Carl Jung käytti termiä ”sielun pimeä yö” kuvaamaan syvää eksistentiaalista kriisiä, jonka ihminen voi kohdata elämässään. Se on ajanjakso, jolloin ihminen kokee merkityksen katoamista, tyhjyyttä ja toivottomuutta. Se voi olla seurausta merkittävistä elämänmuutoksista, kuten läheisen kuolemasta, työpaikan menetyksestä tai parisuhteen päättymisestä.

Jung uskoi, että sielun pimeä yö on välttämätön osa henkistä kehitystä. Se on matka syvempään itsetuntemukseen ja oman identiteetin löytämiseen. Vaikka se voi olla kivulias ja pelottava kokemus, se voi lopulta johtaa henkilökohtaiseen kasvuun ja transformaatioon.

• Elämänkriisit: Suuret elämänmuutokset, kuten läheisen kuolema, avioero tai työpaikan menetys, voivat laukaista sielun pimeän yön.
• Sisäinen tyhjyys: Jos ihminen ei koe merkityksellisyyttä elämässään tai tuntee itsensä vieraantuneeksi todellisesta itsestään, se voi johtaa pimeän yön kokemukseen.
• Henkinen herääminen: Joskus pimeä yö voi olla osa henkistä heräämisprosessia, jossa vanhat uskomusjärjestelmät ja identiteetti murenevat ja tilalle tulee uusi, syvempi ymmärryksen taso.

Pimeän yön oireita voivat olla:

• Masennus ja ahdistus: Toivottomuuden, surun ja pelon tunteet ovat yleisiä pimeän yön kokemuksessa.
• Epävarmuus ja itsensä kyseenalaistaminen: Ihminen voi alkaa kyseenalaistaa perustavanlaatuisia uskomuksiaan itsestään ja maailmasta.
• Eristäytyminen ja vetäytyminen: Pimeän yön kokemus voi johtaa siihen, että ihminen vetäytyy pois sosiaalisista kontakteista ja viettää enemmän aikaa yksin.

Vaikka pimeä yö voi olla erittäin vaikea ja tuskallinen kokemus, se voi myös olla mahdollisuus syvään henkiseen kasvuun ja transformaatioon. Pimeän yön läpi kulkeminen voi johtaa:

• Syvempään itsetuntemukseen: Pimeän yön kokemus voi auttaa ihmistä ymmärtämään itseään paremmin ja kohtaamaan omat varjonsa.
• Uuteen merkityksellisyyden löytämiseen: Pimeän yön läpi kulkeminen voi auttaa ihmistä löytämään uuden elämän tarkoituksen ja suunnan.
• Suurempaan myötätuntoon: Pimeän yön kokemus voi auttaa ihmistä ymmärtämään paremmin muiden ihmisten kärsimystä ja kehittämään myötätuntoa heitä kohtaan.

Jung uskoi, että pimeä yö on luonnollinen osa henkistä kehitysprosessia. Se on pimeyden ja epätoivon aika, jonka läpi on kuljettava, jotta voi saavuttaa valon ja ymmärryksen.

Miten selviytyä sielun pimeästä yöstä?

Pimeän yön kokemuksessa on tärkeää olla kärsivällinen ja lempeä itseään kohtaan. Seuraavat asiat voivat auttaa selviytymään:

• Hyväksy kokemus: Pimeän yön kokemus on osa elämää ja sitä ei voi välttää. On tärkeää hyväksyä se ja kohdata se rohkeasti.
• Hae apua: Pimeän yön kokemus voi olla erittäin vaikea käydä läpi yksin. On tärkeää hakea apua ja tukea terapeutilta, ystäviltä tai perheeltä.
• Pidä huolta itsestäsi: Pimeän yön aikana on tärkeää pitää huolta itsestäsi fyysisesti ja henkisesti. Syö terveellisesti, nuku riittävästi ja liiku säännöllisesti.
• Löydä merkityksellisyyttä: Pimeän yön kokemus voi auttaa ihmistä löytämään uuden elämän tarkoituksen ja suunnan. Pohdi, mikä on sinulle tärkeää ja anna sille aikaa ja energiaa.
• Muista, että pimeä yö ei kestä ikuisesti: Pimeän yön kokemus on ohimenevä vaihe. Sen läpi kulkeminen voi johtaa syvään henkiseen kasvuun ja transformaatioon.

Jos koet sielun pimeää yötä, älä jää yksin. Hae apua ja tukea, ja muista, että se on ohimenevä vaihe. Pimeän yön läpi kulkeminen voi johtaa syvempään itsetuntemukseen, uuteen merkityksellisyyden löytämiseen ja suurempaan myötätuntoon.

Lähde: Gemini

Corpus esoterica kokoaa uskonnollisen historian mysteeri- ja salaoppeja lähdeaineistoksi. Kerään saman teeman alle kulttuurihistoriaan, harhaoppeihin ja mytologiaan liittyvää aineistoa historiaa harrastavan maallikkon uteliaisuudella.

Kristinuskon historia on ideologisesti rikas ja värikäs. Ensimmäisillä vuosisadoilla kilpailevia oppeja oli useita. Monissa lähteissä vallitsevaksi nousseesta katolisesta doktriinista käytetään nimitystä proto-ortodoksilainen kristillisyys, mutta sen rinnalla vaikutt myös outoja seurakuntia, kuten borboriitit, joiden jumalanpalvelukseen kuului psykedeelit ja orgiat, sekä elkesailaiset, jotka opettivat Jeesuksen ja hänen sisarensa Pyhän Hengen olevan yli 140 kilometriä pitkiä enkeleitä. Eräät varhaiskristillisiset suuntaukset, kuten marcellinalaiset, tavoittelivat sosiaalista tasa-arvoa.

Karpokrateen perustama karpokratianismi saarnasi ennakkoluuloista ja Mooseksen laeista luopumisen puolesta. Karpokrateen vaimo Marcellina johti marcellinalaisten koulua, jonka opillisina esikuvina vaikuttivat Jeesuksen ystäväpiiriin kuuluneet Maria Magdalena, Martta & Maria Betanialainen.

Marcellina & marcellinalaisuus

Marcellina oli varhaiskristillinen karpokraattinen uskonnollinen johtaja toisen vuosisadan puolivälissä jKr. Hänet tunnetaan ensisijaisesti Irenaeuksen ja Origeneksen kirjoituksista. Myös kristittyjä vastustanut Celsos mainitsee hänet.

Marcellina syntyi Aleksandriassa. Hänet kuitenkin kutsuttiin Roomaan Anicetuksen ollessa piispana (n. 157-168). Hän perusti karpokratianismia opettavan marcellinalaisen koulun ja sai paljon seuraajia.

Marcellina ja hänen seuraajansa uskoivat antinominismiin (libertinismi), eli ajatukseen, jonka mukaan lakien ja määräysten noudattaminen on tarpeetonta pelastuksen saavuttamiseksi.

Marcellinalaiset uskoivat, että Jeesus oli vain mies, mutta pitivät Jeesusta hyvänä roolimallina, jota voitiin jäljitellä. Egalitarismiin uskovat Marcellinan seuraajat pyrkivät kirjaimellisesti toteuttamaan karpokratianismin opetusta sosiaalisesta tasa-arvosta.

Marcellinan seuraajien ja karpokraattien kerrottiin merkitsevän oppilaidensa oikean korvalehden sisäpuolelle Jeesusta, Pythagorasta, Aristotelesta ja Platonia kunnioittavia kuvia. Vaikka marcellinalaiset tunnustivat itsensä ”gnostilaisiksi”, monet nykyajan tutkijat pitävät suuntaa varhaiskristillisenä.

Naisilla oli tärkeä rooli monissa varhaiskristillisissä lahkoissa profeetoina, opettajina, parantajina, lähetyssaarnaajina ja presbytereinä (paikallisten seurakuntien johtajina). Maria Magdalena, Martta ja Maria Betanialainen olivat Jeesuksen naispuolisia seuraajia, jotka mainitaan evankeliumeissa. Heidän uskottiin tietävän Jumalan valtakunnan ”salaisuudet”.

Maria Magdalenan, Filippuksen ja Juudaan evankeliumien mukaan Jeesus rakasti Maria Magdaleenaa enemmän kuin muita opetuslapsia, ja Simon Pietari oli Jeesuksen rakkauden osoituksista mustasukkainen.

Naiset, kuten Maria ja Martha olivat roolimalleja Marcellinalle ja hänen naissaarnaajilleen. Apostoli Paavali lainaa uskontunnustusta, jota on saatettu käyttää kristillisissä vihkimisseremonioissa Gal. 3:28:ssa, ja josta voidaan tunnistaa tasa-arvon ihanne:

”Ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista, sillä te olette kaikki yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.”

Ensimmäisen vuosisadan lopulla Markion Sinopelainen (n. 85 – n. 160) nimitti naisia seurakuntien presbytereiksi yhtäläisin perustein kuin miehiä.

Toisella vuosisadalla valentinolaiset (suosittu gnostilais-kristillinen lahko) pitivät naisia tasa-arvoisina miesten kanssa. Montanistit pitivät naisprofeettoja, Maximillaa ja Priskaa, liikkeensä perustajina.

Proto-ortodoksiset teologit eivät hyväksyneet Marcellinan kaltaisia naispuolisia uskonnollisia johtajia, vaan syyttivät heitä demonien riivaamiksi, hulluiksi ja epäsiveiksi. Kirkkoisä Tertullianus (n. 155 – n. 240) valitti: ”Nämä harhaoppiset naiset – kuinka hävyttömiä he ovat! Heillä ei ole vaatimattomuutta; he ovat korskeita opettamaan, ryhtymään väittelyihin, suorittamaan manauksia, hoitamaan ihmisiä, ja jopa kastamaan!” Hän kirosi yhden naispuolisen uskonnollisen johtajan Pohjois-Afrikassa ”kyykäärmeeksi”.[1, 2, 3, 4]

Marcellinan elämä ja opetukset

Karpokraattiset opetukset

Karpokraattisena Marcellina opetti antinominismin eli libertinismin oppia, jonka mukaan vain usko ja rakkaus ovat välttämättömiä pelastuksen saavuttamiseksi ja että kaikki muut vaatimukset, kuten lakien ja määräysten noudattaminen, ovat tarpeettomia. (Myöhemmin Martti Luther ja Johannes Agricola olivat antinoministeja.)

Hän, kuten muutkin karpokraatit, uskoi, että sielun on seurattava polkua lunastukseen, mahdollisesti monien inkarnaatioiden läpi. Uskovan tavoitteena on paeta reinkarnaation kierteestä nousemalla useiden jumaloitumisvaiheiden läpi.

Karpokraatit uskoivat, että Jeesus oli vain ihminen ja pitivät häntä esimerkillisenä mallina, jota oli seurattava, mutta esimerkkinä, jonka erityisen harras uskovainen pystyi myös ylittämään. Jeesuksen tärkein hyve oli, että hän pystyi täydellisesti muistamaan jumalallisen olemassaolonsa (gnosis).

Marcellinalaiset kunnioittivat kreikkalaisia filosofeja roolimalleina. Marcellilaisten synkreettinen kuvien kultti oli luonnollinen seuraus tästä opetuksesta. Yksi karpokraattien perusopetuksista oli ajatus sosiaalisesta tasa-arvoisuudesta, joka puolusti kaikkien ihmisten tasa-arvoa.

Marcellinan asema Rooman karpokraattisen yhteisön johtajana vahvistaa, että ainakin hänen yhteisölleen sosiaalinen tasa-arvo oli idea, joka oli tarkoitus kirjaimellisesti toteuttaa. Jotkut karpokraatit, mahdollisesti myös Marcellina, pitivät kaikkea omaisuutta yhteisenä. He näyttävät myös kannattaneen yhteisiä seksikumppaneita ja vapaata seksiä. He juhlivat myös eräänlaista agape-, eli rakkauden juhlaa. [5, 6, 7, 8]

Adversus Haereses

Marcellina on ainoa varhaiseen gnostiseen kristinuskoon liittyvä nainen, jonka on kirjattu olleen aktiivinen uskonnollinen johtaja. Muiden naisten, kuten Helenan (väitetysti entinen Tyroslainen prostituoitu, josta tuli Simon Maguksen muusa), Philumena (Apellesiin liittyvä profeetta) ja Flora (Ptolemaioksen oppilas) tiedetään olleen aktiivisia profeettoina, opettajina ja opetuslapsina miesten johtamissa lahkoissa, mutta kenenkään heistä ei tiedetä olleen lahkojen johtajia.

Säilyneissä kirjoituksissa Marcellina mainitaan suhteessa Karpokrateeseen (Carpocrates), joka näyttää olleen häntä aktiivisemmin mukana seuraajien johtamisessa, tutkielmien kirjoittamisessa ja opiskelijoiden opettamisessa. Anne McGuire toteaa, että on epäselvää, onko tämä Marcellinan kuvaaminen suhteessa Karpokrateeseen seurausta Marcellinasta kirjoittaneen Irenaeuksen omasta patriarkaalisesta maailmankuvasta.

Se, että Marcellinalaiset pitivät kuvia Jeesuksesta ja kreikkalaisista filosofeista, ei ollut epätavallista roomalaisessa yhteiskunnassa, koska rintakuvat ja filosofien kuvat olivat yleisiä uskonnollisia esineitä toisen vuosisadan Roomassa. Vaikka Irenaeus tulkitsee kuvainpalvonnan merkiksi Marcellinan heterodoksisesta opetuksesta, ei-kristitylle roomalaiselle se oli vähemmän poikkeavaa kuin ”ortodoksisten” kristittyjen tavat. Kunnioitamalla filosofien rintakuvia ja sisällyttämällä Jeesuksen heistä suurimpana, Marcellinan seuraajat kunnioittivat häntä samalla tavalla kuin muita filosofeja tyypillisesti kunnioitettiin kaikkialla kreikkalais-roomalaisessa maailmassa.

Karpokraatit saattoivat vaikuttaa lukeneemmilta ja älyllisemmiltä kuin monet muut kristityt. Klemens Aleksandrialaisen mukaan Karpokrateen poika Epiphanes oli platonistinen filosofi.

Michael Allen Williams toteaa, että kuvien pitäminen vaikuttaa odottamattomalta oletettavasti gnostilaiselle lahkolle, koska gnostiikkojen uskotaan halveksineen fyysistä maailmaa. Hän arvekee, että Marcellina ja hänen seuraajansa, kuten heidän pakanalliset aikalaisensa, ovat saattaneet nähdä filosofien rintakuvat ja maalaukset ”sielun ikkunoina” ja keinona pohtia kuvien esittämien filosofien opetuksia. Peter Lampe tulkitsee kuvat osoituksena uskonnollisesta synkretismistä.

Joan E. Taylor kirjoittaa, että Irenaeus ei väitä, että marcellinalaisten muotokuva Jeesuksesta olisi ollut epätarkka tai että Jeesuksen muotokuvat olisivat lähtökohtaisesti moraalittomia. Hän väittää myös, että marcellinaaisten pitämät Jeesuksen ja muiden filosofien rintakuvat säilyivät kauan sen jälkeen, kun heidän lahkonsa heikkeni- Taylor huomauttaa, että lähes vuosisataa marcellinalaisia myöhemmin Rooman keisari Aleksanteri Severuksella (hallitsi 222–235) kerrotaan olleen kokoelma muotokuvia eri filosofeista sekä uskonnollisista ja historiallisista henkilöistä, mukaan lukien Jeesus, Orpheus, Apollonius Tyanalainen, Aleksanteri Suuri ja Abraham.

Taylor kirjoittaa: ”Kaiken sen perusteella, mitä tiedämme, yksi monista tämän päivän kokoelmissa olevista tunnistamattomista filosofien rintakuvasta saattoi esittää Jeesusta.”

David Brakken mukaan syy siihen, miksi Marcellina ja hänen koulunsa jäsenet kokivat itsensä ”gnostikoiksi”, ei ollut lahkollinen samaistuminen varhaisen kristinuskon haaraan, joka tunnetaan nimellä ”gnostilaisuus”, vaan pikemminkin epiteettina ”gnostilaisiksi” – ihanteellisiksi tosi kristityiksi, joiden tuntemus Jumalaan on saatettu täydelliseksi.” Hän huomauttaa, että Irenaeus itse identifioi Marcellinan ja hänen lahkonsa karpokraatteihin, ei ”gnostiseen koulukuntaan”.

Myös Roomalainen Hippolytus, joka turvautui Irenaeukseen lähteenä, viittaa siihen, että toinen naassenilaisina tunnettu lahko ”kutsuu itseään ”gnostikoiksi” omalla tavallaan, ikään kuin he yksin olisivat juoneet Täydellisen ja Hyvän hämmästyttävästä lähteestä.

4. vuosisadan lopulla askeettinen munkki Evagrius Ponticus kuvaili kristillisen asketismin edistyneintä vaihetta ”gnostilaiseksi” osoittaen, että vaikka sana ”gnostikko” yhdistettiin gnostilaisuuteen, se säilytti silti oman alkuperäisen positiivisen merkityksen siinä mielessä, johon Marcellina ja hänen opetuslapsensa samaistuivat. Bentley Layton ei myöskään luokittele Marcellinaa ja hänen seuraajiaan gnostilaisen lahkon jäseniksi. [9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21]

Contra Celsum

Myös Origenes (n. 184 – n. 253) mainitsee lyhyesti Marcellinan Contra Celsum’issaan. Origenes kirjoitti, että ”Celsus tietää myös Marcellinaa seuraavista marcellinalaisista ja Salomea seuraavista harpokratiolaisista ja toisista, jotka seuraavat Mariammea ja muita, jotka seuraavat Marttaa.”

Anne McGuire toteaa, että koska kaikki muut Origenesin tässä kohdassa luettelemat naiset ovat kanonisissa evankeliumeissa esiintyviä hahmoja, on mahdollista, että marcellinalaiset ovat pitäneet Marcellinaa paitsi opettajana ja uskonnollisena johtajana”, myös apostolisen perinteen arvovaltaisena lähteenä”.

Williams huomauttaa, että Origenes näyttää olleen tietoinen siitä, että marcellinalaiset kutsuivat itseään gnostikoiksi, koska muualla Contra Celsumissa hän huomauttaa, että yksi Celsuksen argumenteista kristinuskoa vastaan oli erilaisten lahkojen olemassaolo, mukaan lukien lahkot, ”jotka kutsuvat itseään gnostikoiksi”. Tähän kuuluisi oletettavasti Marcellina ja hänen seuraajansa,mutta Origenes pidättäytyy kutsumasta heitä tällä termillä. [9, 22]

Perintö

On epäselvää, miten Roomassa asuneet proto-ortodoksiset kristityt suhtautuivat Marcellinaan ja hänen seuraajiinsa 150- ja 160-luvuilla. Irenaeus kirjoittaa, että hänen oman seurakuntansa jäsenten keskuudessa Galliassa 180-luvulla: ”meillä ei ole yhteyttä heidän kanssaan opillisesti tai moraalisesti tai jokapäiväisessä sosiaalisessa elämässämme”, mutta tämä lausunto ei sovellu kristittyihin, jotka asuivat Roomassa yli kaksikymmentä vuotta sitten.

Irenaeus toteaa myös: ”Saatana oli asettanut nämä ihmiset [eli Marcellinan ja hänen seuraajansa] pilkkaamaan kirkon pyhää nimeä, niin että [pakanallinen] kansa kääntää korvansa pois totuuden saarnaamisesta kuultuaan heidän erilaisen opetustapansa. ja luulee, että me kristityt olemme kaikki heidän kaltaisiaan. Todellakin, kun he näkevät heidän uskonnollisuutensa, he häpäisevät meitä kaikkia.”

Irenaeus lisää, että: ”He käyttävät väärin nimeä [kristitty] naamiona.” Tämä osoittaa, että Marcellina ja hänen karpokraattiset seuraajansa kutsuivat itseään ”kristityiksi”, ja ainakin ulkopuolisten silmissä hänen koulukuntansa näytti olevan yhteydessä muihin kristinuskon haaroihin. Peter Lampe toteaa, että on mahdollista, että Rooman ortodoksisen yhteisön jäsenet vain antoivat Marcellinan ja hänen lahkonsa elää rinnakkain, mutta on myös mahdollista, että he ovat tuominneet heidät aktiivisesti.

Robert M. Grant tunnistaa Polykarpos Smyrnalaisen (Smyrnan piispa 2. vuosisadalla) ja Justinos Marttyyrin antignostiset kirjoitukset osittain epäsuoraksi reaktioksi Marcellinaa ja hänen sallivia moraalisia opetuksiaan vastaan. Marcellinaa ja muita hänen kaltaisiaan naisprofeettoja kuvattiin jatkuvasti negatiivisesti ortodoksisuuden kannattajien kirjoittamissa historioissa ja kaanoneissa. William H. Brackneyn mukaan lähteet osoittavat, että karpokratialaiset ovat saattaneet jatkaa olemassaoloaan jopa 400-luvulla. [23, 24, 2]

Proto-ortodoksilainen kristillisyys

Termi proto-ortodoksinen kristinusko tai proto-ortodoksisuus kuvaa varhaiskristillistä liikettä, joka oli kristillisen ortodoksisuuden edeltäjä. Termin loi Bentley Layton (Yalen gnostilaisuuden ja koptilaisen historian päätutkija), mutta käsite mielletään usein virheellisesti Uuden testamentin tutkijan Bart D. Ehrmanin ansioksi.

Ehrman kertoo, että proto-ortodoksinen ryhmä tuli tunnetuksi 3. vuosisadan loppuun mennessä. Se tukahdutti kilpailevat uskonnolliset opit väittämällä, että sen näkemykset olivat aina olleet enemmistön kanta ja että sen kilpailijat olivat ja ovat aina olleet harhaoppisia, jotka tahallaan haluavat hylätä ”todellisen uskon”. Larry W. Hurtado väittää, että proto-ortodoksinen kristinusko oli jo juurtunut ensimmäisen vuosisadan kristinuskoon.

Ehrmanin mukaan ””proto-ortodoksisuus” viittaa joukkoon [kristillisiä] uskomuksia, joista oli tulossa hallitsevia 4. vuosisadalla ja joita esiintyi jo ennen 4. vuosisadaa.

Ehrman laajentaa saksalaisen Uuden testamentin tutkijan Walter Bauerin (1877–1960) teesiä, joka on esitetty hänen pääteoksessaan Orthodoxy and Heresy in Earliest Christianity (1934). Bauer oletti, että kirkkoisät, erityisesti Eusebius kirjassaan Kirkkohistoria, ”eivät antaneet objektiivista selvitystä varhaisten kristittyjen ryhmien suhteesta”. Sen sijaan Eusebius kirjoitti uudelleen varhaiskristillisten konfliktien historian vahvistaakseen ortodoksisen puolueen voiton, jota hän itse edusti.

Eusebius väitti, että ortodoksisuus johtui suoraan Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan, ja oli aina ollut Jeesuksen varhaisten seuraajien enemmistön kanta. Sen sijaan kaikki muut kristilliset oppisuunnat leimattiin ”harhaoppiksi”, eli tahallisiksi totuuden turmeluksiksi, joita pienet vähemmistöt kannattivat.

Tutkijat löysivät monia ei-ortodoksisia varhaiskristillisiä kirjoituksia, mikä haastaa Eusebioksen kertomuksen. Bauer päätteli, että se, mikä myöhemmin tunnettiin ”ortodoksiana” oli alun perin vain yksi monista varhaiskristillisistä lahkoista (kuten ebioniitit, gnostikot ja markionilaiset), joka kuitenkin pystyi eliminoimaan kaiken merkittävän vastustuksen 3. vuosisadalla, ja onnistui vakiinnuttamaan asemansa ortodoksiana Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa (325) ja sitä seuranneissa ekumeenisissa kirkolliskokouksissa.

Bauerin mukaan varhaiset egyptiläiset kirkot olivat suurelta osin gnostilaisia, 2. vuosisadan kirkot Vähässä-Aasiassa suurelta osin markionilaisia ja niin edelleen. Mutta koska Rooman kaupungin kirkko oli ”proto-ortodoksinen” (Ehrmanin termein), Bauer väitti, että heillä oli strategisia etuja kaikkiin muihin lahkoihin nähden, koska ne olivat lähellä Rooman valtakunnan valtakeskusta.

Kun roomalainen poliittinen ja kulttuurinen eliitti kääntyi paikallisesti vallitsevaan kristinuskoon, he alkoivat käyttää valtaansa ja resurssejaan vaikuttaakseen muiden yhteisöjen teologiaan kaikkialla Rooman valtakunnassa, joskus väkisinkin. Bauer mainitsee Klemensin ensimmäisen kirjeen varhaisena esimerkkinä siitä, että Rooman piispa puuttui Korintin kirkkoon pakottaakseen oman proto-ortodoksisen oppinsa apostolisesta peräkkäisyydestä ja suosiakseen tiettyä paikallisten kirkkojohtajien ryhmää toisten edelle.

Ehrmanin mukaan proto-ortodoksinen kristinusko jätti seuraaville sukupolville ”neljä evankeliumia kertomaan meille käytännössä kaiken, mitä tiedämme Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta” ja ”jätti meille Uuden testamentin, kaksikymmentäseitsemän kirjaa”.

Samoin kuin myöhemmät kalkedonilaiset näkemykset Jeesuksesta, proto-ortodoksit uskoivat, että Kristus oli sekä Jumala että ihminen, eivät vain kaksi puolikasta, jotka liittyivät yhteen. Samoin he pitivät Jumalaa kolmena persoonana; Isä, Poika ja Pyhä Henki, jotka yhdessä muodostavat yhden Jumalan.

Marttyyrikuolemalla oli tärkeä rooli proto-ortodoksisessa kristinuskossa, kuten Ignatius Antiokialainen vahvisti toisen vuosisadan alussa. Keisarilliset viranomaiset pidättivät hänet ”ilmeisesti kristillisen toiminnan vuoksi” ja tuomitsi hänet villieläinten rehuksi. Hän ilmaisi intohimonsa kuolemaan odottaen siten ”päästävänsä Jumalan luo”. Ignatiuksen jälkeen monet proto-ortodoksiset teoreetikot pitivät etuoikeutena kuolla uskon puolesta. Itse asiassa marttyyrikuolemasta tuli tapa erottaa tosiuskovat harhaoppisista. Niitä, jotka eivät olleet halukkaita kuolemaan sen tähden, minkä he uskoivat, ei pidetty uskolle omistautuneina.

Toinen uskon puoli oli kirkon rakenne. Oli yleistä, kuten nykyäänkin, että kirkolla oli johtaja. Ignatius kirjoitti useita kirjeitä useille kirkoille ja kehotti heitä antamaan johtajien (yleensä piispojen) hoitaa kaikki kirkon sisäiset ongelmat. Hän kehotti kirkon jäseniä kuuntelemaan piispoja, koska he olivat johtajia: ”Olkaa piispan alamaisia käskyn suhteen… Olemme selvästi velvollisia katsomaan piispaa itse Herrana … Teidän ei tule tehdä mitään piispan lisäksi . ”

Piispan rooli tasoitti tietä hierarkioille kirkoissa, mitä nykyään usein nähdään. Toinen tärkeä näkökohta proto-ortodoksisessa kristinuskossa liittyy sen näkemyksiin juutalaisista ja juutalaisista käytännöistä. Heille tärkeä kirja oli Barnabaan kirje, joka opetti, että juutalainen tulkinta Vanhasta testamentista oli väärä. Kirje tarjosi vertauskuvallisia tulkintoja totuutena, kuten ruokavaliota, paastoa ja sapattia koskevista laeista. Myös Vanha testamentti kirjoitettiin nimenomaan ennustamaan Jeesuksen tulemista, Kristuksen liitto syrjäytti Mooseksen liiton, mutta myös ”juutalaiset olivat aina pitäneet kiinni väärästä uskonnosta”. Nämä teemat kehitti myös 2. vuosisadan apologetta Justinos Marttyyri.

Kristillisen kirkon väitetty institutionaalinen yhtenäisyys oli propagandaa, jota ortodoksiset kristityt kirjailijat jatkuvasti toistivat, eikä aito historiallinen todellisuus.

Ortodoksisen kaanonin ja kristologian kehitys

Proto-ortodoksien Uuden testamentin kaanon valmistui pitkä prosessin jälkeen lännessä 500-luvun alkuun mennessä. Pääsiäiskirjeessään 367 Athanasius (Aleksandrian piispa) listasi samat 27 Uuden testamentin kirjaa kuin Trenton kaanonissa. Ensimmäinen kirkolliskokous, joka hyväksyi nykyisen Uuden testamentin kaanonin, saattoi olla Hippo Regiuksen synodi Pohjois-Afrikassa 393; tämän neuvoston päätökset ovat kuitenkin hukassa.

Lyhyt tiivistelmä säädöksistä luettiin Karthagon kirkolliskokouksessa 397 ja Karthagon kirkolliskokouksessa (419) ja luetellut kirjat hyväksyttiin.

Ehrman: ”protoortodoksiset kristityt väittivät, että Jeesus Kristus oli sekä jumalallinen että ihminen, että hän oli yksi olento kahden sijasta ja että hän oli opettanut opetuslapsilleen totuuden.” Tämä näkemys, että hän on ”yksi sekä jumalallinen että inhimillinen” (hypostaattinen liitto) vastustaa sekä adoptionismia (että Jeesus oli vain ihminen ja Jumalan ”adoptoitu”, kuten ebioniitit uskoivat), että doketismia (että Kristus oli vain jumalallinen ja vain näytti olevan ihminen, kuten markionistit uskoivat), sekä separatsionismia (että aeon oli tullut Jeesuksen ruumiiseen, joka erottui jälleen hänestä hänen ristillä kuollessaan, kuten useimmat gnostikot uskoivat).

Kanonisissa evankeliumeissa Ehrman luonnehtii Jeesusta juutalaiseksi uskon parantajaksi, joka palveli paikallisen kulttuurin halveksituimpia ihmisiä. Raportit ihmeiden tekemisestä eivät olleet harvinaisia muinaisessa maailmassa [jossa] useimmat ihmiset uskoivat ihmeisiin tai ainakin niiden mahdollisuuteen.”

https://en.wikipedia.org/wiki/Proto-orthodox_Christianity

Lähdeviitteet

1. Haskins 2005, pp. 58–59.
2. Streete 1999, p. 352.
3. Pagels 1989, p. 60.
4. Pagels 1989, p. 61.
5. Rudolph 1983, p. 299.
6. Brackney 2012, p. 75.
7. Taylor 2018, pp. 214–215.
8. Lampe 2003, p. 319.
9. McGuire 1999, p. 260.
10. Williams 1996, pp. 107–108, 127.
11. Irenaeus, Adversus Haereses Book I, Chapter 25, section 6, translated by Alexander Roberts and William Rambaut
12. McGuire 1999, p. 261.
13. McGuire 1999, pp. 260–261.
14. Williams 1996, p. 108.
15. Taylor 2018, p. 215.
16. Clement of Alexandria, Stromata 3.5.3
17. Lampe 2003, p. 320.
18. Williams 1996, p. 127.
19. Brakke 2010, pp. 48–49.
20. Brakke 2010, p. 49.
21. Williams 1996, p. 42.
22. Williams 1996, p. 41.
23. Lampe 2003, p. 392.
24. Grant 1990, pp. 59–61.

Corpus Esoterica kokoaa yhteen mysteeri- ja salaoppeja, kulttuurihistoriaa ja filosofiaa. Arkistoin teemaan liittyviä artikkeleita uteliaisuudesta ja lähdeaineistoksi.

Arkhonien hypostaasi (The Hypostasis of the Archons), jota kutsutaan myös Hallitsijoiden todellisuudeksi tai Hallitsijoiden luonteeksi, on koptinkielinen gnostinen kirjoitus noin kolmannelta vuosisadalta ajanlaskun alun jälkeen. Koptilainen versio on käännös kreikkalaisesta alkuperäiskappaleesta, joka on mahdollisesti kirjoitettu Egyptissä. Ainoa tunnettu säilynyt käsikirjoitus on Nag Hammadi -kirjaston koodeksi II:n neljäs traktaatti. Sillä on joitain yhtäläisyyksiä On the Origin of the World –tekstin kanssa, joka seuraa sitä välittömästi koodeksissa.

Teksti alkaa 1. Moos. 1–6:n eksegeesinä* ja päättyy maailman pahojen auktoriteettien luonnetta selittäväksi keskusteluksi. Se soveltaa kristillisiä gnostilaisia uskomuksia juutalaisten alkuperätarinaan. Kirjoituksen kääntäjä Bentley Layton uskoo, että tekstin tarkoitus on judaististen oppien vastainen.[1, 2, 3, 4, 5]

Yhteenveto

Eksegeesinä arkhonien hypostaasi on tulkinta paratiisin tapahtumista. Gnostilaisissa kirjoituksissa on monia Eedenin tapahtumia sivuavia kirjoituksia, kuten Johanneksen salainen kirja.

Arkhonien hypostaasi väittää kuvaavansa totuuden hengen kanssa ristiriidassa olevien pimeyden voimien todellisuutta. Kirjoittaja viittaa Efesolaiskirjeeseen 6:12*:”Kamppailumme ei ole lihaa ja verta vastaan, vaan pikemminkin maailmankaikkeuden hallitsijoita ja jumalattomuuden henkiä vastaan.”

Hallitsijoiden* johtaja on Samael, joka julistaa olevansa Jumala, mutta on todellisuudessa sokea ja erehtynyt. Arkonit muovaavat ihmisen maan tomusta, mutta eivät pysty antamaan ihmiselle henkeä. Henki tulee maasta (adamah*) ja puhaltaa ihmiseen elämän. Ihminen (adama) on on nimeltään Aadam, ja hänet laitetaan Eedenin puutarhaan. Aadamia kielletään syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta.

[Adam on yksin.]Hallitsijat vaivuttavat Aadamin syvään uneen, sitten he avaavat Aadamin kyljen ja luovat kylkiluusta hänelle naispuolisen vastineen. Kun hengen saanut nainen tulee Adamin luokse ja puhuu hänen kanssaan, hallitsijat kiihtyvät ja ajavat naista takaa, mutta he saastuttavat vain hänen hämärän heijastuksensa, koska hänen katoamaton Henkensä siirtyy käärmeelle.

Käärme neuvoo lihallista naista syömään hyvän ja pahan tiedon puusta. Eeva houkuttelee Aadamin tekemään samoin. Näin tekemällä heidän epätäydellisyytensä tulee ilmeiseksi, ja he tunnistavat hengellisen elementin alastomuutensa. [Alastomuuttaan häpeävä Aadam piiloutuu.]

Arkhonien johtaja etsii Aadamia ja kysyy, missä hän on. Adam kertoo hallitsijalle, että hän pelkäsi, koska hän oli alasti ja siksi hän piiloutui. Hallitsija syyttää Aadamia kielletyn hedelmän syömisestä, ja Aadam syyttää naista hedelmän antamisesta. Nainen puolestaan syyttää käärmettä, joka on johtanut hänet harhaan.

Hallitsija kiroaa naisen ja käärmeen. Käärmeen kirouksen täsmennetään olevan ”kunnes kaikkivoipa mies tulee”. Aadam ja Eeva karkotetaan puutarhasta. Eeva synnyttää Kainin sen seurauksena, että hallitsijat ovat raiskanneet hänet. Eeva synnyttää myöhemmin Aabelin seksistä Aadamin kanssa.
Kain tulee mustasukkaiseksi veljelleen Abelille ja tappaa tämän. Jumala rankaisee Kainia hänen synnistään.

Sitten Eeva synnyttää Setin ja Norean, jonka sanotaan olevan neitsyt, jota arkonit eivät saastuttaneet. Hallitsijat suunnittelevat aiheuttavansa tulvan, joka tuhoaa kaiken lihan, mutta voimien hallitsija varoittaa Nooaa ja neuvoo häntä rakentamaan arkin pelastaakseen itsensä, perheensä ja eläimet. Norea yrittää nousta arkkiin, mutta häntä estetään. Ja kun hallitsijat yrittävät johtaa Norean harhaan, hän vastustaa ja huutaa Jumalaa avukseen.

Suuri enkeli Eleleth ilmestyy Norealle, pelastaa hänet laittomilta ja lupaa opettaa hänelle hänen juurensa. Eleleth sanoo olevansa yksi neljästä valonantajasta ja kertoo, että hallitsijoilla ei ole valtaa Noreaan, eivätkä he voi kumota totuuden juuria. Norea kysyy Elelethiltä arkhonien ja niiden valtakuntien alkuperää. Eleleth opettaa, että Sophia loi abortoidun sikiön kaltaisen entiteetin, josta tuli leijonamainen ylimielinen peto. [Leijonapäinen käärme.] Hallitsija loi seitsemän jälkeläistä ja kutsui itseään kaiken jumalaksi. Kuitenkin Zoe, Sofian tytär, heitti hallitsijan, nimeltä Yaldabaoth, alas Tartarokseen. Hänen jälkeläisensä Sabaoth katui ja sai seitsemännen taivaan hallintaansa.

Sabaoth luo kerubien nelikasvoiset vaunut. Sophia asettaa tyttärensä Zoen oikealle puolelleen ja vihan enkelin vasemmalle puolelleen. Vasen puoli edustaa vääryyttä, kun taas oikea puoli edustaa elämää. Yaldabaoth tulee kateelliseksi ja synnyttää androgyynin jälkeläisen, kateuden, joka synnyttää kuoleman. Eleleth sanoo, että Norea on alkuperäisestä isästä, katoamattomasta valosta.

Teksti päättyy Elelethin ennustukseen todellisesta ihmisestä, joka paljastaa totuuden hengen ja valon lasten tunteman totuuden, kokonaisuuden isän ja pyhän hengen.[6, 7]

Rakenne

Arkhonien hypostaasia pidetään kokoelmana kahdesta aikaisemmasta teoksesta, jotka on toimitettu yhdessä ja jotka kokosi myöhemmin kristitty gnostilainen. Ensimmäinen on heterodoksinen tulkinta Genesiksen ensimmäisistä luvuista, kerrottuna kolmannen persoonan kertomuksena. Toinen lähde on Norean ilmestys, joka keskittyy arkhonien luomiseen ja mahdolliseen tuhoamiseen. Toisin kuin ensimmäisessä osassa, ilmestys esitetään dialogina Norean ja Elelethin välillä ensimmäisessä persoonassa Norean näkökulmasta.[8, 9, 10]

Hans-Martin Schenke arvelee, että Norean ilmestyksen (apokalypsin) alkuperäinen versio sisältyi myös saman koodeksin On the Origin of the World -tekstiin, mikä selittää Originin ja hypostaasin tekstien yhtäläisyydet. Vaikka Norean hahmo yhdistää molemmat osat, Roel van den Broek huomauttaa, että tekstien yhdistäminen hypostaasissa ei ole kovin onnistunut. Roger Bullard kommentoi, että ”äkillinen odottamaton muutos ensimmäiseksi henkilöksi on hätkähdyttävä.” [4, 9, 10, 13]

Van den Broek kertoo, että ”useimmat tutkijat olettavat( melko horjuvilla perusteilla), että teksti on peräisin Aleksandriasta 300-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Mutta itse asiassa ei ole mitään perustelua, miksi teosta ei olisi voitu kirjoitettu jo toisella vuosisadalla. ” Turner kannattaa aikaisempaa päivämäärää 100-125 jKr alkuperäisille lähteille ja 185-200 jKr editoidulle kokonaisuudelle.[14, 15]

Arkhonien hypostaasin suhde judaismiin

Arkhonien hypotaasi pohjautuu voimakkaasti juutalaiseen mytologiaan ja kirjoituksiin, mutta usein haastaa tai kumoaa ne.

Eksegeesinä se tulkitsee luomiskertomuksen alkuperäisestä poikkeavasti – jopa vastkohtaisesti. Noreaa ei ole nimetty Genesiksen kirjassa, mutta Birger A. Pearson tunnistaa hänet Naamahin uudelleentulkinnaksi ja huomauttaa, että ”hänen roolinsa ”Jumalan poikien viettelijänä” ’ on itse asiassa transponoitu gnostiseen kirjallisuuteen, tyypillisesti gnostilais-hermeneuttisena inversiona.” [17]

Samael ottaa Jumalan roolin, ja hänen julistuksensa jumaluudesta lainaa suoraan Jesajan 46:5:ta [muuta jumalaa ei ole, että minä yksin olen Herra]. Hypostaasi nuhtelee tätä julistusta, ja laajemmin Jesajan näkemystä Jumalasta.Nämä uudelleentulkinnat voidaan tulkita judaististen oppien vastaisiksi. John Turner kuitenkin väittää, että Hypostaasi heijastaa varhaista versiota setiläisestä gnostilaisuudesta, jonka juuret ovat ”tyytymättömyydessä heterodoksiseen* juutalaisuuteen.”

Roger Bullard on samaa mieltä inversiosta ja siitä, että nämä käännökset eivät välttämättä anna asiakirjalle antisemitististä motiivia, vaikka hypostaasi kritisoi Vanhan testamentin mustasukkaisen ja alempiarvoisen Jumalan julistusta Jesaja 46:9) Jotkin heterodoksiset traditiot, kuten se, joka periytyi Elefantine-saaren yhteisöltä, olisi voinut jopa olla osallisena kriittisen eksegeesin kehityksessä, ja luultavasti olikin.

Roel van den Broek tulkitsee Sabaothin katumuksen ja taivaaseen nousun ”yritykseksi tehdä heprealaisen Raamatun gnostisesta tulkinnasta hyväksyttävämpi juutalaisille.” Ross Kraemer väittää, että Hypostaasi on samansuuntainen kuin ”yksiselitteisesti juutalainen” teksti Joseph ja Aseneth.[15, 16, 17, 18, 19, 20, 21]

Suhde kristillisyyteen

Arkhonien hypostaasin kirjoittaja lainaa (hyväksyttävästi) Efesolaiskirjettä ja viittaa Paavaliin ”suurena apostolina”. Vaikka Jeesusta ei mainita erikseen, Elelethin kuvaus Tosi Miehestä on ”selvästi Johanneslainen* ja viittaa todennäköisesti Jeesukseen.

On kiistanalaista, heijastavatko nämä elementit kristillistä vaikutusta. Charles Hedrick pitää niitä ”erittäin ohuena kristinuskon harsona” myöhemmältä kirjoittajalta. Roel van den Broek väittää, että efesolaiskirjeen lainaus on vain ”tekstin viimeisen muokkaajan johdantohuomautus”. Roger Bullard pitää viittausta Jeesukseen kontekstiin sopimattomana ja huomauttaa, että ”tässä osassa ei ole missään muussa kohdassa mitään viittausta kerrottujen tapahtumien eskatologisiin tai profeetallisiin seurauksiin.”

Elaine Pagels sen sijaan puolustaa perustavanlaatuisempaa kristillistä vaikutusta väittäen, että viittaukset Paavaliin osoittavat ”tekijän aikomusta lukea 1. Mooseksen kirjaa Paavalin silmin (eikä, kuten muut ovat päätelleet, pinnallista yritystä kristillistää muita lähteitä ei-kristilliseen aineistoon kirjoittajan toimesta). Tämän jälkeen Arkontien hypostaasi jatkaa luomiskertomuksen ”tarinaa” käyttäen perustana 1. Korinttilaisirjeten jaetta 15. [niin ettei kukaan saata sanoa, että te olette minun nimeeni kastetut.]”.[22, 23, 24, 25, 26, 27, 28]

Arkhonien hypostaasin suhde setiläisyyteen

Hypostasia pidetään seetiläisenä tekstinä. John Turner spekuloi, että Norean ja Elelethin vuoropuhelua, samoin kuin samankaltaisia vuoropuheluja Johanneksen apokryfonissa (Johanneksen salainen kirja), on saatettu käyttää katekismuksena setiläisten* gnostiikkojen keskuudessa.

Toisin kuin muissa seetiläisissä teksteissä, Set itse tuskin esiintyy Hypostaasissa, ja hänet tunnistetaan vain Aadamin ja Eevan pojaksi, ei taivaallisena hahmona, kuten esim. Suuren Näkymättömän Hengen Pyhä kirja opettaa. Sen sijaan enemmän huomiota kiinnitetään hänen sisarukseensa Noreaan, jonka Birger Pearson tunnistaa Setin ”naisellisena vastineeksi”.[29, 30, 31]

Lähdeviitteet

1. Kirby, Peter. ”The Hypostasis of the Archons”. Early Christian Writings. Retrieved 17 February 2023.
2. Robinson, Stephen E. ”Hypostasis of the Archons”. The Coptic encyclopedia, volume 1. Claremont Graduate University. School of Religion. Retrieved 17 February 2023.
3. Layton, Bentley (1974). ””The Hypostasis of the Archons, or ’The Reality of the Rulers.'””. The Harvard Theological Review. 67 (4): 351–425. Retrieved 17 February 2023.
4. Bullard, Roger A. (March 1981). The Nag Hammadi library in English. San Francisco: Harper & Row. p. 152. ISBN 9780060669294. Retrieved 17 February 2023.
5. Layton, Bentley (1995). The Gnostic Scriptures: A New Translation with Annotations and Introductions. New York: Doubleday. ISBN 9780300140132.
6. The Apostle, Paul. ”Ephesians 6:12”. Bible Gateway. NIV. Retrieved 17 February 2023.
7. Layton, Bentley. ”The Hypostasis of the Archons (The Reality of the Rulers)”. The Gnostic Society Library. The Nag Hammadi Library. Retrieved 17 February 2023.
8. Bullard 1970, p. 3.
9. van den Broek 2013, p. 51.
10. Pearson 1988, p. 273.
11. Schenke, Hans-Martin (1980). ”The Phenomenon and Significance of Gnostic Sethianism”. In Layton, Bentley (ed.). The Rediscovery of Gnosticism. Brill. pp. 596–597.
12. Bullard 1970, p. 100.
13. Barnstone, William; Meyer, Marvin (2009). The Gnostic Bible. Boston: Shambala Publications. p. 186.
14. van den Broek 2013, p. 53.
15. Turner 2001, p. 169.
16. McGuire, Anne (1988). ”Virginity and Subversion: Norea Against the Powers in the Hypostasis of the Archons”. In King, Karen (ed.). Images of the Feminine in Gnosticism (1st Trinity Press International ed.). Harrisburg: Trinity Press International. p. 240.
17. Pearson 1988, p. 266.
18. Bullard 1970, p. 50.
19. Turner, John (1986). ”Sethian Gnosticism: A Literary History”. In Hedrick, Charles; Hodgson, Robert (eds.). Nag Hammadi, gnosticism & early Christianity. Wipf and Stock Publishers. p. 57.
20. Bullard 1970, p. 53.
21. Kraemer, Ross (1988). ”A Response to Virginity and Subversion”. In King, Karen (ed.). Images of the Feminine in Gnosticism (1st Trinity Press International ed.). Harrisburg: Trinity Press International. p. 263.
22. Bullard 1970, p. 47.
23. Bullard 1970, p. 113.
24. van den Broek 2013, p. 52.
25. Hedrick, Charles; Hodgson, Robert (1986). Nag Hammadi, gnosticism & early Christianity. Wipf and Stock Publishers. p. 9.
26. van den Broek 2013, p. 189.
27. Bullard 1970, p. 91.
28. Pagels, Elaine (1988). ”Pursuing the Spiritual Eve: Imagery and Hermeneutics in the Hypostasis of the Archons and the Gospel of Philip”. In King, Karen (ed.). Images of the Feminine in Gnosticism (1st Trinity Press International ed.). Harrisburg: Trinity Press International. p. 192.
29. Williams, Michael (1996). Rethinking ”Gnosticism”: An Argument for Dismantling a Dubious Category. Princeton University Press. p. 90.
30. Turner 2001, p. 65.
31. Pearson 1988, p. 267.

Kirjallisuutta

• Bullard, Roger (1970). The Hypostasis of the Archons: The Coptic Text with Translation and Commentary. Berlin: Walter De Gruyter & Co.
• Pearson, Birger (1988). ”Revisiting Norea”. In King, Karen (ed.). Images of the Feminine in Gnosticism (1st Trinity Press International ed.). Harrisburg: Trinity Press International. p. 273.
• Turner, John (2001). Sethian Gnosticism and the Platonic Tradition. Quebec: Les Presses de l’Universite Laval.
• van den Broek, Roelof (2013). Gnostic Religion in Antiquity. Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 9781139620413.

• Text is available under the Creative Commons Attribution-ShareAlike License 4.0; additional terms may apply.

Corpus esoterica kokoaa yhteen esoteerisia mysteeri- ja salaoppeja. Kirjoittaminen on yksi  tapa tuhlata invalidin arvottomia tunteja ja päiviä joutavanpäiväiseen. Mun helvetti on korvien välissä. Siellä on urean lähde ja allas, johon kusi virtaa, kunnes se täyttyy ja tulvii yli. Kusipään helvetti on suljettu tyhmyyden seitsemällä sinetillä.

Eenok mainitaan Vanhassa testamentissa lyhyesti: Eenok kulki Jumalan kanssa. Sitten hän oli poissa. Jumala vei hänet. Eenokin kirjoissa kerrotaan, että Jumala teki Eenokista palavan enkelin – Metatronin. Uudessa testamentissa Eenokiin viitataan yli 100 kertaa.

Eenokin kirjoista vanhin on ajoitettu toisen temppelin aikaan noin 200-luvulle ennen ajanlaskun alkua. Ensimmäisessä kirjassa Eenok kuvaa mm. tulisia virtoja, joissa enkelit kärsivät ikuisia rangaistuksiaan.

1. Eenok: vartijoiden kirja (apokryfikirjat)

[Luku 16]

Teurastuksen päivistä ja jättiläisten tuhosta ja kuolemasta, sieluista joiden lihan henget, jotka ovat poistuneet, tulevat tuhoutumaan ilman tuomiota – kuitenkaan ne eivät tuhoudu ennen kuin lopun päivänä, suuren tuomion päivänä jolloin kaikki loppuu, Vartijat ja jumalattomat tuhotaan täydellisesti.

Ja nyt Vartijoille, jotka ovat lähettäneet sinut puhumaan heidän puolestaan, jotka olivat ennen taivaassa: – ”Te olette olleet taivaassa, mutta kaikkia salaisuuksia ei ole vielä paljastettu teille, ja te tiesitte arvottomat, ja nämä sydämienne kovuudessa teitte naisille tunnetuksi, ja näiden salaisuuksien kautta naiset ja miehet tekevät paljon pahaa maan päällä.” Sano heille siksi: – ”Teillä ei tule olemaan rauhaa.”

[Luku 17]

Ja he ottivat ja toivat minut paikkaan, jossa ne, jotka siellä olivat, olivat kuin liekehtivä tuli, ja kun he toivoivat, he ilmestyivät ihmisinä. Ja he toivat minut pimeyden paikkaan, ja vuorelle jonka huippu ylsi taivaaseen.

[Luku 21]

Ja minä jatkoin paikkaan, jossa oli kaaos. Ja minä näin siellä jotain kauheaa: Minä en nähnyt taivasta yllä enkä lujasti perustettua maata, vaan kauhean paikan. Ja siellä minä näin seitsemän taivaan tähteä kahlittuna yhteen, kuin suuret vuoret ja tulen. Sitten minä sanoin: – ”Minkä synnin tähden ne ovat sidotut, ja miksi ne on heitetty tänne?” Sitten sanoin Uriel: – ”Nämä ovat taivaan tähtiä, jotka ovat rikkoneet Herran käskyä, ja ovat kahlitut tänne kymmeneksi tuhanneksi vuodeksi,..”

Ja sieltä lähdin toiseen paikkaan, mikä oli vielä kauheampi kuin edellinen, ja näin kamalan asian: siellä paloi ja liekehti suuri tuli, ja paikka oli halki syvyyteen saakka, täynnä suuria laskeutuvia tulipylväitä.

Sanoin: – ”Kuinka pelottava paikka on ja kuinka kauhealta se näyttää!”

Sitten Uriel, yksi pyhistä enkeleistä vastasi ja sanoi minulle: – ”Eenok, miksi sinulla on tuollainen pelko ja kauhu?” Ja minä vastasin: – ”Tämän kauhean paikan tähden, ja tuskan näkemisen tähden.” Ja hän sanoi minulle: – ”Tämä paikka on enkeleiden vankila, ja täällä he tulevat olemaan vangittuina ikuisesti.”

[Luku 22]

Sieltä minä menin toiseen paikkaan, vuorelle joka oli kovaa kiveä. Ja siinä oli neljä onttoa kohtaa, syviä ja leveitä ja hyvin sileitä. Kuinka sileitä ja syviä ja pimeitä nämä ontot paikat ovat?

Rafael, yksi pyhistä enkeleistä, jotka olivat kanssani, vastasi ja sanoi minulle: – ”Nämä ontot paikat on luotu nimenomaan tätä varten, että kuolleiden sielujen henget kokoontuvat tänne, myös kaikki ihmisten lasten sielut kokoontuvat tänne. Ja nämä paikat on tehty vastaanottamaan ne heidän tuomitsemisensa päivään saakka.”

Minä näin kuolleen miehen hengen anovan, ja hänen äänensä meni taivaaseen ja anoi. Ja minä kysyin Rafaelilta, enkeliltä, joka oli kanssani, ja sanoin hänelle: – ”Tämä henki, joka anoo, kenen se on, jonka ääni menee anomaan taivaaseen?” Ja hän vastasi minulle sanoen: – ”Tämä on henki, joka lähti Aabelista, jonka hänen veljensä Kain tappoi, ja hän anoo häntä vastaan kunnes hänen siemenensä on tuhottu maan pinnalta, ja hänen siemenensä on tuhottu ihmisten siementen keskuudesta.”

Sitten minä kysyin liittyen siihen, ja liittyen kaikkiin onttoihin paikkoihin: – ”Miksi yksi on erotettu muista?” Ja hän vastasi ja sanoi minulle: – ”Nämä kolme on tehty, että kuolleiden henget voitaisiin erotella. Ja sellainen jako on tehty vanhurskaille hengille, siellä on kirkkaan veden lähde. Ja sellainen on tehty synnintekijöille, kun he kuolevat ja heidät haudataan maahan eikä heidän tuomiotaan ole laitettu täytäntöön heidän elinaikanaan. Täällä heidän henkensä asetetaan erilleen tässä suuressa tuskassa kunnes tulee tuomion päivä ja rangaistus ja kidutus niille, jotka kiroavat, ikuisiksi ajoiksi ja kosto heidän hengilleen. Täällä Hän pitää heitä sidottuna ikuisesti. Ja sellainen jako on tehty hengille, jotka anovat, jotka tekevät paljastuksia tuhostaan, kun heidät oli tapettu synnintekijöiden päivinä. Sellainen on tehty ihmisten hengille, jotka eivät olleet vanhurskaita vaan synnintekijöitä, jotka olivat täydellisiä rikkomuksessa, ja heidän tovereilleen: mutta heidän henkiään ei tapeta tuomion päivänä eikä nosteta täältä.”

Johdatus helvettiin

Filosofiassa ja teologiassa ”helvetti” viittaa sanan yleisimmässä merkityksessä jonkinlaiseen kauhistuttavaan kuolemanjälkeiseen tilaan. Englanninkielinen sana on johdettu indoeurooppalaisesta sanasta, joka tulee ”peittämistä” tarkoittavasta sanasta, ja liittyy hautaamiseen ja laajemmin ”kuolleiden paikkaan”.

Selvitykset helvetin luonteesta kuvaavat kuoleman jälkeisen ajan ulottuvuuksia: Jotkut itämaiset uskonnot opettavat, että kuoleman jälkeen ihmiset kärsivät tietoisina rangaistuksen synneistään ennen kuin he lopulta jälleensyntyvät (reinkarnoituvat). Tällä ”väliaikaisella helvetillä” on kuitenkin suhteellisen marginaalinen rooli näissä uskonnoissa, jotka tähtäävät eroon uudestisyntymisen kierteestä kokonaan.

Keskityn mytologisiin ja filosofisiin oppeihin, jotka liittyvät helvettiin sellaisena kuin se on noussut esiin juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin teistisissä uskonnoissa. Helvetti on perinteisissä eskatologisissa* viimeisen tuomion opetuksissa keskeisessä roolissa. Muiden uskontojen helvettejä sivuan lyhyesti.

Viimeinen tuomio tai tuomiopäivä on historian huipentumatapahtuma, jossa Jumala herättää ruumiillisesti kuolleet ja erottaa vanhurskaat tai pelastetut (jotka rakastavat Jumalaa tai uskovat Jumalaan) jumalattomista, päästää pelastetut johonkin taivaaseen tai paratiisiin ja tuomitsee jumalattomat. pysyvään helvettiin.

Monissa uskonnoissa ja kansanperinteissä helvetti on paikka, jossa sieluja rankaistaan monenlaisilla mielenvikaisilla ja mielikuvituksellisilla kärsimyksillä kuoleman jälkeen. Tunnusomaista on, että ikuinen rangaistus ja piina ei ole missään suhteessa tehdyn rikoksen (synnin) vakavuuteen.

Uskonnot, joilla on lineaarinen jumalallinen historia, kuvaavat helvettejä ikuisiksi, kuten esimerkiksi kristinusko ja islam, kun taas opit, jotka uskovat reinkarnaatioon, kuvaavat helvettiä inkarnaatioiden väliseksi ajanjaksoksi.

Monet uskonnot paikantavat helvetin toiseen ulottuvuuteen tai syvyyksiin maan poveen. Muita kuolemanjälkeisiä huviretkien kohteita ovat taivas, paratiisi, kiirastuli, limbo ja alamaailma.

Opit, jotka eivät pidä tuonpuoleista elämää rangaistuksen tai palkinnon paikkana, kuvaavat vain kuolleiden asuinpaikkaa, hautaa, neutraalia paikkaa, joka sijaitsee maan pinnan alla (esim. Kur, Hades ja Sheol). Tällaisia paikkoja rinnastetaan joskus englannin sanaan hell, vaikka oikeampi käännös olisi ”alamaailma” tai ”kuolleiden maailma”. Muinaiset mesopotamialaiset, kreikkalaiset, roomalaiset ja suomalaiset uskonnot sisältävät sisäänkäynnit alamaailmaan elävien maasta.

1. Barnhart, Robert K. (1995) The Barnhart Concise Dictionary of Etymology, page 348. HarperCollins ISBN 0-06-270084-7
2. For discussion and analysis, see Orel (2003:156) and Watkins (2000:38).
3. ”hell, n. and int.” OED Online, Oxford University Press, January 2018, www.oed.com/view/Entry/85636. Accessed 7 February 2018.
4. See discussion at Orel (2003:155–156 & 310).
5. Scardigli, Piergiuseppe, Die Goten: Sprache und Kultur (1973) pp. 70–71.
6. Lehmann, Winfred, A Gothic Etymological Dictionary (1986)
7. Orel (2003:156 & 464).
8. Elena Phipps; Joanna Hecht; Cristina Esteras Martín (2004). The Colonial Andes: Tapestries and Silverwork, 1530–1830. New York: Metropolitan Museum of Art. p. 106. ISBN 0-300-10491-X.
9. Santiago Sebastián López (1990). El bárroco iberoamericano. Mensaje iconográfico. Madrid: Ediciones Encuentro. p. 241. ISBN 9788474902495.
10. Ananda Cohen Suarez (May 2016). ”Painting Beyond the Frame: Religious Murals of Colonial Peru”. MAVCOR of the Yale University.
11. Examples from the New Testament include Mark 9:43–48, Luke 16:19–24, Revelation 9:11; from the Quran, Al-Baqara verse 24, and Al-Mulk verses 5–7.
12. Alighieri, Dante (June 2001) [c. 1315]. ”Cantos XXXI–XXXIV”. Inferno. orig. trans. 1977. trans. John Ciardi (2 ed.). New York: Penguin.
13. Gardiner, Eileen (1989). Visions of heaven and hell before Dante. Italica Press. p. 43. ISBN 978-0-934977-14-2. OCLC 18741120.
14. Gardiner, Visions, pp. 58 and 61.
15. Gardiner, Visions, pp. 141, 160 and 174, and 206–7.
16. Gardiner, Visions, pp. 222 and 232.
17. Crisafulli, Chuck; Thompson, Kyra (2010). Go to Hell: A Heated History of the Underworld. Simon & Schuster. p. 75. ISBN 978-1451604733. Retrieved 5 August 2015.
18. (in French) Thiaw, Issa Laye, ”La religiosité des Seereer, avant et pendant leur islamisation”, [in] Éthiopiques, no. 54, volume 7, 2e semestre 1991
19. (in French) Gravrand, Henry, ”La civilisation sereer, vol. II: Pangool, Nouvelles éditions africaines, Dakar, 1990, pp 91–128, ISBN 2-7236-1055-1 (Jaaniw, variation: ”Jaaniiw”)
20. Asante, M. K.; Mazama, A.: Encyclopedia of African religion, vol. 1. Thousand Oaks: SAGE Publications. 2009, p. 238, ISBN 978-1-4129-3636-1.
21. Ogunade, R.: African Eschatology and the Future of the cosmos, www.unilorin.edu.ng.
22. ”Egyptian Book of the Dead”. Egyptartsite.com. Archived from the original on 26 September 2012. Retrieved 18 August 2012.
23. Religion and Magic in Ancient Egypt, Rosalie David, p. 158–159, Penguin, 2002, ISBN 0-14-026252-0
24. The Essential Guide to Egyptian Mythology: The Oxford Guide, ”Hell”, p161-162, Jacobus Van Dijk, Berkley Reference, 2003, ISBN 0-425-19096-X
25. The Divine Verdict, John Gwyn Griffiths, p233, BRILL, 1991, ISBN 90-04-09231-5
26. See also letter by Prof. Griffith to The Independent, 32[clarification needed] December 1993 ”Letter: Hell in the ancient world”. Independent.co.uk. 18 September 2011. Archived from the original on 1 September 2012. Retrieved 28 October 2017.
27. The Civilization of Ancient Egypt, Paul Johnson, 1978, p. 170; see also Ancient Egyptian Literature, Miriam Lichtheim, vol 3, p. 126
28. ”Egyptian Religion”, Jan Assman, The Encyclopedia of Christianity, p77, vol2, Wm. B Eerdmans Publishing, 1999, ISBN 90-04-11695-8
29. ”Eileen Gardiner, editor; Hell-On-Line:Egyptian Hell Texts; Book of Two Ways, Book of Amduat, Book of Gates, Book of the Dead, Book of the Earth, Book of Caverns”. Archived from the original on 5 November 2015.
30. pantheon.org/articles/g/gimokodan.html, Gimokodan, Encyclopedia Mythica, 10 August 2004.
31. Carl Etter (1949). Ainu Folklore: Traditions and Culture of the Vanishing Aborigines of Japan. Wilcox & Follett Company. p. 150.
32. John Batchelor: The Ainu and Their Folk-Lore, London 1901, p. 567-569.
33. Takako Yamada: The Worldview of the Ainu. Nature and Cosmos Reading from Language, p. 25–37, p. 123.
34. Norbert Richard Adami: Religion und Schaminismus der Ainu auf Sachalin (Karafuto), Bonn 1989, p. 45.
35. Choksi, M. (2014). ”Ancient Mesopotamian Beliefs in the Afterlife”. World History Encyclopedia. worldhistory.org. Archived from the original on 20 August 2017.
36. Black, Jeremy; Green, Anthony (1992). Gods, Demons and Symbols of Ancient Mesopotamia: An Illustrated Dictionary. The British Museum Press. ISBN 978-0-7141-1705-8.
37. Nemet-Nejat, Karen Rhea (1998), Daily Life in Ancient Mesopotamia, Greenwood, ISBN 978-0313294976
38. Barrett, Caitlín (2007). ”Was Dust Their Food and Clay Their Bread? Grave Goods, the Mesopotamian Afterlife, and the Liminal Role of Inana/Ishtar”. Journal of Ancient Near Eastern Religions. 7 (1): 7–65. doi:10.1163/156921207781375123. S2CID 55116377.
39. Plato, Gorgias, 523a-527e.
40. Heart of Buddha, Heart of China: James Carter – 2010, p 75
41. (edit.) Boustan, Ra’anan S. Reed, Annette Yoshiko. Heavenly Realms and Earthly Realities in Late Antique Religions. Cambridge University Press, 2004.
42. Palmer, Abram Smythe. Studies on Biblical Studies, No. I. ”Babylonian Influence on the Bible and Popular Beliefs: ”Tĕhôm and Tiâmat”, ”Hades and Satan” – A Comparative Study of Genesis I. 2″ London, 1897; pg. 53.
43. Rev. Clarence Larkin. The Spirit World. ”Chapter VI: The Underworld”. Philadelphia, PA. 1921. Moyer & Lotter
44. Wright, Charles Henry Hamilton. The Fatherhood of God: And Its Relation to the Person and Work of Christ, and the Operations of the Holy Spirit. Edinburgh, Scotland. 1867. T. and T. Clark; pg. 88.
45. Rev. Edward Bouverie Pusey. What is of Faith as to Everlasting Punishment: In Reply to Dr. Farrar’s Challenge in His ʻEternal Hope,’ 1879. James Parker & Co., 1881; pg. 102, spelled ”zoa rothachath”.
46. Mew, James. Traditional Aspects of Hell: (Ancient and Modern). S. Sonnenschein & Company Lim., 1903.
47. Rev. A. Lowy. Proceedings of the Society of Biblical Archaeology, Volume 10, ”Old Jewish Legends of Biblical Topics: Legendary Description of Hell”. 1888. pg. 339
48. Charles, Robert Henry. The Ascension of Isaiah. London. A. & C. Black, 1900. pg. 70.; synonymous with Abaddon, Sheol and Gehinnom in the sense of being the final abode of the damned.
49. Sola, David Aaron. Signification of the Proper Names, Etc., Occurring in the Book of Enoch: From the Hebrew and Chaldee Languages London, 1852.
50. Rev. X.Y.Z. Merry England, Volume 22, ”The Story of a Conversion” 1894. pg. 151
51. Maimonides’ Introduction to Perek Helek, ed. and transl. by Maimonides Heritage Center, p. 3–4.
52. Maimonides’ Introduction to Perek Helek, ed. and transl. by Maimonides Heritage Center, p. 22-23.
53. Frost, Michael (2018). Keep Christianity Weird: Embracing the Discipline of Being Different. Colorado Springs, CO: NavPress. p. 81. ISBN 978-1-63146-853-7. OCLC 1057237223.
54. DeSilva, David A. (2002). Introducing the Apocrypha: Message, Context, and Significance. Grand Rapids, Michigan: Baker Academic. p. 10. ISBN 978-0-8010-2319-4.
55. Ecclesiastes 9:10 πάντα ὅσα ἂν εὕρῃ ἡ χείρ σου τοῦ ποιῆσαι ὡς ἡ δύναμίς σου ποίησον ὅτι οὐκ ἔστιν ποίημα καὶ λογισμὸς καὶ γνῶσις καὶ σοφία ἐν ᾅδῃ ὅπου σὺ πορεύῃ ἐκεῖ
56. Hoekema, Anthony A (1994). The Bible and the Future. Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans. p. 92.
57. ”Lexicon :: H7585 – shĕ’owl”. Blue Letter Bible. BLB Institute. Archived from the original on 5 November 2015. Retrieved 26 February 2017. 1Mos 37:35, 42:38, 44:29, 44:31
58. ”Lexicon :: Strong’s G86 – hadēs”. Blue Letter Bible. BLB Institute. Archived from the original on 15 April 2012. Retrieved 28 January 2017.
59. Ἅιδης in Liddell, Henry George; Scott, Robert (1940) A Greek–English Lexicon, revised and augmented throughout by Jones, Sir Henry Stuart, with the assistance of McKenzie, Roderick. Oxford: Clarendon Press. In the Perseus Digital Library, Tufts University.
60. ”Lexicon :: Strong’s G86 – hadēs”. Blue Letter Bible. BLB Institute. Archived from the original on 30 January 2017. Retrieved 28 January 2017. Mat.11:23 16:18 Luk.10:15. Ap.2:27,31. 1Kor 15:55.Upp.1:18 6:8 20:13,14
61. infernus. Charlton T. Lewis and Charles Short. A Latin Dictionary on Perseus Project.
62. גֵיא בֶן־הִנֹּם Hinnom Archived 6 June 2011 at the Wayback Machine: Jer.19:6
63. ”Lexicon :: Strong’s H8612 – Topheth”. Blue Letter Bible. BLB Institute. Archived from the original on 2 February 2017. Retrieved 28 January 2017. καὶ ἐμίανεν τὸν Ταφεθ τὸν ἐν φάραγγι υἱοῦ Εννομ τοῦ διάγειν ἄνδρα τὸν υἱὸν αὐτοῦ καὶ ἄνδρα τὴν θυγατέρα αὐτοῦ τῷ Μολοχ ἐν πυρί
64. γέεννα in Liddell, Henry George; Scott, Robert (1940) A Greek–English Lexicon, revised and augmented throughout by Jones, Sir Henry Stuart, with the assistance of McKenzie, Roderick. Oxford: Clarendon Press. In the Perseus Digital Library, Tufts University.
65. ”Lexicon :: Strong’s G1067 – geenna”. Blue Letter Bible. BLB Institute. Archived from the original on 30 January 2017. Retrieved 28 January 2017. Mat.5:22,29,30, 10:28, 18:09, 23:15,33. Mar. 9:43,45,47, Luk.12:05, Jak.3:6
66. ”Blue Letter Bible: VUL Search Results for ”gehennae””.
67. ”Blue Letter Bible: VUL Search Results for ”gehennam””.
68. Ταρταρόω in Liddell, Henry George; Scott, Robert (1940) A Greek–English Lexicon, revised and augmented throughout by Jones, Sir Henry Stuart, with the assistance of McKenzie, Roderick. Oxford: Clarendon Press. In the Perseus Digital Library, Tufts University.
69. ”Blue Letter Bible: VUL Search Results for ”tartarum””.
70. Unger, Merrill F. (1981). Unger’s Bible Dictionary. Chicago: Moody Bible Institute, The. p. 467.
71. The New Schaf-Herzog Encyclopedia of religious Knowledge, p. 415
72. The New Schaf-Herzog Encyclopedia of religious Knowledge pgs. 414–415
73. Council of Trent, Session 14, Canon 5
74. Catechism of the Catholic Church, Article 1033
75. Catechism of the Catholic Church, Article 1035
76. See Kallistos Ware, ”Dare we hope for the salvation of all?” in The Inner Kingdom: Volume 1 of the Collected Works
77. ”Revelation 20:11–15”. Bible Gateway. Archived from the original on 3 December 2007.
78. ”Romans 6:23”. Bible Gateway. Archived from the original on 2 June 2008.
79. Mt 25:31, 32, 46
80. Evangelical Methodist Church Discipline. Evangelical Methodist Church Conference. 15 July 2017. p. 17.
81. Gooden, Joe (4 April 2000). ”Hell – it’s about to get hotter”. BBC. Archived from the original on 31 October 2012. Retrieved 30 April 2012.
82. Heinrich Döring: Der universale Anspruch der Kirche und die nichtchristlichen Religionen, in: Münchener Theologische Zeitschrift 41 (1990), p. 78 et sqq.
83. ”4.9 Hell”. The Christadelphians. Retrieved 6 August 2015.
84. Hirsch, Emil G. ”SHEOL”. JewishEncyclopedia.com. Archived from the original on 18 September 2015. Retrieved 10 August 2015.
85. Bedore, Th.D., W. Edward (September 2007). ”Hell, Sheol, Hades, Paradise, and the Grave”. Berean Bible Society. Archived from the original on 11 July 2015. Retrieved 10 August 2015.
86. Knight (1999), A brief history of Seventh-Day Adventists, p. 42, Many biblical scholars down throughout history, looking at the issue through Hebrew rather than Greek eyes, have denied the teaching of innate immortality.
87. Pool (1998), Against returning to Egypt: Exposing and Resisting Credalism in the Southern Baptist Convention, p. 133, ’Various concepts of conditional immortality or annihilationism have appeared earlier in Baptist history as well. Several examples illustrate this claim. General as well as particular Baptists developed versions of annihilationism or conditional immortality.’
88. Stephen A. State Thomas Hobbes and the Debate Over Natural Law and Religion 2013 ”The natural immortality of the soul is in fact a pagan presumption: ”For men being generally possessed before the time of our Saviour, by contagion of the Daemonology of the Greeks, of an opinion, that the Souls of men were substances distinct from their Bodies, and therefore that when the Body was dead”
89. N. T. Wright For All the Saints?: Remembering the Christian Departed 2004 ”many readers will get the impression that I believe that every human being comes already equipped with an immortal soul. I don’t believe that. Immortality is a gift of God in Christ, not an innate human capacity (see 1 Timothy 6.16).”
90. ”Vatican: Pope did not say there is no hell”. BBC News. 30 March 2018. Archived from the original on 31 March 2018. Retrieved 30 March 2018.
91. 1033
92. 1035
93. GENERAL AUDIENCE 28 July 1999, archived from the original on 13 November 2016
94. ”Fundamental Beliefs Archived 10 March 2006 at the Wayback Machine” (1980) webpage from the official church website. See ”25. Second Coming of Christ”, ”26. Death and Resurrection”, ”27. Millennium and the End of Sin”, and ”28. New Earth”. The earlier 1872 and 1931 statements also support conditionalism
95. Samuele Bacchiocchi, ”Hell: Eternal Torment or Annihilation? Archived 16 February 2015 at the Wayback Machine” chapter 6 in Immortality Or Resurrection?. Biblical Perspectives, 1997; ISBN 1-930987-12-9, ISBN 978-1-930987-12-8[page needed]
96. ”What Does the Bible Really Teach?”, 2005, Published by Jehovah’s Witnesses
97. ”Insight on the scriptures, Volume 2”, 1988, Published by Jehovah’s Witnesses.
98. ”What is Christian Universalism?”. Archived from the original on 22 November 2017. Retrieved 17 December 2017. What is Christian Universalism by Ken Allen Th.D
99. New Bible Dictionary, ”Hell”, InterVarsity Press, 1996.
100. New Dictionary of Biblical Theology, ”Hell”, InterVarsity Press, 2000.
101. Evangelical Alliance Commission on Truth and Unity Among Evangelicals, The Nature of Hell, Paternoster, 2000.
102. Swedenborg, E. Heaven and its Wonders and Hell From Things Heard and Seen(Swedenborg Foundation, 1946 #545ff.)
103. Swedenborg, E. The True Christian Religion Containing the Universal Theology of The New Church Foretold by the Lord in Daniel 7; 13, 14; and in Revelation 21; 1, 2 (Swedenborg Foundation, 1946, #489ff.).
104. offTheLeftEye: The Good Thing About Hell – Swedenborg and Life, YouTube, 14 March 2016.
105. ”Doctrine and Covenants 19”.
106. Spencer W. Kimball: The Miracle of Forgiveness, p. 123.
107. Lange, Christian (2016). ”Introducing Hell in Islamic Studies”. In Lange, Christian (ed.). Locating Hell in Islamic Traditions. Brill. pp. 1–28. doi:10.1163/9789004301368_002. ISBN 978-90-04-30121-4. JSTOR 10.1163/j.ctt1w8h1w3.7.
108. Qur’an 7:179 Qur’an 7:179 Archived 17 March 2018 at the Wayback Machine
109. Varza, Bahram. 2016. Thought-Provoking Scientific Reflections on Religion. New York: BOD Publisher
110. ”A Description of Hellfire (part 1 of 5): An Introduction”. Religion of Islam. Archived from the original on 23 December 2014. Retrieved 23 December 2014.
111. ”Islamic Beliefs about the Afterlife”. Religion Facts. Archived from the original on 23 December 2014. Retrieved 23 December 2014.
112. Thomassen, Einar (2009). ”Islamic Hell”. Numen. 56 (2/3): 401–416. doi:10.1163/156852709X405062. JSTOR 27793798.
113. ”Feuer”.
114. Emerick, Yahiya (2011). The Complete Idiot’s Guide to Islam (3rd ed.). Penguin. ISBN 9781101558812.
115. ”A Description of Hellfire (part 1 of 5): An Introduction”. Religion of Islam. Archived from the original on 23 December 2014. Retrieved 23 December 2014. No one will come out of Hell except sinful believers who believed in the Oneness of God in this life and believed in the specific prophet sent to them (before the coming of Muhammad).
116. Muslim Scholarly Discussions on Salvation and the Fate of ’Others’ , Mohammad Hassan Khalil, p.223 ”The Fitnah of Wealth”, Abû Ammâr Yasir al-Qadhî
117. Encyclopedia of World Religions. Encyclopædia Britannica Store. 2008. p. 421. ISBN 9781593394912.
118. Gordon Newby A Concise Encyclopedia of Islam Oneworld Publications 2013 ISBN 978-1-780-74477-3
119. Robert Lebling Legends of the Fire Spirits: Jinn and Genies from Arabia to Zanzibar I.B.Tauris 2010 ISBN 978-0-857-73063-3 page 30
120. ANTON M. HEINEN ISLAMIC COSMOLOGY A STUDY OF AS-SUYUTI’S al-Hay’a as-samya fi l-hay’a as-sunmya with critical edition, translation, and commentary ANTON M. HEINEN BEIRUT 1982 p. 143
121. ”Surat Al-Alaq Verse 18”. quran.com. 96:18 {سَنَدْعُ ٱلزَّبَانِيَةَ} {١٨ } We will call the angels of Hell. CITATION NOTE: (ٱلزَّبَانِيَةَ, transliterated to Az-Zabaniya, refers to the keeper angels of Jahannam/Hell.)
122. ”Sahih Muslim 2843a”. sunnah.com. The fire which sons of Adam burn is only one-seventieth part of the Fire of Hell. His Companions said: By Allah, even ordinary fire would have been enough (to burn people). Thereupon he said: It is sixty-nine parts in excess of (the heat of) fire in this world each of them being equivalent to their heat.
123. Roads to Paradise: Eschatology and Concepts of the Hereafter in Islam (2 Vols.): Volume 1: Foundations and Formation of a Tradition. Reflections on the Hereafter in the Quran and Islamic Religious Thought / Volume 2: Continuity and Change. The Plurality of Eschatological Representations in the Islamicate World. (2017). Niederlande: Brill. p. 174
124. A F Klein Religion Of Islam Routledge 2013 ISBN 978-1-136-09954-0 page 92
125. see Quran 5:72: 5:72 Archived 20 July 2016 at the Wayback Machine
126. Lazarus, William P. (2011). Comparative Religion For Dummies. Wiley. p. 287. ISBN 9781118052273.
127. Christiane Gruber The Ilkhanid Book of Ascension: A Persian-Sunni Devotional Tale I.B.Tauris 2010 ISBN 978-0-857-71809-9 page 54
128. Colby, Frederick (2016). ”Fire in the Upper Heavens: Locating Hell in Middle Period Narratives of Muḥammad’s Ascension”. In Lange, Christian (ed.). Locating Hell in Islamic Traditions. Brill. pp. 124–143. doi:10.1163/9789004301368_007. ISBN 978-90-04-30121-4. JSTOR 10.1163/j.ctt1w8h1w3.12.
129. Colby, F. S. (2008). Narrating Muhammad’s Night Journey: Tracing the Development of the Ibn ’Abbas Ascension Discourse. US: State University of New York Press. p. 137
130. Colby, F. S. (2008). Narrating Muhammad’s Night Journey: Tracing the Development of the Ibn ’Abbas Ascension Discourse. US: State University of New York Press. p. 138
131. Lange, C. (2016). Paradise and Hell in Islamic Traditions. Vereinigtes Königreich: Cambridge University Press.
132. Vuckovic, Brooke Olson (2004). Heavenly Journeys, Earthly Concerns: The Legacy of the Mi’raj in the Formation of Islam. Routledge. ISBN 978-1-135-88524-3.[page needed]
133. Miguel Asin Palacios Islam and the Divine Comedy Routledge 2013 ISBN 978-1-134-53650-4 page 88-89
134. Patrick Hughes, Thomas Patrick Hughes Dictionary of Islam Asian Educational Services 1995 ISBN 9788120606722 p. 102
135. Tottoli, Roberto; ‮توتولي‬, ‮روبرتو‬ (2008). ”The Qur’an, Qur’anic Exegesis and Muslim Traditions: The Case of zamharīr (Q. 76:13) Among Hell’s Punishments / ‮القرآن والتفاسير والروايات الاسلامية: سورة الانسان آية رقم‬ 13: الزمهرير من ألوان العقوبة في جهنم‬”. Journal of Qur’anic Studies. 10 (1): 142–152. doi:10.3366/E1465359109000291. JSTOR 25728276.
136. Masumian, Farnaz (1995). Life After Death: A study of the afterlife in world religions. Oxford: Oneworld Publications. ISBN 978-1-85168-074-0.
137. Baháʼu’lláh, Gleanings from the Writings of Baháʼu’lláh, ed. by US Baháʼí Publishing Trust, 1990, pp. 155-156.
138. Helmuth von Glasenapp: Der Hinduismus. Religion und Gesellschaft im heutigen Indien, Hildesheim 1978, p. 248.
139. Sanghvi, Sukhlal (1974). Commentary on Tattvārthasūtra of Vācaka Umāsvāti. trans. by K. K. Dixit. Ahmedabad: L. D. Institute of Indology. pp. 107
140. Sanghvi, Sukhlal (1974) pp.250–52
141. refer Mahavrata for the vows and restraints in Jainism
142. மரணம் நீக்க ஜீவ மருந்து: 9. Gods plan, YouTube, 3 August 2018.
143. Meivazhi – The True Path, angelfire.com/ms/Salai/TruePath.html.
144. Singh, Jagraj (2009). A Complete Guide to Sikhism. Unistar Books. p. 271. ISBN 978-8-1714-2754-3. Archived from the original on 24 April 2017.
145. ”Sri Granth: Sri Guru Granth Sahib”. Archived from the original on 3 September 2017.
146. World Religions: Eastern Traditions. Edited by Willard Gurdon Oxtoby (2nd ed.). Don Mills, Ontario: Oxford University Press. 2002. pp. 401–402. ISBN 0-19-541521-3. OCLC 46661540.
147. Meredith Sprunger. ”An Introduction to Zoroastrianism”. Archived from the original on 6 February 2007. Retrieved 10 October 2008.
148. Yasna 49:11, ”Avesta: Yasna”. Archived from the original on 9 October 2008. Retrieved 11 October 2008.
149. Eileen Gardiner (10 February 2006). ”About Zoroastrian Hell”. Archived from the original on 15 October 2008. Retrieved 10 October 2008.
150. Chapter 75, ”The Book of Arda Viraf”. Archived from the original on 8 October 2008. Retrieved 10 October 2008.
151. Eileen Gardiner (18 January 2009). ”Zoroastrian Hell Texts”. Archived from the original on 17 September 2010. Retrieved 24 August 2010.
152. Das Johannesbuch der Mandäer, ed. and transl. by Mark Lidzbarski, part 2, Gießen 1915, p. 98–99.
153. Hans Jonas: The Gnostic Religion, 3. ed., Boston 2001, p. 117.
154. Ginza. Der Schatz oder das große Buch der Mandäer, ed. and transl. by Mark Lidzbarski, Quellen der Religionsgeschichte vol. 13, Göttingen 1925, p. 183.
155. Ginza, ed. and transl. by Lidzbarski, p. 185–186.
156. Kurt Rudolph: Theogonie. Kosmonogie und Anthropogonie in den mandäischen Schriften. Eine literarkritische und traditionsgeschichtliche Untersuchung, Göttingen 1965, p. 241.
157. Ginza, ed. and transl. by Lidzbarski, p. 203.
158. Ginza, ed. and transl. by Lidzbarski, p. 321.
159. Gerald Gardner, The Gardnerian Book of Shadows
160. Alex Sanders, The Alexandrian Book of Shadows
161. Sample Hatlo Inferno comic: Archived 15 April 2012 at the Wayback Machine

https://en.wikipedia.org/wiki/Hell

Text is available under the Creative Commons Attribution-ShareAlike License 4.0; additional terms may apply.

Euroopan unionia ja globalisaatiota kritisoidaan usein sillä, että asiat olivat ennen Euroopan unionia paremmin. Olivatko? Millaisia olivat kahdeksastoista ja yhdeksästoista vuosisata? Entä millainen oli kahdeskymmenes vuosisata?

Muistan 20. vuosisadan lopun, tai sirpaleita siitä. Halusin muistaa enemmän, joten rakensin kahvin, nikotiinin ja vitutuksen voimalla toimivan aikakoneen, jolla matkustin viime vuosisadalle ja vieläkin kauemmaksi tekemään havaintoja Euroopan lähihistoriasta.

Olen lukenut kirjoituksia suuresta eurooppalaisesta eksytyksestä ja paneurooppalaisesta salaliitosta, jonka tarkoituksena on valkoisen eurooppalaisen rodun hallittu kansanmurha. Lukemani asiat saivat minut suunniltani pelosta. Voisiko olla niin, että tämän vastenmielisen suunnitelman taustalla on kulttuurimarxistien inha juoni, vai vain vaihtoehtoinen hupailuun perustuva historiallinen narratiivi. Tosiasiassa minua ei niinkään pelota tällaisen salaliiton mahdollisuus, vaan se, että jotkut uskovat sen olemassaoloon.

Vaihtoehtoisen historiankirjoituksen mukaan natsiupseerit ja johtavat saksalaiset liikemiehet kohtasivat toisen maailmansodan viimeisinä päivinä Ranskassa eräässä punaisessa talossa järjestetyssä salaisessa kokouksessa ja sopivat vihervasemmistolaisen Euroopan unionin perustamisesta saksalaisten ylivallan turvaamiseksi Euroopassa.

Euroopan unionin, tuon ilmestyskirjan pedon ja Baabelin porton johtoon asetettiin sitten epädemokraattisesti kulttuurimarxistinen vakioeliitti, jonka tehtävänä on eurooppalaisten kulttuurien tuhoaminen ja Uuden Neuvostoliiton eli eurostoliiton perustaminen kansallisvaltioiden raunioille. Mutta keitä meidän pitäisi syyttää Euroopan alasajosta? Syylliset tiedetään, mutta heistä ei saa valtamedioissa puhua. Syyllisiä ovat: Illuminati, vapaamuurarit, Temppeliherrat, liskoihmiset, vihervasemmistolaiset natsit, joulupukki, neljä seitsemästä Lumikin kääpiöstä ja eräs tyyppi, jonka nimeä en uskalla edes ääneen sanoa tai kirjoittaa, koska hän on amerikanjuutalainen sijoittaja.

Päätin selvittää tämän hirveän salaliiton juurta jaksaen, sillä olinhan kehittänyt aikakoneen, joka avaa historian kaikki suljetut ovet ja salaisuudet.

Aika kultaa muistot

Kansallisromanttinen nostalgia muistaa viime vuosisadan viimeiset vuosikymmenet ihanteellisena ja työntäyteisenä ajanjaksona. Suomea rakennettiin tarmokkaasti lujan arvokonservatiivisen ja patriarkaalisen kivijalan varaan. Naiset tiesivät asemansa kirkossa ja kotona. Jos vuosisadan alussa joku hysteerikko olisi mielenhäiriössä ehdottanut naispappeutta, ihmiset olisivat kauhistellen ravistelleet vastenmielisen ajatuksen harteiltaan, mutta naurahtaneet helpottuneina ymmärtäessään, että ajatus naispappeudesta on vain absurdi vitsi. Naiset vaietkoot seurakunnassa!

Kahdennenkymmenennen vuosisadan ihmiset olivat paljon oikeamielisempiä ja eettisempiä, kuin nykyiset selkärangattomat jumalankieltäjät ja sukupuoli-identiteettinsä kanssa rimpuilevat pervot, joiden moraali on valuvaa sateenkaarihyytelöä. Kirkoissa käytiin tietenkin säännöllisesti ja säntillisesti, mitä useammin, sitä parempi, kuitenkin aina vähintään kahdesti viikossa.

On totta, että kahdennenkymmenennen vuosisadan alussa homot ja seksuaalisen identiteettinsä kanssa kipuilevat hysteerikot, avionrikkojat, auervaarat, miestennielijät, miehimykset ja synnissä elävät jumalankieltäjät sekä muut yhteiskuntaa mädättävät kauhistukset, kuten seksuaalikasvatus, ehkäisy ja tasa-arvo olivat vasta orastavia aavistuksia suuren eksyttäjän pahantahtoisissa suunnitelmissa. Elämä oli oikeaa, aitoa ja hyvää elämää, jossa ei Perkeleellä ollut sijaa. Aurinko paistoi ja kultaiset kauravainiot aaltoilivat elon lämpimässä tuulenvireessä ja jokainen suomalainen nainen synnytti ainakin kaksitoista ihanaa pellavapäätä.

Elämä oli ihanaa eurooppalaisessa Eedenissä

Kahdeskymmenes vuosisata oli mahtavaa aikaa. Rikollisuutta ja terrorismia ei Suomessa vielä ollut ollenkaan, eikä kukaan koskaan raiskannut ketään, sillä naiset olivat siveellisiä ja miehet hyveellisiä ja suoraselkäisiä. Jos mies ei ollut Koskela, oli hän Rokka tai Hietanen.

Vieraita katsottiin aidosti oudosti ja kulmien alta syvästi arvostellen. Rock maistui kielletyltä hedelmältä ja perisynniltä. Mitään pelättävää ei ollut, sillä ilkeitä beduiineja eli vain Tuhannen ja yhden yön tarinoissa. Edgar Rice Burroughsin romaaneissa kuvattiin hurjia ja synkkäkulmaisia afrikkalaisia, mutta romaanit olivat fiktiota. Jos Afrikka oli olemassa, se oli mielikuvituksellinen kartta Kari Mannerlan Afrikan tähdessä. Neekereitäkään ei ollut oikeasti muualla kuin Peppi Pitkätossun maailmassa. Lapsetkin ymmärtävät, ettei Peppi Pitkätossu ollut oikea tyttö, joten oliko hänen isänsä, Efraim Pitkätossu oikeasti neekereiden kuningas? Tuskin! Jos oli, sitä eivät historiankirjat muista. Uusissa Peppi Pitkätossuissa tähän epäkohtaan on jo – Taivaan kiitos – puututtu. Nyt tiedetään, että Efraim Pitkätossu olikin Etelämeren kuningas, mikä selittää paljon.

Jossain Hyväntoivonniemen pohjoispuolella eli Tarzan, joka oli apinoiden kuningas, mutta apinoitahan elää vain eläintarhoissa. Missään tapauksessa ihminen ei ole kehittynyt apinoista. Jos olisi, apinoita ei voisi olla olemassa? Ihan oikeasti! Tämän tiesi Hietanenkin.

Anteeksi. Minulta pääsi sarkasmi ja eksyin aiheesta.  

Suomen leijonavaakuna Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä Uppsalan tuomiokirkossa vuodelta 1583. Tämä vaakuna oli Eric O. W. Ehrströmin lähtökohtana hänen suunnitellessaan itsenäisen Suomen ensimmäistä vaakunaa.

Kotimaa oli puhdas ja neitseellisen koskematon paratiisi suuren ja isällisen Neuvostoliiton turvallisessa kainalossa. YYA piti meidät vahvoina ja varpaillaan. Eurooppa oli yhtä kaukana kuin Amerikka ja Amerikka oli Atlantin toisella puolella ihan toisessa maailmankaikkeudessa. Eurooppa oli tosi kaukana.

Ennen Keihäsmatkoja useimpien suomalaisten maailma rajoittui Tukholmaan, vaikka joidenkin merimiesten tarinoiden mukaan Tukholman takana jossakin oli paheellinen Kööpenhamina ja vielä kauempana Amsterdamin punaisten lyhtyjen alue.

Oi niitä aikoja. Maamme-laulu soi väkevästi suvessa, korottaen suomalaisen mielenmaiseman ylpeästi korkeuksiin aina sinivalkoiselle taivaalle ja korkeammallekin. Mitä sillä oli väliä, että Maamme-laulun sävel perustui saksalaistaustaisen Fredrik Paciuksen juomalauluun, tai että sanat olivat Johan Ludvig Runebergin ruotsinkielisestä runosta? Ei mitään! Ei yhtään mitään väliä.

Suomalaista kansallismielistä paloa ei sammuta sekään, että Suomen lipun värit ovat Venäjän laivaston lipusta, risti Tanskan Dannebrogista ja vaakunaleijona Ruotsista. Sattumaa sanon minä!

Suomi ei koskaan ole ottanut vaikutteita mamuilta. Eivätkä suomalaiset ole koskaan itsekään mamuilleet mihinkään.  Ei koskaan! Ruotsiin muuttaneet sadat tuhannet suomalaiset lähtivät rikastamaan ruotsalaista kulttuuria, koska ruotsalaiset eivät pärjänneet ilman suomalaisten apua, ja ruotsalaiset ovat siitä suomalaisille ikuisesti kiitollisia. Mitään mamuttelua ei ollut ennen kuin harhaiset suomalaiset päättäjät ryhtyivät Iisebeliin, tuohon Brysselin kulttuurimarxistien juonista siinneeseen Baabelin porttoon, jonka ainoana tarkoituksena on tuhota kristinuskon luja moraalinen perusta ja hävittää eurooppalaiset kansat beduiinien ja afrikkalaisten tsunamilla.

Tärkeintä on, että emme koskaan alistu globalistien valheisiin. Juokaamme Pirkan Pirkkalan vainioilla viljelemä kotimainen kahvimme puhumatta sanaakaan mistään globaaleista hapatuksista, kuten ilmastoöyhötyksestä. Meidän kahvimme tulee Pirkalta. Perkele, ei se mistään Afrikasta tai Etelä-Amerikasta tule. Lapsikin sen tietää.

Veljet ja siskot, muistakaa, että me emme ole eurooppalaisia ja venäläisiä emme halua olla, olkaamme siis mäkitupalaisia.

Eräässä lukemassani keskustelussa korostettiin, että ”historia toistaa vitsejään”. Oliko kirjoittajan tarkoitus sanoa, että historia toistaa virheitään – en tiedä. Historia todellakin toistaa vitsejään ja vaikka se on jollain tavalla huvittavaa, se on myös traagista, pelottavaa ja surullista. Nyt aistittava yhteiskunnallinen ilmapiiri muistuttaa pelottavan paljon 1930-luvun kansallismielistä ilmapiiriä ja yhteiskunnallista vastakkainasettelua.

Aikakoneellani syöksyin ajan ja avaruuden halki kauas menneisyyteen ja kauemmaksikin

Laskin neliulotteisen aika-avaruuden koordinaatit moneen kertaan. Jokin laskuissani meni kuitenkin pahasti vikaan. Syöksyin yhdeksännentoista vuosisadan yhteiskunnallisiin myrskyihin. Se oli, kuten saatoin kaikilla aisteillani havaita, kaoottinen ja hullu vuosisata.

Yhtäällä nuorukaiset, joiden rintaa poltti kansallismielisen ylpeyden ja aatteen palo, jonottivat sotaväkeen päästäkseen tappamaan kommunisteja ja muita kansallisvaltion jumalattomia vihollisia. Toisaalla Ranskan Suuren vallankumouksen jälkimaininkien aalloilla patsastelevat politrukit paasasivat vapaudesta, veljeydestä, tasa-arvosta ja kaikesta muusta kristinuskon vastaisesta hapatuksesta, kuten uskonnonvapaudesta ja ihmisoikeuksista.

Ranskan suuren vallankumouksen jälkimainingeissa Ranskan kansalliskokous asetti matemaatikoista muodostuvan komitean laatimaan uutta mittajärjestelmää, sillä aiemmin eri maissa oli noudatettu eri mittajärjestelmiä, mikä tuotti harmaita hapsia, stressiä, ärtymystä, närästystä ja suoranaista vihaa, sillä kukaan ei ymmärtänyt muiden mittajärjestelmiä. Komiteassa olivat mukana aikansa nerokkaimpiin tiedemiehiin lukeutuvat Joseph-Louis Lagrange ja Antoine Lavoisier. Vuonna 1791 Ludvig XVI vahvisti metrijärjestelmän, vain päivää ennen kuin hänet vangittiin.  

Ranskalaiset jättivät meille ainakin kaksi huimaa keksintöä: metrijärjestelmän ja giljotiinin. Jos valtionjohtajilla kerääntyi liikaa pissaa päähän, pää oli parempi erottaa muusta vartalosta giljotiinilla ja se ratkaisi kusipäisten valtionjohtajien ongelman.

Ihmisoikeuksiako? Herran tähden! Sanokaa minun sanoneen, että jokaisen pellavapään päähän on lujasti iskostettava vahva usko Herraan jo ennen pellavapään kolmatta elinvuotta. Ihmisellä ei ole oikeuksia. Vain Taivaan Isällä on oikeuksia.

Savusumujen Lontoo ja etäällä Pariisin ilot

Havahduttuani aikamatkan pyörteistä, en tiennyt missä olin. Olinko esivanhempieni Lontoossa, koska kaikki oli sumuista ja mustavalkoista? Kaduilla haisi virtsa ja halpa gini, paska ja härskiintyneet turskat, ja ilma oli sakeana tehtaiden savusumusta ja torikauppiaiden korvia särkevistä huudoista. Minua lähestyi viekkaan näköinen nuorukainen, joka ojensi ryppyisen ja noentahriman pamfletin, ja kutsui minut Kommunistisen internationaalin kokoukseen. Kieltäydyin selittämällä, että kommunismin tulevaisuus on aika kurja. Nuorukainen vihastui.Kauhistuin ja harkitsin pakenevani pikaisesti tuosta hirvittävästä painajaisesta. Sitten ajattelin, että olkoon menneeksi: tutustutaan kahdennenkymmenennen vuosisadan juuriin.

Millaisten yhteiskunnallisten, sosiaalisten ja ulkopoliittisten juurien varaan kahdeskymmenes vuosisata oli kasvanut? Mikä oli se mädäntynyt siemen, josta sikisi masentavan väkivaltainen 1900-luku? Muistinko kertoa, että kahdeskymmenes vuosisata oli perseestä?

Nykyisin asiat ovat paremmin. Eräs kuuluisa filosofi tiivisti asian toteamukseen, että ”elämä on elämän parasta aikaa”. Oliko se filosofi sittenkin Matti Nykänen? Ehkä.

1900-luvun juuret ovat syvällä edellisten vuosisatojen kuohuissa ja kahinoissa

Kahdennenkymmenennen vuosisadan kuohuntaa ymmärtää paremmin, jos vuosisadan juuret kaivetaan historian lietteestä ja selvitetään, mistä suuret historialliset aatevirrat saivat elinvoimansa.

Laskin aikahypyn koordinaatit Ranskan suureen vallankumoukseen. Se oli tärkeä ajanjakso Euroopan historiassa. Ilman sitä Eurooppa näyttäisi aivan toisenlaiselta. Kuljin yhä kauemmaksi päämäärästäni. Annoin ajan vuoksen tarttua minuun ja kuljettaa minua historian halki.

Vallankumouksen lapset

Ennen kuin syöksyn Pariisin maailmannäyttelyn boheemiajan absintinhuuruisiin unelmiin, muistellaan hetki Euroopan historian erästä merkittävimmistä tapahtumasarjoista: tarkoitan Ranskan suurta vallankumousta, joka käynnistyi vuonna 1789.

Ilman Ranskan suurta vallankumousta Eurooppa olisi hyvin erilainen. Monet uuden ajan ja modernin demokratian keskeisistä arvoista palautuvat vuodesta 1789 alkaneeseen eurooppalaiseen kuohuntaan. Käsitteet kuten kansanvalta, ihmisoikeudet, ranskalaiset perunat ja oikeusvaltion periaate palautuvat Ranskan suureen vallankumoukseen. Vallankumous muutti katolisen kirkon aseman täysin, sillä se menetti valtionuskonnon asemansa, ja Ranskassa hyväksyttiin ajatuksen- ja uskonvapaus. Ranskan suuren vallankumouksen ihanteet muistuttivat Yhdysvaltojen perustamiseen johtaneita arvoja.

Okei. Ranskalaiset perunat eivät kai liity Ranskan vallankumoukseen, mutta voisivat liittyä.

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo

Me olemme vallankumouksen lapsia. Osa vallankumouksen perinnöstä elää ja on osa arkeamme. Tällaisia vallankumouksellisia suomalaistenkin elämään yhä vaikuttavia asioita ovat metrijärjestelmä, uskonnonvapaus, poliittinen jako vasemmistoon ja oikeistoon ja yleinen asevelvollisuus.

Mitä Ranskassa tapahtui? Kansalaiset olivat hyvin vihaisia kuningas Ludvig XVI:n itsevaltaiselle hallinnolle. Toisaalla valistusaate inspiroi ihmisiä. Köyhät säätyläisetkin opetettiin uskomaan, että heillä on ihmisarvo ja oikeuksia. Kuinka naurettavaa.

Porvareiden valta oli kasvanut samaa tahtia porvareiden varallisuuden kanssa, ja he olivat jo niin rikkaita, että pystyivät haastamaan jopa aristokraattien ja monarkin valta-aseman. Vallankumouksen ensimmäisinä vuosina valtiota johtivat uudistusmieliset aateliset. La Fayette ja Mirabeau. Uudistukset, kuten perustuslaillisesta monarkiasta ja feodalismista luopuminen olivat radikaaleja.

Vallankumous ei tyydyttänyt ranskalaisten aatteellista paloa. Vuonna 1792 Ranskasta tuli perustuslaillinen monarkia, mutta päätös perustuslaillisesta monarkiasta kumottiin jo 1792. Ludvig XVI ei ilmeisestikään ollut hyvä tai rakastettu kuningas. Häntä pidettiin yleisesti yksinkertaisena marionettihallitsijana, mutta todellisuudessa Ludvig saattoi tiedonjanossaan olla jopa aikaansa hieman edellä. Ludvig XVI muistetaan pienenä kuninkaana, vaikka tämä oli yli 190-senttinen. Mutta, kun Ludvig XVI mestattiin 21. tammikuuta vuonna 1793, hänestä tuli päätään lyhyempi.

Terrorin aika

Fanaattisten jakobiinien valtaannousu 1793 johti terrorin ajaksi kutsuttuun diktatuuriin, jolloin vallankumouksen vastustajia vainottiin ja tuhansia ihmisiä mestattiin giljotiinilla. Terrorin juuret eivät ole Lähi-Idässä, vaan Ranskan ensimmäisessä tasavallassa. Ranskan kielestä juontuu sana terrorismi.

Maximilien Robespierre hallitsi tasavaltaa diktaattorin ottein niin kuin tapana on, mutta hänet kukistettiin 1795. Seuraavien vuosien ajan Ranskaa johtivat direktorit. Monarkistien ja vasemmistolaisten valtaannousuyritykset tukahdutettiin. Suuri vallankumous päättyi 1799, jolloin kenraali Napoleon Bonaparte nousi valtaan sotilasvallankaappauksella. Napoleon lakkautti tasavallan ja kruunautti itsensä keisariksi vuonna 1804.

Napoleonin kukistumisen jälkeen 1814-1815 vallankumousta edeltänyt järjestys yritettiin palauttaa, mutta huonolla menestyksellä. Monet vallankumouksen vaikutuksista olivat peruuttamattomia ja vaikuttavat Euroopassa vielä tänäänkin.

Ja Voilà! Ranskan ensimmäinen tasavalta perustettiin. Aatteellisen liekin vielä korventaessa vallankumouksellisten rintaa, Ranska aloitti vallankumoussodat (1792-1802), joissa osapuolina olivat Ranskan ensimmäinen tasavalta ja ensimmäisen ja toisen liittokunnan jäsenet.

Ranskan vallankumoussodat: Ensimmäisen liittokunnan sota

Ensimmäisen liittokunnan sodassa (1792-1797) Napoleonin Italiaan tekemien sotaretkien seurauksena Lombardia liitettiin Ranskaan. Myös Alankomaat jäi Ranskan vallan alaiseksi ja siitä tehtiin Batavian tasavalta. Ranskan laajenemista vastaan solmitussa ensimmäisessä liittokunnassa olivat mukana Iso-Britannia, Itävalta, Preussi ja Espanja sekä eräitä pienempiä valtioita. Sodan taustalla vaikutti se, että elokuussa 1791 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Leopold II ja Preussin kuningas Fredrik Vilhelm II antoivat Ranskan vallankumousta vastaan suunnatun Pillnizin julistuksen. Se vahvisti ranskalaisten käsitystä, että muut suurvallat uhkaavat Ranskan vallankumousta ja sen saavutuksia.

Hyökkäys Aaleniin 1796
Kuvan lähde: Wikipedia

Ranskan vallankumoussodat: Toisen liittokunnan sota

Toisen liittokunnan sota oli vuonna 1799 alkanut sota Ranskan tasavallan ja toiseen liittokuntaan kuuluvien Iso-Britannian, Itävallan, Venäjän ja Osmanien valtakunnan välillä. Sota päättyi vuonna 1801. Tässä sodassa liittoutuneet pärjäsivät kohtalaisesti, kunnes Venäjä irtautui liittokunnasta 1799 ja Napoleon teki sotilasvallankumouksen Ranskassa. Lunévillen rauhassa Ranska sai pitää voittamansa alueet ja sai lisäksi Toscanalta alueita sekä Itävallalta Venetsian ja osan Dalmatian rannikkoa. Ranska solmi rauhan Britannian kanssa Amiensissa maaliskuussa 1802. Rauha Euroopassa kesti tällä kertaa neljätoista kuukautta ja se päättyi, kun Britannia ja Ranska aloittivat toukokuussa 1803 sotatoimet uudestaan. Toisen liittokunnan sodassa olivat osallisina Ranska, Espanja, Tanska-Norja, Iso-Britannia, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, Venäjä, Osmanien valtakunta, Sardinia, Portugali ja Napoli.

Kolmannen liittokunnan sota

Napoleon soti myös kolmatta liittokuntaa vastaan vuosina 1803-1806. Siihen kuuluivat Iso-Britannia, Itävalta, Venäjä ja Ruotsi. Sota alkoi, kun Napoleon vaati Britanniaa luovuttamaan Maltan Ranskalle. Britit eivät tietenkään voineet suostua sellaiseen, joten sota alkoi 1803.

Ranskan jouduttua vihollisten ympäröimäksi, Napoleon kokosi suuren armeijan ja hyökkäsi liittoumaa vastaan idässä. Lokakuussa 1805 käydyssä Ulmin taistelussa ranskalaiset löivät itävaltalaiset ensimmäisen kerran. Toistamiseen itävaltalaiset kärsivät tappion Austerlitzin taistelussa vain puolitoista kuukautta myöhemmin. Myös venäläiset kärsivät tappion Austerlitzissa. Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, joka oli syntynyt frankkien valtakunnan hajoamisen jälkeen Verdunin sopimuksella (843) lakkautettiin virallisesti 1806.

Iso-Britannia voitti Ranskan ja Espanjan laivastot Trafalgarin taistelussa lokakuussa 1805. Vuonna 1806 Napoleon voitti Napolin kuningaskunnan ja järjesteli Italian hallinnon mieleisekseen.

Neljännen liittokunnan sota

Neljännen liittokunnan sodassa Ranskan keisari Napoleon soti Britanniaa, Preussia, Saksia, Ruotsia ja Venäjää vastaan 1806-1807. Preussi halusi myös sotia, joten neljättä liittokuntaa valmisteltiin. Britit olivat aivan valmiita näyttämään ranskalaisille närhen munat. Preussia motivoi Napoleonin petollinen lupaus Hannoverin antamisesta Preussille ja Reinin liiton muodostaminen.

Napoleon halusi syöstä Englannin talouden syöksyyn. Ranska pyrki pakottamaan kaikki Euroopan valtiot mannermaasulkemukseen eli kauppasaartoon Britanniaa vastaan. Napoleonin 1806 antama Berliinin päätös sisälsi vaatimuksen, että kaikki kaupankäynti ja yhteydenpito brittien kanssa on kielletty. Syksyllä 1807 Berliinin päätöstä täydennettiin Milanon päätöksillä, joiden mukaan kaikki Britannian turvalupaa käyttävät laivat otetaan sotasaaliiksi.

Napoleonin 200 000 miehen armeija ylitti Saksin rajan 8. lokakuuta 1806. Viikkoa myöhemmin Napoleonin joukot voittivat ylivoimaisesti Preussin armeijat Jenan-Auerstedtin taistelussa. Preussin linnoitukset antautuivat yksi toisensa jälkeen ja Napoleon eteni itään ja saapui Varsovaan ennen vuodenvaihdetta. Ranskan ja Venäjän joukot kävivät verisen, mutta ratkaisemattoman taistelun Eylaussa (Bagrationovsk) helmikuussa 1807. 14. kesäkuuta Napoleonin joukot saivat merkittävän voiton Friedlandissa. (Pravdinsk) ja sota ratkesi Napoleonin voittoon.  Saman vuoden heinäkuun alussa Napoleon solmi aselevon Venäjän ja Preussin kanssa Tilsitissä. Tämä vaikutti Suomeenkin.

Viidennen liittokunnan sota

Viidennen liittokunnan sodassa 1809 Ranska soti Britanniaa ja Itävaltaa vastaan. Venäjä soti Ruotsia vastaan Suomen sodassa ja Baijeri liittoutui Ranskan kanssa.

Mannermaasulkemus

Britannian pääministeri William Pitt halusi pitää maansa erossa 1789 alkaneen Ranskan suuren vallankumouksen tapahtumista, mutta kun Ranskan sotilaallinen valta kasvoi, hän alkoi rakentaa sotilasliittoja Ranskaa vastaan. Liitot rakennettiin niin, että Britannia rahoitti muiden valtioiden sotaretkiä Ranskaa vastaan.  

Tästä suivaantuneena Napoleon yritti pakottaa kaikki Euroopan valtiot Britannian vastaiseen kauppasaartoon. Portugali kieltäytyi noudattamasta Napoleonin määräystä, joten Ranska ja Espanja solmivat 1807 Fontainebleaun sopimuksen, jossa maat sopivat hyökkäävänsä yhdessä Portugaliin. Ranskalainen kenraali Jean-Andoche Junot toi 20 000 ranskalaista Lissaboniin marraskuun 1807 lopussa. Portugalin kuningasperhe pakeni Rio de Janeiroon. Seurauksena oli kansannousu Portugalissa ja Espanjassa. Vapaaehtoiset perustivat ranskalaisvastaisia kapinajunttia, jotka terrorisoivat Ranskan varuskuntia ja kuljetuksia. Espanjan ja Portugalin paikalliset armeijat löivät ranskalaiset 1808 heinäkuussa ja 17 000 ranskalaista valiosotilasta antautui. Arthur Wellesley Wellington toi alueelle 35 000 brittisotilasta, jolloin alkoi suurvaltojen välinen Pyreneiden niemimaan sota, joka jatkui vuoteen 1813 asti. Pyreneiden niemimaan sodan ratkaisutaistelu käytiin 21. kesäkuuta 1813 Vitoriassa, jossa brittien, espanjalaisten ja portugalilaisten joukot löivät ranskalaiset ylivoimaisesti.
Espanjan tilanne meni ranskalaisten kannalta vähän reisille. Napoleon sai Venäjältä lupauksen pysyä puolueettomana, jos Ranska ja Itävalta joutuisivat sotaan. Lupauksen saatuaan Napoleon komensi 200 000 miehen armeijan kukistamaan Espanjaa. Sota Saksaa ja Itävaltaa vastaan näytti todennäköiseltä.

Itävalta uskoi sotamenestykseen, mutta Venäjältä ei tullut odotettua tukea ja Britannian apurahoja ei maksettu ennakkoon. Itävalta organisoi Tirolin maakunnan kansannousun keväällä 1809. Sodan ratkaisutaistelu käytiin Wagramissa, jossa ranskalaisilla oli selvä ylivoima. Sodan seurauksena Itävalta joutui luovuttamaan Länsi-Galitsian Varsovan suurherttuakunnalle, Itä-Galitsian Venäjälle, Salzburgin Baijerille sekä Istrian, Triesten, Fiumen ja Kärntenin Ranskalle.

Suomen sota

Venäjä ja Ranska solmivat rauhan Tilsitissä 7. heinäkuuta 1807. Sopimuksessa Ranska antoi Venäjälle suostumuksen Suomen valtaamiseen Ruotsilta, joka oli Britannian liittolainen. Venäjän tehtävänä oli Suomeen hyökkäämällä pakottaa Ruotsi liittymään mannermaasulkemukseen.

Sodan seurauksena Ruotsin itäiset läänit eli Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja samalla alueen hallinto järjestettiin autonomiseksi Suomen suuriruhtinaskunnaksi.

Eurooppalaisten sodat 1800-luvulla

1803-1815 Napoleonin sodat
1804-1813 Venäjän-Persian sota
1806-1812 Venäjän-Turkin sota
1808-1809 Suomen sota
1812-1815 Vuoden 1812 sota Yhdysvaltojen ja Britannian välillä
1821-1832 Kreikan vapaussota
1826-1828 Venäjän-Persian sota
1828-1829 Venäjän-Turkin sota
1838-1842 Ensimmäinen afgaanisota Britannian ja Venäjän välillä
1839-1842 Ensimmäinen ooppiumisota Britannian ja Kiinan välillä
1848-1850 Ensimmäinen Saksan-Tanskan sota
1854-1856 Krimin sota
1856-1860 Toinen ooppiumisota (Kiina, Ranska ja Britannia)
1857-1858 Sepoykapina brittiläisiä siirtomaaherroja vastaan
1858-1862 Ranskan Indokiinan sota
1864-1866 Toinen Saksan-Tanskan sota
1864-1866 Espanjalais-eteläamerikkalainen sota
1866 Preussin-Itävallan sota
1868 Britannian hyökkäys Etiopiaan
1870-1871 Saksan-Ranskan sota
1873-1903 Acehin sota (Acehin sulttaanikunnan ja Hollannin sodat)
1877-1878 Turkin sota
1878-1880 Toinen afgaanisota (Britannian ja Venäjän välillä)
1880-1881 Ensimmäinen buurisota brittien ja Transvaalin buurien kesken
1884-1885 Kiinan-Ranskan sota
1893-1894 Ranskan-Dahomeyn sota
1895-1896 Italian-Etiopian sota
1896 Englannin-Sansibarin sota, joka kesti 38 minuuttia
1897 Kreikan-Turkin sota
1898 Espanjan-Yhdysvaltain sota
1899-1902 Boksarikapina (Kiinalaiset vastaan länsivallat)
1899-1902 Toinen buurisota brittien ja buurien välillä

Saksan toinen valtakunta

”Saksa on paska maa”. Seppo Rädyn lakoniseen kommenttiin sisältyy kaikki oleellinen. Mitä sitä selittelemään. Avataan Saksan historiaa kuitenkin vähän, ettei jää ihan paska maku suuhun.

Saksan ensimmäinen valtakunta oli Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta. Toinen valtakunta, eli toinen keisarikunta luotiin Preussin ja Ranskan välisen sodan jälkeen, kun Otto von Bismarck yhdisti saksalaiset valtiot. Kolmas valtakunta syntyi Kansallissosialistisen työväenpuolueen perustamana ja sitä johti Adolf Hitler. Olen kuullut kerrottavan, että Euroopan unioni on todellisuudessa Saksan neljäs valtakunta. Jos näin on, Seppo oli oikeassa.

Brandenburgin portti,
Saksa juhlistaa voittoa Ranskasta 1871.
Kuvan lähde: Wikipedia

Saksan toinen keisarikunta rakennettiin Otto von Bismarckin johdolla, kun joukko ruhtinaskuntia ja pienempiä valtioita yhdistettiin kansallisvaltioksi tammikuussa 1871.  Saksan Toinen valtakunta vaikutti Euroopassa 1871-1918 ja sen päämiehenä toimi Preussin kuningas, joka oli mahtava liittoprinssi. Kun pohjois- ja keskisaksalaiset valtiot yhdistyivät, Preussin kuninkaan virkanimitykseksi vakiintui Saksan keisari.

Muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton, taukoamaton muuttuminen – Herakleitos

Ensimmäinen valtakunta (Pyhä saksalaisroomalainen keisarikunta) oli ollut löyhästi yhteen liittyvien ruhtinaskuntien liitto, jossa valtiovalta ei yrittänytkään esiintyä kielellisen yhtenäisyyden tai kansallistunteen vaalijana. Ensimmäinen valtakunta oli siis hyvin erilainen, kuin Toinen valtakunta, jossa paloi jo suursaksalaisuuden nationalistinen liekki.

Ranskan suuren vallankumouksen (1789) aikaan Saksa oli 350 suvereenista pikkuvaltiosta tai valtionsirpaleesta muodostuva särkynyt astia. Bismarck kirjoitti muistelmissaan: Ranskan vallankumouksen puhkeamiseen saakka Saksassa ei näkynyt merkkiäkään saksalaisen kansakunnan syntymisestä.

Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen Eurooppa ajautui jatkuvien sotien, konfliktien ja muuttuvien liittolaissuhteiden kurimukseen. Vainoharhaiset kruunupäät mittelivät juonikkuuttaan Euroopan ja koko maailman areenoilla. Selkään puukottaminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus politiikassa ja kansainvälisissä suhteissa. 

Kun pirulliset ranskalaiset Napoleonin johdolla riistivät Preussilta yli puolet Preussin alueesta 1807 solmitussa Tilsitin sopimuksessa, saksalaisilla keitti raskaasti yli. Ranska ja Venäjä liittoutuivat Tilsitin rauhassa. Tämä katkeroitti syvästi saksalaisia ja sytytti kansallismielisyyden liekin saksalaisten sydämissä. Niinpä Ranskaa kohtaan tunnetusta vihasta tuli saksalaisia yhdistävän identiteetin väkevä perusta. Meikäläisittäin tämä oli myös äärimmäisen kiinnostavaa aikaa.

Tilsitin rauhassa Napoleon toivoi, että Venäjä painostaa Ruotsin kauppapakotteisiin Britanniaa vastaan ja tarvittaessa valloittaa Ruotsilta Suomen eli Ruotsin Östlandetin. Ruotsi ei suostunut tällaiseen uhitteluun, koska Britannia oli Ruotsin liittolainen. Tämä oli hyvin hämmentävää aikaa, sillä ruotsalaiset vihasivat ranskalaisia, ranskalaiset venäläisiä ja venäläiset ja tanskalaiset ruotsalaisia. Ruotsin Kustaa IV Aadolf vihasi Napoleonia niin paljon, että piti tätä Ilmestyskirjan petona.

Suomen sodassa Ruotsi menetti itäiset lääninsä (Suomen) Venäjälle ja Kustaa IV Aadolfin oli luovuttava kruunusta. Ruotsin hallitsijaksi nousi ranskalaissyntyinen Napoleonin marsalkka Jean-Baptiste Bernadotte, josta alkaa nykyisten Ruotsin kuninkaallisten suku. Jotta asiat eivät olisi liian helppoja, Bernadottesta tuli Ruotsin kuningas Kaarle XIV Juhana ja Norjan kuningas Kaarle III Juhana. Oikeasti. Euroopan historia on kertomus harhaisten ja mielipuolisten kruunupäiden valtakamppailusta.

Venäjällä ei ollut ennen sotaa erityistä mielenkiintoa Suomen sivistymättömien soiden valloittamiseen, mutta Suomen sodan alettua Venäjällä oivallettiin Suomen strateginen merkitys Itämeren merenkululle Pietarin puolustukselle. Mielenkiintoinen kuriositeetti on, että vain muutamia vuosia myöhemmin Venäjä, Ruotsi ja Preussi sotivat liittolaisina Ranskaa ja Napoleonia vastaan.

Taustaa

Napoleonin Venäjän sotaretki oli päättynyt tappioon. Leipzigin taistelu (kansojen taistelu) sinetöi käytännössä Napoleonin kohtalon. Taistelu alkoi, kun Napoleon hyökkäsi Ruotsin kruununprinssi Kaarle Juhanan joukkoja vastaan, mutta nämä väistivät taistelun, jolloin Napoleon jäi kolmen vihollisarmeijan osittain saartamaksi ja joutui perääntymään kohti Leipzigin kaupunkia. Leipzigin taisteluun osallistuivat liittoutuneet (Preussi, Venäjä ja Ruotsi) ja Ranska. Napoleonilla oli 177 000 miestä, joista 38 000 kaatui ja 30 000 jäi vangiksi. Liittoutuneilla oli 257 000 sotilasta ja 110 000 miehen vahvuiset lisäjoukot. Liittoutuneet kärsivät 52 000 miehen tappiot. Leipzigissä 2000 tykkiä sylki tulta ja kuolemaa. Liittoutuneiden voitto Leipzigissä antoi näille etulyöntiaseman taistelussa Ranskasta.

Saksalainen nationalismi sai Leipzigin taistelun myötävaikutuksella lisää vettä myllyynsä. Kymmenen vuoden ranskalainen nöyryytys oli herättänyt ajatuksen Saksan yhtenäistymisestä.

Realpolitik

Preussin rautakansleri Otto von Bismarck ajoi Saksan yhdentymistä tavoitteenaan Preussin kuningaskunnan johtama konservatiivinen Saksan valtio. Vuonna 1864 Bismarck liittoutui Itävallan kanssa ja kukisti Tanskan lyhyessä sodassa, jossa Preussin kuningaskunta valloitti Scheswig-holsteinin. Pari vuotta myöhemmin (1866) rautakansleri löi Italian avustuksella Itävallan Königgrätzin taistelussa. Näin Bismarck sai sidottua pohjoisia pikkuvaltioita Preussin kuningaskuntaan.

Ranskan ja Preussin erimielisyydet Espanjan kruununperijästä johtivat Preussin ja Ranskan sotaan (1870-1871). Ranskan sotahaluja selittää pyrkimys säilyttää ranskalaisten valta-asema Euroopassa ja pelko Saksan yhdistymistä. Karl Marx vastusti kiivaasti Ranskan ja Preussin välistä sotaa ja puhui maiden proletariaatin välisen rauhan puolesta pamfleteissa ja lehtikirjoituksissa.

»Poliittinen kunnianhimo uhkaa taas maailman rauhaa tekosyynään Euroopan tasapaino ja kansalliskunnia. Ranskan, Saksan ja Espanjan työläiset! Yhdistäkäämme äänemme yhteiseksi sodanvastaiseksi paheksumuksen huudoksi! Sota, jota käydään valta-asemasta tai jonkin hallitsijasuvun etujen vuoksi, ei voi olla työläisten silmissä muuta kuin rikollista hulluutta. Me, jotka tarvitsemme rauhaa, työtä ja vapautta, esitämme jyrkän vastalauseemme niiden sotahuutoja vastaan, jotka ostavat itsensä vapaaksi veriverosta ja pitävät yleistä onnettomuutta vain uusien Keinottelujen lähteenä! Saksalaiset veljet! Eripuraisuutemme johtaisi vain hirmuvallan täydelliseen riemuvoittoon Reinin kummallakin puolella… Kaikkien maiden työläiset! Millaisia tuloksia koituneekaan tällä hetkellä yhteisistä ponnistuksistamme, niin me, Kansainvälisen työväenliiton jäsenet, joille ei ole olemassa mitään eri valtakuntien rajoja, me lähetämme teille lujan solidaarisuuden vakuudeksi Ranskan työläisten hyvät toivotukset ja tervehdykset.» – Karl Marx

Ranskan julistettua sodan, preussilaiset ja eteläsaksalaiset joukot miehittivät Ranskan 1870. Ranskan armeija antautui, Napoleon II vangittiin ja Ranskan toinen keisarikunta romahti. Frankfurtin rauhassa Ranska luovutti Elsassin ja Lothringenin saksankielisen osan saksalaisille. Ranskalaiset pahoittivat alueluovutuksista mielensä. Tämä sota sinetöi Saksan yhdistymisen preussilaisjohtoiseksi Saksan keisarikunnaksi, jonka valtaistuimelle nousi Vilhelm I. Kruunaamisella haluttiin hieroa suolaa ranskalaisten loukattuun itsetuntoon, sillä Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles’n palatsissa.

Ranskan ja Preussin välisen sodan jälkeen Napoleon III luopui vallasta. Ranskaan syntyi kolmas tasavalta, mutta ranskalaisessa yhteiskunnassa myrskysi. Kolmannen tasavallan vastustajaksi nousi Pariisin kommuuni, jonka lyhyt ja kaoottinen historia ei ole erityisen mairitteleva, mutta Pariisin kommuuni toimi esikuvana myöhemmille vallankumouksille.

Saksalainen keisarikunta saavutti nopeasti vahvan aseman muiden eurooppalaisten suurvaltojen rinnalla. 1888 Saksan valtaistuimelle noussut Vilhelm II oli militaristinen ja laajentumishaluinen keisari.

Belle Époque – kaunis aika

Belle Époque eli kaunis aika viittaa ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen aikaan (1890-1914). Käsite vakiintui vasta maailmansodan jälkeen, sillä harvat ihmiset näkevät oman aikansa kauneutta ennen, kuin jokin kriisi paljastaa todellisuuden synkemmät kasvot kaikessa kauheudessaan.

Minä tutustuin Pariisin, joka näytti yhtäältä tutulta ja toisaalta vieraalta. Arvasin, että vieraudentunteeseen vaikutti se, että ruuhkia ja autoja on vähemmän. Haahuilin maailmannäyttelyyn monenkirjavassa väkijoukossa, joista kenelläkään ei ollut jalassaan Adidaksia. Vehreissä puistoissa, aurinkoisilla bulevardeilla ja iloisen puheensorinan täyttämissä kahviloissa tuntui raudanluja usko tieteeseen, teknologiaan ja tulevaisuuteen. Kaupungin yllä, korkealla Montmartrella Sacre-Coeur katseli hohtavan valkeana päämäärätöntä vaellustani, mutta minua basilika ei kutsunut. Kirkon kellojen sijaan kuulin hiljattain valmistuneen rohkean Boulevard de Clichyllä sijaitsevan kabareen kutsun. Moulin Rouge oli boheemielämän keskus ja aikamatkaajana tunsin oloni todella boheemiksi. Rohkeissa kabaree-esityksissä siemailin absinttia ja kummastelin ympärilläni viihtyviä vihreitä keijuja. Taisin jossain vaiheessa päästää irti, jolloin Fredéric Chopin nimisen emigrantin pianosävelmä kuljetti minut juopuneen uneen tai toiseen maailmaan.

 Kauniin ajan henki täytti kaikki aistini riemulla ja rakkaudella. Aikakauden mahtavin rakennus, Gustave Eiffelin rakennuttama torni avattiin yleisölle Champ de Mars -nimisellä puistoalueella Seinen etelärannalla vuoden 1889 maailmannäyttelyssä. Eiffelin torni oli suorastaan ihmeellinen. Se osoitti teknologisen ja tieteellisen maailmankuvan ylivertaisuuden.

Eksymiseni tähän aikaan sivusi hiuksenhienosti Saksan syntyä, sillä kaunis aika alkoi, kun Ranskan ja Preussin välisen sodan (1871) jälkeen Euroopan historiassa koettiin poikkeuksellisen rauhallinen ajanjakso. Euroopassa ja Yhdysvalloissa vallitsi vahva positivismi, eli usko luonnontieteisiin ja tieteelliseen metodiin.

Ihmisten elämänlaatua parantava teknologia kehittyi Euroopassa ja Yhdysvalloissa nopeasti yhdeksännentoista ja kahdennenkymmenennen vuosisadan vaihteessa. Valokuvaus johti elokuvaan, velocipedistä kehitettiin polkupyörä, pienet ja kevyet moottorit mahdollistivat moottoripyörät, autot ja lentokoneet. Lääketieteellinen kehitys otti jättiharppauksia, lapsikuolleisuus laski ja ihmisten odotettavissa oleva elinikä lähti jyrkkään nousuun. Elämässä oli samanlaista viatonta ja värikästä kauneutta kuin ranskalaisten impressionistien maalauksissa.

Belle Époquen kulttuurivaikutus Suomessa

Kauniin ajan kulttuurivaikutukset eivät rajoittuneet Eurooppaan. Pariisi ja Ranska yleisemminkin olivat suomalaistaiteilijoiden suosiossa vuosisadan molemmin puolin. Belle Époquen optimismi ja usko tieteen ja teknologian mahtiin vaikuttivat monin tavoin suomalaisen kulttuuri-identiteetin syntymään. Suomalaisen taiteen kultakausi ei olisi ollut mahdollinen ilman niitä vaikutteita, joita Pariisissa opiskelleet ja työskennelleet Akseli Gallen-Kallela, Adolf von Becker, Albert Edelfelt, Ville Vallgren, Pekka Halonen, Helene Schjerfbeck ja Magnus Enckell toivat Pariisin tuliaisina.

Mutta minkälaisesta palapelin osista kuohuva, väkivaltainen ja kehityksentäyteinen kahdeskymmenes vuosisata rakentui? Peilataan Belle Époquen alkua edeltäneisiin ja sitä seuranneisiin vuosiin.

Kaikki kaunis päättyy aikanaan

Kaunis aika ja usko teknologiseen kaikkivoipaisuuteen päättyi symbolisesti Titanicin uppoamiseen 1912 ja konkreettisesti ensimmäisen maailmansodan syttymiseen 1914. Aikakauden teknologinen kehitys oli sittenkin johtanut vain tehokkaampiin tapoihin tappaa ja tuhota.

Belle Époquen loppuaikoja kuvaa määritelmä Fin de siècle – vuosisadan loppu. Sodan jyly, vaimojen itku ja veriset vaatteet siinsivät uhkakuvina Euroopan taivaanrannassa. Sarajevo, Verdun, Somme ja Gallipoli ovat nimiä, jotka piirtyivät syvälle eurooppalaiseen kollektiiviseen muistiin.

Belle Époque oli ollut myös innovaatioiden, teollistumisen, toiveikkuuden, demokratian voittokulun ja naisten vapautumisen aikakausi. Ehkäpä juuri suvaitsevaisuus, ihmisoikeudet, vapaus, rauhanaate ja demokratia olivat kulttuurimarxistien ja paneurooppalaisten rappareiden laastia Euroopan unionin perustaa muurattaessa.

Euroopan siirtomaavallat ja USA

1800-luvun lopulla eurooppalaiset suurvallat hallitsivat 70 prosenttia koko maapallosta. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Eurooppa hallitsi jo 85 prosenttia koko maailmasta. Valkoinen (eurooppalainen) ylivalta oli vallitseva tosiasia.

Vastasyntyneen Saksan keisarikunnan mahdollisuudet saada siirtomaita olivat heikot, sillä suuri osa maailmaa oli jo jaettu muiden eurooppalaisten suurvaltojen ja Yhdysvaltojen kesken. Saksan laajentumishaluisen keisari Vilhelmin oli siis katsottava lähelle nähdäkseen kauas.

Siirtomaavallat

Suurin ja ylivertainen vertaistensa joukossa, oli Brittiläinen imperiumi, jossa aurinko ei koskaan laskenut. Alun alkaen valtakunta, jossa urinko ei koskaan laske – viittasi Espanjaan, joka sekin oli eurooppalaisena suurvaltana hallinnut suurta osaa koko maailmasta, mutta Espanjan aurinko oli jo laskemassa.

Brittiläinen imperiumi alkoi syntyä 1600-luvulla ja suurimmillaan se oli 1900-luvun vaihteessa, jolloin siihen kuului neljäsosa ihmiskunnasta. Kuningattaren jalokivi oli Intia. Brittiläinen imperiumi ryösti aiemmin rikkaan Intian rutiköyhäksi aiheuttaen ainakin kaksi miljoonia kuolonuhreja vaatinutta nälänhätää. Olen nähnyt jossain laskelman, jonka mukaan Brittiläinen imperiumi on suoraan ja välillisesti surmannut kaikista historiallisista valtakunnista eniten ihmisiä mukaan lukien Kansallissosialistinen Saksa ja Neuvostoliitto. En kuitenkaan löytänyt laskelmaa tähän.

Siirtomaiden asukkaiden alistaminen Afrikassa ja Aasiassa oli enemmän sääntö kuin poikkeus: Eurooppalaiset siirtomaaherrat pitivät kaikkia muita kansoja itseään alempiarvoisina.

Vuosisadan vaihteessa Yhdysvallat oli lyönyt Espanjan Yhdysvaltojen ja Espanjan välisessä sodassa ja vienyt Espanjalta siirtomaita. Theodore ”Teddy” Roosevelt pyrki aktiivisesti vahvistamaan Yhdysvaltoja. Se toinen merkittävä Roosevelt oli Franklin Delano Roosevelt vähän myöhemmin toisen maailmansodan aikaan.

Japani, Venäjä ja Kiina

Japani oli ollut suljettu ja eristäytynyt valtakunta 1500 vuoden ajan. Ulkomaille matkustaminen oli kuolemantuomion uhalla kielletty. Kun kommodori Matthew Perry saapui Japaniin 1853, USA ja Japani laativat ystävyyssopimuksen (Kanagawan sopimus). Yhteys Yhdysvaltoihin avasi japanilaisten silmät ja he ymmärsivät, kuinka teknologisesti jälkeenjääneitä he olivat eristäytymisen vuoksi.

Japani modernisoitiin nopeasti Meiji-restauraatiossa, jossa Tokugawa-shogunaatin feodaalijärjestelmästä luovuttiin. Japanin uudistumisessa vaikutteita haettiin imperialismista ja samuraiden bushido-etiikasta. Ensimmäisessä Japanin ja Kiinan sodassa (1894-1895 Japani valloitti Kiinalta Korean. Vuoteen 1910 mennessä Japanista oli jo tullut alueellinen sotilasvalta ja se oli valloittanut myös Formosan (Taiwan) Kiinalta.

Venäjä oli tunnetusti valloittanut nykyisen Suomen Ruotsin kuningaskunnalta 1809 osana Venäjän ja Ranskan Britanniaa vastaan käymää sotaa. Venäjä laajeni myös itään, Keski-Aasaan ja aina Tyynenmeren rannoille asti. 1900-luvun alun tärkeimmät eurooppalaiset suurvallat olivat Britannia, Ranska, saksa, Itävalta-Unkari ja Venäjä.

Atlantin toisella puolen Yhdysvallat oli kasvanut hyvin voimakkaaksi ja Japanista oli kasvamassa Tyynenmeren suurvalta. Entinen suurvalta Kiina menetti 1900-luvulle tultaessa vaikutusvaltaa ja alueita yhtäältä eurooppalaisille suurvalloille ja toisaalta Japanille. 1900-luvun vaihteessa puhjenneessa boksarikapinassa kiinalaiset yrittivät päästä eroon ulkomaalaisista, mutta lopulta länsimaiset joukot kukistivat boksarikapinalliset, mikä johti Pekingin ryöstelyyn ja kiinan suurempaan nöyryyttämiseen.

Venäjän ja Japanin sodasta Venäjän vallankumoukseen

Venäjä ja Japani ajautuivat sotaan 1904. Japani saavutti merkittäviä voittoja Venäjän laivastoa vastaan, mutta maasota Mantšuriassa juuttui veriseen ja pysähtyneeseen asemasotaan. Sota ratkesi japanilaisten eduksi Mukadenin ja Tsushiman taisteluissa. Sodan seurauksena luonnonvaroiltaan rikas Mantšuria siirtyi Japanin vaikutuspiiriin. Japani oli ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen maa, joka oli kukistanut sodassa eurooppalaisen suurvallan. Tämä nosti japanilaisten itsetuntoa ja kansallista identiteettiä. Japani näki itsensä suurvaltana ja aasialaisen nationalismin ja itsemääräämisoikeuden palauttamisen johtajana.

Sota ajoi Japanin taloudellisen perikadon partaalle, mutta Venäjälle sodan seuraukset olivat suorastaan katastrofaaliset. Olot olivat äärimmäisen kurjat, elintaso surkea ja köyhiä paljon. Vladimir Lenin johti vuonna 1903 perustettua sosiaalidemokraattista puoluetta. Pietarissa alkoi lakkoilu, jossa vaadittiin työläisille 8 tunnin työpäivää, työolojen parantamista, naisten palkkauksen parantamista ja edistyksellisempää demokratiaa.  

22.1.1905 noin 200 000 mielenosoittajaa kokoontui Talvipalatsin eteen ja esitti Nikolai II:lle vaatimuksen kansanvallan lisäämisestä. Paikalle tulleet armeijan joukot avasivat tulen kohti mielenosoittajia. Tästä Verisunnuntaista alkoivat laajat levottomuudet Venäjällä. Näihin levottomuuksiin kuului Sergei Eisensteinin elokuvan kuuluisaksi tekemä kapina panssarilaiva Potemkinilla.

Lokakuun manifesti

Levottomuuksien myötä Nikolai II antoi lokakuun manifestin, jossa lupasi toimia kansalaisoikeuksien parantamiseksi ja perustuslain laatimiseksi. Tilanteen rauhoituttua Nikolai II perui manifestin. Lenin kutsui myöhemmin arviolta 15 000 uhria vaatineita levottomuuksia Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen kenraaliharjoitukseksi.

Marxin ja Engelsin kommunistinen manifesti oli ilmestynyt jo 1848, mutta vasta 1900-luvun alussa sosialismi alkoi saada poliittista painoarvoa etenkin Venäjällä. Suomessa työväenpuolue perustettiin 1899 ja Britanniassa 1900.

1901 jaettiin ensimmäinen Nobelin tiedepalkinto. Guglielmo Marconi lähetti langattomalla lennättimellä ensimmäisen viestin Atlantin yli samana vuonna. Marconin langaton lennätin ja radio mullistivat tiedonsiirron. Sähkökäyttöinen pölynimuri keksittiin 1908. Puhelin yleistyi 1910-luvulla. Wrightin veljesten lentokone lensi ensimmäisen kerran 1903. Fordin T-mallin sarjatuotanto mullisti autoilun ja liukuhihnaan perustuvan massatuotannon. Muovi kehitettiin 1907. Albert Einsteinin suhteellisuusteoria mullisti fysiikan 1905.

1900-luvun alussa naisten emansipaatio, tasa-arvo ja äänioikeus etenivät suurin harppauksin. Uudessa-Seelannissa naiset saivat äänioikeuden 1893. Suomen naiset saivat äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa 1906.

Emansipaatio, joka alkuaan tarkoitti täysi-ikäisen pojan vapautumista isänsä valvonnasta, liittyy nykyisin ensisijaisesti naisten vapautumiseen patriarkaatin ylivallasta. Valistus, Englannin teollistuminen ja Ranskan suuri vallankumous ovat tapahtumia, jotka ovat avanneet ovia eri väestöryhmien poliittiselle ja sosiaaliselle emansipaatiolle. Siinä mielessä ne ovat keskeisiä rajapyykkejä myös modernin eurooppalaisen individualismin, tiederationalismin ja edistysoptimismin synnyssä. Myös naisemansipaatiolla on juurensa tässä samassa historiallisessa kehityksessä.

En halua väheksyä 1900-luvun teknologisia ja sosiaalisia saavutuksia, mutta mielestäni 1900-luku oli ihan perseestä. Ihmisen kyky murhata kanssaihmisiä mitä julmimmilla ja kustannustehokkaimmilla tavoilla saavutti tason, jota voi kutsua saatanalliseksi. Tietenkin teilatut saattoivat kitua päivä ja hollantilaisten seivästämät jopa viikon, mutta Nanjing, Dresden, kansanmurhat, Hiroshima jne.

1900-luvulla kehitetyt ydinaseet ylittävät kaiken järjen. Se, että kourallinen ihmisiä voi päättää koko ihmiskunnan kohtalosta on käsittämättömän pelottavaa ja mielenvikaista. 1900-luvulla ihmisten tappaminen ei enää ihmisille riittänyt, vaan koko vitun planeettaa alettiin järjestelmällisesti kiduttaa hengiltä. Joku ehkä toteaa: Älä ole naiivi. Kuinka turvaisimme hyvinvointimme ilman teollisuutta? En ole naiivi! Olen Puutarhatonttu Äkkiväärä ja puutarhatontuksikin tavattoman ärsyyntynyt. Hyvinvointi on yhdentekevää sitten, kun siihen on varaa vain rikkaimmalla prosentilla. Ai niin! Mehän ollaan siinä rikkaimmassa prosentissa. Kun valtameret kuolevat ja kuivuus lisääntyy, meille käy niin kuin Atlantiksen asukkaille Platonin esimerkin mukaan.

Ensimmäinen maailmansota

1910-luvulla Euroopan suurvaltojen suhteet olivat äärimäisen jännittyneet ja kireät. Kilpailu siirtomaista oli armotonta ja kun valloittamattomat alueet alkoivat loppua, siirtomaavallat alkoivat havitella toistensa siirtomaita. Seurauksena oli asevarustelukilpa, jota sotateknologiset innovaatiot ja sarjatuotanto tehostivat. Tasapainon säilyttämiseksi solmittiin useita sotilasliittoja. Sotilasliittojen seurauksena yhden maan ajautuminen sotaan johti dominoefektiin, jossa konflikti laajeni nopeasti koko Eurooppaan.

Eurooppa 1914
Kuvan lähde: Wikipedia

1911 käytiin Italian-Turkin sota, jossa Italia valloitti osmanien (Turkin) valtakunnalta Libyan. Balkanin sodat 1912 ja 1913 kutistivat entisestään osmanien vaikutusvaltaa. Serbian laajentuminen Balkanilla horjutti Itävalta-Unkarin asemaa ja lisäsi jännitteitä näiden välillä.

Balkanin kriisi eskaloitui 1914, kun serbinationalisti Gavrilo Princip murhasi 28.6.1914 Sarajevossa arkkiherttua Frans Ferdinandin ja tämän puolison Sophien. Gavrilo Princip kuului separatistiseen Nuori Bosnia järjestöön, jonka tavoitteena oli vapauttaa Bosnia Itävalta-Unkarin vallasta.

Princip oli pyrkinyt Serbian armeijaan, mutta sen sijaan hänet pestattiin Serbian salaisen palvelun perustamaan terrorismiryhmä Mustaan käteen (virallisesti Yhdistyminen tai kuolema). Frans Ferdinandin murhaan koulutettiin kolme tuberkuloosin vuoksi kuolemansairasta nuorta miestä, joista jokainen sai pistoolin, kaksi pommia ja syanidikapselin. Serbian pääministeri Nikola Pasic yritti estää murhasuunnitelman toteuttamisen vaatimalla miesten pidättämistä Serbian rajalla, mutta pidätysmääräystä ei noudatettu ja salamurhaajat pääsivät helposti Sarajevoon. Ensimmäinen murhayritys pommilla epäonnistui, mutta Gavrilo Princip näki sattumalta arkkiherttuan ja tämän vaimon myöhemmin ja ampui heitä tappavasti kymmenen askeleen päästä.

Serbia pyrki ikävästä insidenssistä huolimatta välttämään sodan Itävalta-Unkarin kanssa, mutta Itävalta-Unkari valmistautui jo sotaan. Venäjä oli luvannut suojella Serbiaa, joten Venäjällä määrättiin liikekannallepano sen jälkeen, kun Itävalta-Unkari oli aloittanut valmistautumisen sotaan. Saksa puolestaan lupasi suojella Itävalta-Unkaria. Venäjän liittolaisena Ranska aloitti myös valmistautumisen sotaan.

1. elokuuta Saksa julisti sodan Venäjälle ja kaksi päivää myöhemmin Ranskalle. Kun Saksa loukkasi Belgian itsenäisyyttä, Britannia riensi belgialaisten ja muiden Saksan vihollisten avuksi. Muutamassa päivässä sota eskaloitui koko Euroopan laajuiseksi. Vuotta myöhemmin Italia liittyi Venäjän ja Ranskan puolelle, Turkki ja Bulgaria Saksan ja Itävalta-Unkarin rinnalle.

Länsirintamalla Saksa hyökkäsi Belgian kautta Ranskaan. Pian rintama pysähtyi veriseksi asemasodaksi. Sommen taistelussa 1916 ympärysvaltojen muutaman kilometrin eteneminen aiheutti taistelun molemmille osapuolille yli 600 000 miehen tappiot. Itärintamalla Venäjä oli aluksi voitokas. Melko nopeasti keskusvallat käänsivät Itärintamalla taistelun suunnan. Venäjän armeijan huolto petti, armeijan taistelutahto oli matalalla. Äiti-Venäjällä tyytymättömyys hallitukseen ja yleinen väsymys sotaan vaikuttivat keisarillisen järjestelmän kaatamiseen. Leninin johtamat bolsevikit nousivat valtaan vuoden 1917 lopulla. Tsaari teloitettiin ja Venäjä vetäytyi ensimmäisestä maailmansodasta.

Ennen Yhdysvaltojen liittymistä sotaan Saksa aloitti massiivisen hyökkäyksen Länsirintamalla ympärysvaltoja vastaan ja eteni vahvasti muutaman kuukauden. Saksan alkumenestystä vauhditti sen, että Saksa pystyi tuomaan joukkoja Itärintamalta Länsirintamalle Venäjän vetäydyttyä sodasta.

 1918 ympärysvallat aloittivat vastahyökkäyksen amerikkalaisten joukkojen tukemana. Tappiot olivat kovia ja saksalaisten moraali romahti. Saksalaisten liittolaiset pyrkivät sodasta eroon, joten Saksa jäi vähitellen yksin. Saksa taipui rauhaan 11.11.1918 kello 11.

Ensimmäisen maailmansodan aikana mobilisoitiin yhteensä 65 miljoonaa sotilasta, joista kuoli noin 8 miljoonaa ja haavoittui 21 miljoonaa. Myös siviilitappiot olivat aiempia sotia paljon järkyttävämmät; noin 6,6 miljoonaa siviiliä kuoli ensisijaisesti Turkissa ja Venäjällä. Turkin suuriin siviilitappioihin johti armenialaisten kansanmurha.

Ensimmäisen maailmansodan seuraukset

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Venäjällä oli tapahtunut vallankumous, jossa keisarinvalta loppui. Itävalta-Unkari ja Saksan keisarikunta hajosivat. Ensimmäinen maailmansota oli myös turkkilaisten osmanien valtakunnan loppu. Sodan seurauksena syntyi uusia valtioita, kuten Suomi, Viro, Latvia ja Liettua, Itävalta, Unkari, Tshekkoslovakia ja Jugoslavia.  

Saksa kantoi ensimmäisestä maailmansodasta suurimman vastuun. Saksalainen keisarikunta pistettiin täysin lihoiksi. Siirtomaat siirtyivät ympärysvalloille, sotajoukkojen kokoa rajoitettiin ja Saksan maksettaviksi tulivat massiiviset sotakorvaukset. Tämä katkeroitti monia saksalaisia, erityisesti saksanitävaltalaista nuorukaista nimeltään Adolf Hitler.

Turkki kävi sodan Kreikkaa vastaan 1920-1922 saadakseen takaisin menettämiään alueita. Neuvosto-Venäjä lähti viemään vallankumouksen ilosanomaa Baltian maihin. Suomessa käytiin väkilukuun suhteutettuna Euroopan toiseksi verisin sisällissota punaisten ja valkoisten välillä 1918-1919.

Vuodesta 1918 lähtien Venäjällä käytiin sisällissotaa bolsevikkien ja heitä vastustaneiden vastavallankumouksellisten välillä Miljoona ihmishenkeä vaatinut sisällissota päättyi 1920. Meikäläiset kävivät välttämättömiä heimosotia Venäjällä ja Baltiassa, mikä saattoi ärsyttää venäläisiä.

Ensimmäisen maailmansodan seurauksena Saksasta tuli tasavalta (Weimarin tasavalta). Saksassakin käytiin sisäisiä taisteluja, jossa olivat vastakkain vasemmistolaiset spartakistikapinalliset ja oikeistolaiset sotilaista koostuneet vapaajoukot (freikorps). Saksa pysyi jotenkin omassa leirissä, mutta hyperinflaatio söi rahan arvon. Sota oli köyhdyttänyt myös voittajavaltioita, Britanniaa ja Ranskaa. Eurooppalaisten suurvaltojen ajan loppu häämötti horisontissa. Yhdysvaltojen taloudellinen ja sotilaallinen vaikutus maailmanvaltana kasvoi. Myös Japanin merkitys kasvoi Tyynellämerellä.

Hyperinflaatio

Weimarin tasavallassa hyperinflaatio nosti hintoja heinä-marraskuun 1923 välisenä aikana 854 000 000 000 prosenttia. Raha menetti niin nopeasti arvonsa, että palkat maksettiin jopa kolme kertaa päivässä. Saksan valuuttauudistuksessa 1.12.1923 biljoonalla vanhalla markalla sai yhden uuden Rentenmarkin.

Unkarissa toisen maailmansodan jälkeinen hyperinflaatio oli Saksan 1923 hyperinflaatiota pahempi. Esimerkiksi 100 000 biljoonan pengön seteli riitti heinäkuussa 1946 raitiovaunulippuun tai postimerkkiin. Tämän seurauksena valutta muutettiin pengöistä forinteiksi. Yhden forintin sai 400 000 kvadriljoonalla pengöllä.

100 triljoonan Unkarin pengön seteli vuodelta 1946
Lähde: Wikipedia

Japanin-Kiinan toinen sota

Toinen Kiinan-Japanin sota käytiin vuosina 1937-1945. Japanin hyökkäys Kiinaan oli osa keisarillisen Japanin armeijan suurta suunnitelmaa hallita Manner-Aasiaa. Japani oli provosoinut Kiinaa vuodesta 1931 alkaen. Monien sotilaallisten välikohtausten jälkeen Marco Polon sillan välikohtaus lopulta katkaisi kamelin niskan ja aloitti sodan.

On hyvä muistaa, että sodilla on aina monia nimiä. Voittajat ja häviäjät käyttävät aina eri käsitteistöä. Kiinalaisille kyseessä oli Kiinan kansan vastarintasota Japania vastaan. Sodan aikana sitä kutsuttiin nimellä Pohjois-Kiinan välikohtaus. Jep. Ihan oikeasti.

Maailmanlaajuinen lama vuonna 1929 iski Japanilta jalat alta. Talouskriisin ratkaisuksi japanilaiset poliitikot esittivät panostusta siirtomaihin ja laajentumista. Mukdenin välikohtaus, jossa Japanin armeija räjäytti Etelä- Mantšurian rautatien Mukdenissä ja syytti Kiinaa tästä törkeästä sabotaasista, on mainio esimerkki false-flag-operaatioista. On tietenkin sanomattakin selvää, että Kiinassa käytiin sisällissotaa. Ehkä tässä alkaa vähitellen löytyä 1900-lukua määrittelevä vahva teema: sota.

Kiina asetti Japanin kauppasaartoon. Hieman yllättäen se loukkasi japanilaisia ja kuumensi jo entisestään kiehuvaa mielialaa Japanissa. Erityisesti japanilaisten proput paloivat, kun viisi japanilaista munkkia pahoinpideltiin Shanghaissa 1932. Tätä tapausta puitiin japanilaismediassa pitkään ja hartaasti. Kaikki ovat varmaan yhtä mieltä, ettei Japanilla ollut rationaalisesti mitään muuta vaihtoehtoa, kuin pommittaa Shanghaita 29.1.1932.

Shanghain ensimmäisessä taistelussa kuoli arviolta 18 000 sotilasta ja 10 000- 20 000 siviiliä. Jopa 240 000 jäi kodittomiksi. Shanghain ympärille perustettiin demilitarisoitu vyöhyke ja Japanin vastaisesta kauppasaarrosta luovuttiin. Kiina myös tunnusti Mantšukuon nukkevaltion.  Toukokuussa 1933 sovittiin aselevosta. Kansainliitto protestoi Japanin toimia, mutta Japani ei piitannut protesteista, vaan vetäytyi Kansainliitosta.

Vuonna 1936 Japani ja Saksa solmivat symbolisen yhteistyösopimuksen. Samaan aikaan japanilaiset jatkoivat kiinalaisväestöön kohdistuvia julmuuksia. Kiinalaiset toivoivat, että Tsiang Kai-sek tulisi apuun, mutta hän oli sitoutunut taisteluun kommunisteja vastaan.

Nanjingin verilöylyn uhreja

Virallisesti sota alkoi Marco Polon sillan välikohtauksesta 7.2.1937 Pekingin eteläpuolella. Taistelujen aloittajasta ei ole varmuutta. Tšiang Kai-šek halusi estää japanilaisten hyökkäyksen Shanghaihin, joten hän käski pommittaa kaupungin satamassa olleita japanilaisia sotalaivoja. Hyökkäys epäonnistui ja kaksi pommeista putosi Shanghain asuinkortteleihin.

” Japanilaiset ovat ihotauti, kommunistit taas sydäntauti”- Tšiang Kai-šek

Japani esitti Kiinalle sopimusta 1937, mutta sopimuksen ankarat ehdot eivät sopineet Kiinalle. Kiinan hallitus uskoi saavansa apua Kansainliitolta. Kiinassa käytiin samaan aikaan sisällissotaa kommunisteja vastaan. Kolme kuukautta kestäneiden taistelujen jälkeen Japani valloitti Shanghain. Heinäkuun lopussa Japani oli miehittänyt Pekingin ja Tianjinin lähes taisteluitta.

Japanilaiset nousivat maihin Hangzhoussa Shanghain lounaispuolella. Joulukuussa 1937 sotilaiden ja siviilien pako kaupungista muuttui sekasortoiseksi. Maihinnousu aiheutti toisaalta kitkaa Japanin maa- ja merivoimien välille. Laivasto pelkäsi, että jos japanilaiset etenevät liian syvälle Kiinaan, koska se saattaisi johtaa japanilaiset selkkaukseen Neuvostoliiton puna-armeijan kanssa. Maavoimien ylimielisyys kostautui kesällä 1939, jolloin japanilaiset ajautuivat taisteluihin puna-armeijaa vastaan. Pelkästään Nomonhanisssa kuoli arviolta 50 000 japanilaista. Laivasto eteni valtaamalla Hainanin saaren Etelä-Kiinassa.

Nanjingin verilöyly

8. joulukuuta 1937 japanilaiset joukot saapuivat Nanjingiin, jonne Kiina oli siirtänyt pääkaupunkinsa jo vuonna 1928. Suurhyökkäys Nanjingiin alkoi jo seuraavana päivänä. Japanilaiset pommittivat kaupunkia yötä päivää. 12. joulukuuta kaupungin kiinalaisten joukkojen komentaja käski aloittaa vetäytymisen. Syntyneessä sekasorrossa sotilaat hyökkäsivät maanmiehiään vastaan, mikä aiheutti paniikin siviiliväestössä. Ihmiset yrittivät paeta kaupungista Jangtse-jokea pitkin samalla kun omatkin joukot tulittivat heitä.  

13.joulukuuta japanilaiset miehittivät Nanjingin. Japanilaiset etsivät kiinalaisia upseereita, joiden kanssa voisivat neuvotella rauhanehdoista, mutta upseerit olivat kuolleet tai paenneet. Turhautuneet japanilaiset kostivat tämän kaupungin siviileille. Kuusi viikkoa kestäneessä Nanjingin verilöylyssä japanilaiset tappoivat 300 000-340 000 kiinalaista ja raiskasivat 20 000-80 000 naista. Väkivalta riistäytyi täysin hallinnasta ja kohdistui yhtä lailla miehiin, naisiin ja lapsiin – jopa vauvoihin, joita heitettiin pistimiin.

Tšiang Kai-šek siirsi nyt pääkaupungin Chongqingiin, joka ei ollut hallituksen, vaan rosvojoukkioiden ja mafian hallussa. Japani pommitti Chongqingiä yli viiden vuoden ajan 1938–1943. Jäljelle jääneet joukot siirrettiin Wuhaniin, jonka puolustamiseen kiinalaiset saivat tukea Stalinilta 800 lentokoneen muodossa.

Toinen maailmansota 1939-1945

Ensimmäinen maailmansota jätti jälkeensä paljon katkeruutta. Yhteensä 73 miljoonaa ihmishenkeä vaatinut toinen maailmansota oli historian tuhoisin sota.

Toisen maailmansodan syttymiseen vaikutti ensimmäisen maailmansodan jälkeen solmittu Versailles’n rauhansopimus. Se ei ratkaissut Euroopan ongelmia. Erityisesti saksalaiset katsoivat tulleensa epäreilusti kohdelluiksi ”häpeärauhassa”. Saksa menetti mm. siirtomaansa Kansainlitolle, Saksan toimilupa-alueet Kiinassa peri Japani, Elsass-Lothringen siirtyi Ranskalle, Reininmaa demilitarisoitiin. Lisäksi Saksa menetti tärkeän Puolan käytävän, Saarlandin ja Memelin, Eupen-Malmedyn sekä alueita Etelä-Jyllannista. Weimarin tasavallan aikana Saksan keisarikunnan ruhtinaskunnat muuttuivat osavaltioiksi. Tasavallan talousahdinko ja hyperinflaatio lisäsi saksalaisten nöyryytystä.

Nuori Adolf Hitler oli tuntenut olonsa kotoisaksi ja onnelliseksi ensimmäisen maailmansodan rintamalla. Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (NSDAP eli Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei) perustettiin vuonna 1919, mutta se oli pitkään merkityksetön oppositiopuolue. Niille, jotka ovat unohtaneet, ”natsi” tarkoittaa kansallissosialistia.  Vuonna 1923 kansallissosialistit yrittivät vallankumousta, joka epäonnistui. Sen seurauksena Adolf Hitler tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan valtiopetoksesta.

Hitler kuitenkin vapautettiin jo vuoden vankeuden jälkeen. Kansallissosialistisen ohjelmansa Hitler esitti 1925-1926 ilmestyneessä Taisteluni (Mein Kampf) teoksessa. Vuodesta 1930 alkaen NSDAP kasvoi erityisesti huonon taloustilanteen seurauksena. Heinäkuussa 1932 pidetyissä vaaleissa Hitlerin Kansallissosialistinen työväenpuolue nousi suurimmaksi puolueeksi saaden kolmanneksen äänistä. Puolueen valtaannousu tapahtui kuitenkin 30.1.1933, jollolin presidentti Paul von Hindenburg nimitti Adolf Hitlerin uuden hallituksen johtajaksi eli valtakunnankansleriksi. Samana päivänä, kun uusi hallitus oli nimitetty, se määräsi parlamentin hajotettavaksi. Uudet vaalit pidettiin saman vuoden maaliskuussa. Ennen uusia vaaleja vasemmistopuolueiden toiminta kiellettiin. Tätä perusteltiin Saksan valtiopäivätalon palolla, josta syytettiin Marinus van der Lubbe -nimistä kommunistia.

Ein Reich, Ein Volk, Ein Führer (yksi valtakunta, yksi kansa, yksi johtaja)

Weimarin tasavallan perustuslaissa oli säännös, jonka mukaan valtion hätätilassa hallitukselle voitiin myöntää erityisen laajat valtuudet. Maaliskuussa 1933 valittu parlamentti sääti valtalain, jolla Hitlerille myönnettiin tällaiset valtuudet. Hitler sai mm. oikeuden säätää lakeja ilman parlamentin hyväksyntää. Kun presidentti Hindenburg kuoli, perustuslakia muutettiin niin, että valtakunnankanslerin ja valtakunnanpresidentin virat yhdistettiin. Hitlerin arvonimeksi tuli Führer und Reichskansler, ja hänet nimitettiin tähän virkaan eliniäksi. Saksan hallintojärjestelmä uudistettiin ja ensimmäiset keskitysleirit perustettiin poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille. Hitlerin valtaa vastustavat henkilöt raivattiin tieltä tarvittaessa väkivalloin. Kommunistit eliminoitiin syyttämällä heitä Berliinin valtiopäivätalon palosta.

Elokuusta 1934 eteenpäin uskollisuutta vannottiin Saksan valtion sijaan Führerille. Hitler rikkoi Versailles’n rauhasopimuksen määräyksiä, jotka rajoittivat asevoimien suuruutta. Yleinen asevelvollisuus ja naisten poistaminen työmarkkinoilta paransivat Saksan työllisyystilannetta. Laajojen julkisten rakennushankkeiden ja muiden uudistuksien seurauksena kolmannessa valtakunnassa oli vain 100 000 työtöntä vuonna 1939.

Ranska huolestui Saksan asevarustelusta, jotenvuosina 1929-1934 rakennettua Maginot-puolustuslinjaa vahvistettiin. Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista. Vuonna 1935 Britannia ja Saksa allekirjoittivat Hitlerin ehdottaman englantilais-saksalaisen laivastosopimuksen.

1935 Saarin alue liitettiin Saksaan kansanäänestyksen perusteella. Itävalta liitettiin Saksaan vuonna 1938, jolloin siitä tuli Saksan Ostmark. Vielä saman vuoden aikana Saksa sai Tshekkoslovalkian sudeettialueet ja vuonna 1939 Saksa miehitti tshekkiläiset alueet, joista tuli Böömin ja Määrin protektoraatit. Slovakian talous ja politiikka alistettiin Saksan hallintaan. Pian Saksa otti myös Liettuaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen liitetyn Memelin alueen. Toisen maailmansodan aloittamisen perusteluna oli Danzigin vapaakaupungin liittäminen Saksaan.

Molotov-Ribbentrop-sopimus

Saksa ja Neuvostoliitto solmivat keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen 23. elokuuta 1939. Sopimuksen nojalla kumpikin osapuoli sitoutui olemaan liittymättä sellaiseen valtaryhmittymään, joka oli tähdätty toista sopimusosapuolta vastaan.

Puolan offensiivi

Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta. Suomi, Baltian maat, Puola ja Romania olivat jaon kohteina. Saksa hyökkäsi Puolaan vain vähän yli viikko sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, koska oli saanut sille Neuvostoliiton hyväksynnän. Neuvostoliitto puolestaan hyökkäsi itäiseen Puolaan 17. syyskuuta alkaen.

»Saksan kansa on onnellinen siitä, että Saksan–Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus tulee palvelemaan molempien kansojen yhteistyön asiaa. Sodan tuloksena tilanne, joka on ollut voimassa Versailles’n sopimuksesta lähtien, vuodesta 1920, tullaan kumoamaan… Saksa ja Venäjä tulevat saattamaan uudelleen voimaan ne rajat, jotka niillä oli ennen sotaa.»  Näin Hitler totesi Kenraalieversti Dmitri Vokogonovin mukaan kirjoittamassaan Stalinin elämänkerrassa

Kun Hitlerin joukot marssivat Itävaltaan maaliskuussa 1938, Moskovassa havaittiin repeämä Neuvostoliiton läntisessä puskurivyöhykkeessä. Tämän seurauksena Neuvostoliitto aloitti neuvottelut pienten rajanaapuriensa kanssa. Neuvostoliitto tarjosi sopimusta, jonka nojalla se antaisi sotilaallista apua Saksan hyökätessä. Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola torjuivat Neuvostoliiton tarjouksen. Kaikki tiesivät, että jos Neuvostoliiton joukkojen sallittaisiin marssia auttamaan, niitä ei enää saataisi pois.

Syksyllä 1938 Tšekkoslovakia joutui luovuttamaan sudeettimaan Saksalle. Neuvostoliitossa pelättiin, että Ranska ja Britannia olivat luvanneen Tšekkoslovakian Saksalle palkkioksi siitä, että Saksa aloittaa sodan Neuvostoliittoa vastaan. Tämän käsityksen Stalin toisti J.K. Paasikivelle Moskovassa käydyissä Suomen ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa keväällä 1939. Samoihin aikoihin Hitler otti loputkin Tšekkoslovakiasta. Slovakia joutui Saksan painostamana itsenäistymään, mutta tosiasiassa siitä tuli Saksan hallitsema nukkevaltio.

Vainoharhoja, vallanhimoa ja hulluutta

Kesällä 1939 Euroopassa kiehui omituinen ja sekava keitos. Länsivallat pelkäsivät Saksan ja Neuvostoliiton liittoa, Saksa pelkäsi Neuvostoliittoa ja länsimaita. Neuvostoliitto pelkäsi saksan ja länsivaltojen juonittelua sitä vastaan. Ranska ja Britannia takasivat Puolan rajat, vaikka eivät olleet alkuunkaan valmistautuneet sotaan. Ennen Molotovin-Ribbentropin sopimusta Stalinia kosiskelivat yhtä lailla länsivallat kuin Saksa. Hitler oli kuitenkin avokätiempi, sillä länsivallat eivät olisi antaneet Neuvostoliitolle lupaa laajentaa valtaansa pienten naapureiden alueille. Hitlerille sen sijaan oli ihan okei, että Neuvostoliitto napsaisee naapuristaan Pienet maat, jos se ei sotke kolmannen valtakunnan suunnitelmia.

Kuvan lähde: Wikipedia

Suomessa sopimukseen suhtauduttiin aluksi varovaisen positiivisesti. Arveltiin, että Saksan ja Neuvostoliiton konfliktin välttäminen esti Suomen joutumisen suursodan pelinappulaksi. Mannerheim oli jo kesäkuussa 1939 pitänyt Saksan ja Neuvostoliiton välistä sopimusta huonoimpana vaihtoehtona Suomen tulevaisuudelle. Saksa yritti kumota suomalaisten huolia lähettämällä Wipert von Blücherin tapaamaan ulkoministeri Eljas Erkkoa. Tosin von Blücher ei vielä tuolloin tiennyt sopimuksen salaisesta lisäpöytökirjasta, josta hän kuuli vasta talvisodan jälkeen.

Minä luovutan

Marraskuun 30. päivänä 1939 Neuvostoliitto aloitti talvisodan Suomea vastaan. Suomi selvityi talvi- ja jatkosodasta miten kuten, mutta se tuli äärimmäisen kalliiksi. Sodat raivosivat kaikkialla maailmassa ja arviolta 73 miljoonaa menetti henkensä toisessa maailmansodassa. Sodan päätyttyä Eurooppa, Neuvostoliitto ja monet alueet ympäri maailman oli pommitettu raunioiksi.

Winston Churchill ehdotti vuonna 1946 Euroopan Yhdysvaltojen perustamista tulevien sotien välttämiseksi. Se johti Euroopan neuvoston perustamiseen Lontoossa 1948. Euroopan unionin tarina alkaa Ranskan ulkoministerin 9.5.1950 pitämästä lehdistötilaisuudesta. Näistä olen kertonut laajemmin muissa Ruokasodan artikkeleissa.

Aloitin tämän absurdin kertomuksen ironisella ja sarkastisella otteella, mutta Euroopan historia on tragedia, jolle on hyvin vaikeaa nauraa. Me olemme syntyneet kultalusikka niin syvällä ahterissa, että hampaammekin hohtavat. Me olemme syntyneet onnellisten tähtien alla.

En kirjoita Toisesta maailmansodasta enempää, sill kirjoitus venyisi 50-60 sivun mittaiseksi ja sodan kauhujen listaaminen on lopultakin aika masentavaa touhua.

Jos pointtini ei ole tullut selväksi, toistetaan: kansallismielisyys, kauppasodat ja kansainvälisten diplomaattisten elinten purkaminen ovat historiallisesti ennakoineet sotia. Historia on tulkinnanvaraista ja tämä pitkä aivopieru on vain yksi tulkinta.

EU on ylläpitänyt rauhaa Euroopassa  vuosikymmeniä. Se on jotain, jolle ei voi määritellä taloudellista arvoa. Kaikki höpöhöpöjutut kulttuurimarxismista ja paneurooppalaisesta salaliitosta tai eurostoliitosta on syytä viskata roskiin. Sellaisista puhuvat historiaa ymmärtämättömät pölkkypäät joko tietämättömyyttään tai hajaannusta ja epäsopua ajaakseen. 

Historia toistaa vitsejään.

Köln pommitusten jälkeen

Diabetes on merkittävästi elämänlaatua ja terveitä elinvuosia vähentävä aineenvaihduntasairaus. Aikuistyypin diabetes on myös vakava sosioekonominen uhka talouden kantokyvylle ja riittävän huoltosuhteen säilymiselle.

Yhdysvalloissa on laskettu, että jos diabetes lisääntyy nykyistä vauhtia, yhteiskunnalla ei ole pian varaa muiden sairauksien, kuin diabeteksen hoitoon (Bought)).

Diabetesta sairastaa noin 59 miljoonaa ihmistä Euroopassa. Vahvasti elintapoihin liittyvän sairauden odotetaan lisääntyvän myös tulevaisuudessa. Taudin ennaltaehkäisyyn ja hoitoon panostaminen on tärkeää sekä kansanterveyden että talouden kannalta.

EU:ssa ymmärretään diabeteksen aiheuttamat haasteet. EU pyrkii edistämään diabeteksen ehkäisyä, hoitoa ja hoidon saatavuutta. Euroopan parlamentti on kehottanut komissiota ja jäsenvaltioita sitoutumaan poliittisesti diabeteksen ehkäisyyn ja asettamaan kunnianhimoisia tavoitteita diabetesepidemian torjumiseksi.

Mitä diabetes maksaa?

Diabeteksen kustannukset olivat Suomessa noin 2,5 miljardia euroa vuonna 2017. Vertailun vuoksi lkoholin aiheuttamat suorat terveyshaitat maksavat julkiselle terveydenhoidolle 0,65-1,15 miljardia vuosittain. Alkoholin verotulot kuitenkin kompensoivat osan alkoholin aiheuttamista kustannuksista.

Euroopan unioni on arvioinut diabeteksen aiheuttamien terveydenhuollon kustannusten olevan ~168 miljardia euroa.

Jäsenvaltioissa diabeteksen hoito kuluttaa noin 9 % terveydenhuoltomenoista. Tarkkaa arviota on vaikea selvittää, koska diabeteksen hoitoon liittyy monenlaisia kätäntöjä ja kuluja, kuten lääkkeet, hoitotarvikkeet, terveydenhuollon palvelut (lääkärikäynnit, sairaalahoito), ennaltaehkäisevät ohjelmat ja koulutus. Diabetes aiheuttaa myös epäsuoria kustannuksia, kuten tuottavuuden menetykset, sairauslomat, työkyvyttömyyseläkkeet ja liitännäissairauksien hoito.

Suorat kustannukset:

• Diabeteslääkkeiden kustannukset vaihtelevat suuresti riippuen lääketyypistä ja annostuksesta. Insuliinihoito on usein kalliimpaa kuin tablettilääkitys.

• Verensokerin mittausliuskat, insuliinipumput ja muut hoitotarvikkeet aiheuttavat säännöllisiä kustannuksia.

• Lääkärikäynnit, sairaalahoito, diabeteshoitajan vastaanotto ja muut terveydenhuollon palvelut ovat osa suoria kustannuksia.

• Diabetekseen liittyvät muut kulut, kuten erityisruokavalion noudattaminen, liikuntavälineet ja mahdolliset apuvälineet, voivat myös olla merkittäviä.

Epäsuorat kustannukset:

• Diabetes aiheuttaa sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyttä, mikä heikentää tuottavuutta ja aiheuttaa kustannuksia työnantajille ja yhteiskunnalle.

• Diabetes voi johtaa työkyvyttömyyteen ja sitä kautta työkyvyttömyyseläkkeiden maksamiseen.

• Diabeteksen lisäsairaudet, kuten sydän- ja verisuonitaudit, munuaissairaudet ja silmänpohjan vauriot, aiheuttavat merkittäviä lisäkustannuksia.

Arvioita kustannuksista:

• Diabeteksen hoidon kokonaiskustannukset voivat olla useita tuhansia euroja vuodessa henkilöä kohden.

• Suurimmat kustannukset aiheutuvat usein diabeteksen lisäsairauksista.

• Kustannukset vaihtelevat suuresti riippuen diabetestyypistä, hoidon tarpeesta ja mahdollisista lisäsairauksista.

Diabeteksen hoidosta aiheutuvien suorien kustannusten lisäksi voidaan arvioida diabeteksesta johtuvia tuottavuuskustannuksia, joihin kuuluvat sairauspoissaolojen, ennenaikaisen eläköitymisen ja kuoleman aiheuttamat kustannukset. Vuonna 2007 näiden suuruudeksi arvioitiin yli 1 300 miljoonaa euroa.

Diabetes maailmalla

Maailmassa on arviolta noin 465 miljoonaa aikuista (20-79-vuotiasta) ihmistä, jotka elävät diabeteksen kanssa. Tämä tarkoittaa, että joka kymmenes aikuinen maailmassa sairastaa diabetesta.

Sekä WHO:n että maailman diabetesliiton (IDF) raportit osoittavat diabeteksen yleistyneen huomattavasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Vuonna 1985 diabeetikoita oli noin 285 miljoonaa, minkä jälkeen luku on kasvanut noin 63 prosenttia nykyiseen noin 465 miljoonaan. Tämän hetken diabeetikoista noin 90 prosentilla on tyypin 2 diabetes.

Tyypin 1 diabetes on meillä yleistä (sairastuneita noin 50 000). Aikuistyypin diabetekseen sairastuneiden määrässä olemme Eurooppalaista keskikastia.

Eniten diabetesta esiintyy Kiinassa, Intiassa ja Yhdysvalloissa. Tyypin 2 diabetesta on suhteessa vähiten Afrikan mantereella (4,7 prosenttia). Tämä johtuu todennäköisesti pienemmästä kaupungistumisasteesta, aliravitsemuksesta sekä pienemmästä ylipaino- ja lihavuusongelmasta.

Suomessa noin sadalla lapsella on diagnosoitu aikuistyypin diabetes. Se on. Nykyinen taloudellinen kehitys ja diabetes-tapausten nopea lisääntyminen johtavat pahimmissa skenaarioissa ennen pitkää tilanteeseen, jossa yhteiskunnalla ei ole varaa hoitaa kaikkia potilaita.

Tyypin 1 ja tyypin 2 diabetes

Tyypin 2 diabetes (aikuistyypin diabetes) oli viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla harvinainen sairaus. Se sai oman tautiluokituksensa virallisesti vasta 1970-luvulla.

Yhdysvalloissa diabetesta sairastaa yli 37 miljoonaa ihmistä, mikä on n. 11,3 % väestöstä. Luku sisältää sekä diagnosoidut että diagnosoimattomat tapaukset. Vuosittain Yhdysvalloissa diagnosoidaan 1,4 miljoonaa uutta diabetestapausta. Yhdysvalloissa jopa 1,5 miljoonaa lasta ja nuorta sairastaa diabetesta, joka on jo 7. yleisin kuolinsyy USA:ssa.

Diabetes Yhdysvalloissa:

• Tyypin 1 diabetes:
  Noin 5-10 % diabeetikoista sairastaa tyypin 1 diabetesta. Tyypin 1 diabetes on autoimmuunisairaus, jossa kehon immuunijärjestelmä hyökkää haiman insuliinia tuottavia soluja vastaan.

• Tyypin 1 2 diabetes:
  Noin 90-95 % diabeetikoista sairastaa tyypin 2 diabetesta. Tyypin 2 diabetes on yleensä seurausta elintapatekijöistä, kuten ylipainosta ja vähäisestä liikunnasta.

Aikuistyypin diabetes on elämäntapasairaus, jonka puhkeamiseen vaikuttaa liikkumattoomuus ja korkean glykeemisen kuorman ravinteiltaan köyhä ja runsaasti energiaa sisältävä ravinto (sokerit?). Tyypin 1 diabetes on autoimmuunisairaus, jolle on geneettinen alttius ja joka voi puhjeta esimerkiksi odottavan äidin alhaisten kalsidiolitasojen seurauksena.

Tyypin 1 diabetekseen sairastuminen edellyttää laukaisevan ympäristötekijän. Suomessa tyypin 1 diabetesta esiintyy eniten maailmassa (sairastuneita ~50 000). Ykköstyypin diabetes lisääntyi Suomessa nopeasti 1960-luvun jälkeen.

Tyypin 2 diabeteksen ja lihavuuden välillä on vahva korrelaatio, vaikka kausaalisuhteista ei vallitse konsensusta.

Yleisesti hyväksytty näkemys on, että lihavuus altistaa aikuistyypin diabetekselle. Viime vuosina on yleistynyt näkemys, jonka mukaan sekä tyypin-2 diabetes että lihavuus ovat aineenvaihdunnan erityisesti sokeriaineenvaihdunnan häiriintymisen oireita. Lihavuus on usein metabolisen oireyhtymän oire, ei syy. Tyypin 2 diabetes ei ole vain lihavien sairaus, vaikka lihavuus onkin metabolisten oireiden ja sairastumisriskin yleinen indikaattori.

Taudin lyhyt historia

Aikuistyypin diabetes oli harvinainen sairaus ennen 20. vuosisataa. Se oli tavallisesti ylempien sosiaalisten luokkien, keski-ikäisten ja ylipainoisten sairaus. Ero eri diabetestyyppien välillä ymmärrettiin jo 1930-luvulla, mutta tyyppiluokitus otettiin yleiseen käyttöön vasta 1970-luvulla.

Aikuistyypin diabetesta hoidettiin ruokavaliolla 1700-luvun lopulta 1950-luvulle asti, jonka jälkeen lääkehoito ruokavaliohoidon yhteydessä yleistyi nopeasti (mm. metformiini, sitagliptiini, vildagliptiini, eksenatidi, raglutidi, glitatsonit, glibenkamidi jne).

Maailman myydyimpien lääkkeiden listalta löytyy useita diabeteslääkkeitä. Jos statiinit ovat lääketeollisuuden kultakaivos, diabeteslääkkeet tuottavat loputtomasti hopeaa.

Taudin esiintyminen lisääntyi köyhemmissä väestönosissa elintason parantuessa maailmansotien jälkeen. 1990-luvulla aikuistyypin diabetes kääntyi nopeaan kasvuun ja taudin esiintyvyyttä voidaan jo kutsua jo epidemiaksi.

Tekijät, jotka korreloivat diabeteksen lisääntymisen kanssa ovat: sokereiden saannin merkittävä kasvu, high fructose corn syrup (maissi- tai fruktoosisiirappi) mm. makeisissa, virvoitusjuomissa ja jogurteissa sekä kalorittomat makeutusaineet (esim. aspartaami), jotka myös vaikuttavat sokeriaineenvaihduntaan ja heikentävät insuliinin toimintaa.

USAssa esim. maissi-fruktoosisiirapin kulutus on lisääntynyt lyhyessä ajassa nollasta 26 kg/henkilö/vuosi.

Tyypin 1 diabetes lisääntyi Suomessa nopeasti 1960-luvun jälkeen. Kasvu korreloi lasten D-vitamiinisuositusten laskemisen kanssa (suositukset laskettiin 100µg/päivä tasolta vähitellen nykyiselle tasolle kymmenesosaan viime vuosisadan alun tasosta).

Lapsen riskiin sairastua tyypin 1 diabeteksen vaikuttaa lapsen äidin raskausaikainen D-vitamiinin puutos. Suomessa D-vitamiinin luonnollinen saanti on heikkoa pitkän talven ja lyhyen kesän vuoksi.

Aikuistyypin diabeteksen esiintyminen on karkeasti viisinkertaistunut Suomessa vajaassa neljässä vuosikymmenessä. Sitä ei geenit, kansanperimä tai kansantarut selitä.

Diabetesta ei oikein selitä tyydyttyneiden rasvojen käyttö, vaikka ne mainitaan usein diabetes-riskiä lisäävinä ravintoaineina. Tyydyttyneiden rasvojen kulutus on laskenut 1980-luvulta näihin päiviin asti, mutta samaan aikaan diabetestapaukset ovat 5-7 kertaistuneet.

Miksi tästä pitäisi huolestua?

Diabetes lisää kuolleisuutta. Se aiheuttaa mm. silmien verkkokalvosairautta, munuaisten- ja ääreishermoston vaurioita, liikkumisongelmia, impotenssia, sydän- ja verisuonitauteja ja lisää monien muiden terveysongelmien lisäksi myös haimasyövän riskiä.

Tyypin 1 diabetekseen sairastuneiden kuolleisuuden mediaani 2002 oli 49 vuotta; ts. puolet sairastuneista kuoli alle 49 vuotiaina ja puolet yli 49 vuotiaina.

Tyypin-2 kuolleisuuden mediaani oli 79 vuotta (tämä johtuu siitä, että nimensä mukaisesti aikuistyypin diabetes puhkeaa yleensä keski-iässä; ongelma on nyt se, että aikuistyypin diabetesta esiintyy jo myös lapsilla ja nuorilla, mikä tulee laskemaan kuolleisuuden mediaania merkittävästi).

Tyypin 1 diabeteksessa yleisimmät kuolinsyyt vuosina 1988 – 2002 olivat sydäninfarkti (35 %) ja iskeeminen sydänsairaus (22 %).

Tyypin 2 diabeteksen vakavin seuraus on kohonnut sydän- ja verisuonitautiriski. Mikroalbuminuria on merkki kehittyvästä munuaisvauriosta (diabeettinen nefropatia). Tyypin 2 diabetes aiheuttaa myös silmänpohjan rappeumaa (diabeettinen retinopatia), joka usein johtaa sokeutumiseen sekä tunto- ja autonomisen hermoston vaurioita (diabeettinen neuropatia), joka pitkään jatkuvana voi johtaa raajan kuolioon ja amputaatioon.

Aikuistyypin diabetes voi myös vaikuttaa kognitiivisiin kykyihin ja se aiheuttaa etenkin vanhuksilla Alzheimerin tautia ja dementiaa. Diabeetikoilla esiintyy aivoverenkierron häiriöitä 2-3 kertaa enemmän kuin muilla.

Diabeteksen tavallisia lisäsairauksia ovat (THL):

• Retinopatia: Diabetes on johtava syy aikuisten sokeutumiseen.

• Nefropatia: Diabetes on johtava syy munuaissairauksiin.

• Neuropatia: Diabetes on johtava syy alaraaja-amputaatioihin.

• Aivohalvaus: Diabeetikon riski on 2-4 kertainen.

• Sydän- ja verisuonisairaudet: 75 % diabeetikoista kuolee sydän- ja verisuonitauteihin.

• Diabetes lisää myös riskiä sairastua vanhuusiän muistisairauteen.

GIP-hormoni

Ravinnon sisältämä rasva (riippumatta siitä onko se eläin- vai kasviperäistä) ei aktivoi suoliston GIP-hormonia, joka viestittää haiman beetasoluille, että nyt pitää erittää insuliinia kuljettamaan glukoosia solujen ravinnoksi.

GIP eli glukoosista riippuvainen insulinotrooppinen peptidi on suolistohormoni, jolla on useita tärkeitä tehtäviä ja terveysvaikutuksia. GIP stimuloi insuliinin erittymistä haimasta, erityisesti aterian jälkeen. Tämä auttaa säätelemään verensokeritasoa ja edistää glukoosin viemistä kudoksiin. GIP vaikuttaa myös insuliinin vastavaikuttajan, eli glukagonin erittymiseen. GIP:n vaikutus glukagoniin on kuitenkin monimutkaisempi ja riippuu verensokeritasosta.

GIP edistää rasvan varastoitumista rasvakudokseen. Tämä voi olla hyödyllistä energiansaannin kannalta, mutta liiallinen rasvan varastoituminen voi johtaa lihavuuteen. GIP voi vaikuttaa myös muiden suolistohormonien, kuten GLP-1:n (glukagonin kaltainen peptidi-1), erittymiseen. GLP-1:llä on myös insuliinineritystä stimuloivia vaikutuksia.

GIP-hormonin erveysvaikutukset

GIP:llä on tärkeä rooli verensokerin säätelyssä, erityisesti aterian jälkeen. Se auttaa ehkäisemään verensokerin liiallista nousua. GIP:n vaikutus rasvan varastoitumiseen voi olla kaksijakoinen. Toisaalta se voi edistää lihavuutta, mutta toisaalta se voi myös auttaa säätelemään energiansaantia ja siten tukea painonhallintaa.

GIP:n vaikutuksia insuliinin erittymiseen on hyödynnetty tyypin 2 diabeteksen hoidossa. GIP:n kaltaisia lääkkeitä käytetään parantamaan insuliinin eritystä ja verensokerin hallintaa. GIP:llä voi olla myös muita terveysvaikutuksia, kuten vaikutus luuston terveyteen ja hermoston toimintaan. Näitä vaikutuksia tutkitaan vielä.

GIP on tärkeä suolistohormoni, jolla on monia tärkeitä tehtäviä ja terveysvaikutuksia. Se vaikuttaa erityisesti insuliinin erittymiseen, verensokerin säätelyyn ja rasvan varastoitumiseen. GIP:n toiminnan ymmärtäminen on tärkeää diabeteksen hoidon ja muiden terveysongelmien ehkäisyn kannalta.

Hiilihydraatit (sokerit) aktivoivat suoliston erittämään GIP-hormonia, joka viestittää haimalle, että verenkierrossa on glukoosia, joka pitäisi saada solujen energiantuotantoon. Tämä lisää insuliinin eritystä.

Glukoosi on solujen tärkein energiaravinne. Jos veressä on glukoosia enemmän kuin solut tarvitsevat, ylimääräinen glukoosi varastoidaan ensin lihasten ja maksan glykogeeneihin. Glykogeeneissä on lihasmassasta koosta riippuen varastosokereita ~250g tai noin kahden päivän energiankulutusta vastaava määrä.

Solujen energiatarpeen tyydyttämisen ja lykogeenivarastojen täyttymisen jälkeen ylimääräinen glukoosi pitää käyttää jotenkin.

Elimistö muuttaa glykogeenien täyttymisen jälkeen verenkierrossa olevan ylimääräisen glukoosin maksan ja rasvasolujen lipogeneesissä varastorasvaksi (triglyserideiksi), joita voidaan tarpeen vaatiessa muuttaa vapaiksi rasvahapoiksi ja glyseroliksi. Vapaita rasvahappoja voidaan käyttää ketogeneesissä solujen energiaksi kelpaavien ketoaineiden synteesiin. Glyserolista ja eräistä aminohapoista elimistö syntetisoi glukoosia glukoneogeneesissä.

Jatkuvasti korkea verensokeri vahingoittaa verisuonia. Korkean sokerikuorman seurauksena myös rasvakudos lisääntyy. Kun insuliinitasot ovat koholla, myös ravinnosta saatua rasvaa varastoidaan varastorasvaksi. Iinsuliini osallistuu rasvakudoksen rakentamiseen. Lihomista tapahtuu silloin kun aineenvaihdunta on mennyt rikki.

Rasvasolut erittävät kylläisyyshormoni leptiiniä, joka ilmoittaa aivoille elimistön energiavarastojen olevan täynnä. Jos ja kun leptiinin eritys on jatkuvaa, leptiinireseptorit turtuvat. Leptiiniresistenssi liittyy usein sairaalloiseen lihavuuteen: vaikka elimistö olisi juuri saanut valtavan energiakuorman, leptiiniresistenssin seurauksena aivot eivät tiedä elimistön olevan kylläinen, vaan haluavat lisää ravintoa. Näin ihminen voi syödä moninkertaisesti tarvettaan enemmän.

Aineenvaihdunta sekoaa, aivot eivät enää reagoi leptiiniin ja nälästä tulee pysyvä olotila – siitäkin huolimatta, että elimistö saa ravintoa enemmän kuin tarpeeksi.

Ihmiset lihovat ja sairastuvat, koska he syövät liikaa. Usein taustalla on sokeriaineenvaihdunnan häiriö ja siihen liittyvät hormonaaliset oireet, kuten leptiini- ja greliiniaineenvaihdunnan muutokset.
Leptiini on kylläisyyshormoni ja greliini on nälkähormoni. Kun niiden toiminta häiriintyy, ihminen on jatkuvasti nälkäinen.

Insuliiniresistenssi

Insuliiniresistenssi on tila, jossa solut eivät reagoi insuliiniin toivotulla tavalla. Insuliini säätelee verensokerin tasoa. Insuliiniresistenssi on usein yhteydessä tyypin 2 diabetekseen.

Insuliini on haiman tuottama hormoni, joka auttaa glukoosia (sokeria) siirtymään verenkierrosta soluihin, joissa glukoosista tuotetaan energiaa glykolyysissä ja sitruunahappokierrossa. Insuliini myös varastoi glukoosia maksaan ja lihaksiin glykogeeniksi.

Insuliiniresistenssin kehittyminen

Insuliiniresistenssi kehittyy, kun solut eivät jatkuvasti korkean verensokerin ja insuliinipitoisuuden vuoksi reagoi insuliiniin normaalisti. Sen seurauksena haima erittää insuliinia yhä enemmän, jotta verensokeri pysyisi normaalilla tasolla. Insuliiniresistenssi voi johtaa hyperinsulinemiaan eli insuliinin liiallinen määrä veressä.

Tyypin 2 diabetes on yleisin diabeteksen muoto, ja insuliiniresistenssi on sen keskeinen syy. Kun insuliiniresistenssi jatkuu pitkään, haima ei pysty tuottamaan riittävästi insuliinia kompensoimaan vastetta, mikä johtaa verensokerin kohoamiseen ja lopulta tyypin 2 diabetekseen.

Insuliiniresistenssin oireet

Insuliiniresistenssi ei välttämättä aiheuta oireita alkuvaiheessa. Oireita voivat olla:

• Väsymys

• Painonnousu ja laihtumisen vaikeus

• Lisääntynyt nälän tunne

• Tihentynyt virtsaamistarve

• Tummat läiskät iholla, erityisesti kaulassa ja kainaloissa

Insuliiniresistenssin syyt

• Ylipaino ja lihavuus, erityisesti keskivartalolihavuus

• Jatkuvasti koholla oleva verensokeri

• Liikunnan puute

• Epäterveellinen ruokavalio

• Geneettiset tekijät

• Tietyt sairaudet ja lääkkeet

Insuliiniresistenssin diagnosointi

Insuliiniresistenssiä ei voida suoraan mitata, mutta se voidaan päätellä epäsuorasti. Lääkäri voi arvioida insuliiniresistenssiä muun muassa mittaamalla verensokeria, insuliinitasoa ja HbA1c-arvoa (pitkäaikainen verensokerin keskiarvo).

Insuliiniresistenssin hoito

• Elintapamuutokset: terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja painonhallinta

• Lääkitys: tietyt lääkkeet voivat parantaa insuliiniherkkyyttä

• Diabeteksen hoito, jos diabetes on kehittynyt

• Ketogeeninen ruokavalio

Ketogeeninen ruokavalio ja insuliiniresistenssi

Vähähiilihydraattinen ja runsasrasvainen ketogeeninen ruokavalio(KD) korjaa insuliiniresistenssia ja jo alkanutta aikuistyypin diabetestä. Ketogeenisessa ruokavaliossa hiilihydraatit korvataan rasvalla, jolloin rasva syrjäyttää glukoosin kehon tärkeimpänä energianlähteenä. Rasvasta syntetisoidut ketoaineet pääsevät soluihin ilman insuliinia.

Ketogeeninen ruokavalio parantaa insuliiniherkkyyttä, jolloin kehon solut reagoivat herkemmin insuliiniin. Tämä auttaa verensokerin tasoittumiseen ja vähentää insuliinin tarvetta. KD auttaa hallitsemaan verensokeritasoja, erityisesti tyypin 2 diabeetikoilla.

KD auttaa painonpudotuksessa, mikä parantaa insuliiniherkkyyttä ja vähentää insuliiniresistenssiä. Ketogeeninen ruokavalio vähentää myös maksan rasvoittumista, mikä on usein yhteydessä insuliiniresistenssiin.

Diabetes ja D-vitamiini

American Journal of Epidemiologyssa julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että veren korkea D-vitamiinipitoisuus (yli 100 nmol/l) laski sairastumisriskiä ja vastaavasti alhainen pitoisuus (alle 75 nmol/l) lisäsi riskiä sairastua tyypin 1 diabetekseen. Euroopassa tehdyn tapaus-verrokkitutkimuksen mukaan varhaislapsuudessa saatu D-vitamiinilisä saattaa suojata tyypin 1 diabetekselta.

D-vitamiinin ja tyypin 1 diabeteksen välistä yhteyttä on tutkittu paljon. Epidemiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että matalat D-vitamiinipitoisuudet ovat iyhteydessä tyypin 1 diabeteksen riskiin. Nämä tutkimukset eivät kuitenkaan osoita syy-seuraus-suhdetta.

D-vitamiinin vaikutus immuunijärjestelmään

D-vitamiinilla on tärkeä rooli immuunijärjestelmän toiminnassa. D-vitamiini voi auttaa säätelemään immuunijärjestelmän vastetta ja vähentämään autoimmuunireaktioiden riskiä. Tämän vuoksi D-vitamiinin puute voi olla yksi tekijä, joka lisää tyypin 1 diabeteksen riskiä.

Tutkimustuloksia

D-vitamiinin vaikutusta tyypin 1 diabeteksen riskiin on tutkittu paljon. Joissain tutkimuksissa on havaittu, että korkeat D-vitamiinipitoisuudet ovat yhteydessä pienempään tyypin 1 diabeteksen riskiin, kun taas toisissa tutkimuksissa ei ole havaittu tällaista yhteyttä.

Suositukset

Tällä hetkellä ei ole riittävää näyttöä suositella D-vitamiinilisää tyypin 1 diabeteksen ehkäisyyn. Riittävä D-vitamiinin saanti on kuitenkin tärkeää yleisen terveyden kannalta. Suomessa suositellaan D-vitamiinilisää ympäri vuoden kaikille, ja erityisesti lapsille, nuorille, raskaana oleville ja imettäville naisille sekä vanhuksille.

Ykköstyypin diabeteksen riski on kasvanut Suomessa räjähdysmäisesti. Riski on kaksinkertaistunut viimeisten 25 vuoden aikana. Tiedot perustuvat uuteen THL:n Lancetissä julkaistuun tutkimukseen Time trends in the incidence of type 1 diabetes in Finnish children: a cohort study.

Erikoistutkija Valma Harjutsalon johtamasta tutkimuksesta ovat kertoneet niin Finfood, Mediuutiset, Helsingin Sanomat kuin monet ulkomaisetkin lääketieteellisiä uutisia välittävät sivustot.

On ilmeistä, että lasten D-vitamiinisuositusten tuntuva kohottaminen tulisi mitä todennäköisimmin vähentämään radikaalisti ykköstyypin diabeteksen riskiä. Aiempi suomalainen Lancetissä julkaistu syntymäkohorttitutkimus osoitti, että 1960-luvulla tuolloisten lasten D-vitamiinisuositusten noudattaminen vähensi ykköstyypin diabeteksen riskiä todella dramaattisesti.

Silloinen lasten D-vitamiinisuositus oli 2000 IU:ta eli 50 µg päivässä. Tuon verran D-vitamiinia saaneilla lapsilla oli tutkimuksen mukaan lähes 88 % alempi ykköstyypin diabeteksen riski verrattuna lapsiin, jotka olivat saaneet D-vitamiinia vähemmän. Nykyisin lasten D-vitamiinisuositus on vain 10 µg.

Aikuistyypin diabetes (DM2, E11)

Aikuistyypin diabetes on erityisesti sokeriaineenvaihdunnan sairaus, jossa veren glukoosipitoisuus on jatkuvasti koholla (pahimmillaan hyperglykemia). Sairaudelle ominaista on veren korkea glukoosipitoisuus ja glukoosin erittyminen virtsaan, jotka aiheutuvat insuliinin heikentyneestä vaikutuksesta soluihin ja insuliinin erittymisen häiriöstä.

Tyypin 2 diabeteksessa insuliinin eritys on vähentynyt pitkittyneen insuliinin ylituotannon seurauksena. insuliinin vaikutus soluihin on myös heikentynyt (insuliiniresistenssi), minkä vuoksi haiman Langerhansin saarekkeiden betasolut tuottavat sairauden alkuvaiheessa liikaa insuliinia.
Haiman insuliinia tuottavat solut väsyvät, jolloin tuotanto vähenee ja se heikentää glukoosin pääsyä soluihin ja pitää yllä veren korkeaa glukoosipitoisuutta.

Hiilihydraatit nostavat veren glukoosipitoisuutta, joka puolestaan saa haiman erittämään insuliinia. Jatkuvasti koholla olevat glukoosi- ja insuliinitasot aiheuttavat insuliiniresistenssiä ja vahingoittavat verisuonia ja elimiä.

Suomessa yleistyy alkoholista riippumaton rasvamaksa, jota aiheuttaa erityisesti fruktoosi, jonka aineenvaihdunta tapahtuu maksassa.

Pöytäsokeri muodostuu glukoosista ja fruktoosista. Glukoosi imeytyy suoraan verenkiertoon, mutta fruktoosi muutetaan maksassa glukoosiksi. Fruktoosista tuotettu glukoosi muutetaan edelleen glykogeneesissä glykogeeneiksi – eli sokerivarastoiksi. Maksaan varastoituu n. 100 g glukoosia. Lihaksissa varastoituneita sokereita on 250.700 g lihasmassan koosta riippuen.

Maksa ei voi tallentaa rajattomasti sokereita. Glykogeenien täytyttyä osa fruktoosista tuotetusta glukoosista vapautuu verenkiertoon ja muutama prosentti syntetisoidaan triglyserideiksi eli varastorasvoiksi.

Verestä glykogeeneihin mahtumaton glukoosi viedään rasvasoluihin, joissa se muutetaan lipogeneesissä triglyserideiksi. Jatkuvasti korkea verensokeri kasvattaa maksan ja muiden elinten rasvoittumisen lisäksi keskivartalon rasvakudosta, eli viskeraalista läskiä.

Insuliini on anabolinen hormoni, joka ohjaa energiaravinteiden käyttöä ja varastoimista. Samalla insuliini on lipolyysin estäjä. Lipolyysissä rasvasolujen triglyseridit puretaan vapaiksi rasvahapoiksi ja glyseroliksi, joita keho voi käyttää energiaksi. Jatkuvasti korkeat insuliinipitoisuudet estävät rasvasolujen rasvan polttoa energiaksi, mikä estää laihtumista.

Fruktoosi lihottaa

Robert Lustig, Kalifornian yliopiston endokrinologian osaston pediatrian professori, on ollut edelläkävijä sokeriaineenvaihdunnan dekoodauksessa.

Hän kiinnitti huomion siihen, että prosessoitu fruktoosi on aineenvaihdunnan kannalta paljon huonompaa kuin muut sokerit, mukaan lukien puhdistettu sokeri. Fruktoosi hajoaa hieman samaan tapaan kuin alkoholi. Tämä vahingoittaa maksaa ja aiheuttaa mitokondrioiden ja aineenvaihdunnan toimintahäiriöitä samalla tavalla kuin etanoli ja muut myrkyt.

Fruktoosi aiheuttaa aineenvaihduntahäiriöitä, koska se metaboloituu helpommin rasvaksi kuin mikään muu sokeri.

Mayo Clinic Proceedings2:ssa julkaistu meta-arvostelu vahvistaa, että kaikki kalorit eivät ole samanarvoisia. Dogmaattinen uskomus, että ”kalori on kalori”, on vaikuttanut merkittävästi länsimaisen maailman jatkuvasti huononevaan terveyteen. Kaloriteoria on yksi ensimmäisistä asioista, jonka ravitsemusterapeutit oppivat koulussa, ja se on täysin väärä, väittää Lustig.

Kalorien lähteellä on merkittävä rooli terveyden kannalta. Esimerkiksi: tutkijat selvittivät, kuinka seuraavan tyyppisten hiilihydraattien kalorit vaikuttivat terveyteen:

• Tärkkelys

• Puhdasta glukoosi

• Laktoosi (luonnollinen sokeri, jota löytyy maitotuotteista)

• Sakkaroosi (pöytäsokeri)

• Fruktoosi, jota löytyy sekä hedelmistä että prosessoidusta korkeafruktoosipitoisesta maissisiirapista

”Tutkijat havaitsivat, että lisätyt sokerit olivat haitallisempia kuin luonnolliset sokerit. Fruktoosi yhdistettiin insuliinitasojen heikkenemiseen ja glukoosinsietokyvyn heikkenemiseen, mikä on diabeteksen edeltäjä. Se aiheutti haitallista rasvan kertymistä – vatsan sisäelinten rasvaa – ja edisti useita huonon terveyden markkereita, kuten tulehdusta ja korkeaa verenpainetta. Osoitimme selvästi, että sokeri on diabeteksen pääasiallinen aiheuttaja,” sanoi tutkimuksen johtava James J. DiNicolantonio.

Diabeteksen hoito

1. Liikunta: Liikunta tehostaa aineenvaihduntaa. Hyvästä kunnosta ei liene muutenkaan haittaa.

2. Vältä vaaleita jauhoja ja sokereita sekä erityisesti teollisesti valmistettua fruktoosia, joka elimistössä metaboloituu myrkyllisiksi yhdisteiksi ja varastorasvaksi.

3. Vähennä myös tärkkelyksiä, kuten perunoita sekä muita hiilihydraatteja (pastat, maissi, riisi jne.) ja korvaa ne maanpäällisillä kasviksilla.

4. Hedelmissä fruktoosi esiintyy kompleksina, jossa on mukana ravinteita, kuten vitamiineja, mineraaleja ja erilaisia antioksidantteja. Hedelmät on hyvä syödä hedelminä. Mehut eivät ole terveellisiä.

5. Huolehdi riittävästä rasvansaannista. Omega-3 ja omega-6 rasvat ovat välttämättömiä ravintoaineita, jotka osallistuvat mm. solujen uusiutumiseen, hormonien tuotantoon ja rasvaliukoisten vitamiinien imeytymiseen.

6. Syö probiootteja, kuten piimää, maustamattomia jogurtteja ja viilejä, joista saat hyviä suolistobakteereita.

7. Vältä makeutusaineita, sillä ne sekoittavat glukoosiaineenvaihduntaa, lihottavat ja altistavat diabetekselle.

8. Syö D-vitamiinia. Huolehdi muidenkin vitamiinien ja mineraalien riittävästä saannista.

9. Välttämättömiin ravintoaineisiin kuuluvat: omega-3 ja omega-6 rasvat, aminohapot (proteiinit), vesi ja suojaravinteet, eli vitamiinit ja mineraalit. Hiilihydraatteja elimistösi ei tarvitse, vaikka se voi sokereita himoita.Voit turvallisesti rajoittaa hiilihydraattien saantia ja elimistösi kiittää sinua siitä.