CNN raportoi 14.8.2019 päivätyssä uutisessa tutkimuksesta, jonka mukaan varhaislapsuuden runsaasti gluteenia sisältävä ravinto voi selittää gluteeniyliherkkyyteen ja keliakiaan sairastumista.

Mitä gluteeni on

Gluteeni on viljojen sisältämien gliadiini- ja gluteliini-ryhmän varastoproteiineista muodostuva aine, joka antaa viljoille leivonnassa hyödyllisen sitkon. Taikinassa gliadiini ja gluteniini järjestyvät gluteeniksi, eli tiiviiksi, venyväksi ja joustavaksi verkostoksi.

Vehnän sisältämä gluteeni sisältää glysiinejä, seriinejä ja treoniineja. Rukiissa on sekaliineja, ohrassa hordeiineja ja kaurassa aveniineja. Gluteenia on kaikissa yleisimmissä viljatuotteissa, mutta monet keliakiaa sairastavat sietävät kauran aveniinista muodostuvaa gluteenia.

Suomessa noin 6 prosenttia väestöstä sairastuu gluteeniyliherkkyyteen ja 2 prosenttia keliakiaan. Keliakiassa gluteenin prolamiiniosa gliadiini aiheuttaa ohutsuolessa tulehduksen. Tutkimusten mukaan gliadiini kasvattaa suolen läpäisevyyttä  ja soluliitosten väljentymistä suoliston seinämissä.

JAMA:n julkaiseman tutkimuksen mukaan runsaasti gluteenia sisältävä ravinto lapsen ensimmäisten viiden elinvuoden aikana assosioituu kasvaneeseen keliakian, suolistotulehdusten ja ohutsuolen vaurioiden riskiin.

Normaalia suurempi gluteenin saanti kasvatti lapsen riskiä sairastua keliakiaan 6,1 %. Gramman lisäys päivittäiseen gluteenin saantiin kasvatti sairastumisen riskiä edelleen 7,2 %.

Tutkimuksessa arvioitiin yli 6600 vuosien 2004 ja 2010 välillä syntyneen lapsen ravintotottumuksia Yhdysvalloissa, Suomessa, Saksassa ja Ruotsissa. Kaikilla tutkimuksessa mukana olleilla lapsilla oli lapsuustyypin diabetekselle ja keliakialle altistava genotyyppi.

Lasten gluteenin saanti tarkistettiin muutaman kuukauden välein aina viidenteen ikävuoteen asti. Saantia verrattiin saman ikäisten terveiden verrokkilapsien gluteenin saantiin.

Tutkimuksen aikana 1216 lapsella (lähes 20 %) havaittiin gluteenin liittyvä autoimmuniteettireaktio, joka on elimistön ensimmäinen merkki huonosta gluteenin siedosta, kertoi tutkimusta johtanut Carin Andrén Aronsson Lundin yliopistosta. Lisäksi lapsista 450 (n. 7 %) sairastui keliakiaan. Keliakiaan sairastuminen diagnosoitiin useimmiten 2 ja 3 ikävuoden välillä.

---

Keliakia vaikuttaa miljoonien elämään

---

Keliakiaa sairastavilla gluteeni vahingoittaa ohutsuolen limakalvon nukkaa. Keliakia edellyttää perinnöllisen alttiuden sairastua, sekä jonkin taudin laukaisevan ympäristötekijän. Tämän tutkimuksen perusteella runsas gluteenin saanti varhaislapsuudessa voi laukaista taudin sellaisilla lapsilla, joilla on perinnöllinen alttius sairastua.

Pienelle osalle keliakiaa sairastavista kehittyy iho-oireita (dermatitis herpetiformis). Suolen keliakiaa sairastavista kaksi kolmasosaa on naisia. Ihokeliakiaa esiintyy yhtäläisesti miehillä ja naisilla.

Keliakia on autoimmuunitauti, jossa elimistön immuunijärjestelmä tuottaa vasta-aineita omia kudoksia vastaan. Keliakiaa sairastavilla on muuta väestöä useammin myös jokin muu autoimmuunitauti. Taudin laukaisee vehnässä, rukiissa ja ohrassa esiintyvä gluteeni, joka perinnöllisesti alttiilla henkilöillä vahingoittaa immunologisen reaktion seurauksena ohutsuolen sisäpintaa verhoavan limakalvon soluja.

---

Keliakian oireet

---

Suolistonukan vaurioituminen vaikuttaa ravintoaineiden imeytymiseen. Tämä voi johtaa joidenkin ravintoaineiden puutosoireisiin. Yleisimmät puutosoireet liittyvät raudan ja foolihapon imeytymishäiriöön, mikä voi aiheuttaa anemiaa. Myös ravinnosta saatavan D-vitamiinin imeytyminen voi heikentyä, mikä aiheuttaa kalsiumin imeytymishäiriöitä.

Keliakian tavallisimmat oireet ovat ripuli, löysät ulosteet, ylävatsan turvotus, ilmavaivat, painon lasku ja lapsilla kasvun hidastuminen.

Nykyisin tiedetään, että keliakiaan kuuluu myös oireita, jotka eivät suoraan liity suolistoon. Melkein puolella keliakiaa sairastavista maksaentsyymit ovat koholla. Vakavat maksavauriot ovat kuitenkin harvinaisia. Keliakia aiheuttaa myös hermostoon liittyviä oireita, muistihäiriöitä ja lapsettomuutta.

Ihokeliakiassa esiintyy kutisevia rakkuloita etenkin kyynärpäissä, polvissa ja pakaroissa. Lähes kaikilla ihokeliakiaa sairastavilla on myös suoliston keliakia, mutta usein se on lieväoireinen tai oireeton.

Maailmanlaajuisesti keliakiaa sairastaa arviolta yksi ihminen sadasta. On mahdollista, että jopa kaksi miljoonaa ihmistä sairastaa keliakiaa tietämättään. Celiac Disease Foundation.

Gluteenin osuus keliakiaan tunnetaan, mutta JAMA:n julkaiseman tutkimuksen perusteella myös gluteenin määrällä on sairastumisen kannalta merkitystä.

---

Gluteeniton ruokavalio kasvattaa suosiotaan

---

Gluteenittomuus on yhä suositumpaa myös terveiden parissa. Monet välttelevät gluteenia viljojen aiheuttaman turvotuksen tunteen vuoksi.

Gluteenin rajoittaminen voi kuitenkin aiheuttaa vajausta erityisesti täysjyväviljojen sisältämien tärkeiden ravintoaineiden saannissa. Viljojen korvaaminen maissi- tai riisijauhoilla ei ole erityisen terveellistä. Gluteenia sisältävät viljatuotteet sisältävät yleensä runsaasti terveellistä suoliston hyvää mikrobikantaa ravitsevaa sulamatonta kuitua.

Asiantuntijoiden mukaan gluteenista luopuminen ei ole erityisen järkevää, jos ei sairasta gluteeniyliherkkyyttä tai keliakiaa. Aronssonin mukaan geneettisessä riskiryhmässä olevien lasten vanhempien tulisi rajoittaa lastensa gluteenin saantia pienentääkseen sairastumisen riskiä. Mitään tarkkaa ja turvallista saantisuositusta geneettisen sairastumisalttiuden omaaville ei toisaalta ole olemassa.

Tohtori Alessio Fasano (Center for Celiac Research and Treatment, Massachusetts General Hospital) on yksi gluteenin kärjekkäimmistä vastustajista. Hänen hypoteesinsa vuotavan suolen oireyhteydestä kaikkien autoimmuunitautien perimmäisenä syynä on herättänyt paljon polemiikkia, mutta mitään lääketieteellistä konsensusta hypoteesista ei vallitse.

Fasanon mukaan gluteenittomuus on tällä hetkellä Hollywoodin suosituin ruokatrendi, mutta hänkään ei näe järkevänä vältellä gluteenia vain sen vuoksi, että se sattuu olemaan muodikasta. Fasano korostaa, että keliaakikoille gluteenittomuus on rinnastettavissa insuliinin diabeetikoilla; se on ainoa lääketietellinen keino hillitä tautia.

Gluteenittomuuden hyödyistä ei ole tutkittua tietoa muiden kuin keliakiaa tai gluteeniyliherkkyyttä sairastavien kohdalla.

---

Gluteenittomuuden lyhyt historia

Toisen maailmasodan jälkeen Eurooppa oli raunioina ja lapset kärsivät aliravitsemuksesta. Viljasta, hedelmistä ja vihanneksista oli suuri puute. Aliravitsemuus johti kuitenkin yllättävään havaintoon: terveet lapset heikkenivät, mutta keliakiaa sairastavat vahvistuivat.

Keliakia oli tunnettu jo pitkään ja sitä pidettiin erityisesti lastentautina. Hollantilainen lastenlääkäri Dr. Willem-Karel Dicke havaitsi, että sota-aikana keliakiaa sairastavien lasten oireet helpottivat. Ennen sotaa lasten kuolleisuus keliakiaan oli 30 prosentin luokkaa. Vuonna 1941 Dicke julkaisi tutkimuspaperin vehnättömään ruokavalioon liittyvistä havainnoistaan (PDF).

”There’s nothing specifically bad about gluten or specifically good about a gluten-free diet, outside of for these specific — not uncommon but relatively small — populations of people with celiac disease, which is about 1% of people in the general population,” –  Dr. Daniel Leffler (Celiac Center at Beth Israel Deaconess Medical Center, Boston).

Miksi gluteeni aiheuttaa oireita keliakiaa sairastaville? Aluksi ajateltiin, että kyse on ruoka-allergiasta.

1970-luvulla geenit paljastuvat

Lefflerin mukaan tutkijat oivalsivat 1970-luvulla, että keliakia ei ole allergia, vaan autoimmuunitauti. Taudin patogeneesi paljastui vähitellen 1970-luvun puoliväliin mennessä.

Tutkimukset johtivat havaintoon, että keliakia assosioituu immuunivasteeseen osallistuvaan geeniin HLA-DQ2. Myös HLA-DQ8-geeni vaikuttaa keliakiassa.

”This was sort of a surprise, because HLA-DQ2 was already known to be linked to type 1 diabetes, which is another classic autoimmune disease, but not to any of the allergic diseases. So the genetics that people with celiac disease have is much more similar to autoimmune diseases.” – Leffler

1980-luku: Keliakiasta riippumaton gluteeniyliherkkyys

Keliakiasta riippumaton gluteeniyliherkkyys nousi framille 1980, kun Gastroenterology julkaisi tutkimuspaperin kahdeksan naisen keliakiaa muistuttavista oireista (vatsakipu, krooninen ripuli), jotka katosivat gluteenittomalla ruokavaliolla. Tutkimuspaperin kuvaamien naisten ohutsuolinäytteet eivät osoittaneet merkkejä keliakiasta. Nykyisin keliakia voidaan diagnosoida perhehistorian, verikokeiden, iho- ja geeninäytteiden ja ohutsuolinäytteen avulla.

Gluteeniyliherkkyys tunnetaan yhä huonosti. Nykyisin ajatellaan, että keliakiasta riippumaton gluteeniyliherkkyys aiheuttaa keliakiaan viittaavia suolisto-oireita ilman, että immuunijärjestelmä vahingoittaa suolistonukkaa.

Oireet ovat todellisia ja potilaiden olo helpottaa gluteenittomalla ruokavaliolla, mutta syytä ei vielä ymmärretä. Onkin hyvin mahdollista, että gluteeni ei aiheuta gluteeniyliherkkyyden oireita, vaan jotkin muut viljojen sisältämät proteiinit, kuten vehnän ATI-proteiinit.

Gluteenin terveyshaitat tunnetaan hyvin. Viime vuonna tutkijat havaitsivat, että vehnän ATI-proteiinit voivat aiheuttaa tulehdusreaktion kroonisissa autoimmuunitaudeissa, kuten ms-taudissa ja reumassa. Vehnän amylaasi-trypsiini-inhibiittorit voivat pahentaa tulehduksellisten autoimmuunitautien oireita.

ATI-proteiinit selittävät myös toisen viljoihin yhdistetyn sairauden syntymekanismia: ei-keliakiaan liittyvä gluteeniyliherkkyys selittyy todennäköisesti juuri ATI-proteiineilla. ATI-proteiineista uutisoi geeni- ja bioteknologiaan keskittynyt GEN (10/2016) ja siihen liittyvä tutkimus on julkaistu United European Gastroenterology Week 2016 -julkaisussa.

Wheat amylase trypsin inhibitors drive intestinal inflammation via activation of toll-like receptor 4

Wheat Proteins Known as ATIs May Worsen Inflammation in People with MS

Vehnä

Vuonna 2016 vehnää tuotettiin 749 miljoonaa tonnia hieman yli 220 miljoonan hehtaarin viljelysalalla, eli enemmän kuin kaikkia muita viljoja yhteensä. Riisin ja maissin ohella vehnä on yksi tärkeimmistä ravintokasveista ja tärkein kasvisproteiinien ravintolähde maailmassa.

Vehnä on ihanaa. Sitko eli gluteeni tekee vehnällä leipomisesta helppoa. Olen noudattanut sekä gluteenitonta että vähähiilihydraattista (myös gluteenitonta) ruokavaliota ja kokeillut ruoanlaittoa gluteenittomilla jauhoilla sekä riisi- ja maissijauhoilla ja psylliumilla, makustellut gluteenittomat pastat ja pizzapohjat, mutta eivät ne ole yhtä herkullisia kuin vehnästä tehdyt.

Vehnän ylivoimaisista leivontaominaisuuksista huolimatta vapun jälkeen edessäni on jälleen vehnätön leipä ja gluteeniton pasta. Vehnä on sokerin ohella ensimmäisiä ravintoaineita, joista kannattaa terveyden ja painonhallinnan vuoksi luopua. Uskon vehnättömyyden kohentavan yleistä hyvinvointia, ja jos ei muuta, niin se voi auttaa pudottamaan muutaman kilon.

Maissi- ja riisijauhot eivät sinänsä ole vehnää parempia vaihtoehtoja. Riisijauhoissa on korkeita arseenipitoisuuksia ja maissijauhot on valmistettu todennäköisesti geenimuunnellusta maissista. Niillä leipominen on haastavaa. Tattari- ja kaurajauhot kelvannevat vehnäjauhojen korvaajiksi, vaikka ei niilläkään vehnää todellisuudessa korvaa.

Vehnän ravintoarvot

Vehnä koostuu hiilihydraateista (noin 71 %), rasvasta (n. 1,5 %), proteiineista (10-13 %, joista 75-80 % on gluteenia) sekä vedestä (n. 13 %).  Sadassa grammassa vehnäjauhoja on energiaa 337 kcal.

Täysjyvävehnässä on enemmän kuituja ja ravinteita kuin ”valkoisissa vehnäjauhoissa”. Vehnästä saadaan mm. B-vitamiineja (tiamiinia, riboflaviinia, niasiinia ja pantoteenihappoa), E- ja K-vitamiineja, kalsiumia, rautaa, magnesiumia, sinkkiä, seleeniä, mangaania ja fosforia.

Spelttivehnä on ravintoarvoiltaan leipävehnää parempi ja se sisältää runsaasti B-vitamiineja sekä kivennäisaineita, kuten magnesiumia, kaliumia, fosforia, kalsiumia, rautaa ja mangaania. Siitä löytyy myös kaikki elimistön tarvitsemat aminohapot. Sata grammaa spelttivehnää sisältää 13-18 g proteiineja, noin 3 grammaa rasvoja (mm. linolihappo ja öljyhappo) ja 75 g hiilihydraatteja, josta 8,2 g kuituja. Speltti sisältää kuitenkin myös gluteenia, joten se ei sovi keliakiaa sairastaville.

Vehnän lyhyt historia

Arkeologisen aineiston perusteella (emmer)vehnää on viljelty ravinnoksi jo n. 9600 eaa. Lähi-idässä ja Turkissa sekä hieman myöhemmin Kiinassa. Spelttivehnä on noin 10 000 vuotta vanha jalostamaton alkuvehnälajike, jota viljellään yhä jonkin verran.

Maanviljely levisi Lähi-idästä Välimeren alueelle, Balkanille ja Eurooppan viimeistään pronssikaudella ja mahdollisti suurempien ihmisyhteisöjen, erilaisten ammattikuntien sekä järjestelmällisempien kulttuurien kehittymisen.

Vehnä oli rahvaan ravintoa, mutta myös armeijoiden polttoainetta ja sellaisena se mahdollisti suurten valtakuntien kehittymisen. Vehnä ravitsi sekä Aleksanteri Suuren, että roomalaisten voitokkaat sotajoukot.  Tyypillinen roomalainen sotilas söi päivässä kilon vehnäleipää.

Miksi viljat aiheuttavat terveysongelmia?

Viljat voivat aiheuttaa monenlaisia oireita vatsanväänteistä keliakiaan. Usein syynä on gluteeni ja viljojen sisältämät proteiinit.

Gluteenin sisältämät prolamiinit (gliadiini, sekaliini ja hordeiini) aiheuttavat keliakiaa sairastavilla taudinkuvaan liittyviä oireita. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan myös vehnän amylaasi-trypsiini-inhibiittorit (ATIt) voivat aiheuttaa terveysongelmia ja pahentaa tulehduksellisten autoimmuunitautien ja allergioiden oireita.

Gliadiini on glykoproteiini

Glykoproteiineja esiintyy suurimmalla osalla organismeista. Myös monet virukset sisältävät glykoproteiinia. Eräät hormonit, jotkut veriryhmätekijät ja melkein kaikki plasman proteiinit albumiinia lukuun ottamatta ovat glykoproteiineja. Solukalvon glykoproteiinin tarkoituksena on tunnistaa soluun saapuvia komponentteja ja samalla suojata solua. Verenkiertoon päästessään gliadiini voi aiheuttaa autoimmuunireaktion gliadiinin ja elimistön omien glykoproteiinien samankaltaisuusilmiön vuoksi.

Keliakia

Gluteenin sisältämien proteiinien vaikutukset ruoansulatuskanavan terveydelle ovat olleet tutkijoiden mielenkiinnon kohteina pitkään. Gliadiini on prolamiineista tunnetuin, ja sen merkitys keliakian synnyssä on kiistattomasti osoitettu. Sekaliinin ja hordeiinin vaikutusmekanismit ovat vähemmän tunnettuja, mutta myös ne aiheuttavat oireita keliakiaa sairastavilla.

Keliakian esiintyvyys on kasvussa. Suomessa keliakiaa sairastavia on arvioiden mukaan 1-2 % väestöstä. Diagnoosi saadaan verikokeella (endomysiini- tai transglutaminaasivasta-aineet) ja se varmistetaan ohutsuolinäytteellä. Varmistettu keliakia-diagnoosi on noin 30 000 suomalaisella.

Jos viljat aiheuttavat selviä oireita, mutta tutkimuksissa keliakiaa ei voida todentaa, voi kyseessä olla vilja-allergia tai ei-keliakiaan liittyvä gluteeniyliherkkyys.

T-solujen vaikutus keliakiassa

Keliakia on T-soluvälitteinen autoimmuunitauti, jossa gliadiini aktivoi ohutsuolen limakalvon efektori-CD4+T-soluja. Ulkoisilta taudinaiheuttajilta normaalisti suojaavat sytoksiset T-solut hyökkäävät keliakiassa elimistön omia kudoksia vastaan.

Terveillä sytoksinen T-solu tunnistaa vieraan antigeenin kohdesolunsa pinnalla. TC-reseptorien kasautuminen yhdessä muiden avustavien reseptorien, adheesiomolekyylien ja signaalivälitysproteiinien kanssa muodostaa immunologisen yhteyden vieraaseen antigeeniin. Tämän yhteyden kautta sytoksinen T-solu kohdistaa aktivaationsa taudinaiheuttajaan joko perforiinivälitteisesti vapauttamalla kohdesoluun apoptoosiin (solukuolemaan) johtavaa perforiinia tai Fas-välitteisesti, jolloin T-solun Fas-ligandi sitoutuu kohdesolun pinnan Fas-reseptoriproteiiniin; Fas-proteiinin aktivoituminen johtaa myös solun apoptoosiin eli ohjattuun solukuolemaan.

Muun muassa näin terve elimistö taistelee verenkiertoon päässeitä vieraita taudinaiheuttajia vastaan, mutta autoimmuunitaudeissa immunologinen järjestelmä on villiintynyt ja tuhoaa tuntemattomasta syystä myös kehon omia soluja.

Keliakian etiologia

Keliakiaa on tutkittu paljon ja sen etiologia tunnetaan varsin hyvin. Sairastuvuuteen vaikuttaa monitekijäinen perinnöllinen alttius, joka liittyy vahvimmin kromosomissa 6 sijaitseviin antigeenin esittelyä säätelevien HLA-geenien DQ2- ja DQ8-alleeleihin.

HLA-geenit selittävät kuitenkin vain osan keliakian perinnöllisyydestä. Uusimmissa tutkimuksissa keliakiaan liittyvää geenialuetta on löydetty myös kromosomeista 2. ja 10. Sairastumisen laukaisee viljojen sisältämä prolamiineista ja gluteniineista muodostuva gluteeni.

Sairastumisalttiilla gluteenin prolamiiniosa, eli vehnän gliadiini, rukiin sekaliini ja ohran hordeiini aiheuttavat immunologisen vasta-ainereaktion, jossa prolamiini kiinnittyy ohutsuolen limakalvossa sitä vastaan muodostuneeseen vasta-aineeseen. Tämä aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla suolinukkaa vaurioittavan tulehdusreaktion, mikä häiritsee ravintoaineiden imeytymistä.

Gluteeni ja prolamiinit: gliadiini, sekaliini ja hordeiini

• Vehnän gluteeni koostuu gliadiinista ja gluteniinista

• Rukiin gluteeni koostuu sekaliinista ja gluteniinista

• Ohran gluteeni koostuu hordeiinista ja gluteniinista

Prolamiinit ovat prolamiini-aminohappoa sisältäviä peptidimolekyylejä. Prolamiineista gliadiini vaikuttaa mm. tsonuliiniproteiiniin, joka säätelee ohutsuolen limakalvon tiiviiden liitosten läpäisevyyttä.

Sytokiinit

Gliadiini aktivoi ohutsuolen limakalvon efektori-CD4+T-soluja. Aktivoinnin seurauksena vapautuu Th-1-yhteensopivia sytokiinejä, eli solujen välisen viestinnän välittäjäaineita, joilla on keskeinen merkitys keliakian patogeneesissä. Sytokiinejä kutsutaan usein tulehduksen välittäjäaineiksi, sillä osa sytokiineistä aiheuttaa tulehduksia ja allergioita ja osa vaimentaa niitä.

Mikroskooppiset sytokiinit toimivat sitoutumalla kohdesolun pinnalla oleviin reseptoreihin. Ne aktivoituvat ja käynnistävät reaktiosarjan solun sisällä. Reaktiot toimivat signaaleina, jotka lopulta välittyvät solun tumaan ja siellä sijaitseviin kohdegeeneihin. Sytokiinit vaikuttavat siis geenien luentaan.

Suoliston läpäisevyys

Gliadiini voi myös lisätä ohutsuolen läpäisevyyttä tsonuliinin välityksellä, jolloin verenkiertoon kulkeutuu ohutsuolesta erilaisia tulehduksia aiheuttavia patogeenejä ja osittain sulaneita proteiineja. Tsonuliini on monien solujen tuottama säätelyproteiini, jonka tehtävä suolistossa on säädellä solujen välisten tiiviiden liitoskohtien läpäisevyyttä.

Vuotava suoli voi aiheuttaa mm. vatsakipua, kaasunmuodostusta, rintakipua, lihassärkyä, nivelkipua, kroonista väsymystä, mielialojen vaihtelua, muistihäiriöitä, atooppista ihottumaa, heikentynyttä vastustuskykyä, ja virtsatietulehduksia.

”Gliadin (a component of gluten) can free itself when gluten is digested and stimulate a receptor on enterocytes which then leads to the transcription of zonulin. After transcription, the zonulin becomes extracellular and binds to its receptor, which leads to the disassembly of the tight junction between enterocytes. This is an issue because the cells will separate lead to leaky gut syndrome. This mechanism occurs in 100 percent of humans and, while only 1.6-1.8 percent will go on to develop celiac disease, another 18-30 percent will become gluten sensitive. Even more compelling still is the fact that once that junction has become disruptive, proteins from the digestion of gluten and all other foods can gain access to the bloodstream and stimulate the immune system’s macrophages and T-cells, thereby up-regulating inflammation.”

Gluteeni-tsonuliini inflammaatio häiritsee myös veriaivoesteen toimintaa. Tutkimuksissa on havaittu, että vuotavan suolen lisäksi myös aivoja suojaava veriaivoeste voi ”vuotaa”. Itse asiassa Tri Marios Hadjivassilioun tutkimus (2010) osoitti, että pelkästään gluteeniyliherkkyys voi lisätä veriaivoesteen läpäisevyyttä niin, että aivojen valkoisessa aineessa voidaan havaita veriaivoesteen lisääntyneen läpäisevyyden aiheuttamia näkyviä muutoksia.

Tiiviit liitokset ja vuotava suoli

Suolen limakalvon epiteelikerroksen solujen välissä on tiiviitä liitoksia, joita okludiini-, klaudiini yms. proteiinit pitävät koossa. Kun liitos pettää, alkaa suoli vuotaa ja päästää verenkieroon molekyylejä, joiden ei pitäisi verenkiertoon päästä. Ohutsuolen limakalvon läpi verenkiertoon kulkeutuu vieraiden aineiden antigeenejä sekä osittain pilkkoutuneita proteiineja.

Lisääntynyt läpäisevyys johtuu siitä, että suolen epiteeliin syntyy suoliston vahingoittumisen ja/tai lisääntyneen tsonuliininerityksen vuoksi vuotavia rakoja.

Terveen limakalvon epiteelisolujen välillä on tiivis proteiinien muodostama saumarakenne. Sen tarkoitus on estää liuenneiden aineiden kulkeutuminen solujen välistä. Tiiviit liitokset muodostavat terveessä suolistossa esteen, jonka läpi molekyylit eivät pääse kulkeutumaan. Ne estävät myös molekyylien kulkeutumisen solujen välistä, jolloin aineiden on kuljettava solujen läpi ja solut voivat säädellä niiden kulkua.

Kun ohutsuolen limakalvon tsonuliinireseptoreita omaavat IEC6- ja Caco2-solut altistuvat vehnän sisältämälle gliadiinille, solut vapauttavat tsonuliinia, joka säätelee ohutsuolen läpäisevyyttä.

”When exposed to gliadin, zonulin receptor-positive IEC6 and Caco2 cells released zonulin in the cell medium with subsequent zonulin binding to the cell surface, rearrangement of the cell cytoskeleton, loss of occludin-ZO1 protein-protein interaction, and increased monolayer permeability. Pretreatment with the zonulin antagonist FZI/0 blocked these changes without affecting zonulin release. When exposed to luminal gliadin, intestinal biopsies from celiac patients in remission expressed a sustained luminal zonulin release and increase in intestinal permeability that was blocked by FZI/0 pretreatment. Conversely, biopsies from non-celiac patients demonstrated a limited, transient zonulin release which was paralleled by an increase in intestinal permeability that never reached the level of permeability seen in celiac disease (CD) tissues. Chronic gliadin exposure caused down-regulation of both ZO-1 and occludin gene expression. Based on our results, we concluded that gliadin activates zonulin signaling irrespective of the genetic expression of autoimmunity, leading to increased intestinal permeability to macromolecules.” Lähde: PubMed

Molecular mimicry ja autoimmuunitaudit

Vehnän gliadiini voi altistaa vuotavan suolen oireyhtymälle, minkä seurauksena verenkiertoon päätyneet vieraat antigeenit ja osittain sulaneet proteiinit voivat tunnetun autoimmuunitautien patogeneesiä selittävän hypoteesin (Molecular mimicry) mukaan aiheuttaa autoimmuunireaktion verenkiertoon imeytyneiden antigeenien ja kehon omien antigeenien samankaltaisuuden vuoksi.

Hypoteesin mukaan on mahdollista, että kehon omien ja vieraiden antigeenien sekvenssien samankaltaisuus ristiinaktivoi autoreaktiiviset T- ja B-solut hyökkäämään sekä vieraita antigeenejä, että niitä muistuttavia kehon kudoksia vastaan. Immuunijärjestelmä oppii tunnistamaan taudinaiheuttajia, mutta autoimmuunitaudeissa immuunijärjestelmä erehtyy pitämään myös kehon omia kudoksia vieraina taudinaiheuttajina niiden samankaltaisuuden vuoksi.

”Immune cells of the adaptive immune response are specifically activated, but the hallmark of autoimmunity is the dysregulation of the immune system, especially T and B cells recognizing self-antigens as foreign. The ability of T cells to evade central (thymic selection) and peripheral (Tregs) mechanisms of tolerance is evident by the large number of T cell mediated human autoimmune diseases, such as type-1 diabetes, systemic lupus erythematosus, rheumatoid arthritis and multiple sclerosis (MS). Molecular mimicry has been implicated in the pathogenesis of many of these autoimmune diseases including MS, spondyloarthropathies, Graves’ disease, and diabetes mellitus. In the case of MS, it has been hypothesized that certain viruses, such as Epstein-Barr virus (EBV), share sequence homology with antigenic structures in the CNS.”

Arvostettu keliakiatutkija Alessio Fasano on esittänyt hypoteesin siitä, kuinka ohutsuolen vaurioituminen ja läpäisevyyden lisääntyminen ovat merkittävässä roolissa autoimmuunitautien, kuten tyypin 1 diabeteksen, keliakian, reuman ja ms-taudin patogeneesissä.

Vehnän ATI-proteiinit & autoimmuunitaudit

United European Gastroenterology Week (2016) julkaisi tutkimuksen vehnän ATI-proteiinien terveysvaikutuksista. Tutkimus osoitti, että amylaasi–trypsiini–inhibiittorit (ATI) aiheuttavat tulehdusreaktioita myös suoliston ulkopuolisissa kudoksissa, kuten imusolmukkeissa, munuaisissa, pernassa ja aivoissa.

Vehnän amylaasi-trypsiini-inhibiittorit voivat pahentaa reuman, ms-taudin, astman, lupuksen, alkoholista riippumattoman rasvamaksan sekä tulehduksellisen suolistosairauden (IBD) oireita.

Mitä amylaasi-trypsiini-inhibiittorilla tarkoitetaan?

Trypsiini on proteaasi-entsyymi eli proteiineja (erityisesti arginiinia ja lysiinia) peptideiksi pilkkova entsyymi. Amylaasi on entsyymi, joka pilkkoo ruoansulatuskanavassa tärkkelystä mm. maltoosiksi. Ihmisen elimistö tuottaa sekä trypsiiniä että amylaasia, joita tarvitaan ruoansulatuksessa. Inhibiittorit ovat aineita, jotka estävät entsyymin toiminnan joko osittain tai kokonaan.

Inhibiittori voi kiinnittyä entsyymin aktiiviseen kohtaan, jolloin substraatti ei pääse kiinnittymään. Esimerkiksi antibiootit kiinnittyvät bakteerien aineenvaihdunnassa toimivien entsyymien aktiiviseen kohtaan, jolloin bakteerit kuolevat. Jotkin inhibiittorit muuttavat entsyymimolekyylin muotoa, jolloin substraatti ei pysty kiinnittymään sen aktiiviseen kohtaan. Esimerkiksi syanidi, tietyt hermokaasut ja arsenikki estävät tällä tavalla joidenkin elämän kannalta välttämättömien reaktioiden tapahtumisen soluissa. Soluissa on myös luonnollisia inhibiittoreita, jotka ylläpitävät soluissa tapahtuvien kemiallisten reaktioiden tasapainoa estämällä entsyymin tuotannon, kun entsyymireaktion lopputuotetta on riittävästi. ATIt siis estävät amylaasin ja trypsiinin toimintaa ruoansulatuskanavassa.

Amylaasi-trypsiini-inhibiittorit

Vehnän proteiineista korkeintaan 4 % on amylaasi-trypsiini-inhibiittoreita, mutta vaikka niitä on hyvin vähän, ne voivat laukaista suolistossa voimakkaan immuunireaktion, joka voi edelleen laajeta kehon muihin kudoksiin sytokiinien välityksellä.

Saksalaisen Johannes Gutenberg yliopiston professori Detlef Schuppan kertoi, että ATIt altistavat ohutsuolen tulehdusten ohella myös suoliston ulkopuolisille tulehduksille. Ei-keliakiaan liittyvän gluteeniyliherkkyyden aiheuttama tulehdustila eroaa Schuppanin mukaan keliakian aiheuttamasta tulehdustilasta siinä määrin, että sen todennäköisesti aiheuttaa jokin muu faktori, kuin gluteenin proteiinit. Tutkimuksessa voitiin osoittaa, että vehnän amylaasi-trypsiini-inhibiittorit (ATIt) aktivoivat ohutsuolen immuunisoluja sekä ja kudoksia sekä pahentavat näin mahdollisesti olemassa olevaa tulehdussairautta.

Kliiniset tutkimukset

Tutkimus on edennyt vaiheeseen, jossa kliinisiä tutkimuksia valmistellaan. Näin pyritään tutkimaan tarkemmin ATIen vaikutusta kroonisissa tulehdussairauksissa. Schuppanin mukaan lähitulevaisuudessa voidaan ehkä suositella ATI-vapaata ruokavaliota eräiden kroonisten tulehdussairauksien oireiden hoidossa.

Ei-keliakiaan liittyvä gluteeniyliherkkyys

Sen lisäksi, että ATIt pahentavat tulehduksellisten autoimmuunitautien oireita suoliston ulkopuolella, ne voivat selittää ei-keliakiaan liittyvän gluteeni yliherkkyyden syntyprosessia. Tämä on tutkimusten myötä lääketieteellisesti hyväksytty diagnoosi potilailla, jotka eivät sairasta keliakiaa, mutta saavat oireita gluteenista ja hyötyvät gluteenittomasta ruokavaliosta.

”Intestinal symptoms, such as abdominal pain and irregular bowel movements, are frequently reported, which can make it difficult to distinguish from irritable bowel syndrome.”

Suoliston ulkopuoliset oireet, kuten päänsärky, nivelkipu ja ihottuma voivat johtaa ei-keliakiasta riippuvan gluteeniyliherkkyyden diagnoosiin, jos potilas oireilee selvästi gluteenia sisältävän ravinnon jälkeen, ja jos oireet helpottavat nopeasti gluteenittomalla ruokavaliolla. Guteeni ei kuitenkaan ilmeisesti aiheuta näitä oireita.

”Professor Schuppan hopes that the research will also help to redefine nonceliac gluten sensitivity to a more appropriate term. He explains, ”Rather than nonceliac gluten sensitivity, which implies that gluten solitarily causes the inflammation, a more precise name for the disease should be considered.”

Autoimmuunitaudit ovat tauteja, joissa adaptiivinen immuunijärjestelmä toimii tuntemattomasta syystä väärin ja se hyökkää virheellisesti omia kudoksia ja soluja vastaan. Tämä johtaa tulehdukseen ja vaurioihin eri puolilla kehoa.Tunnistettuja autoimmuunitauteja on yli 80, mutta niitä voi olla yli 100. Tämä artikkeli referoiHeikki Julkusen ja Aaro Miettisen kirjoittamaan artikkelia.

Tiivistelmä

Autoimmuunitaudit muistuttavat autoimflammatorisia tauteja. Molemmissa immuunijärjestelmän toimintahäiriö aiheuttaa oireita, kuten ihottumaa, turvotusta ja väsymystä. Autoimmuunitautien ja autoimflammatoristen tautien perimmäinen syy ja mekanismi poikkeavat kuitenkin toisistaan.

Autoinflammatoriset taudit ovat harvinaisia – usein geneettisesti määräytyneitä sairauksia, joissa tulehduksen aiheuttaa luontaisen immuunijärjestelmän yliaktiivisuus. Autoimmuunitaudit aiheutuvat adaptiivisen immuunijärjestelmän virheellisestä toiminnasta.

Autoimmuunitautien oireet vaihtelevat riippuen sairauden tyypistä ja kehon osasta, johon tauti vaikuttaa. Oireet vaihtelevat paljon ja voivat olla ohikiitäviä tai pitkäkestoisia ja vaihdellen lievästä vaikeaan.

Tauteja yhdistäviin oireisiin kuuluvat lievä kuume, väsymys sekä yleinen heikkous ja huonovointisuus. Joihinkin autoimmuunitauteihin liittyy oireita, kuten nivelkipua, ihottumaa (esim. urtikaria) ja neurologisia oireita.

Autoimmuunitautien syyt ovat yhä suurelta osin epäselviä. Ne ovat todennäköisesti monitekijäisiä sairauksia, joihin liittyy sekä geneettisiä tekijöitä että ympäristövaikutuksia.

Autoimmuunitaudeissa, kuten lupuksessa, esiintyy familiaalista aggregaatiota (mikä viittaa geneettiseen alttiuteen). Toiset autoimmuunitaudit liittyvät tartunnan aiheuttajiin tai ympäristötekijöille altistumiseen. Tämä viittaa monimutkaiseen vuorovaikutukseen geenien ja ympäristön välillä.

Joitakin yleisimpiä autoimmuunitaudeiksi luokiteltuja sairauksia ovat

• keliakia
• tyypin 1 diabetes
• Gravesin tauti
• tulehdukselliset suolistosairaudet (Crohnin tauti ja haavainen paksusuolitulehdus),
• multippeliskleroosi (MS-tauti)
• alopecia areata
• Addisonin tauti
• pernisioosi anemia
• psoriasis, nivelreuma
• systeeminen lupus

Autoimmuunitautien diagnosointi on vaikeaa niiden monimuotoisuuden ja monien oireiden ohimenevän luonteen vuoksi.

Yleistä

Autoimmuunitaudit ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia ei usein tunneta. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien, sukupuolten ja etnisten ryhmien välillä. Jotkut taudeista ovat yleisiä ja osa taudeista ovat harvinaisia.

Naisilla autoimmuunitauteja esiintyy noin kolme kertaa enemmän kuin miehillä. Eräitä autoimmuunitauteja esiintyy lähes ainoastaan naisilla (systeeminen lupus, autoimmuunityreoidiitti ja primaari Sjögrenin oireyhtymä).

Autoimmuunitaudit voidaan jakaa kohde-elin-spesifeihin ja systeemisiin tauteihin sekä sen mukaan, välittyvätkö taudit autovasta-aineiden välittäminä (B-solut; vasta-ainevälitteinen) vai soluvälitteisesti (T-solut; soluvälitteinen).

Autovasta-aineiden välittämiä tauteja ovat mm. Basedowin tauti. Soluvälitteisiä tauteja ovat esimerkiksi ms-tauti ja tyypin 1 diabetes. Useimmissa autoimmuunitaudeissa esiintyy sekä T- että B-solujen poikkeavasta toiminnasta johtuvia taudin piirteitä.

Sama henkilö voi sairastaa useampaa autoimmuunitautia. Tauti voi alkaa elinspesifisellä tulehduksella ja muuttua systeemiseksi, tai systeemistä tautia sairastavalle voi kehittyä elinspesifisiä oireita. Harvinaisissa polyenokrinopatioissa potilaalla voi olla jopa viisi eri autoimmuunitautia.

Autoimmuunitautien esiintyvyys ovat lisääntyneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Sen lisäksi, että autoimmuunitaudit tunnistetaan herkemmin, arvellaan, että elämäntavat ja elinympäristö altistavat autoimmuunitaudeille. Jotain autoimmuunitautia sairastaa arviolta 5-8 % suomalaisista.

Autoimmuunisairauksien hoitomenetelmät vaihtelevat sairauden tyypin ja vaikeusasteen mukaan

Terapeuttisilla lähestymistavoilla pyritään ensisijaisesti hoitamaan taudin oireita, hallitsemaan immuunijärjestelmän toimintaa ja ylläpitämään kehon kykyä taistella sairauksia vastaan.

Ei-steroidisia tulehduskipulääkkeitä (NSAID) ja immunosuppressantteja käytetään yleisesti vähentämään tulehduksia ja hallitsemaan yliaktiivista immuunivastetta. Eräissä taudeissa suonensisäistä immunoglobuliinia voidaan antaa immuunijärjestelmän säätelemiseksi.

Hoidot helpottavat oireita, mutta ne eivät paranna sairautta. Usein oireet edellyttävät pitkäaikaista hoitoa.

Brittiläisessä tutkimuksessa havaittiin, että Britanniassa n. 10 prosenttia väestöstä sairastaa jotain autoimmuunitautia. Autoimmuunitaudit alkavat useimmiten varhaisessa aikuisiässä, mutta ne voivat alkaa missä iässä tahansa.

Yleiset oireet

Autoimmuunisairaudet ovat laaja ja monimuotoinen tautiryhmä, jolla on monista eroista huolimatta joitain yhteisiä oireita.

Yhteiset oireet aiheutuvat siitä, että autoimmuunitaudeissa adaptiivinen immuunijärjestelmä hyökkää virheellisesti omia soluja ja kudoksia vastaan aiheuttaen tulehduksia ja vaurioit eri puolilla elimistöä.

Autoimmuunitautien suuresta määrästä johtuen oireet voivat vaihdella merkittävästi sairauden tyypin, vaikutuspiirissä olevien elinjärjestelmien ja yksittäisten tekijöiden, kuten iän, sukupuolen, hormonaalisen tilan ja ympäristövaikutusten, mukaan.

Sairastuneella voi samanaikaisesti olla useampi kuin yksi autoimmuunisairaus (tunnetaan nimellä polyautoimmuniteetti), mikä vaikeuttaa entisestään oireita.

Oireet, jotka liittyvät yleisesti autoimmuunisairauksiin

• Väsymys, (fatiikki). Tämä on autoimmuunitautia sairastavien yleisin oire.Vuonna 2015 Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan 98 % autoimmuunisairauksia sairastavista koki fatiikkia. 89 % sairastuneista kertoi väsymyksen olevan huomattava ongelma. 68 % sanoi, että väsymys on kaikkea muuta kuin normaalia väsymystä. Autoimmuunitautiin liittyvä fatiikki on syvää vsymystä ja voimattomuutta, kpla vaikeuttaa arkiaskareista selviytymistä. 59 % autoimmuunitautia sairastavista sanoi, että väsymys on todennäköisesti taudin heikentävin oire.

• Lievä kuumeilu

• Huonovointisuus (yleinen epämukavuuden tai levottomuuden tunne)

• Lihaskivut

• Nivelkipu

• Ihottumat

Autoimmuunitaudeissa on muitakin oireita, kuten suun kuivuminen, silmien kuivuminen, pistely ja tunnottomuus mm. raajoissa, odottamaton painonpudotus tai -nousu ja ripuli.

Oireiden esiintymismallit

Oireet heijastavat usein kehon systeemistä tulehdusreaktiota. Oireiden esiintyminen ja intensiteetti voivat vaihdella. Vaihtelu johtuu sairauden aktiivisuudesta.

Oireellisia vaiheita kutsutaan pahenemisvaiheiksi (relapseiksi), ja oireettomia jaksoja kutsutaan kutsutaan remissioksi. Joissain taudeissa pahenemisvaihetta voi seurata pitkä oireeton remissio.

Oireiden erityinen ilmaantuvuus riippuu suurelta osin autoimmuunivasteen kohteesta ja tyypistä. Esimerkiksi nivelreumassa oireita ovat tyypillisesti nivelkipu, turvotus ja jäykkyys.

Tyypin 1 diabetes johtuu immuunijärjestelmän hyökkäyksestä haiman insuliinia tuottaviin soluihin. Taudin oireet liittyvät ensisijaisesti insuliinin säätelemään verensokeriin. Oireita ovat mm. lisääntynyt jano, tiheä virtsaamistarve ja selittämätön painonpudotus.

Yleisimmin immuunijärjestelmän virheellisestä toiminnasta kärsivät kehon osat

Autoimmuunitautienyleisimpiä kohteita ovat verisuonet, sidekudokset, nivelet, lihakset, punasolut, iho ja umpieritysrauhaset, kuten kilpirauhanen (Hashimoton kilpirauhastulehdus ja Gravesin tauti) sekä haima (tyypin 1 diabeteksessa).

Näiden tautien vaikutukset voivat vaihdella tiettyjen kudosten paikallisista vaurioista, elinten kasvun ja toiminnan muutoksiin sekä systeemisempiin vaikutuksiin, joissa useat kudokset ympäri kehoa kärsivät.

Oiret ja diagnoosi

Oireiden ja autoimmuunitautiin viittaavien merkkien ilmaantuminen antaa vihjeitä, joiden perusteella oireiden aiheuttaja voidaan tunnistaa. Erilaiset testit ja oirekuva auttavat varmistamaan diagnoosin.Oirekuvan muutosten perusteella voidaan seurata taudin etenemistä ja hoitovastetta.

Autoimmuunitautien laajan kirjon vuoksi oireiden hoito edellyttää moniulotteista lähestymistapaa, jossa otetaan huomioon erilaiset oireet ja niiden vaikutukset yksilöiden elämään. Yleisiä autoimmuunitauteja ovat:

Keliakia

Keliakiassa autoimmuunireaktion aiheuttaa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä proteiini – gluteeni. Sairastuneilla gluteeni laukaisee immuunivasteen ohutsuolessa, mikä aiheuttaa vaurioita suolistonukassa, eli pienissä ulokkeissa, jotka reunustavat ohutsuolta ja edistävät ravinteiden imeytymistä.

Suomessa keliakian esiintyvyys on lapsilla 1,5 %, työikäisillä 2 % ja sitä vanhemmilla lähes 3 %. Suomalaisista noin puolella prosentilla on todettu keliakia.

Ohutsuolen vaurioituminen selittää ruoansulatuskanavan syöpien lisääntyneen riskin keliakissa. Ruoansulatuskanavaan kuuluvat ruokatorvi, mahalaukku, ohutsuoli, paksusuoli, peräsuoli ja peräaukon alueet, joita pitkin syöty gluteeni kulkee.

Keliakiaa sairastavien ruoansulatuskanavan syövän ilmaantuvuutta voidaan vähentää ja ehkäistä, poistamalla gluteeni ruokavaliosta.

Gravesin tauti

Gravesin tauti on sairaus, jolle on ominaista autovasta-aineiden kehittyminen kilpirauhasta stimuloivan hormonin reseptoreille. Kilpirauhasen autoimmuunitautien ilmaantuvuus on jonkin verran lisääntynyt.

Autovasta-aineiden sitoutuminen reseptoreihin johtaa kilpirauhashormonin säätelemättömään tuotantoon ja eritykseen, mikä aiheuttaa elimistöä stimuloivia vaikutuksia, kuten sykkeen nopeutumista, painon laskua, hermostuneisuutta ja ärtyneisyyttä. Muita Gravesin taudille spesifisempiä oireita ovat pullistuneet silmät ja säärien turvotus.

Tulehduksellinen suolistosairaus

Tulehduksellinen suolistosairaus kattaa tilat, joille on ominaista krooninen ruoansulatuskanavan tulehdus, mukaan lukien Crohnin tauti ja haavainen paksusuolitulehdus. Molemmissa tapauksissa sairastuneet menettävät immuunivasteen suoliston mikrobiomissa oleville normaaleille bakteereille.
Oireita ovat vakava ripuli, vatsakipu, väsymys ja painonpudotus. Tulehduksellinen suolistosairaus lisää maha-suolikanavan ja eräiden lymfoproliferatiivisten syöpien riskiä.

Krooniset koliitit yleistyvät nopeasti. Syyksi uskotaan sairastuneen altistumista identifioimattomille ympäristötekijöille.

Multippeliskleroosi (MS)

Multippeliskleroosi on hermostoa rappeuttava sairaus, jossa immuunijärjestelmä hyökkää keskushermoston hermosäikeitä suojaavaan myeliiniin.Tämä vaurioittaa hermosäikeitä suojaavia myeliinikalvoja ja hermoratoja, mikä aiheuttaa viestintäongelmia aivojen ja muun kehon välillä.

Oireita voivat olla väsymys, kävelyvaikeudet, puutuminen ja pistely, lihasheikkous sekä koordinaatio- ja tasapainoongelmat. MS-tautiin liittyy lisääntynyt keskushermostosyövän riski, pääasiassa aivoissa.

MS-tauti on yleistynyt, mutta yeistymisen syynä voi olla magneettikuvantamisen ansiosta tarkentunut diagnosointi.

Nivelreuma

Nivelreuma (RA) kohdistuu ensisijaisesti niveliin ja aiheuttaa jatkuvaa tulehdusta, joka johtaa nivelvaurioihin ja kipuihin. Se on usein symmetrinen, mikä tarkoittaa, että jos toisessa kädessä tai polvessa on reuman oireita, niin on toisessakin.

RA voi myös vaikuttaa sydämeen, keuhkoihin ja silmiin. Lisäksi krooninen tulehdus ja immuunijärjestelmän liiallinen aktivoituminen luo ympäristön, joka suosii muiden solujen pahanlaatuista transformaatiota, mikä ehkä selittää yhteyksiä keuhko- ja ihosyöpään sekä muiden hematologisten syöpien riskin, joista niveltulehdus ei vaikuta suoraan mihinkään.

Psoriasis ja psoriaattinen niveltulehdus

Psoriasis on ihosairaus, jolle on ominaista nopea ihosolujen kerääntyminen, mikä johtaa hilseilyyn ihon pinnalla. Tulehdus ja punoitus suomujen ympärillä on yleistä. Joillekin psoriaasipotilaille kehittyy myös nivelpsoriaasi, joka aiheuttaa nivelkipua, jäykkyyttä ja turvotusta. Psoriasiksen ilmaantuvuus on noin kaksinkertaistunut viimeisten 30 vuoden aikana.

Sjögrenin oireyhtymä

Sjögrenin oireyhtymä on pitkäaikainen autoimmuunisairaus, joka vaikuttaa kehon kosteutta tuottaviin rauhasiin (kyynel- ja sylkirauhasiin) ja usein vakavasti muihin elinjärjestelmiin, kuten keuhkoihin, munuaisiin ja hermostoon.

Systeeminen lupus erythematosus

Systeeminen lupus erythematosus, jota kutsutaan yksinkertaisesti lupukseksi, on systeeminen autoimmuunisairaus, joka vaikuttaa useisiin elimiin, mukaan lukien iho, nivelet, munuaiset ja hermosto. Sille on ominaista laajalle levinnyt immuunitoleranssin menetys.

Taudille on ominaista pahenemisvaiheet ja remissiot. Lupuksen oireet vaihtelevat lievistä vakaviin. Tauti on yleisin hedelmällisessä iässä olevilla naisilla.

Tyypin 1 diabetes

Tyypin 1 diabetes on sairaus, jossa immuunijärjestelmä hyökkää haiman insuliinia tuottaviin beetasoluihin.Insuliini on tärkeä hormoni, joka säätelee elimistön energiametaboliaa. Insuliinia tarvitaan glukoosin kuljettamiseen soluihin energiaksi sekä energiaravinteiden tallentamiseen.

Oireita ovat lisääntynyt jano, tiheä virtsaaminen ja painonpudotus. Tyypin 1 diabetes diagnosoidaan yleisimmin lapsilla ja nuorilla aikuisilla.

Tyypin 1 diabetes on lisääntynyt selvästi; ilmaantuvuus on Suomessa korkeinta maailmassa ja tautitapausten määrä on viisinkertaistunut viimeisten 50 vuoden aikana. Syynä pidetään altistumista uusille, toistaiseksi tunnistamattomille ympäristötekijöille.

Erilaistumaton sidekudossairaus

Erilaistumaton sidekudossairaus syntyy, kun ihmisillä on sidekudossairauden piirteitä, kuten verikoetulokset ja ulkoiset ominaisuudet, mutta ne eivät täytä millekään sidekudossairaudelle asetettuja diagnostisia kriteerejä. Noin 30–40 % näistä etenee tiettyyn sidekudossairauteen ajan myötä.

Autoimmuunitautien ehkäisy

Autoimmuunitautien ehkäisyssä olennaista on laukaisevien ympäristötekijöiden tunnistaminen. Perinnöllisesti alttiilla riskiryhmään kuuluvalla henkilöllä autoimmuunitauteja voidaan yrittää ehkäistä joko primaari- tai sekundaariprevention keinoin, jolloin pyritään estämään tautiprosessin käynnistyminen tai jo käynnistynyt prosessi.

Tertiaarisessa ehkäisyssä pyritään palauttamaan autoimmuunitautiin sairastuneen potilaan kohde-elimen toiminta normaaliksi. Tautiprosessin käynnistyttyä sen pysäyttäminen on vaikeaa.

Autoimmuunitaudissa elimistön immuunijärjestelmä tunnistaa oman kudoksen vieraaksi ja käynnistää siihen kohdistuvan immuunivasteen. Autovasta-aineita ja autoreaktiivisia lymfosyyttejä esiintyy sekä verenkierrossa että kudoksissa. Käytännössä tauti voidaan luokitella autoimmuunitaudiksi, kun seuraavat viitteelliset tekijät toteutuvat:

• suvullinen alttius

• lisääntyneet autovasta-ainepitoisuudet veressä

• potilaan muut autoimmuunitaudit

• kohdekudoksessa todettavat lymfosyytti- tai immunoglobuliini- ja komplementtikertymät

• kohdekudoksen vauriot ja taudin yhteys HLA-geeneihin.

Normaalisti immuunijärjestelmä tunnistaa vieraat ja haitalliset antigeenit, tuhoaa ne ja säilyttää toleranssin eli reagoimattomuuden omia kudoksia vastaan. Tämä immunologinen toleranssi kehittyy ihmiselle jo sikiökehityksen aikana.

Miksi immunologinen toleranssi murtuu autoimmuunitaudeissa?

Yksinkertaisen mallin mukaan infektion, kemikaalin, toksiinin tai jonkin muun ulkoisen tekijän vaurioittamista tai ohjelmoidusti kuolevista soluista vapautuu autoantigeenejä. Näistä antigeenejä esittelevät solut (dendriittisolut, monosyytit, makrofagit ja B-solut), joiden pinnalla on periytyviä tyypin II HLA –rakenteita, pilkkovat peptidejä ja esittelevät ne auttaja T-soluille. Normaalisti useat eritasoiset toleranssin mekanismit varmistavat, etteivät T-solut muodosta haitallista immuunivastetta. Jos auttaja-T-solut, joilla on autoreaktiivinen T-solureseptori, saavat tulehduksen yhteydessä myös muita aktivaatiosignaaleja (eksogeenisiä tai endogeenisiä), voi se johtaa näiden aktivoitumiseen ja autoimmuunitilaan, joka jatkuu niin kauan kuin autoantigeeniä on tarjolla. Haitalliseen autoimmuunivasteeseen voi liittyä myös ulkoisen tekijän ja isännän peptidin välinen samankaltaisuus (molecular mimicry). – Heikki Julkunen, Aaro Miettinen

Autoimmuunitautiin sairastuminen

Sairastuvuuteen vaikuttaa perinnöllinen alttius sekä yksi tai useampi taudin laukaiseva ympäristötekijä. Taustalla on yleensä monitekijäinen perinnöllinen alttius, joka liittyy kaikkein vahvimmin kromosomissa 6 sijaitseviin, antigeenin esittelyä sääteleviin HLA-geeneihin, kuten keliakiassa, jonka kehittyminen on lähes mahdotonta, jos henkilöllä ei ole DQ2- tai DQ8-alleelia.

Useimmissa autoimmuunitaudeissa on HLA-järjestelmän lisäksi löydetty lukuisia tautiin assosioituvia geenejä tai geenialueita, mutta näiden alttiutta lisäävä vaikutus on yleensä heikko. Elintapa- ja ympäristötekijöillä on keskeinen merkitys taudin puhkeamisessa.

Yleensä autoimmuunitauti kehittyy hitaasti kuukausien, vuosien tai vuosikymmenten aikana. Ensimmäisessä vaiheessa henkilöllä on geneettinen alttius. Toisessa vaiheessa prosessi käynnistyy jonkin ympäristötekijän laukaisemana ja etenee.

Alkuvaiheessa oireet ovat useimmissa tapauksissa lieviä ja vaihtelevia. On voitu osoittaa, että autoimmuunitaudeille spesifisiä vasta-aineita on verenkierrossa suurella osalla potilaista jo vuosia ennen ensimmäisten oireiden alkua.

Autoimmuunitaudeissa ei ole tunnistettu yhtä yksittäistä tekijää, joka käynnistää, ylläpitää ja laukaisee taudin. Systeemisissä taudeissa ulkoisia tekijöitä voi olla lukemattomia. Varsinkin nopeasti alkavissa kohde-elinspesifisissä autoimmuunitaudeissa yksittäiset tekijät voivat olla taudin käynnistäjiä.

Reaktiivisessa artiriitissa taudin laukaisevat infektiot tunnetaan. Keliakiassa T-solujen immuunivaste kohdistuu gluteeniin eli viljojen (vehnä, ruis ja ohra) päävalkuaisaineeseen.

T-solut immunisoituvat DQ2- ja DQ8-alleeeleihin kiinnittyneille deamidoiduille gliadiinipeptideille ja aiheuttavat suolistossa tulehdusreaktion. Tämän yhteydessä sekä gliadiinipeptideille spesifiset että autoreaktiiviset kudostransglutaminaasille spesifiset B-solut aktivoituvat ja potilaan vereen tulee kudostransglutaminaasivasta-aineita. Kun gluteenit poistetaan ruokavaliosta, T-solujen antigeeni katoaa ja tulehdusreaktio rauhoittuu.

Tämä artikkeli on referoitu ja editoitu Suomen Lääkärilehdessä (41/2011)julkaistusta Heikki Julkusen ja Aaro Miettisen laajemmasta artikkelista.