Woke – myrsky vesilasissa

Woken herättämä somemyrsky osoittaa jo tyyntymisen merkkejä. Mitä termi tarkoittaa ja miksi woke aiheutti myrskyn vesilasissa?

Sturm im Wasserglas

Sosiaalisessa mediassa on harvoin tyyntä ja rauhallista. Vastakkainasettelu ja myrskyisä debatti kuuluvat somen luonteeseen. Kun yksi myrsky tyyntyy, toinen kasvattaa voimaa virtualisessa horisontissa.

Tiettävästi myrskystä vesilasissa puhui ensimmäisenä Marcus Tullius Cicero. Sitaatti viittaa mitättömän aiheen ympärille syntyneeseen tarpeettoman suureen kuohuntaan ja raivoon. Somessa myrskyn vesilasissa voi aiheuttaa mikä tahansa trendaava ilmiö vaahtokarkeista nahkatakkiin tai mRNA-injektioista pääministerin selfieen.

Woke-ajatteluun liittyvä valveutuneisuus voidaan tulkita rintamalinjaksi radikaalin oikeiston ja progressiivisen vasemmiston välisessä kulttuurisodassa. Alkuaan woke oli Yhdysvaltojen afrikkalaistaustaisen vähemmistön 1930-luvulla omaksuma termi, jolla viitattiin rotusyrjinnän uhkat tiedostavaan valveutuneeseen henkilöön.

Aihetta syventäviä juttuja Ruokasodassa:

Saatteeksi: Reaalimaailmassa ihmiset eivät kilpaile samassa sarjassa tai edes samassa pelissä

Haparoin mahdollisuuksien tasa-arvon ja woke-kritiikin aasinsillalle. Minulla on vahva tunne, että sellainen aasinsilta on olemassa.

Mahdollisuuksien tasa-arvon ideologinen perusta on vahva: Kaikilla tulee olla samat oikeudet ja mahdollisuudet tavoitella hyvää ja arvokasta elämää. Yleisellä tasolla tämä toteutuu meillä hyvin.

Kritiikin terä kohdistuu kätkettyyn ansalankaan: Jos mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu, yhteiskunnassa havaittavat eriarvoisuudet selittyvät eriarvoistavan yhteiskunnan sijaan yksilöiden ja ryhmien heikommilla kyvyillä ja/tai moraalisella inkompetenssilla.

Tällainen ajattelu hipoo sosiaalidarwinismia, jossa ihmisyhteisö ymmärretään olemassaolon taistelukenttänä. Kulttuuri on kuitenkin keinotekoinen konstrukti ja siinä vallitsee sovitut säännöt. Moraalisten päätelmien omaksuminen luonnosta on G. E. Mooren määritelmän mukaan naturalistinen virhepäätelmä. Humen giljotiini toteaa saman: vallitsevista tosiasioista ei voi johtaa moraalisia sääntöjä.

Sosiaalidarwinismissa ulttuurievoluutio toteutuu aivan kuten biologinen evoluutio. Yhteiskunnassa käydään jatkuvaa selviytymiskamppailua, jossa evoluutioteorian mukaisesti vahvimmat menestyvät ja heikoimmat alistuvat tai tuhoutuvat.

Organisistisessa, naturalistisessa ja sosiaalidarwinistisessa järjestelmässä yhteiskunta imitoi luontoa ja luonnon hierarkkista järjestystä.

Tällainen järjestelmä on väistämättä eriarvoistava. Ihmisen asema yhteisössä toteutuu älyn, kykyjen, varallisuuden ja fysiologisten ominaisuuksien arvohierarkiana.

Yksilöiden ja ryhmien etninen tausta, moraalinen kompetenssi sekä kyvyt ja taidot määrittävät ihmisen instrumentaalisen arvon ja aseman yhteiskunnassa ja maailmassa.

Radikaalille oikeistolle organisistinen ja hierarkkinen yhteiskunta on eräänlainen mahdollisuuksien tasa-arvoon kytketty perusoletus: kaikilla on mahdollisuus yhtäläiseen menestykseen, mutta älyllisesti, fysiologisesti ja moraalisesti heikommat eivät pärjää yhteiskunnallisessa kamppailussa yhtä hyvin kuin ahkerat ja älykkäät.Näin luonto toimii.

Koska tämä on luonnollinen ja oikeudenmukainen järjestys, sitä ei pidä horjuttaa.

Italialainen politologi Norberto Bobbio väitti, että asenteet eriarvoisuuteen ovat ensisijaisesti se, mikä erottaa vasemmistolaisen politiikan oikeistostolaisesta politiikasta.

Vasemmiston ajattelussa ihmisten välinen eriarvoisuus tulkitaan keinotekoisena ja negatiivisena ilmiönä. Valtion tehtävä on korjata yhteiskunnallinen eriarvoisuus.

Traditionalistinen oikeisto uskoo, että ihmisten välinen eriarvoisuus on luonnollinen ja myönteinen ilmiö, jota valtion tulee ylläpitää ja tukea, koska luonnollinen kilpailu johtaa innovatiiviseen ja dynaamiseen yhteiskuntaan. Valtion tehtävä ei ole puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen.

Wokeen yhdistetään kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla sosiaalista eriarvoisuutta tasa-arvoistava tavoitteellisuus. Vasemmistolainen vaikutus näkyy mm. feminismissä, naisten aborttioikeudessa, LBGT-kysymyksissä ja jopa kielessä (n-kieli).

Vasemmistolaisessa woke-ajattelussa mahdollisuuksien tasa-arvoa kritisoidaan mm. sillä, että todellisessa maailmassa ihmisillä ei ole alkutilanteessa samoja mahdollisuuksia. Jotkut ovat hieman paremmassa alkuasemassa ja hieman tasa-arvoisempia kuin toiset.

Kritiikissä todetaan, että mahdollisuuksien tasa-arvo ylläpitää eriarvoisuutta, koska se tulkitsee yhteiskunnallisen eriarvoisuuden eritasoisten yksilöiden ja ryhmien luonnollisina eroina ja kiistää, että yhteiskunnassa olisi vähemmistöjä eriarvoistavia keinotekoisia rakenteita.

Mutta yhteiskunnassa on valtavasti rakenteellisia ja sukupolvet ylittäviä yksilöitä ja ryhmiä koskettavia ennakkoasenteita, jotka ohjaavat valintojamme. Ajatusleikki osoittaa tämän:

Palkkaisitko somalitaustaisen Muhammedin vai kantasuomalaisen Jukan?

Asetelma on eriarvoistava, koska etnisen taustan tai ihonvärin ei pitäisi olla valintakriteeri. Todellisuudessa vain hakijoiden kykyjen ja ammattiin soveltuvuuden tulisi toimia kriteereinä.

Monet laitaoikeistolaiset reagoivat wokeen pejoratiivisesti: halveksuvasti ja väheksyvästi.

Vihervasemmistolla tuskin on selvästi määriteltyä woke-ideologiaa. Edes vihervasemmisto ei muodosta ideologisesti homogeenistä ryhmää. Luulen, että woke on termi, jonka alle radikaali oikeisto niputtaa vastustamiaan vihervasemmistolaisia ihmisoikeus- ja ympäristökysymyksiä.

Woke rinnastuu vahvasti 1990-luvulla kehitettyyn salaliittoteoriaan kulttuurimarxismista ja vasemmiston itsensä kehittämään poliittisen korrektiuden oppiin. Näillä kaikilla on negatiivinen konnotaatio. Woke on olkiukon pahvinen kuva. Sillä on vain kaksi ulottuvuutta: negatiivinen ja positiivinen katselukulmasta riippuen.

Tällä en tarkoita, etteikö Suomen poliittisella kentällä olisi naiiveja idealisteja, joiden woke- ja PC-ajattelu harhautuu ajattelun absolutismiin. Ääriajattelu johtaa ideologiseen vankilaan ja kielen kieltolakiin. Naiivin progressivismin uhkana on demokratiaa ja ihmisoikeuksia rajoittava ajatus- ja käytösrikkeitä vavova yhteiskunta, jossa on turvauduttava n-kieleen, koska joistain sanoista on tehty tabuja.

Vastustan tällaista orwellilaista ajatus- ja käytösrikoksia valvovaa ja tuomitsevaa (cancel-kulttuuri) suuntausta syvästi. Se tuo mukanaan ongelmia, jotka ylittävät moninkertaisesti ongelmat, joihin vähemmistöjen oikeuksia ajavalla politiikalla halutaan puuttua.

Rakenteellisesti eriarvoistava yhteiskunta on tosiasia, mutta se ei korjaudu ampumalla tykillä taloon pesiytynyttä myyrää.

Ongelma on olemassa, mutta ei niin merkittävä, että sen vuoksi historia pitäisi uudelleenkirjoittaa, taide ja kulttuuri dekonstruoida, sensuroida ja liputtaa varoitusmerkein. Kansan enemmistöä ei pidä aivopestä ja uudelleenkouluttaa elämään vähemmistöjen ehdoilla. Se on laajasti kansan oikeustajun, identiteetin, oikeudenmukaisuusperiaatteen, demokratian, progressiivisen kehityksen, kulttuurievoluution ja ilmaisunvapauden kyseenalaistava tie.

Ääriajattelun hevosenkenkämallissa vastakkaisten ideologioiden menetelmät ja päämäärät lähentyvät toisiaan ideologioiden ääripäissä. Progressiivinen liberalismi johtaa äärimmilleen vietynä ihmisoikeuksia rajoittavaan, suljettuun ja valvottuun antiliberalistiseen yhteiskuntaan, joka ei ole kenellekään parempi yhteiskunta – ei edes vähemmistöille.

Uhkana on totalitarismeista tuttu kaksoisajattelua ylläpitävä pseudokieli, jossa kaikkien on varottava käyttämästä kiellettyjä sanoja (n-kieli). Neuvostoliitossa ongelmista puhuttiin vain keittiössä tai mustan huumorin välityksellä, mutta julkisissa tiloissa pitäydyttiin vallitsevassa totuudessa oli se mitä vain.

Kaksoisajattelua kuvaa hyvin määritelmät: Sota on rauhaa / vapaus on orjuutta / tietämättömyys on voimaa. Orwellilla oikeaa ajattelua (kognitiivista eripuraa) ohjaavat esimerkiksi sodasta vastaava rauhan ministeriö ja taloudellisesta niukkuudesta vastaava yltäkylläisyyden ministeriö.

George Orwell kuvasi kielen manipulointia ja henkistä hallintaa totalitarismin metodeina. Hän uskoi vakaasti, että totalitarismi ja kielen korruptio ovat yhteenkietoutuneita. Orwell varoitti, että poliittinen kielenkäyttö väärentää käsitteitä ja tapahtumia.

Populismi hyödyntää käsitteiden ja merkitysten hämärtämistä, väärintulkintoja ja kontekstistaan irrallisia ilmaisuja. Totalitarismiin kuuluu aina disinformaatio ja propaganda.

Siinä missä radikaali oikeistopopulismi typistää ilmiöt ja asiat sloganeiksi ja tunteisiin vetoaviksi meemeiksi sekä sanojen tarkoituksellisiksi väärintulkinnoiksi, naiivi vasemmisto yrittää tukahduttaa itse kielen ja sen ilmaisuvoiman. Molemmissa ääripäissä vastaan tulee samanlainen totalitarismi ja hengen vankila.

Kieli on kulttuurin perusta. Kielen rajoittaminen ja jatkuva uudelleen merkitseminen on kulttuurin murhaamista.

Moni oikeistolainen ajattelija kokee woke-ilmiössä uhkan sanan- ja ilmaisunvapaudelle, mutta todellinen uhka kohdistuu kieleen ja kulttuuriin. Oikeistolaisista poiketen minä en suosi ehdotonta sananvapautta ja vihapuheiden lietsomista sananvapauden nimissä, mutta en myöskään suvaitse kielen ilmaisuvoiman rajoittamista kaksoisajattelua ylläpitäväksi pelon ja henkisen hallinnan välineeksi.

The slowness of this stupid poke tortures me to death. Adolphe Belot, 1865

Termit tarvitsevat vastinparin. Löysin woke-termille ihastuttavan vastakohdan 1800-luvun amerikkalaisslangista: poke, joka viittaa tyhmähköön, hitaaseen ja jääräpäiseen perinteisiin takertuvaan tyyppiin. Siihen sopisi: Woke the Poke!

Määrittelen poke-termin seuraavasti: poke uskoo jääräpäisesti sosiaalidarwinismiin ja haluaa absolutisoida kansojen, rotujen, yksilöiden ja kulttuurien väliset erot. Poke vihaa wokea, joka vastustaa poken eriarvoistavaa arvomaailmaa.

Woke ei ole poliittinen aatesuunta tai ideologia, vaikka sellaiseksi se halutaan usein määritellä.

Alkuaan termi viittasi asenteeseen ja sosiaalisen eriarvoisuuden tiedostamiseen. Termi ei liity ideologisessti marxismiin, mutta vasemmistossa ihmisoikeuksiin suhtaudutaan valveutuneemmin kuin radikaalissa oikeistossa.

Ideologiaksi woke vääntyy kulttuurisodan retoriikassa. Yksilöt on kätevää lokeroida tarkasti rajattuihin, kvantitatiivisiin ja kvalitatiivisiin sosiaalisiin ryhmiin. Se on kätevää, mutta ei erityisen rehellistä tai oikeudenmukaista. Myös naiivi liberalismi pyrkii lokeroimaan ihmiset ja kulttuurit.

Aristoteelisen retoriikan Logos, Pathos ja Ethos ovat läsnä arjessa ja somessa. Ihmisen identiteetti ei määräydy irrallisten mielipiteiden tai vastatuulessa horjuvan aatteen perusteella.

Yksilö voi kuulua moneen hyvin erilaiseen ryhmään. Valtakulttuuri muodostuu erilaisista alakulttuureista. Kaikkien ryhmien sosiaalista dynamiikkaa on järkevää arvioida intersektionaalisesti. Tämä ei kuitenkaan saa johtaa ihmisten pisteyttämiseen edustamiensa arvojen tai käyttämänsä kielen perusteella.

Vasemmisto ei tarvitse woke-termiä todistamaan yhteiskunnallisten ongelmien olemassaoloa. Sosiaaliset ongelmat, kuten köyhyyteen liittyvä syrjäytyminen, etnisten vähemmistöjen kokema rasismi ja LBGT-ihmisten tuntema turvattomuus ovat tunnettuja tosiasioita. Ongelmien juurisyynä voi olla yhteisön hiljainen hyväksyntä valtavirrasta poikkeavien syrjinnälle.

Wokea vastaan hyökkääävä oikeisto hyökkää heikompien ja huonommassa asemassa olevien puolustajia vastaan

Implisiittisesti: heikomman puolustaminen, vihapuheen vastustaminen ja turvalliset tilat ovat oikeiston määritelmän mukaan vaarallista ideologiaa, koska sellainen ideologia voi heikentää vahvemman oikeuksia kiusata ja hyväksikäyttää heikompiaan.

Woke-termillä voidaan niputtaa kaikki yhteiskunnallisista epäkohdista puhuvat ja kirjoittavat, erityisesti vihervasemmistolaiset, feministit ja LBGT- tai aborttioikeuksia puolustavat ihmiset samaan ideologisesti vaaralliseen ryhmään.

Tämä ryhmä on olemassa, mutta ei yhteisenä poliittisena ideologiana; ryhmää yhdistää ideologian sijaan moraalinen selkäranka ja usko ihmisarvoon.

Homogeenistä ja filosofisesti yhtenäistä woke-ryhmää ei ole olemassa: liberaalin ja progressiivisen maailmankuvan päällekkäisyydet lomittuvat ihmisoikeudet tunnustaviin humanistisiin arvoihin. Vasemmisto ja vihreä liike eivät ole poliittisesti yhtään sen yhtenäisempiä kuin maltillinen oikeisto ja äärioikeisto.

Välihuomio: Somessa kiertää aiheeseen liittyviä huhuja ja hypoteeseja. Huhujen mukaan Venäjä masinoi ja rahoittaa sosiaalisen median woke-hysteriaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa osana länsivastaista informaatiosotaa. Venäjän modus operandi on kylvää riitoja, epäluottamusta ja yhteiskunnallista hajaannusta. USA:n tiedustelun mukaan Venäjä on rahoittanut äärioikeistolaisia liikkeitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa ainakin 300 miljoonalla dollarilla. Todistettavasti rahoitusta on saanut ainakin Marine Le Penin johtama ranskalainen Kansallinen rintama. Aikoinaan ns. sivistysoikeisto korosti koulutuksen ja sivistyksen merkitystä. Nykyinen äärioikeisto hyökkää ankarasti tiedettä, asiantuntijoita ja yliopistojen koulutettua, tieodostavaa ja sivistynyttä väestöä vastaan. Sivistynyt ihminen näkee tunteisiin vetoavan populistisen retoriikan läpi. Radikaali oikeisto hyökkää kulttuuria, opetusta ja yliopistoja vastaan osana arvoliberalismia vastaan käymäänsä kulttuurisotaa.

Yksinkertaisimmillaan woke on ihmisen yhteiskunnallista asennetta kuvaava adjektiivi. Maailmassa on yhä pahuutta, syrjintää, sortoa, vainoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Woke tiedostaa epäkohdat.

Jos et näe rasismia ja eriarvoisuutta ympärilläsi, et ehkä ole hereillä tai suljet syrjinnältä silmäsi. Usein silmien sulkeminen epäkohdilta on helpompmaa kuin epäkohtien tiedostaminen.

Esimerkki 1: Pääkaupunkiseudulla jopa alakoululaiset maahanmuuttajataustaiset lapset joutuvat usein aikuisten suomalaisten (huomalaisten) rasistisen huutelun ja uhkailun kohteiksi.

Esimerkki 2:Islamilaiseen taustaan viittaava nimi, väärä uskonto, väärä ihonväri, väärä seksuaalinen identiteetti tai seksuaalinen suuntautuneisuus vaikuttavat tunnetusti työhaastatteluissa kielteisesti työnhakijan mahdollisuuksiin tulla valituksi haettuun toimeen.

If you’re woke, you dig it!

Somessa mielipiteet vääristyvät ja binääristyvät: On vain kaksi vaihtoehtoa – oikea ja väärä. Olet natsi tai kommunisti; äärioikeistolainen tai marxilainen; jos kannatat Euroopan unionia, vihaat Suomea; olet joko woke tai rasisti jne. Reaalimaailmassa on somea enemmän sävyeroja. Kutsun poliittisten ja ideologisten näkemysten sävyeroja mielipidegradientiksi.

Asiat vääntyvät internetin satu- ja viihdemaailmassa surrealistisiksi: Jos et kannata persuja, vihaat sananvapautta; jos tuet translakia, kannatat pedofiilejä; jos kannatat naisten oikeuksia, olet intersektionaalinen feministi; jos tuet Ukrainaa suvereniteettia, olet homosatanisti; jos uskot plandemiaan, tuet rokotteilla tehtävää kansanmurhaa.

Nämä esimerkit ovat absurdeja, mutta internetin syvemmässä päädyssä, 4chanissa, ohilaudassa, Venäjän mediassa ja USA:n äärikonservatiivisissa MAGA-ryhmissä kahjot ja leimaavat väitteet sekä valheet ja vihapuhe kuuluvat perusviestintään.

Äärioikeistolainen maga-some on villi ja dystooppinen maailma, jossa pizzeriat ovat satanistipedofiilikulttien kulisseja; pizzerioiden kellareissa vasemmistolainen eliitti murhaa lapsia kabbalistisissa seremonioissa saadakseen terveyttä edistävää adrenokromia (ks. Hunter S. Thompson: Fear And Loathing in Las Vegas).

Tällainen kahjo diskurssi polarisoi ja binärisoi yhteiskuntaa ”meihin” ja ”niihin muihin”. Se on puolesta- tai vastaan-filosofiaa ilman vaihtoehtoja. Kulttuurisota ylläpitää ja syventää jakolinjaa. Jatkuvan kulttuurisodan ideologia on äärioikealla toimivaksi todettu politiikka.

Pitääkö yliopistojen ja koulujen olla turvallisia tiloja?

Miksi yliopistojen pitäisi olla kaikille opiskelijoille (sukupuoleen, seksuaalisuuteen, etniseen ja kulttuuriseen taustaan tai uskontoon katsomatta) turvallisia tiloja? Entä miksi peruskouluissa pitäisi tavoitella nollatoleranssia kiusaamiselle?

Oikeiston someviesteistä saa vaikutelman, että vihapuhe, kiusaaminen, vaino, sorto, rasismi ja seksismi kuuluvat sananvapauden takaamiin loukkaamattomiin perusoikeuksiin.

Kyse on wokeismiakin syvemmästä vasemmistolaisesta stallarijuonesta: nimittäin Suomen perustuslaista:

On hullua, että somessa woke-keskustelu uhriuttaa hyvin toimeentulevia cis-heteromiehiä. Kun LBGT-aktiivi jakaa kuvakaappauksia kymmenistä saamistaan raiskaus- ja tappouhkauksista, valkoinen cis-heteromies uhriutuu julkisesta vegaani-, abortti- ja LBGT-keskustelusta.

Ruoka- ja energiakriisiä, globaalia inflaatiota, maailmantalouden heikkoja näkymiä, karannutta kasvihuioneilmiötä ja Euroopassa mahdollisesti eskaloituvaa sotaa enemmän valkoisia cis-heteromiehiä piinaa japitää valveila Sanna Marinin nahkatakki, vaahtokarkki-kohu, Greta Thunberg, intersektionaalinen feminismi, trans-oikeudet, naisten aborttioikeus, bensan hinta, vegaaniaate ja ilmastoöyhötys.

Woke on infektoinut yhteiskunnan ja yhteiskunta on kääntynyt cis-heteromiesten vastaiseksi

Tunteilla, vihapuheilla ja valheilla flirttailevan populismin valjastaminen poliittiseen retoriikkaan on kuin Pandoran lipas. Se avaa ovia, jotka olisi järkevää pitää kiinni. Vähemmistöihin kohdistuva vihapuhe on historiallisesti aina johtanut vainoihin, sortoon ja kansanmurhiin.

Kulttuurimatka Twitteriin vahvistaa sen, että suosittujen oikeistolaisten kirjoittajien tviiteissä wokea kuvaillaan hyökkäykseksi sanan- ja ilmaisunvapautta vastaan. Oikeistolle wokeismi on vakavampi uhka kuin ruoka- ja energiakriisi, Ukrainassa käytävä sota, hallitsematon inflaatio ja maailmantalouden heikot näkymät.

Valveutuneisuus on vaikeampaa kuin tiedostamattomuus

Vaikka woke on verbin partisiippimuoto, se käyttäytyy kielessä kuten adjektiivi, joka tarkoittaa rodulliset ennakkoluulot ja syrjinnän tiedostavaa henkilöä. Sana on peräisin afrikkalais-amerikkalaisesta kansankielestä (AAVE).

2010-luvulta lähtien woke-termiin on sisältynyt laajemmin tietoisuus sosiaalisesta eriarvoisuudesta, kuten rasismista. Sitä on käytetty myös lyhenteenä vasemmiston identiteettipolitiikalle* ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyville ideoille (mm. valkoisten etuoikeudet).

*Identiteettipolitiikka on poliittisen ryhmän muodostamista rodun, sukupuolen, etnisen ryhmän, seksuaalisuuden tai muun vastaavan ominaisuuden mukaan, ei poliittisen ideologian tai taloudellisten etujen perusteella. Identiteettipoliittisen liikkeen jäsenistö voi koostua esimerkiksi etnisesti, rodullisesti tai uskonnollisesti yhtenäisestä ryhmästä. Identiteettipolitiikalle on tyypillistä jaottelu esimerkiksi mustiin ja valkoisiin, oikeaan ja väärään uskontoon tai hyväksyttävään ja torjuttavaan seksuaaliseen suuntautumiseen. Identiteettipoliittisessa toiminassa on usein kyse siitä, että ryhmän jäsenet eivät koe saaneensa tunnustusta yhteiskunnassa ryhmänä. Useat sodat ovat identiteettiryhmien välisiä yhteenottoja. Tämä sisältää eri kansallisuuksien tai eri aatteiden väliset sodat. Menneisyyden sodissa oli silti usein kyse valtion edun ajamisesta. Nykyisin identiteetin innoittama poliittinen liikehdintä pohjautuu ihmisten luokitteluun jonkin ryhmän jäseneksi. Se liittyy myös globalisaatioon. Ajatusten välittäminen on helpottunut uuden tekniikan takia, eikä lukutaidottomuuskaan ole enää esteenä ajatusten liikkumiselle.

Woke-termi ilmestyi afrikkalais-amerikkalaisten puhekieleen 1930-luvulla. Se viittasi tietoisuuteen afrikkalaisamerikkalaisia koskevista sosiaalisista ja poliittisista ongelmista. Lause lausuttiin Lead Bellyn ja myöhemmin Erykah Badun nauhoitteilla.

Michael Brownin ampumisen jälkeen (Ferguson, Missouri 2014), Black Lives Matter -aktivistit, jotka halusivat lisätä tietoisuutta afroamerikkalaisten kokemasta poliisiväkivallasta, tekivät käsitteen tunnetuksi. Termistä syntyi suosittu Internet-meemi. Myös valkoiset käyttivät sitä ilmaistaakseen tukensa BLM-liikkeelle. Jotkut kommentaattorit tosin ovat kritisoineet termin laajaa käyttöä kulttuuriseksi omimiseksi.

Pääasiassa millenniaalien sukupolveen liittyvä termi levisi nopeasti. Se lisättiin Oxford English Dictionary -sanakirjaan vuonna 2017. Termit woke-kapitalismi ja woke-pesu (woke-washing) määriteltiin kuvaamaan yrityksiä, jotka ilmaisivat tukensa progressiiviselle liberalismille ja sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle.

Vuoteen 2020 mennessä osa poliittisesta keskustasta ja oikeistosta omaksui woke-käsitteen ironisella tavalla, loukkauksena edistyksellisille tai vasemmistolaisille liikkeille ja ideologioille, joita pidettiin liian innokkaina, performatiivisina tai epärehellisinä. Jotkut kommentaattorit puolestaan alkoivat pitää sitä loukkaavana terminä, joka liittyy negatiivisesti niihin, jotka edistävät identiteettiin ja rotuun liittyviä poliittisia aatteita.

Termin alkuperä ja käyttö

”Herää Etiopia! Herää Afrikka! Tehkäämme työtä vapaan, lunastetun ja mahtavan kansan loistokkaan valtion eteen.”Marcus Garvey, Philosophy and Opinions (1923). [1][2][3]

Joissakin afrikkalais-amerikkalaisen englannin muodoissa wokea käytetään heränneen (woke) tilalla, joka on wake-verbin partisiippimuoto.Tämä on johtanut termin käyttöön adjektiivina, joka vastaa sanaa hereillä, josta on tullut valtavirtaa Yhdysvalloissa. [4][5]

”Pysyminen hereillä” voi ilmaista afrikkalaisamerikkalaisen englannin tehostettua jatkuvaa ja tavanomaista kielioppia (toimii kuten habitual be), pohjimmiltaan aina hereillä tai aina valppaana.[6]

20. vuosisata

Musta amerikkalainen folk-laulaja-lauluntekijä Huddie Ledbetter, alias Lead Belly, käyttää lausetta vuoden 1938 kappaleensa ”Scottsboro Boys” nauhoituksen lopussa. Laulu kertoo tarinan yhdeksästä mustasta teinistä, joita syytetään kahden valkoisen naisen raiskaamisesta. Lead Belly sanoi: ”I advise everybody, be a little careful when they go along through there – best stay woke, keep their eyes open.”[7][8]

Aja Romano kirjoittaa Voxilla, että tämä edustaa ”mustien amerikkalaisten tarvetta olla tietoisia rasistisista uhkista ja valkoisen Amerikan mahdollisista vaaroista.”

J. Saunders Redding nauhoitti lausunnon afroamerikkalaiselta United Mine Workersin virkailijalta vuonna 1940. Siinä todettiin: ””Let me tell you buddy. Waking up is a damn sight harder than going to sleep, but we’ll stay woke up longer.”. [2][ 9]

1900-luvun puolivälissä woke tarkoitti ”hyvin perillä olevaa” tai ”tietoista”, erityisesti poliittisessa tai kulttuurisessa merkityksessä. Oxford English Dictionary jäljittää varhaisimman tällaisen käytön vuoden 1962 New York Times -lehden artikkeliin nimeltä ”If You’re Woke You Dig It”, jonka on kirjoittanut afroamerikkalainen kirjailija William Melvin Kelley. Siinä kuvataan mustan slangin omaksumista valkoisten beatnikkien toimesta.

Woke oli saanut enemmän poliittisia konnotaatioita vuoteen 1971 mennessä. Barry Beckhamin näytelmä Garvey Lives! sisälsi rivin: ”Olen nukkunut koko ikäni. Ja nyt kun herra Garvey herätti minut, pysyn hereillä ja autan häntä herättämään muita mustia.” Marcus Garvey oli itse kehottanut 1900-luvun alun yleisöään: ”Herää Etiopia! Herää Afrikka!” Romano kuvailee tätä ”globaalina kutsuna mustille tulla sosiaalisesti ja poliittisesti tietoisemmiksi”. [3][4][10][11][12]

2000-luvulta 2010-luvun alkuun, #Staywoke hashtag

2000-luvulla ja 2010-luvun alussa wokea käytettiin terminä, jolla viitattiin henkilöön, joka ei ole kirjaimellisesti nukahtanut, mutta myös slangissa epäilystä, että kumppani pettää.[2]

Marraskuussa 2016 laulaja Childish Gambino julkaisi kappaleen ”Redbone”, joka käytti sanoja stay woke viitaten uskottomuuteen.[13]

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä woke-termin käyttö sisälsi aikaisemman merkityksen lisättynä ”valppaana sosiaaliseen ja/tai rodulliseen syrjintään ja epäoikeudenmukaisuuteen”.[4]

Amerikkalaisen laulajan Erykah Badun (kuvassa 2012) vuonna 2008 julkaisema kappale ”Master Teacher”, kehotti valppauteen – stay woke. [5][10][11]

Merriam-Websterin määritelmän mukaan Badun laulussa stay woke tarkoittaa ”itsetietoista, hallitsevan paradigman kyseenalaistamista ja parempaan pyrkimistä”. Vaikka kappaleen kontekstissa sillä ei vielä ollut erityistä yhteyttä oikeuskysymyksiin, Merriam-Webster antaa kiitosta sanonnan käytöstä sen myöhemmällä yhteydellä näihin kysymyksiin.[5][14]

Lauluntekijä Georgia Anne Muldrow, joka sävelsi ”Master Teacherin” vuonna 2005, kertoi Okayplayerin uutis- ja kulttuuritoimittaja Elijah Watsonille, että opiskellessaan jazzia New Yorkin yliopistossa hän omaksui ilmaisun Harlemin alttosaksofonisti Lakecia Benjaminilta. Tämä käytti ilmaisua. siinä mielessä, että hän halusi ”pysyä hereillä” väsymyksen tai ikävystymisen vuoksi, ”puhumalla siitä, kuinka hän yritti pysyä hereillä, ettei kirjaimellisesti sammuisi”.

Kunnianosoituksena Benjaminille Muldrow kirjoitti t-paitaansa ”Stay woke”, joka ajan myötä viittasi erityisesti itsensä etsintäprosessiin (erotuksena henkilökohtaisesta tuottavuudesta). [15]

The Economistin mukaan ilmaisut woke ja #Staywoke-hashtag alkoivat levitä verkossa. Woke ”sai sisällön, joka tarkoitti progressiivista näkemystä yhteiskunnallisissa asioissa ja rotukysymyksissä .” Twiitissä mainittiin venäläinen feministinen rockyhtye Pussy Riot, jonka jäsenet oli vangittu vuonna 2012, Badu kirjoitti:

”Totuus ei vaadi uskoa. Pysy hereillä. Katso tarkkaan. #FreePussyRiot.”

[Know Your Meme on maininnut tämän yhtenä ensimmäisistä esimerkeistä #Staywoke hashtageista.

PussyRiotin antiputinistinen woke-aktivismi saattoi aikanaan näyttää hassulta feministiseltä parodialta, mutta jos useammat venäläiset olisivat valveutuneet ja aktivoituneet Putinin totalitarisoituvaa hallintoa vastaan, Venäjä voisi olla tänään kehittyvä ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä lakeja noudattava demokratia. [16][17][18][19][20] ][21] [22]

Ihmisoikeustilanne Venäjällä on länsimaihin nähden hyvin heikko. Sorto ja vaino periytyvät osittain Neuvostoliiton ajoilta. Venäjä on ratifioinut useita ihmisoikeuksia takaavia sopimuksia. Tästä huolimatta ihmisoikeustilanne on heikentynyt 2010-luvulla.

Länsimaissa mainitaan yleensä oppositioaktivistien pidätykset, tekaistut syytteet, kidutukset vankiloissa, toimittajien ja poliittisten aktivistien salamurhat, järjestöjen toiminnan kieltämiset ”ulkomaisina agentteina”, oppositiomedian estäminen, vallan keskittäminen jne.

Kidutuksia tapahtuu poliisiasemilla, vankiloissa ja työleireillä. Tekijöinä ovat olleet poliisit, vanginvartijat ja turvallisuuspalvelun työntekijät, joskus myös sairaanhoitajat ja lääkärit. Kidutuksen syynä voi olla kurinpito tai rahan kiristys vangilta.Turvallisuuspalvelu kiduttaa myös tekaistun tunnustuksen saadakseen

LGBT-väestön asema on huonontunut. Ihmisoikeuksia pahentavat myös rikollisuus ja terrotiteot. Venäjä on prostituutioon kytkeytyvän ihmiskaupan lähtömaa. Perheväkivalta ja alkoholismi on yleistä. Orpolasten olot ovat järkyttävän huonot.

Moskovassa asuu 100 000 miljonääriä ja 74 miljardööriä. Köyhiä on 18–19 %. Venäläisistä 3 % on varakkaita, 7 % tulee hyvin toimeen, 20 % kuuluu keskiluokkaan, 50 % pienituloisia ja 20 % köyhiä.

Venäjä on oppikirjaesimerkki siitä, miksi woke-valveutuneisuutta ei pitäisi suoralta kädeltä leimata typeryydeksi.

Venäjän fasistinen kehitys on jatkunut kaksi vuosikymmentä. Länsimaissa Venäjän tekemille ihmisoikeusrikoksille viitattiin kintaalla halvan kaasun ja öljyn vuoksi.

Venäjän 2014 aloittama kansanmurhaan tähtäävä imperialistinen sota Ukrainassa paljasti julmalla tavalla, että suljimme silmämme vääryyksiltä liian pitkään . Venäjän hyökkäyssodan seurauksena Kreml on kiristänyt kansalaistensa valvontaa, koventanut lakeja, pakkomobilisoinut ihmisiä sotaan sekä uhannut Ukrainaa ja länttä ydinsodalla.

Diktatuureille tyypilliseen tapaan Venäjän sisäisestä turvallisuudesta vastaavia joukkoja (n. 300 000) on enemmän kuin sotilaita vakinaisesssa palveuksessa.

Kollektiivinen länsi antoi fasistisen hirviön kasvaa ja vaurastua: nyt laajentumishaluinen diktatuuri uhkaa jo läntistä maailmaa ja maailmanrauhaa.

Monet venäläiset woke-ihmiset ovat maksaneet valveutuneisuudestaan kovan hinnan. Luettelo vainotuista, vangituista ja murhatuista venäläisistä on pitkä kuin nälkävuosi:

  • Putinin syntymäpäivänä ammuttu toimittaja Anna Politkovskaja
  • korruptiota vastustanut murhattu toimittaja Juri Shcekochikh
  • kadulle ammuttu toimittaja Paul Klebnikov
  • murhattu miljardööri Boris Berezovski
  • Kremlin lähellä ammuttu oppositiopoliitikko Boris Nemtsov
  • poloniumilla myrkytetty Aleksandr Litvinenko
  • myrkyttetty ja vangittu Aleksei Navalnyi
  • murhattu Tsetsenian sotaa vastustanut Sergei Jušenkov
  • LBGT-aktivisti Jelena Grigorijev
  • oppositioaktivisti Anton Stradymov
  • ihmisoikeusaktivisti Magomed Jevlojev
  • juristi Stanislav Markelov..

2010-: Black Lives Matter (BLM)

Michael Brownin ampumisen jälkeen (2014) Black Lives Matter (BLM) -liikkeen aktivistit käyttivät ilmaisua ”stay woke” herättääkseen ihmisiä poliisiväkivallan vastaisuuteen. [2][23][22]

BET-dokumentti Stay Woke, joka käsitteli BLM-liikettä, esitettiin toukokuussa 2016. 2010-luvulla sana woke (puhekielessä, passiivisesti ilmaistu verbin partisiippi) sai merkityksen ”poliittisesti ja sosiaalisesti tiedostava” BLM-aktivistien keskuudessa.[4][23][24][25]

Woke ei ole uusi ilmiö. Rage Against the Machine vastusti aktiivisesti vähemmistöihin kohdistuvaa viranomais- ja poliisiväkivaltaa jo 1990-luvulla.

Termin laajempi käyttö

Vaikka woke-termille ei ole olemassa yhtä sovittua määritelmää, se yhdistetään yleensä aatteisiin, kuten käsitykseen valkoisten etuoikeutetusta asemasta tai orjuuden korvauksista afroamerikkalaisille. Aatteet liittyvät usein identiteettiin ja rotuun ja niitä edistävät arvoliberaalit ja progressiiviset tahot.[26]

Voxin Aja Romano kirjoittaa, että woke kehittyi ”yhden sanan tiivistelmäksi vasemmistopoliittisesta ideologiasta, joka keskittyy sosiaalisen oikeudenmukaisuuden politiikkaan ja kriittiseen rotuteoriaan”.[2]

Kolumnisti David Brooks kirjoitti vuonna 2017: ”woke on radikaalisti tietoisuutta ja oikeutetusti vainoharhaisuutta.

Se on olla tietoinen valtarakenteita leviävästä mädännäisyydestä.” Sosiologi Marcyliena Morgan määrittelee termit cool ja woke vastakohtaisiksi ihmisarvon säilyttämiseksi sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden edessä. ”Vaikka cool on tyhjä merkityksistä ja tulkinnoista eikä osoita erityistä tietoisuutta, woke on selkeä ja suora koskien epäoikeudenmukaisuutta, rasismia, seksismiä jne.”[27][28]

Termi woke yleistyi erityisesti Black Twitterissä. André Brock, mustien digitaalisten tutkimusten professori (Georgia Institute of Technology) päätteli, että terminä woke keräsi suosiota Twitterissä, koska sen lyhyys sopi alustan 140 merkin rajoitukseen. Charles Pulliam-Mooren mukaan termi levisi yleiseen käyttöön jo vuonna 2015. Ilmauksesta stay woke tuli Internet-meemi.[13] [14][29][30]

Termi yhdistettiin yhä useammin millennial-sukupolveen.Toukokuussa 2016 MTV News luokitteli woke-termin kymmenen sanan joukkoon, jotka teini-ikäisten pitäisi tietää vuonna 2016.American Dialect Society -äänestyksessä woke valittiin vuoden slangisanaksi vuonna 2017.[13] [31][32][33][34]

Samana vuonna termi sisällytettiin Oxford English Dictionary -sanakirjaan. Tutkijat Michael B. McCormack ja Althea Legal-Miller väittävät, että ilmaus woke toistaa Martin Luther King Jr.:n kehotuksen ”pysyä hereillä, sopeutua uusiin ideoihin, pysyä valppaana ja kohdata muutoksen haaste”. Kielitieteilijä Ben Zimmer kirjoittaa, että valtavirtaistumisen myötä termin ”alkuperäinen pohja afroamerikkalaiseen poliittisena tietoisuutena on hämärtynyt”.[35][4][11]

The Economist toteaa, että kun termiä alettiin käyttää kuvaamaan enemmän sosiaalisessa mediassa aktiivisia valkoisia ihmisiä, mustat aktivistit ”arvostelivat performatiivisesti valveutuneita siitä, että he olivat enemmän huolissaan hyvesignaloinnista ja pisteiden keräämisestä kuin systeemisestä muutoksesta”.[16]

Journalisti Amanda Hess sanoo, että sosiaalinen media vauhditti sanan kulttuurista omimista ja kirjoittaa: ”Pulma on sisäänrakennettu. Kun valkoiset haluavat hyvesignaloida ja saada sosiaalisia pisteitä valveutuneisuudesta, he kävelevät suoraan tuen osoittamisen ja kulttuurisen omimisen upottavaan juoksuhiekkaan.” Hess kutsuu woke-termiä ”vasemmiston taputtelemaksi tavaksi tukea sensitiivisiä”.[5][23]

Kuva: ”Stay Woke – Bin Off this Bloke”, juliste, joka kritisoi mediamoguli Rupert Murdochia ympäristönsuojelijoiden mielenosoituksessa Melbournessa, Australiassa vuonna 2020.

Vastaanotto

Vaikka termi woke koski alun perin rodullisia ennakkoluuloja ja afrikkalaisamerikkalaisia koskevaa syrjintää, muut aktivistiryhmät omaksuivat sen eri syistä. [30]

Abas Mirzaei, brändäyksen vanhempi luennoitsija Macquarien yliopistossa, sanoo, että termiä ”on kyynisesti sovellettu kaikkeen virvoitusjuomista partaveitsiin”.[30]

Termi woke on saavuttanut suosiota Amerikan vasemmiston keskuudessa; tämä on osittain ollut reaktio vuonna 2016 valitun Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin oikeistopolitiikkaan, mutta myös kasvavaan tietoisuuteen afrikkalaisamerikkalaisten kokeman historiallisen syrjinnän laajuudesta. [37]

Perry Bacon Jr.:n mukaan ideoihin, jotka liitetään valveutuneisuuteen, kuuluu amerikkalaisen poikkeuksellisuuden (American exceptionalism) hylkääminen, kuten:

  • usko, että Yhdysvallat ei ole koskaan ollut todellinen demokratia;

  • että värilliset ihmiset kärsivät systeemisestä ja institutionaalisesta rasismista;

  • että valkoiset amerikkalaiset ovat etuoikeutettuja;

  • että afroamerikkalaiset ansaitsevat korvaukset orjuudesta ja orjuuden jälkeisestä syrjinnästä;

  • että rodullisten ryhmien väliset erot, esimerkiksi tietyissä ammateissa tai toimialoilla, ovat automaattinen todiste syrjinnästä;

  • että Yhdysvaltain lainvalvontaviranomaiset on suunniteltu syrjimään värillisiä ihmisiä, ja siksi ne olisi vapautettava, hajotettava tai uudistettava voimakkaasti;

  • naiset kärsivät systeemisestä seksismistä;

  • että yksilöiden pitäisi pystyä samaistumaan mihin tahansa sukupuoleen tai ei mihinkään;

  • että Yhdysvaltain kapitalismi on syvästi puutteellinen;

  • ja että Trumpin valinta presidentiksi ei ollut sattuma, vaan heijastus Yhdysvaltojen suuren enemmistön vallitsevista värillisiin kohdistuvista ennakkoluuloista.[37]

Monet näistä ajatuksista hyväksyttiin osassa Yhdysvaltain vasemmistoa, mutta ne olivat epäsuosittuja Yhdysvaltain väestön ja muiden, varsinkin keskustalaisempien demokraattisen puolueen osien keskuudessa. [37]

Kirjoittaja-aktivisti Chloé Valdary on todennut, että valveutumisen käsite on ”kaksiteräinen miekka”, joka voi ”varoittaa ihmisiä systeemisestä epäoikeudenmukaisuudesta” samalla se voi kuitenkin pahentaa asioita, koska sillä on ”aggressiivinen ja performatiivinen ote progressiivisesta politiikasta”. [2]

Sosiaalisen oikeuden tutkijat Tehama Lopez Bunyasi ja Candis Watts Smith vastustavat vuonna 2019 julkaisemassaan kirjassa Stay Woke: A People’s Guide to Making All Black Lives Matter sitä, mitä he kutsuvat nimellä ”Woker-than-Thou-itis”, eli:

”Pyrkimys valveutua ja tiedostaa sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviä ongelmia on arvokasta ja moraalista, mutta tavoite, että muut tunnustavat sinut valveutuneena ja tiedostavana yksilönä, on hyvesignalointia, jonka tarkoituksena on kerätä somessa irtopisteitä ja hyötyä ns. valveutuneisuudesta.” [38][39][40]

The Awl -lehdessä kirjoittava esseisti Maya Binyam ironisoi valveutuneisuutta näennäisestä kilpailusta: pelaajien joukossa on niitä, jotka ”nimeävät rasismia, kun se ilmaantuu” ja jotka halveksivat ”valveutuneisuus-pelissä jälkeenjääneitä ihmisiä”.[23]

Woke-ajattelun suosio ja jatkuva valveutuneisuuden valvonta on kääntynyt tiedostavaa valveutuneisuutta vastaan. Liberaalista on tullut antiliberaalia, rasismin vastaisuudesta ihmisryhmiä segrekoivaa, kielestä eräänlainen sanoihin kätkettyjä miinoja välttelevä antikieli tai n-kieli (jossa kielletyt/loukkaavat sanat korvataan sanan etukirjaimella). Äärimmilleen viedyn valveutuneisuuden uhkana on uuspuritanismi*.

*Puritanismi perustui Raamattuun ja hurskauteen. Pyhää sanaa oli levitettävä kaikkialle ympäristöön, ja ihmiset oli saatava ymmärtämään oman elämänsä syntisyys. Puritaanien hallintomalli oli ankara, ja siihen sisältyi myös yritys estää lähimmäisten syntiset teot. Puritaanien mukaan Raamattu oli uskon ja muun elämän ylin ohje, jonka mukaan kirkollinen elämä ja julkinen hallinto järjestettiin. Puritaanien hallintomalli oli ankara ja sääteli mm. ruokailutapoja ja pukeutumista. → Uuspuritanismi perustuu woke-ajatteluun ja sen toteutumisen valvontaan kaikkialla yhteiskunnassa.

Maaliskuussa 2021 Les Echos listasi valveutuneisuuden kahdeksan Z-sukupolven hyväksymän sanan joukkoon, jotka osoittavat yhteiskunnallinen käännekohtaa [”un tournant sociétal”] Ranskassa.

Valveutuneisuuden tunteen vaikutusta yhteiskuntaan on arvosteltu eri näkökulmista. Vuonna 2018 brittiläinen poliittinen kommentaattori Andrew Sullivan kuvaili woke-ajattelua ”vasemmiston sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kultiksi, uskonnoksi, jonka seuraajat osoittavat samaa intoa kuin kuka tahansa uudestisyntynyt evankelinen [kristity]” ja joka ” rankaise harhaoppisia karkottamalla (cancel) syntiset yhteiskunnasta tai pakottamalla heidät tunnustamaan julkisesti häpeänsä ja pyytämään syntejään anteeksi.”[30]

Vuonna 2021 brittiläinen elokuvantekijä ja DJ Don Letts totesi, että ”valveutuneessa maailmassa ei voi olla huumoria”, nuorten taiteilijoiden on vaikea tehdä protestimusiikkia ilman, että heitä syytetään kulttuurisesta omimisesta.

Monty Pythonista tunnettu John Cleese syytti hiljattain woke-kulttuuria kulttuurin, huumorin ja luovuuden tuhoajiksi. Vaarana on tosiaankin kielen kieltolaki ja taiteen, musiikin ja kirjallisuuden sääntely tai uudelleenkirjoittaminen woke-periaatteiden mukaisesti. Mutta kuten aatteiden hevosenkenkämalli osoittaa, ideologioiden ääripäissä toteutus, menetelmät ja tavoitteet yhtenevät; jo nyt sanan- ja ilmaisunvapautta puolustava konservatiivinen oikeisto valvoo ja sääntelee USA:ssa taidetta, kirjallisuutta, elokuvaa ja tiedettä. [42]

Vuoteen 2019 mennessä termiä woke käytettiin yhä enemmän ironisessa merkityksessä, mikä näkyy kahdessa samana vuonna julkaistussa kirjassa: Brendan O’Neillin Anti-Woke ja koomikko Andrew Doylen Herätys, joka kuvaa hänen fiktiivistä hahmoaan, Titania McGrathia.[43]

Woke halventavana terminä

Konservatiivien keskuudessa woke-termiä on alettu käyttää ensisijaisesti loukkauksena. Tässä halventavassa merkityksessä woke tarkoittaa ”suvaitsemattoman ja moralisoivan ideologian seuraamista”.[2][26][44][16]

Brittitoimittaja Steven Poole kommentoi, että woke-termiä käytetään pilkkaamaan ”ylivanhurskasta liberalismia”.Romano sanoo, että Amerikan oikeistolle ”woke” – kuten sen serkku ’cancellointi’ – osoittaa, että ”poliittinen korrektius” on mennyt pieleen.”[2][45]

Progressiivisten sosiaalisten liikkeiden vastustajat käyttävät usein termiä pilkallisesti tai sarkastisesti vihjaten, että ”woke” on performatiivisen aktivismin epärehellinen muoto. Kriitikot uskovat, että Black Lives Matter -liikkeet liioittelevat sosiaalisten ongelmien laajuutta. [2][44][46]

Kielitieteilijä ja yhteiskuntakriitikko John McWhorter väittää, että valveutumisen historia on samanlainen kuin poliittisesella korrektiudella – toisella vasemmiston itseään määrittelevällä käsitteellä, jonka oikeisto omi vasemmistoa loukkaavaksi termiksi prosessissa, joka on kuin eufemismien (kiertoilmaisujen) juoksumatto. [47]

Republikaanipuolueen kannattajat ovat käyttäneet woke-termiä arvostellakseen demokraattisen puolueen jäseniä, kun taas keskusta-demokraatit käyttävät sitä oman puolueensa vasemmistolaisia jäseniä vastaan; nämä kriitikot syyttävät vasemmalla puolellaan olevia siitä, että he käyttävät cancel-kulttuuria vahingoittaakseen sellaisten henkilöiden työllistymisnäkymiä, joita ei pidetä tarpeeksi ”valveutuneina”.[26]

FiveThirtyEight-kirjailija Perry Bacon Jr. arvioi, että woken vastainen ilmiö liittyy republikaanien pitkäaikaiseen takaiskupolitiikan edistämiseen, jossa se ylläpitää valkoisten konservatiivien pelkoa afroamerikkalaisten aktivismiin sekä muuttuviin kulttuurinormeihin. [26][48]

Woke-ajattelun, cancel-kulttuurin ja kriittisen rotuteorian vastustamisesta tuli merkittävä osa republikaanien vaalistrategiaa. Donald Trump totesi vuonna 2021, että Bidenin hallinto ”tuhoaa Amerikan valveutuneisuudella (woke)”. Missourin senaattori Josh Hawley puolestaan totesi, että ”valveutunut (woke) väkijoukko yrittää tukahduttaa Amerikan”. [49][44]

Woke-kapitalismi ja woke-pesu (vrt. valkopesu)

Woke capitalism

2010-luvun puoliväliin mennessä valveutumiseen liittyvä kieli oli päätynyt valtamediaan ja sitä käytettiin markkinointiin.[35]

Käsitteen woke-kapitalismi loi kirjailija Ross Douthat brändeille, jotka käyttivät poliittisesti progressiivista markkinointia todellisten uudistusten korvikkeena. The Economistin mukaan esimerkkejä ”woke-kapitalismista” ovat mainoskampanjat, jotka on suunniteltu vetoamaan milleniaaleihin, joilla on usein sosiaalisesti liberaalimpia näkemyksiä kuin aiemmilla sukupolvilla.[50] [51]

Asiakkaat pitivät näitä kampanjoita usein epärehellisinä ja epäaitoina, ja ne aiheuttivat vastareaktion, jonka tiivistää lause ”herää, mene konkurssiin (get woke, go broke)”.[30]

Kulttuuritutkijat Akane Kanai ja Rosalind Gill kuvailevat ”woke-kapitalismia” ”dramaattisesti voimistuvana” suuntauksena, joka sisällyttää historiallisesti syrjäytyneet ryhmät (ensisijaisesti rodun, sukupuolen ja uskonnon perusteella) maskotteiksi mainoksissa, joissa markkinoidaan progressiivisten arvojen voimaannuttavaa vaikutusta. Toisaalta Kanai ja Gill väittävät, että tämä luo individualisoidun ja depolitisoidun idean sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, mutta redusoiden sen itseluottamuksen kasvuksi. Toisaalta näkyvyys mainonnassa voi myös vahvistaa vastareaktiota juuri näiden vähemmistöjen tasa-arvoa vastaan.

Vähemmistöistä ei tulisi ainoastaan markkinoinnissa niitä hyödyntävien yritysten maskotteja, vaan myös uusliberaalin talousjärjestelmän ja sen sosiaalisesti epäoikeudenmukaisen järjestelmän maskotteja. Taloudellisesti heikoimmassa asemassa oleville vähemmistöjen tasa-arvosta tulisi siten välttämätön uusliberaalin talousjärjestelmän ylläpitämiseksi. Vähemmistöjen katsottaisiin olevan vastuussa tämän järjestelmän menetyksistä.[52]

Lähdeluettelo

  1. Cauley, Kashana (1 February 2019). ”Word: Woke”. The Believer. No. 123.
  2. Romano, Aja (9 October 2020). ”A history of ’wokeness'”. Vox.
  3. Garvey, Marcus; Garvey, Amy Jacques (1986) [first published 1923]. The Philosophy and Opinions of Marcus Garvey, Or, Africa for the Africans. Dover, Mass.: The Majority Press. p. 5. ISBN 978-0-912469-24-9.
  4. ”New words notes June 2017”. Oxford English Dictionary. 16 June 2017.
  5. ”Stay Woke: The new sense of ’woke’ is gaining popularity”. Words We’re Watching. Merriam-Webster.
  6. Finkelman, Paul (2 February 2009). Encyclopedia of African American History, 1896 to the Present: From the Age of Segregation to the Twenty-first Century Five-volume Set. Oxford University Press, USA. ISBN 978-0-19-516779-5.
  7. Matheis, Frank (August 2018). ”Outrage Channeled in Verse”. Living Blues. Vol. 49, no. 4. p. 15.
  8. Lead Belly – ”Scottsboro Boys” (song). SmithsonianFolkwaysRecordings. 2 July 2015. Event occurs at 4:26 – via YouTube.
  9. Redding, J. Saunders (1942). ”Southern Awakening”. Negro Digest. Vol. 1. p. 43.
  10. Krouse, Tonya; O’Callaghan, Tamara F. (2020). Introducing English Studies. London: Bloomsbury Academic. p. 135. ISBN 978-1-350-05542-1.
  11. Zimmer, Ben (14 April 2017). ”’Woke,’ From a Sleepy Verb to a Badge of Awareness”. Word on the Street. The Wall Street Journal.
  12. Beckham, Barry (1972). Garvey Lives!: A Play. OCLC 19687974.
  13. Marsden, Harriet (25 November 2019). ”Whither ’woke’: What does the future hold for word that became a weapon?”. The New European.
  14. Pulliam-Moore, Charles (8 January 2016). ”How ’woke’ went from black activist watchword to teen internet slang”. Splinter News.
  15. Watson, Elijah C. (27 February 2018). ”The Origin Of Woke: How Erykah Badu And Georgia Anne Muldrow Sparked The ’Stay Woke’ Era”. Okayplayer.
  16. ”How has the meaning of the word ’woke’ evolved?”. The Economist explains. The Economist. 30 July 2021.
  17. Parker, Suzi (14 September 2012). ”Pussy Riot should continue their mission even if freed”. The Washington Post.
  18. Parker, Suzi (21 April 2012). ”What American women could learn from Pussy Riot, a Russian punk rock girl band”. The Washington Post.
  19. Watson, Elijah C. (25 February 2020). ”The Origin Of Woke: How The Death Of Woke Led To The Birth Of Cancel Culture”. Okayplayer.
  20. Holloway, James (31 October 2019). ”Obama warns against social media call-out culture”. New Atlas.
  21. Badu, Erykah [@fatbellybella] (8 August 2012). ”Truth requires no belief. Stay woke. Watch closely. #FreePussyRiot” (Tweet) – via Twitter.
  22. Richardson, Elaine; Ragland, Alice (Spring 2018). ”#StayWoke: The Language and Literacies of the #BlackLivesMatter Movement”. Community Literacy Journal. 12 (2): 27–56. doi:10.25148/clj.12.2.009099. ISSN 1555-9734.
  23. Hess, Amanda (19 April 2016). ”Earning the ’Woke’ Badge”. The New York Times Magazine. ISSN 0028-7822.
  24. Holliday, Nicole (16 November 2016). ”How ’Woke’ Fell Asleep”. Oxford Dictionaries. Archived from the original on 27 December 2016.
  25. Harper, Douglas. ”wake”. Online Etymology Dictionary.
  26. Bacon, Perry Jr. (17 March 2021). ”Why Attacking ’Cancel Culture’ And ’Woke’ People Is Becoming The GOP’s New Political Strategy”. FiveThirtyEight.
  27. Brooks, David (25 July 2017). ”Opinion | How Cool Works in America Today”. The New York Times. ISSN 0362-4331. Quoted in Morgan (2020), p. 277
  28. Morgan, Marcyliena (2020). ”’We Don’t Play’: Black Women’s Linguistic Authority Across Race, Class, and Gender”. In Alim, H. Samy; Reyes, Angela; Kroskrity, Paul V. (eds.). The Oxford Handbook of Language and Race. Oxford University Press. pp. 276–277. doi:10.1093/oxfordhb/9780190845995.013.13. ISBN 978-0-19-084599-5.
  29. Hartley, John (2020). Communication, Cultural and Media Studies: The Key Concepts (5th ed.). Routledge. pp. 290–291. ISBN 978-1-3518-4801-5.
  30. Mirzaei, Abas (8 September 2019). ”Where ’woke’ came from and why marketers should think twice before jumping on the social activism bandwagon”. The Conversation.
  31. Trudon, Taylor (5 January 2016). ”Say Goodbye To ’On Fleek,’ ’Basic’ And ’Squad’ In 2016 And Learn These 10 Words Instead”. MTV News.
  32. Steinmetz, Katy (7 January 2017). ”’Dumpster Fire’ Is the American Dialect Society’s 2016 Word of the Year”. Time.
  33. King, Georgia Frances (7 January 2017). ”The American Dialect Society’s word of the year is ’dumpster fire'”. Quartz.
  34. Metcalf, Allan (6 January 2017). ”2016 Word of the Year is dumpster fire, as voted by American Dialect Society” (PDF) (Press release). American Dialect Society.
  35. Sobande, Francesca (2019). ”Woke-washing: ’Intersectional’ femvertising and branding ’woke’ bravery” (PDF). European Journal of Marketing. 54 (11): 2723–2745. doi:10.1108/EJM-02-2019-0134. ISSN 0309-0566. S2CID 213469381. adverts span from 2015–2018, which reflects the point at which the language of ’woke(ness)’ entered mainstream media and marketing spheres
  36. Michael B., McCormack; Legal-Miller, Althea (2019). ”All Over the World Like a Fever: Martin Luther King Jr.’s World House and the Movement for Black Lives in the United States and United Kingdom”. In Crawford, Vicki L.; Baldwin, Lewis V. (eds.). Reclaiming the Great World House: The Global Vision of Martin Luther King Jr. University of Georgia Press. p. 260. ISBN 978-0-8203-5602-0. JSTOR j.ctvfxv9j2.15.
  37. Bacon, Perry Jr. (16 March 2021). ”The Ideas That Are Reshaping The Democratic Party And America”. FiveThirtyEight.
  38. Worth, Sydney (19 February 2020). ”The Language of Antiracism”. Yes! Magazine.
  39. Bunyasi, Tehama Lopez; Smith, Candis Watts (2019). Stay Woke: A People’s Guide to Making All Black Lives Matter. NYU Press. p. 202. ISBN 978-1-4798-3648-2.
  40. Spinelle, Jenna (19 June 2020). ”Take Note: Authors Of ’Stay Woke’ On Structural Racism, Black Lives Matter & How To Be Anti-Racist”. WPSU.
  41. Belin, Soisic (29 March 2021). ”Huit mots pour comprendre la génération Z” [Eight words to understand Generation Z]. Les Echos Start (in French).
  42. Thomas, Tobi (16 March 2021). ”’Woke’ culture is threat to protest songs, says Don Letts”. The Guardian.
  43. Shariatmadari, David (14 October 2019). ”Cancelled for sadfishing: the top 10 words of 2019”. The Guardian.
  44. Smith, Allan; Kapur, Sahil (2 May 2021). ”Republicans are crusading against ’woke'”. NBC News.
  45. Poole, Steven (25 December 2019). ”From woke to gammon: buzzwords by the people who coined them”. The Guardian.
  46. Butterworth, Benjamin (21 January 2021). ”What does ’woke’ actually mean, and why are some people so angry about it?”. inews.co.uk.
  47. McWhorter, John (17 August 2021). ”Opinion | How ’Woke’ Became an Insult”. The New York Times.
  48. Kilgore, Ed (19 March 2021). ”Is ’Anti-Wokeness’ the New Ideology of the Republican Party?”. Intelligencer. Vox Media.
  49. Anderson, Bryan (2 November 2021). ”Critical race theory is a flashpoint for conservatives, but what does it mean?”. PBS NewsHour. Associated Press. Retrieved 3 November 2021.
  50. Lewis, Helen (14 July 2020). ”How Capitalism Drives Cancel Culture”. The Atlantic.
  51. ”Woke, not broke”. Bartleby. The Economist. Vol. 430, no. 9127. 26 January 2019. p. 65. ISSN 0013-0613.
  52. Kanai, A.; Gill, R. (28 October 2020). ”Woke? Affect, neoliberalism, marginalised identities and consumer culture”. New Formations: A Journal of Culture, Theory & Politics. 102 (102): 10–27. doi:10.3898/NewF:102.01.2020. ISSN 0950-2378. S2CID 234623282.

Aiheesta tarkemmin

Text is available under the Creative Commons Attribution-ShareAlike License 3.0




Kulttuurisodat

Oikeistopopulistisessa politiikassa termit kulttuurisota, woke, kulttuurimarxismi ja poliittinen korrektius ovat arkipäiväistyneet. Termeillä ja niiden konnotaatioilla vedotaan kristillisiin arvoihin ja maalaisjärkeen uskovan kansan mielipiteisiin ja tunteisiin.

Perinteisiä arvoja edustavat erityisesesti: koti, uskonto, isänmaa ja niihin läheisesti liittyvät arvot. Kulttuuriliberalismi, LBGT, woke, intersektionaalinen feminismi, ilmastoöyhötys, valtamediat, viherpiiperrys jne. kuuluvat kulttuurisodan rintamalinjan vastakkaiselle puolelle.

Vastakkainasettelu on ilmeinen. Oikeistopopulistisisen ajattelun mukaan vihervasemmisto hyökkää konservatiivista oikeistoa vastaan monella rintamalla, mutta aivan erityisesti mediassa, tieteessä, kulttuurissa ja yliopistoissa.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja ja venäläisten tuntema vastenmielisyys läntisiä arvoja kohtaan on indoktrinoitu kansalle kulttuurisodan terminologialla: Venäjä taistelee isänmaan, kansan ja perinteisten arvojen puolesta homoutta ja muita saatanallisia läntisiä arvoja vastaan. Venäläistä ajattelua alleviivaa ultranationalistinen rushismi, antidemokraattisuus, antiliberalismi ja seksuaalisia vähemmistöjä polkeva politiikka.

Kulttuurisotaa ruokkii kuitenkin juuri oikeistopopulismi ja erityisesti traditionaalisia arvoja kannattavat mielipidevaikuttajat (influencer), kuten Tucker Carlson ja vastikään Suomessa vieraillut Jordan Peterson. He vastustavat syvästi vasemmistolaisia arvoja ja ovat ideologisesti päätyneet kannattamaan Vladimir Putinia ja tämän rappeutunutta länttä vastustavaa voimapolitiikkaa.

Suomessa konservatiivinen oikeisto imee vaikutteita Yhdysvaltojen maga-republikaaneilta ja Euroopan äärioikeistolaisilta liikkeiltä. Äärioikeistolaiseen ajatteluun sisältyy rakenteellisesti ideologinen konflikti ja sen ylläpitäminen. Vihervasemmistolaiset ja keskustaliberaalit liikkeet muodostavat osin päällekkäisiä ja toisiinsa lomittuvia arvorakenteita, mutta eivät yhtenäistä yhteiskunnallisen jatkuvan konfliktin ideologiaa.

Suomessa kulttuurisodan terminologiaa, argumentteja ja narratiivia toistaa Perussuomalaiset, joiden politiittinen ideologia on monin tavoin imitoitu Yhdysvaltojen äärikonservatiiveilta ja Euroopan äärioikeistolaisilta tyhmiltä.

Aiheeseen liittyen:

Kuva:Bismarck (vasemmalla) ja paavi (oikealla), Kladderadatsch, 1875

Kulttuurisodalla tarkoitetaan sosiaalisten ryhmien välistä konfliktia ja yhteiskunnallista kamppailua arvoista, uskomuksista ja poliittisista käytännöistä [1].

Kulttuurisota viittaa yhteiskunnalliseen polarisaatioon ja ilmiöihin joista vallitsee poliittinen, ideologinen, uskonnollinen tai eettinen erimielisyys. Sen nykyaikainen käyttö voidaan johtaa yhteiskunnalliseen ilmiöön, jossa erilaisia arvoja ja ideologioita kannattavat sosiaaliset ryhmät yrittävät ohjata julkista keskustelua, mielipiteitä, politiikkaa ja vastakkainasettelua [2][3][4].

Yhteiskunnallisia kiistakysymyksiä ovat esimerkiksi abortti, homoseksuaalisuus, transsukupuolisten oikeudet, pornografia, monikulttuurisuus, rasismi ja muut kulttuuriset konfliktit, jotka perustuvat arvoihin, moraaliin ja elämäntyyliin. Ilmiöitä kuvataan suurimmiksi yhteiskuntaa polarisoiviksi jakolinjoiksi.

Termi kulttuurisota on käännös saksalaisesta termistä Kulturkampf (’kulttuuritaistelu’). Rudolf Virchowin keksimä saksalainen termi Kulturkampf viittasi alkuaan kulttuuristen ja uskonnollisten ryhmien väliseen yhteenottoon Saksassa 1871-1878, jolloin Rautakansleri Otto von Bismarck johti kamppailua roomalaiskatolisen kirkon kasvavaa vaikutusvaltaa vastaan [5][6].

Disclaimer: Ideologinen jako oikeistoon ja vasemmistoon tulkitaan usein yksinkertaistavasti jakona taloudellisiin ihanteisiin (kapitalismi vs. sosialismi). Jakolinja on syvempi ja mutkikkaampi. Oikeisto ja vasemmisto rakentuvat osittain vastakkaisista arvoista (konservatismi vs. liberalismi). Tässä ja yleisemminkin käsittelen oikeistoa ja vasemmistoa laajasti arvopoliittisesti tulkittuina, ellei erikseen muuta mainita.

Poliittinen korrektius

Poliittinen korrektius (political correctness, PC) on kielenkäytön tai toiminnan tapa, joka pyrkii olemaan loukkaamatta ketään. Se on sellaisen kielenkäytön tai toiminnan välttämistä, jonka koetaan sulkevan pois, loukkaavan tai syrjivän ihmisryhmiä, joiden katsotaan olevan sosiaalisesti epäedullisessa tai syrjityssä asemassa.

Ilmaisulla viitataan myös halventavasti tai kriittisesti kielenkäyttöön tai toimintaan, jonka katsotaan myötäilevän kyseenalaisella tavalla ”liberaalia”, ”radikaalia” tai ”tiedostavaa” mielipidettä.

Aikaisemmin käsite tarkoitti englannin kielessä vain yhdenmukaisuutta vallitsevan yhteiskunnallisen ajattelun tai politiikan kanssa. Silloin poliittinen korrektius tarkoitti kirjaimellisesti korrektia, soveliasta, viittaamatta enemmälti sellaiseen kieleen, jota joku voisi pitää ei-liberaalina tai syrjivänä.

Yhdysvalloissa ilmaisua alettiin käyttää 1970-luvulla feminististen ja vasemmistolaisten liikkeiden vaikutuksesta. Varhaisimman yksiselitteisen viittauksen poliittisesti korrektiin nykyisessä yleisesti ymmärretyssä mielessä on esittänyt Toni Caden lehdessä The Black Woman (1970): ”Mies ei voi olla yhtä aikaa poliittisesti korrekti ja sovinisti.”

Yhdysvalloissa liberaalin vasemmiston käyttämää ”poliittista korrektiutta” tai jopa sen määrittelyä ovat voimakkaasti kyseenalaistaneet muiden poliittisten näkökantojen edustajat ja jopa vasemmistolaiset itse.

Välihuomio

Suomessa verkkohäirintä, ahdistelu, maalittaminen ja raiskaus- ja tappouhkaukset kohdistuvat erityisesti vasemmistolaisiin naisiin, liberaaleihin, feministeihin sekä etnisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin. Tunnetuin esimerkki on aggressiivisen mustamaalaus- ja uhkailukampanjan kohteeksi joutunut Putinin trolleista kirjoittanut toimittaja Jessikka Aro. Nettivaino ja vihapuhe ovat sosiaalisen median alustoilla valitettavan arkipäiväisiä ilmiöitä.

Laitaoikeistolaiset ihmiset, järjestöt ja puolueet kannattavat avoimesti (sananvapauteen vedoten) disinformaation ja malinformaation levittämistä, vihapuhetta, maalittamista, nettihäirintää ja onlinehäpäisyä. Nämä ovat kulttuurisodan aseita.

Kulttuurisota korostuu sosiaalisen median alustoilla, joissa kirjoittajien mielipiteet pelkistyvät binäärisiksi joko-tai-asenteiksi: olet joko kommunisti tai natsi, ilmastouskovainen tai ilmastodenialisti, rokoteuskovainen tai rokotedenialisti, russofoobikko tai putinisti,.. Se, että ajattelusta häviää mielipide-erojen gradientti polarisoi meidät yhä voimakkaammin toisiamme vastaan.

Yhdysvallat

Ethnocultural politics in the United States

1920s–1980: Kulttuurisodan juuret

Amerikkalaisessa käytössä ”kulttuurisota” voi tarkoittaa ristiriitaa niiden arvojen välillä, joita pidetään perinteisinä tai konservatiivisina ja niiden arvojen välillä, joita pidetään progressiivisina tai liberaaleina.

Tämä tulkinta yleistyi 1920-luvulla, kun amerikkalaiset kaupunki- ja maaseutuarvot ajautuivat konfliktiin. Ajattelu oli seurausta alkuperäisten eurooppalaistaustaisten amerikkalaisten kannalta vääränlaisten ja muukalaisiksi miellettyjen ihmisten vuosikymmeniä jatkuneesta maahanmuutosta Yhdysvaltoihin[7].

Se oli myös seurausta villin ja vapaan 1920-luvun (roaring ’20s) yhteiskunnallisista muutoksista ja modernisoituvista trendeistä, jotka huipentuivat Al Smithin presidentinvaalikampanjaan vuonna 1928. Seuraavina vuosikymmeninä termiä viljeltiin amerikkalaisissa sanomalehdissä [8][9][10].

1991–2001: Kulttuurisodan nousu

Virginian yliopiston sosiologi James Davison Hunter palautti termin julkiseen keskusteluun vuonna 1991 julkaistussa analyysissä (Culture Wars: The Struggle to Define America). Hunter kuvaili dramaattista uudelleenjärjestelyä ja polarisaatiota, joka oli muuttanut Yhdysvaltain politiikkaa ja kulttuuria. Hunter väitti, että yhä useammissa ”hot button” määrittelykysymyksissä, kuten abortti, asepolitiikka, kirkon ja valtion erottaminen, yksityisyys, huumeiden viihdekäyttö, sensuuri ja homoseksuaalisuus – oli havaittavissa kaksi selvästi määriteltävissä olevaa yhteiskuntaa polarisoivaa ideologiaa.

Hunter korosti, että vaikeista yhteiskunnallisista kysymyksistä ei ollut useita ristiriitaisia mielipiteitä, vaan kaksi yhteiskuntaa voimakkaasti jakavaa ideologista ryhmää, joita ei ensisijaisesti määritellyt uskonto, etnisyys, yhteiskuntaluokka tai edes poliittinen suuntaus, vaan pikemminkin maailmankatsomus.

Hunter jakoi vastakkaisten impulssien napaisuuden progressivismiksi ja ortodoksismiksi. Polariaatiosta käytetään myös muita nimiä; konservatiivinen poliittinen kommentaattori ja entinen Fox News Channel-keskusteluohjelman (The O’Reilly Factor) juontaja, Bill O’Reilly kutsuu ryhmiä nimillä ”secular-progressives” ja ”traditionalists” (Culture Warrior, 2006) [11] [12].

Historioitsija Kristin Kobes Du Mez arvelee 1990-luvun kulttuurisotien syttymisen syyksi kylmän sodan päättymistä vuonna 1991. Hän kirjoittaa, että evankeliset kristityt pitivät kristillisiä sukupuolirooleja ainoana Amerikan puolustuskeinona kommunismin uhkaa vastaan. Kun kommunismin uhka loppui kylmän sodan päättyessä, evankeliset johtajat kotouttivat uhan yhteiskuntaa sisältäpäin rappeuttaviin ilmiöihin, kuten muuttuviin sukupuolirooleihin, homoseksuaalisuuteen ja feminismiin liittyviin kysymyksiin [13].

Vuoden 1992 presidentinvaalien aikana Pat Buchanan aloitti esivaalikampanjan republikaanien presidenttiehdokkuudesta George H. W. Bushia vastaan. Buchanan piti puheen kulttuurisodasta vuoden 1992 republikaanien kansalliskokouksessa [14].

Buchanan totesi puheessan: ”Maassamme on käynnissä uskonnollinen sota Amerikan sielun puolesta. Se on kulttuurisota, yhtä kriittinen sellaiselle kansakunnalle, joka me jonain päivänä tulemme olemaan kuin itse kylmä sota oli.” [15].

Sen lisäksi, että Buchanan kritisoi kampanjassaan ankarasti ympristönsuojelua ja feminismiä, hän nosti kansakunnan moraalin ratkaisevaksi kysymykseksi:

Agenda, jonka Bill ja Hillary Clinton toisivat Amerikkaan:

  • abortti tilauksesta,

  • lakmustesti korkeimpaan oikeuteen*
  • homo- ja transseksuaalien oikeudet

  • uskonnon syrjintä

  • naiset taisteluun osallistuvina sotilaina.

Buchanan korostaa, että Clintonien ajamat muutokset eivät ole muutoksia, joita Amerikka haluaa tai tarvitsee. Eivätkä ne ole muutoksia, joita amerikkalaiset Jumalaan luottavana kansakuntana (One nation Under God) voivat sietää [15].

*lakmustesti on poliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelussa käytetty käsite. Sillä tarkoitetaan asiaa, jolla voidaan osoittaa henkilön näkemysten pitävyys tai suunta. Termi on alun perin lähtöisin kemian piiristä, jossa sillä mitataan happamuutta. Poliittiseksi käsitteeksi (Litmus test) se on tullut Yhdysvalloista, jossa se on alun perin tarkoittanut kysymystä, jolla testataan korkeaa virkaa hakevaa henkilöä, ja vastauksen perusteella ratkaistaan henkilön sopivuus (tai jääviys) haettavaan virkaan, ja nimitysprosessin jatko.

Kuukautta myöhemmin Buchanan kuvaili konfliktia vallasta oikean ja väärän määritelmässä. Hän nimesi abortin, seksuaalisen suuntautumisen ja populaarikulttuurin tärkeimmiksi kulttuurisodan taistelukentiksi. Buchanan mainitsi muitakin kiistoja, kuten yhteenotot konfederaation lipusta, joulusta ja veronmaksajien rahoittamasta taiteesta. Hän sanoi myös, että kielteinen huomio, jonka hänen ”kulttuurisota”-puheensa sai, oli itsessään todiste Amerikan polarisoitumisesta [16].

Kulttuurisodalla oli merkittävä vaikutus Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan 1990-luvulla. Amerikan kristillisen koalition retoriikka saattoi heikentää presidentti George H. W. Bushin mahdollisuuksia uudelleenvalintaan vuonna 1992 ja auttaa hänen seuraajaansa Bill Clintonia voittamaan vaalit vuonna 1996 [2][17].

Konservatiivisten kulttuurisotureiden retoriikka auttoi republikaaneja saamaan kongressin hallintaansa vuonna 1994. Kulttuurisodat vaikuttivat keskusteluun valtion koulujen historian opetussuunnitelmista Yhdysvalloissa 1990-luvulla. Erityisesti keskustelut kansallisten koulutusstandardien kehittämisestä vuonna 1994 pyörivät siitä, pitäisikö Amerikan historian kirjoituksen olla ”juhlallinen” vai ”kriittinen” tulkinta. Keskusteluihin osallistuivat sellaiset näkyvät julkisuuden henkilöt kuin Lynne Cheney, edesmennyt Rush Limbaugh ja historioitsija Gary. Nash [18][19][20].

2001–2014: 9/11 jälkeen

Uuskonservatismiksi (neokonservatismi) kutsuttu poliittinen suunta muutti poliittisen keskustelun ehtoja 2000-luvun alussa. Uuskonservatiivit erosivat vastustajistaan siinä, että he tulkitsivat kansakunnan kohtaamat ongelmat pikemminkin moraalisina kysymyksinä kuin taloudellisina tai poliittisina ongelmina. Uuskonservatiivit pitivät esimerkiksi perinteisen perherakenteen rappeutumista moraalisena ja henkisenä kriisinä, joka vaati hengellistä vastausta. Kriitikot syyttivät uuskonservatiiveja syyn ja seurauksen sekoittamisesta.[21]

2000-luvulla republikaanien äänestäminen on korreloinut voimakkaasti traditionalistisen tai ortodoksisen uskonnollisen vakaumuksen kanssa seurakunnissa ja uskonnollisissa lahkoissa.

Demokraattien äänestäminen korreloi enemmän liberaaliin tai modernistiseen uskonnolliseen vakaumukseen tai ei-uskonnolliseen maailmankuvaan.

Luottamus tieteellisiin johtopäätöksiin, kuten ilmastonmuutokseen, liittyy vahvasti poliittisiin mielipiteisiin ja puolueisiin, mikä sai ilmastotutkija Andrew Hoffmanin päättelemään, että ilmastonmuutos oli ”vedetty mukaan niin kutsuttuihin kulttuurisotiin”[22][23].

Kulttuurisotaan kytkeytyvät aiheet eivät olleet näkyvästi esillä tiedotusvälineissä vuoden 2008 vaalikaudella lukuun ottamatta varapresidenttiehdokas Sarah Palinia,joka painotti konservatiivista uskoaan ja loi performatiivisesta ilmastonmuutoksen kieltämisestä henkilöbrändin.

Palinin tappio vaaleissa ja sitä seurannut ero Alaskan kuvernöörin tehtävästä sai Center for American Progressin ennustamaan ”kulttuurisotien päättymistä”. Merkkejä kulttuurisodan loppumisesta nähtiin mm. väestörakenteen muutoksessa ja samaa sukupuolta olevien avioliittojen hyväksymisena milleniaalien keskuudessa. [24][25][26]

2014–nykyhetki: Kulttuurisodan uusi aika

Luettelo monumenteista ja muistomerkeistä, jotka on poistettu George Floydin mielenosoitusten aikana, ja luettelo George Floydin mielenosoitusten vuoksi tehdyistä muutoksista

Vaikka perinteiset kulttuurisotaan liittyvät ongelmat ja kysymykset, kuten abortti, ovat edelleen kulttuurisodan rintamalinjoja, kulttuurisotaan yhdistetyt ongelmat ovat lisääntyneet 2010-luvun puolivälin jälkeen. [27]

Toimittaja Michael Grunwald sanoi, että ”Presidentti Donald Trump on ollut ikuisen kulttuurisodan politiikan edelläkävijä”. Grunwald määrittelee uusiksi kulttuurisotakysymyksiksi erityisesti Black Lives Matter -liikkeen (BLM), urheilijoiden rasisminvastaiset protestit USA:n kansallislaulun aikana, ilmastonmuutos- ja rokotedenialismin, koulutuspolitiikan, terveydenhuoltopolitiikan (esim. Obamacare), ja infrastruktuuripolitiikan.

Politologi Jeremiah Castle totesi transsukupuolisten ihmisten oikeudet ja uskonnon roolin lainsäädäntössä ”uusiksi rintamalinjoiksi kulttuurisodassa”, koska yleisen mielipiteen polarisoituminen näissä kahdessa aiheessa muistuttaa aikaisempia kulttuurisotakysymyksiä.

Tämä on ajankohtainen aihe meilläkin, kun eduskunnassa käydään kiivasta debattia translaista. Lakivaliokunnan konservatiivit ovat kutsuneet asiantuntijoiksi LBGT-vihapuheista tunnettujen järjestöjen edustajia [28][29]. Kysymykset yksilöiden seksuaalisesta suuntautumisesta, samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeus, homo- ja lesbopariskuntien adoptio-oikeus jne. romuttavat konservatiivisen oikeiston traditionalistista maailmankuvaa.

Vuonna 2020 (COVID-19-pandemian aikana) Pohjois-Dakotan kuvernööri Doug Burgum kuvaili kasvomaskien käytön vastustusta väestön vaarantavaksi järjettömäksi kulttuurisotaongelmaksi [30].

Kulttuurisotaan luokiteltujen ilmiöiden laajempi näkyvyys mediasfäärissä 2010-luvun puolivälistä ja 2020-luvulle, liittyy poliittiseen strategiaan, jota kutsutaan libsien omistamiseksi (owning the libs).

Strategiaa käyttävät konservatiiviset mediahahmot (kuten Tucker Carlson ja Jordan Peterson) korostavat kulttuurisotakysymyksiä tavoitteenaan järkyttää liberaaleja ihmisiä. Nicole Hemmerin (Columbian yliopisto) mukaan tämä strategia korvaa kylmän sodan aikana vallinneen konservatiiveja yhdistäneen kommunismin vastaisen ideologian. Traditionaalisten kristillisten arvojen puolesta käytävä kulttuurisota pitää konservatiiviset äänestäjät yhtenäisenä myös, jos ryhmittymän jäsenillä ei ole yhteisiä poliittisia kantaja.[31]

Populaarikulttuurin monimuotoisuutta koskevat konfliktit 2010-luvulla, kuten Gamergaten häirintäkampanja, Comicsgate ja Sad Puppies -scifi-äänestyskampanja, määriteltiin mediassa esimerkeiksi kulttuurisodasta. Tuoreita kulttuurisotaan liittyviä ilmiöitä ovat Tolkienin Taru somusten herrasta -romaanin saama negatiivinen huomio fasistien ja uusnatsien suosikkikirjana sekä väitteet, että supersankarielokuvat edistävät fasismia [33].

Journalisti Caitlin Dewey kuvasi Gamergatea laajemman kulttuurisodan ”proxysodaksi”. Tämän proxysodan osapuolina ovat naisten ja vähemmistöjen asemaa kulttuuriinstituutioissa kannattavat liberaalit sekä sitä vastustavat antifeministit ja traditionalistit [34].

Uskomus, että kulttuurisota on siirtynyt vaalipolitiikasta populaarikulttuuriin, sai kirjailija Jack Meserven kutsumaan suosittuja elokuvia, pelejä ja kirjoittamista ”kulttuurisodan viimeiseksi rintamaksi” vuonna 2015. Nämä populaarikulttuuria koskevat konfliktit nousivat uudelleen vaalipolitiikkaan alt-right- ja alt-lite -liikkeiden myötä [35][36].

Mediatutkija Whitney Phillipsin mukaan Gamergate ”prototyypisti” häirinnän ja kiistojen herättämisen strategioina, jotka osoittautuivat hyödyllisiksi poliittisessa vastakkainasettelussa.

Esimerkiksi republikaanien poliittinen strategi Steve Bannon hyödynsi populaarikulttuurin konflikteja Donald Trumpin vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana rohkaisemalla nuoria äänestäjiä ”kiinnostumaan politiikasta Gamergaten tai minkä tahansa kautta ja sitten asettumaan tukemaan Trumpia [37].

Gamergate (häirintäkampanja)

Gamergate tai GamerGate (GG) oli löyhästi organisoitu naisvihamielinen online-häirintäkampanja ja äärioikeistolainen vastareaktio feminismiä, monimuotoisuutta, progressivismia ja liberalismia vastaan.

Häirintäkampanja toteutettiin hashtagilla ”#Gamergate” pääasiassa vuosina 2014 ja 2015. Elokuusta 2014 alkaen Gamergate kohdistui naisiin videopeliteollisuudessa, erityisesti feministiseen mediakriitikkoon Anita Sarkeesianiin, mutta kohteina olivat mkyös videopelien kehittäjiin Zoë Quinn ja Brianna Wu.

Häirintäkampanjaan sisältyi doxing*, raiskausuhkaukset ja tappouhkaukset. Gamergaten kannattajat (”Gamergaters”) ilmoittivat olevansa sosiaalinen liike, mutta heiltä puuttui selkeästi määritelty ohjelma, johdonmukainen viestintä ja johtajia, mikä teki Gamergatesta vaikean määritellä.

*Doxing tai doxxing on toimintaa, jossa julkisesti levitetään henkilökohtaisia tunnistetietoja ihmisistä tai organisaatiosta, yleensä sosiaalisen median alustoilla. Termiä on käytetty vaihtoehtoisesti viittaamaan sekä tietojen yhdistämiseen julkisista lähteistä tai tietuetietokannoista ja sosiaalisen median verkkosivustoista (kuten Facebookista) että rikoksilla tai muuten vilpillisillä keinoilla hankittujen aiemmin yksityisten tietojen julkaisemiseen. hakkerointiin ja sosiaaliseen manipulointiin.


Pelaajat väittivät edistävänsä etiikkaa videopelijournalismissa, suojelevansa ”pelaajien” identiteettiä ja vastustivat sitä, mitä he pitivät ”
poliittisena korrektisuutena” videopeleissä.

Gamergaters loi salaliittoteorioita, jotka syyttivät Quinnin epäeettisestä suhteesta videopelitoimittaja Nathan Graysoniin.Laajemmin he syyttivät lehdistöä ja feministejä, edistysmielisiä ja yhteiskuntakriitikkoja epäeettisestä yhteistyöstä. Nämä väitteet hylättiin laajalti triviaaleina, salaliittoteorioina, perusteettomina tai asioina, jotka eivät liittyneet todellisiin pelien ja journalismin etiikkaan.

Gamergate-kannattajat kiistivät häirinnän ja väittivät valheellisesti häirintää uhrien keksimäksi. Gamergatea on kuvattu kulttuurisodaksi, jonka kohteina olivat kulttuurin monipuolistamisuus, taiteellinen vapaus, feminismi videopeleissä, sosiaalinen kritiikki videopeleissä ja pelaajien sosiaaliset identiteetit.

Monet Gamergaten kannattajat vastustivat feminismin ja ”sosiaalisen oikeuden soturien” kasvavaa vaikutusta videopelikulttuuriin. Gamergate ohjasi trolleja sekä pelialan sisällä että sen ulkopuolella häirinnän menetelmiin ja tapoihin välttää vastuu häirinnästä. Gamergatea on pidetty alt-right-liikkeen ja muiden äärioikeistolaisten liikkeiden edistäjänä.

Kritiikki

Siitä lähtien, kun James Davison Hunter sovelsi kulttuurisodan käsitettä amerikkalaiseen elämään, määritelmä on herättänyt kysymyksiä siitä, ovatko kulttuurisodat todellisia ilmiöitä, ja jos ovat, onko niiden määrittelemät ongelmat syitä vai saeurauksia poliittisten puolueiden ja uskontojen ideologioista.

Kulttuurisotia on kritisoitu keinotekoisista, pakotetuista tai epäsymmetrisistä konflikteista sen sijaan, että ne puuttuisivat todellisiin kulttuurien eroihin ja ongelmiin.

Kulttuurisotien tieteellinen validiteetti

Tutkijat ovat erimielisiä kulttuurisodan käsitteen tieteellisestä mielekkyydestä. Jotkut väittävät, että kulttuurisota ei kuvaa todellisuutta tai ihmisten käyttäytymistä tai että se kuvaa vain pienen poliittisen eliitin käyttäytymistä. Toiset uskovat, että kulttuurisota on todellinen ja laajalle levinnyt ilmiö, ja kiistaton vaikuttaja amerikkalaisessa politiikassa.

Politologi Alan Wolfe osallistui 1990- ja 2000-luvuilla Hunteria vastaan käytyihin keskusteluihin. Hän argumentoi, että Hunterin käsitys kulttuurisodista ei kuvaa tarkasti amerikkalaisten mielipiteitä tai käyttäytymistä. Wolfen mukaan amerikkalaisilla oli enemmän yhteisiä kuin polarisoivia arvoja [38].

American Political Science Review -lehdessä vuosilta 1992–2012 julkaistun mielipidetietojen meta-analyysissä havaittiin, että toisin kuin yleisesti ajateltiin (että poliittinen puolue ja uskonnollisen ryhmän jäsenyys muokkaavat mielipiteitä kulttuurisota-aiheista), kulttuurisotaan liittyvät aiheet saivat ihmiset tarkistamaan suhtautumistaan kannattamaansa poliittiseen puolueeseen tai uskonnolliseen ryhmään. Tutkijat tulkitsevat kulttuurisota-asenteet ”tavallisten kansalaisten poliittisten ja uskonnollisten uskomusjärjestelmien peruselementeiksi.” [39]

Keinotekoisuus ja epäsymmetria

Jotkut kirjailijat ja tutkijat ovat sanoneet, että kulttuurisotia luovat tai jatkavat erityiset poliittiset eturyhmät, taantumukselliset yhteiskunnalliset liikkeet, republikaanipuolueen sisäinen dynamiikka tai koko Yhdysvaltojen vaalipolitiikka.

Nämä kirjoittajat eivät näe kulttuurisotaa väistämättömänä seurauksena laajalle levinneistä kulttuurieroista, vaan menetelmänä, jota käytetään luomaan poliittisia sisä- ja ulkoryhmiä (me vastaan muut). Poliittinen kommentaattori E. J. Dionne on kirjoittanut, että kulttuurisota on vaalitekniikka erojen ja epäkohtien hyödyntämiseksi politiikassa. Hän huomauttaa, että todellinen kulttuurinen jako on niiden välillä, jotka haluavat kulttuurisodan, ja niiden välillä, jotka eivät halua.” [22]

Sosiologi Scott Melzer sanoo, että kulttuurisotia synnyttävät konservatiiviset, reaktiiviset järjestöt ja liikkeet. Näiden liikkeiden jäsenet ”uhriutuvat liberaalin kulttuurin keskellä. Heidän silmissään maahanmuuttajille, homoille, naisille, köyhille ja laajemmin vähemmistöille myönnetään (ansaittomasti) erityisoikeuksia ja etuoikeuksia”. Melzer nostaa esiin esimerkin National Rifle Association of Americasta, joka hänen mukaansa loi tarkoituksella kulttuurisodan yhdistääkseen konservatiivisia ryhmiä, erityisesti valkoisten miesten ryhmiä, yhteiseksi koettua uhkaa vastaan [40].

Uskontotutkija Susan B. Ridgely havaitsi, että kulttuurisodat mahdollistivat Focus on the Family -ohjelman. Tämä järjestö tuotti konservatiivisia kristillisiä ”vaihtoehtouutisia”, jotka jakoivat amerikkalaista mediaa ja edistivät ”perinteisiä perhe-arvoja” osalle väestöä. Ohjelman kohderyhmänä olivat erityisesti konservatiivisiset uskonnollisiset naiset. Ridgely sanoo, että nämä traditionaaliset perinteet koettiin liberaalin hyökkäyksen kohteiksi, mikä edellytti kulttuurisotaa perinteiden puolustamiseksi [41].

Politologit Matt Grossmann ja David A. Hopkins ovat kirjoittaneet epäsymmetriasta Yhdysvaltojen kahden suurimman poliittisen puolueen välillä. He argumentoivat, että republikaanipuolue pitäisi nähdä poliittista konfliktia ylläpitävänä ideologisena liikkeenä. Demokraattipuolueella, joka on erilaisten yhteiskuntaryhmien liittoutuma, on Grossmannin ja Hopkinsin tulkinnan mukaan selvästi vähemmän ideologista kurinalaisuutta. Tämä ideologinen epäsymmetria rohkaisee republikaaneja ylläpitämään ja laajentamaan kulttuurisotia. Republikaanit ovat demokraatteja paremmin varustautuneita käymään kulttuurisotia [42][43].

The Guardianin mukaan ”monet vasemmistolaiset uskovat, että [kulttuurisodan] taistelut ovat todellisten sosiaalisten ongelmien häiriötekijöitä. Kulttuurisotien varjolla huomio kohdennetaan pois tuloerojen kasvusta, epätasa-arvon lisääntymisestä ja muista luokka- ja talouskysymyksistä. Toisaalta kulttuurisodilla perustellaan etnisten, uskonnollisten ja sosiaalisten vähemmistöjen sortoa [44].

Historiallisesti kulttuurisodat ovat aina toimineet fasististen ja kansallissosialististen liikkeiden käyttövoimana. Varoittavana esimerkkinä kulttuurisotien ideologisesta päämäärästä on Venäjä, jossa demokratiaa, oppositiota, lehdistön vapautta ja ihmisoikeuksia on vähitellen purettu 2000-luvun alusta alkaen kulttuurisotia hyödyntävällä poliittisella retoriikalla. Samalla kansaa on indoktrinoitu keinotekoisilla uhkakuvilla. Muutaman viime viikon sisällä Venäjä siirtyi kertarysäyksellä täydelliseen totalitarismiin ja fasismiin (osittainen liikekannallepano, vieraan valtion osien laiton liittäminen Venäjään, sotatilalait jne.).

Kanada

Political culture of Canada and Monuments and memorials in Canada removed in 2020–2021

Eräät kanadalaiset kirjoittajat käyttävät termiä ”kulttuurisota” viittaamaan erilaisiin arvoihin Länsi- ja Itä-Kanadassa, kaupunki- ja maaseutu-Kanadassa sekä konservatiivien, liberaalien ja edistyksellisten arvomaailmojen välillä [45].

Kanadan yhteiskunta ei ole dramaattisesti polarisoitunut maahanmuuton, asevalvonnan, huumeiden laillisuuden, seksuaalimoraalin tai hallituksen terveydenhuoltoon osallistumisen suhteen. Kaikissa näissä tapauksissa suurin osa kanadalaisista, mukaan lukien konservatiivit, kannattavat amerikkalaisia progressiivisempia arvoja.

Kanadassa erilaiset ongelmat luovat arvojen yhteentörmäyksen. Tärkeimmät näistä ovat Kanadan kielipolitiikka, vähemmistöjen uskonnolliset oikeudet, kaasuputkipolitiikka, alkuperäiskansojen oikeudet, ilmastopolitiikka ja liittovaltion ja maakuntien väliset kiistat.

Kulttuurisodat on suhteellisen uusi termi Kanadan poliittisessa retoriikassa. Sitä käytetään kuvaamaan Kanadan historiallisia tapahtumia, kuten vuoden 1837 kapinaa, Quebecin suvereniteettiliike ja aboriginaalien konflikteja Kanadassa.

Kulttuurisota liittyy kuitenkin ajankohtaisiin tapahtumiin, kuten Grand Riverin maakiistaan, kasvavaan vihamielisyyteen konservatiivisten ja liberaalien kanadalaisten välillä sekä Harperin hallinnon taideyhteisöä halventavaan politiikkaan. Andrew Coyne kutsui negatiivista politiikkaa taideyhteisöä kohtaan ”luokkasodankäynniksi” [46].

Australia

History wars

Liberaali-kansallisen koalitiohallituksen kaudella 1996–2007 aboriginaalien historian tulkinnat tulivat osaksi laajempaa poliittista keskustelua Australian kansallisesta ylpeydestä ja symboliikasta. Tätä keskustelua kutsutaan joskus ”kulttuurisodiksi”,mutta useammin ”historiasodiksi” 47].

Tämä keskustelu laajeni kiistaksi historian esittämisestä Australian kansallismuseossa ja lukion historian opetussuunnitelmissa [48][49].

Debatti levisi myös Australian mediaan. Laajalevikkiset lehdet, kuten The Australian, The Sydney Morning Herald ja The Age, julkaisivat säännöllisesti mielipideartikkeleita aiheesta. Marcia Langton kutsuu suurta osaa tästä keskustelusta ”sotapornoksi” ja ”älyn umpikujaksi” [50][51].

Kaksi Australian aiemmista pääministereistä, Paul Keating (1991–1996) ja John Howard (1996–2007) olivat aktiivisia kiistelijöitä näissä ”sodissa”. Mark McKennan Australian parlamentin kirjastolle tekemän analyysin mukaan John Howard uskoi, että Paul Keating kuvasi Australiaa ennen Whitlamia (pääministeri 1972–1975) kohtuuttoman negatiivisessa valossa; kun taas Keating yritti etäännyttää modernin työväenliikkeen sen historiallisesta tuesta monarkialle ja valkoisen Australian politiikalle väittämällä, että konservatiiviset australialaiset puolueet olivat olleet esteitä kansalliselle edistykselle [52].

Keating syytti Britanniaa Australian hylkäämisestä II. maailmansodan aikana. Hän myös kannatti symbolista anteeksipyyntöä Australian aboriginaaleille heidän aiempien hallintojen aikana kokemasta huonosta kohtelusta ja esitti näkemyksensä nykyisten alkuperäiskansojen epäedullisen aseman alkuperästä ja mahdollisista ratkaisuista 10. joulukuuta 1992 pidetyssä Redfern Park -puheessaan.

Bringing Them Home -raportin (1998) julkaisemisen jälkeen vuonna 1999, Howard hyväksyi parlamentaarisen sovintoaloitteen, jossa kuvattiin aboriginaalien kohtelu Australian historian ”tahriintuneimpana lukuna”, mutta hän kieltäytyi esittämästä virallista anteeksipyyntöä.[53]

Howard piti anteeksipyyntöä sopimattomana, koska se merkitsisi ”sukupolvet ylittävää syyllisyyttä”; hän sanoi, että ”käytännölliset” toimenpiteet ovat parempi vastaus alkuperäiskansojen epäedulliseen asemaan.

Keating on puolustanut jäljellä olevien siirtomaa-aikaan liittyvien symbolien hävittämistä: mukaan lukien ANZAC-päivän, Australian lipun ja monarkian kunnioittaminen Australiassa, kun taas Howard tuki näitä instituutioita [54].

Toisin kuin muut työväenpuolueen johtajat ja aikalaiset, kuten Bob Hawke (pääministeri 1983–1991) ja Kim Beazley (työväenpuolueen johtaja 2005–2006), Keating ei koskaan matkustanut Gallipoliin ANZAC-päivän seremonioihin. Vuonna 2008 hän kuvaili sinne kokoontuneita ”harhautetuiksi” [55].

Vuonna 2006 John Howard sanoi Quadrantin 50-vuotisjuhlan kunniaksi pitämässään puheessa, että ”poliittinen korrektius” oli kuollut Australiassa, mutta ”emme saa aliarvioida sitä, missä määrin pehmeä vasemmisto edelleen hallitsee Australian yliopistoissa.” Vuonna 2006 Sydney Morning Heraldin poliittinen toimittaja Peter Hartcher kertoi, että opposition ulkoasioiden tiedottaja Kevin Rudd oli aloittamassa filosofista keskustelua väittämällä, että ”John Howard on syyllistynyt ”petokseen,.. niin sanotut kulttuurisodat onsuunniteltu ei todellisen muutoksen aikaansaamiseksi, vaan hallituksen talouspolitiikan aiheuttamien vahinkojen peittämiseksi” [56].

Howardin hallituksen tappio Australian liittovaltion vaaleissa vuonna 2007 ja sen korvaaminen Rudd Labourin hallituksella muutti keskustelun dynamiikkaa. Rudd pyysi virallisesti anteeksi aboriginaalien varastetulta sukupolvelta kahden puolueen tuella [57][58].

Keatingin tavoin Rudd tuki Australian tasavaltaa, mutta toisin kuin Keating, Rudd ilmoitti kannattavansa Australian lippua ja kannatti ANZAC-päivän muistoa; hän ilmaisi myös ihailunsa liberaalipuolueen perustajaa Robert Menziesiä kohtaan [59][60].

Vuoden 2007 hallituksen vaihdon jälkeen ja ennen kuin parlamentaarinen anteeksipyyntö hyväksyttiin kaikkien osapuolten tuella australialaisilta alkuperäiskansoilta, Australian tutkimuksen professori Richard Nile väitti: ”Kulttuuri- ja historiasodat ovat ohi ja niiden mukana pitäisi hävitä älyllisen keskustelun vastakkainasettelua synnyttävä luonne.

Ilmastonmuutosta pidetään Australiassa poliittisesti erittäin kiistanalaisena aiheena. Siihen liityvää debattia kutsutaan joskus ”kulttuurisodaksi”. ”[61][62][63[[64]

Afrikka

Politologi Constance G. Anthonyn mukaan amerikkalaiset kulttuurisodan näkökulmat seksuaalisuudesta vietiin Afrikkaan uuskolonialismin muotona. Tämä alkoi AIDS-epidemian aikana Afrikassa, jolloin Yhdysvaltojen hallitus sidoi HIV/AIDS-apurahat ensin Bushin hallinnon aikana evankeliseen johtajuuteen ja kristilliseen oikeistoon, sitten LGBTQ-toleranssiin Barack Obaman hallinnon aikana. Tämä käynnisti kulttuurisodan, joka johti (muun muassa) Ugandan homoseksuaalisuuden vastaiseen lakiin vuonna 2014 [65].

Sambialainen tutkija Kapya Kaoma huomauttaa, että koska ”kristinuskon demografinen keskus on siirtymässä globaalista pohjoisesta globaaliin etelään”, Afrikan vaikutus kristinuskoon maailmanlaajuisesti kasvaa.

Amerikkalaiset konservatiivit vievät kulttuurisotiaan Afrikkaan, Kaoma sanoo, varsinkin kun he ymmärtävät, että he saattavat hävitä taistelun kotonaan. USA:n kristityt ovat muotoilleet LGBT-vastaiset aloitteensa Afrikassa vastustamaan ”länsimaista homoagendaa”, jota Kaoma pitää ironisena.[66]

First Draft Newsin vuoden 2021 tutkimuksen mukaan pohjoisamerikkalaiset ja eurooppalaiset salaliittoteoriat ovat yleistyneet Länsi-Afrikan sosiaalisessa mediassa.

COVID-19-disinformaatiota, Uuden maailmanjärjestyksen (NWO) salaliittoajattelua, Qanonia ja muita kulttuurisotaaiheisiin liittyviä salaliittoteorioita levittävät amerikkalaiset, venäjämieliset, ranskankieliset ja paikalliset disinformaatiosivustot ja sosiaalisen median tilit, mukaan lukien nigerialaiset näkyvät poliitikot. Tämä on vaikuttanut rokotevastaisuuden yleistymiseen Länsi-Afrikassa. 60 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi, että he eivät todennäköisesti ota korona-rokotusta. Myiös luottamus alueen instituutioihin on heikentynyt [67].

Kiina

Cultural Revolution

Kiinan kommunistinen vallankumous johti siihen, että Kiinan kommunistinen puolue perusti Kiinan kansantasavallan vuonna 1949. Mao Zedong käynnisti kulttuurivallankumouksen vuonna 1966 tavoitteenaan hyökätä neljää vanhaa vastaan – vanhat ideat, vanha kulttuuri, vanhat tavat ja vanhat tavat. Vuosina 1966-1976 punakaarti tuhosi vanhan yhteiskunnan ja tappoi kommunismin viholliset [68][69].

Yhdistynyt kuningaskunta

Lontoon King’s Collegen vuoden 2021 raportti väitti, että näkemykset kulttuurikysymyksistä Isossa-Britanniassa ovat sidoksissa siihen brexit-keskustelun puoleen, johon ihmiset samaistuivat. Julkiset puoluepoliittiset identiteetit osoittavat vastaavaa linjaa; noin puolella briteistä oli suhteellisen vahvat näkemykset ”kulttuurisota”-kysymyksistä, kuten keskusteluista Britannian siirtomaahistoriasta tai Black Lives Matterista.

Raportissa todettiin kuitenkin, että Britannian kulttuurinen ja poliittinen kuilu ei ollut yhtä jyrkkä kuin republikaanien ja demokraattien välinen kuilu Yhdysvalloissa ja että huomattava osa näkemyksistä voidaan luokitella joko maltillisiksi tai yhteiskunnallisista keskusteluista irtautuneiksi.

Raportti totesi myös, että The Guardian kirjoitti keskustaoikeistolaisia medioita todennäköisemmin kulttuurisodista. Konservatiivisen puolueen uskottiin yrittävän kulttuurisodan sytyttämistä ”konservatiivisista arvoista” pääministeri Boris Johnsonin kaudella.

Toiset kuitenkin väittävät, että vasemmisto käy ”kulttuurisotaa” erityisesti liberaaleja arvoja, hyväksyttyjä sanoja ja brittiläisiä instituutioita vastaan [70][71][72][73].

Johns Hopkinsin yliopiston professori Yascha Mounk ja toimittaja Louise Perry, ovat väittäneet, että työväenpuolueen kannatuksen romahtaminen Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2019 parlamenttivaaleissa johtui sekä yleisestä ilmapiiristä että työväenpuolueen tarkoituksellisesta kulttuurikysymyksiä painottavasta strategiasta. Puolueen viestit ja poliittiset ideat resonoivat hyvin puolueen vasemman laidan ja ruohonjuuritason aktivisteissa, mutta vieraanntivat perinteiset työväenluokan äänestäjät [74][75].

Huhtikuussa 2022 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että britit ovat vähemmän jakautuneita ”kulttuurisota”-kysymyksissä kuin mitä mediassa on usein esitetty. Suurin mielipiteiden ennustaja oli se, kuinka ihmiset äänestivät kansanäänestyksessä Euroopan unionin jäsenyydestä, Brexitistä, mutta jopa eroa äänestäneistä 75 % oli sitä mieltä, että ”on tärkeää olla tarkkaavainen rotuun ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvissä asioissa”. Euroopan unioniin jäämisen puolesta äänestäneiden ja työväenpuoluetta edellisissä vaaleissa äänestäneiden keskuudessa sosiaalisesti konservatiivisille kannanoille oli kohtalaisen vahva tuki [76][77].

Eurooppa

Decommunization in Ukraine, Language policy in Ukraine, LGBT ideology-free zone, and Actions against memorials in Great Britain during the George Floyd protests

Vuonna 2022 Princetonin sosiologi Kim Scheppele totesi NPR:lle, että kulttuurisotia on käytetty naamioimaan demokraattista taantumista Victor Orbánin johtamassa Unkarissa [92].

Kesäkuussa 2020 Puolan presidentti Andrzej Duda sanoi, että hän ei salli homoparien mennä naimisiin tai adoptoida lapsia ja kuvaili LGBT-liikettä ”vieraaksi ideologiaksi”. Duda vertasi sitä kommunistiseen indoktrinaatioon Puolan kouluissa PRL-kaudella. 90][91].

Vuoden 2018 alussa Puolan parlamentin molemmat kamarit (sejm ja senaatti) hyväksyivät kansallisen muiston instituuttia koskevan lain muutoksen, jolla kriminalisoitiin puolalaisten syyttäminen toisen maailmansodan juutalais-holokaustiin liittyviin tai muihin sotarikoksiin ja tuomitsee ilmaisun ”Puolan kuolemanleiri” käytön. Laki aiheutti kriisin Israelin ja Puolan suhteissa [83][84][85][86].

Lakiuutoksen hyväksyminen heikensi Puolan ja Ukrainan suhteita, jotka olivat jo viileät ennen Venäjän aloittamaa sotaa Ukrainassa. Se on lähentänyt Puolaa ja Ukrainaa. Ennen sotaa Ukrainan ja Puolan välejä viilensivät II. Maailmansodan aikaiset tapahtumat, kuten Ukraina nationalistien järjestö, sodan aikainen ja sodanjälkeinen Ukrainan kapinallisarmeija, jonka johtajia Stepan Banderaa ja Roman Shukhevychia on pidetty Ukrainan kansallissankareina, mutta sotarikollisina Puolassa [87][88]

Ukrainan kapinallisarmeijaa ja sen Volhyniassa ja Itä-Galiciassa tekemiä puolalaisten joukkomurhia koskevat historialliset tapahtumat hiertävät yhä maiden suhteita. Vuonna 2015 hyväksyttyjä Ukrainan muistilakeja (Ukrainan dekommunisaatiolakeja), jotka kunnioittivat UPA:ta, siihen liittyviä organisaatioita ja sen jäseniä, herätti pahennusta Puolassa [87][88][89].

Vuoden 2017 jälkeen Puolan laki ja oikeus (PiS) tuhosi suurimman osan Neuvostoliiton sodan muistomerkeistä Puolassa [81][82].

Useat tiedotusvälineet ovat väittäneet, että Puolan Laki ja oikeus, Unkarin Viktor Orbán, Serbian Aleksandar Vučić ja Slovenian Janez Janša sytyttävät kulttuurisotia omissa maissaan vastustamalla aggressiivisesti LGBT-oikeuksia, laillisia abortteja sekä liberaaleja ja progressiivisia uudistuksia . The National Interestin mukaan Ukrainassa oli (ennen Venäjän hyökkäystä) kulttuurisota [78][79][80][90][92].


Viiteluettelo

  1. ”Culture war”. Dictionary.com. Retrieved October 21, 2019.
  2. Andrew Hartman, A War for the Soul of America: A History of the Culture Wars (University of Chicago Press, 2015)
  3. Diaz Ruiz, Carlos; Nilsson, Tomas (August 8, 2022). ”Disinformation and Echo Chambers: How Disinformation Circulates on Social Media Through Identity-Driven Controversies”. Journal of Public Policy & Marketing: 074391562211038. doi:10.1177/07439156221103852. ISSN 0743-9156.
  4. ”Culture Wars”. Encyclopedia.com. Retrieved October 21, 2019.
  5. Spahn, Martin (1910). ”Kulturkampf”. The Catholic Encyclopedia. Vol. 8. New York: Robert Appleton Company. Retrieved March 27, 2015.
  6. ”Prosecution of priests (Culture War reference) (1874)”. Newspapers.com. Retrieved March 13, 2019.
  7. ”Seminar on the Culture Wars of the 1920s”. Fall 2001. Retrieved October 24, 2021.
  8. Dionne, E. J. ”Culture Wars: How 2004”.
  9. ”What Bismarck could not do (Culture War reference) (1906)”. Newspapers.com. Retrieved March 13, 2019.
  10. ”’Culture War’ to be theme of talk (1942)”. Newspapers.com. Retrieved March 13, 2019.
  11. Brian Dakss, ”Bill O’Reilly’s ’Culture Warrior'”, CBS News, December 5, 2006. Retrieved March 27, 2020.
  12. O’Reilly, Bill (September 2006). Culture Warrior. New York: Broadway Books. ISBN 0-7679-2092-9.
  13. Illing, Sean (July 9, 2020). ”Is evangelical support for Trump a contradiction?”. Vox. Retrieved July 9, 2020.
  14. ”Dogs of War”. New Donkey. September 2, 2004. Archived from the original on March 8, 2005. Retrieved August 29, 2006. Not since Pat Buchanan’s famous ’culture war’ speech in 1992 has a major speaker at a national political convention spoken so hatefully, at such length, about the opposition.
  15. Buchanan, Patrick (August 17, 1992). 1992 Republican National Convention Speech (Speech). Retrieved November 3, 2014.
  16. Buchanan, Patrick. ”The Cultural War for the Soul of America”.
  17. Chapman, Roger (2010). Culture Wars: An Encyclopedia of Issues, Viewpoints, and Voices. Armonk, NY: M. E. Sharpe. p. 88. ISBN 978-0-7656-1761-3.
  18. Chapman, Roger (2010). Culture Wars: An Encyclopedia of Issues, Viewpoints, and Voices. Armonk, NY.: M. E. Sharpe. p. 136. ISBN 978-0-7656-1761-3.
  19. Who Owns History: Rethinking the Past in a Changing World at Google Books
  20. History on Trial: Culture Wars and the Teaching of the Past at Google Books
  21. Zafirovski, Milan. ”Modern Free Society and Its Nemesis: Liberty Versus Conservatism in the New Millennium ” Google Books. 6 September 2018.
  22. Dionne, E.J., Jr. ”Why the Culture War Is the Wrong War.” The Atlantic. January/February 2006. 29 April 2019.
  23. Climate Science as Culture War: The public debate around climate change is no longer about science—it’s about values, culture, and ideology Fall 2012 Stanford Social Innovation Review
  24. ”How the News Media Covered Religion in the 2008 General Election: Sarah Palin and the ”Culture Wars”” (PDF). Journalism & Media: 8, 11–12. November 20, 2008. Retrieved May 23, 2020.
  25. Hatzisavvidou, Sophia (September 17, 2019). ”’The climate has always been changing’: Sarah Palin, climate change denialism, and American conservatism”. Celebrity Studies. 12 (3): 371–388. doi:10.1080/19392397.2019.1667251. S2CID 204377874.
  26. Teixeira, Ruy (July 15, 2009). ”The Coming End of the Culture Wars”. Center for American Progress. Retrieved May 23, 2020.
  27. Smith, Karl. ”The Abortion Debate Is Not Part of the Culture Wars.” Bloomberg.
  28. Grunwald, Michael (November 2018). ”How Everything Became the Culture War”. Politico. Retrieved May 24, 2020.
  29. Castle, Jeremiah (December 14, 2018). ”New Fronts in the Culture Wars? Religion, Partisanship, and Polarization on Religious Liberty and Transgender Rights in the United States”. American Politics Research. 47 (3): 650–679. doi:10.1177/1532673X18818169. S2CID 220207260.
  30. Blake, Aaron (May 23, 2020). ”GOP governor offers emotional plea to the anti-mask crowd: Stop this senseless culture war”. The Washington Post. Retrieved May 24, 2020.
  31. Peters, Jeremy W. (August 3, 2020). ”These Conservatives Have a Laser Focus: ’Owning the Libs'”. New York Times.
  32. Buffington, Melanie L. (January 1, 2017). ”Contemporary Culture Wars: Challenging the Legacy of the Confederacy”. Journal of Cultural Research in Art Education. 34: 45–59. ISSN 2152-7172. Retrieved May 24, 2020.
  33. Hurley, Kameron (April 9, 2015). ”Hijacking the Hugo Awards Won’t Stifle Diversity in Science Fiction”. The Atlantic. Retrieved May 23, 2020.
  34. Dewey, Caitlin (October 14, 2014). ”The only guide to Gamergate you will ever need to read”. The Washington Post. Retrieved May 23, 2020.
  35. Meserve, Jack (Spring 2015). ”Last Front in the Culture War”. Democracy: A Journal of Ideas (36). Retrieved May 23, 2020.
  36. Nagle, Angela (June 30, 2017). Kill All Normies: Online Culture Wars From 4Chan And Tumblr To Trump And The Alt-Right. Zero Books. ISBN 9781785355431.
  37. Warzel, Charlie (August 15, 2019). ”How an Online Mob Created a Playbook for a Culture War”. The New York Times. Retrieved May 24, 2020.
  38. Hunter, James Davison; Wolfe, Alan (2006). Is There a Culture War? : A Dialogue on Values and American Public Life. Washington, D.C.: Brookings Institution Press. OCLC 76966750.
  39. Goren, Paul; Chapp, Christopher (February 24, 2017). ”Moral Power: How Public Opinion on Culture War Issues Shapes Partisan Predispositions and Religious Orientations”. American Political Science Review. 111 (1): 110–128. doi:10.1017/S0003055416000435. S2CID 151573922.
  40. Melzer, Scott (October 1, 2009). Gun Crusaders: The NRA’s Culture War. New York University Press. p. 59. ISBN 978-0814764503.
  41. Ridgely, Susan B. (March 2020). ”Conservative Christianity and the Creation of Alternative News: An Analysis of Focus on the Family’s Multimedia Empire”. Religion and American Culture. 30 (1): 1–25. doi:10.1017/rac.2020.1.
  42. Grossmann, Matt; Hopkins, David A. (March 2015). ”Ideological Republicans and Group Interest Democrats: The Asymmetry of American Party Politics”. Perspectives on Politics. 13 (1): 119–139. doi:10.1017/S1537592714003168. S2CID 144639776.
  43. Hopkins, David A. (April 15, 2020). ”Solving the COVID Crisis Requires Bipartisanship, But the Modern GOP Isn’t Built for It”. Honest Graft. Retrieved May 24, 2020.
  44. O. Taiwo, Olufemi (May 16, 2022). ”Are culture wars really a distraction?”. The Guardian. Retrieved July 17, 2022.
  45. Caplan, Gerald (October 20, 2012). ”Culture clash splits Canadians over basic values”. The Globe and Mail. Toronto.
  46. Andrew Coyne (October 2, 2008). ”Coyne: This isn’t a culture war, it’s a good old class war”. Macleans.
  47. Manne, Robert (November 2008). ”What is Rudd’s Agenda?”. The Monthly.
  48. Rundle, Guy (June 28, 2007). ”1915 and all that: History in a holding pattern”. Crikey. Retrieved April 27, 2010.
  49. Ferrari, Justine (October 14, 2008). ”History curriculum author defies his critics to find bias”. The Australian. Archived from the original on October 6, 2009. Retrieved April 27, 2010.
  50. Baudrillard J. War porn. Journal of Visual Culture, Vol. 5, No. 1, 86–88 (2006) doi:10.1177/147041290600500107
  51. Langton M. Essay: ”Trapped in the aboriginal reality show”. Griffith Review 2007, 19:Re-imagining Australia.
  52. Mark McKenna (November 10, 1997). ”Different Perspectives on Black Armband History”. Parliamentary Library: Research Paper 5 1997-98. The Parliament of Australia. Retrieved March 5, 2015.
  53. ”The History of Apologies Down Under | Thinking Faith”. thinkingfaith.org. February 21, 2008. Archived from the original on December 2, 2014. Retrieved March 5, 2015.
  54. Wright, Tony (October 30, 2008). ”A nation reborn at Anzac Cove? Utter nonsense: Keating”. The Sydney Morning Herald.
  55. Wright, Tony (October 31, 2008). ”A nation reborn at Anzac Cove? Utter nonsense: Keating”. The Age. Melbourne. Retrieved March 5, 2010.
  56. ”PM’s culture wars a fraud: Rudd – National”. The Sydney Morning Herald. October 28, 2006. Retrieved April 27, 2010.
  57. ”Full text of Australia’s apology to Aborigines”. CNN. February 12, 2008. Retrieved April 27, 2010.
  58. ”Brendan Nelson’s sorry speech”. The Sydney Morning Herald. February 13, 2008. Retrieved April 27, 2010.
  59. ”Paul Keating ’utterly wrong’ to reject Gallipoli identity, says Kevin Rudd”. October 31, 2008.
  60. ”Is Rudd having a Bob each way? – Opinion”. The Sydney Morning Herald. October 28, 2004. Retrieved April 27, 2010.
  61. ”End of the culture wars | Richard Nile Blog, The Australian”. blogs.theaustralian.news.com.au. November 28, 2007. Archived from the original on March 9, 2010. Retrieved April 27, 2010.
  62. ”Orwellian Left quick to unveil totalitarian heart”. The Australian. December 12, 2007.
  63. Hornsey, Matthew J.; Chapman, Cassandra M.; Fielding, Kelly S.; Louis, Winnifred R.; Pearson, Samuel (August 2022). ”A political experiment may have extracted Australia from the climate wars”. Nature Climate Change. 12 (8): 695–696. doi:10.1038/s41558-022-01431-4. ISSN 1758-6798.
  64. ”The recent history of Australia’s climate change wars”. SBS News. Retrieved September 20, 2022.
  65. Anthony, Constance G. (November 2018). ”Schizophrenic Neocolonialism: Exporting the American Culture War on Sexuality to Africa”. International Studies Perspectives. 19 (4): 289–304. doi:10.1093/isp/eky004.
  66. van Klinken, Adriaan (2017). ”Culture Wars, Race, and Sexuality: A Nascent Pan-African LGBT-Affirming Christian Movement and the Future of Christianity”. Journal of Africana Religions. 5 (2): 217–238. doi:10.5325/jafrireli.5.2.0217. JSTOR 10.5325/jafrireli.5.2.0217. Archived from the original on August 10, 2021. Retrieved May 4, 2021.
  67. Dotto, Carlotta; Cubbon, Seb (June 23, 2021). Disinformation exports: How foreign anti-vaccine narratives reached West African communities online (Report). First Draft News. Retrieved June 23, 2021.
  68. ”Temples, opera, and braids: Photos reveal what China looked like before the Cultural Revolution”. Business Insider. March 4, 2020.
  69. ”Why US and China are both stalked by concerns about the Cultural Revolution”. South China Morning Post. July 11, 2020.
  70. Balls, Katy (September 29, 2020). ”The Tories are spoiling for a culture war to stand up for ’British values'”. inews.co.uk. Retrieved February 8, 2021.
  71. Malik, Kenan (December 20, 2020). ”The Tory ’class agenda’ is a culture war stunt that will leave inequality untouched”. The Guardian. Retrieved February 8, 2021.
  72. Mason, Paul (February 10, 2021). ”Boris Johnson’s probe into left-wing ”extremism” is a dangerous distraction from the fascist threat”. New Statesman. Retrieved February 18, 2021. This is, at one level, part of the pre-scripted culture war being orchestrated by those around [Boris] Johnson.
  73. ”UK culture war: museum trustees are paying the price for disagreeing with government’s policies”. www.theartnewspaper.com. June 7, 2021.
  74. ”How Labour Lost the Culture War”. The Atlantic. December 13, 2019.
  75. ”The UK is immersed in a class-culture war – and Labour is incapable of winning it”. June 22, 2021.
  76. Michael Savage (May 1, 2022). ”Four in five people in the UK believe in being ’woke’ to race and social justice”. The Guardian. Retrieved May 3, 2022.
  77. Renie Anjeh, Isabel Doraisamy (April 2022). ”The Centre holds”. Global Future. Retrieved May 3, 2022.
  78. Rohac, Dalibor; Kokonos, Lance (November 2, 2020). ”Poland’s Culture Wars”. Foreign Policy. Retrieved November 4, 2020.
  79. Kakissis, Joanna (November 4, 2020). ”Slovenian Prime Minister Cheers Trump ’Triumph’ Despite Untallied Votes”. NPR. Athens, Greece. Retrieved November 4, 2020.
  80. ”Ukraine’s Culture War”. The National Interest. February 7, 2014.
  81. ”Poland plans to tear down hundreds of Soviet memorials”. Deutsche Welle. April 13, 2016.
  82. ”Then And Now: Soviet Monuments Disappear Across Poland”. Radio Free Europe/Radio Liberty. October 23, 2020.
  83. Eglash, Ruth; Selk, Avi (January 28, 2018). ”Israel and Poland try to tamp down tensions after Poland’s ’death camp’ law sparks Israeli outrage”. The Washington Post.
  84. Heller, Jeffrey; Goettig, Marcin (January 28, 2018). ”Israel and Poland clash over proposed Holocaust law”. Reuters.
  85. Katz, Brigit (January 29, 2018). ”The Controversy Around Poland’s Proposed Ban on the Term ”Polish Death Camps””. The Smithsonian Magazine.
  86. ”The Latest: Party head: Israel confirms Polish view on Nazis”. ABC News. Retrieved July 7, 2018.
  87. Baran, Violetta, ed. (February 6, 2018). ”Były minister obrony Ukrainy ostrzega: ponad milion Ukraińców może chwycić za kopie” [Former Ukrainian Minister of Defense Warns: over a million Ukrainians may take up the cudgels]. WP Wiadomości (in Polish). Wirtualna Polska. Retrieved May 16, 2019.
  88. Kozińska, Anna, ed. (February 1, 2018). ”Spór na linii Polska-Izrael. Do grona komentatorów dołączyła Ukraina”. WP Wiadomości (in Polish). Wirtualna Polska.
  89. ””Mówię: UPA odpowiada za ludobójstwo Polaków. Ukraińcy, ścigajcie mnie!”” (in Polish). Retrieved March 6, 2018.
  90. ”Polish President Calls ’LGBT Ideology’ More Harmful Than Communism”. Time. Archived from the original on June 13, 2020. Retrieved June 14, 2020.
  91. ”Polish election: Andrzej Duda says LGBT ’ideology’ worse than communism”. BBC News. June 14, 2020.
  92. ”Here’s why American conservatives are heading to Hungary for a big conference”. NPR.org. Retrieved May 19, 2022.

Aiheesta enemmän

Text is available under the Creative Commons Attribution-ShareAlike License 3.0
Alkuperäinen teksti: https://en.wikipedia.org/wiki/Culture_war