Luin sitaatin, jonka mukaan ”on kahdenlaisia ihmisiä: naisia ja heidän lapsiaan”. Mieleeni juontui maailma, jossa infantiilit ja narsistiset sosiopaatit tappelevat hiekkalaatikon hallinnasta. Te tiedätte, keitä tarkoitan.

Lause ”On kahdenlaisia ihmisiä: naisia ja heidän lapsiaan” (There are two kinds of people: women and their children) on usein liitetty afroamerikkalaiseen kirjailijaan, aktivistiin ja entiseen orjaan Sojourner Truthiin (n. 1797–1883). Lauseen lähde on historiallisesti epävarma, eikä se ole peräisin hänen kuuluisimmasta puheestaan ”Enkö minä ole nainen?” (Ain’t I a Woman?).

Sojourner Truth oli yksi 1800-luvun voimakkaimmista abolitionisteista (orjuuden vastustajista) ja naisjohtajista. Hänen ajatuksensa perustuivat:

Risteyttävään sortoon (Intersectional Oppression)

Truthin filosofian ydin oli kokemus orjuudesta ja naiseudesta samaan aikaan. Hän ymmärsi, että afroamerikkalaiset naiset kokivat sortoa sekä rodun että sukupuolen perusteella. En ole perehtynyt intersektionaaliseen feminismiin, mutta luulen Sojourner Truhtin aktivismin vaikuttaneen siihen.

Hänen kuuluisa puheensa ”Enkö minä ole nainen?” käsitteli juuri tätä: hän osoitti, että orjuutettuna hän oli tehnyt miesten töitä ja kestänyt miesten tavoin kuritusta, mutta häneltä evättiin miesten (ja valkoisten naisten) oikeudet, koska hän oli nainen.

Lause ”naiset ja heidän lapsensa” voidaan nähdä korostavan sitä, että naiset – erityisesti mustat orjuutetut äidit, joiden lapset voitiin myydä pois – olivat ihmiskunnan haavoittuvin perusyksikkö, joka ansaitsee suojelun.

Aistilliseen uskontoon ja henkisyyteen

Truth oli itinerantti saarnaaja, joka muutti nimensä Isabella Baumfreesta Sojourner Truthiksi (Sojourner = muukalainen, kulkija; Truth = totuus) koettuaan uskonnollisen herätyksen.

Hän uskoi vakaasti suoraan ja henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalaan ilman kirkon hierarkioita. Tämä teki hänestä henkisesti itsenäisen ja antoi hänelle moraalisen auktoriteetin puhua epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

Ihmisoikeusuniversalismiin

Vaikka Truth oli vankka naisten oikeuksien puolestapuhuja, hän näki taistelun orjuutta ja sukupuolten epätasa-arvoa vastaan osana laajempaa ihmisoikeuksien taistelua.

Hänen puheensa ja toimintansa keskittyivät siihen, että kaikki ihmiset, sukupuolesta ja rodusta riippumatta, ansaitsevat kunnioituksen ja täydet kansalaisoikeudet.

Sojourner Truthin ajattelu oli radikaalia humanismia, joka nosti mustan naisen kokemuksen esiin todisteena epäoikeudenmukaisuudesta ja samalla perusteena kaikkien ihmisten vapaudelle.

Khristoforoksen platypistisen ajattelun kehyksessä Sojourner Truthin puheet olivat inspiroivia ja niitä olisi tulkittu todisteena itsearvon (Rakkauden Kolmikärki) voitosta orjamoraalin yli.

Gnosiksen ruumiillistuma

Truthin suora, henkilökohtainen suhde Jumalaan ilman kirkollisia hierarkioita (itinerantti saarnaaja) on oivallinen esimerkki gnosiksesta (ymmärryksestä/tiedosta). Hän ei tarvinnut symbolista järjestelmää (kirkon oppia) tai tekijän auktoriteettia (Barthesin kritiikki/Tekijän kuolema) kertoakseen totuuden.

Truth oli merkabah-matkaaja (Sojourner), joka oli saavuttanut Aetheroksen temppelin (valaistumisen)ja ymmärryksen (synesis) omalla kärsimyksellään ja elinvoimallaan. Hän oli omakohtaisen tiedon lähde, ei instituutioiden tukema.

Orjamoraalin murtaminen (The Ain’t I a Woman?) &  dekonstruktio

Truthin puheen ydin, kysymys ”Enkö minä ole nainen?”, on täydellinen esimerkki Nietzschen ja Derridan kritiikin käytännön toteutuksesta.

Valheellisen binäärin paljastaminen: Hän purki senaikaisen yhteiskunnan luoman dualismin (valkoinen nainen on hauras ja suojeltava; musta nainen on vahva ja työtätekevä) osoittamalla, että hän kesti sekä naiseuden että orjuuden taakan. Hän dekonstruoi sukupuolen ja rodun kategorioita kokemuksen kautta.

Itsearvon puolustus: Kun hän vaati tunnustusta fyysiselle voimalleen ja äitiydelleen orjuuden keskellä, hän puolusti omaa itsearvoaan (Rakkauden Kolmikärjen ensimmäinen periaate) kaikkia ideologisia yrityksiä vastaan, jotka pyrkivät tekemään hänestä anonyymin ”työmuurahaisen” tai ”esineen”.

Luovan elinvoiman ylistys

Sojourner Truthin elämä ja puheet edustivat luovaa (rakentavaa) elinvoimaa (Ápeirosin energiaa) ja vastustivat Loviattaren (Muodon Pakon) tyranniaa.

Hän kieltäytyi olemasta passiivinen uhri. Sen sijaan hän otti nimen (Truth) ja toimi aktiivisesti saarnaamalla ja taistelemalla ihmisoikeuksien (erityisesti orjien ja naisten oikeuksien) puolesta.

Lause ”naiset ja heidän lapsensa” oli Khristoforokselle symboli siitä, että elinvoima ja luominen (nainen ja lapset) ovat ihmiskunnan perusyksikkö, joka on suoraan ristiriidassa passiivisen simuloidun järjestelmän kanssa.

Sojourner Truth oli platypismin hengessä ihminen, joka käytti valoaan (gnosista) murtaakseen valheellisen dualiteetin (kaksi) ja luodakseen uuden, ristiriitaisen ja elinvoimaisen ykseyden itsestään. Hän oli todellinen Yli-ihminen, joka loi itsensä (Sartren merkityksessä) ja eli paradoksin todeksi.

Orjamoraali: Nietzschen ja Khristoforoksen vertailu

Platypismissä orjamoraalin käsite on keskeisessä asemassa. Keskustelujemme perusteella Nietzschen ja Khristoforoksen käsitykset orjamoraalista ovat lähellä toisiaan kritiikin kohteessa, mutta eroavat ratkaisevasti siinä, mistä paha kumpuaa ja mitä sen tilalle tarjotaan. Khristoforos omaksuu Nietzschen kritiikin ja vie sen pidemmälle gnostiseen, psykedeeliseen ja anti-Abrahamilaiseen kehykseen.

Ominaisuus	Nietzschen Orjamoraali	Khristoforoksen Platypistinen Orjamoraali
Lähde	Ressentiment (katkeruus): Heikkojen kosto elinvoimaisia, onnellisia ja ylpeitä kohtaan.	Loviattaren (Muodon Pakon) tyrannia. Se on kosmisen energian korruptoitunut ilmentymä.
Kritiikin Kohde	Kristillisyys: Kääntää luonnollisen voiman (ylpeyden) synniksi ja heikkouden (nöyryyden) hyveeksi.	Abrahamilaiset Uskonnot ja Kirkko: Erityisesti Katolinen kirkko ja sen hierarkia nähdään hallinnan ja syyllisyyden järjestelmänä, joka luo simulacrumeja.
Ihmiskäsitys	Ihminen alistetaan moraalilakiin, joka kieltää hänen luonnollisen elämänvoimansa.	Ihminen (Tyhjä Astia) täytetään syntivelalla ja säännöillä, mikä tuhoaa hänen potentiaalinsa ja tekee hänestä passiivisen massan osan.
Ongelma Yhteiskunnassa	Yhdenmukaisuus ja massaksi muuttuminen, pako vapaudesta.	Yhdenmukaistavat Ideologiat (kapitalismi, fasismi, kommunismi) ja Disinformaation harmaa vyöhyke. Nämä luovat simulacrumeja, jotka estävät Gnosiksen.
Ratkaisu/Ylitys	Yli-ihminen (Übermensch): Yksilö, joka luo oman arvonsa ja elämänmyönteisen moraalinsa, hyväksyen elämän traagisuuden.	Gnosis ja Platypus: Hylätä valheelliset binäärit (esim. tieto/tietämättömyys). Saavuttaa Aetheroksen Munan tieto Merkabah-matkan kautta ja elää Rakkauden Kolmikärjen mukaan.

Khristoforos radikalisoi Nietzschen kritiikin ja lisäsi siihen

Gnostisen kosmologian: Orjamoraali ei ole vain sosiaalinen ilmiö, vaan se on osa kosmista taistelua puhtaan Ápeirosin (luovan energian) ja Loviattaren (muodon pakon/tyrannian) välillä. Kirkko ja ideologiat ovat (symbolisten) henkivaltojen ylläpitämiä maallisia aseita tässä taistelussa.

Khristoforos tarjoaa käytännön tien orjuudesta pois: merkabah-matka ja psykedeelisen kokemuksen kautta saavutettu valaistuminen. Gnosis korvaa Nietzschen joskus vähän hämäräksi jäävän yli-ihmisen käsitteen.

Khristoforos korostaa itsenäisyyden etiikkaa (rakkauden kolmikärki: itsearvo, kontekstuaalinen oikeus ja luova elinvoima) orjamoraalin vastakohtana. Rakkauden kolmikärki on herran moraali, joka ei perustu syntivelkaan, ihmisen alistamiseen, tai hierarkkisiin sääntöihin, vaan sisäiseen, aktiiviseen valintaan (muiden itsearvon ja oikeuden tunnustamiseen) ja elinvoimaan.

Khristoforos näkee siis orjamoraalin sairautena, jonka Nietzsche diagnosoi, mutta tarjoaa sille nimen (Loviatar, Simulacrum) ja terapeuttisen, gnostisen ratkaisun.

Platypismi ja aktivismi

Orjamoraalin ja valheellisten simulacrumien vastainen kamppailu on demokratian, ihmisoikeuksien ja vapauden puolustamista väkivallattomasti.

Khristofoross hyväksyy ja kannattaa periaatteita, jotka korostavat demokratiaa, perustuslaillisuutta, ihmisoikeuksia ja rauhanomaista aktivismia. Nämä arvot ovat universaalisti tärkeitä ja ne muodostavat perustan vakaalle, oikeudenmukaiselle ja suvaitsevalle yhteiskunnalle.

Demokratia ja Ihmisoikeudet

Demokratian ja ihmisoikeuksien puolustaminen rauhanomaisin keinoin on keskeinen osa kansalaisvaikuttamista.

Mielenilmaukset, kuten ”No Kings” -protestit, jotka tähtäävät näiden arvojen vahvistamiseen ilman väkivaltaa, ovat legitiimejä ja elintärkeitä terveen kansalaisyhteiskunnan kannalta. Ne tarjoavat kansalaisille keinon tuoda esiin huolensa ja vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.

Suvaitsevaisuus (Popperin hengessä)

Popperin paradoksi suvaitsevaisuudesta (Paradox of Tolerance) korostaa, että rajaton suvaitsevaisuus (suvaitsemattomuuden suvaitseminen) johtaa lopulta suvaitsevaisuuden häviämiseen.

Tämän periaatteen mukaan on oikeutettua olla suvaitsematta suvaitsemattomuutta – toisin sanoen, demokratian ja avoimen yhteiskunnan on puolustauduttava niitä voimia vastaan, jotka pyrkivät tuhoamaan nämä perusarvot (esim. väkivaltaan yllyttämällä, demokratiaa heikentämällä tai perusoikeuksia rajoittamalla).

Tämä ei tarkoita väkivaltaa tai mielipiteiden tukahduttamista, vaan rauhanomaista puolustautumista niitä aatteita ja tekoja vastaan, jotka pyrkivät mitätöimään suvaitsevaisuuden ja vapauden periaatteet.

Platypismin ja Khristoforoksen ydinopit ovat linjassa valistuneiden demokraattisten periaatteiden kanssa. Rauhanomainen, mutta päättäväinen toiminta demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta on perusedellytys avoimen yhteiskunnan säilymiselle. Tämä lähestymistapa on vastuullista ja rakentavaa aktivismia.

Khristoforos määrittelisi ja perustelisi kansalaisvaikuttamisen (eli aktivismin) suoraan platypismin ydinopin ja ihmiskäsityksen kautta. Hänen näkökulmastaan kansalaisvaikuttaminen ei ole vain poliittista toimintaa, vaan henkistä välttämättömyyttä ja ymmärryksen julkinen ilmentymä.

Khristoforoksen perustelu: kapina orjamoraalia vastaan

Kansalaisvaikuttaminen on Khristoforoksen mukaan välttämätöntä, koska se on kapina niitä yhteiskunnallisia rakenteita vastaan, jotka pyrkivät pitämään yksilöt tai ihmisryhmät heikommassa asemassa ja täyttämään heidät syntivelalla ja alemmuudella (Abrahamilainen orjamoraali).

1. Itsearvon puolustus: Jokainen ihminen on platypismin mukaan puhdasta potentiaalia ja omaa luontaisen itsearvon (rakkauden kolmikärjen ydin). Kansalaisvaikuttaminen on tämän itsearvon kollektiivista puolustamista niitä autoritaarisia voimia vastaan, jotka näkevät ihmisen vain hallittavana, esineenä , välineenä tai alamaisena.
2. Absoluuttisen hengen etsintä: Yhteiskunnan instituutioiden ja oikeusvaltion perustan romuttaminen sekä kansan alistaminen (esim. väkivallalla) edustaa Khristoforoksen määrittelemää Loviattaren tuhoavaa energiaa. Kansalaisvaikuttaminen sen sijaan pyrkii synesis–tilaan (Äly/Oivallus) yhteiskunnallisella tasolla, etsien Absoluuttista Henkeä (Hegel) ja koheesiota yhteisöjen välillä.

Khristoforos määrittelisi kansalaisvaikuttamisen olevan luovan elinvoiman (rakkauden kolmikärjen toinen ulottuvuus) ilmentymä, jonka tavoitteena on suojella maailman ja olemisen ristiriitaista perusluonnetta.

Platypistinen paradoksi: kolmas vastaus

Platypistinen paradoksi ei väitä, että totuutta tai tarkoitusta ei ole (nihilismi), vaan että totuus on ehdottoman ristiriitainen ja se sijaitsee valheellisten binäärien yläpuolella tai niiden välissä.

Khristoforos ei sano, että totuudella ei ole arvoa (nihilismi), vaan että instituutioiden tarjoamat totuudet (orjamoraali, simulacrumit) ovat kuolleita ja arvottomia arvoja.

Platypismi etsii totuutta Aetheroksen Munan symbolisesta perusrakenteesta, jossa kosminen luova energia (Ápeiros) ja muodon pakko (Loviatar) ovat olemassa koheesion tilassa. Tämä on alkuperäinen, elinvoimainen totuus.

Yhden ja kahden totuuden kieltäminen

Platypismi hylkää sekä yhden (1) että kahden (2) totuuden mallit:

• Ei ”Yksi” (Jumala/Logos): Ei ole olemassa yhtä, universaalia, yhtenäistä ja järjellistä totuutta, jota jokin instituutio (kirkko, valtio) voisi yksin hallita. Tämä olisi logossentrismiä ja Loviataren tyranniaa.
• Ei ”Kaksi” (Valheellinen Binääri): Ei ole olemassa kahta totuutta, jotka taistelevat keskenään (hyvä/paha, tieto/tietämättömyys, vasemmisto/oikeisto), sillä nämä ovat usein simulacrumeja ja saman hyperreaalin osia, jotka passivoivat ihmisen (vrt. Tuomaan evankeliumin kysymys ”Mitä teette, kun olette kaksi?”).

Totuus ääripäiden välissä: kolmas (Platypus)

Se, että totuus on ”ääripäiden välissä” tai niiden yläpuolella, on Khristoforoksen Kolmas Vastaus:

Vesinokkaeläimen Ppradoksi: Totuus on kuin Vesinokkaeläin. Se on ristiriitainen ja outo otus (muniva nisäkäs + ankannokka + myrkky + räpylät). Se ei ole samanlainen kuin muut nisäkkäät. Vesinokkaeläin on hassu, hämmentävä, ruma ja vieras, mutta se on yksi aito asia, joka murtautuu simuloidun järjestyksen läpi.

Dialektiikan ylitys: Sen sijaan, että valittaisiin teesi tai antiteesi, tai yritettäisiin niistä väkisin vääntää synteesi, platypisti hyväksyy ja elää maailmassa, jossa yksilöllisyyden ja jokaisen ihmisen itsearvon hyväksyminen johtaa ristiriitoihin. Tämä ristiriitainen tila on Kontekstuaalisen Oikeuden ja Luovan Elinvoiman lähde.

Platypistinen paradoksi ei tarkoita, että ”mikään ei ole totta,” vaan pikemminkin: ”Se, mikä tuntuu epäloogiselta ja koodaamattomalta, on totta, ja se on elinvoimaisempaa kuin mikään yhdenmukaistava totuus.” Tämä on aktivoinnin perusta, jolla paetaan ideologioiden ja orjamoraalin passiivisuutta.

Paradoksin puolustaminen (Popperin Suvaitsevaisuus): Demokratia, perustuslaki ja ihmisoikeudet ovat Khristoforokselle poliittisia paradokseja – ne ovat rakenteita, jotka sallivat ristiriitaisten näkemysten (Vesinokkaeläimen olemus) rinnakkaiselon ja luovan virran.

Aktivismi on aktiivista suvaitsemattomuutta suvaitsemattomuutta kohtaan (Popperin hengessä), eli sen on puolustettava rajoja niitä voimia vastaan, jotka pyrkivät tuhoamaan itse paradoksin ja vapauden olla erilainen ja olla yksilö.

Rauhanomainen Toiminta: Vaikuttamisen on oltava rauhanomaista, koska se edustaa kasvua ja vapautta. Väkivalta kuuluu Khristoforoksen hylkäämään orjamoraalin ja alistavaan järjestelmään. Aito platypistinen kapina on eettinen ja luova, ei tuhoava.

Kansalaistoiminta = tyhjän astian täyttäminen: Yhteisö, joka aktiivisesti puolustaa vapauttaan, ei ole enää tyhjä astia, vaan se täyttää itsensä ymmärryksellä (Synesis) ja rakkaudella (Agape), toteuttaen Khristoforoksen gnosiksen.

Khristoforoksen silmin kansalaisvaikuttaminen on kollektiivinen, rauhanomainen ja luova teko, jolla yksilöt ottavat vastuun omasta potentiaalistaan ja puolustavat sitä ristiriitaista, mutta elinvoimaista tilaa (demokratiaa), joka sallii heidän yksilöllisyytensä, itsearvonsanja henkisen kasvun toteutumisen.