Myrkyllisen makea HFCS

Halpa teollisesti tuotettu maissisiirappi eli fruktoosisiirappi on vaivihkaa syrjäyttänyt sakkaroosin tärkeimpänä makeutusaineena USAssa ja sen kulutus lisääntyy myös Euroopassa. Sitä käytetään niin yleisesti prosessoiduissa ruoissa, että on vaikeaa löytää sellaista ruokaa, johon fruktoosisiirappia ei olisi lisätty.

HFCS sisältää toksisia jäämiä, kuten elohopeaa sekä kemikaaleja, joita tutkijat eivät ole edes tunnistaneet. HFCS on tutkimuksissa yhdistetty lihavuus- ja diabetesepidemioiden lisäksi alkoholista riippmattomaan rasvamaksaan, munaiskiviin ja kihtiin sekä lukemattomiin muihin sairauksiin ja sen tiedetään puhkovan suoliston seinämiä.

Fruktoosin aineenvaihdunta poikkeaa glukoosin aineenvaihdunnasta.  HFCS imeytyy ohutsuolesta elimistöön nopeammin kuin sokeri, ja koska sen aineenvaihdunta  eli fruktolyysi tapahtuu maksassa, se myös rasittaa maksaa. Teollinen HFCS voi sisältää fruktoosia jopa 90 %, josta laimennetaan elintarvikkeissa käytettävää fruktoosisiirappia. Prosessoitu fruktoosisiirappi eroaa luonnollisesta hedelmien ja marjojen sisältämästä fruktoosista, joka esiintyy monia ravinteita ja kuituja sisältävänä kompleksina. Teollisessa maissisiirapissa fruktoosi on vapaana nopeasti imeytyvänä sokerimolekyylinä.

Maissisiirappi eli glukoosi-fruktoosisiirappi (high fructose corn syrup (HFCS) on tärkkelysmakeuttaja, jota valmistetaan glukoosisiirappi -nimisestä tärkkelyksestä kemiallisesti. Siinä osa glukoosista on entsyymien avulla muunnettu fruktoosiksi. Elintarviketeollisuus käyttää tätä (isoglukoosia) lähes kaikessa, sillä sitä on nestemäisenä helppo kuljettaa ja käyttää. Normaalissa pöytäsokerissa on kaksi sokerimolekyyliä (fruktoosi ja glukoosi), joita sitoo vahva sidos. Maissisiirapissa suhde on yleensä 55 % fruktoosia ja 45 % glukoosia ilman sidosta, jolloin ruoansulatuskanavan ei erikseen tarvitse pilkkoa sitä, vaan se imeytyy selvästi nopeammin. Fruktoosin ja glukoosin suhde voi olla jopa 90-10. Sekä tavallisessa pöytäsokerissa että maissisiirapissa on 4 kaloria grammassa, mutta aineenvaihdunnassa ne toimivat eri tavoin.

Historia ja prosessointi

Richard O. Marshall ja Earl R. Kooi kehittivät fruktoosi-maissisiirapin (HFCS) jo 1957, mutta massatuotanto epäonnistui, koska makeuttajan tuottaminen vaati katalyytiksi fosfaatteja muistuttavaa arsenaattia , joka on äärimmäisen myrkyllinen arsenkkihapon suolo tai esteri. Teollinen tuotantoprosessi kehitettiin Japanissa 1965-1970 (Yoshijuki Takasaki, Agency of Industrial Science and Technology of Ministry of International Trade and Industry of Japan). Tuotatoprosessissa keitetään maissista tärkkelystä, josta saadaan glukoosipitoista maissisiirappia, johon lisätyt entsyymit muodostavat glukoosista fruktoosia. HFCS 42 sisältää 42 % fruktoosia ja HFCS 90 sisältää 90 % fruktoosia. Prosessissa käytettyjä entsyymejä ovat: alfa-amylaasi, glukoamylaasi ja xyloosi isomeraasi. Vaikka sekä ihmisten että eläinten elimistö pystyy tuottamaan molempia amylaaseja, tuotetaan teolliset amylaasit mikrobifermentaatiolla. Xyloosi isomeraasi on ihmiskeholle tuntematon entsyymi.

Muutamassa vuosikymmenessä fruktoosi- eli maissisiirapin (HFCS) kulutus Yhdysvalloissa on kohonnut asukasta kohden nollasta yli 27 kiloon vuodessa. Vastaavana ajanjaksona lihavien lukumäärä on kolminkertaistunut ja aikuistyypin diabetes seitsemänkertaistunut. Sama ilmiö on nähtävillä myös Suomessa. 1980-luvun alussa diabetesta sairasti n. 80 000 suomalaista, kun nyt sairastuneita arvioidaan olevan puoli miljoonaa. Fruktoosisiirappi ei ole ainoa selittävä tekijä, mutta sen kulutus korreloi vahvasti sekä diabetes- että lihavuusepidemioiden kanssa. Tämä halpa makeuttaja ilmestyi ruokavalioomme 1970-luvulla ja nykyään on äärimmäisen vaikeaa löytää elintarvikkeita, joihin sitä ei olisi lisätty.

Syinä HFCS:n lisääntyneeseen kulutukseen ovat ensinnäkin sen halpa hinta elintarviketuottajille ja toiseksi valtava kuluttajille, terveydenhoidon- sekä ravitsemuksen ammattilaisille suunnattu markkinointi- ja lobbauskampanja, johon Corn Refiners Association on ryhtynyt. Kampanjaan kuluu virheellistä tietoa välittävät verkkosivut (www.sweetsurprise.com, www.cornsugar.com), lobbaus alan ammattilaisille sekä tv- ja internetmarkkinointi. Lobbaamisen aggressiivisuudesta antaa hyvän kuvan se, että Yhdysvalloissa arviolta 700 000 lääkäriä sai Corn Refiners Associationilta 12-sivuisen HFCS:n hyviä ominaisuuksia esittelevän propagandakirjelmän.

Euroopan Unioni

Euroopan Unioni on rajoittanut isoglukoosin (HFCS) käyttöä 303 000 tonniin vuodessa ja sokeri on yhä ykkösmakeuttaja täällä (sokeria tuotettiin Euroopassa keskimäärin 18,6 miljoonaa tonnia vuosittain 1999-2001 välisenä aikana). glukoosi-fruktoosisiirappi (GFS) sisältää vain 42 % fruktoosia. Fruktoosi-glukoosisiirappi (FGS) sisältää fruktoosia vähintään 55 %.Nimet hämmentävät, mutta sekä fruktoosisiirappi että maissisiirappi ja isoglukoosi ovat maissista prosessoituja nestemäisiä makeutusaineita, jotka saattavat erota fruktoosipitoisuuden suhteen.

thesmarterscieceofslimcom

Fruktoosi ja glukoosi

Fruktoosi ja glukoosi ovat molemmat sokereita, joita saadaan, kun hiilihydraatit pilkotaan ruoansulatuskanavassa ohutsuolessa verenkiertoon imeytyvään muotoon. Glukoosi on elimistön tärkein energianlähde. Haiman erittämä insuliini kuljettaa glukoosin verenkierrosta soluihin ja elimiin; ylimääräinen glukoosi varastoituu glykogeeneiksi. Kun glykogeenivarastot täyttyvät, verenkiertoon jäänyt glukoosi kulkee maksan läpi ja muuttuu lipogeneesissä triglyserideiksi, joka on toinen energian varastomuoto, eli läski. Glukoosia käyttävät solut, elimet ja aivot energiantuotantoon, mutta toisin kuin yleensä oletetaan, hiilihydraatit/glukoosi eivät ole välttämätön ravintoaine, vaan maksa pystyy tuottamaan tarvittavan energian glukoneogeneesissä. Soluissa glukoosi muuttuu ATP:ksi (adenosiini trifosfaatti-koentsyymiksi), josta mitokondriot tuottavat solun tarvitsemaa energiaa. ATP osallistuu mm. fermentaatioon ja soluhengitykseen ja se muodostuu kolmesta fosfaattiryhmästä, joita entsyymit käyttävät. Tavallisessa sakkaroosissa eli pöytäsokerissa on yksi fruktoosi ja yksi glukoosimolekyyli, joita yhdistää vahva sidos. Fruktoosi kulkeutuu suoraan maksaan, jossa se metabolisoituu triglyserideiksi. Tämä lisää veren triglyseriditasoja ja kasvattaa alkoholista riippumattoman rasvamaksan riskiä.

Fruktoosi vaikuttaa näläntunteeseen eri tavoin kuin glukoosi: se ei poista näläntunnetta, mikä johtaa helposti ylensyömiseen ja keskivartalolihavuuden kehittymiseen. Maksaan kerääntyvä fruktoosi lisää virtsahapon tuotantoa ja aiheuttaa kihtiä.

Maksassa fruktoosi heikentää myös glukoosin aineenvaihduntaa, mikä johtaa lopulta insuliiniresistenssiin ja aikuistyypin diabetekseen. Tämä on osoitettu mm. tutkimuksessa, jossa joukko terveitä nuoria miehiä jaettiin kahteen ryhmään ja toiselle ryhmälle syötettiin runsaasti glukoosia sisältävää ravintoa ja toiselle runsaasti fruktoosia sisältävää ravintoa. Jo viikon jälkeen ero ryhmien insuliinisensitiivisyydessä oli huomattava. Fruktoosia saanut ryhmä osoitti insuliiniresistenssin merkkejä, kun taas glukoosia saaneella ryhmällä muutoksia insuliinivasteessa ei todettu. 2004 tehdyssä korrelaatiotutkimuksessa verrattiin prosessoitujen hiilihydraattien kulutusta diabeteksen esiintyvyyteen vuosien 1909 ja 1997 välillä. Tänä aikana erilaisten maissisiirappipohjaisten makeutusaineiden määrä elintarvikkeissa kasvoi 2100 %. Tutkimuksessa kontrolloitiin rasvojen ja proteiinien vaikutus, jolloin korreloivaksi tekijäksi lisääntyneen diabeteksen kanssa jäi vain lisääntynyt maissisiirapin kulutus ja vähentynyt kuidunsaanti.

vigilantcitizencom

HFCS hiipi vaivihkaa jokaisen amerikkalaisen elämään

1970-luvulle asti yleisin makeutusaine oli pöytäsokeri eli sakkaroosi. Maissisiirapin keksimisen jälkeen tilanne muuttui, ja edullista teollista makeutusainetta ryhdyttiin lisäämään lähes kaikkeen kuviteltavissa olevaan leivistä virvoitusjuomiin, makeisista leivonnaisiin, leikkeleistä leipiin, valmisruoista jogurtteihin ja jopa hammastahnoihin. Vuosien 1970 ja 1990 välillä HFCS:n käyttö on lisääntynyt enemmän kuin 1000 %.

healthyprotocolscom

Suurimman osan historiastamme olemme saaneet fruktoosia hedelmistä ja marjoista 15 grammaa päivässä, kun sen saanti vuonna 1997 oli jo 81 grammaa päivässä. Merkittävä ero HFCS:N ja hedelmistä saatavan fruktoosin kesken on siinä, että hedelmistä saatava fruktoosi on monista ravinteista ja kuiduista muodostuva kompleksi, kun taas maissisiirapissa fruktoosi on vapaina nopeasti imeytyvinä molekyyleinä. Sen jälkeen, kun HFCS tuli ruokapöytiin lihavuus, aikuistyypin diabetes, munuaistaudit ja alkoholista rippumattomasta rasvamaksa ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti.

HFCS tutkimus ja terveysongelmat

HFCS:n yhteyttä moniin terveysongelmiin tutkitaan ja on jo selvinnyt, että se on merkittävä kausaalinen vaikuttaja metabolisen oireyhtymän kehittymisessä, joka puolestaan on huomattava riskitekijä sydän- ja verisuonitautien sekä aikuistyypin diabeteksen kehittymiselle. Monissa tutkimuksissa on myös osoitettu, että runsaasti maissisiirappia sisältävä ravinto korreloi lihavuuden ja insuliiniresistenssin kanssa ja aiheuttaa munuaiskiviä, kihtiä sekä alkoholista riippumatonta rasvamaksaa.

Princetonin yliopiston tutkimuksissa on havaittu, että erilaiset makeuttajat vaikuttavat samoilla kalorimäärillä eri tavoin painon lisääntymiseen. Rottakokeissa havaittiin, että rotat, joita ravittiin maissisiirapilla lihoivat huomattavasti nopeammin ja enemmän, kuin rotat joita ruokittiin tavallisella pöytäsokerilla. Lisäksi havaittiin, että maissisiirapilla ravituilla rotilla rasva kerääntyi epänormaalisti vatsan alueelle ja verenkiertoon jäi enemmmän triglyseridejä.

Oxfordin ja Etelä-Kalifornian yliopistojen tutkijat puolestaan ilmoittivat löytäneensä selkeän korrelaation eri maiden maissisiirapin ja diabetes-esiintyvyyden väliltä; ts. mitä enemmän maissisiirappia käytetään, sitä enemmän maassa esiintyy aikuistyypin diabetesta. Runsaasti maissisiirappia käyttävissä maissa aikuistyypin diabeteksen esiintyvyys oli tutkimuksen mukaan n. 20 % korkeampi.

40 vuodessa lihavien ja sairaalloisen lihavien määrä on 2-3 kertaistunut. Vuonna 1970 lihavia oli väestöstä vajaat 15 %, kun nyt amerikkalisista karkeasti kolmannes on sairaalloisen lihavia (Centers for Disease Control and Prevention). Kalifornian yliopiston UCLA:n tutkijoiden mukaan maissisiirapin ainesosana oleva fruktoosi eli hedelmäsokeri voi runsaasti käytettynä vaikeuttaa aivotoimintaaan heikentävästi jo kuudessa viikossa (Journal of Physiology).

hackneyscom

HFCS on merkittävä yhteinen nimittäjä sydän- ja verisuonitaudeissa, ylipainossa, eräissä syövissä (mm. haimasyöpä), dementiassa, alkoholista riippumattomassa rasvamaksassa ja maksatulehduksissa, hampaiden reikiintymisessä jne. Se ei varmasti ole ainoa sairastuttava aine, mutta ei sen syömiselle mitään perusteluja ole.

Dr. Mark Hyman, Dr. Bruce Ames (maailman johtavia ravitsemustutkijoita) sekä Jeffrey Bland (Linus Paulingin oppilas, ravitsemukseen erikoistunut biokemisti) keskustelivat HFCS:n vaikutuksista terveyteen. Heidän mukaansa tuoreet tutkimukset osoittavat, että HFCS voi laukaista laajan koko elimistön tulehdusreaktion.

  1. Sokerit ovat terveydelle haitallisia suurina määrinä. Ruokosokeri ja HFCS vaikuttavat molemmat negatiivisesti terveyteen, – etenkin kun sokereiden kulutus on 64 kiloa / henkilö / vuosi / Yhdysvallat. Sokereiden kulutus on kasvanut räjähdysmäisesti muutamassa vuosikymmenessä yhdessä virvoitusjuomien, makeisten, leivonnaisten yms. kulutuksen kanssa.Virvoitusjuomissa on n. 17 teelusikallista sokeria. Elimistömme ei ole sopeutunut hyödyntämään tällaista sokerikuormaa. Kun muinaiset esi-isämme saivat sokereita luonnollisista lähteistä (esim. hunaja) n. 20 teelusikallista vuodessa, lapsetkin kuluttavat moninkertaisen määrän sokeria päivässä. HFCS mudostaa jo 15 – 20 % amerikkalaisten päivittäisestä energiasaannista.
  2. HFCS ja pöytäsokeri eroavat valmistusprosesseiltaan, biokemiallisilta ominaisuuksiltaan ja molekyylirakenteiltaan. Elimistö käyttää niitä eri tavoin. HFCS on teollisesti tuotettu makeutusaine, joka valmistetaan maissinvarsista, ruoista ja kannoista prosessissa, jota ei oikeastaan edes tunneta, koska valmistustapa on salainen. Sen verran tiedetään, että sokerit erotellaan kemiallisilla entsyymeillä kasvinvarsista yms. arvottomista osista.Biokemiallisesti pöytäsokeri, eli sakkaroosi muodostuu kahdesta sokerimolekyylistä (glukoosia ja fruktoosia on yhtäläinen määrä), joiden välillä on vahva sidos. Ruoansulatuskanavan entsyymit pilkkovat sokerin glukoosiksi ja fruktoosiksi, jotka imeytyvät ohutsuolesta verenkiertoon.HFCS 55:n biokemiallinen koostumus on 55 % fruktoosia ja 45 % glukoosia. sidoksettomassa muodossa. Koska kemiallista sidosta ei ole, imeytyminen on nopeampaa. Fruktoosi päätyy verenkierrosta suoraan maksaan, jossa osa fruktoosista muokataan glukoosiksi. Osa fruktoosista muutetaan maksan lipogeneesissä rasvaksi, jossa sokereista muodostuu triglyseridejä ja kolesterolia. Triglyseridit varastoituvat maksaan ja muihin elimiin sekä elinten ympärille keskivartalolihavuutena. Tämä aiheuttaa alkoholista riippumatonta rasvamaksaa, jota USAssa sairastaa jo 70 miljoonaa ihmistä.Nopeasti imeytyvä glukoosi johtaa verensokerin äkilliseen nousuun, jolloin haima erittää insuliinia kuljettamaan sokerimolekyylejä soluihin. Verensokerin kiivas heittelehtiminen pitää nälkää yllä. Fruktoosi on makeampaa kuin glukoosi ja HFCS on halvempaa kuin perinteinen sokeriruosta tai –juurikkaasta valmistettu sokeri. Tästä syystä myös HFCS-makeutusaineella makeutetut tuotteet ovat halvempia ja makeampia (ja addiktioivempia) kuin perinteisellä sokerilla makeutetut tuotteet.

    Käytännössä tämä on johtanut mm. virvoitusjuomien koon kaksinkertaistumiseen hinnan pysyessä miltei ennallaan (pikaruokaravintolat jne.). Lisääntynyt sokerien kulutus puolestaan näkyy diabetes- ja lihavuusepidemioina:  – elimistö käyttää sokereita energialähteinä, mutta kun glykogeenivarastot ovat täynnä, muuttaa maksa ylimääräisen glukoosin triglyserideiksi, eli läskiksi, joka on toinen varastoenergian muoto. Jatkuvasti koholla olevat verensokeri ja insuliinitasot johtavat insuliiniresistenssiin, metaboliseen oireyhtymään ja aikuistyypin diabetekseen.

    Dr. Bruce Ames (Children’s Hospital Oakland Research Institute) on tutkimusryhmineen havainnut, että vapaiden HFCS-fruktoosimolekyylien imeyttäminen suolistossa vaatii enemmän energiaa ja siksi sen imeytyminen vaatii kahden fosfaattimolekyylin ”lainaamista” ATP:stä (adenosiini trifosfaatti, http://hyperphysics.phy-astr.gsu.edu/hbase/biology/atp.html), joka on eräänlainen solujen energiavarasto. Tämä kuluttaa ja vaurioittaa suoliston seinämiä, josta näin tulee vuotava; ts. suolisto päästäää patogeenejä verenkiertoon. Tutkimuksissa on havaittu, että suuri määrä vapaita fruktoosimolekyylejä puhkoo suolenseinämiin pieniä reikä, jolloin suolistobakteerit. proteiinit ja erilaiset patogeenit pääsevät vapaasti verenkiertoon aiheuttaen tulehdusreaktioita, jotka lisäävätsyöpien riskiä, ylipainoa, diabetesta, sydän- ja verisuonitauteja, dementiaa jne. Hedelmissä fruktoosi on osa ravinnekompleksia, johon kuuluu myös mm. kuituja, ja siksi se ei aiheuta vastaavaa reaktiota elimistössä.

  3. HFCS sisältää jäämiä erilaisista myrkyistä (mm. elohopea). FDA:n tutkija yritti saada HFCS:a tutkittavaksi, mutta tästä kieltäydyttiin. Vasta, kun tutkija esittäytyi uuden virvoitusjuomatehtaan edustajaksi, hän sai tutkittavaksi HFCS-makeutusainetta. Tutkimus osoitti sen sisältävän myrkyllisiä määriä mm. elohopeaa, jota siihen oli jäänyt valmistusprosessissa. Kun HFCS ajettiin kemiallisen analysaattorin läpi (chromatograph) outoja kemikaaleja ilmaisevia piikkejä tuli näkyviin; ne eivät olleet glukoosia tai fruktoosia, eivätkä tutkijat tiedä mikä kemikaali piikit aiheutti. Vain valmistajat tietävät.

Oneclickdietcom

Keskustele aiheesta Ruokasodan foorumilla: Diabetes!

 




GMO – miksi meidän pitäisi huolestua?

gmo1danger

GMO herättää paljon kysymyksiä ja pelkoja. Mistä oikein on kysymys ja kuinka GMO vaikuttaa tavallisen ihmisen elämään. GMO on hyvin ajankohtainen etenkin nyt, kun kulissien takana laaditaan suuryritysten etuja ajavaa Transatlanttista kauppa- ja investointikumppanuussopimusta (TTIP) Euroopan ja Yhdysvaltojen välille. Tämä vapauttaisi myös eurooppalaiset markkinat geenimuunnelluille tuotteille.

Tuon tässä laajasti esiin sekä geenimuuntelun historiaa ja käytäntöjä että siihen sisältyviä riskejä. Lopuksi tarkastelen geenejä ja geenien toimintaa sekä solujen metaboliaa yleisellä tasolla. Näiden ymmärtäminen on tärkeää geenimuuntelun riskien ymmärtämiseksi.

 Mikä GMO?

GMO on johdettu sanoista genetically modified organism (geenimuunneltu organismi), jolla tarkoitetaan yleensä viljelykasveja, joiden perimää on muokattu geenitekniikkaa soveltaen. Geneettisestä muuntelusta käytetään myös sanoja: muuntogeeninen, geenimanipuloitu, transgeeninen ja siirtogeeninen. Tutuimpia geenimuunneltuja organismeja ovat maissi, soija, vehnä, riisi, tomaatit ja rypsi. Geenimuunneltuja rehuja käytetään runsaasti karjan-, kalojen- ja siipikarjan kasvatuksessa.

Geenimuunneltujen tuotteiden turvallisuudesta vallitsee melko laaja tieteellinen konsensus, mutta pitkäaikaisia seurantoja muunneltujen tuotteiden terveysvaikutuksista ei ole. Vallitseva konsensus voi myös olla tuottajien omiin tutkimuksiin perustuva ja siten kyseenalainen markkinointitemppu. Geenimuuntelun vastustajien keskeiset huolenaiheet liittyvät geenimuunneltujen siemenkasvien patenttioikeuksiin, turvallisuuteen sekä niihin liittyviin ympäristöriskeihin. Ongelma etenkin patenttioikeudessa on ymmärrettävä: kukapa meistä haluaisi, että siemenkasveista tulisi jonkun yksityisomaisuutta! Huoli voi vaikuttaa ylimitoitetulta, mutta mm. Monsanto tavoittelee peittelemättä GM-kasvien patentteja ja hyödyntää patenttioikeuksiaan. Turvallisuuteen liittyvät huolet ovat lisääntyneet eläinkokeissa, joissa GM-ruokituilla toisen ja kolmannen sukupolven koe-eläimillä erilaiset syövät ja hedelmättömyys on selvästi yleisempää kuin geenimuuntelematonta ruokaa saaneilla verrokeilla. Laitetaan tähän asian hyvin selventävä video:

 Tavoite

Geenimuuntelun tavoitteena on muunneltavan organismin jo olemassa olevien ominaisuuksien parantaminen tai kokonaan uusia ominaisuuksia koodaavien geenien liittäminen eliöön. Näin muunnellusta organismista pyritään tekemään kestävämpi ulkoisille vaikutuksille, kuten säiden vaihteluille ja tuholaisten sietokyvylle sekä muunnellun lajikkeen satojen lisääminen. Geenimuuntelun tematiikassa puhutaan paljon nälänhädästä ja moninkertaisista sadoista, joiden avulla nälänhätää vastaan voidaan kamppailla tehokkaammin.

Elintarvike- ja lääketeollisuuden eettisiin kannanottoihin on kuitenkin syytä suhtautua suurella varauksella. Patenttioikeudet menevät ihmishenkien, jopa miljoonien ihmishenkien edelle. Tästä erityisen synkän kuvan antoi tehokas AIDS-lääkitys, jota intialainen lääkeyritys olisi tarjonnut miljoonille afrikkalaisille vain valmistuksen ja raaka-aineiden hinnalla, mutta lääketeollisuuden jätit, jotka pitivät kiinni patenteistaan, nousivat vastarintaan ja edullisen lääkityksen jakaminen viivästyi kymmenellä vuodella; sinä aikana miljoonat sairastuneet afrikkalaiset menehtyivät. Useimmat unohtavat tai sulkevat silmänsä siltä, että sekä lääke- että elintarviketeollisuus toimivat markkinatalouden ehdoilla: raha ratkaisee. GMO on jälleen yksi tapa tehdä patenttioikeuksilla helppoa rahaa.

 Lainsäädäntö

GMO:iden turvallisuutta ja ympäristövaikutuksia koskeva lainsäädäntö oli pitkään tiukempi Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. 1980-luvun puolivälin jälkeen lainsäädäntö on tiukentunut Euroopassa, jossa nykyisin on todennäköisesti maailman tiukimmat geenimuunneltua ruokaa ja rehuja säätävät lait. Tuotteet, joissa hyväksytyn GMO-aineksen osuus ylittää 0,9% täytyy merkitä. Ei-hyväksytylle GMO-materiaalille on nollatoleranssi ja ne käännytetään alkuperämaahan tai tuhotaan. USA vastustaa Eurooppalaista lainsäädäntöä, jota se pitää taloudellisena protektionismina. USAssa sääntelystä vastaa monta virastoa (EPA, USDA ja FDA), mutta tärkein rooli lienee FDA:lla, joka ei sääntele GMO-tuotteita käytännössä mitenkään. Tähän on tultu, kun Monsanton entinen lakimies Michael Taylor nousi päättävään asemaan FDA:ssa. Nykyisin tämä mies on palannut Monsantoon, mutta nyt kannukset kerättyään, varajohtajaksi. Näin asiat toimivat!

 Historia

Viljelykasveja on jalostettu risteyttämällä jo vuosituhansien ajan. Näin on tuotettu kestävämpiä ja parempia satoja tuottavia lajikkeita. Geenimuuntelua perustellaan usein sillä, että geenimuuntelu on luonnollinen jatke lajien risteyttämiselle. Näin ei kuitenkaan ole.

Geenitekniikan katsotaan alkaneen vuonna 1973, kun Paul Berg siirsi viruksen DNA:ta bakteerin kromosomin osaksi. Nykyään minkä tahansa lajin mikä tahansa geeni, jonka paikka kromosomistossa tunnetaan, voidaan siirtää mihin tahansa toiseen lajiin. Siirretty geeni säätelee organismin ominaisuuksia ja se voi toimia muiden geenien säätelijänä.

Kaupalliseen levitykseen geenimuunnellut tuotteet tulivat 1994, jolloin Calgenen Flavr Savr-tomaatit tulivat markkinoille. Geenimuunnellut tomaatit säilyttivät värinsä ja kiinteytensä pidempään, eivätkä pilaantuneet yhtä herkästi kuin muutelemattomat tomaatit.

ht_tomato_progression_2_sr_140425_16x9_992

Flavr Savr (also known as CGN-89564-2; pronounced ”flavor saver”), a genetically modified tomato, was the first commercially grown genetically engineered food to be granted a license for human consumption. It was produced by the Californian company Calgene, and submitted to the U.S. Food and Drug Administration (FDA) in 1992.[1] On May 18, 1994,[2] the FDA completed its evaluation of the Flavr Savr tomato and the use of APH(3′)II, concluding that the tomato ”is as safe as tomatoes bred by conventional means” and ”that the use of aminoglycoside 3′-phosphotransferase II is safe for use as a processing aid in the development of new varieties of tomato, rapeseed oil, and cotton intended for food use.”It was first sold in 1994, and was only available for a few years before production ceased in 1997.[3] Calgene made history, but mounting costs prevented the company from becoming profitable, and it was eventually acquired by Monsanto Company.

Through genetic engineering, Calgene hoped to slow the ripening process of the tomato and thus prevent it from softening, while still allowing the tomato to retain its natural colour and flavour.[3] The tomato was made more resistant to rotting by adding an antisense gene which interferes with the production of the enzyme polygalacturonase. The enzyme normally degrades pectin in the cell walls and results in the softening of fruit which makes them more susceptible to being damaged by fungal infections. Unmodified tomatoes are picked before fully ripened and are then artificially ripened using ethylene gas which acts as a plant hormone. Picking the fruit while unripe allows for easier handling and extended shelf-life. Flavr Savr tomatoes, on the other hand, could be allowed to ripen on the vine, without compromising their shelf-life. The intended effect of slowing down the softening of Flavr Savr tomatoes would allow the vine-ripe fruits to be harvested like green tomatoes without greater damage to the tomato itself. The Flavr Savr turned out to disappoint researchers in that respect, as the antisensed PG gene had a positive effect on shelf life, but not on the fruit’s firmness, so the tomatoes still had to be harvested like any other unmodified vine-ripe tomatoes.[4] An improved flavor, later achieved through traditional breeding of Flavr Savr and better tasting varieties, would also contribute to selling Flavr Savr at a premium price at the supermarket.The FDA stated that special labeling for these modified tomatoes was not necessary because they have the essential characteristics of non-modified tomatoes. Specifically, there was no evidence for health risks, and the nutritional content was unchanged.[3]The failure of the Flavr Savr has been attributed to Calgene’s inexperience in the business of growing and shipping tomatoes.[5]

http://en.wikipedia.org/wiki/Flavr_Savr

Jo vuonna 1946 tutkijat ymmärsivät, että DNA:ta voidaan siirtää eri organismien välillä. Ensimmäinen geenimuunneltu kasvi tuotettiin 1983, jolloin geenimuunneltiin mikro-organismeille vastustuskykyisempi tupakkakasvi. 1995 myyntiluvan saivat seuraavat muuntogeeniset tuotteet: geenimuunneltu rypsiöljy eli canola (Calgene), maissiin lisätty biologisena hyönteismyrkkynä toimiva bakteeri Bacillus thuringiensis-Bt (Ciba-Geigy), kasvimyrkylle vastustuskykyinen puuvilla (Calgene), Bt-puuvilla (Monsanto), Bt-perunat (Monsanto), kasvimyrkylle vastustuskykyinen soijapapu (Monsanto), virus-resistentti kurpitsa (Monsanto-Asgrow), hitaammin kypsyviä tomaatteja (DNAP, Zeneca/Peto, Monsanto). Vuonna 2000 kasvin ravintoarvoja parannettiin geneettisesti ensimmäistä kertaa.

Muuntogeenisten lajikkeiden laajempi viljely aloitettiin Yhdysvalloissa 1996 ja kymmenen vuotta myöhemmin näiden viljelypinta-ala ylitti 100 miljoonaa hehtaaria. Vuonna 2006 yli 10 miljoonaa viljelijää 22 maasta viljeli 102 miljoonan hehtaarin alalla muuntogeenisiä kasveja. Noin kaksi miljardia ihmistä on maistanut tai syö säännöllisesti geenimuunneltua ruokaa, kuten maissia, soijaa, vehnää tai riisiä. Vuonna 2013 Yhdysvalloissa viljellystä maissista noin 85 %, soijapavuista 91 % ja puuvillasta noin 88 % oli geneettisesti muunneltua. Yhdysvalloissa jopa 80 % prosessoidusta elintarvikkeista sisältää yhtä tai useampaa geenimuunneltua ainesosaa.

”Between 1984 and 2002, the study’s authors wrote, the number of GMO varieties approved by the USDA’s Animal and Plant Health Inspection Service, or APHIS, grew exponentially. Today GMO crops are found in most of America’s biggest farms, they continued, and scientists have in the last several years discovered groundbreaking new ways to make situation-specific seeds that have traits more desirable than traditional crops.
“As of September 2013, about 7,800 releases were approved for GE corn, more than 2,200 for GE soybeans, more than 1,100 for GE cotton and about 900 for GE potatoes,” the USDA affirmed.”
http://rt.com/usa/usda-gmo-risk-report-537/?utm_source=browser&utm_medium=aplication_chrome&utm_campaign=chrome

gmo

WHO, National Academy of Sciences ja American Medical Association pitävät geenimuunneltuja lajikkeita yhtä terveellisinä tai terveellisempinä kuin perinteisesti viljeltyjä ja risteyttämällä jalostettuja kasveja. USAssa geenimuunneltujen lajien hyväksymisestä vastaa kolme organisaatiota: EPA, USDA ja FDA.

Geneettisesti muunneltuja tuotteita perustellaan mm. näin:

  1. Enemmän ruokaa: Geenimuunnellut lajikkeet ovat kestävämpiä (sienille, ilmastolle, tuholaisille ja torjunta-aineille) ja tuottavat suurempia satoja ja niitä voidaan viljellä myös sellaisilla alueilla, joissa niitä ei aiemmin ole voitu viljellä.
  2. Vähemmän ympäristölle haitallisia torjunta-aineita: Tuholaisia sietävien lajikkeiden viljelyssä voidaan vähentää merkittävästi kasvi- ja hyönteismyrkkyjen käyttöä. Saman sadon tuottamiseksi tarvitaan myös pienempi viljelyala.
  3. Ravintoarvoiltaan paremmat ja säilyvämmät tuotteet: Geenimuuntelulla on tuotettu lajikkeita, jotka sisältävät lisättyjä ravinteita, kuten beetakaroteenia tai terveellisiä omega-3-rasvahappoja.

Hyvältähän tämä näyttää, vai näyttääkö sittenkään?

GMO-tuotteita vastustetaan mm. seuraavilla argumenteilla:

GMO aiheuttaa allergioita ja tekee elimistöstä antibiooteille tolerantin. Se saattaa edesauttaa syöpien kehittymistä, elinvaurioita, hedelmättömyyttä ja synnynnäisiä epämuodostumia.

      1. Hallitsemattomat rikkakasvit: GMO-lajien ja rikkakasvien risteytyminen luonnossa johtaa voimakkaasti leviävien ja torjunta-aineille sekä luonnollisille hyökkääjille vastustuskykyisten ”mutantti-rikkaruohojen” kehittymiseen. Mutanttilajien leviäminen ympäristöön voi päätyä ekologiseen katastrofiin, jopa pahempaan kuin minkä monet muualta peräisin olevat vieraslajit ovat ympäristössä aiheuttaneet. GMO:t ristiinpölyttyvät ja pölyttymisen ja kasvien leviämistä on mahdoton estää. Kun ristiinpölyttyneiden rikkakasvien geenipooliin kehittyy luonnon toksiineille, sienille, loisille, kylmälle ja lämpimälle sekä kasvimyrkyille resistenttejä lajeja, niiden poistaminen luonnosta on mahdotonta. GMO-saaste kestää ilmastonlämpenemisen ja kukoistaa myös mahdollisen ydintuhon jälkeen. Potentiaaliset ekologiset vaikutukset ovat massiivisia ja vaikuttavat väistämättä tulevien sukupolvien elämään ja terveyteen sekä maapallon biodiversiteettiin.
      2. Terveysriskit: Kasveihin lisätyt proteiinit lisäävät allergioiden ja syöpien riskiä. Erilaisille taudeille resistentit ainesosat voivat myös jäädä elimistöön ja aiheuttaa hedelmättömyyttä ja heikentää elimistön omaa immuunijärjestelmää. Ihmiskokeissa on havaittu, että geenimuuntelu jättää elimistöön molekyylejä, joiden pitkäaikaisvaikutukset ovat tuntemattomia ja voivat olla dramaattisia. Muunneltujen geenien ja elimistön bakteerikannan DNA:n yhdistymisen vaikutuksista ei ole tietoa. Tiedetään kuitenkin, että geenimuunnellun maissin hyönteismyrkkyä on löydetty syntymättömien sikiöiden verestä. Lukemattomat terveysongelmat lisääntyivät huomattavasti geenimuunneltujen tuotteiden myyntiin tulon seurauksena: kolmesta tai useammasta kroonisesta sairaudesta kärsivien amerikkalaisten määrä lisääntyi yhdeksässä vuodessa 6 %, , allergiat ja ruoansulatuskanavan ongelmat sekä autismi lisääntyivät samana aikana räjähdysmäisesti. Korrelaatiosta ja kausaliteetista GMO-ruokien ja näiden terveysongelmien välillä ei ole varmaa tutkimusaineistoa, mutta monet lääketieteen ammattilaiset uskovat sen löytyvän ennemmin tai myöhemmin. Suurimmat riskit kohdistuvat raskaana oleviin naisiin ja lapsiin. ” The American Public Health Association and American Nurses Association are among many medical groups that condemn the use of GM bovine growth hormone, because the milk from treated cows has more of the hormone IGF-1 (insulin-like growth factor 1)―which is linked to cancer.”
      3. Pitkäaikaisvaikutukset: Geenimuunnellun ruoan pitkäaikaisvaikutuksista ei ole minkäänlaista aineistoa. Laboratorioissa tehdyissä eläinkokeissa pelkkää GMO-ruokaa saaneiden koe-eläinten jälkeläisillä esiintyi kuitenkin selvästi verrokkeja enemmän hedelmättömyyttä, syöpiä ja muita terveysongelmia (munuaiset, maksa, sydän). Tutkimuksia, jotka osoittavat geenimuunneltujen tuotteiden haittavaikutuksia on ainakin 23. Siksi on tarpeen punnita hyötyjä ja haittoja objektiivisesti.
      4. AAEM: American Academy of Environmental Medicine kehottaa lääkäreitä suosittelemaan ei-geenimuunneltua ruokavaliota kaikille potilailleen. Tätä perustellaan eläinkokeilla, jotka ovat paljastaneet GMO-tuotteiden aiheuttamia elinvaurioita, ruoansulatus- ja immuunijärjestelmän ongelmia, nopeampaa ikääntymistä ja hedelmättömyyttä.
      5. Kasvimyrkyille vastustuskykyiset lajikkeet: Roundup on rikkakasvien torjunnassa yleisesti käytetty kasvimyrkky. Se tuhoaa kasvien lehtivihreää ja estää näin fotosynteesin ja tuhoaa kasvin. Monsanto myy jo Roundup-kasvimyrkylle resistenttejä siemeniä, eli siemeniä, joista kasvaviin kasveihin Roundup ei tehoa (entä kun näiden kasvien ja rikkakasvien geenipooli risteytyy?). Vuosien 1996 ja 2008 välillä yhdysvaltalaiset viljelijät ruiskuttivat n. 130 miljoonaa kiloa enemmän kasvimyrkkyjä geenimuunnelluille viljelyksille, koska Roundup-kasvimyrkyn yletön käyttö ja sille resistenttien lajikkeiden risteytyminen oli tuottanut kasvimyrkkyjä sietäviä rikkakasveja. Myrkyllisiä kasvimyrkkyjä ruiskutetaan viljelmille enemmän joka vuosi rikkakasvien jatkuvasti kehittyessä yhä vastustuskykyisemmiksi.
      6. Myrkyllisemmät tuotteet: Kasvimyrkkyjen kiihtyvä käyttö on johtanut siihen, että geenimuunnellut tuotteet sisältävät enemmän myrkyllisiä torjunta-ainejäämiä. Roundup on yhdistetty mm. steriiliyteen, syöpiin ja synnynnäisiin epämuodostumiin. (Näiden pitkäaikaisvaikutuksia tunnetaan melko huonosti, mutta kaikki muistavat sellaiset yleisesti käytössä olleet pahamaineiset torjunta-aineet, kuin PCB, DDT ja Agent Orange. Onko nykyisten torjunta-aineiden terveysvaikutukset vähäisempiä? Tuskin!)
      7. Vaaralliset ja tuntemattomat sivuvaikutukset: Eri lajien geenien yhdistäminen samaan DNA-geenipooliin voi aiheuttaa arvaamattomia sivuvaikutuksia. Jo itse geeniteknologinen prosessi tuottaa odottamatonta tuhoa, uudislajeja bakteereista ja viruksista myrkkyihin, karsinogeeneihin sekä kasvin ravitsemuksellisiin muutoksiin, kuten myrkyllisyyteen.
      8. Sääntely: TTIP:n seurauksena myös Eurooppaan saattaa pesiytyä täydellinen piittaamattomuus tuoteturvallisuudesta ja tuotteiden eettisestä alkuperästä. USAssa geenimuunneltujen tuotteiden sääntely on leväperäistä ja siitä vastaa FDA (Food and Drug Administration): 1. tutkimuksia tuotteiden turvallisuudesta ei vaadita, 2. GMO-tuotteita ei tarvitse merkitä pakkauksiin millään tavalla, 3. yritykset saavat tuoda myyntiin GMO-tuotteita ilman, että niille haetaan erillistä lupaa tai että niitä testataan millään tavalla. Tämä on erityisen kiinnostavaa myös siksi, että oikeuskäsittelyissä paljastuneet FDA:n omien tutkijoiden muistiot osoittavat, että GMO-tuotteiden riskit ja sivuvaikutukset tiedostetaan ja että uhkakuvista vallitsee konsensus myös FDA:n tutkijoiden kesken.Niistä ei piitata joko poliittisista tai taloudellisista syistä. Itse asiassa FDA:n tutkijat kyllä nostivat kissan pöydälle, mutta isommat päättäjät Washingtonissa potkivat sen pian maton alle. Miksi? Vastuussa oleva viranomainen oli Michael Taylor, Monsanton entinen lakimies ja nykyinen Monsanton varajohtaja ja USAn ravintoturvallisuuden keisari.
      9. Turvallisuus: On hyvä muistaa, että samat bioteknologian ja elintarviketeollisuuden monikansalliset suuryritykset, jotka toimivat yhä ruokateollisuuden ravintoketjun huipulla (kuten Monsanto), julistivat PCB:n, DDT:n ja Agent Orangen turvallisiksi. Ne myös päättävät siitä mikä on terveellistä ja mikä ei. GMO:ta tukevat tutkimukset on elintarvikealan jättiläisten tilaamia ja teollisuuden tarkoitusperiä ajavia pseudotutkimuksia ja jopa selkeästi valheellisia. Lukemattomat riippumattomat tutkijat ovat osoittaneet näiden ”tutkimusten” puutteet ja epäkohdat sekä tarkoitushakuisuuden, jossa mahdollisten haittavaikutusten löytämistä vältellään, haittoja vääristellään ja peitellään. Vastaavia tutkimusmetodeja on menestyksekkäästi käyttänyt tupakka- ja lääketeollisuus.
      10. GMO on ekologinen painajainen: Geenimuunnellut siemenet ja kasvimyrkyt vaikuttavat suoraan lintuihin, nisäkkäisiin ja hyönteisiin, mereneläviin ja vesistöjen ekosysteemeihin sekä maaperän organismeihin. Geenimuuntelu johtaa väistämättä biodiversiteetin kaventumiseen ja lajien katoamiseen, vesistöjen saastumiseen ja kestämättömään kehitykseen. Esimerkiksi Monarkki-perhosten kanta on pudonnut lyhyen ajan sisällä 50 %. Roundup-kasvimyrkyn tiedetään aiheuttavan synnynnäisiä epämuodostumia vesieläimille ja sammakoille, sikiöiden kuolemia, elinvaurioita hyvin pienilläkin annoksilla. Geenimuunneltu rypsi on levinnyt Pohjois-Dakotaan ja Kaliforniaan ja levittää pölyttymisen seurauksena kasvimyrkyille tolerantteja geenejä muihin kasveihin.
      11. Sadot: Päinvastaisista väitteistä huolimatta geenimuunnellut lajikkeet eivät tuota suurempia satoja, kuten Union of Concerned Scientists 2009 raportissaan osoittaa. Sen sijaan kestävän kehityksen maanviljelyn avulla on voitu tuottaa kehittyvissä maissa jopa 79 % suurempia satoja. International Assessment of Agricultural Knowledge, Science and Technology for Development (AASTD) on julkaissut 400 tutkijan ja tiedemiehen sekä 58 hallituksen tukeman raportin, jonka mukaan GMO-sadot vaihtelevat huomattavasti, eivät ole suurempia kuin perinteisiä viljelymenetelmiä käytettäessä ja että geenimuunneltujen lajikkeiden käyttäminen voi jopa romahduttaa sadon. Raportin päätelmä on, että GMO-lajit eivät tarjoa välineitä taistelussa nälkää ja köyhyyttä vastaan tai paranna ravinnon laatua, edistä terveyttä, elinoloja ja kestävää kehitystä. Päinvastoin: GMO-tuotteet ohjaavat rahaa pois kestävän kehityksen tuotteilta, lisäävät sosiaalista eriarvoisuutta, tuloerojen kasvua ja varallisuuden ohjautumista monikansallisille elintarvike-, bioteknologia- j lääkejättiläisille. GMO-lajit eivät edistä terveyttä, vaan vaarantavat sen. Ne ovat myös valtava uhka lajien monimuotoisuudelle.
      12. Days of Defence against Enviromental Hazards-teemakauden yhteydessä Venäjällä julkaistiin riippumattomien tutkijoiden havaintoja GMO-tuotteista. Tutkijoiden mukaan geenimuunneltua rehua syövät eläimet menettävät lisääntymiskykynsä. Kaksi vuotta kestänyt tutkimus toteutettiin nopeasti lisääntyvillä Campbell-hamstereilla ja sen toteuttivat yhteistyönä National Association for Gene Security ja Institute of Ecological and Evolutional Problems. Koe osoitti, että yleisesti käytetyllä geenimuunnellulla rehulla ruokitut toisen sukupolven hamsterit kasvoivat hitaammin ja saavuttivat sukukypsyyden myöhemmin. Kolmannen sukupolven geenirehua saaneet hamsterit eivät lisääntyneet ja niiden suusta alkoi kasvaa karvaa.

what-are-gmos

Mitä ovat geenit?

Geenit ovat lajin ja yksilön rakennusohjeita. Geenit eivät kuitenkaan ole ”kiveen hakattuja” sääntöjä, vaan niihin vaikuttaa mm. ympäristötekijät, jotka voivat aktivoida tai passivoida geenejä ja siten vaikuttaa sekä yksilön fenotyyppiin että yksilön riskiin sairastua eri sairauksiin.

Geenit säätelevät elämän rakennuspalikoiden (vesi, proteiinit, rasvat, mineraalit, hiilihydraatit) käyttämistä elimistön rakennus- ja kasvuaineina. Nämä lyhyet deoksiribonukleiinihappomolekyylin pätkät ohjailevat ja säätelevät kaikkien elävien organismien kehitystä. Geenejä kutsutaan myös perintötekijöiksi, koska puolet geeneistä on samoja kuin äidillämme ja puolet samoja kuin isällämme ja siksi niillä on huomattava rooli yksilönkehityksessä. Ihmisen perimä muodostuu DNA-molekyyleihin koodatuista geeneistä, jotka on sijoitettu 23 kromosomipariin. Näistä 22 on numeroitu yhdestä 22:een niiden pituuden perusteella, kaksi on nimetty symbolein X ja Y. Yksilönkehityksessä X ja Y kromosomit determinoivat yksilön sukupuolen. Geenejä on ihmisten ja eläinten lisäksi myös kasveissa, sienissä, bakteereissa ja alkueliöissä. Kaikkia organismeja ohjaa samaan DNA—”ohjelmistoon” perustuva geneettinen koodi.

Elämän rakennuspalikat

Biologisesti geeneillä on erityisesti kaksi tehtävää: 1) ne välittävät perinnöllistä informaatioita sukupolvesta toiseen ja mahdollistavat siten evoluution ja monimutkaisten lajien kehityksen. 2) yksilön yksilölliset geenit säätelevät kasvua ja kehittymistä ohjaamalla soluissa tapahtuvaa uusien proteiinimolekyylien rakentumista, eli proteiinisynteesiä ja tästä syystä kullakin yksilöllä on yksilöllisiä piirteitä, suvullisia piirteitä ja kansalle/heimolle ominaisia piirteitä. Kaikki geenit eivät osallistu proteiinisynteesiin ja osalla ei näytä olevan mitään tehtäviä, eli ne ovat eräänlaista ”roska-DNA:ta”, joka ei ole ehtinyt tai pystynyt karsiutumaan pois genomista.

Fysikaalisesti geenit toteutuvat kaikissa itsenäisesti lisääntymään kykenevissä elävissä olennoissa DNA-sekvensseinä (jaksoina). Joidenkin virusten perintötekijät perustuvat RNA:han, sillä ne eivät lisäänny suvullisesti, vaan ne lisääntyvät loisimalla soluissa. Geeni ei myöskään ole helposti erotettava ja tarkkarajainen yksikkö, vaan yksittäisen proteiinin rakenteen spesifioiva geneettinen koodi on hajautunut laajalle alueelle DNA-molekyyliä.

Solut

Kaikki elävät organismit muodostuvat soluista. DNA:ta on jokaisessa solussa. Kaikki elävät olennot muodostuvat myös samoista rakennusaineista: vedestä, proteiineista (aminohaposta), rasvoista, hiilihydraateista ja mineraaleista (suoloista). DNA eli deoksiribonukleiinihappo sisältää ohjeet sille, miten nämä yhteiset rakennuspalikat muodostavat erillisiä organismeja, lajeja ja lajien sisällä yksilöitä. Elämä palautuu yhteen soluun, joka sisältää koko genomin eli ko. yksilön rakennusohjeet. Solut saavat ravintoa hiilihydraateista ja osallistuvat proteiinisynteesiin genomin ohjeiden mukaan. Solut lisääntyvät jakautumalla. Elimistö muodostuu käytännössä biljoonista soluista, jotka muodostavat monimutkaisempia rakenteita, eli kudoksia, kuten lihakset, luusto, iho- ja hermokudokset sekä vieläkin monimutkaisemmista elimistä (esimerkiksi aivot koostuvat n. 1000 miljardista solusta, joista jokainen sisältää kopion sekä isän että äidin geeneistä.) Solut ovat pääasiassa vettä sisältäviä rasvasta muodostuvan solukalvon ympäröimiä pusseja, joiden sisällä on mm. aminohappoja, hiilihydraatteja ja muita elintoimintojen raaka-aineita sekä erilaisia kuona-aineita. Yhdessä nämä muodostavat soluliman. Proteiinit ja hiilihydraatit muodostavat solun säiemäiset tukirakenteet. Solu on pienistä molekyylin kokoisista järjestelmistä koostuva tehokas koneisto, joka ylläpitää omaa rakennetta ja toimintaa uusimalla rakenteita: raaka-aineita imetään solukalvon läpi verenkierrosta, kuona-aineet poistetaan ja samalla solun järjestelmistä otetaan kopioita. Kun solu on kopioinut tarpeeksi omia rakenteitaan, käynnistyy solunjakautuminen, jonka seurauksena on kaksi pienempää, mutta muuten identtistä solua. Solut ovat itseään kopioivia automaatteja. Tämä toiminta perustuu proteiinien ja DNA:n yhteistoimintaan.
Solujen ohella elimistöstä 1-3 % muodostuu erilaisista mikrobeista ja bakteereista, jotka ovat välttämättömiä mm. suoliston toiminnalle. Määrällisesti näitä mikro-organismeja on suurin piirtein saman verran kuin solujakin.

Olennaista geenimuunneltujen tuotteiden metaboliassa on se, että kaikki ravinto pilkotaan ruoansulatuskanavassa elimistölle käyttökelpoisiksi ravinteiksi. Solukalvojen toimivuudelle ja uusiutumiselle tietynlaiset rasvaketjut ovat välttämättömiä, koska väärät lipidit jättävät solukalvot läpäiseviksi, jolloin soluihin pääsee tulehduksia aiheuttavia vieraita patogeeneja. Elimistön immuunijärjestelmä myös aktivoituu, kun verenkiertoon pääsee tuntemattomia proteiineja sekä sellaisia molekyylejä, jotka muistuttavat rakenteeltaan immuunijärjestelmän tunnistamia patogeenejä. Immuunijärjestelmän virheellinen aktivointi johtaa usein autoimmuunisairauksiin, joissa elimistö hyökkää omia kudoksiaan vastaan. Vieraat molekyylit aiheuttavat myös tulehdusreaktioita ja useita sairauksia autoimmuunitaudeista sydän- ja verisuonitauteihin, allergioihin ja syöpiin. Kukaan ei tiedä miten elimistön mikrobit ja bakteerit reagoivat elimistölle vieraisiin geeneihin. Seurauksena voi olla mm. myrkyllisiä molekyylejä ja uudentyyppisiä bakteereita ja viruksia.

Miten DNA toimii?

Geenit muodostavat ”koodin”, joka on yhteinen kaikille eläville organismeille. Tämä koodi määrittelee DNA-ketjun ja proteiinin muodostavan aminohappoketjun keskinäisen vastaavuuden. Koodi määrää tietyn DNA-sekvenssin ja tietyn aminohappoketjun vastaavuuden. RNA-molekyyli ”lukee” informaation DNA:sta, ja tämän mallin pohjalta aminohappoja liitetään solussa toisiinsa pitkiksi ketjuiksi. Solujen ribosomit tuottavat DNA-sekvenssien perusteella proteiineja, jotka kuuluvat elävien organismien perusainekseen. Tätä tapahtumaa kutsutaan geenien ilmaisuksi (gene expression) ja lopputulosta ilmiasuksi, fenotyypiksi. (Yksilön geenien kokonaisuutta kutsutaan genotyypiksi ja yksilön mitattavia ominaisuuksia fenotyypiksi.) Informaatio on koodattu DNA-sekvenssiin käyttämällä neljän ”kirjaimen” koodia, joita mplementoivat DNA-ketjuun muodostuneet emäkset. Näitä ovat adeniini, guaniini, tymiini ja sytosiini.Näistä kolmen kirjaimen sarjat eli kodonit vastaavat proteiinisynteesissä yhtä aminohappoa. Proteiinit ovat puolestaan aminohappojen ketjuja. Ratkaisevaa proteiinin koodauksessa ovat DNA-juosteen emässekvenssi (geneettinen koodi määrittelee kodonin ja aminohapon vastaavuuden), sekä sekvenssin sijainti eli lokus DNA-molekyylissä. Osa geeneistä tuottaa proteiineja, jotka eivät muodosta rakenteita tai osallistu metaboliaan, vaan säätelevät muiden geenien toimintaa: nämä säätelygeenien tuottamat proteiinit määräävät mitä rakennegeenejä solu ilmaisee ja mitkä jäävät passiivisiksi. Kun tiedetään mitä proteiinia jokin geeni (tai geenisekvenssi)tuottaa, voidaan epäsuorasti päätellä minkä ruumiinosan kasvamiseen ja kypsymiseen se osallistuu.

”Proteiinien monimuotoisuus on yksittäisen organismin eri solutyyppien, että organismien monimuotoisuuden eli biodiversiteetin taustalla. Vaikka kaikki proteiinit rakentuvat vain noin 20 aminohaposta, ne voivat olla satojen aminohappojen pituisia, joten mahdollisten kombinaatioiden määrä on valtava. DNA ketjun emäsjärjestys säätelee aminohappojen järjestystä proteiinissa. Yksittäinen geeni vaikuttaa suoraan vain yksittäisen proteiinin mikrorakenteeseen. Välillisesti geenit vaikuttavat kuitenkin moniin yksilön ominaisuuksiin, sillä proteiinit ylläpitävät organismien rakennetta ja entsyymeinä ja hormoneina säätelevät aineenvaihduntaa, kasvua ja kehitystä. Sitä että jossakin solussa sijaitseva geeni ”aktivoituu” ja solu alkaa syntetisoida sitä vastaavaa proteiinia kutsutaan geenin ilmentymiseksi ko. kudoksessa.”

Myös solun tai jopa organismin ympäristötekijät vaikuttavat siihen, mitkä geenit jossakin geenissä aktivoituvat. Useat ns. autoimmuunisairaudet eivät periydy, mutta niille on perinnöllinen, siis geneettinen alttius, joka kuitenkin vaatii jonkin laukaisevan ympäristötekijän.
https://wiki.helsinki.fi/display/cog121moniste1/4.+Geenit

 http://fi.wikipedia.org/wiki/Geenimuunneltu_organismi

GMOimagesLyhyen GMO-katsauksen myötä oma mielipiteeni on selvä. GMO vaatii paljon riippumatonta tutkimustietoa ja tuen kyllä tutkimuksia, jotka auttavat ymmärtämään geenien toimintaa ja voivat tulevaisuudessa luoda ympäristölle turvallisia runsassatoisia lajikkeita. Nykyisin GMO ei lupaa turvallisuutta tai edes hyvinvointia (ehkä Monsantoa paitsi). En hyväksy biodiversiteettiä uhkaavien lajien viljelyä ja käytännössä testaamattomien geenimuunneltujen ruokien käyttämistä ravintona. Vastustan geenimuunneltuja tuotteita mm. potentiaalisten ympäristö- ja terveysriskien vuoksi.

 

[socialpoll id=”2242150″]