

Tuma

Tuma sijaitsee solulimassa ja sitä ympäröi tumakalvo, joka solukalvon tapaan on rasvahappokaksoiskalvo. Tumakalvo ei ole tiivis, vaan siinä on paljon tumahuokosia, joiden läpi lähetti-RNA (mRNA) ja muut molekyylit pääsevät solulimaan. Geenit sijaitsevat DNA:ssa tuman kromosomeissa.

Mikrotubulukset, mikrofilamentit ja välikokoiset säikeet muodostavat solun tukirangan solulimassa. Mikrotubuluksilla on tärkeä tehtävä solun sisäisessä liikenteessä tuman ja solun reunaosien välillä. Moottoriproteiinit dyneiini ja kinesiini liikkuvat mikrotubuluksia pitkin kuljettaen proteiineja ja muuta solun toiminnan kannalta kiinnostavaa sälää solun muihin osiin.

Mikrofilamentteihin kuuluu esimerkiksi lihassolujen aktiini. Lihassolu supistuu, kun limittäin järjestäytyneet myosiinimolekyylit tarttuvat aktiinimolekyyliin ja vetävät aktiineja lähemmäksi. Vastaavaa aktiinin ja myosiinin vuorovaikutusta tapahtuu jossain määrin muissakin soluissa. Välikokoiset säikeet vaihtelevat solutyypin mukaan. Solun tukirangan osat toimivat solujen välisten liitosten rakenteina.


Mitokondriot


Mitokondrio vastaa soluhengityksestä eli solun energia-aineenvaihdunnasta. Mitokondrioiden määrään soluissa vaikuttaa solun energian tarve. Esimerkiksi lihassoluissa voi olla runsaasti täallaisia ravinnosta energiaa polttavia voimaloita. Punasoluilta mitokondriot puuttuvat kokonaan, joten niiden energiantuotanto tapahtuu glykolyysissä.

Aerobisessa soluhengityksessä mitokondriot polttavat ravintoaineita, glykolyysin glukoosista tuottamia pyruvaatteja hapen avulla sitruunahappokierrossa vedeksi ja hiilidioksidiksi. Reaktioketju tuottaa parikymmentä adenosiinitrifosfaattimolekyyliä. Näin ravintoaineisiin sidottu kemiallinen energia muutetaan ATP:ksi (adenosiinitrifosfaatti), joka on solun tärkein energialähde.

Anaerobinen aineenvaihdunta tuottaa energiaa soluille, joissa ei ole mitokondrioita tai happea. Esimerkiksi veren punasoluilta puuttuu mitokondriot. Anaerobinen aineenvaihdunta tapahtuu glykolyysissä, joka pilkkoo glukoosin kahdeksi ATP:ksi ja kahdeksi pyruvaatiksi. Anaerobisen energiantuotannon lopputuotteena on laktaattia eli maitohappoa.

Mitokondrioissa on omaa DNA:ta ja ne periytyvät lähes aina äidiltä. Aiemmin uskottiin, että mitokondriot periytyvät aina äidiltä, mutta sitten löydettiin poikkeustapauksia, joissa mitokondrioiden sisältämä DNA oli periytynyt isältä. Nykyisin on arvioitu, että jopa joka viidennessätuhannessa tapauksessa mitokondriot ja niiden sisältämä DNA saattavat periytyä isältä jälkeläiselle. Tästä esiintyy erilaisia havaintoja ja tulkintoja.  

Mitokondrion rakenne

Rakenteellisesti mitokondriot muodostuvat sileästä ulkokalvosta ja poimuttuneesta sisäkalvosta. Niissä on viisi toiminnoiltaan ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan erilaista osastoa: ulkokalvo, sisäkalvo, ulko- ja sisäkalvon välinen tila, sisäkalvon poimut eli kristat ja sisäkalvon sisäpuoli eli matriksi.

Mitokondrion ulkokalvoa peittää vastaava amfipaattisten molekyylien muodostama kalvo kuin solua. Se koostuu lähinnä vastakkain asettuneista fosfolipideistä, joissa glyserolimolekyylin jokaiseen hydroksyyliryhmään on esterisidoksella kiinnittynyt happo. Kalvoon myös kiinnittynyt poriineiksi kutsuttuja proteiineja, jotka päästävät vain tietyn kokoisia molekyylejä lävitseen.

Sisäkalvoproteiinit ovat:
– Soluhengityksen hapetusreaktioihin liittyvät proteiinit
– ATP-syntaasi, joka tekee ATP:ta matriksissa
– Kuljetusproteiineja, jotka säätelevät metaboliittien siirtoa matriksin sisä- ja ulkopuolelle.
– Proteiininkuljetuskoneisto

Kristat eli sisäkalvon poimut laajentavat kalvon kokonaispinta-alaa, jolloin ATP-molekyylien tuotanto tehostuu.

Matriksi sijaitsee sisäkalvon sisäpuolella. Matriksin sisällä on mm. sitruunahappokierron entsyymejä, mitokondrion oma genomi ja sen säätelyyn ja kopioitumiseen vaadittavia proteiineja. Mitokondrion mtDNA on noin 16 600 emäksen mittainen rengasmainen DNA-molekyyli. Koska mitokondrioilla on oma DNA-sekvenssi ja työkalut proteiinisynteesiin, uskotaan, että mitokondriot ovat alun perin olleet itsenäisiä soluja.

Mitokondrio-Eeva

Mitokondrio-Eeva eli Afrikassa noin 200 000 vuotta sitten. Tämä on voitu laskea, koska uniparentaalisessa periytymisessä jälkeläinen saa mtDNA:n äidiltään. Siinä tapahtuu paljon mutaatioita, jotka eivät korjaannu, vaan säilyvät mtDNA:ssa sukupolvelta seuraavalle jne. Mutaatioiden avulla voidaan tutkia äitilinjoja pitkälle menneisyyteen. Yhden emäksen muutos (single nucleotide polymorphism) eli SNP on mutaation merkkitekijä.

Mitokondriot osallistuvat solun jakautumiseen, apoptoosiin (ohjelmoituun solukuolemaan) ja solun sisäiseen signalointiin esimerkiksi varastoimalla positiivisesti varautuneita kalsium-ioneja. Kalsiumin vapauttaminen solulimaan vaikuttaa hermosolujen välittäjäaineiden vapautumiseen.


Energiantuotanto – Soluhengitys


Soluissa energiaa tuotetaan kemiallisesti ja tuotettu energia varastoidaan korkeaenergisiin fosfaatteihin, yleensä ATP:hen. Mitokondriot ovat solujen voimaloita.

Soluhengitys tuottaa sähkövirtaa, jota tarvitaan erityisesti solukalvojen sähkövarausten ylläpitoon. Solun sisäpuoli on negatiivisesti ja ulkopuoli positiivisesti varautunut.

Kemialliset reaktiot voivat kuluttaa tai tuottaa energiaa riippuen reagoivista aineista. Kun ATP:stä irtoaa fosfaattiryhmä, se luovuttaa runsaasti energiaa, jota solu hyödyntää erilaisiin toimintoihin. Energiaa tuottavat ravintoaineet (glukoosi, rasvat ja proteiinit) muokataan kaikille energiaravinteille yhteiseksi välimuodoksi (asetyylikoentsyymi-A, asetyyli-CoA eli aktiivinen etikkahappo), josta mitokondrioiden reaktiosarja tuottaa ATP-molekyylejä.

Asetyylikoentsyymi-A:n hiilien pelkistymistä hiilidioksidiksi ja vetyjen hapettumista vedeksi sitruunahappokierrossa ja oksidatiivista fosforylaatiota kutsutaan yhteisnimellä soluhengitys.

Hiilihydraateista eli sokereista saatava glukoosi on kehon kaikkien solujen tärkein ravintoaine. Hiilihydraatit, kuten tärkkelys, pilkotaan ruoansulatuskanavassa imetyviksi molekyyleiksi, jotka kulkevat erilaisten glut-kuljetusproteiinien kuljettamina ohutsuolen endoteelin läpi verenkiertoon tai maksaan. Veren kohonnut glukoosipitoisuus aktivoi haiman erittämään vereen insuliinia. Insuliini kiinnittyy solujen insuliinireseptoreihin. S aiheuttaa monenlaista säpinää solussa, mutta tärkeintä on, että insuliini houkuttelee solukalvolle solukalvon läpäisvän proteiinikanavan, jota pitkin glukoosimolekyyli pääsee solun sisälle. Fruktoosin aineenvaihdunta tapahtuu käytännössä vain maksassa. Lue tästä.

Glukoosi

Glukoosimolekyyli hajoaa solulimassa tapahtuvassa glykolyysissä kahdeksi pyruvaatti-molekyyliksi. Anaerobisessa glykolyysissa pyruvaatti pelkistyy maitohapoksi. Pyruvaatin pelkistyessä NADH luovuttaa saamansa vedyn pyruvaatille.

Glykolyysissä muodostuu yhtä glukoosimolekyyliä kohden 2 ATP-molekyyliä ja kumpaakin pyruvaattia kohden 6 vety-ionia (protonia). Syntyneet 12 protonia pelkistävät NAD+ ja NADP+ (dyhydronikotiiniamidi-adeniini-dikuleotidi -fosfatti) ionit. Syntyneet NADH ja NADPH molekyylit siirtävät protonit elektronisiirtoketjun käyttöön, jos happea on riittävästi soluhengityksen käynnistämiseen.

Pyruvaatit hapettuvat asetyylikoentsyymi-A:ksi, joka on kaikille energiaravinteille yhteinen välituote.

Rasvahapot

Rasvahappojen aineenvaihdunnassa tärkeää on beetaoksidaatio, jossa rasvahapot pilkkoutuvat kristojen välisessä tilassa entsyymien vaikutuksesta. Kun veren glukoosipitoisuus laskee, haiman erittämä glukagoni aktivoi rasvahappojen vapauttamisen rasvasoluista verenkiertoon sekä ketogeneesin, glukoneogeneesin ja beetaoksidaation käynnistymisen.

Beetaoksidaatiossa rasvahappoketjusta muodostetaan ketohappoja siten, että kolmanteen hiileen liittyy ketoryhmä. Ssen edellä oleva kahden hiilen mittainen ketju karboksyyliryhmineen irrotetaan muodostamaan asetyylikoentsyymi-A-molekyyli ja jäljellä oleva hiiliketju aloittaa ketohappojen muodostamisen alusta kunnes ketju on pilkottu loppuun. Rasvahapon kohta, johon ketoryhmä muodostuu, joutuu ensin luovuttamaan 2 protonia, jotka NAD+ molekyylit siirtävät elektronisiirtoketjulle.

Sitruunahappokierto

Sitruunahappokierto tapahtuu mitokondrion kristojen välisessä tilassa. Reaktisarjassa oksaloasetaatti reagoi asetyylikoentsyymi-A:n kanssa muodostaen sitraattia. Entsyymien avulla molekyyli, jossa nyt on kuusi hiiltä, kiertää syklin, jossa se luovuttaa yhteensä 12 protonia flavoproteiinien (NAD+/NADP+) siirtäminä elektronisiirtoketjuun ja kaksi hiiltä hiilidioksidin muodostamiseen. Lopulta jäljelle jää oksaloasetaatti, joka on jälleen valmis aloittamaan uuden kierroksen uuden asetyyli-CoA molekyylin kanssa.

Oksidatiivinen fosforylaatio

Flavoproteiinien siirtämät vedyt siirtyvät oksidatiivisessa fosforylaatiossa sytokromiketjuun kristojen kalvoille. Sytokromit siirtävät vetyä eteenpäin, hpettuen ja pelkistyen jälleen takaisin, ja muodostaen kristojen ulko- ja sisäkalvon välille protonigradientin. Tämä kuljettaa protoneja matriksiin, jonka ansiosta ATP-syntetaasi entsyymi syntetisoi ATP:tä ADP:stä, ja fosfaatin jämistä.   

Viimeinen sytokromi eli sytokromi c oksidaasi siirtää vedyt molekulaariselle hapelle muodostaen vettä.


Solusykli


Solusykli on kasvuvaiheesta eli interfaasista ja suvuttomasta tuman jakautumisesta eli mitoosista koostuva vaihe, jossa solu jakautuu kahdeksi uudeksi soluksi. Solukiertoa säätelevät sykliinit ja sykliineistä riippuvaiset kinaasit.

Kasvuvaiheen G1-vaihe alkaa jakautumisvaiheen jälkeen. Se on solusyklin pitkäkestoisin vaihe. Siinä solun tilavuus ja sen sisältämien valkuaisaineiden ja RNA:n määrä lisääntyy. G1-vaiheen aikana solun kromosomisto on kaksinkertainen.

Solun on kasvatettava tilavuutta ja sen DNA:n tulee olla ehjää ennen siirtymistä S-vaiheeseen. DNA:n tarkastamisesta ja eheydestä vastaa p53-proteiini. S-vaihe (S=Synthesis) alkaa DNA:n kahdentumisen alusta ja kestää kunnes koko DNA on kahdentunut.

G2-vaihe kestää S-vaiheen lopusta mitoosin alkuun. Sen aikana solu tarkistaa DNA:n eheyden ATM-proteiinin avulla.

Jakautumis- eli M-vaiheena tunnetun mitoosin käynnistää M-vaihetta edistävä ntekijän (MPF, M-phase promoting factor) aktivoituminen. MPF on kaksiosainen molekyyli, joka koostuu Cdc2- ja sykliinivalkuaisaineesta, ja sen aktivoituminen perustuu Cdc2-valkuaisaineen fosforyloinnin säätelyyn. Mitoosi- eli jakautumisvaihe päättyy, kun proteiinin hajotuslaitteet hajottavat sykliinit.

G0-vaiheessa olevat solut ovat irtautuneet solukierrosta.                  

Somaattiset solut

Somaattiset solut ovat soluja, jotka eivät ole ituradan solulinjassa, eli eivät ole sukusoluja tai sukusolun kantasoluja. Somaattiset solut ovat diploidisia, eli niissä on kaksi homologista kopiota kustakin vastinkromosomista.

Somaattiset solut sisältävät yksilön ainutkertaisen perimän 23 kromosomiparin diploidina kromosomistona. Yksilön sukupuolen perusteella diploidi kromosomisto on muotoa XX (nainen) tai XY (mies). Siittiön sisältämä haploidi kromosmi määrää jälkeläisen sukupuolen.

Myös XXY- ja XYY-muotoisia kromosomipoikkeamia esiintyy. Sellaisia syntyy harvakseltaan, mutta ne eivät viittaa supernaiseen tai supermieheen. Kromosomipoikkeamista tutuin on Downin syndrooma, jossa kromosomia 21 on poikkeuksellisesti kolme kappaletta (21-trisomia).

Gameetit

Meioosissa kehittyvät gameetit, eli sukusolut sisältävät rekombinaatiossa satunnaisesti valikoituneen haploidin kromosomin, eli 23 kromosomia.

Tuman- ja solunjakautuminen

Somaattiset solut uusiutuvat mitoosissa, jossa tuma ja sen sisältämä perimä jakautuvat kahdeksi identtiseksi kopioksi. Solunjakautuminen tapahtuu pian tumanjakautumisen eli mitoosin jälkeen. Solunjakautumisessa yhdestä emosolusta syntyy kaksi identtistä tytärsolua.

Jokainen solunjakautuminen tuottaa virheitä DNA-ketjuun ja lyhentää kromosomien päässä sijaitsevia DNA-jaksoja, eli telomeerejä. Telomeerit muodostuvat toistuvista DNA-sekvensseistä. Nisäkkäillä sekvenssi on muotoa TTAGGG, joka on 3000-20 000 emäsparin mittainen.


Mitoosi

Somaattiset solut jakautuvat mitoosissa, jossa solun tuma ja sen sisältämä perimä jakautuvat kahdeksi identtiseksi kopioksi. Mitoosilla voidaan tarkoittaa joko perimän jakautumista tai koko solusyklin M-vaihetta.

Tuma jakautuu ennen kuin solu voi jakautua kahdeksi tytärsoluksi. Jakautuminen kestää yleensä noin tunnin. Mitoosissa solun alkuperäinen kromosomimäärä pysyy samana. Mitoosin vaiheet:

  • Profaasi (esivaihe), jossa kromosomit kondensoituvat näkyviin
  • Prometafaasi, jossa tumakotelo hajoaa ja tumajyvänen katoaa näkyvistä
  • Metafaasi (keskivaihe), jossa kahdentuneet kromosomit asettuvat jakotasoon. Sisarkromatidit (kromosomin puolikkaat) asettuvat usein metafaasikromosomeille tyypilliseen X-kirjaimen muotoon, jossa solmukohtana on sentromeeri. Solulimassa tuman lähettyvillä on kaksi sentriolia (keskusjyvästä), jotka profaasin aikana siirtyvät tuman vastakkaisille navoille. Seuraavaksi mikrotubuluksista muodostuu tumasukkula, jonka sukkularihmoja kiinnitty kunkin kromosomin sentromeeriin.
  • Anafaasi (jälkivaihe), jossa tumasukkulan säikeet lyhenevät ja vetävät kromatidit toisistaan irti sekä ohjaavat syntyneet tytärkromosomit solun vastakkaisille puolille. Näin solunjakautumisen S-vaiheen aikana kahdentuneista kromatideista tulee taas yksinkertaisia.
  • Telofaasi (loppuvaihe), jossa kummankin tytärkromosomiryhmän ympärille rakentuu tumakotelo. Tumasukkula häviää vähitellen ja kromosomit purkautuvat kierteisyydestään löyhäksi vyyhdeksi. Molempiin tumiin ilmaantuu tumajyvänen.

Mitoosia seuraa sytokineesi, eli sytoplasman jakautuminen kahdeksi erilliseksi soluksi. Replikaatiosta vastuussa oleva DNA-polymeraasi sisältää itsetarkastusmekanismin, joka havaitessaan virheen pysäyttää entsyymin etenemisen, kunnes virhe on korjattu. Anafaasi ei käynnisty, jos DNA havaitaan liian vialliseksi. Keskeinen proteiini DNA:n vaurioihin liittyvissä tarkastusketjuissa on proteiini p53, jonka läsnäolo estää mitoosin etenemisen.

Mikrotubulukset liittyvät kromosomeissa sentromeerin päälle rakentuneeseen monimutkaiseen kompleksiin, jota kutsutaan kinetokoriksi. Mikrotubulusten liittyminen kinetokoreihin tarvitsee korjausmekanismeja, jotta tytärsolut saavat oikean määrän kromosomeja. Slu tarkastaa, että kromosomien kinetokorit ovat liittyneet mikrotubuluksiin, ja että niissä on mekaanista jännitettä.

Solu huolehtii myös, että kaikki kromosomit ovat oikein suhteessa tuman ekvaattoriin (jakotasoon). Jos ehdot täyttyvät, mitoosi etenee inhiboivien proteiinien hajottamisella. Esimerkiksi kinetokoreihin liittyvät proteiinit MAD ja BUB hajoavat, kun mikrotubulus liittyy siihen. Jos näitä proteiineja havaitaan, mitoosi ei etene anafaasiin.

Kun MAD:t vapautuvat kinetokoreista, APC-proteiini (anaphase promoting complex) aktivoituu ja merkitsee ubikitiini-yksiköillä tuhottavat sisarkromatideja yhteen liimaavat proteiinit.

Sytokineesi alkaa, kun tumasukkulan mikrotubulukset koskettavat solukalvoa. Tällöin tumasukkula järjestäytyy uudelleen ja mikrofilamenteista koostuva rengas jakaa sytoplasman kahtia.


Meioosi


Sukusolujen tumanjakautumisessa eli meioosissa syntyy neljä haploidia sukusolua toisin kuin mitoosissa, jossa syntyy kaksi diploidia solua. Meioosissa on kaksi perättäistä tumanjakautumista, mutta DNA kahdentuu vain kerran. Meioosin biologinen tarkoitus on ylläpitää

Meioosi sekoittaa geenejä. Geenit voivat uudelleenjärjestyä meioosin aikana monella tavalla, jolloin syntyy monenlaisia sukusoluja. Tämä mahdollistaa sen, että hedelmöityksessä syntyy ainutlaatuisia yksilöitä. Meioosissa haploidi kromosomi voi järjestyä 2^23 (8 388 608) tavalla. Kahden haploidin kromosomin yhdistyessä diploidiksi kromosomistoksi, erilaisia variaatioita on 2^46 (70 368 744 177 664). Näin kahden identtisen yksilön syntyminen käytännössä mahdotonta, paitsi samamunaisissa kaksosissa tai kolmosissa, jossa jokainen jälkeläinen perii saman genomin.

Geneettinen variaatio on tärkeää evoluution ja luonnonvalinnan kannalta. Meioosin tuottamat haploidit sukusolut synnyttävät diploidin perimän siittiön hedelmöittäessä munasolun.

Ensimmäinen jakautuminen tunnetaan nimellä vähennysjakautuminen (M1) ja toista kutsutaan puoliintumisjakautumiseksi (M2). 

Ennen meioosia solu monistaa tuman sisältämän DNA:n, luo lisää soluelimiä ja kasvaa. Meioosin ensimmäisen jaon profaasissa kahdentuneet vastinkromosomit pariutuvat, minkä jälkeen ne eroavat toisistaan sellaisinaan ja siirtyvät tuman navoille ja sitä kautta uusiin soluihin. Toisessa jaossa kromosomit jakautuvat. Seurauksena sntyy neljä solua, joissa jokaisessa on yksi tytärkromosomi.

Meioosin vaiheet

Ensimmäisen jaon vaiheet ovat:

– Profaasi I
– Metafaasi I
– Anafaasi I
– Telofaasi I

Profaasi I jakaantuu viiteen osaan:

leptoteeni – kromosomit tiivistyvät
tsygoteeni – kromosomit alkavat pariutua
pakyteeni – pariutuminen on valmis
diploteeni – homologiset sisarkromosomit vaihtavat geneettistä materiaalia
diakineesi – sentromeerit muodostuvat

Kiasma-rakenteiden välityksellä tapahtuva DNA-materiaalin vaihto diploteenin aikana on toinen kahdesta tekijästä, jotka aikaansaavat geenivaihtelua meioosissa.

Metafaasi I on tuottaa geenivaihtelua. Yksi kromosomipari voi päätyä kahdella eri tavalla tuman ekvaattorin suhteen. 23 kromosomiparia johtaa 2^23 eri tapaan järjestää kromosomit. Kromosomit erottava mikrotubuluksista muodostuva tumasukkula muodostuu.

Anafaasi I:ssä kromosomit työnnetään erilleen toisistaan, jos saadut kemialliset signaalit sallivat tämän. Anafaasiin ei edetä, jos kaikki kromosomiparit eivät ole orientoituneet oikealla tavalla.

Telofaasi I:ssä solut erotetaan aktiinista koostuvan renkaan supistuessa ja siten erotetaan solulimat toisistaan.

Toinen jako:

Toinen jako on verrattavissa ilman DNA:n kahdentumista tapahtuvaan mitoosiin.

Meioosin epäonnistuminen tuottaa useimmiten poikkeuksellisen määrän kromosomeja. Tunnetuin esimerkki on Downin syndrooma, jossa ihmisellä on 47 kromosomia, joista kromosomia 21 on kolme kappaletta.


DNA



Deoksiribonukleiinihappo eli DNA on noin 3 miljardin emäsparin mittainen kaksoiskierre. Se sisältää ihmisen geneettisen aineksen noin 25 000 geenissä (arvio vaihtelee eri lähteiden mukaan 23 000 ja 30 000 geenin välillä).
Yhdessä solussa on noin kaksi metriä DNA:ta. Kaikkien solujen DNA:sta sidottu nauha yltäisi maasta kuuhun ja takaisin. DNA sijaitsee kromosomeissa solun tumassa. Mitokondriot sisältävät oman rengasmaisen DNA-ketjun, joka periytyy lähes aina äidiltä (mtDNA).

DNA-kierre muodostuu kahdesta josteesta, jotka ovat sitoutuneet toisiinsa typpiemäsosien välisin vetysidoksin. Nämä koostuvat kolmenlaisista yksiköistä:

Pentoosisokeri
   – deoksiriboosi
– Typpiemäkset
   – adeniini (A)
   – guaniini (G)
   – sytosiini (C)
   – tymiini (T)
– Fosforihappo

Nukleotidi syntyy sokerin esteröityessä fosforihappoon. Nukleotidit polymeroituvat esterireaktiolla, jolloin syntyy nukleiinihappoketju. Fosforihappo ja deoksiriboosi vuorottelevat DNA-ketjussa. Jokaiseen deoksiriboosiyksikköön on kytkeytynyt jokin typpiemäksistä.

Typpiemäsparit ovat:
adeniini – tymiini
sytosiini – guaniini

Eli jos toisessa kierteessä on adeniini, on toisessa aina vastaavalla kohdalla tymiini tai päinvastoin. Vastaavasti, jos toisessa kierteessä on sytosiini, on toisessa aina guaniini tai päinvastoin. Tämä emästen järjestys on ratkaisevaa sille, millä tavoin DNA:sta muodostunut geeni vaikuttaa.

”Sekundaarirakenteena on kaksoiskierre, α-helix, jossa emäsparit liittyvät oikeakätisesti yhteen siten että muodostuu A-T ja C-G pareja. Kun toisessa kierteessä on adeniini, on toisessa aina vastaavalla kohdalla tymiini ja päin­vastoin, ja vastaavasti kun toisessa kierteessä on sytosiini, on toisessa aina guaniini ja päin­vastoin. Yhdessä helixin kierteessä on kymmenen emäsparia. Tertiäärirakenne, nk. 30 nm kierre, perustuu DNA:n kietoutumiseen histoniproteiinien ympärille, jolloin DNA on tarpeeksi pienessä tilassa mahtuakseen tumakoteloon. Histonien sijoittelun muuttaminen 30 nm kierteessä mahdollistaa myös transkription säätelyn, koska siten transkription aloituskohdat voidaan tarvittaessa joko paljastaa tai piilottaa. Tertiäärirakenne ehkäisee myös osaltaan DNA:n katkeilua.”– Wikipedia

DNA:n kopioituminen

Solun jakautuessa DNA:n kaksoiskierre avautuu ja DNA:n molemmat säikeet täydennetään täydelliseksi kopioksi. DNA:n kopioituminen on semikonservatiivista, sillä syntyneiden uusien DNA-molekyylien toinen juoste on aina peräisin alkuperäisestä DNA-molekyylistä.  Näin se myös perii puolet vanhaan DNA-rihmaan assosioituneista proteiineista (esimerkiksi histoneista).

DNA on epäsymmetrinen ja entsyymit voivat lukea sitä vain yhteen suuntaan. Tätä nimitetään 5’-3’-suunnaksi. DNA-polymeraasi-δ täydentää toista säiettä 5′-3′ -suuntaan ja DNA-polymeraasi-ε toista säiettä. Polymeraasi-ε kopioi DNA-säiettä 100-200 emäsparin osissa, joita kutsutaan Okazaki-fragmenteiksi. DNA-ligaasi yhdistää Okazaki-fragmentit yhtenäiseksi ketjuksi. Virheenkorjausmekanismien ansiosta vain keskimäärin 2,5 emäsparia sadasta miljoonasta emäsparista kopioituu väärin.

Transkriptio

Geenien nukleotidisarjat sisältävät ohjeen proteiinien valmistukseen. Proteiinisynteesi alkaa tumassa, jossa DNA:n transkriptio tapahtuu.

Transkriptiossa kaksoiskierre avautuu helikaasi-entsyymin avulla ja DNA:sta kopioituu lähetti-RNA (mRNA), joka on geenin peilikuva. Geenien kopiointia mRNA:ksi ohjaavat useat transkriptiofaktorit,

Lähetti-RNA pääse tumakalvon tumahuokosten läpi solulimaan. Ennen proteiinisynteesiä mRNA silmukoidaan. Se tarkoittaa geenin koodaamattomien osien eli intronien poistamista geenin koodaavien osien eli eksonien välistä

Translaatio

Silmukointia seuraa mRNA:n translaatio, jossa mRNA:n nukleotidijärjestys muutetaan proteiinin aminohappojärjestykseksi. Kolme mRNA:n peräkkäistä emäsjaksoa muodostaa kodonin, joka määrää proteiinisynteesissä käytettävät aminohapot. Neljästä emäksestä saadaan 64 erilaista kolmen emäksen yhdistelmää. Aminohappoja on 20, joten jokaista aminohappoa vastaa geneettisessä koodissa useampi kodoni.

Yksi kodoneista on aloituskodoni ja sen lisäksi on kolme erilaista lopetuskodonia. Ne määräävät translaation alku- ja lopetuskohdan. Translaatio tapahtuu joko soluliman vapaissa ribosomeissa, jolloin proteiini jää solulimaan tai kulkeutuu tumaan, tai endoplasmakalvostoon kiinnittyneissä ribosomeissa, jolloin syntyy proteiineja eksosytoitaviksi tai kalvoproteiineiksi.

Translaatiossa ribosomi kiinnittyy mRNA-ketjuun. tRNA (siirtäjä-RNA) sovittaa antikodoniaan (kodonin peilikuva) mRNA:n kodoniin. Jos ne täsmäävät, tRNA jää paikalle ja ribosomi siirtyy seuraavan kodonin kohdalle pidentäen aminohappoketjua, kunnes saavutetaan lopetuskodoni. Proteiinin pitää laskostua ja siihen liitetään endoplasmakalvostossa ja Golgin laitteessa hiilihydraattiosia.

Geeni

Perintötekijät eli geenit ovat biologisen informaation yksiköitä, jotka on tallennettu DNA:n tai RNA:n nukleiinihappoketjuun. Informaatio on tallennettu DNA:n emästen järjestykseen. Pienin informaatioyksikkö on kolmesta peräkkäisestä emäksestä puodostuva kodoni (kolmikko), joka proteiinisynteesissä tulkitaan tietyksi aminohapoksi.

Geenit ovat DNA:ssa sijaitsevia DNA-sekvenssejä. Geenien ja niiden säätelyalueiden lisäksi DNA:ssa on alueita, jotka eivät sisällä informaatiota. Tätä pidettiin aiemmin ”roska-DNA:na”, mutta nykyisin uskotaan, että ns. tyhjät alueet osallistuvat geenien säätelyyn. Geenin toimintaan vaikuttaa koodaavan osan ympärillä olevat DNA:n alueet, joita kutsutaan geenin säätelyalueeksi ja ne sisältävät erilaisia tunnistus- ja kiinnittymiskohtia geenin toimintaa ohjaaville, aktivoiville ja inhiboiville proteiineille. Säätelyalueilla on esimerkiksi vahvistajia ja promoottoreita.

Rekombinaatio

Rekombinaatio on uusien ominaisuusyhdistelmien syntymistä suvullisessa lisääntymisessä vanhemmilta periytyvien ominaisuuksien uudelleen järjestyessä. Rekombinaatiota aiheuttaa meioosin vähennysjakautumisessa tapahtuva vastinkromosomien satunnainen konjugoituminen ja sukusolujen sattumanvarainen yhdistyminen hedelmöityksessä.

Kromosomien välinen rekombinaatio mahdollistaa suuren määrän uusia ominaisuusyhdistelmiä. Perimän uudelleenjärjestäytymistä meioosissa tapahtuu myös kromosomien eri osien välillä tekijäinvaihdunnan eli crossing-overin seurauksena, mikä moninkertaistaa rekombinaation määrän.

Evoluutiossa rekombinaatiolla on keskeinen rooli, sillä se lisää eliöiden sopeutumista erilaisiin ympäristöihin.

Kromosomit

Kromosomi on DNA-rihma, joka on kiertynyt kromatiiniksi histoniproteiinien ympärille. Mitoosin ja meioosin aikana kahdentunut kromosomi kiertyy tiiviisti yleensä X:n muotoiseksi rakenteeksi.

Kromosomit 1-22 ovat autosomeja, jotka eivät vaikuta sukupuoleen. Sukupuolen määräävät X- ja Y-sukupuolikromosomit. Y-kromosomin SRY-geeni saa sikiön kehittymään miespuoliseksi. Suurin osa geneettisestä materiaalista sijaitsee X-kromosomissa. Y-kromosomi sisältää arviolta 59 miljoonaa emäsparia ja 50-60 geeniä. Yhdessä kromosomissa on keskimäärin 150 miljoonaa emäsparia.

Telomeerit

Telomeerit suojaavat kromosomien päitä. DNA:ta replikoiva entsyymi DNA-polymeraasi ei pysty monistamaan kromosomin 5’-päätä, johon jää solunjakautumisen yhteydessä RNA-alukkeen pituinen emäsvajaus.

Ilman telomeereja solujen uusiutuminen johtaisi nopeasti geneettisen tiedon katoamiseen. Telomeerien lyhentyessä ne eivät enää muodosta silmukoita, jolloi kromosomit saattavat yhtyä. Normaalit solut eivät pysty korjaamaan virhetä, mikä voi johtaa ohjattuun solukuolemaan (apoptoosi). Telomeerien lyhenemisen uskotaan vaikuttavan vanhenemiseen ja syöpien kehittymiseen.



Kolme tehokasta niksiä ultratehokkaaseen aineenvaihduntaan

Kuinka saat pyöreän pyllyn ja kiinteämmät rinnat ensi perjantaihin mennessä? Miten poistat vyötäröltä 25 senttiä tekemättä mitään? Aivan oikein. En tiedä.

Jos jaksoit lukea tänne asti, ymmärrät, että lupaukset satumaisen tehokkaista, yllättävän nopeista ja hillittömästi aineenvaihduntaa tehostavista elämäntavan muutoksista ei ollut tämän muistion idea. Halusin vain selvittää kuinka aineenvaihdunta tapahtuu solutasolla ja kuinka elimistö toimii.  

Katabolinen ja anabolinen aineenvaihdunta

Aineenvaihdunta on kaksisuuntainen biologinen prosessi, jossa ravinto pilkotaan ensin ruoansulatuskanavassa imeytyvään muotoon eli ravinnon perusmolekyyleiksi (aminohapot, rasvahapot ja sokerit ja suojaravinteet) erilaisten entsyymien avulla. Solut käyttävät ravinnosta pilkottuja molekyylejä energiantuotantoon tai rakennusaineina.

Näistä ravinnon perusmolekyyleistä glukoosi on elimistön tärkein ja helpoin energianlähde. Helppo se on siksi, että käytännössä kaikki solut osaavat hyödyntää glukoosia energiantuotannossa. Solut osaavat tuottaa energiaa myös rasvasta ja proteiineista, mutta se edellyttää pidempiä aineenvaihduntaketjuja.

Periaatteessa glukoosipitoisuuden kasvu aktivoi haiman erittämään insuliinia. Insuliinimolekyylit kiinnittyvät solujen insuliinireseptoreihin ja näin kutsuvat solunläpäisevät proteiinikanavat solukalvolle. jolloin glukoosimolekyylit pääsevät soluun.

Soluliman glykolyysissa glukoosi pilkotaan pyruvaateiksi, jolloin syntyy runsasenergisia ATP-molekyylejä. Jos solulla on käytettävissään mitokondrioita ja happea, energiantuotanto jatkuu aerobisena soluhengityksenä sitruunahappokierrossa. Soluissa, joissa ei ole happea tai mitokondrioita, pyruvaatit pelkistyvät maitohapoksi. 

Jos veressä on hyvin paljon glukoosia, aineenvaihdunta varastoi osan siitä maksan ja lihasten nopeiksi sokerivarastoiksi – glykogeeneiksi. Glukoosi, joka ei mahdu glykogeenivarastoihin, varastoidaan rasvasoluihin, jossa se muutetaan lipogeneesissä triglyserideiksi. Mitä enemmän ihmisellä on lihaksia, sitä suuremmat glykogeenivarastot ja vastaavasti pidempi rasituskestävyys.

Veren sokeripitoisuuden laskiessa haima erittää vereen glukagonia. Se purkaa maksan ja lihasten nopeita sokerivarastoja solujen energianlähteeksi. Glukagoni aktivoi useita aineenvaihduntareaktioita. Glukagonin vaikutuksesta rasvasoluista vapautuu verenkiertoon rasvahappoja, jotka voidaan muuttaa ketogeneesissä solujen energianlähteiksi kelpaaviksi ketoaineiksi. Samalla käynnistyy glukoneogeneesi, joka tuottaa muista ravinteista glukoosia. Beetaoksidaatiossa rasvahapot pilkotaan kaikkien energiaravinteiden yhteiseksi välituotteeksi: asetyylikoentsyymi-A:ksi.  

Proteiineista, rasvoista ja suojaravinteista elimistö valmistaa suurempia rakenteita, kuten proteiineja, lihassoluja, hormoneja jne. Ravinnosta saatavia aineita muokataan elimistössä siis katabolisesti (pilkkoen pienemmiksi) ja anabolisesti (rakentaen suuremmiksi) molekyyleiksi.   

Elimistön normaali aineenvaihdunta edellyttää, että välttämättömiä ravintoaineita on saatavilla. Näihin sisältyvät proteiineista saatavat 20 aminohappoa, rasvoista saatavat kaksi rasvahappoa (omega-3 ja omega-6), vitamiinit ja mineraalit (sekä ehdollisesti hiilihydraatit eli sokerit).

Sokerit eivät periaatteessa kuulu välttämättömiin ravintoaineisiin, vaikka energiaa tuottava soluhengitys rakastaa glukoosia. Myös solujen uusiutuminen ja DNA:n kopioiminen edellyttää jonkin verran sokereita. Välttämättömistä ravintoaineista elimistö osaa syntetisoida kaikki tarvitsemansa rakenteet – myös solujen tarvitseman glukoosin.

Glukoneogeneesi

Glukoneogeneesi on eräs kehon kehittyneistä aineenvaihdunta- ja selviytymismekanismeista. Se muuttaa mm. maitohappoa, glyserolia, propionaattia, oksaloetikkahappoa sekä muita sitruunahappokierron väliaineita, ketoneita, aminohappoja sekä rasvahappoja glukoosiksi.

Glukoneogeneesi käynnistyy haiman erittämän insuliinin vastahormoni glukagonin aktivoivana ja päättyy insuliinin vaikutuksesta.

Keskimäärin aikuinen tarvitsee ravinnosta 2000-2500 kcal vuorokaudessa.  Kaikki ravinnosta saatava ylimääräinen energia ei varastoidu rasvakudokseen, mutta osa varastoituu. Eri ravintoaineet toimivat hieman eri tavoin aineenvaihdunnassa ja yksilöllisiä eroja aineenvaihdunnan toiminnassa on paljon. Eroihin vaikuttavat mm. yksilön hormonitoiminta.  

Liikunta lisää energiantarvetta ja tehostaa aineenvaihdunnan toimintaa. Kun ihminen syö yli kulutuksensa, osa energiasta varastoidaan rasvasoluihin. Ylimääräiset hiilihydraatit eli sokerit muuttuvat lipogeneesissä elimiin ja keskivartalolle varastoitaviksi triglyserideiksi. Tämä viskeraalinen rasva on terveyden kannalta kaikkein huonointa rasvaa.

Anabolinen aineenvaihdunta käynnistyy ruokailun jälkeen

Anabolinen ja katabolinen aineenvaihdunta vuorottelevat elimistössä päivittäisten rutiinien lisäksi myös iän ja elämäntilanteen mukaan. Fyysinen harjoittelu ja sairaudesta toipuminen kallistavat aineenvaihduntaa anaboliseksi, jolloin aineenvaihdeunta rakentaa lihaskudosta tai korjaa sairauden aiheuttamia vaurioita. Myös kasvavien lasten aineenvaihdunta on anabolinen, mutta vanhemmilla ihmisillä ja hyvin vähän liikkuvilla aineenvaihdunta on yleensä pitkäkestoisessa katabolisessa tilassa.  

Anabolinen aineenvaihdunta käynnistyy yleensä ruokailun jälkeen, kun kehossa on runsaasti ravintoaineita. Siinä ravinnosta saaduista perusmolekyyleistä muodostetaan elimistössä suurempia molekyylejä, kuten lihasten tarvitsemia proteiineja.

Sairastelun, lihomisen ja laihduttamisen yhteydessä aineenvaihdunta ylläpitää elimistön toimintaa. Aineenvaihdunta kasvattaa hedelmöittyneestä alkiosta sikiön ja sikiöstä lapsen, aikuisen ja vanhuksen.

Perusaineenvaihdunta

Perusaineenvaihdunnalla tarkoitetaan välttämättömien elintoimintojen aiheuttamaa energiankulutusta levossa mitattuna n. 10 tunnin paaston jälkeen. Unen aikana perusaineenvaihdunta laskee n. 10 %. Uuvuttavan pitkäkestoisen rasituksen jälkeen perusaineenvaihdunnan taso pysyy suurentuneena useita tunteja. Aikuisten perusaineenvaihdunta on suoraan verrannollinen rasvattomaan kehonpainoon.

Ruokahalun säätely

Ruokahalu on fysiologisten, psykologisten ja sosiaalisten tekijöiden summa. Keskushermosto on myös tärkeä tekijä ravinnon oton säätelyssä. Useat hormonit, välittäjäaineet, ruoat vaikuttavat ruokahaluumme. Rasvakudos tuottaa leptiiniä, joka säätelee kylläisyyttä. Insuliini ja leptiini hillitsevät keskushermostotasolla ruoan ottoa.

Suolistosta vapautuu hormoneja, jotka vaikuttavat keskushermostotasolla ravinnon oton säätelyyn (mm. greliini, kolekystokiini). Liikunta voi lisätä tai vähentää ruokahalua. Lisääntynyt betaendorfiini ja glykogeenivarastojen pieneneminen kiihdyttää ruokahalua.

Rasittavan liikunnan jälkeen suurentuneet adrenaliini- ja serotoniinipitoisuudet sekä kehon kohonnut lämpötila vähentävät ruokahalua. Yleensä energiatasapainon pitkäaikainen säätely ei toimi moitteettomasti, jos kululusta ei ole riittävästi.

Perusaineenvaihdunta ylläpitää elimistön tärkeimpiä elintoimintoja. Näihin kuuluvat keuhkojen ja sydämen, lihasten  sekä muiden elintärkeiden elinten ja aivojen toiminta ja aineenvaihdunta.

Vuorokauden energiankulutuksesta 65-75 prosenttia on perusaineenvaihduntaa. Aivot käyttävät keskimäärin 21 %, lihakset 22 %, maksa 18 %, sydän 12 %, munuaiset 6 % ja muut kudokset 21 % päivittäisestä energiankulutuksesta.  

Aineenvaihduntaa säätelevät monet aktivaattorit kuten kasvutekijät, hormonit, vitamiinit ja hivenaineet.

Tämä muistio on kirjoitettu useita lähteitä hyödyntäen. Osa on listattu alla. Kuvat ovat Pixabay:sta tai Wikipediasta lainassa, jollei lähteeksi mainita jotain muuta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mitoosi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Meioosi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rekombinaatio
https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2009/6/duo97943
https://fi.wikipedia.org/wiki/Zona_pellucida
https://fi.wikipedia.org/wiki/DNA
https://fi.wikipedia.org/wiki/Replikaatio
https://fi.wikipedia.org/wiki/Solu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mitokondrio