Näkökulma: Yhteinen Eurooppa

Euroopan parlamentin uudet edustajat valitaan sunnuntaina 26.5.2019. Mitä merkitystä Euroopan parlamentilla on suomalaisille? Entä kuinka yhteinen Eurooppamme toimii?


Kannattaako eurovaaleissa äänestää?


Kannattaa. Demokratia on arvo, jonka merkityksen ymmärtää vasta, kun sen on menettänyt jollekin kasvottomalle virkamiehelle. Euroopan unionia moititaan usein kasvottomaksi ja byrokraattiseksi instituutioksi, mutta parlamenttivaleissa jokainen täysi-ikäinen EU-kansalainen saa esittää mielipiteensä EU:n tulevasta poliittisesta linjasta.

Kansallismielisyyden ja EU-skeptisyyden suosion kasvu kaikissa EU:n jäsenmaissa luo uusia haasteita ja uhkakuvia EU:n päätöksentekoprosessille samaan aikaan, kun polarisoituvassa maailmassa EU:n merkitys vakaan, rauhanomaisen ja demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän ylläpitäjänä on suurempi kuin koskaan aiemmin.

Ongelmat, joita lähitulevaisuudessa kohtaamme, ovat globaaleja, sellaisia, jotka koskettavat jollain tavalla meitä kaikkia, ja siksi meidän on panostettava monikansalliseen yhteistyöhön.

Suomi on perustuslaillisesti Euroopan unionin jäsen. Jäsenyys oli taloudellinen ja turvallisuuspoliittinen valinta. Mitään EU:n korvaavaa järjestelmää ei ole suunniteltu.

Brexit on jo osoittanut, että huonosti valmisteltu eroprosessi aiheuttaa sisäpoliittisia ja taloudellisia ongelmia. Brexit on horjuttanut perinteisesti vahvan brittiläisen yhteiskunnan yhtenäisyyttä.

EU edustaa vakautta, turvallisuutta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia ja se on myös tärkein kauppakumppanimme. EU-jäsenyyden aikana Suomen bruttokansantuote on yli kaksinkertaistunut, korot ovat pysyneet alhaalla ja inflaatio hyvin maltillisella tasolla.

EU ei ole täydellinen tai valmis. Siinä on vielä paljon korjattavaa, mutta Euroopan vakauden ja hyvinvoinnin kannalta sitä voi hyvällä omallatunnolla pitää yhtenä historian merkittävimmistä saavutuksista. Jotta EU toimii myös tulevaisuudessa, sen on kuunneltava myös niitä ihmisiä, jotka Euroopan unionia vastustavat. Vuoropuhelu voi johtaa ongelmien ratkaisuun ilman EU:n järjestelmien purkamista.

EU on tienristeyksessä, jossa sen tulevaisuuden merkitys määritellään. EU-vastaiset kansallismieliset puolueet haluavat palauttaa Euroopan EU:ta edeltäneeseen aikaan. Toisessa ääripäässä pieni federalistien joukko tavoittelee Euroopan liittovaltiota.

Tuleeko Euroopan unionista suljettujen rajojen ja kansallismielisten valtioiden heikko taloudellinen liittouma, vai jatkuuko Euroopan yhteinen poliittinen projekti myös tulevaisuudessa? Sunnuntaina moni asia voi muuttua parempaan tai huonompaan.


Vaalit


Euroopan parlamenttiin äänestetään sunnuntaina26.05. 13 suomalaista europarlamentaarikkoa. Suomalaiset saavat yhden lisäpaikan, kun Ison Britannian ero varmistuu.

751 edustajan parlamentissa Suomen edustajien määrä tuntuu vähäiseltä, mutta parlamenttipaikat määräytyvät jäsenmaiden koon perusteella. Pienillä mailla on kuitenkin suhteellisesti enemmän edustajia kuin suurilla mailla.

Euroopan parlamentin vaaleissa äänioikeutettuja on noin 427 miljoonaa. Europarlamentaarikot valitaan viideksi vuodeksi.

Koska Euroopassa äänestetään?

Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta äänestävät torstaina 23.5. Irlannissa äänestetään perjantaina 24.5. Latviassa, Maltalla ja Slovakiassa äänestetään lauantaina 25.5.19

Suurin osa EU:n jäsenmaista: Itävalta, Belgia, Bulgaria, Kroatia, Kypros, Tanska, Viro, Suomi, Ranska, saksa, Kreikka, Unkari, Italia, Liettua, Luxemburg, Puola, Portugali, Romania, Slovenia, Ruotsi ja Espanja äänestävät sunnuntaina 26.5.

Koskaensimmäiset tulokset selviävät?

Jäsenmaat ovat sopineet, ettei virallisia tuloksia julkaista ennen viimeisten äänestyspaikkojen sulkeutumista. Virallisia tuloksia on siis odotettava sunnuntai-iltaan asti.

Ensimmäiset viralliset äänestystulokset julkaistaan vasta puolilta öin, jolloin viimeiset äänestyspaikat sulkeutuvat Italiassa. Euroopan parlamentti julkaisee kuitenkin ovensuukyselyihin ja ennakkoääniin perustuvia arvioita kello 19 alkaen.

Alustaviin arvioihin perustuva ennuste julkaistaan 21.15, mutta tulokset varmistuvat vasta puolen yön jälkeen.

Mitä vaalien jälkeen tapahtuu?

Vaalien jälkeen puolueet aloittavat neuvottelut poliittisten ryhmien muodostamiseksi. Poliittinen ryhmä edellyttää vähintään 25 europarlamentaarikkoa vähintään seitsemästä jäsenmaasta. Uusien ryhmien tulee olla selvillä viimeistään 24.6.

28.5. EU:n ministerineuvoston 28 päämiestä kokoontuvat Brysseliin keskustelemaan valien tuloksista ja suunnittelemaan tärkeimpiä virkanimityksiä. Näihin kuuluvat Euroopan komission puheenjohtaja, Euroopan parlamentin puheenjohtaja, Euroopan keskuspankin johtaja ja Euroopan ulkoasioiden- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja.

Uuden parlamentin virkaanastujaisia vietetään Strasbourgissa 2. heinäkuuta. Tällöin uudet mepit voivat ensimmäisen kerran äänestää komission puheenjohtajaa.

Jos kaikki etenee aikataulujen mukaan, uusi komissio astuu virkaan 1. marraskuuta.

Miksi äänestää?

Europarlamentaarikot edustavat Euroopan parlamentissa omaa ja emopuolueensa poliittista ideologiaa. Äänestämällä suomalainen voi vaikuttaa siihen millaista politiikkaa EU tulevaisuudessa tekee.

Äänestämällä voi vaikuttaa siihen, mikä poliittinen ryhmä nousee parlamentin suurimmaksi. Euroopan komission puheenjohtaja valitaan parlamentin suurimmasta puolueesta.

Europuolueiden ja valiokuntien sisällä suomalaiset mepit voivat puolestaan vaikuttaa Euroopan tulevaan politiikkaan aktiivisella työllä ja hyvillä suhteilla. Euroopan parlamentin politiikka vaikuttaa koko unioniin, myös Suomeen.



Euroopan unionin historiaa


Eurooppa on sotinut taukoamatta koko kirjoitetun historian ajan. Espanjan perimyssota, 30-vuotinen sota, Napoleonin sodat, maailmansodat: Näille kaikille yhteistä oli se, että niissä tavalla tai toisella osallisina olivat kaikki Euroopan valtiot.

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan johtajat päättivät, että paras keino estää tulevia eurooppalaisia sotia, on valtioiden välinen tiivis yhteistyö taloudellisissa ja poliittisissa asioissa.

Toisen maailmansodan raunioiden vielä kytiessä, oli ilmeistä, että rauha Euroopassa ei koskaan ole itsestäänselvyys, ja että pysyvä rauha voidaan saavuttaa vain poliittisen ja taloudellisen yhteistyön avulla. Kymmeniä miljoonia uhreja vaatineiden sotien jälkeen rauha on Euroopan unionin ja sen edeltäjien arvokkain saavutus.

Euroopan Yhdysvalloista Euroopan neuvostoon

Britannian pääministeri Winston Churchill esitti syksyllä 1946 Zürichissa ajatuksen ”Euroopan Yhdysvalloista” sotien ehkäisemiseksi. Ajatus toimi johdantona Europan neuvoston luomiselle.

Churchillin lisäksi Euroopan yhdentymiskehityksessä olivat aktiivisesti mukana mm. Konrad Adenauer, Alcide De Gasperi ja Robert Schuman.


Euroopan neuvosto


Lontoossa 5.5.1949 perustettu Euroopan neuvosto on Euroopan vanhin ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö. Sen jäsenmaat pyrkivät edistämään Euroopan yhtenäisyyttä, suojelemaan ihmisoikeuksia ja moniarvoista demokratiaa sekä parantamaan elinolosuhteita ja edistämään inhimillisiä arvoja.

Euroopan neuvoston kuuluu 47 valtiota (2012), eli lähes kaikki maanosan valtiot. Euroopan neuvostosta käytetään joskus myös nimitystä Greater Europe erotuksena Euroopan unionille, johon kuuluu 28 Euroopan neuvoston 47 jäsenvaltiosta.

Euroopan neuvoston perustamista edelsivät erityisesti 1947 alkanut kylmä sota sekä liberaaleja arvoja ja kristillisen Euroopan tiiviimpää yhteistyötä kannattanut paneurooppalainen liike.

Euroopan symbolit

Euroopan neuvosto ja Euroopan unioni jakavat saman Euroopan lipun, jossa kahdentoista kultaisen tähden muodostama tähtiympyrä sinisellä pohjalla symboloi Euroopan kansojen liittoa, täydellisyyttä ja yhtenäisyyttä.

Eurooppa päivää vietettiin aluksi Euroopan neuvoston perustamisen kunniaksi 5. toukokuuta, mutta myöhemmin päiväksi vakiintui 9. toukokuuta.

Euroopan hymni, on Beethovenin 1823 säveltämän 9. sinfonian finaali ilman kuoro-osaa ja sanoja. Sävellys syntyi Friedrich Schillerin 1785 kirjoittaman ”Oodi ilolle”-runon innoittamana. Euroopan neuvosto on vuodesta 1972 alkaen soittanut sävelmää omana hymninään.

Vuonna 1985 EY:n johtajat valitsivat Euroopan hymnin myös Euroopan yhteisöjen viralliseksi tunnussävelmäksi. Euroopan hymni ilmentää vapauden, rauhan ja yhteisvastuun ihanteita, joita Eurooppa edustaa. Oheisessa versiossa on mukana kuoro-osa, joten se ei ole virallinen Euroopan hymni.



Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY/ECSC)


Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan haasteena oli löytää yhteinen linja keskenään sotineiden valtioiden välille, jotta rauha, talouskasvu ja elintason nousu Euroopassa voidaan turvata.

Kamppailu hiilen ja teräksen saannista oli perinteisesti aiheuttanut Saksan ja Ranskan välistä kilpailua ja kitkaa. Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perusajatuksena oli, että jos valtio ei pysty vapaasti saamaan hiiltä ja terästä, se ei myöskään voi käynnistää sotaa.

Yhteistoiminnan uskottiin lopettavan sotaisan sapeleidenkalistelun erityisesti Saksan ja Ranskan välillä sekä luovan uusia mahdollisuuksia resurssien parempaan hyödyntämiseen. Asetettu tavoite edellytti, että yhteisöön osallistuvien maiden hiili- ja terästuotanto nostettiin kansalliselta tasolta ylikansallisen elimen hallintaan.

Euroopan unionin idea

Ranskan pääministeri Robert Schuman esitti ajatuksen hiili- ja teräsyhteistyöstä lehdistötilaisuudessa 9.5.1950. Hänen lausuntoaan pidetään Euroopan unionin alkuna, ja sen seurauksena 9. toukokuuta vakiintui Eurooppa-päivän ajankohdaksi.

Euroopan hiili- ja teräsyhteisö syntyi Marshall-avun jakamiseen perustetun lyhytaikaisen OEEC:n pohjalta.

18.4.1951 kuusi maata: Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Länsi-Saksa sopivat Pariisissa raskaan teollisuuden, eli aseteollisuuden kannalta tärkeimmän teollisuuden, järjestämisestä yhteiseltä pohjalta toimivaksi Euroopan hiili- ja teräsyhteisöksi. Sopimus edellytti, että valtiot siirtävät osan kansallista suvereniteettiaan yhteiselle eurooppalaiselle viranomaiselle, jonka tehtävinä oli:

  • varmistaa hiili- ja terästuotteiden saanti,
  • taata kaikkien jäsenvaltioiden tasapuolinen pääsy markkinoille,
  • varmistaa hintojen avoimuus,
  • luoda sopivat olosuhteet tuotannon kehittämiselle ja estää mineraalivarojen liikakäyttö,
  • parantaa teollisuuden työntekijöiden elin- ja työoloja,
  • nykyaikaistaa tuotantoa,
  • estää ostajien, tuottajien ja kuluttajien syrjintä,
  • poistaa tullit, kiintiörajoitukset ja kaupasta perittävät maksut.

Euroopan parlamentin alku


Euroopan parlamentin edeltäjiä olivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous, joka muodostui jäsenvaltioiden parlamenttien edustajista sekä samalla periaatteella koottu Euroopan yhteisöjen yhteinen Euroopan parlamentaarinen edustajakokous.

Alkuun parlamentti oli puhtaasti neuvoa antava elin, mutta 1970-luvulla siitä tuli neuvoston ohella osa unionin budjettipäätöksentekoa.

Parlamentin valta vahvistui suorien vaalien antamalla mandaatilla 1979 sekä edelleen 1987 voimaan tulleen Euroopan yhtenäisasiakirjan myötä, jolloin siitä kehittyi todellinen lainsäädäntöelin. Nykyisin parlamentin toiminta, valtaoikeudet ja velvollisuudet on määritelty Lissabonin sopimuksessa.


Euroopan talousyhteisö (ETY/EEC) & Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom)


Rooman sopimus, jossa sovittiin Euroopan talousyhteisön (ETY/EEC) ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamisesta allekirjoitettiin Roomassa 25.3.1957.

Sopimukset olivat luonnollista jatkoa Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä alkaneelle eurooppalaiselle yhteistyölle. Alkuperäiset jäsenet olivat Pariisin sopimuksen tapaan Ranska, Länsi-Saksa, Italia, Alankomaat, Belgia ja Luxemburg.

Euroopan talousyhteisön tarkoituksena oli tiivistää eurooppalaisten valtioiden yhteistyötä mm. tulliliiton ja asteittain toteutettavien yhteismarkkinoiden avulla. Sopimuksessa päätettiin luoda yhteinen politiikka maataloudelle, liikenteelle, työvoiman liikkumiselle ja talouden tärkeille sektoreille.


Euroopan talousyhteisön päämäärä

Euroopan talousyhteisön päämäärä oli alusta alkaen taloudellinen ja poliittinen. Tavoitteena oli talouskasvu sekä demokraattisten ja ihmisoikeuksia noudattavien eurooppalaisten valtioiden yhä tiiviimpi liitto, joka turvaa rauhaa ja vapautta, ja johon kaikki samoihin ihanteisiin uskovat eurooppalaiset kansat voivat liittyä.

Suomi solmi EEC-vapaakauppasopimuksen vuonna 1973 ja se astui voimaan 1974 alusta, mutta EEC:n varsinaiseksi jäseneksi Suomi ei koskaan liittynyt.

Presidentti Kekkonen totesi 1970 valtiopäivien avajaispuheessa, että Suomi pyrkii kauppasuhteiden tasapuoliseen kehittämiseen sekä lännen että idän kanssa. Tämä kuitenkin aiheutti Suomessa ja Neuvostoliitossa kovaa vastustusta. Helsingin Sanomissa julkaistiin maksettu kokosivun EEC-vastainen vetoomus 19.9.1973.

KEVSOS

Suomen EEC-vapaakauppasopimusta tasapainotettiin ulkopoliittisesti KEVSOS-sopimuksilla. Nämä olivat kahdenvälisiä vapaakauppasopimuksia, joita Suomi solmi Puolan, Unkarin, Bulgarian, Saksan demokraattisen tasavallan ja Tšekkoslovakian kanssa.

KEVSOS-sopimukset solmittiin aikana, jolloin Neuvostoliitto oli Suomen tärkein kauppakumppani. Niillä pyrittiin vähentämään kaupan esteitä sosialistimaiden kanssa samaan aikaan, kun Suomi hiipi lähemmäksi länttä EEC-vapaakauppasopimuksella.

KEVSOS-kaupan osuus Suomen ulkomaankaupasta jäi kuitenkin muutamaan prosenttiin.


Euroopan talousalueet 1980-luvulla: Vihreä (Efta), Sininen (EEC) ja punainen (SEV)


Rooman sopimuksen yleiset periaatteet https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=LEGISSUM:xy0023


Sulautumissopimus

Euroopan yhteisöjen eli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön, Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön toimielimet sulautettiin Euroopan yhteisöiksi Brysselissä 8.4.1965. Sopimuksessa päätettiin yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta.


Euroopan yhtenäisasiakirja

Euroopan yhtenäisasiakirjalla (28.4.1986 Brysselissä) muutettiin Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksia ja aloitettiin virallisemmin Euroopan poliittinen yhteistyö. Euroopan parlamentista tuli edustajakokouksen virallinen nimi ja parlamentin lainsäädäntövaltaa lisättiin ottamalla käyttöön yhteistoimintamenettely ja hyväksyntämenettely.


Sopimus Euroopan unionista – Maastrichtin sopimus


Sopimus Euroopan unionista allekirjoitettiin Maastrichtissa 7.2.1992 ja se astui voimaan 1.11.1993. Sopimuksen ratifioivat Belgia, Tanska, Ranska, Kreikka, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Portugali, Espanja, Yhdistynyt kuningaskunta ja Saksa. Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen 1995 liittymissopimuksessaan.

Euroopan unioni perustuu kolmeen pilariin:

1 Euroopan yhteisö (EY)
2 Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP)
3 Yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa (YOS)

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen jälkeen Euroopan talousyhteisöstä (ETY) tuli Euroopan yhteisö. Sopimus johti myös euron luomiseen. Edelleen sopimuksessa sovittiin Euroopan talous- ja rahaliiton perustamisesta kolmessa vaiheessa.

Euroopan unionin yhteistyöelimet päättävät unionin linjasta yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tämä on yksi EU:n peruspilareita., mutta lopullinen päätäntävalta ulko- ja turvallisuuspoliittisissa asioissa säilyy kansallisvaltiolla. Tärkeimmät päätökset edellyttävät jäsenvaltioiden yksimielisyyttä.

Unionin kansalaisuus

Maastrichtin sopimuksen myötä käyttöön tuli käsite ”unionin kansalaisuus”. Se ei rajoita tai korvaa jäsenvaltioiden kansallisuuksia, vaan laajentaa niitä. Unionin kansalaisia ovat kaikki EU:n jäsenvaltioiden kansalaiset.

EU-kansalaisilla on muun muassa oikeus oleskella kaikkialla unionin alueella, aktiivinen ja passiivinen kunnallisvaalioikeus sekä oikeus osallistua Euroopan parlamentin valintaan kaikkialla EU:ssa.

Euroopan yhtenäistymiskehitys

Euroopan unioni on kehittynyt vähitellen 1950-luvulla syntyneestä Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä nykyisin 28 valtion muodostamaksi taloudelliseksi ja poliittiseksi liitoksi. Britannian ero on vielä epäselvä, joten en vielä käytä yleisemmin EU27-määritelmää.

Liittymisjärjestys

1.1.1958: Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa
1.1.1973: Irlanti, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta
1.1.1981: Kreikka
1.1.1986: Espanja ja Portugali
1.1.1995: Suomi, Ruotsi ja Itävalta
1.5.2004: Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tsekki, Unkari ja Viro
1.1.2007: Bulgaria ja Romania
1.7.2013: Kroatia


Euroopan perussopimus eli Lissabonin sopimus


Lissabonin sopimus on Euroopan unionin perussopimus, jonka tarkoituksena on parantaa Euroopan unionin toiminnan tehokkuutta, demokraattisuutta ja sen ulkoisen toiminnan yhtenäisyyttä. Sopimus allekirjoitettiin Lissabonissa 13.12.2007 ja se astui voimaan 1.12.2009.

Lissabonin sopimus laadittiin Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen pohjalta. Perustuslain tarkoitus oli korvata EU:n perustamissopimukset yhdellä tekstillä.

Sopimus Euroopan perustuslaista allekirjoitettiin Roomassa 29.10.2004. Perustuslain voimaansaattaminen olisi edellyttänyt kaikkien jäsenmaiden ratifiointia, mutta vain 17 jäsenmaata ratifioi Euroopan perustuslain.

Lissabonin sopimuksen tarkoitus

Lissabonin sopimuksella uudistettiin EU:n toimielinten toimintaa ja päätöksentekoa, jotta nämä soveltuvat EU:lle, jossa laajentumisten jälkeen on 28 jäsenvaltiota. Sillä uudistettiin EU:n sisä- ja ulkopolitiikkaa. Euroopan parlamentille annettiin lisää lainsäädäntövaltaa, jolla varmistettiin entistä laajempi demokratia EU:n päätöksenteossa.

Parlamentin, neuvoston ja komission tehtävät

Lissabonin sopimuksessa selkeytetään parlamentin, komission ja neuvoston toimintaa. Parlamentin toimintaa muutettiin siten, että europarlamentaarikot ovat Euroopan unionin kansalaisten edustajia.

Muutoksen tarkoituksena on luoda vahva demokraattinen yhteys Euroopan parlamentin jäsenten ja äänestäjien välille sekä hillitä kansallisten blokkien syntymistä.

Parlamentti

Euroopan parlamentti on koko Euroopan yhteinen lainsäädäntöelin, jossa kunkin jäsenvaltion edustajat työskentelevät ensisijaisesti EU:lle. Tämä tarkoittaa sitä, että parlamentissa ei ole kansallisia ryhmiä, vaan vastaavia poliittisia ryhmiä kuin jäsenmaissa. Suomesta äänestetyt vihreät liittyvät parlamentin Vihreiden ryhmään, kokoomus Euroopan kansanpuolueeseen (EPP), demokraatit demokraattien ryhmään (S&D) jne.

Lissabonin sopimuksessa Euroopan parlamentille myönnettiin aiempaa suuremmat lainsäädäntövaltuudet tavallisen lainsäädäntömenettelyn myötä. Ministerineuvosto ja parlamentti osallistuvat tasaveroisina lainsäädäntöön 73 politiikan alalla. Parlamentissa on enintään 751 jäsentä.

Euroopan parlamentti valitsee määräenemmistöllä Euroopan komission puheenjohtajan. Komission puheenjohtaja valitsee kunkin jäsenmaan ehdottamista kolmesta komissaariehdokkaasta tulevaan komissioon parhaiten sopivan ehdokkaan. Komissaariehdokkailta edellytetään sitoutumista Euroopan asiaan.

Parlamentti hyväksyy Euroopan komission ja sillä on myös valta erottaa komissio! Parlamentti haastattelee komissaariehdokkaat, joita jäsenvaltiot ehdottavat ja valitsee komission puheenjohtajan.

Parlamentti säätää Euroopan unionin lait yhdessä ministerineuvoston kanssa. Parlamentti hyväksyy tai hylkää lakiehdotukset ja unionin talousarvion. Toisaalta parlamentti valvoo komission ja EU:n eri toimielinten toimintaa. Se hyväksyy komission puheenjohtajan nimityksen ja voi erottaa koko komission. Parlamentin tulee myös huolehtia siitä, että EU:n toimielimet toimivat aina demokraattisesti.

Jos komissio tai ministerineuvosto on toiminut unionin toimintaperiaatteiden vastaisesti, parlamentti voi haastaa ne EU:n tuomioistuimeen. Parlamentin mielipide huomioidaan myös ennen kuin ministerineuvosto voi nimittää Euroopan keskuspankin pääjohtajan.

Parlamentin täysistuntoja ennen asiat käsitellään valiokunnissa. Pysyviä valiokuntia on 20, mutta tarvittaessa voidaan perustaa alivaliokuntia, erityisvaliokuntia ja väliaikaisia valiokuntia. Valiokunnat laativat mietintöjä, joista parlamentti äänestää täysistunnoissa.

Valiokunnat:

– Ulkoasiat
– Ihmisoikeudet
– Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka
– Kehitysyhteistyö
– Kansainvälinen kauppa
– Budjettivaliokunta
– Talousarvion valvonta
– Talous- ja raha-asiat
– Työllisyys- ja sosiaaliasiat
– Ympäristö, kansanterveys ja elintarviketurvallisuus
– Teollisuus, tutkimus ja energia
– Sisämarkkinat ja kuluttajansuoja
– Liikenne ja matkailu
– Aluekehitys
– Maatalous ja maaseudun kehittäminen
– Kalatalous
– Kulttuuri ja koulutus
– Oikeudelliset asiat
– Kansalaisvapaudet sekä oikeus- ja sisäaasiat
– Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasiat
– Naisten oikeudet ja sukupuolten tasa-arvo
– Vetoomukset


Euroopan parlamentti


Eurooppa-neuvosto

Eurooppa-neuvosto, joka määrittelee EU:n yleiset poliittiset suuntaviivat ja painopisteet, muodostuu jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehistä.

Lainsäädäntöä hyväksyessään neuvosto soveltaa määräenemmistösääntöä, jossa enemmistöön vaaditaan vähintään 55 prosenttia EU-maista, jotka edustavat vähintään 65 % EU:n väestöstä. Ehdotuksen torjunta edellyttää, että vähintään neljä maata vastustaa sitä.

Euroopan komissio

Komission puheenjohtaja nimetään ja valitaan EU-vaalien tulosten perusteella. Komission puheenjohtaja vastaa komission jäsenten nimittämisestä ja jäsenten vastuualueiden jakamisesta. Puheenjohtaja voi myös pyytää komission jäsentä eroamaan.

Euroopan komissio valmistelee alustavan talousarvion, jonka jälkeen ministerineuvosto ja parlamentti käsittelevät talousarvion ja tekevät siihen tarvittavat korjaukset. Budjetti hyväksytään vasta, kun parlamentti on siihen tyytyväinen.

Tärkeät Euroopan unionia koskevat päätökset edellyttävät aina parlamentin hyväksynnän!


Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka


Lissabonin sopimuksessa sovittiin komission varapuheenjohtajan, unionin ulkoasioiden korkean edustajan ja Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamisesta.

Lissabonin sopimus sisältää myös yhteistä puolustusta koskevan lausekkeen, jonka nojalla EU-maiden on annettava apua toisilleen / toiselle EU-maalle, jos tämä joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Demokratia, yhdenmukaisuus ja ihmisoikeudet

Lissabonin sopimuksen myötä perus- ja ihmisoikeuksien suojelusta tuli yhä selkeämmin Euroopan Unionin päämäärä ja toimeksianto.


Euroopan unionin arvot

Perussopimuksessa mainitut unionin perustana olevat arvot ovat:

– ihmisarvon kunnioittaminen,
– vapaus,
– kansanvalta,
– tasa-arvo, oikeusvaltio,
– ihmisoikeuksien kunnioittaminen,
– vähemmistöihin kuuluvien oikeudet

Nämä ovat EU:n jäsenvaltioille yhteisiä arvoja yhteiskunnassa, jolle on ominaista moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo.

Unionin päämääränä on myös edistää rauhaa, omia arvoja ja kansojensa hyvinvointia (SEU 3 artikla 1 kohta). Lähde: Wikipedia


Europuolueiden tavoitteet


Europarlamentin samaan poliittiseen perheeseen kuuluvat mepit muodostavat poliittisia ryhmiä, jotka muodostetaan uudelleen aina vaalien jälkeen. Oikeisto ja sosialistit ovat perinteisesti olleet parlamentin suurimmat ryhmät ja jakaneet sen tärkeimmät johtopaikat.


Euroopan kansanpuolue (EPP)


Euroopan kansanpuolue on parlamentin suurin oikeistokonservatiivinen puolue ja sen komissaariehdokas Manfred Weber on vahvin ehdokas komission uudeksi puheenjohtajaksi. Euroopan kansanpuolueeseen kuuluvat EU:n jäsenvaltioiden merkittävimmät konservatiiviset ja keskustaoikeistolaiset puolueet.

EPP pyrkii luomaan ihmisiä lähellä olevan arvojen Euroopan, joka perustuu demokratiaan, avoimuuteen ja vastuullisuuteen, sekä vaurauteen, johon päästään edistämällä sosiaalista markkinataloutta.

Arvoista manifesti korostaa seuraavia:

  • Vapaus keskeisenä ihmisoikeutena yhdistettynä vastuuseen
  • Perinteiden kunnioittaminen
  • Solidaarisuus apua tarvitsevia kohtaan, joiden vuorostaan tulee myös itse pyrkiä parantamaan tilannettaan
  • Julkisesta taloudesta huolehtiminen
  • Ympäristönsuojelu
  • Läheisyysperiaate
  • Pluralistinen demokratia ja sosiaalinen markkinatalous

Manifestissa esitellään myös EPP:n tärkeimmät tavoitteet EU:ssa:

  • Poliittinen unioni
  • Euroopan komission puheenjohtajan valitseminen suoralla vaalilla
  • Sisämarkkinoiden loppuunsaattaminen
  • Perheiden merkitys, koulutuksen ja terveyden edistäminen
  • Yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan vahvistaminen ja maahanmuuttajien integraatio
  • EU:n laajentumisen jatkaminen, parempi Euroopan lähialuepolitiikka, sekä syvempää yhteistyötä maiden kanssa, jotka eivät voi tai eivät halua liittyä EU:hun
  • EU:n yhteisen energiapolitiikan määrittely
  • Euroopan tason poliittisten puolueiden vahvistaminen

EPP tavoittelee tiiviimpää yhteistä puolustus- ja ulkopolitiikkaa. Erityisesti huolta aiheuttavat Venäjän hybridisodankäynti, Kiinan sotilaalliset tavoitteet sekä Donald Trumpin ulko- ja talouspolitiikan aiheuttama lisääntynyt epävarmuus.

Ulkopoliittisessa päätöksenteossa EPP kannattaa määräenemmistöön perustuvaa äänestystä kaikissa muissa, paitsi kaikkein tärkeimmissä asioissa. Tätä EPP perustelee sillä, ettei yhden maan vastustus saisi halvaannuttaa koko EU:ta.

EPP haluaa EU:n vahvistavan ja kehittävän puolustusyhteistyötä yhdessä, mutta kunnioittaa samalla jäsenmaiden kansallista turvallisuuspolitiikkaa. EPP vastustaa eurooppalaisen armeijan muodostamista. Sen sijaan EPP näkee järkevänä yhdistää jäsenmaiden puolustusvoimien olemassa olevia kykyjä vuoteen 2030 mennessä. Kansallisia puolustusvoimia ei siis korvattaisi yhteisellä eurooppalaisella armeijalla, mutta joukkojen yhteistoimintaa lisättäisiin ja tiivistettäisiin merkittävästi.

Kansallisia resursseja ja tutkimuskapasiteettia voitaisiin hyödyntää Euroopan aseteollisuudessa esimerkiksi eurooppalaisen miehittämättömän lennokin kehittämiseksi sekä sen varmistamiseksi, että tärkeimmät asejärjestelmät voidaan tuottaa Euroopassa.

EU:n puolustuksen tiivistämisen tulee tapahtua läheisessä yhteistyössä NATO:n kanssa. EPP haluaa myös perustaa eurooppalaiset kyber-turvallisuusjoukot kahden vuoden sisällä.


Euroopan sosialistit ja demokraatit (S & D) vahvistaisi EU:n ääntä kansainvälisissä organisaatioissa


S &D edustaa keskustavasemmistolaista aatemaailmaa. S & D:n ideologian mukaan talouden tulisi palvella yhteiskuntaa, eikä toisinpäin.

Puolue on linjannut, että sen tavoitteena on saada jokaiselle eurooppalaiselle tyydyttävän elämänlaadun takaava työpaikka. Koulutuksella ja erilaisilla sosiaalisilla ohjelmilla tulisi taata kaikille mahdollisuus hyvään elämään.

Euroopan sosiaalidemokraattisen puolueen ehdokas komission puheenjohtajaksi on hollantilainen Frans Timmermans.

Sosialistien tavoitteena on kehittää Euroopan yhteistä puolustusta yhdistämällä ja jakamalla resursseja yhteistyössä NATO:n ja muiden kansainvälisten organisaatioiden kanssa.

”Maailman epävakauden lisääntyessä, Euroopan on oltava demokratian, rauhan, turvallisuuden ja ihmisoikeuksien majakka. Me lupaamme investoida 0,7 % kansantuotteestamme kehitysapuun ja kehittyvien maiden talouden kehittämiseen.


Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä (ECR)


Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä on vuonna 2009 perustettu ideologialtaan EU-skeptinen parlamenttiryhmä, johon kuuluu muita euroskeptisiä puolueita ja sitoutumattomia europarlamentaarikkoja. Ryhmä ei aja EU:n lakkauttamista, vaan tahtoo uudistaa unionia kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta laajemmin kunnioittavaan suuntaa.


Vihreät: Aseiden vienti on lopetettavakriisimaihin ja korvattava ulkopolitiikalla


Vihreiden poliittiseen ryhmään kuuluvat Euroopan vihreä puolue sekä Euroopan vapaa allianssi. Vihreä puolue on nimensä mukaisesti ympäristöarvoja, demokratiaa ja tasavertaisuutta kannattava puolue, kun taas Euroopan vapaa allianssi muodostuu alueiden ja maakuntien laajempaa itsehallintoa ajavista puolueista. Suomalaisista puolueista vihreät kuuluu Euroopan vihreään puolueeseen.

Eurooppalaisen projektin säilyminen rauhanprojektina edellyttää, että yhteinen turvallisuus ja puolustuspolitiikka järjestetään yhdistämällä ja jakamalla resursseja, sekä koordinoimalla jäsenmaiden yhteistoimintaa EU:n tasolla.

Euroopan ei tule hyötyä taloudellisesti aseteknologian viennistä ihmisoikeuksia polkeviin maihin. Vihreät ehdottavat, että rauhan ja vakauden takaamiseksi köyhissä maissa, kehitysapua olisi nostettava 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Jos ihmisarvoja ja kestävää kehitystä uhataan, EU:n on pystyttävä puolustamaan arvojaan käyttämällä laajasti ulkopoliittista vaikutusvaltaansa.


ALDE: Integraatiota syvennettävä, lisää yhteistyötä ja enemmän vastuita


Euroopan liberaalidemokraattien liitto muodostuu kahdesta eri europuolueesta, Euroopan liberaalidemokraattisesta puolueesta ja vuonna Euroopan demokraattisesta puolueesta. Suomalaisista puolueista keskusta ja ruotsalainen kansanpuolue kuuluvat Euroopan liberaalidemokraattiseen puolueeseen, ja sitä kautta Euroopan liberaalidemokraattiseen liittoon.

Aatemaailmaltaan liberaalioikeistolaisen ryhmän avainteemoihin kuuluu demokratian ja ihmisoikeuksien tukeminen sekä avoimen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen edistäminen. Ryhmä tukee myös EU:n laajentumista ja toissijaisuusperiaatetta.

ALDE tavoittelee tiiviimpää sitoutumista Euroopan unionin puolustusmenoihin ja sitoutuneempaa puolustusyhteistyötä. ALDE:n mukaan NATO on kuitenkin Euroopan puolustuksen selkäranka ja kollektiivisen puolustuksen takaaja Euroopassa. Sinänsä ALDE toivoo, että pitkällä tähtäimellä saadaan aikaiseksi eurooppalaisia yhteistoimintajoukkoja.

Myös ALDE kannattaa ulkopoliittisessa päätöksenteossa määräenemmistöön perustuvia äänestyksiä.





Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna?

Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna? Tämä on kysymys, jonka esittäminen kymmenen vuotta sitten maaliskuussa 2007, olisi tuntunut hulullta, koska Euroopassa elettiin vahvaa kasvukautta.

Kymmenen vuotta sitten EU oli voimiensa tunnossa. Tammikuussa 2007 Bulgaria ja Romania liittyivät unioniin ja Slovenia euroalueeseen. EU:ssa oli 27 jäsenvaltiota ja 492,8 miljoonaa asukasta. Joulukuussa 2007 Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro liittyivät Schengen-alueeseen. Projektina EU vaikutti vielä vuoden 2007 alussa vahvalta ja vakaalta.

Suomessa 1990-luvun lama kääntyi talouskasvuun viimeistään vuosikymmenen toisella puoliskolla ja talous kasvoi ripeästi kymmenisen vuotta. Suomen talous kasvoi ja lepäsi näennäisen vakaalla pohjalla. Suomi oli vielä kymmenen vuotta sitten vahva talous.

Varjoja hyvinvoinnin yllä

Mutta jo vuonna 2007 hyvinvointia varjosti USA:sta alkanut kansainvälinen finanssikriisi sekä Euroalueen velkakriisi. Suomeen kriisit iskivät viiveellä vasta vuonna 2008, mutta ne iskivät niin raskaasti, ettei siitä ole vieläkään toivuttu.

Tietenkin vuosituhannen alkuvuosina oli paljon ihmisiä, joilla oli taloudellisia vaikeuksia jo ennen finanssi- ja eurokriisiä mm. 90-luvun laman seurauksena, mutta useimmilla asiat olivat paremmin ja talous vakaammalla pohjalla kuin kriisien jälkeen. Toipuminen talouskriiseistä on ollut tuskallisen hidasta. Viimeisten vuosien kurja taloustilanne on edellyttänyt raskaita poliittisia päätöksiä ja kärsivällisyyttä.

Maailma on talouskriisien jälkeen kovin erilainen, kuin mitä se oli kymmenen vuotta sitten.

Finanssikriisien aika

Vuosien 2007-2009 globaali finanssikriisi kehittyi Yhdysvalloissa pankki- ja rahoituskriisinä. Finanssikriisiin syntymiseen johtivat erityisesti USA:n keskuspankin pitkään ylläpitämä matala korkotaso, maksukyvyttömien asiakkaiden holtiton asuntoluototus, asuntolainojen veroedut, rahalaitosten suuri riskihalukkuus, monikymmenkertaisella velkavivulla sijoittaminen, paisuneen johdannaiskaupan läpinäkymättömyys, pankkivalvonnan puutteet ja lainsäädännön porsaanreiät.

Eurokriisi kehittyi samaan aikaan kuin Yhdysvalloista alkanut kansainvälinen finanssikriisi. Sen seurauksena valtioiden menot lisääntyivät, verotulot laskivat ja budjettivajeet kasvoivat. Monet valtiot velkaantuivat raskaasti pelastaessaan pankkejaan.

Eurokriisin syistä on esitetty ainakin nämä kaksi teoriaa:

  1. eurokriisin syy oli jäsenvaltioiden pitkään jatkunut edesvastuuton velkaantuminen
  2. eurokriisin aiheutti se, että euron syntyvaiheessa jätettiin finanssipolitiikan harjoittaminen yksittäisten jäsenvaltioiden vastuulle, vaikka näiltä euron käyttöönoton jälkeen poistui finanssipolitiikan edellyttämä talouspoliittinen liikkumavara.

Molemmat kriisit johtivat valtioiden nopeaan velkaantumiseen, konkurssiaaltoihin ja työttömyyden massiiviseen lisääntymiseen. Kreikka, Espanja, Portugali, Irlanti jne. Monet EU:n jäsenvaltiot vajosivat syvään ja lohduttomaan talouskurimukseen.

Euroopan vakausmekanismien puitteissa monet vähemmän kärsineet jäsenvaltiot ja veronmaksajat joutuivat finanssikriisien maksumiehiksi, mikä aiheutti valtavaa tyytymättömyyttä myös Suomessa. Tämä tyytymättömyys loi pohjan nykyiselle alt.right-oikeistopopulismille monissa Euroopan maissa.

Vuoden 2008 jälkeen optimismi ja usko yhteiseen Eurooppaan on vähitellen vaihtunut syvään pessimismiin ja hajaannukseen. Luottamus demokratian mahdollisuuksiin ja poliitikkojen oikeamielisyyteen horjuu. Vahvan ja yhtenäisen Euroopan idean ovat syrjäyttäneet populismi, uusi oikeistokonservatiivinen nationalismi sekä alt.right- tyylisten avoimesti fasististen ja rasististen poliittisten liikkeiden vahvistuminen unionin kaikissa jäsenvaltioissa.

Tämä on loogista, sillä EU:ssa tehdyt poliittiset ja taloudelliset virheet osoittivat perinteisen poliittisen päätöksenteon ja puoluekentän heikkoudet. Demokratia on kriisissä. Me haluamme vapautta ja hyvinvointia, mutta kompromissit, poliittiset lehmänkaupat ja kansanedustajien täydellinen vastuuttomuus, valehtelu ja omien lupausten pettäminen horjuttavat vapaata maailmaa.

Populistit eivät ole tyhmiä – he ovat vain kyllästyneet ammattipoliitikkojen paskanjauhamiseen. Kun kehenkään tai mihinkään ei voi luottaa, miksi pitäisi luottaa mihinkään? Tästä poliitikot saavat syyttää vain itseään!

Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna?

Nyt maaliskuussa 2017 USA:n tukema 70 vuotta jatkunut Euroopan jälleenrakennus- ja yhdistymisprojekti on vakavassa poliittisessa ja taloudellisessa kriisissä. Onko Euroopan tulevaisuus uhattuna ja kuinka EU:n mahdollinen hajoaminen vaikuttaisi meihin?

Vielä kymmenen vuotta sitten EU:lla olisi ollut sekä taloudelliset edellytykset että teknistä ja tiedollista pääomaa vahvaksi taloudelliseksi vaikuttajaksi moninapaisessa maailmanjärjestyksessä sekä ihmisoikeuksien, uusiutuvan energian sekä kestävän kehityksen suunnannäyttäjäksi, mutta EU:n alkuperäinen ideologinen päämäärä vakaasta, hyvinvoivasta ja yhtenäisestä Euroopasta muuttui käytännössä mahdottomaksi EU:n raskaan byrokratian ja jäykkien päätöksentekoprosessien seurauksena.

Onnettomana esimerkkinä EU:n päätöksenteon surkuhupaisuudesta on puolalaisen Donald Tuskin valintaprosessi, jota vain Puola vastusti ja aiheutti sisäpolitiikasta kumpuavilla vastalauseillaan lähinnä voimakasta myötähäpeää kaikissa muissa EU-maissa.

Uhkakuvia

Monet näkevät Suomen ja Euroopan vakavimpana uhkana maahanmuuton ja terrorismin tai Venäjän kasvavan sotilasmahdin sekä yhä näkyvämmän sotilaallisen läsnäolon Euroopan rajoilla. Ne ovat toki ongelmallisia ilmiöitä, mutta vaikka EU:n hajoaminen ja rajojen sulkeminen voisi sinänsä suitsia maahanmuuttoa, heikko ja jakautunut Eurooppa olisi suurin voitto nimenomaan islamistiterroristeille ja Euroopan hajoamisesta haaveileville fundamentalisteille.

Myös Putinin ”hajota- ja hallitse”-politiikka on pyrkinyt horjuttamaan moraalisesti turmeltuneen ”gayrooppan” yhtenäisyyttä ja viime aikoina myös turkkilaiset poliitikot, Erdogan etunenässä, ovat pyrkineet murentamaan Eurooppaa aggressiivisilla lausunnoillaan.

Eurooppa horjuu ja tätä horjumista hyödyntää nyt myös Euroopan entinen vahva liittolainen, Turkki, jossa pitkän sekulaarin ja liberaalin politiikan aikakausi on päättymässä, ja jossa uusi autoritäärinen harvainvallan aika on alkamassa Erdoganin johdolla.

On hyvä muistaa, että sekä Turkki että Venäjä ( ja entinen Neuvostoliitto) ovat entisiä suurvaltoja, joissa suuruuden ajoista haaveilemista ei häpeillä. Molemmat valtiot toivovat globaalin vaikutusvaltansa kasvavan tulevaisuudessa. Siltä tosiasialta Euroopan ei pitäisi ummistaa silmiään.

Maailma muuttuu: mitä tekee Eurooppa?

Sanotaan, että historia toistaa itseään. Ei toista! Ihmiset tekevät samoja virheitä yhä uudestaan, mutta historia ja mennyt maailma eivät koskaan toistu. Nyt tehdyt virheet ja päätökset vaikuttavat siihen maailmaan, jonka jätämme tuleville sukupolville. Se voi olla parempi tai huonompi kuin mihin itse synnyimme.

Tänään me olemme niitä, jotka tekivät eilen historiaa ja sellaisina meidän tulee tuntea vastuumme huomisesta.

Maailman taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset voima- ja liittolaissuhteet ovat murroksessa. Angela Merkel – ei enää USA:n istuva presidentti – on vapaan maailman johtaja – sen maailman ja vapauden kulttuurin, jota olemme oppineet pitämään länsimaisena demokratiana.

Tällä hetkellä Saksa on majakka, joka näyttää demokratian suunnan ja suojelee saavuttamiamme oikeuksia: vapautta, tasa-arvoa ja demokratiaa. Ne ovat arvoja, joiden tulee olla kaiken toimintamme lähtökohtana.

Saksa yksin ei voi kuitenkaan taata demokratian pysyvyyttä. Toiveissa onkin, että Emmanuel Macron voittaa Ranskan presidentinvaalit ja vahvat Ranska ja Saksa ohjaavat Euroopan myrskyjen läpi valoisampaan ja vakaampaan tulevaisuuteen. Mielestäni se on ainoa mahdollisuus välttää vieläkin suurempia kriisejä. Suomella ei ole taloudellisia, poliittisia tai sotilaallisia edellytyksiä selvitä tulevista murroksista. Me emme vain voi jäädä yksin.

Vahva ja yhtenäinen Eurooppa on ainoa tae jonkinasteisesta turvallisuudesta muuttuvassa maailmassa. EU antaa sekä taloudellisesti, että poliittisesti enemmän liikkumavaraa ja turvaa potentiaalisen globaalin kriisin sattuessa, kuin heikko ja hajanainen Eurooppa.

Taloudellisesti eurooppalaisten hyvinvointia uhkaavat ennen muuta kehittyvät talousmahdit, kuten Kiina ja Intia, joissa ihmisten oikeudet ovat sidoksissa vaurauteen tai syntyperään. Viimeisimpien uutisten mukaan myös USA voi uhata Euroopan taloutta. Donald Trumpin esittelemä protektionistinen talouspolitiikka voi johtaa toipuvat Euroopan taloudet kansainvälistä finanssikriisiä pahempaan kurimukseen.

Trumpin valinta USA:n presidentiksi räjäytti osakemarkkinat ennätyskorkealle, mutta sillä on seurauksensa. Monien ekonomistien mukaan talouskupla puhkeaa pian, jolloin seurauksena voi olla 1930-luvun lamaan verrattava globaali talouskriisi. Sen selättäminen edellyttää yhteistoimintaa ja siltojen rakentamista.

Menneisyys ja tulevaisuus: kuka kakun syö?

Tähän asti Eurooppa on käytännössä hyötynyt muiden maiden ahdingosta jo siirtomaa-ajoilta alkaen. Nyt Aasian talousihmeet haukkaavat suuren osan siitä kakusta, johon USA:ssa ja Euroopassa ollaan vuosikymmenten ja vuosisatojen aikana totuttu. Siihen on kovin vaikea sopeutua. Kakusta, josta aiemmin saimme kelpo siivun, jää meille enää murusia. Tätä tilannetta on vaikea korjata polkematta työntekijöiden jo saavuttamia etuja. Eurooppalaiset eivät voi kilpailla aasialaisten kanssa hinnalla: kilpailun täytyy tapahtua laadun ja brändäyksen avulla.

Euroopan avoimet sisämarkkinat tukevat kaupankäyntiä Euroopan sisällä. Ilman tätä mahdollisuutta Suomenkin olisi kilpailtava yhä enemmän halpatyöllä tuottavien maiden kanssa samoista markkinoista. Siihen meillä ei taida olla resrusseja tai halua.

Taloudellisen kilpailun seurauksena myös poliittinen retoriikka ovat koventuneet.  Jos USA:n ja Kiinan välille syntyy kauppasota (tai todellinen sota), se ei millään mittarilla lisää suomalaisten hyvinvointia.

Globalisaatiosta ja markkinataloudesta saa toki olla montaa mieltä, mutta tosiasia on se, että hyvinvointimme nojaa kansainvälisiin markkinoihin ja globalisaatioon. Olemme tottuneet edulliseen elektroniikkaan, tuoreisiin hedelmiin ja halpaan kahviin. Jos maailmanmarkkinat sulkeutuvat ja valtiot vetäytyvät protektionistiseen talouspolitiikkaan, voi aamukahvit ja tuoreet hedelmät jäädä haaveiksi.

Onko näitä uhkakuvia, vai näenkö varjoja siellä missä aurinko paistaa?

EU:n poliittinen ja taloudellinen kyky lisätä ja ylläpitää talousalueen jäsenvaltioiden hyvinvointia on erilaisten komissioiden, parlamenttien, neuvostojen ja jäsenvaltioiden välisen byrokratian sekä sisäpoliittisten ristiriitojen rampauttama.

EU on useimmille jäsenvaltioiden kansalaisille yhä vieras ja etäinen valtaa käyttävä ja turhia direktiivejä suoltava instituutio. Varsinaisesta EU-vastaisuuden kasvusta unionin jäsenvaltioissa mepit ja kansalliset poliitikot voivat syyttää vain itseään.

Voidaan vain ihmetellä, mitä teki EU:ta vastustava UKIP:in Nigel Farage europarlamentissa. Entä mitä siellä tekee tunnettu EU:n vasustaja Jussi Halla-aho? Tietenkin demokraattisesti valituilla henkilöillä on oikeus toteuttaa omantuntonsa sanelemaa politiikkaa myös Euroopan päättävissä elimissä, mutta päästääkö EU näin EU:n tuhoa ajavia troijalaisia niihin päätöksentekoprosesseihin, joiden tulisi kehittää ja vahvistaa EU:ta?

EU:sta on myös muodostunut tarpeettoman raskas ja kömpelö idioottimaisia direktiivejä liukuhihnalta tuottava koneisto, joka sen sijaan, että se parantaisi ihmisten elämänlaatua, tekee asioista monin verroin mutkikkaampia ja jäykempiä. Tällaisena EU muistuttaa tavalliselle arjen ongelmien kanssa kamppailevalle ihmiselle Kafkan Linnan tai Oikeusjutun mieletöntä ja raskasoutuista maailmaa.

EU:n on muututtava

EU:n potentiaali globaalina vaikuttajana on kymmenessä vuodessa osin liuennut poliittiseen kyvyttömyyteen, päätöksentekoa invalidisoiviin kompromisseihin, byrokratiaan, ahneuteen ja jäsenvaltioiden sisäpoliittiseen kyräilyyn. Potentiaali on tosin yhä latenttina olemassa, mutta sen valjastamiseksi tarvitaan poliittista tahtoa ja karismaattisia johtajia.

Taloudessakin on menty sieltä missä aita on matalin, mutu-tuntumalla ja arvostettujen ekonomien näkemyksille naureskellen. No. Hyvältähän tämä kehitys näyttää ehkä Brysselin mittavia palkkoja ja eläkkeitä nauttivien silmissä.

Euroopan unionin on muututtava palvelemaan kansalaisiaan. Instituutio, joka on olemassa vain itseään varten, on tarpeeton. EU voi palvella valtioita tai riistää niitä, mutta talousalueen olemassaolo lepää lopulta EU-kansalaisten varassa. Jos ja kun EU tavoittaa kansalaiset, sen olemassaolo saa tarkoituksen.

Toivon todella, että Emmanuel Macron ja Angela Merkel – tai kuka ikinä Saksan liittokansleriksi valitaankaan – ymmärtävät, että EU romahtaa, jos kansalaisia huomioivia muutoksia ei saada toteutettua.

Brexit ja Britannian tulevaisuus?

Toistaiseksi pahin takaisku EU:n tulevaisuudelle on tietenkin ollut Britannian eroäänestys ja purjehtiminen poliittisella kartalla lähemmäksi USA:n poliittista oikeistokonservatiivista valtiojohtoa kuin poliittisesti liberaaleja Brysseliä tai Berliiniä.

Brexit-äänestys jätti Euroopan entistä haavoittuvammaksi sekä sisäisille että ulkoisille uhille. Eurooppa oli jo vanha ja kömpelö, mutta nyt se on myös voimaton ja rampa. Brexit ei kuitenkaan ole uhka vain Euroopalle: Britannian yhtenäisyys on EU-eron myötä vaarassa. Skotlanti janoaa toista kansanäänestystä itsenäisyydestä ja samanlaisia toiveita on myös Pohjois-Irlannissa. Theresa May voikin olla Yhdistyneiden kuningaskuntien viimeinen pääministeri.

Sääntely, lait ja direktiivit

Vanhuus on kyllä tuonut viisautta, mutta viisautta ei ole osattu soveltaa talousalueen johdossa, mikä paljastuu erityisesti direktiivikäytännöissä. Sinänsä monet aivan perustellut säädökset ja suositukset on ajettu läpi ilman, että niiden taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia olisi kriittisesti tarkasteltu.

Hyvätkin lait ovat huonoja lakeja silloin, kun niiden oikeutus on vain niitä laativan instituution olemassaolon oikeuttaminen lakeja säätelevänä elimenä.

Mitä enemmän lakeja säätävä elin laatii yhteisöä rajoittavia lakeja ja sääntöjä, sitä suljetummaksi ja kyvyttömämmäksi yhteisö ja erityisesti taloutta ylläpitävä ja työllistävä yritysmaailma muuttuvat.

Lakien ja sääntöjen tarkoitus on palvella ihmisiä, ei toisin päin!

Ihmiset kaipaavat turvallisuutta, mutta eivät holhoamista: niillä on vissi ero. Useimmat lait ovat perusteltuja, mutta monet pilkunviilailut heikentävät yhteisön luovaa hulluutta, uutta innovoivaa ja rakentavaa dynaamisuutta sekä rohkeutta kahlata lakien labyrintin läpi. Monet säännöt ja direktiivit syövät ihmisiä, ihmisten energiaa ja halua toteuttaa unelmiaan.

Euroalueen tulevaisuus

Eurooppaa uhkaa sisäinen hajaannus sekä USA:n uuden valtiojohdon julistaman protektionistisen talouspolitiikan myötä myös taloudellinen alamäki, joka voi edetä dominoefektinä läpi Euroopan aivan kuten finanssi- ja eurokriisit kymmenen vuotta aiemmin, mutta vieläkin raadollisempana ja tuhoavampana.

Pessimismiä on paljon ilmassa, ja esimerkiksi Bulgarian presidentti Rossen Plevneliev totesi brexit-äänestyksen alla23.6.2016, että EU:n hajoaminen brexitin myötä johtaisi luultavasti sotaan:

“If the EU disintegrates, there will be war, because after two bloody wars the only working formula to avoid war was the EU. The only way is that integration prevails, and if there is no integration and cooperation, I am sure, there will be war in Europe,” Plevneliev said.

Schengen-alueen, euron tai Euroopan Unionin hajoaminen ei siis välttämättä tarjoaisi Eurooppaan vakautta, turvallisuutta ja hyvinvointia. Sisämarkkinoista riippuville valtioille se voisi olla kohtalokas taloudellinen takaisku kaikkine lieveilmiöineen.

Mitä tapahtuisi, jos eurosta luovuttaisiin?

Kukaan ei varmasti tiedä. Taloudellisesti olisi toki mahdollista, että sisämarkkinoilla on kilpailevia valuuttoja. Periaatteessa Euroopan talousalue toimisi myös, jos Saksa tai Suomi ottaisi käyttöön markan ja Italia liiran, mutta sellainen skenaario on epätodennäköinen, sillä eurosta luopuminen lisäisi painetta purkaa koko EU.

Jos Schengen epäonnistuu, sillä on välittömiä taloudellisia vaikutuksia Euroopan sisämarkkinoilla, koska rajavalvonta ja liikenteen sääntely pitäisi palauttaa rajoille. Kustannukset lankeaisivat erityisesti turismista riippuvaisille aloille sekä sellaisiin jäsenvaltioiden välillä tavaroita ja palveluita liikuttaviin yrityksiin, jotka hyötyvät tavaroiden ja palveluiden vapaasta liikkumisesta jäsenvaltioiden välillä.

Ääripään skenaariossa jäsenvaltiot voisivat Schengen-sopimuksen kaaduttua palauttaa tuontitullit ja tariffit, mikä heikentäisi kansainvälistä kauppaa ja talouskasvua. Myös nationalismiin tukeutuva taloudellinen eristäytyminen ja protektionismi ovat uhkia finanssimarkkinoille ja kansainväliselle kaupalle.

Markkinat reagoisivat lyhyellä tähtäimellä negatiivisesti euron tai EU:n kaatumiseen.  Mutta, jos EU:n tai euron kaatuminen lisäisi kilpailua ja kasvua Euroopassa, myös globaalit markkinat hyötyisivät muutoksesta pitkällä tähtäimellä.

Bruttokansantuotteen kasvun kannalta Eurooppa laahasi maailmantalouden tarkkailuluokalla vuosina 2010-2015, joten EU:n talouskasvu tulisi saada pikaisesti vauhtiin ja siihen tarvitaan vetureita, kuten Saksaa ja Ranskaa sekä uusia innovaatioita ja investointeja.

Kansallisten valuuttojen palauttaminen euron jälkeisessä maailmassa aiheuttaisi varmasti harmaita hiuksia kuluttajille, päättäjille, sijoittajille ja finanssimarkkinoille. Käytännössä runsaasti velkaantuneet maat joutuisivat vanhan valuutan palautuksessa (redenominaatiossa) turvautumaan valuutan välittömään sisäiseen devalvaatioon, jolloin valuutan ostovoima heikkenisi voimakkaasti inflaation seurauksena.

Tämä voisi johtaa hallitsemattomaan sekasortoon valtiontaloudessa, koska talletusten, palkkojen sekä eläkkeiden ostovoima romahtaisi. Pahimmillaan tilanne johtaisi hyperinflaatioon.

Esimerkiksi Saksassa hinnat kohosivat hyperinflaation seurauksena vuoden 1923 heinäkuun ja marraskuun välisenä aikana 854 000 000 000 prosenttia, jolloin rahan arvo putosi niin nopeasti, että palkat maksettiin jopa kolme kertaa päivässä. Saksassa toteutettiin 1. joulukuuta 1923 valuuttauudistus, jossa 1 000 000 000 000 vanhalla markalla sai yhden uuden Rentenmarkin.

Unkarissa puolestaan vuonna 1946 100 000 biljoonan setelillä sai raitiovaunulipun tai postimerkin. Unkarin rahauudistuksessa pengo vaihdettiin forintiksi vaihtoarvolla, jossa yhden forintin sai 400 000 kvadriljoonalla pengolla. Vuonna 2008 Zimbabwen hyperinflaatio oli jo 2,2 miljoonaa prosenttia. En tiedä miten Zimbabwen tilanne on sittemmin kehittynyt.

Tiesitkö? Protektionismi tarkoittaa taloustieteellisenä terminä valtion sisäisillä markkinoilla toimivien kotimaisten tuottajien suojelemista torjumalla ulkopuolista kilpailua esimerkiksi suojatullein, valtion suoralla tai epäsuoralla avulla, tariffein tai kiintiöin.

Syitä protektionismiin ovat oman tuotannon suojaaminen, työllisyyden ja omavaraisuuden turvaaminen. Protektionismi on keskeinen osa merkantilismia, joka oli itsevaltiuden ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa. Tavoitteena oli ylijäämäinen kauppatase, eli viennin oli oltava tuontia suurempi. Tämä saavutettiin monopoleilla, tulleilla ja kauppakielloilla, jotka estävät talouden kannalta haitallista kilpailua.

Suurimmat toiveet merkantilismin toimivuudesta murensi valistusfilosofi David Hume 1700-luvulla kehittämällään rahan kvantiteettiteorialla, jonka mukaan rahamäärän kasvu yhteiskunnassa ei johda tuotannon lisääntymiseen vaan ainoastaan inflaatioon.

EU ui vuonna 2017 hyvin syvissä ja kylmissä vesissä. Deutsche Bank sekä käytännössä kaikki italialaiset rahalaitokset ovat talousvaikeuksissa. Trump on uhannut saksalaisia autoja korkeilla tulleilla, mikä toteutuessaan hidastaisi EU:n talousveturin vauhtia. Kreikka on ylivelkaantunut ja korruptoitunut raajarikko ja potentiaalisesti seuraava EU:sta eroava jäsenvaltio. Suomen talouskasvu laahaa prosentin puolentoista tuntumassa, mikä on riittämätön hyvinvointivaltion palveluiden ylläpitämiseen.

Maahanmuutto on kasvattanut EU:n vastustusta kaikissa jäsenvaltioissa ja Euroopassa on todistettu ilmiöitä, joita on viimeksi nähty 1930- ja 1940-luvuilla. Donald Trumpin vaalivoitto jättää Euroopan puun ja kuoren väliin, mikäli USA:n ja Venäjän suhteet lämpenevät.  Brexit katsotaan loppuun aikaisintaan 2018-2019. Se voidaan nähdä historiallisena käänteenä Euroopassa, vaikka sen todellista merkitystä ja vaikutuksia ei vielä tunneta. Jos Brexit käynnisti dominoefektin, EU:n 27 maan talousalue hajoaa vähitellen, mikä todennäköisimmin johtaa myös taloutta ylläpitävien instituutioiden halvaantumiseen, protektionismin ja merkantilismin kaltaisten ilmiöiden vahvistumiseen, korkojen nousuun ja tuontitavaroiden kovaan inflaatioon.

Useimpien EU-maiden puolustus on vuosikymmeniä nojannut Natoon, mutta USA:n uusi hallinto ei näe Euroopan puolustamista nykykäytännöillä mielekkäänä, vaan pitää puolustusliittoa vanhentuneena ja tarpeettomana. Olisiko jo aika, että Eurooppa kantaisi vastuun omasta puolustuksestaan?

Kansallismieliset oikeistokonservatiiviset puolueet ovat kasvattaneet suosiotaan useimmissa EU:n jäsenmaissa. Lisäksi ainakin Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Ruotsissa, Belgiassa, Saksassa, Unkarissa, Puolassa ja Suomessa vahvistuu EU- ja/tai Euro-eroon tähtäävä poliittinen liikehdintä. EU:n ja/tai Euro-alueen hajoaminen uhkaa väistämättä myös Schengenin sopimusta.

Mielenkiintoisia aikoja… huh!

Mitä mieltä olet Suomen ja Euroopan tulevaisuudesta?

[os-widget path=”/samirajahalli1/politiikka” of=”samirajahalli1″ comments=”false”]

Unfinished European Union Flag puzzle




Emmanuel Macron – Uuden Ranskan (ja Euroopan) rakentaja?

Millaiselta näyttää Euroopan tulevaisuus nyt kun  Euroopassa puhaltavat oikeistopopulistiset EU-vastaiset tuulet. Pysyykö Turkki NATO:ssa vai uhkaako NATO:a hajoaminen, itsenäistyykö Skotlanti tai Pohjois-Irlanti? Entä miten käy Euroopan Unionin Ranskan ja Saksan vaalien jälkeen?

Emmanuel Macron – En Marche!

Suurelle suomalaisyleisölle Emmanuel Macron on jäänyt melko tuntemattomaksi. Hänen nimensä on toki vilahtanut uutisissa, mutta enemmän palstatilaa ovat saaneet skandaalien ryvettämä François Fillon ja oikeistopopulistisen Kansallisen rintaman Marine Le Pen.

Emmanuel Macron on monella tavalla epäsovinnaisin presidenttiehdokas vuosikymmeniin.  1977 syntynyt Macron on kautta historian nuorin presidenttiehdokas Ranskassa. Hän opiskeli yksityisessä jesuiittakoulussa, kunnes aloitti lukio-opinnot Pariiisissa ja suoritti ne parhailla mahdollisilla arvosanoilla. Macron jatkoi opintoja Kansallisessa hallintokoulussa (École nationale d’administration, ENA), ja teki yliopistollisen lopputyönsä Niccolo Machiavellistä ja väitöskirjansa Georg Wilhelm Friedrich Hegelin filosofiasta. Hän on naimisissa itseään 24 vuotta vanhemman kouluaikaisen ranskan kielen opettajansa Brigitte Trogneuxin kanssa. Bisnes- ja EU-myönteinen Macron on työskennellyt investointipankkiirina Rotschild-pankissa sekä toiminut Ranskan talousministerinä 2014-2016.

Presidentinvaalit

Ranskan tuleva presidentti valitaan huhti-toukokuussa kaksivaiheisessa kansanvaalissa ja Macronin mahdollisuudet tulla valituksi ovat kasvaneet keskusta-oikeistolaisen Fillonin talousskandaalien seurauksena. Tuoreiden kannatusmittausten perusteella Macron on suositumpi presidenttiehdokas kuin Marine Le Pen, mutta hänen on saatava taakseen myös riittävästi konservatiiveja ilman, että hän vieraannuttaa kannattajiensa suuren enemmistön – nuoret liberaalit kaupunkilaiset.

Jos kasvava kannatus vie Macronin presidentinvaalien toiselle kierrokselle, 39-vuotias entinen talousministeri voi kaataa EU-vastaisen Kansallisen rintaman Marine Le Penin valtatoiveet.

Kannatusmittauksissa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen uskotaan olevan hyvin tasainen. Cevipofin kyselyssä Marine Le Pen saa suurimman kannatuksen vaalien ensimmäisellä kierroksella, mutta Macron voittaa kyselyn perusteella toisen kierroksen selvällä enemmistöllä. Toinen kannatusmittauksia tekevä palvelu (Harris Interactive) arvioi, että Macron saa ensimmäisellä kierroksella 26 ja Le Pen 25 prosenttia äänistä. Myös tämä kysely ennakoi Macronin selvää voittoa vaalien toisella kierroksella.

Marine Le Penin johtama Kansallinen rintama haluaa Ranskan eroavan Euroopan unionista ja eurosta. Emmanuel Macron sen sijaan haluaa tiivistää Euroopan unionia ja lisätä yhteistyötä erityisesti Saksan kanssa. Hänen mukaansa on selvää, että nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa EU:n on talouden ja turvallisuuden takaamiseksi tiivistettävä yhteistyötään.

Emmanuel Macron lupaa Ranskalle ja Euroopalle mahdollisuuden uudistua

Äärioikeistolaista Kansallista rintamaa vastustavan ja poliittisen kulttuurin uudistuksia ajavan Macronin Kasvanut suosio näkyy voimakkaina vastalauseina Ranskan medioissa. Osa valittaa siitä, että Macronin puheet ovat liian pitkiä ja banaaleja, tai että hänellä ei ole todellista ohjelmaa. Toisten mielestä hän epäonnistui talousministerinä. Sen Lisäksi on luultavaa, että Emmanuel Macron on salaa homo, jonka suosio perustuu henkilökulttiin ja jos ei muuta –  ainakin hän on aivan liian nuori presidentiksi.

Ranskan kaksi suurinta puoluetta ovat epäonnistuneen politiikan sekä korruptio- ja talousskandaalien seurauksena tahranneet maineensa ja menettäneet uskottavuuttaan. Monet näkevät nuoressa Emmanuel Macronissa autoritäärisen politiikan ja äärioikeistolaisen populismin voittajan.

Vaikka Marine Le Pen on pyrkinyt uudistamaan Kansallista rintamaa ja pesemään Jean Marie Le Penin rasistista ja äärioikeistolaista puoluetta salonkikelpoisemmaksi, on puolueen äärioikeistolainen menneisyys vielä myrkkyä ranskalaisten enemmistölle. Marine Le Pen johtaa presidenttikilpailua edelleen eräissä kannatuskyselyissä, mutta hänen voittoonsa toisella kierroksella ei uskota.

Macron tulee tavallaan politiikan ulkopuolelta. Hän ei kuulu kumpaankaan Ranskan valtapuolueeseen, vaikka toimikin sosialistihallituksen talousministerinä. Emmanuel Macron perusti En Marche (”Liikkeessä”) -järjestön ajamaan taloudellisia ja poliittisia uudistuksia sekä omaa uudistuspolitiikkaansa Ranskaan.

Emmanuel Macron sanoo ylittävänsä puoluerajat. Hän ottaa aatteita ja vaikutteita oikealta, vasemmalta ja keskeltä. Hän kannattaa mm. sosiaaliturvaa, EU-jäsenyyttä ja EU:n tiiviimpää kehitystä, sääntelyiden ja turhan byrokratian purkamista, yrittämisen helpottamista ja kaikille 18-21-vuotiaille yleistä kuukauden mittaista asevelvollisuutta. Tästä poliittisesta ja ideologisesta määrittelemättömyydestä johtuen häntä on helppo vihata.

Mutta toisaalta Emmanuel Macron ei halua jakaa ihmisiä ideologisesti toisiaan vastustaviin ryhmiin, vaan löytää jotakin jolla yhdistää erimielisten poliittisten ryhmien ideologiat työskentelemään Ranskan ja Euroopan hyväksi – ei niitä vastaan.

On hyvin mahdollista, että Ranskan seuraava presidentti on Emmanuel Macron. Tällainen vaihtoehto on EU-myönteisillie kaikkein mieluisin, sillä Macronin tavoitteet ovat monin tavoin yhteneväiset Merkelin sekä muiden Euroopan entistä tiivimpään yhteistyöhön tähtäävien EU-johtajien kanssa.