Näkökulma: Quo Vadis Europa?

Minne menet Eurooppa, kysyi komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker pari vuotta sitten saatuaan ilmoituksen Britannian eroprosessin käynnistämisestä. Samassa yhteydessä Juncker lainasi myös ranskalaisen Robert Schumanin puhetta vuodelta 1950:

”Eurooppaa ei tehdä yhdellä kertaa tai yhden suunnitelman mukaan. Se rakennetaan konkreettisin saavutuksin, jotka luovat todellista yhteishenkeä”.

Robert Schumanin 9. toukokuuta 1950 lehdistötilaisuudessa pitämä puhe oli Euroopan unionin alku. 69 vuotta myöhemmin 51 % (eli karkeasti 215 miljoonaa) äänioikeutettua äänesti Euroopan parlamenttivaaleissa. Enemmistö äänestäjistä tuki EU:n integraatiokehityksen syventämistä.

Äänestysaktiivisuus jäi varsin matalaksi, mutta nämä olivat ensimmäiset vaalit sitten vuoden 1979 parlamenttivaalien, jolloin äänestysaktiivisuus tosiasiassa kasvoi edellisiin vaaleihin verrattuna. Sitä voi pitää hyvänä enteenä Euroopan tulevaisuudelle.

Eurovaalien äänestysaktiivisuus


Vaalit ja Euroopan poliittinen linja


Parlamentin perinteiset suuret puolueet, EPP ja S&D, olivat vaalien suurimpia häviäjiä. Voittajia olivat kansallismieliset EU-kriittiset puolueet (EFDD, ENF), sekä EU-myönteiset liberaalit (ALDE+R ja Greens/EFA).

Parlamentin paikkajako

Vaalien jälkeen poliittinen jako oikeistoon ja vasemmistoon horjahti perinteisiltä raiteiltaan. Oikeisto ja vasemmisto liukuivat selvästi kohti keskustaa. Europarlamentti jakaantui progressiivisiin ja nationalistisiin edustajiin. Progressiiviset haluavat viedä Euroopan integraatiota eteenpäin, kun nationalistit puolestaan haluavat palauttaa Euroopan kansallisvaltioiden aikaan – aikaan ennen ylikansallista Euroopan unionia.

Perinteisellä arvokartalla oikeisto ja vasemmisto lähentyivät toisiaan, sillä molempia ryhmiä yhdistää vahva usko ja halu Euroopan unionin yhdentymiskehityksen syventämiseen.


Mitä seuraavaksi?


Suurten puolueiden tappiota seuraa lähiviikkoina kädenvääntö komission puheenjohtajan paikasta. Perinteisesti virka on kuulunut parlamentin suurimman puolueen kärkiehdokkaalle.

Koska EPP säilyi suurimpana puolueena, kuuluisi komission puheenjohtajan virka tradition mukaan Manfred Weberille. Toisaalta EPP kärsi vaaleissa huomattavan tappion, mikä ei voi olla vaikuttamatta puolueen kärkiehdokkaan asemaan puheenjohtajaneuvotteluissa.

Myös S&D menetti kymmeniä edustajia, joten sosialistien Frans Timmermans saattaa jo olla ulkona puheenjohtajapelistä.

Weber, Vestager vai joku muu?

Angela Merkelin näkemyksen mukaan perinteitä pitää kunnioittaa, joten komission puheenjohtajan paikka kuuluisi Manfred Weberille. Emmanuel Macron haluaisi nähdä komission puheenjohtajana suuren vaalivoiton saaneen ALDE:n kärkiehdokkaan Margrethe Vestagerin.

Valitaanko tanskalainen nainen komission puheenjohtajaksi? Se ei tunnu mahdottomalta skenaariolta.

Uskon, että parlamentissa ALDE, S&D, GUE/NGL ja Vihreät tukevat Vestageria, kun taas EPP ja ECR asettuvat melko varmasti Weberin valinnan taakse. Muilla kärkiehdokkailla ei todennäköisesti ole suuren suuria mahdollisuuksia komission puheenjohtajaksi.

Macron ja Merkel yrittävät ministerineuvostossa varmasti saada tukea omille ehdokkailleen. Neuvosto päättää (määräenemmistöllä, ketä kärkiehdokkaista se ehdottaa puheenjohtajaksi, jonka jälkeen parlamentti äänestää ehdokkaan virkanimityksestä. Valinta edellyttää parlamentin ehdottoman enemmistön tuen.


Kansallismielisten nousu ja uho


Eurovaaleissa ennakoitiin kansallismielisten puolueiden tsunamia. Suuri vaalivoitto jäi toteutumatta. Kansallismieliset lisäsivät paikkojaan Euroopan parlamentissa, mutta selvästi vähemmän kuin ennakolta arveltiin. Tsunami laantui tuulenpuuskan aiheuttamaksi pintaväreilyksi.

Oikeistopopulistisia ja kansallismielisiä puolueita ei kuitenkaan voi enää sivuuttaa olankohautuksella tai kiinnostavina poliittisina kuriositeetteina. Marine LePen, Mateo Salvini, Viktor Orban ja Nigel Farage ovat saaneet Euroopan liberaaleja arvoja ja maahanmuuttoa vastustavat ihmiset kokoamaan voimiaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa.

Levottomuuksien ja äärioikeiston kasvun hillitsemiseksi myös kansallismielisten äänen on annettava kuulua. Kaikki kansallismielisten politiikan uhkakuvat ja ongelmat eivät ole perusteettomia. Monet asiat Euroopan unionissa edellyttävät pikaisia korjaustoimia eurooppalaisten koheesion ja yhteenkuuluvaisuuden lisäämiseksi.

Farage ja Brexit Party

Huikealla yli 30 prosentin kannatuksella Euroopan parlamenttiin marssinut Nigel Faragen johtama Brexit Party on erikoinen ilmiö, jolla ei ole muuta puolueohjelmaa, kuin Britannian EU-eron vauhdittaminen ja EU:n päätöksentekoprosessien häiritseminen kaikin mahdollisin tavoin. New York Timesin tuoreen artikkelin mukaan Nigel Farage on Euroopan vaarallisin mies.

Brexit Partyn huima vaalimenestys ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että brexit kaduttaa, tympäisee tai kyllästyttää jo monia brittejä. Brexit Partyn keräämästä kolmanneksen äänisaalista huolimatta selkeä enemmistö Britannian europarlamentaarikoista kannattaa edelleen Euroopan unionia.

Corbyn ja uusi brexit-äänestys?

Työväenpuolueen Jeremy Corbyn kiirehti maanantaina laskelmoimaan, että jos eurovaalit olisivat olleet kansanäänestys Britannian EU-erosta, suurin osa briteistä ei näiden vaalien perusteella haluaisikaan erota Euroopan unionista. Corbyn spekuloi tuloksella, mutta hän on taipumassa toisen kansanäänestyksen järjestämisen kannalle.

”These elections became a proxy second referendum. Over the coming days we will have conversations across our party and movement and reflect on these results on both sides of the Brexit divide.” – Jeremy Corbyn

Millä logiikalla brexit-puolen voitto kääntyy brexit-puolen tappioksi?

Jos eurovaalien tulos heijastelee brittien yleistä EU-linjaa, olisi brexit-puoli näissä vaaleissa hävinnyt EU-kansanäänestyksen. Logiikka on se, että Britanniassa EU-myönteiset puolueet keräsivät yhteensä selvästi suuremman kannatuksen kuin Brexit Party ja muut kansallismieliset puolueet. Tähän huomioon myös Jeremy Corbyn tarttui.

Business Insider julkaisi oheisen taulukon, jossa eurovaaleihin osallistuneiden EU-myönteisten äänet ovat vasemmalla ja EU:n vastustajien äänet oikealla.
Eurovaaleissa annettujen äänten perusteella 55,3 prosenttia briteistä kannattaa EU-jäsenyyttä ja 44,7 % kannattaa eroa Euroopan unionista. Tulos korreloi aiemmin tehtyjen galluppien kanssa. Se on myös yhteensopiva vuodesta 2016 alkaen kuukausittain toteutettujen YouGov-kyselyiden keskiarvon kanssa. Oheinen taulukko.

Kuvan lähde: Business Insider

Brexit Partyn huomattavasta äänisaaliista huolimatta Britannia on pohjimmiltaan edelleen EU-myönteinen valtio. Jeremy Corbyn tukee toista kansanäänestystä EU-jäsenyydestä. Jos sellainen toteutuu, EU-jäsenyyden kannatus todennäköisesti voittaa. Ei siis ole lainkaan odottamatonta, että toisen kansanäänestyksen vastustus on kiivasta kovimpien brexit-demagogien joukoissa.


Brexit: Varoittava esimerkki


Brexit on varoittava esimerkki. Se on johtanut poliittisen päätöksenteon halvaantumiseen parlamentin alahuoneessa, jakanut kansaa ja kasvattanut itsenäistymishaluja sekä Skotlannissa että Pohjois-Irlannissa.

UK haluaisi EU:n jäsenedut ilman jäsenyyteen liittyviä velvollisuuksia. Tämä asenne Britannialla on ollut EEC-jäsenyyden alusta (1973) alkaen.

Ranskan Charles de Gaulle vastusti 1960-luvulla Britannian EEC-jäsenyyttä, koska piti brittejä kyvyttöminä yhteistyöhön. De Gaulle kaatoi brittien kaksi ensimmäistä jäsenhakemusta, mutta 1973 Britannia hyväksyttiin EEC:n jäseneksi.

Brexit on poliittista teatteria ja farssi, mutta kuinka tähän tultiin?

Kelataan historiaa pikakelauksella muutama vuosi taaksepäin. Britannian pääministeri David Cameron pelasi upporikasta ja rutiköyhää kiristämällä EU:lta lisää etuja Britannialle. Sellaiseen EU ei voinut suostua, koska se olisi kyseenalaistanut koko EU:n.

Vuonna 2013 Cameron lupasi briteille, että hän järjestää kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä, jos EU ei voi tarjota briteille parempia jäsenehtoja.


Cameronin uhkapeli meni reisille


Voitettuaan parlamenttivaalit 2015, Cameron toteutti antamansa lupauksen kansanäänestyksen järjestämisestä. Hän neuvotteli kulisseissa samaan aikaan Britannialle eräitä erityisoikeuksia, joiden hän toivoi vakuuttavan kansan äänestämään EU-jäsenyyden jatkamisen puolesta. Se oli hyödytöntä.

Leave.EU-kampanja aloitti valtavan propagandakampanjan, jossa tosiasioilla ei ollut suurta merkitystä. Brexit-kampanja vetosi taitavasti brittien tunteisiin ja etenkin pelkoihin.

23. kesäkuuta 2016 72,2 % Britannian äänioikeutetuista antoi äänensä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä. Ennakkoon tehtyjen kyselyiden perusteella EU:n kannatus oli eroa haluavien kannatusta korkeampi.

Äänestystulos ei kuitenkaan noudattanut EU:n kannattajien käsikirjoitusta, ja odottamaton tulos oli monelle shokki: 51,89% äänensä antaneista briteistä kannatti Britannian eroa Euroopan unionista ja 48,1 % kannatti EU-jäsenyyden jatkoa.

Tietämättömyys on hedelmällistä maaperää peloille, ja pelkoja populistit osaavat hyödyntää

Jälkeenpäin on spekuloitu, että tietämättömyys, turhautuminen, maahanmuuttovastaisuus ja kaipuu menneisyyteen johtivat brexit-leirin voittoon. Washington Post kertoi, että ”Mitä tapahtuu, jos lähdemme EU:sta” -hakujen määrä kolminkertaistui heti vaalituloksen selvittyä. Toiseksi eniten etsittiin tietoa hakusanoilla ”Mikä on EU”.

Leave.EU-kampanja loi ansiokkaasti uskottavia uhkakuvia, jotka eivät vastanneet todellisuutta. Brittejä peloteltiin mm. Turkin EU-jäsenyydellä ja sen seurauksena Britanniaan tulevilla miljoonilla vierastyöläisillä.

Tällainen viestintä oli harhaanjohtavaa, sillä Turkki ei täytä EU-jäsenyyden ehtoja, ja toisaalta uusien jäsenten ottaminen edellyttää yksimielisen päätöksen ja siten britit olisivat voineet estää Turkin jäsenyyden siinäkin tapauksessa, että EU-jäsenyys olisi ollut teoriassa mahdollinen.

Maahanmuuttajia myös syytettiin terveydenhuollon kuormittamisesta, vaikka todellisuudessa maahanmuuttajat käyttivät terveydenhoitopalveluja suhteellisesti brittejä vähemmän, ja joka kolmas maassa työskentelevä lääkäri on ulkomaalaistaustainen.

Brexit-äänestyksen jälkeen tuhannet eurooppalaiset vierastyöläiset lähtivät maasta. Britanniassa on 40 000 sairaanhoitajan vajaus, mutta epävarmuus ja suoranainen rasismi pelottavat esimerkiksi puolalaisia sairaanhoitajia siinä määrin, että he eivät halua lähteä Britanniaan.

”Brexitin puolesta kampanjoinut siipi käytti brittien tietämättömyyttä taitavasti hyväkseen. Se vetosi esimerkiksi maahanmuuttajista huolestuneisiin kansalaisiin kertomalla, että EU:sta lähteminen tarkoittaisi automaattisesti maahanmuuttajien määrän vähenemistä. Kuitenkin vuonna 2015 maahan tuli enemmän siirtolaisia EU:n ulkopuolisista maista kuin EU-maista, minkä vuoksi ero EU:sta ei vaikuttaisi merkittävästi siirtolaisten määrään.” – Kaleva

Brexit-äänestyksen äänet jakautuivat epätasaisesti

Nuoret ja korkeasti koulutetut kaupunkilaiset äänestivät todennäköisemmin EU-jäsenyyden puolesta, kun keski-ikäiset ja ikääntyvät maalla asuvat sekä vähemmän koulutetut kallistuivat eron puolelle. Äänestys jakoi kansan iän, koulutuksen ja asuinpaikan perusteella. Myös muissa isoissa kaupungeissa, kuten Liverpoolissa ja Manchesterissa äänestettiin EU-jäsenyyden puolesta.

BBC:n mukaan 18-24-vuotiaista jopa 73 prosenttia äänesti EU-jäsenyyden puolesta. Jäsenyyttä kannattivat myös suurin osa 25-44-vuotiaista. Yli 65-vuotiaiden EU-kannatus oli kaikkein vähäisintä.

Skotlannissa, Pohjois-Irlannissa ja Lontoossa enemmistö äänesti EU:ssa pysymisen puolesta. Wales kallistui eron puolelle, vaikka pääkaupunki Cardiff äänesti jäsenyyden puolesta.

Kartan lähde: Worldmapper

Brexit means Brexit!

Äänestystuloksen selvittyä pääministeri Theresa May totesi painokkaasti: ”Brexit means Brexit!”. Siitä alkaen neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulokseen on suhtauduttu sitovana kansanäänestyksenä.

Vuoden 2017 maaliskuussa parlamentti hyväksyi lain, joka valtuutti maan hallituksen aloittamaan toimet eron toteuttamisesta. 29. maaliskuuta pääministeri Theresa Mayn johtama hallitus aktivoi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 50. artiklan. Eroprosessin aktivoimisesta lähetetyn ilmoituksen vastaanotti Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk. EU vastasi esittämällä Britannialle joukon vaihtoehtoja tulevien suhteiden perustaksi.

50. artiklan aktivoimisesta alkoi kahden vuoden mittainen siirtymäaika, jolloin UK ja EU neuvottelivat sopimuksen suhteiden jatkosta. Britannian pääneuvottelija oli vuoteen 2018 asti David Davis ja EU:n neuvottelijana toimi Michel Barnier. EU esitti hyvin nopeasti Britannialle joukon vaihtoehtoja yhteistyön jatkamiseksi. Mikään EU:n tarjoamista valmiista vaihtoehdoista ei kuitenkaan sopinut briteille.

Intensiiviset neuvottelut EU:n ja UK:n välillä jatkuivat kaksi vuotta. Lopulta sopimusluonnos saatiin valmiiksi. EU27 hyväksyi yksimielisesti luonnoksen, mutta Britannian parlamentti hylkäsi kahden vuoden neuvotteluissa aikaansaadun sopimuksen 15. tammikuuta 2019 äänestyksessä luvuin 432-202.

Sopimuksen kaaduttua Theresa May ilmoitti 29.1. brittien hakevan EU:lta joitain muutoksia neuvoteltuun sopimuksen. Tämän jälkeen myös toinen äänestys kaatui äänin 391-242 12. maaliskuuta. Kolmas äänestys järjestettiin 29. maaliskuuta ja sekin kaatui.

Sopimuksen kaaduttua parlamentin alahuoneessa, brittien oli haettava ja EU:n oli periaatteessa myönnettävä Britannialle jatkoaika. Sopimukseton ero pelottaa molempia osapuolia.

Jean-Claude Juncker ja muut Euroopan unionin korkeat edustajat ovat tyrmänneet täysin brittien toiveen sopimuksen avaamisesta. Pöydällä on kolme vaihtoehtoa: 1) Ero neuvotellun sopimuksen mukaisesti, 2) Ero ilman sopimusta tai 3) Ei eroa. Britannian venkoilu ja kyvyttömyys tehdä päätöksiä on saanut Brysselin tuskastumaan. Lisäajan tarjoaminen briteille johti siihen, että britit äänestivät eurovaaleissa (laillisuuskysymys). Tilanne vaikuttaa EU:n politiikkaan ja päätöksentekoon. Monikaan ei toivo Britannian eroavan EU:sta, mutta yhä useammat Brysselissä ajattelevat ”Brexit means brexit!” ja, että eron venyttäminen ei ole kenenkään etu.


Britannialle tarjotut sopimusvaihtoehdot


Oheinen kaavio näyttää EU:n Britannialle tarjoamat sopimusvaihtoehdot ja syyn, miksi ne eivät sopineet briteille. Esimerkiksi Norjan malli ei sovi, koska UK haluaa erota Euroopan tuomioistuimesta, eikä hyväksy vapaata liikkuvuutta. Sveitsin malli ei käy, koska se edellyttää vapaan liikkuvuuden. Britit eivät myöskään halua maksaa Euroopan yhteismarkkinoille pääsystä tai implementoida EU-lainsäädäntöä kuten Norja ja Sveitsi. Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä realistisiksi vaihtoehdoiksi jäi Etelä-Korean ja Kanadan malli tai sopimukseton ero.
Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan välinen raja ongelmakohtana

UK:n eron jälkeen Pohjois-Irlannin ja Irlannin välisestä rajasta tulee EU:n ulkoraja. Molemmat osapuolet ovat asettaneet tavoitteeksi ns. kovan rajan välttämisen, mutta käytännön ratkaisun löytäminen ongelmaan on ollut hyvin vaikeaa.

”Britannian hallitus on ilmoittanut haluavansa osan sisämarkkinoiden hyödyistä ilman, että Britannialla olisi kaikkia sisämarkkinoihin liittyviä velvoitteita. EU:n sisämarkkinoilla vallitsee neljä vapautta: tavaroiden, palveluiden, pääoman ja ihmisten vapaa liikkuvuus. Näistä viimeistä Britannian hallitus haluaisi rajoittaa. Yhteiset markkinat edellyttävät yhteistä säätelyä. Muuten osa sisämarkkinoilla toimivista yrityksistä voisivat hyötyä muita yrityksiä kevyemmästä säätelystä. Tämän varmistamiseksi sisämarkkinoille osallistuvien maiden tulee sitoutua noudattamaan Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksiä, mikä ei ole sopinut Britannialle.”Eurooppatiedotus


Kuinka brexit on jo vaikuttanut Britannian talouteen


Brexit maksaa UK:n taloudelle miljardi dollaria viikossa eli 6 miljoonaa dollaria tunnissa, kirjoitti CNN Business 22.maaliskuuta.

Ennen brexit-äänestystä Iso-Britannia oli maailman viidenneksi suurin talous, mutta nyt Ranska on noussut sen edelle. Britannia oli nopeimmin kasvava G7-talous, mutta äänestyksen jälkeen se putosi talouskasvultaan hitaimmin kasvavaksi G7-maaksi.

Vuoden 2016 äänestys johti punnan kurssin dramaattiseen syöksyyn ja hidasti Britanniaan tehtäviä investointeja. Englannin pankin laskelmien mukaan Britannian talous on nyt 2 prosenttia pienempi kuin mitä se olisi, jos EU-puoli olisi voittanut kansanäänestyksen.

Britannian sekava ja päämäärätön politiikka voi pahimmillaan johtaa sopimuksettomaan eroon, joka Englannin pankin mukaan olisi vaikutuksiltaan pahempi kuin vuoden 2008 finanssikriisin aiheuttama taantuma.

Investoinnit teollisuuteen romahtivat, mutta kasvoivat 3,7 % vuonna 2018, kun muissa G7-maissa investointien kasvu oli 6 prosentin luokkaa vuosittain. Luottamus talouteen on romahtanut alimmalle tasolle vuosikymmeneen.

Tavallisten ihmisten elämässä vaikutukset tuntuvat punnan kurssin heikentymisenä. Punnan kurssi suhteessa dollariin on heikentynyt15 %, mikä näkyy kuluttajahintojen kasvuna. McDonalds ja KFC (Kentucky Fried Chicken) varoittivat suurten brittiläisten kauppaketjujen tapaan, että sopimukseton ero johtaa väistämättä tuotanto- ja elintarvikeketjujen vakaviin ongelmiin.

Brittiläiset pankit ja finanssialan laitokset ovat siirtäneet 1,3 biljoonan dollarin edestä toimintojaan mm. Irlantiin, Ranskaan, Saksaan ja Alankomaihin. Sony ja Panasonic siirtävät pääkonttorinsa Alankomaihin. Nissan keskeytti suunnitelmat uuden automallin valmistamisesta Britanniassa. Saksalainen Schaeffler lopettaa kaksi kolmesta Britannian tehtaastaan.

Britannian korkeimmat teollisuuden ja kaupan alan liittojen johtajat (Confederation of British Industry, Trades Union Congress) antoivat julkilausuman, että sopimukseton ero aiheuttaa kansallisen hätätilan ja sellaista ei voida sallia. Julkilausumassa todettiin, että sopimuksettoman eron taloudelliset vaikutukset tuntuisivat vielä tulevien sukupolvien elämässä.


Lista järjestöistä, valtioista ja ihmisistä, jotka ovat varoittaneet brexitin negatiivisista vaikutuksista Britannialle, Euroopalle ja koko maailmalle


– Britannian valtiovarainministeriö (The Treasury)
– Englannin pankki (The Bank of England)
– Kansainvälinen valuuttarahasto – IMF (International Monetary Fund)
– Maailman pankki (The World Bank)
– Maailman kauppajärjestö WTO (World Trade Organisation)
– G20
– IFS (Institute for Fiscal Studies)
– LSE (London School of Economics)
– The Financial Times
– OECD (Organisation Economic Cooperation + Development)
– The CBI (Confederation of British Industry)
– Yhdysvaltojen hallitus – US Government (our biggest non-EU trading partner)
– Kiinan hallitus – Chinese Government (our 2nd biggest non-EU trading partner)
-Japanin hallitus – Japan Government (our 3rd biggest non-EU trading partner)
– Intian hallitus – Indian Government (our 4th biggest non-EU trading partner)
– Suurin osa yllämainittujen maiden bisnesjohtajista.

Brexitin aiheuttama taloudellinen epävarmuus lisääntyy, kuten oheiset Harvard Business Review’n kaaviot osoittavat.


Minne menet Eurooppa?


Kukaan ei tiedä miten brexit lopulta etenee. Ehkä koko prosessi jää historialliseksi horjahdukseksi ja yhteistyö jatkuu. On hyvin mahdollista, että britit lähtevät Euroopan unionista ovet paukkuen ilman sopimusta.

Jälkimmäinen tapaus aiheuttaisi todennäköisesti maailmanlaajuisen taantuman tai laman, sillä Britannia ei ole pieni talous, kuten Kreikka. Lontoon Cityn läpi kulkee viidennes maailman rahavirroista. Euroopassa ja Britanniassa ero johtaisi todennäköisesti miljoonien työpaikkojen menetyksiin ja kuluttajahintojen tuntuvaan kasvuun.

Britannian uusien kauppasopimusten neuvottelut eivät tule olemaan yhtään helpompia kuin neuvottelut EU:n kanssa. WTO-vaihtoehtoa eivät halua edes Leave.EU-kampanjan vetäjät.

USA on jo esittänyt 18-sivuisen listan edellytyksistä, joiden pohjalta neuvottelut brittien kanssa voidaan aloittaa. Tämä muistio heittää kylmää vettä niiden brittien niskaan, jotka uskoivat, että UK tekee mahtavat kauppasopimukset USA:n ja Kiinan kanssa.

USA:n kanta oli yksiselitteinen: sopimus meidän kanssa tai sopimus Kiinan kanssa, mutta ei molempia. Sen lisäksi USA:n vaatimukset velvoittaisivat brittejä laskemaan tuoteturvallisuusstandardeja tasolle, joka väistämättä vaikuttaisi negatiivisesti EU:n kanssa käytävän kauppaan.

EU:lle Britannian ero on huono asia, mutta 27 valtion tiivistyvän unioni, noin 450 miljoonan ihmisen sisämarkkinat, yhteinen lainsäädäntö, yhteiset tuoteturvallisuusstandardit, tulliliitto ja tuoreet vapaakauppasopimukset Kanadan ja Japanin kanssa pehmentävät varmast pahinta iskua.

Euroopalla on edessään kuitenkin vakavia ongelmia, joista brexit on vain yksi. USA:n ja Kiinan kauppasota vaikuttaa globaalisti talouskehitykseen. Taantuman tai laman merkkejä on jo ilmassa. Tilannettaei helpota yhtään Italian ylivelkaantuminen ja Mateo Salvinin halu edelleen kasvattaa Italian velkaantumisastetta tai kansallismielisten pyrkimykset horjuttaa Euroopan unionia.

Kansainvälisten suhdanteiden heikkeneminen brexitin ja USA:n ja Kiinan kauppasodan seurauksena saattavat aiheuttaa Italian velkakriisin läjähtämisen käsiin samalla tavoin kuin 2008 finanssikriisi käynnisti Kreikan velkakriisin.

Italia on sen verran suuri talous, että EU ei sitä voi nostaa kuiville uppoamatta itse syvälle suohon. Niin kutsuttu ”perma-taantuma” saattaa laukaista 2 biljoonan euron talouskriisin, joka uhkaa koko valuuttaunionia.

Italian velkaantumisen syyksi on usein mainittu valuuttaunioni ja euro, mutta mikäli tähän kaavioon on uskominen, on velkaantuminen kiihtynyt vuoden 2008 jälkeen. Vaikka yli 100 prosentin velkaantumisaste on aika hurja, se ei vielä ole kriittinen.

Kansallismielisten pelot maahanmuutosta ovat taloudellisten näkymien ja ilmastonmuutoksen rinnalla hyvin merkityksettömiä, vaikka tunteisin vetoavia. Viime vuonna EU:n alueelle tuli noin 20 000 turvapaikanhakijaa, joista Suomeen noin 2400.

Angela Merkel muistutti hiljattain Eurooppaa, että toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälinen politiikka on tullut päätepisteeseensä.

Euroopan on oltava yhtenäinen, jotta se voi varautua ja kestää Kiinan, Venäjän ja USA:n luomat taloudelliset ja poliittiset uhkakuvat. Trumpin valtaannousun jälkeen Atlantin valtamereen on noussut jäinen muuri ja perinteinen taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen liittolaisuus horjuu. Tämä varmasti on vaikuttanut siihen, että kaikki Euroopan parlamentin puolueet kannattavat yhteistä puolustusta ja EU-maiden asevoimien syvempää integraatiota.

Eurooppa on valtavien haasteiden edessä. Ongelmia ei kuitenkaan voi paeta. Tavalla tai toisella globaalit ongelmat löytävät meidät, vaikka pakoilisimme kaikkia vastuita, eroaisimme EU:sta ja laittaisimme rajat kiinni, kuten eräät suomalaiset poliitikot toivovat. Paras tae hyvinvoinnin ja turvallisuuden säilymiselle Suomessa on yhteinen ja yhteistyökykyinen Eurooppa.




Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna?

Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna? Tämä on kysymys, jonka esittäminen kymmenen vuotta sitten maaliskuussa 2007, olisi tuntunut hulullta, koska Euroopassa elettiin vahvaa kasvukautta.

Kymmenen vuotta sitten EU oli voimiensa tunnossa. Tammikuussa 2007 Bulgaria ja Romania liittyivät unioniin ja Slovenia euroalueeseen. EU:ssa oli 27 jäsenvaltiota ja 492,8 miljoonaa asukasta. Joulukuussa 2007 Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro liittyivät Schengen-alueeseen. Projektina EU vaikutti vielä vuoden 2007 alussa vahvalta ja vakaalta.

Suomessa 1990-luvun lama kääntyi talouskasvuun viimeistään vuosikymmenen toisella puoliskolla ja talous kasvoi ripeästi kymmenisen vuotta. Suomen talous kasvoi ja lepäsi näennäisen vakaalla pohjalla. Suomi oli vielä kymmenen vuotta sitten vahva talous.

Varjoja hyvinvoinnin yllä

Mutta jo vuonna 2007 hyvinvointia varjosti USA:sta alkanut kansainvälinen finanssikriisi sekä Euroalueen velkakriisi. Suomeen kriisit iskivät viiveellä vasta vuonna 2008, mutta ne iskivät niin raskaasti, ettei siitä ole vieläkään toivuttu.

Tietenkin vuosituhannen alkuvuosina oli paljon ihmisiä, joilla oli taloudellisia vaikeuksia jo ennen finanssi- ja eurokriisiä mm. 90-luvun laman seurauksena, mutta useimmilla asiat olivat paremmin ja talous vakaammalla pohjalla kuin kriisien jälkeen. Toipuminen talouskriiseistä on ollut tuskallisen hidasta. Viimeisten vuosien kurja taloustilanne on edellyttänyt raskaita poliittisia päätöksiä ja kärsivällisyyttä.

Maailma on talouskriisien jälkeen kovin erilainen, kuin mitä se oli kymmenen vuotta sitten.

Finanssikriisien aika

Vuosien 2007-2009 globaali finanssikriisi kehittyi Yhdysvalloissa pankki- ja rahoituskriisinä. Finanssikriisiin syntymiseen johtivat erityisesti USA:n keskuspankin pitkään ylläpitämä matala korkotaso, maksukyvyttömien asiakkaiden holtiton asuntoluototus, asuntolainojen veroedut, rahalaitosten suuri riskihalukkuus, monikymmenkertaisella velkavivulla sijoittaminen, paisuneen johdannaiskaupan läpinäkymättömyys, pankkivalvonnan puutteet ja lainsäädännön porsaanreiät.

Eurokriisi kehittyi samaan aikaan kuin Yhdysvalloista alkanut kansainvälinen finanssikriisi. Sen seurauksena valtioiden menot lisääntyivät, verotulot laskivat ja budjettivajeet kasvoivat. Monet valtiot velkaantuivat raskaasti pelastaessaan pankkejaan.

Eurokriisin syistä on esitetty ainakin nämä kaksi teoriaa:

  1. eurokriisin syy oli jäsenvaltioiden pitkään jatkunut edesvastuuton velkaantuminen
  2. eurokriisin aiheutti se, että euron syntyvaiheessa jätettiin finanssipolitiikan harjoittaminen yksittäisten jäsenvaltioiden vastuulle, vaikka näiltä euron käyttöönoton jälkeen poistui finanssipolitiikan edellyttämä talouspoliittinen liikkumavara.

Molemmat kriisit johtivat valtioiden nopeaan velkaantumiseen, konkurssiaaltoihin ja työttömyyden massiiviseen lisääntymiseen. Kreikka, Espanja, Portugali, Irlanti jne. Monet EU:n jäsenvaltiot vajosivat syvään ja lohduttomaan talouskurimukseen.

Euroopan vakausmekanismien puitteissa monet vähemmän kärsineet jäsenvaltiot ja veronmaksajat joutuivat finanssikriisien maksumiehiksi, mikä aiheutti valtavaa tyytymättömyyttä myös Suomessa. Tämä tyytymättömyys loi pohjan nykyiselle alt.right-oikeistopopulismille monissa Euroopan maissa.

Vuoden 2008 jälkeen optimismi ja usko yhteiseen Eurooppaan on vähitellen vaihtunut syvään pessimismiin ja hajaannukseen. Luottamus demokratian mahdollisuuksiin ja poliitikkojen oikeamielisyyteen horjuu. Vahvan ja yhtenäisen Euroopan idean ovat syrjäyttäneet populismi, uusi oikeistokonservatiivinen nationalismi sekä alt.right- tyylisten avoimesti fasististen ja rasististen poliittisten liikkeiden vahvistuminen unionin kaikissa jäsenvaltioissa.

Tämä on loogista, sillä EU:ssa tehdyt poliittiset ja taloudelliset virheet osoittivat perinteisen poliittisen päätöksenteon ja puoluekentän heikkoudet. Demokratia on kriisissä. Me haluamme vapautta ja hyvinvointia, mutta kompromissit, poliittiset lehmänkaupat ja kansanedustajien täydellinen vastuuttomuus, valehtelu ja omien lupausten pettäminen horjuttavat vapaata maailmaa.

Populistit eivät ole tyhmiä – he ovat vain kyllästyneet ammattipoliitikkojen paskanjauhamiseen. Kun kehenkään tai mihinkään ei voi luottaa, miksi pitäisi luottaa mihinkään? Tästä poliitikot saavat syyttää vain itseään!

Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna?

Nyt maaliskuussa 2017 USA:n tukema 70 vuotta jatkunut Euroopan jälleenrakennus- ja yhdistymisprojekti on vakavassa poliittisessa ja taloudellisessa kriisissä. Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna ja kuinka EU:n mahdollinen hajoaminen vaikuttaisi meihin?

Vielä kymmenen vuotta sitten EU:lla olisi ollut sekä taloudelliset edellytykset että teknistä ja tiedollista pääomaa vahvaksi taloudelliseksi vaikuttajaksi moninapaisessa maailmanjärjestyksessä sekä ihmisoikeuksien, uusiutuvan energian sekä kestävän kehityksen suunnannäyttäjäksi, mutta EU:n alkuperäinen ideologinen päämäärä vakaasta, hyvinvoivasta ja yhtenäisestä Euroopasta muuttui käytännössä mahdottomaksi EU:n raskaan byrokratian ja jäykkien päätöksentekoprosessien seurauksena.

Onnettomana esimerkkinä EU:n päätöksenteon surkuhupaisuudesta on puolalaisen Donald Tuskin valintaprosessi, jota vain Puola vastusti ja aiheutti sisäpolitiikasta kumpuavilla vastalauseillaan lähinnä voimakasta myötähäpeää kaikissa muissa EU-maissa.

Uhkakuvia

Monet näkevät Suomen ja Euroopan vakavimpana uhkana maahanmuuton ja terrorismin tai Venäjän kasvavan sotilasmahdin sekä yhä näkyvämmän sotilaallisen läsnäolon Euroopan rajoilla. Ne ovat toki ongelmallisia ilmiöitä, mutta vaikka EU:n hajoaminen ja rajojen sulkeminen voisi sinänsä suitsia maahanmuuttoa, heikko ja jakautunut Eurooppa olisi suurin voitto nimenomaan islamistiterroristeille ja Euroopan hajoamisesta haaveileville fundamentalisteille.

Myös Putinin ”hajota- ja hallitse”-politiikka on pyrkinyt horjuttamaan moraalisesti turmeltuneen ”gayrooppan” yhtenäisyyttä ja viime aikoina myös turkkilaiset poliitikot, Erdogan etunenässä, ovat pyrkineet murentamaan Eurooppaa aggressiivisilla lausunnoillaan.

Eurooppa horjuu ja tätä horjumista hyödyntää nyt myös Euroopan entinen vahva liittolainen, Turkki, jossa pitkän sekulaarin ja liberaalin politiikan aikakausi on päättymässä, ja jossa uusi autoritäärinen harvainvallan aika on alkamassa Erdoganin johdolla.

On hyvä muistaa, että sekä Turkki että Venäjä ( ja entinen Neuvostoliitto) ovat entisiä suurvaltoja, joissa suuruuden ajoista haaveilemista ei häpeillä. Molemmat valtiot toivovat globaalin vaikutusvaltansa kasvavan tulevaisuudessa. Siltä tosiasialta Euroopan ei pitäisi ummistaa silmiään.

Maailma muuttuu: mitä tekee Eurooppa?

Sanotaan, että historia toistaa itseään. Ei toista! Ihmiset tekevät samoja virheitä yhä uudestaan, mutta historia ja mennyt maailma eivät koskaan toistu. Nyt tehdyt virheet ja päätökset vaikuttavat siihen maailmaan, jonka jätämme tuleville sukupolville. Se voi olla parempi tai huonompi kuin mihin itse synnyimme.

Tänään me olemme niitä, jotka tekivät eilen historiaa ja sellaisina meidän tulee tuntea vastuumme huomisesta.

Maailman taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset voima- ja liittolaissuhteet ovat murroksessa. Angela Merkel – ei enää USA:n istuva presidentti – on vapaan maailman johtaja – sen maailman ja vapauden kulttuurin, jota olemme oppineet pitämään länsimaisena demokratiana.

Tällä hetkellä Saksa on majakka, joka näyttää demokratian suunnan ja suojelee saavuttamiamme oikeuksia: vapautta, tasa-arvoa ja demokratiaa. Ne ovat arvoja, joiden tulee olla kaiken toimintamme lähtökohtana.

Saksa yksin ei voi kuitenkaan taata demokratian pysyvyyttä. Toiveissa onkin, että Emmanuel Macron voittaa Ranskan presidentinvaalit ja vahvat Ranska ja Saksa ohjaavat Euroopan myrskyjen läpi valoisampaan ja vakaampaan tulevaisuuteen. Mielestäni se on ainoa mahdollisuus välttää vieläkin suurempia kriisejä. Suomella ei ole taloudellisia, poliittisia tai sotilaallisia edellytyksiä selvitä tulevista murroksista. Me emme vain voi jäädä yksin.

Vahva ja yhtenäinen Eurooppa on ainoa tae jonkinasteisesta turvallisuudesta muuttuvassa maailmassa. EU antaa sekä taloudellisesti, että poliittisesti enemmän liikkumavaraa ja turvaa potentiaalisen globaalin kriisin sattuessa, kuin heikko ja hajanainen Eurooppa.

Taloudellisesti eurooppalaisten hyvinvointia uhkaavat ennen muuta kehittyvät talousmahdit, kuten Kiina ja Intia, joissa ihmisten oikeudet ovat sidoksissa vaurauteen tai syntyperään. Viimeisimpien uutisten mukaan myös USA voi uhata Euroopan taloutta. Donald Trumpin esittelemä protektionistinen talouspolitiikka voi johtaa toipuvat Euroopan taloudet kansainvälistä finanssikriisiä pahempaan kurimukseen.

Trumpin valinta USA:n presidentiksi räjäytti osakemarkkinat ennätyskorkealle, mutta sillä on seurauksensa. Monien ekonomistien mukaan talouskupla puhkeaa pian, jolloin seurauksena voi olla 1930-luvun lamaan verrattava globaali talouskriisi. Sen selättäminen edellyttää yhteistoimintaa ja siltojen rakentamista.

Menneisyys ja tulevaisuus: kuka kakun syö?

Tähän asti Eurooppa on käytännössä hyötynyt muiden maiden ahdingosta jo siirtomaa-ajoilta alkaen. Nyt Aasian talousihmeet haukkaavat suuren osan siitä kakusta, johon USA:ssa ja Euroopassa ollaan vuosikymmenten ja vuosisatojen aikana totuttu. Siihen on kovin vaikea sopeutua. Kakusta, josta aiemmin saimme kelpo siivun, jää meille enää murusia. Tätä tilannetta on vaikea korjata polkematta työntekijöiden jo saavuttamia etuja. Eurooppalaiset eivät voi kilpailla aasialaisten kanssa hinnalla: kilpailun täytyy tapahtua laadun ja brändäyksen avulla.

Euroopan avoimet sisämarkkinat tukevat kaupankäyntiä Euroopan sisällä. Ilman tätä mahdollisuutta Suomenkin olisi kilpailtava yhä enemmän halpatyöllä tuottavien maiden kanssa samoista markkinoista. Siihen meillä ei taida olla resrusseja tai halua.

Taloudellisen kilpailun seurauksena myös poliittinen retoriikka ovat koventuneet.  Jos USA:n ja Kiinan välille syntyy kauppasota (tai todellinen sota), se ei millään mittarilla lisää suomalaisten hyvinvointia.

Globalisaatiosta ja markkinataloudesta saa toki olla montaa mieltä, mutta tosiasia on se, että hyvinvointimme nojaa kansainvälisiin markkinoihin ja globalisaatioon. Olemme tottuneet edulliseen elektroniikkaan, tuoreisiin hedelmiin ja halpaan kahviin. Jos maailmanmarkkinat sulkeutuvat ja valtiot vetäytyvät protektionistiseen talouspolitiikkaan, voi aamukahvit ja tuoreet hedelmät jäädä haaveiksi.

Onko näitä uhkakuvia, vai näenkö varjoja siellä missä aurinko paistaa?

EU:n poliittinen ja taloudellinen kyky lisätä ja ylläpitää talousalueen jäsenvaltioiden hyvinvointia on erilaisten komissioiden, parlamenttien, neuvostojen ja jäsenvaltioiden välisen byrokratian sekä sisäpoliittisten ristiriitojen rampauttama.

EU on useimmille jäsenvaltioiden kansalaisille yhä vieras ja etäinen valtaa käyttävä ja turhia direktiivejä suoltava instituutio. Varsinaisesta EU-vastaisuuden kasvusta unionin jäsenvaltioissa mepit ja kansalliset poliitikot voivat syyttää vain itseään.

Voidaan vain ihmetellä, mitä teki EU:ta vastustava UKIP:in Nigel Farage europarlamentissa. Entä mitä siellä tekee tunnettu EU:n vasustaja Jussi Halla-aho? Tietenkin demokraattisesti valituilla henkilöillä on oikeus toteuttaa omantuntonsa sanelemaa politiikkaa myös Euroopan päättävissä elimissä, mutta päästääkö EU näin EU:n tuhoa ajavia troijalaisia niihin päätöksentekoprosesseihin, joiden tulisi kehittää ja vahvistaa EU:ta?

EU:sta on myös muodostunut tarpeettoman raskas ja kömpelö idioottimaisia direktiivejä liukuhihnalta tuottava koneisto, joka sen sijaan, että se parantaisi ihmisten elämänlaatua, tekee asioista monin verroin mutkikkaampia ja jäykempiä. Tällaisena EU muistuttaa tavalliselle arjen ongelmien kanssa kamppailevalle ihmiselle Kafkan Linnan tai Oikeusjutun mieletöntä ja raskasoutuista maailmaa.

EU:n on muututtava

EU:n potentiaali globaalina vaikuttajana on kymmenessä vuodessa osin liuennut poliittiseen kyvyttömyyteen, päätöksentekoa invalidisoiviin kompromisseihin, byrokratiaan, ahneuteen ja jäsenvaltioiden sisäpoliittiseen kyräilyyn. Potentiaali on tosin yhä latenttina olemassa, mutta sen valjastamiseksi tarvitaan poliittista tahtoa ja karismaattisia johtajia.

Taloudessakin on menty sieltä missä aita on matalin, mutu-tuntumalla ja arvostettujen ekonomien näkemyksille naureskellen. No. Hyvältähän tämä kehitys näyttää ehkä Brysselin mittavia palkkoja ja eläkkeitä nauttivien silmissä.

Euroopan unionin on muututtava palvelemaan kansalaisiaan. Instituutio, joka on olemassa vain itseään varten, on tarpeeton. EU voi palvella valtioita tai riistää niitä, mutta talousalueen olemassaolo lepää lopulta EU-kansalaisten varassa. Jos ja kun EU tavoittaa kansalaiset, sen olemassaolo saa tarkoituksen.

Toivon todella, että Emmanuel Macron ja Angela Merkel – tai kuka ikinä Saksan liittokansleriksi valitaankaan – ymmärtävät, että EU romahtaa, jos kansalaisia huomioivia muutoksia ei saada toteutettua.

Brexit ja Britannian tulevaisuus?

Toistaiseksi pahin takaisku EU:n tulevaisuudelle on tietenkin ollut Britannian eroäänestys ja purjehtiminen poliittisella kartalla lähemmäksi USA:n poliittista oikeistokonservatiivista valtiojohtoa kuin poliittisesti liberaaleja Brysseliä tai Berliiniä.

Brexit-äänestys jätti Euroopan entistä haavoittuvammaksi sekä sisäisille että ulkoisille uhille. Eurooppa oli jo vanha ja kömpelö, mutta nyt se on myös voimaton ja rampa. Brexit ei kuitenkaan ole uhka vain Euroopalle: Britannian yhtenäisyys on EU-eron myötä vaarassa. Skotlanti janoaa toista kansanäänestystä itsenäisyydestä ja samanlaisia toiveita on myös Pohjois-Irlannissa. Theresa May voikin olla Yhdistyneiden kuningaskuntien viimeinen pääministeri.

Sääntely, lait ja direktiivit

Vanhuus on kyllä tuonut viisautta, mutta viisautta ei ole osattu soveltaa talousalueen johdossa, mikä paljastuu erityisesti direktiivikäytännöissä. Sinänsä monet aivan perustellut säädökset ja suositukset on ajettu läpi ilman, että niiden taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia olisi kriittisesti tarkasteltu.

Hyvätkin lait ovat huonoja lakeja silloin, kun niiden oikeutus on vain niitä laativan instituution olemassaolon oikeuttaminen lakeja säätelevänä elimenä.

Mitä enemmän lakeja säätävä elin laatii yhteisöä rajoittavia lakeja ja sääntöjä, sitä suljetummaksi ja kyvyttömämmäksi yhteisö ja erityisesti taloutta ylläpitävä ja työllistävä yritysmaailma muuttuvat.

Lakien ja sääntöjen tarkoitus on palvella ihmisiä, ei toisin päin!

Ihmiset kaipaavat turvallisuutta, mutta eivät holhoamista: niillä on vissi ero. Useimmat lait ovat perusteltuja, mutta monet pilkunviilailut heikentävät yhteisön luovaa hulluutta, uutta innovoivaa ja rakentavaa dynaamisuutta sekä rohkeutta kahlata lakien labyrintin läpi. Monet säännöt ja direktiivit syövät ihmisiä, ihmisten energiaa ja halua toteuttaa unelmiaan.

Euroalueen tulevaisuus

Eurooppaa uhkaa sisäinen hajaannus sekä USA:n uuden valtiojohdon julistaman protektionistisen talouspolitiikan myötä myös taloudellinen alamäki, joka voi edetä dominoefektinä läpi Euroopan aivan kuten finanssi- ja eurokriisit kymmenen vuotta aiemmin, mutta vieläkin raadollisempana ja tuhoavampana.

Pessimismiä on paljon ilmassa, ja esimerkiksi Bulgarian presidentti Rossen Plevneliev totesi brexit-äänestyksen alla23.6.2016, että EU:n hajoaminen brexitin myötä johtaisi luultavasti sotaan:

“If the EU disintegrates, there will be war, because after two bloody wars the only working formula to avoid war was the EU. The only way is that integration prevails, and if there is no integration and cooperation, I am sure, there will be war in Europe,” Plevneliev said.

Schengen-alueen, euron tai Euroopan Unionin hajoaminen ei siis välttämättä tarjoaisi Eurooppaan vakautta, turvallisuutta ja hyvinvointia. Sisämarkkinoista riippuville valtioille se voisi olla kohtalokas taloudellinen takaisku kaikkine lieveilmiöineen.

Mitä tapahtuisi, jos eurosta luovuttaisiin?

Kukaan ei varmasti tiedä. Taloudellisesti olisi toki mahdollista, että sisämarkkinoilla on kilpailevia valuuttoja. Periaatteessa Euroopan talousalue toimisi myös, jos Saksa tai Suomi ottaisi käyttöön markan ja Italia liiran, mutta sellainen skenaario on epätodennäköinen, sillä eurosta luopuminen lisäisi painetta purkaa koko EU.

Jos Schengen epäonnistuu, sillä on välittömiä taloudellisia vaikutuksia Euroopan sisämarkkinoilla, koska rajavalvonta ja liikenteen sääntely pitäisi palauttaa rajoille. Kustannukset lankeaisivat erityisesti turismista riippuvaisille aloille sekä sellaisiin jäsenvaltioiden välillä tavaroita ja palveluita liikuttaviin yrityksiin, jotka hyötyvät tavaroiden ja palveluiden vapaasta liikkumisesta jäsenvaltioiden välillä.

Ääripään skenaariossa jäsenvaltiot voisivat Schengen-sopimuksen kaaduttua palauttaa tuontitullit ja tariffit, mikä heikentäisi kansainvälistä kauppaa ja talouskasvua. Myös nationalismiin tukeutuva taloudellinen eristäytyminen ja protektionismi ovat uhkia finanssimarkkinoille ja kansainväliselle kaupalle.

Markkinat reagoisivat lyhyellä tähtäimellä negatiivisesti euron tai EU:n kaatumiseen.  Mutta, jos EU:n tai euron kaatuminen lisäisi kilpailua ja kasvua Euroopassa, myös globaalit markkinat hyötyisivät muutoksesta pitkällä tähtäimellä.

Bruttokansantuotteen kasvun kannalta Eurooppa laahasi maailmantalouden tarkkailuluokalla vuosina 2010-2015, joten EU:n talouskasvu tulisi saada pikaisesti vauhtiin ja siihen tarvitaan vetureita, kuten Saksaa ja Ranskaa sekä uusia innovaatioita ja investointeja.

Kansallisten valuuttojen palauttaminen euron jälkeisessä maailmassa aiheuttaisi varmasti harmaita hiuksia kuluttajille, päättäjille, sijoittajille ja finanssimarkkinoille. Käytännössä runsaasti velkaantuneet maat joutuisivat vanhan valuutan palautuksessa (redenominaatiossa) turvautumaan valuutan välittömään sisäiseen devalvaatioon, jolloin valuutan ostovoima heikkenisi voimakkaasti inflaation seurauksena.

Tämä voisi johtaa hallitsemattomaan sekasortoon valtiontaloudessa, koska talletusten, palkkojen sekä eläkkeiden ostovoima romahtaisi. Pahimmillaan tilanne johtaisi hyperinflaatioon.

Esimerkiksi Saksassa hinnat kohosivat hyperinflaation seurauksena vuoden 1923 heinäkuun ja marraskuun välisenä aikana 854 000 000 000 prosenttia, jolloin rahan arvo putosi niin nopeasti, että palkat maksettiin jopa kolme kertaa päivässä. Saksassa toteutettiin 1. joulukuuta 1923 valuuttauudistus, jossa 1 000 000 000 000 vanhalla markalla sai yhden uuden Rentenmarkin.

Unkarissa puolestaan vuonna 1946 100 000 biljoonan setelillä sai raitiovaunulipun tai postimerkin. Unkarin rahauudistuksessa pengo vaihdettiin forintiksi vaihtoarvolla, jossa yhden forintin sai 400 000 kvadriljoonalla pengolla. Vuonna 2008 Zimbabwen hyperinflaatio oli jo 2,2 miljoonaa prosenttia. En tiedä miten Zimbabwen tilanne on sittemmin kehittynyt.

Tiesitkö? Protektionismi tarkoittaa taloustieteellisenä terminä valtion sisäisillä markkinoilla toimivien kotimaisten tuottajien suojelemista torjumalla ulkopuolista kilpailua esimerkiksi suojatullein, valtion suoralla tai epäsuoralla avulla, tariffein tai kiintiöin.

Syitä protektionismiin ovat oman tuotannon suojaaminen, työllisyyden ja omavaraisuuden turvaaminen. Protektionismi on keskeinen osa merkantilismia, joka oli itsevaltiuden ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa. Tavoitteena oli ylijäämäinen kauppatase, eli viennin oli oltava tuontia suurempi. Tämä saavutettiin monopoleilla, tulleilla ja kauppakielloilla, jotka estävät talouden kannalta haitallista kilpailua.

Suurimmat toiveet merkantilismin toimivuudesta murensi valistusfilosofi David Hume 1700-luvulla kehittämällään rahan kvantiteettiteorialla, jonka mukaan rahamäärän kasvu yhteiskunnassa ei johda tuotannon lisääntymiseen vaan ainoastaan inflaatioon.

EU ui vuonna 2017 hyvin syvissä ja kylmissä vesissä. Deutsche Bank sekä käytännössä kaikki italialaiset rahalaitokset ovat talousvaikeuksissa. Trump on uhannut saksalaisia autoja korkeilla tulleilla, mikä toteutuessaan hidastaisi EU:n talousveturin vauhtia. Kreikka on ylivelkaantunut ja korruptoitunut raajarikko ja potentiaalisesti seuraava EU:sta eroava jäsenvaltio. Suomen talouskasvu laahaa prosentin puolentoista tuntumassa, mikä on riittämätön hyvinvointivaltion palveluiden ylläpitämiseen.

Maahanmuutto on kasvattanut EU:n vastustusta kaikissa jäsenvaltioissa ja Euroopassa on todistettu ilmiöitä, joita on viimeksi nähty 1930- ja 1940-luvuilla. Donald Trumpin vaalivoitto jättää Euroopan puun ja kuoren väliin, mikäli USA:n ja Venäjän suhteet lämpenevät.  Brexit katsotaan loppuun aikaisintaan 2018-2019. Se voidaan nähdä historiallisena käänteenä Euroopassa, vaikka sen todellista merkitystä ja vaikutuksia ei vielä tunneta. Jos Brexit käynnisti dominoefektin, EU:n 27 maan talousalue hajoaa vähitellen, mikä todennäköisimmin johtaa myös taloutta ylläpitävien instituutioiden halvaantumiseen, protektionismin ja merkantilismin kaltaisten ilmiöiden vahvistumiseen, korkojen nousuun ja tuontitavaroiden kovaan inflaatioon.

Useimpien EU-maiden puolustus on vuosikymmeniä nojannut Natoon, mutta USA:n uusi hallinto ei näe Euroopan puolustamista nykykäytännöillä mielekkäänä, vaan pitää puolustusliittoa vanhentuneena ja tarpeettomana. Olisiko jo aika, että Eurooppa kantaisi vastuun omasta puolustuksestaan?

Kansallismieliset oikeistokonservatiiviset puolueet ovat kasvattaneet suosiotaan useimmissa EU:n jäsenmaissa. Lisäksi ainakin Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Ruotsissa, Belgiassa, Saksassa, Unkarissa, Puolassa ja Suomessa vahvistuu EU- ja/tai Euro-eroon tähtäävä poliittinen liikehdintä. EU:n ja/tai Euro-alueen hajoaminen uhkaa väistämättä myös Schengenin sopimusta.

Mielenkiintoisia aikoja… huh!

Mitä mieltä olet Suomen ja Euroopan tulevaisuudesta?

[os-widget path=”/samirajahalli1/politiikka” of=”samirajahalli1″ comments=”false”]

Unfinished European Union Flag puzzle