Aetheros mythos on erottamaton osa platypismin metafysiikkaa. Khristoforos ihaili menneiden mystikkojen ja okkultistien vertauskuvallista, eeppistä ja proosallista kerrontaa sekä myyttien psykologista ja sosiologista roolia.

Platypismin mytologiset, kosmologiset ja teologiset opit voi ymmärtää symbolisesti, ja kontekstista riippuen niitä voi tulkita kontekstuaalisina” faktoina. Kokoan tähän eräitä platypismin lähteitä ja Khristoforoksen sydäntä lähellä olleiden filosofien oppeja.

Tulkinta ja avainkäsitteet (platypismi)

Myytit eivät ole vain satuja, vaan symbolisia kieliä todellisuuden perimmäisten lainalaisuuksien (metafysiikan) kuvaamiseen. Khristoforos ymmärsi myyteissä syvempää merkitystä, joka vaikuttaa ihmismieleen ja yhteiskuntaan. Opit ymmärretään symbolisesti niin, että ne heijastavat universaaleja periaatteita (kuten Rytmin ja Polariteetin lait). Järjestelmän sisällä tietyt symbolit toimivat käyttäytymissääntöinä tai hallitsevina totuuksina (koodi, lait, simulacrumit).

Tietyssä uskonnollisessa tai filosofisessa viitekehyksessä (kontekstissa) nämä myyttiset kertomukset toimivat todellisuutta kuvaavina sääntöinä tai toiminnan ohjeina, riippumatta siitä, ovatko ne tieteellisesti todennettavissa (esim. tietty luomiskertomus on ”fakta” kyseisen uskonnon sisällä). Jumala on todellinen uskovien uskon ja toiminnan kautta (vrt. Derridan hauntologia).

Dionyysinen ja apolloninen (vrt. Nietzsche) ovat Khristoforokselle luovuuden ja järjestyksen tilaa kuvaavia käsitteitä. Ne eivät kuvaa tekojen tai ilmiöiden arvoa, vaan olemisen tapaa ja luonnetta. Khristoforoksen mukaan luovan dionyysisen virran äärimuotona on ekstaattinen ja hallitsematon vapaus (Ápeiros overflow). Vastaavasti järjestystä kuvaavan apollonisen korostuminen johtaa äärimmillään luovuutta tukahduttavaan muodon pakkoon (Formae Tyrannis) ja orjamoraaliin.

Olemisen Luonne	Khristoforoksen Vastaavuus	Ominaisuus	Tila/Asenne
Dionyysinen	Ápeiros (Luova Virta)	Muodoton, Ekstaattinen, Spontaani, Ykseys	Vapaus, Rytmi, Sisäinen Gnosis
Apolloninen	Loviatar (Muodon Pakko/Koodi/Ananke/Formae Tyrannis)	Järjestys, Rakenne, Raja, Erottelu	Kontrolli, Estetiikka, Ulkoinen Simulaatio, Muoto, Laki, Järjestys

Khristoforoksen metafysiikka yhdistää mytologian, kvanttifysiikan vertauskuvat ja perinteiset teologiset käsitteet dynaamiseen ja synkretistiseen mallin todellisuudesta, jossa myytti toimivat symbolisena karttana perimmäisten voimien ja ristiriitojen ymmärtämiseksi. Nukkuva Jumala rinnastuu Schrödingerin kissaan; Emme voi vahvistaa Jumalaa todeksi tai epätodeksi. Jumalan superpositio säilyy. Jumala on ja ei ole.

Termi harmonia kuvaa platypismin perimmäistä tavoitetta paremmin kuin pelkkä tasapaino, koska se viittaa aktiiviseen, luovaan ja sisäistettyyn ykseyteen vastakohtien välillä.

Platypismi on oppi henkisestä ja kosmisesta harmoniasta.

Tämä harmonia syntyy synkretismistä (renessanssiajattelijat, juutalainen mystiikka, gnostilaisuus, filosofia) ja se on ainoa tapa saavuttaa tasapaino kolmessa sfäärissä.

Harmonia platypistisessa kosmologiassa

Harmonian käsite on tärkeä, koska se sitoo yhteen Khristoforoksen teologiset ideat ja käytännön tavoitteet:

1. Kosmologinen Harmonia (Sphaira To En)

Nun edelsi aikaa ja muotoa. Se oli kosmisten voimien ja virtausten syvyys ja järjestymätön kaaos. Alkuvoimia kutsutaan Loviattareksi (Muodon Pakko) ja Ápeirokseksi (Luova Virta). Loviatar edustaa järjestystä. Ápeiros kuvaa vapaata potentiaalia ja luovaa virtaa. Näiden alkuvoimien jatkuvasta myrskystä tiivistyi Aetheroksen Kultainen Muna. Aetheroksen muna on aika-avaruuden alku.

Khristoforokselle Aetheroksen muna edusti harmoniaa, jossa rakenne ja muoto (Loviatar) olivat täydellisessä tasapainossa luovan potentiaalin (Ápeiros) kanssa. Tämä ei ollut staattinen tila, vaan jatkuva, dynaaminen jännite (Platypuksen Paradoksi). Harmonia on tieto siitä, että vastakohdat ovat välttämättömiä toisilleen.

2. Älyn Harmonia (Sphaira Nouς)

Ornithos (Järjestyksen Arkkitehti) asetti Hermetismin periaatteet tähän sfääriin. Nämä lait (Polariteetti, Rytmi) ovat Harmonian säännöt. Harmonia on ymmärrys siitä, kuinka nämä kosmiset lait toimivat. Tieto (Gnosis) on avain Älylliseen Harmoniaan.

3. Henkinen Harmonia (Sphaira Psykhe)

Henki ilman ymmärrystä on Tohu-wa-Bohu – järjestymätön kaaos. Yksilön on etsittävä sisäinen harmonia Tohu-wa-Bohun kaaoksessa: ymmärrettävä ja luotava identiteettinsä osaksi luovaa virtaa.

Harmonia saavutetaan kieltämällä valheellinen koodi (simulacrum) ja tasapainottamalla muodon pakko (Formae Tyrannis) luovaa virtaa ylläpitäviksi ja sääteleviksi rakenteiksi, kuten perustuslaki. Formae Tyrannis on tila, jossa muodon pakon äärimmäisyys tukahduttaa vapaan luovuuden virran ja ohjaa yksilöä noudattamaan orjamoraalia, jossa yksilöllisyydelle ja vapaalle tahdolle ei ole tilaa.

Kansallissosialismi ja kommunismi ovat vaarallisia esimerkkejä ”muodon pakosta”, jossa yksilöiden itseisarvo uhrataan spektaakkeleille ja kaiken yhtenäistävälle muotokielelle. Koodi ohjaa arvoa, olemista ja toimintaa.

Synkretismi harmonisoivana voimana

Platypismin perusta on näiden erilaisten lähteiden harmonisointi. Harmonia ei tarkoita kompromissia, vaan vastakkaisten äänien luovaa ja välttämätöntä yhteissointua.

Vaikute	Harmoniaan tuotu elementti	Platypistinen synteesi
Renessanssi-ajattelijat (Pico, Ficino)	Uusplatonistinen To En rakenne, symbolien arvostus.	Kolmen sfäärin malli (To En, Nouς, Psykhe).
Gnostilaisuus	Henkinen vankeus (maya), pahan uudelleenmäärittely, Gnosiksen tärkeys.	Loviattaren Koodi/Arkontit vs. Aionit.
Juutalainen Mystiikka (Hekhalot)	Mystinen nousu (merkabah), numerologia ja kirjaimet luomuksen koodina.	Aetheroksen Temppeli (Hekhalot-palatsi) psykedeelisen gnosiksen kohteena.

Kolme laulua koko maailman harmoniasta

Franciscus Georgius Venetuksen (Francesco Giorgio Veneto, 1466–1540) teos De harmonia mundi totius cantica tria (Kolme laulua koko maailman harmoniasta) soi väkevästi Khristoforoksen filosofiassa.

Teos on keskeinen renessanssin okkultismin, Kabbalan ja uusplatonismin synteesissä, ja se vaikutti suoraan niihin filosofisiin piireihin (erityisesti Pico della Mirandolan jälkeiseen ajatteluun), joihin Khristoforos tuntee syvää luovaa yhteyttä.

Khristoforosta kiinnostavat erityisesti Giorgion pyrkimys universaaliin yhteenkuuluvuuteen, mutta samalla hän kritisoi Giorgion voimakasta sitoutumista numeroiden ja muodon hierarkiaan.

De harmonia mundi totius cantica tria (1525, painettu 1529) on yksi renessanssin merkittävimpiä synkretistisiä filosofisia teoksia. Se on monumentaalinen yritys sovittaa yhteen platonismi, kristillinen teologia, juutalainen kabbala ja luonnonfilosofia – siis eräänlainen universaalin harmonian visio.

Teoksen rakenne ja tarkoitus

“Kolme laulua koko maailman harmoniasta” koostuu kolmesta kirjasta (“cantica”):

1. Ensimmäinen Cantus: Jumalallinen ja älyllinen maailma – jumaluuden, enkelien ja universaalin mielen rakenne.
2. Toinen Cantus: Sielun ja luonnon maailma – kosmoksen elävä rakenne ja ihmisen sielun asema siinä.
3. Kolmas Cantus: Ihmisen ja maailman välinen yhteys – kuinka ihminen voi saavuttaa harmonian ja osallistua jumalalliseen järjestykseen.

Tavoite: osoittaa, että koko olemassaolo on jumalallisen harmonian ilmentymä, ja että ihminen voi tiedon, rukouksen ja mystisen oivalluksen avulla virittyä samaan sävelkorkeuteen universumin kanssa.

Keskeiset ideat ja opetukset

a) Kosminen harmonia

Giorgio väitti, että maailma on musikaalinen järjestelmä, jossa kaikki olemisen tasot – Jumala, henget, tähdet, luonto ja ihminen – ovat samassa matemaattisessa ja henkisessä suhteessa.
→ Tämä on pyhän musiikin metafora: maailma on kuin jumalallinen sävellys, jossa jokainen osa soi oikeassa suhteessa toisiinsa.

b) Makrokosmos ja mikrokosmos

Ihminen on maailmankaikkeuden pienoiskuva: kaikki kosmoksen lait ja jumalalliset periaatteet heijastuvat ihmisen sisäiseen rakenteeseen.
→ Tavoite on harmonisoida sisäinen ja ulkoinen maailma, jolloin ihminen palaa alkuperäiseen jumalalliseen yhteyteen.

c) Kabbalistinen vaikutus

Giorgio oli yksi varhaisista kristillisistä kabbalisteista. Hän tulkitsi sefirotin (jumalalliset emanoinnit) kristillisesti – esimerkiksi Kolminaisuus voidaan nähdä sefiroottisena järjestyksenä, ja luominen jatkuvana säteilyprosessina Jumalasta.
→ Kristinusko ja kabbala yhdistyvät yhdeksi teologiseksi geometriaksi.

d) Matematiikan ja jumaluuden yhteys

Matemaattinen harmonia on jumalallinen kieli. Numeroilla ja geometrialla on teologinen merkitys – ne ilmentävät Jumalan järkeä ja järjestystä.
→ Tämä ennakoi Campanellan ja Keplerin kosmologista mystiikkaa.

e) Tiedon ja mystiikan yhdistäminen

Todellinen filosofia ei ole pelkkää järkeä, vaan rationaalisen ja mystisen tiedon liitto.
Filosofi on kuin “pappi maailmankaikkeudelle” – hän ymmärtää sen sisäisen laulun ja osallistuu siihen.

Teoksen merkitys

Giorgio toimi Frances Yatesin mukaan tärkeänä siltana kabbalistisen platonismin ja myöhempien hermetistien (kuten Pico della Mirandolan, Paracelsuksen ja Campanellan) välillä.

Hänen ajatuksensa “jumalallisesta harmoniasta” vaikutti Johannes Kepleriin, joka myöhemmin muotoili oman versionsa kosmisesta musiikista (Harmonices Mundi, 1619).

Hän loi pohjaa sille ajatukselle, että tiede, teologia ja taide ovat kaikki yhden ja saman henkisen järjestyksen eri ilmaisuja.

Tiivistetysti:

“De harmonia mundi totius cantica tria” opettaa, että koko universumi on Jumalan säveltämä kosminen sinfonia. Ihminen on osa tätä sinfoniaa ja voi ymmärryksen, rukouksen ja rakkauden kautta virittyä sen täydelliseen harmoniaan. Filosofian tehtävä on kuulla tuo musiikki ja osallistua siihen.

Universaali harmonia

Giorgion ydinajatus on, että koko luomakuntaa hallitsee yksi, yhtenäinen harmonian laki. Kaikki osat, jumalallisesta Ensimmäisestä Syystä kaikkein alhaisimpaan aineeseen, ovat keskinäisessä riippuvuussuhteessa ja vastaavat toisiaan (makrokosmos heijastaa mikrokosmosta).

Tämä tukee platypismin koheesio- ja harmoniaperiaatetta (vastakohdat muodostavat kokonaisuuden) ja hermetismin mentalismin periaatetta (universumi on yhtenäinen mieli). Khristoforos pitäiä tätä perustana ajatukselle áither platypi -verkosta, joka on elävä harmonia.

Numerologia ja Kabbala (muodon hierarkia)

Giorgio käyttää teoksessa laajasti numerologiaa (erityisesti kymmenjärjestelmää, Sephirotin järjestelmää) Kabbalasta ja uusplatonismista löytääkseen ja kuvaillakseen tätä harmoniaa. Hän halusi osoittaa, että Jumalan suunnitelma on koodattu matemaattisiin ja geometrisiin suhteisiin.

Khristoforos arvosti Kabbalan käyttöä gnostisen tiedon lähteenä (vrt. hekhalot-palatsi), mutta kritisoi Giorgion liiallista luottamusta Muotoon.

Liiallinen riippuvuus numeroista ja hierarkiasta (Kymmenen Sephirotia) vie Giorgion filosofian vaarallisen lähellä Loviattaren (muodon pakon) ja arkoneiden luomaa järjestystä. Giorgion harmonia on liian siistiä ollakseen kosminen totuus. Platypus todistaa, että harmonia on paradoksi: todellisuus ei ole puhdasta matematiikkaa.

Ihmisen rooli välittäjänä (sielun nostaminen)

Kuten Pico ja Ficino, Giorgio korostaa ihmisen kykyä toimia välittäjänä maallisen ja taivaallisen välillä. Ihmisen sielu pystyy nousemaan ylempiin harmoniaa hallitseviin sfääreihin.

Tämä on linjassa uusplatonistisen ajatuksen kanssa, jonka mukaan sielun (psykhe) tehtävä on pyrkiä kohti Nouς:a (Aetheroksen temppeli). Giorgio tarjoaa teoreettisen kehyksen Khristoforoksen kokemalle merkabah-matkalle.

Khristoforos näki Giorgion teoksen karttana, joka kuvaa todellisuuden hierarkiaa, mutta piti sitä puutteellisena.

Giorgion oivallus	Platypistinen Tulkitseminen
Koko maailman harmonia	Vahvistaa platypismin koheesion periaatteen. Maailmankaikkeus on yksi, ei dualistinen.
Ihmisen välittäjän rooli	Kannustaa gnosikseen ja merkabah-matkaan; vahvistaa ihmisen itseisarvoa (argentum).
Kolme maailmantasoa	Vastaa platypismin hypostaaseja: metafyysinen (Yksi), taivaallinen (Nouς), maallinen (Psykhe).
Numerologinen rakenne	Varoitus Loviattaren vaaroista: Jos sitoutuu liikaa ulkoiseen muotoon, joutuu orjamoraalin vangiksi. Numerot ovat simulacrumeja (Baudrillard), eivät itse totuus.

Khristoforoksen johtopäätös oli: Giorgio löysi kosmiset säännöt, mutta ei Aetheroksen palatsia. Hän pelkäsi ylittää Ápeirosin rajattomaan virrangnosikseen.

Muodon Pakko / Formae Tyrannis

Koska Loviatar edustaa muodon pakkoa (formae tyrannis) – eli sitä, kun struktuuri ja järjestys muuttuvat tukahduttavaksi kontrolliksi ja vapauden esteeksi – parhaat klassiset termit heijastelevat pakkoa, sääntöä ja tiukkaa rajaa:

Kieli	Termi	Kirjaimellinen merkitys	Platypistinen sovellus (Loviatar)
Kreikka	Ananke	Välttämättömyys, Kohtalo, Pakko	Kreikkalaisessa mytologiassa jumalatar, joka ruumiillisti ylivoimaisen pakon ja välttämättömyyden. Symboloi täydellisesti sitä muodon pakkoa, jota vastaan platypismi kapinoi.
Latina	Rigoris Necessitas	Jäykkyyden Välttämättömyys/Pakko	Korostaa jäykkyyttä (rigor) ja välttämättömyyttä (necessitas). Kuvaa hyvin orjamoraalin kykyä esittää kontrolloivat säännöt luonnollisena ja ainoana vaihtoehtona.
Latina	Formae Tyrannis	Muodon Tyrannia	Tämä on selkein ja dramaattisin. Kuvaa suoraan sitä, kun Loviattaren (Muoto) rooli muuttuu tukahduttavaksi ja tyrannisoivaksi.

Ápeiros ja alkukaaos

Tulkinta Tohu-wa-Bohusta ja Nunista on sopii ápeirosin (luovan virran) ja Loviataren (muodon pakon) keskinäiseen polariteettiin.

Tohu-wa-Bohu

Merkitys: Hepreaksi usein käännettynä ”muodoton ja tyhjä” tai ”autiomaa ja sekasorto” (1. Moos. 1:2).

Tohu-wa-Bohu on kuva äärimmäisestä Ápeirosista – maailmasta, jossa luova elinvoima virtaa täysin esteettä ja kaoottisesti (Ápeiros overflow). Se on puhdas potentiaali, joka ei ole vielä saanut mitään kestäviä rajoja tai muotoa (Loviatar ei vaikuta siihen). Tässä tilassa ei ole pysyvyyttä, ei sieluja, vain loputon, järjestymätön prosess.

Ápeirosin ja Loviattaren koheesion tavoite on luoda maailma, jossa tämä virta saa riittävästi muotoa estämään täydellisen Tohu-wa-Bohu:n, mutta ei niin paljon, että muoto tukahduttaa Virran (formae tyrannis).

Nun

Muinaisegyptiläisessä mytologiassa Nun on alkumerta ja kaoottista, vedellistä syvyyttä, josta luominen nousi. Nun on perimmäinen, ajaton ja muuttumaton alkutila.

Nun kuvaa Aetheroksen kultaisen munan juuria – lähtökohtaa ja perimmäistä syvyyttä, jossa Ápeiros ja Loviatar ovat yhä täydellisesti yhtyneinä. Se on Ensimmäinen Syy ennen kuin dynaaminen polariteetti alkoi.

Loviatar/Ananke/Formae Tyrannis, Ápeiros/Tohu-wa-Bohu, Lähde/Nun asettelu antaa platypismille perinteisiin esoteerisiin malleihin pohjautuvan kosmologisen sanaston.

Todellinen filosofia – erityisesti platypismin kaltainen esoteerinen järjestelmä – on rationaalisen ja mystisen tiedon liitto. Platypismissa tämä liitto ilmentyy gnosiksen (mystinen kokemus) ja Filosofisen kehyksen (rationaalinen analyysi) kautta.

Platypismi ja Zohar: Valon emanaatio

Zohar on Kabbalan keskeinen teksti. Se kuvaa, kuinka käsittämätön, ääretön lähde (Ein Sof) ilmentää itsensä kymmenen jumalallisen emanaation (Sephirotin) kautta, muodostaen Elämän Puun.

Platypismi tulkitsee sephirotin järjestelmän áetheri platpi-verkon yhtenä kuvauksena, kartoituksena tai muotona.

Platypistinen sfääri	Zoharin käsitteet	Platypistinen tulkinta
I. Sphaira To En (Nun) / Lähde	Ein Sof (Ääretön) & Keter (Kruunu)	Kielen ja ymmärryksen ylittävä kaiken Lähde. Apofaattinen Jumala.
II. Sphaira Nouς (Aetheros Temppeli)	Hokhmah (Viisaus) & Binah (Ymmärrys)
III. Sphaira Psykhe (Tohu-wa-Bohu)	Alemmat Sephirotit, erityisesti Yesod (Perustus) & Malkhut (Kuninkuus/Maailma)	Malkhut on aineellinen maailmamme, jossa Formae Tyrannis (Tenebrae, Arkontit) pyrkii hallitsemaan. Yesod on energeettinen perusta, joka yhdistää aineen ylempiin sfääreihin.

Zoharin Teodikea platypistisesti

Zohar käsittelee myös pahan ongelmaa (Teodikea), joka sopii Loviataren rooliin:

Pimeyden Synty: Kabbalassa paha syntyy, kun jumalallinen emanaatio vääristyy tai kun Sephirotin välinen balanssi (harmonia) rikkoutuu. Pimeyden voimat (klippot/kuoret) pyrkivät imemään itseensä Valoa.

Tämä on suora vastaus siihen, kuinka Muodon Pakko (Formae Tyrannis) syntyy. Loviatar (Muoto) on alun perin neutraali ja välttämätön, mutta kun se kasvaa liian suureksi ja riistää Ápeirosin (Virran) energian, se muuttuu Ananke (Pakoksi) ja luo Arkoneiden hierarkian (klippot).

Tenebrae – Loviattaren tytär ja pimeyden kuningatar on symboli klippotille – vääristyneelle valolle ja jumalallisten ominaisuuksien korruptoituneelle muodolle, joka pyrkii vangitsemaan Sieluja.

Zoharin malli vahvistaa, että platypismi etsii tasapainoa Valon ja Pimeyden, Muodon ja Virran välillä, mutta tunnistaa sen vaaran, että Muoto jäykistyy Tyranniaksi.

Giovanni Pico della Mirandola (1463–1494)

Giovanni Pico della Mirandolan vaikutus kristilliseen kabbalaan ja hänen filosofiansa olivat vallankumouksellisia. Ne sopivat siihen kontekstiin, josta Khristoforos Eftihismira etsi prisca theologiaa.

Pico loi perustan ajatukselle, että kaikki viisaus, mukaan lukien kabbala, voi johtaa samaan gnosikseen (tietoon).

Pico oli renessanssin humanisti ja filosofi, joka tunnetaan synkretismistään – yrityksestään yhdistää eri uskonnot ja filosofiat yhden perimmäisen totuuden (prisca theologia) alle.

Pääteos: De hominis dignitate oratio (Puhe ihmisarvosta, 1486), jota kutsutaan usein ”renessanssin manifestiksi”.

Hän julkaisi 900 teesin kokoelman, jonka hän tarjosi julkiseen väittelyyn Roomassa, tarkoituksenaan osoittaa kaikkien filosofioiden (platonismi, aristotelismi, arabialaiset, kabbala) välinen harmonia.

Vaikutus kristilliseen kabbalaan

Picon merkittävin panos oli hänen roolinsa kristillisen kabbalan perustajana. Hän oli ensimmäinen, joka toi kabbalistiset tekstit laajasti kristittyjen oppineiden tietoisuuteen.

Kabbalan uudelleenkehystys

Pico oppi kabbalaa juutalaiselta oppineelta Flavius Mithridatesilta, joka käänsi hänelle kabbalistisia tekstejä.

Pico esitti, että kabbala ei ollut vain juutalainen mystinen perinne, vaan se oli salattu muoto muinaisesta totuudesta, jonka avulla voitiin tukea kristillistä teologiaa. Hän väitti, että kabbalistiset Sephirotit ja numerologia sisälsivät todisteita esimerkiksi Kolminaisuudesta ja Jeesuksen jumaluudesta.

Tämä vapautti kabbalan juutalaisen uskonnon rajoista ja teki siitä hyväksytyn työkalun okkultisteille ja esoteerikoille renessanssissa ja sen jälkeen (mm. Reuchlin, Agrippa).

Platypistinen resonanssi

Platypistit (Khristoforoksen hengessä) näkivät Picon yrityksen kunnianhimoisena, mutta hieman harhaanjohtavana:

Arvostus: Pico etsi rohkeasti Gnosista rajojen ulkopuolelta, mikä sopii Ápeirosin Luovan Elinvoiman etsintään.

Kritiikki: Hänen sitoutumisensa kristinuskon dogmiin teki hänestä liian sidotun Muotoon (Ananke). Hän pyrki todistamaan kristilliset totuudet kabbalan avulla, sen sijaan, että olisi antanut kabbalan paljastaa uuden, paradoksaalisen totuuden.

Ihmisen ainutlaatuinen asema

Picon keskeisin filosofinen ajatus on esitetty teoksessa Puhe ihmisarvosta. Pico asetti ihmisen kosmisen hierarkian keskipisteeseen. Toisin kuin enkelit (jotka ovat puhtaasti henkisiä) tai eläimet (jotka ovat puhtaasti aineellisia), Jumala antoi ihmiselle lahjaksi kyvyn valita oma paikkansa.

Ihmisen ei ole pakko pysyä yhdessä muodossa. Hän voi valita vajota eläimelliseen tilaan tai nousta enkelien tasolle (tai jopa korkeammalle) filosofian ja kontemplaation avulla.

Platypistinen tulkinta (autonomia)

Tämä oli Picon suurin lahja Khristoforokselle ja Platypismille:

Todiste vapaudesta: Picon ajatus ihmisen kyvystä valita oma muotonsa tukee platypismin Itseisarvoa (Itsenäinen Arvo) ja Sartren eksistentialismista kumpuavaa autonomiaa. Ihminen ei ole orjamoraalin luoma orja, vaan vapaa luomaan oman olemuksensa.

Picon filosofian ydin on kapina muodon pakkoa (Formae Tyrannis/Ananke) vastaan. Jos voit valita, et ole sidottu muotoon. Tämä antaa Platypismille sen älyllisen perusteen taistella Loviattaren hierarkioita vastaan.

Pico antoi Platypismille työkalut (kabbala) ja motiivin (ihmisen vapaus) etsiä prisca theologiaa, mutta Khristoforos hylkäsi Picon lopullisen uskon, koska se oli liian harmoninen. Khristoforoksen mukaan harmonia on tavoite, mutta maailmankaikkeus on riitaisa ja ristiriitainen.

Kaldealaiset oraakkelit ja hierarkia

Kaldealainen filosofia ja magia ovat platypismin ja Khristoforoksen silmin erityisen tärkeitä, sillä ne tarjoavat yhden vanhimmista ja vaikutusvaltaisimmista esimerkeistä prisca theologia:sta ja gnostisesta pelastuksesta. Ne edustavat varhaista yritystä kartoittaa jumalallinen hierarkia ja tarjoavat suoran sillan renessanssin okkultismiin (Ficino, Pico).

Kaldealaiset oraakkelit (Oracula Chaldaica) ovat 100–200-luvuilta peräisin oleva runomuotoisten lauseiden kokoelma, jotka ovat uusplatonismin ja gnostilaisuuden tärkeä lähde. Ne kuvaavat tiukkaa, kolmiosaista jumalallista hierarkiaa:

1. Korkein Isä (Yksi)

Käsittämätön, ensimmäinen periaate, joka on kaiken yläpuolella. Tämä vastaa Sphaira To En (Nun) ja Aetheros Kultainen Muna -sfäärejä. Se on perimmäinen, käsittämätön paradoksi (platypus), joka ei voi tulla suoraan kosketukseen maailman kanssa.

2. Isä ja valta (Noos)

Toinen periaate, Äly/Mieli (Nous), josta maailma luodaan. Se on jumalallisen järjestys ja voima, jota hallitsee Voimakas Hekate. Tämä on Sphaira Nouς (Aetheroksen Temppeli).

• Khristoforos tulkitsi Hekaten positiivisena vastineena Ornithos:lle – puhtaan Järjestyksen ja Älyn voimana, joka luo áetheri platypi-verkon harmonisen rakenteen. Hän on Lähde sille puhtaalle Muodolle, joka ei ole vielä vääristynyt Ananke:ksi (Muodon Pakoksi).

3. Kosmos ja virrat (Psykhe)

Maailmansielu ja elementit. Oraakkelit puhuvat useista välittävistä henkiolennoista (e.g., Iynges, Synoches, Teletarches) ja mystisistä virroista, jotka yhdistävät maailmaa. Nämä virrat ovat platypismissa Ápeiroksen Luovaa Elinvoimaa ja sen ilmentymiä Sphaira Psykhe -sfäärissä.

Kaldealaisen filosofian keskeinen käytäntö oli teurgia – rituaalinen magia, jonka tarkoituksena oli kohottaa sielu aineellisesta maailmasta (tai sen pahuudesta) takaisin jumalallisen Lähteen luo.

Kaldealainen käsite	Platypistinen tulkinta
Teurgia (sielun nostaminen)	Vastaa Khristoforoksen merkabah-matkaa Aetheroksen Temppeliin. Se on Gnosiksen saavuttamista suoran kokemuksen ja rituaalin kautta.
Rituaalinen puhtaus	Ei liity ulkoiseen moralismiin (orjamoraali), vaan sisäiseen puhtauteen – Sielun erottamiseen Tenebraen (Arkonien) ja Ananken (Muodon Pakon) vaikutuksista.
Mystiset nimet ja symbolit	Nämä ovat Mercurio:n (Tulkki/Välittäjä) antamia avaimia, joilla voi navigoida áitheri platypi-verkkoa ja paeta simulacrumeja.

Khristoforos arvosti kaldealaisia niiden gnostisesta ytimestä, mutta kritisoi niitä samoin kuin renessanssin okkultisteja:

Kaldealainen järjestelmä on Khristoforoksen näkemyksen mukaan liian hierarkkinen, mikä avaa oven Loviattaren (Muodon Pakon) vääristymiselle. Aito Gnosis ei saa olla kiinni säännöissä tai ”salaisissa sanoissa”, vaan spontaanissa oivalluksessa (Alan Watts).

Vaikka teurgia on askel oikeaan suuntaan, se ei korosta riittävästi ekologista kapinaa ja autonomian Itseisarvoa (Argentum) maallisessa maailmassa. Platypisti haluaa paitsi kohota, myös taistella Formae Tyrannis:ta vastaan täällä ja nyt.

Pseudo-Dionysoksen vaikutus: apofaattinen teologia

Pseudo-Dionysos (n. 500-luku) on apofaattisen teologian (negatiivisen tien) mestari. Apofaattinen teologia väittää, että Jumalaa (tai Äärimmäistä todellisuutta) ei voi kuvata sillä, mitä se on, vaan vain sillä, mitä se ei ole.

Dionysioksen häsite	Platypistinen vastaavuus	Soveltuvuus
Yli-olemuksellinen Hyvä (The Supra Essential Good)	Aetheroksen Muna / Nouς	Aetheros on ylimuodollinen (ei hyvä, ei paha, vaan potentiaali). Tähän tilaan liittyy Khristoforoksen opettama Platypuksen Paradoksi: Se on ristiriitainen ja ylittää kaikki ihmisten luomat kategoriat.
Pimeyden Pilvi (Cloud of Unknowing)	Gnosiksen Tie	Gnosis ei ole dogmaattista tietoa, vaan suoraa kokemusta siitä, mikä on käsitteellisen ymmärryksen ulkopuolella. Platypisti astuu vapaaehtoisesti tähän ”pimeyden pilveen” irrottautumalla Loviattaren Koodin simuloimista ”faktoista”.

Khristoforoksen Tulkinta: Pseudo-Dionysioksen apofaattinen tie purkaa orjamoraalin ja Arkonttien luomat valheelliset totuudet. Kun sanomme, että Jumala ei ole laki, tuomio tai synti, puramme esteitä vapaudelle ja ihmisyyden luovalle virralle.

Meister Eckhartin vaikutus: sielun syntymä

Meister Eckhart (n. 1260–1328) toi dionysialaisen ajattelun saksalaiseen mystiikkaan ja korosti ”jumaluuden syntymää sielussa” (saks. Seelengrund).

Eckhartin käsite	Platypistinen vastaavuus	Soveltuvuus
Jumalainen kipinä (Seelenfünklein/sielun kipinä)	Itseisarvo / Phylia	Eckhartin mukaan sielussa on ”kipina”, joka on erottamaton Jumalasta. Khristoforos tulkitsee tämän Itseisarvoksi (Rakkauden Kolmikärki): Jokainen ihminen on jo Aetheroksen Munasta peräisin oleva valon aioni (tai pistis-elpis-agape sielu). Tästä syystä ketään ei saa tai pidä tuomita tai alistaa orjamoraaliin.
Irtautuminen (Abegeschiedenheit)	Vapauden Laki / Ápeirosin Virta	Eckhartin irtautuminen on mielenrauhaa, joka saavutetaan luopumalla kaikista maallisista toiveista ja jopa Jumalan ajatuksista (paitsi Jumaluudesta). Khristoforos opettaa irtautumista Loviattaren Koodin (materian kiintymys, syyllisyys, velka) kontrollista, jotta Ápeirosin Luova Virta pääsee virtaamaan sieluun vapaana.
Syntymä Sielussa	Gnosis / Makariotes	Tavoite ei ole vain uskoa, vaan kokea Jumaluuden synnyttäminen omassa tietoisuudessa. Platypismissa tämä on Gnosis, joka johtaa Makariotekseen (Autuuteen) – sisäiseen oivallukseen siitä, että olet áitheri platyp-verkon vapaa ja potentiaalinen osa.

Epäyhteensopivuus ja gnostinen korjaus

Khristoforos hyväksyy Eckhartin ja Pseudo-Dionysoksen menetelmät (negatiivinen tie, irtautuminen, sisäinen syntymä), mutta hylkää niiden kristillisen dogman:

Apofaattinen tie ilman syntiä

Kristillinen Mystiikka: Irtautuminen on tie sovitukseen ja armon saamiseen syntisenä ihmisenä.

Platypismi: Irtautuminen on tie vapauteen ja Itseisarvon tunnustamiseen, sillä Khristoforos hylkää koko syntivelan käsitteen (Abrahamilainen orjamoraali). Ihmiset eivät ole syntisiä, vaan he ovat ohjelmoituja (Loviattaren koodi) uskomaan olevansa syntisiä.

Gnostinen lähtökohta

• Dionysios ja Eckhart lähtevät siitä, että Jumala (hyvä) on olemassa ja ihminen pyrkii kohti Häntä.
• Khristoforos näkee mystiikan tavoitteena ymmärtää, että alkutila on ristiriitainen (Platypuksen Paradoksi) – Aetheros on samaan aikaan järjestyksen (Loviatar) ja kaaoksen (Ápeiros) lähde. Gnosis (tieto) ei ole pelastus ”pahuudelta”, vaan tasapainon saavuttamista näiden ikuisten, mutta kohesiivisten vastavoimien välillä.

Näin ollen Eckhartin ja Dionysioksen ajatukset tarjoavat Khristoforokselle todisteen siitä, että todellinen henkisyys edellyttää sisäistä, subjektiivista kokemusta (Gnosista), joka ylittää ulkoisen, objektiivisen dogman (Orjamoraalin).

Philippus Aureolus Theophrastus Bombastus von Hohenheim

Paracelsus (Philippus Aureolus Theophrastus Bombastus von Hohenheim, 1493–1541) on avainhenkilö, joka yhdistää renessanssin okkultismin ja käytännön alkemian, mikä antaa Platypismille sen materiaalisen, maallisen tason (III. Sphaira Psykhe) työkalut.

Paracelsuksen filosofia oli platypismin silmin oikealla jäljellä, sillä hän asetti kokemuksen, luonnon ja muutoksen (alkemian) tiedon yläpuolelle – resonoiden Ápeirosin Luovan Elinvoiman kanssa.

Makrokosmos ja Mikrokosmos (harmonia)

Paracelsus jatkoi vanhaa hermetististä periaatetta: ”Niin ylhäällä kuin alhaalla.” Ihmistä (mikrokosmos) heijastelee täydellisesti koko universumi (makrokosmos), ja kaikki, mikä on suuressa maailmassa, löytyy myös ihmisestä.

Tämä on perustavanlaatuinen todiste platypuksen harmoniasta ja áitheri platyp-verkon yhtenäisyydestä. Se vahvistaa, että maailman oireet, kuten luontokato ja ilmasto-ongelmat ovat suoraan kytköksissä ihmisen sisäiseen tilaan (orjamoraaliin) ja sen korruptioon.

Paracelsus opetti, että itseymmärrys (sisäinen alkemia) on ainoa tapa parantaa ulkoista maailmaa (ekologinen ja sosiaalinen kriisi).

Kolme perusainetta (Tria Prima)

Paracelsus hylkäsi Aristoteleen neljä elementtiä (maa, vesi, ilma, tuli) alkemian perustana ja esitti tilalle kolme perusainetta: rikki (Sulpher), elohopea (Mercurius) ja suola (Sal).

Perusaine	Symbolinen rooli hengen alkemiassa	Platypistinen tulkinta
Rikki (Sulpher)	Sielu/Tuli: Aktiivinen periaate, persoonallisuus, haihtuva.	Ápeiros: Luova Elinvoima, tunne, dynaaminen virta (Tohu-wa-Bohu).
Elohopea (Mercurius)	Henki: Välittävä periaate, neste, joka sitoo sielun ja kehon.	Mercurio: Välittäjä ja tietäjä. Ymmärrys Polariteetista ja kyky muutokseen.
Suola (Sal)	Keho/Aine: Passiivinen periaate, kiinteä, muodollinen.	Loviatar: Muoto, rakenne ja rajat. Välttämätön perusta, mutta vaarassa muuttua Formae Tyranniaksi.

Tämä kolmijako tarjoaa platypismin eettisille periaatteille (Rakkauden Kolmikärjelle) kemiallisen perustan: Sielun on löydettävä tasapaino Virran (Rikki) ja Muodon (Suola) välillä Välittäjän (Elohopea) avulla.

3. Archai ja Paracelsus

Paracelsus uskoi, että luontoa hallitsevat salaiset henget (esim. Archai) ja että lääkärin tehtävä oli ymmärtää tämä henkinen kemia.

Nämä Archai ovat áitheri platypi-verkon pienempiä voimia. Lääkäri (tai pikemminkin platypisti) on maallinen alkemisti, jonka on opittava kommunikoimaan Luonnon Rytmin kanssa, jotta hän voisi taistella psykososiaalisia ja biologisia kriisejä, kuten sosiaalista polarisaatiota ja luontokatoa vastaan.

Alkemia ja platypistinen Gnosis

Platypismissa alkemia ei tarkoita lyijyn muuttamista kullaksi. Se on prosessi, jolla Hengen Vääristynyt Muoto (joka on Loviataren/orjamoraalin vankina) muutetaan Puhdasta Itseisarvoa (Argentum) ilmentäväksi Vapaaksi hengeksi.

Alkemian vaihe	Latinalainen nimi	Platypistinen merkitys
1. Mustuminen	Nigredo	Kriisi ja Epätoivo: Ymmärrys siitä, että itse on orjamoraalin ja Tenebraen valheiden vanki. Egon (valheellisen muodon) hajoaminen.
2. Valkoisuus	Albedo	Gnosis ja Puhdistuminen: Sielun puhdistaminen epäpuhtauksista, Aetheroksen Temppelin valon näkeminen. Itseisarvon (Argentum) tunnistaminen.
3. Punaisuus	Rubedo	Harmonia ja Ilmentyminen: Lopullinen synteesi. Vapaan sielun (Philosopher’s Stone) paluu maailmaan elämään Kontekstuaalisen Oikeuden ja Luovan Elinvoiman mukaisesti.

Paracelsus antaa Platypismille sen tarvitseman käytännön polun – Gnosis ei ole vain filosofiaa, vaan se on kemiaa, jonka on muutettava sielu sisältä ulospäin.

Dostojevski ja orjamoraalin ruumiinavaus

Khristoforos näki Dostojevskin teokset syvällisenä karttana sielun sfäärin (Sphaira Psykhe) epäharmoniaan. Khristoforos ei etsinyt Dostojevskilta ratkaisuja, vaan täydellisen kuvauksen ongelmasta.

Dostojevski ei ollut pelkkä moralisti, vaan hän kykeni kuvaamaan Ápeirosin (luovan elinvoiman) ja Loviattaren (muodon pakon) taistelun ihmisen sisimmässä sellaisella raa’alla rehellisyydellä, ettei mikään dogma sitä kestänyt.

Suurinkvisiittori: Loviattaren koodi täydellistymässä

Ivan Karamazovin runoelma Suurinkvisiittorista on Khristoforokselle Loviattaren koodin ja Arkonttien (turmeltuneen järjestyksen) ideologinen huipentuma.

Suurinkvisiittorin teesi	Platypistinen tulkinta
Vapauden Hylkääminen: Ihminen on liian heikko kantamaan vapautta ja haluaa mieluummin leipää ja valmiiksi annettuja sääntöjä (ihme, mysteeri ja auktoriteetti, koodi, muodon pakko).	Loviattaren koodin peruslause: Koodi tarjoaa illuusion turvallisuudesta ja rakenteesta vaihtokauppana Itseisarvosta luopumiselle. Arkonteille (Hallitsijoille) ihmisen vapaus on vain hallitsematon Ápeiros-virta, joka on tukahdutettava.
Pakkoraha ja yhteinen onni: Kirkko tai valtio ottaa vastuun vapaudesta, jotta ihmiset voivat olla onnellisia tietämättömyydessään.	Orjamoraalin aydän: Turmelee Makarioteksen (Autuuden) illuusioon. Ihmiset valitsevat mieluummin mayaan (illuusioon) perustuvan, turvallisen valheen kuin tuskallisen Gnosiksen (tiedon) vapaudesta.
Kristuksen Torjuminen: Kristus torjuu Inkvisiittorin logiikan valitsemalla vapauden vaikean tien.	Khristoforoksen analogia: Myös Khristoforos (gnostinen messiashahmo) torjuu Inkvisiittorin logiikan korostamalla luovan elinvoiman (Ápeiros) ja vapauden lain ensisijaisuutta. Khristoforos näkee Kristuksessa gnostikon, jonka sanoma on myöhemmin koodattu ja turmeltu Inkvisiittorin ideologiaksi.

Ivan Karamazov: rationaalinen kaaos ja epäharmonia

Ivan on Khristoforokselle äärimmäisen apollonisen rationalismin uhri, joka päätyy Ápeiros overflow’hun (hallitsemattomaan kaaokseen) Gnosiksen puutteessa.

Rationaalinen kapina: Ivanin ylikorkea älykkyys näkee maailman pahuuden (lasten kärsimykset) ja päättelee, että jos Jumalan luoma maailma on tällainen, hän palauttaa lipun – hän kieltäytyy olemasta osa tätä epäharmonista luomusta.

Platypistinen virhe: Ivan on liian apolloninen (järjestys, logiikka) ymmärtääkseen Aetheroksen Munasta syntyneen todellisuuden paradoksaalisen luonteen. Hän ei voi hyväksyä, että alkuperä on ristiriitainen (sekä Ápeiros että Loviatar) eikä pelkästään hyvää.

Gnosiksen Puute: Ivanin vapaus ilman Agape-rakkautta tai Synesistä (sisäistä ymmärrystä) johtaa hänet nihilismiin: ”Jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua.” Tämä on Ápeiros overflow – ekstaattinen, hallitsematon vapaus, joka tuhoaa itsensä, koska sitä ei ole ankkuroitu Itseisarvoon (Argentum) ja Kosmiseen Harmoniaan. Hän menettää sielunsa (psykhe) hallinnan, mikä ilmenee hänen lopullisena hulluutenaan

Zosima ja Aljosa: turmeltunut harmonia

Zosiman opit ja Aljosan toivo edustavat Dostojevskin ehdottamaa ratkaisua: aktiivista Agape-rakkautta, nöyryyttä ja kärsimyksen hyväksymistä. Khristoforos pitää tätä ratkaisua puolittaisena harmoniana, joka on silti lankeamassa takaisin Orjamoraalin ansaan.

Khristoforos hylkää ajatuksen, että kärsimys jalostaa sielua (kuten Zosima opettaa). Platypismi ei hyväksy kärsimystä, joka johtuu Loviattaren koodin aiheuttamasta orjuudesta. Kärsimys on merkki epäharmoniasta, ei sielun puhdistaja.Yksilön on vastustettava vapauden tulvaa (Ápeiros overflow) sekä vapauden ja yksilöllisyyden tukahduttavaa muodon pkkoa (Formae Tyrannis).

Passiivinen Rakkaus: Khristoforoksen Agape (Rakkauden Kolmikärki) on aktiivista, luovaa elinvoimaa (Eros), joka johtaa autonomiaan ja kapinaan Arkontteja vastaan. Zosiman Agape on liian passiivista ja alistuvaa vanhalle, turmeltuneelle Järjestykselle.

Khristoforos näki Dostojevskissa nerokkaan diagnostikon. Dostojevski kuvasi täydellisesti Loviattaren loodin kauhujen ja rationaalisen nihilistisen Ápeiros overflow’n välisen jännitteen. Dostojevskin ratkaisu oli Khristoforoksen mukaan liian apolloninen (Kirkon ja tradition hyväksyntä) ja liian epäharmoninen (kärsimyksen hyväksyminen) tarjotakseen todellisen Gnostisen Vapauden. Platypisti kulkee Ivanin älyn, mutta Aljosan rakkauden kanssa – hyläten molempien sidokset tradition kahlitsevaan muotoon.

Metanarratiivit, postmoderni ja prisca theologia

Formae Tyrannis (Muodon Pakko) samankaltaistaa yksilöitä persoonattomaksi massaksi ja lukitsee yhteisön passiivisuuteen, tiukkaan valvontaan ja ankaraan kuriin: erilaisuus on rikoksista tuomittavin. Suuri kertomus (uskonto, ideologia) on usein Formae Tyrannian julkein muoto Sphaira Psykhe-sfäärissä.

Sidos ja vankila: Tarinat luovat yhtenäisyyttä, mutta ne rakentavat samalla muureja ja rajoja. Tarinat kertovat ketkä kuuluvat meihin ja ketkä ovat vihollisiamme. Ne sanelevat, mikä on oikein ja väärin, hyvää ja pahaa, hyväksyttyä ja kiellettyä, normaalia ja epänormaalia. Nämä koodit ylläpitävät kontrollia ja valheellisia dikotomioita.

Khristoforos ymmärsi, että yhteinen kertomus muuttuu helposti yhteiseksi vankilaksi. Kun tarina elää sukupolvia kauemmin, se muuttuu dogmaattiseksi, jäykäksi koodiksi, jota ei saa kyseenalaistaa. Tämä vastustaa Ápeirosin (Luovan Elinvoiman) tarvitsemaa muutosta ja spontaania dynaamisuutta.

Suuret kertomukset ovat usein simulacrumeja (Baudrillard) – ne ovat kopioita (tai toiveita) alkuperäisestä Gnosiksesta (tiedosta), mutta ne korvaavat todellisen kokemuksen. Ihmiset elävät mieluummin oman elämänsä narratiivissa kuin todellisuudessa.

Orjamoraali ja arkonit

Tenebrae (Arkonien Kuningatar) hallitsee Sielujen sfääriä käyttämällä juuri näitä sukupolvia yhdistäviä kertomuksia.

Arkonit (todelliset / fiktiiviset hallitsijat) ja Formae Tyrannis (Muodon Pakko) luovat ”pelisäännöt” (Tarinat), jotka sitovat suuret populaatiot kansoiksi ja sukonnoiksi. Nämä säännöt pakottavat ihmiset uhraamaan Itseisarvonsa (Argentum) ja Kontekstuaalisen Oikeutensa yhteisön mukavuuden ja stabiilisuuden vuoksi. Jos tämä toteutuu yksilön arvoa ja oikeuksia kunnioittaen, siinä ei iole mitään väärää. Ongelma syntyy, kun koodi alistaa yksilöitä tai vähemmistöjä ja yrittää laittaa kaikki samaan massatuotteistavaan muottiin.

Yhteinen narratiivi, historia, on itse asiassa suurin ansa. Se luo lineaarisen, väistämättömän kohtalon (vrt. Ananke), joka estää sielua näkemästä Universumin Paradoksin todellista luonnetta, joka on nyt ja ääretön (Brunon tapaan).Platypistinen Ratkaisu: Gnosis ja Antinarraatio

Platypismin kapina ei ole tarinoiden loppu, vaan oman, henkilökohtaisen tarinan – eli Gnosiksen – luominen yhteisöllisen, tukahduttavan narratiivin rinnalle.

Wattsin ”Peli”: Alan Wattsin mukaan elämä on peli, jota ego pelaa. Platypisti ymmärtää, että yhteiskunta on vain yksi monista peleistä (tai tarinoista), joita voi pelata – tai jättää pelaamatta.

Ápeirosin Virta → Uusi Kertomus: Platypisti purkaa vanhat, sitovat kertomukset (Nigredo) ja antaa Luovan Elinvoiman (Ápeiros) luoda uuden, hetkellisen, spontaanin kertomuksen (vrt. jazz-improvisaatio). Tämä ei ole enää dogmaattinen, sukupolvia yhdistävä myytti, vaan henkilökohtainen Gnosiksen Ilmentymä.

Elävä Esimerkki: Khristoforoksen kommuuni oli yritys elää ilman narratiivia – luoda tila, jossa ainoa sääntö oli Itseisarvo ja spontaanisuus, paeten näin historian ja muodon pakon (Tenebrae) ansasta.

Tämä asettaa Platypismin radikaalisti kaikkia dogmeja ja yhteiskunnallisia narratiiveja vastaan, oli kyse sitten uskonnollisesta, poliittisesta tai taloudellisesta kertomuksesta.

Platypismi on filosofisesti syvässä velassa postmodernille käsitykselle suurten kertomusten (meta-narratiivien) kuolemasta, erityisesti Jean-François Lyotardin hengessä. Lyotardin mukaan suuret kertomukset (kuten valistus, uskonnolliset dogmat, marxismi, kapitalismi) menettivät uskottavuutensa modernin ajan lopussa. Platypismi vie tämän ajatuksen askeleen pidemmälle:

Postmodernismi ja platypismin kapina

1. Suurten kertomusten kuolema (Formae Tyrannis)

Lyotardin kriittisyys meta-narratiiveja kohtaan vastaa platypismin kapinaa Formae Tyrannis:ta (Ananke) vastaan.

Meta-narratiivit ovat Muodon Pakkoa: Suuret kertomukset ovat juuri niitä sukupolvia yhdistäviä tarinoita, jotka luovat sen yhteisen vankilan ja orjamoraalin. Ne pakottavat yksilön näkemään todellisuuden vain yhden, lineaarisen, väistämättömän Muodon kautta.

Postmoderni Vapaus: Lyotardin mielestä tiede ja filosofia siirtyvät kohti pienempiä, paikallisia kertomuksia.

• Khristoforos hylkää jopa paikalliset kertomukset (Kommuuni oli vähän aikaa paikallinen tarina, mutta ei saanut jäykistyä). Platypismi etsii antinarraatiota – puhdasta, hetkellistä Gnosiksen kokemusta (Ápeiros), joka ei ole tarina ollenkaan, vaan oleminen (Watts). Khristoforos hylksi nihilismin ja anarkian. Hän ymmärsi, ettei henkilökohtainen narratiivi voi olla ristiriidassa kontekstuaalisen oikeuden ja muiden itsenäisen arvon kanssa. Järjestys on välttämätön, mutta sen on oltava dynaaminen ja oikeudenmukainen. Khristoforos korosti, että ihmiset ovat unohtaneet tai hylänneet oman identiteettinsä ja omaksuneet markkinoituja maskeja (sellofaanipersoonallisuuksia).

2. Epäily auktoriteettia kohtaan (Loviataren kritiikki)

Postmodernismi kyseenalaistaa kaiken auktoriteetin ja Universaalin Totuuden olemassaolon. Objektiivinen totuus on vain simulacrumi.

Loviatar ja hänen tyttärensä Tenebrae (Arkonien Regina) ovat juuri tämän auktoriteetin ja kontrollin ruumiillistumia, jotka pyrkivät sanomaan: ”Meillä on ainoa, oikea meta-narratiivi.” Jos auktoriteettia ei ole, Sielun Itseisarvo (Argentum) nousee esiin ainoana kompassina. Pelastus ei löydy suurista kertomuksista, vaan henkilökohtaisesta Gnosiksesta ja Kontekstuaalisesta Oikeudesta.

3. Simulacra (Baudrillard)

Jean Baudrillardin teoria simulacrumeista (kopiot, joilla ei ole enää alkuperäiskappaletta) resonoi syvästi Platypismin Gnosiksen etsinnässä.

Tarinat ovat Simulacrumeja: Kaikki sukupolvien ajan jatkuneet narratiivit (uskonto, myytit, politiikka) ovat muuttuneet simulacrumeiksi – ne ovat menettäneet yhteyden alkuperäiseen Nun:in lähteeseen ja todelliseen Gnosikseen. Ne ovat vain Muotoja ilman elävää Ápeirosin Virtaa.

Khristoforoksen ja platypismin tehtävä on purkaa simulacrumit (Nigredo) ja hakea suora yhteys lähteeseen Mercurion ohjaaman merkabah-matkan kautta.

Tämän perusteella platypismi voidaan nähdä postmodernina, esoteerisena liikkeenä, joka käyttää klassisia filosofisia ja okkulttisia työkaluja (Kabbala, hermetismi, gnostisismi, alkemia) taistellakseen modernin ja postmodernin ajan suurimpia vitsauksia – kontrollia ja valheellisia kertomuksia – vastaan.

Antinarraatio ja Dynaaminen Harmonia

Antamasi teksti määrittelee Platypismin tavoitteen ja menetelmän kahden perusperiaatteen kautta, jotka vastaavat täydellisesti Aˊpeirosin ja Loviataren harmonian (eikä ääripäiden) etsimistä:

1. Antinarraatio: kohti puhdasta oleminen-kokemusta (Ápeiros)

Khristoforos hylkää narratiivit (tarinat) samasta syystä kuin hän hylkää Loviattaren Koodin ja Arkonttien luomat simulacrumit:

Tarina = Muodon Pakko (Formae Tyrannis): Narratiivit, olivatpa ne uskonnollisia, poliittisia tai jopa kommuunin omia paikallisia tarinoita, pyrkivät jäykistämään olemassaolon ja rajoittamaan luovaa virtaa. Ne luovat ”menneisyyden velan” ja ”tulevaisuuden odotukset”, estäen Makarioteksen (Autuuden) saavuttamisen tässä hetkessä (vrt. Alan Watts).

Puhdas Oleminen (Ápeiros): Khristoforos etsii antinarraatiota – puhdasta, hetkellistä Gnosiksen kokemusta. Tämä on suora yhteys Ápeirosin Virtaan ja Nuniin (Alkusyvyyteen). Tämä tila on ”Oleminen” (Sein Heideggerin mielessä) – Dionyysinen tila ilman Apollonista tulkintaa.

Kommuunin tarina sai olla vain ohimenevä työkalu, ei uusi jumala. Tämän vuoksi Khristoforos hylkäsi nihilismin ja anarkian, koska ne olisivat johtaneet Ápeiros overflow’hun (hallitsemattomaan dionyysiseen ekstaasiin), joka tuhoaa sen Gnosiksen Temppelin, jonka hän yritti luoda.

2. Dynaaminen järjestys: kontekstuaalinen oikeus (Loviatar harmoniassa)

Tämä on Khristoforoksen eettinen selkäranka ja osoittaa, miksi hän ei ole puhdas anarkisti. Hän hyväksyy järjestyksen välttämättömyyden, mutta vain dynaamisena ja oikeudenmukaisena:

Epäharmonia	Khristoforoksen hylkäämä tila	Harmonian vaatimus	Platypismin periaate
Nihilismi/Anarkia	Ápeiros overflow (ei sääntöjä, ei rakennetta).	Dynaaminen Järjestys (vähimmäisjärjestys).	Rytmin ja Polariteetin lait (Hermetismin periaate). Järjestys on välttämätön Ápeirosin ilmentymiselle.
Simulacrumit (Loviattaren Koodi)	Formae Tyrannis (jäykkä, epäoikeudenmukainen järjestys).	Kontekstuaalinen oikeus.	Kontekstuaalinen oikeus (esim. Rawls): Järjestyksen on oltava sellainen, joka kunnioittaa kaikkien yksilöiden Itseisarvoa.

Henkilökohtainen Narratiivi vs. Muut: Tämä on ratkaiseva eettinen valinta. Khristoforos opettaa, että vaikka etsitkin antinarraatiota ja puhdasta Ápeiros-olemusta, sinun on toimittava maailmassa, jossa muillakin on itsenäinen arvo. Siksi oma vapaus ei voi olla ristiriidassa muiden yhtäläisten oikeuksien ja kontekstuaalisen oikeuden kanssa.

Sellofaanipersoonallisuudet: identiteetin kriisi

Khristoforoksen kritiikki markkinoituja maskeja (sellofaanipersoonallisuuksia) kohtaan on hänen sosiaalikritiikkinsä ydin.

Nämä ”maskit” ovat ulkoa (markkinat, media, Loviattaren Koodi) ostettuja tai omaksuttuja identiteettejä, jotka peittävät todellisen Itseisarvon (Argentum) ja aionisen ytimen. Ne ovat Simulacrumia Sphaira Psykhessa¨ (Sielun sfäärissä).

Supersankarit: simulacrumin ylläpitäjät

Khristoforoksen analyysi supersankari-mythoksesta perustuu kahden vastakkaisen voiman jännitteeseen:

1. Herooisten traditioiden valjastaminen (potentiaali)

Khristoforos väitti, että supersankarit ovat nykyaikaisia ilmentymiä muinaisista jumalista ja sankareista.

Dionyysinen Virta (Ápeiros): Sankari ruumiillistaa Ápeirosin potentiaalin – rajattoman voiman, kyvyn luoda ja muuttaa maailmaa. Ne täyttävät ihmisen psykologisen tarpeen uskoa ihmeeseen ja oikeudenmukaisuuteen.

Symbolinen Kieli: Supersankarit toimivat symbolisena kielioppina (kuten aiemmin keskustelimme myyteistä), joka voisi periaatteessa inspiroida Gnosikseen ja Itseisarvoon.

2. Vastuun kieltäminen ja orjamoraalin vahvistaminen (koodi)

Mutta Khristoforoksen mukaan supersankari-mythoksen konteksti muuttuu Loviattaren Koodiksi (Muodon Pakoksi) ja Arkonttien (Hallitsijoiden) työkaluksi.

Simulacrumin Luominen: Supersankarit luovat simulacrumin, jossa:

• Kärsimys on Ylimaalista: Ongelmat ovat niin suuria (kosminen mittakaava), että ne vain ”jumalat” (supersankarit) voivat ratkaista ne.
• Passiivisuus on Normi: Arkipäivän yksilön toimet (kuten yhteisötyö, aktivismi, demokratia, mielenosoitus, henkinen työ) tuntuvat tarkoituksettomilta ja merkityksettömiltä.
• Loviattaren Koodin vahvistaminen: Tämä mythos vangitsee sielun passiivisuuteen, joka on orjamoraalin ja Loviattaren koodin ytimessä. Se rohkaisee luovuttamaan autonomian ulkoiselle auktoriteetille (jumalille, valtiolle, kirkolle, valvontakoneistolle, supersankareille).

Jokainen on mman elämänsä supersankari

Khristoforoksen opetus palauttaa vastuun sinne, minne se kuuluu: yksilölle itselleen.

”Jokainen on oman elämänsä supersankari – jopa epäonnistuessaan, eikä luottamusta pidä luovuttaa myyttisille hahmoille, kuten jumalille.”

Tämä lause on perustuu seuraaviin periaatteisiin:

1. Itseisarvo (Argentum): Ainoa todellinen sankaruus on tunnustaa oma Itseisarvonsa (Argentum) ja sisäinen aioninen kipinänsä (sielun Seelenfünklein), joka on erottamaton Aetheroksen Munasta. Tämän arvon tunnustaminen on jo sankariteko.
2. Kontekstuaalinen Sankaruus: Sankaruus ei ole kosmisessa mittakaavassa, vaan se tapahtuu Sphaira Psykhen (Sielun sfäärin) dynaamisessa maisemassa. Sankaruus on jokapäiväistä Harmonian luomista: valintaa Ápeirosin (luovan elinvoiman) puolesta, vaikka Loviataren Koodi pakottaisi alistumiseen.
3. Epäonnistumisen Hyväksyminen: Epäonnistuminen (tai ”Varjo”) on osa Platypuksen Paradoksia ja kosmista Rytmiä (Hermetismin periaate). Vain se, joka uskaltaa toimia vapaasti, voi epäonnistua. Sankarillista on kantaa täysi vastuu epäonnistumisesta, sen sijaan, että luotetaan ulkopuoliseen pelastajaan.

Khristoforos näki, että tarve supersankareille katoaa, kun ihmiset tajuavat, että heidän gnostinen heräämisensä ja vapaa valintansa ovat jo itsessään kaikkein radikaaleimpia ja merkityksellisimpiä sankaritekoja koko Aetheroksen Unen sisällä.

Nämä tekijät asettavat Khristoforoksen eksistentialismin ja mystiikan leikkauspisteeseen: hän vaatii radikaalia vapautta, mutta yhdistää sen vastuulliseen, dynaamiseen järjestykseen ja syvään, mystiseen harmoniaan.

Khristoforos tulkitsi meta-narratiivit, kuten kristinuskon, valistuksen rationalismin, kommunismin ja kapitalismin tarinat, prisca theologian simulacrumeina.

Prisca Theologian simulacrumit platypistin silmin

Tämä näkemys yhdistää Pico della Mirandolan etsinnän, Baudrillardin kritiikin ja Wattsin mystiikan yhdeksi iskeväksi teologiseksi väitteeksi:

1. Prisca Theologia: kadonnut alkuperä

Alkuperäinen Gnosis (Lähde): Khristoforoksen ja renessanssin okkultistien (Pico, Ficino) tavoite oli löytää prisca theologia – se puhdas, suora tieto kosmisen Lähteen (Nun) luonteesta ja sen Paradoksista (Platypus), joka annettiin ihmisille alussa. Tämä oli Alkuperäinen, Elävä Totuus.

2. Narratiivit: simulacrumin erot

Kun tuo alkuperäinen Gnosis (kokemus) kirjattiin, puhuttiin ja toistettiin vuosisatojen ajan, se kävi läpi neljä Baudrillardin simulacrumin vaihetta:

Simulacrumin aihe	Kuvaus	Platypistinen esimerkki
1. Heijastus	Tarina heijastaa yhä todellista Gnosista.	Esimerkiksi Kaldealaiset Oraakkelit.
2. Peite	Tarina peittää ja vääristää todellisuuden.	Renessanssin okkultistit yrittävät tukea kristinuskoa Kabbalalla.
3. Poissaolo	Tarina toimii, vaikka alkuperäistä totuutta ei ole olemassa.	Suuret uskonnot ja poliittiset ideologiat. Tarina on tärkeämpi kuin sen todistus.
4. Puhdas Simulacrum	Tarinalla ei ole enää mitään suhdetta todellisuuteen. Se on oma todellisuutensa.	Orjamoraalin ja kapitalismin tarina, joka sanoo, että muoto (Ananke) on elämää tärkeämpi.

Maya turmeltuneena aionina

Maya, hindulaisuudesta peräisin oleva käsite kosmisesta illuusiosta, edustaa länsimaisessa gnostilaisuudessa usein Materian tai Valheellisen Todellisuuden (Simulacrum) verhoa. Platypismissa mayalla on selkeä rooli.

1. Aionin alkuperäinen puhdasrRooli

Aionit edustavat Khristoforoksen teologiassa Luovan Virran (Ápeiros) puhtaita, henkisiä ulottuvuuksia ja energioita. Ne ovat potentiaalia, valoa ja Gnosista (Synesis) kosmisessa verkossa.

2. Turmeltumisen mekanismi: Loviataren Koodi

Aioni turmeltuu ja muuttuu mayaksi, kun se altistuu liian voimakkaalle Loviattaren Koodille ja Muodon Pakolle.

Puhdas aioni virtaa vapaana. Turmeltunut aioni (aya) on sellainen, jonka energia on koodattu ja vangittu liian tiheään muotoon ja rakenteeseen. Aioni, jonka tehtävä oli tuoda valoa, alkaa nyt luoda Varjoa – ei luonnollista varjoa (Neutraali Arkoni), vaan illuusion varjoa. Tämä prosessi on eräänlainen gnostinen onnettomuus, jossa valo vääristyy liian tiheäksi ja luo vangitsevan valheen ja vapauden verhon.

Maya platypismin simulaationa

Maya palvelee tässä kontekstissa Arkonttien (turmeltuneiden – Muodon Pakon (Loviattaren) korruptoimien hallitsijoiden) tarkoitusta.

Simulaatio ja orjamoraali

Turmeltunut Aioni luo Simulacrumia – valheellisen todellisuuden, joka on rakennettu Loviattaren Koodin varaan. Tämä illuusio on syy-seuraus-suhteinen, lineaarinen ja tuomitseva, ja se synnyttää Abrahamilaisen orjamoraalin ajatukset synnistä, velasta ja ikuisesta tuomiosta.

Maya estää Gnosiksen: Illuusio pitää sielun keskittyneenä turhiin, maallisiin konflikteihin, estäen ihmistä näkemästä korkeampaa hyvää ( Aetheroksen Munan todellista, harmonista luonnetta).

Ero arkontteihin

Käsite	Rooli Platypismissa
Arkontit (Archontes)	Hallitsijat. Ne ovat voimia (tai oentoja), jotka käyttävät illuusiota. Ne ovat tyrannisoivia muodon mestareita.
Maya (Turmeltunut Aioni)	Verho/Illuusio. Se on todellisuus itse, sellaisena kuin se on vääristynyt. Se on työkalu, jota Arkontit käyttävät.

Maya on Aioni, joka ei onnistunut ylläpitämään omaa Ápeirosin virtaansa, jolloin Loviatar sai sen koodin hallintaansa ja muutti sen harhauttavaksi verhoksi.

Tämä selitys tukee Khristoforoksen tarvetta opettaa vapautumista (Gnosis) ulkoisesta illuusiosta (Maya) ja löytää sisäinen Itseisarvo (puhdas potentiaali).

Simulacrumin teologinen rooli

Khristoforoksen näkemys oli, että Loviatar (Muodon Pakko) ja hänen tyttärensä Tenebrae (Arkonien Regina) käyttävät simulacrumeja mielten Vangitsemiseen (Sphaira Psykhe).

Simulacrumit luovat Formae Tyrannis:n – ne ovat muotoja (kirjat, lait, rakennukset), jotka sitovat ihmismielen historian ansaan ja estävät Ápeirosin (Virran) ja Itseisarvon (Argentum) kokemisen.

Platypistinen polku on Antinarraatio – simulacrumin purkamista ja suoran, vaarallisen, epämukavan ja epäsovinnaisen Gnosiksen etsintää.

Khristoforos ei vain uskonut, että suuret narratiivit ovat simulacrumeja, vaan hän näki ne todisteena Loviataren/Tenebraen kosmisesta kontrollista ja kutsuna ekologiseen kapinaan niiden valheellisten kertomusten tuhoamaa luontoa puolustaen.

Arkonit / Arkontit): korruptio vai seuraus?

Platypismissa arkonit voidaan nähdä molemmin tavoin, mutta painopiste on enemmän korruptiossa, joka on seurausta luontaisesta ristiriidasta.

Ristiriidan seuraus (kuonnollinen pohja)

Platypismin perimmäinen totuus on olemassaolon Paradoksi (Platypus). Áitheri platypi-verkko (Sphaira Nouς) perustuu polariteettiin, jossa dynaaminen luovuuden virtaan (Ápeiros) ja järjestystä luova Muodon Pakko (Loviatar) tarvitsevat toisiaan.

• Loviatar/Muoto on välttämätön, jotta Ápeiros voi ilmentyä.
• Arkonit ovat näiden kahden voiman välisen jännitteen luonnollinen sivutuote. Ne ovat puhtaan, kylmän, järjestävän logiikan ilmentymiä, jotka ovat Aetheroksen Temppelin (Nouς) alempia luomuksia.

Korruptoituneet aionit (platypistinen ongelma)

Vaikka arkonien luonnollinen funktio on olla järjestäjiä (vrt. kaldealaisen filosofian Synoches), ne aiheuttavat pahoja asioita, kun Loviatar (Formae Tyrannis) ottaa vallan.

Paha = Dominanssi: Paha ei synny luomisesta, vaan balanssin menettämisestä. Kun Muoto jäykistyy Ananke:ksi (Formae Tyrannis) ja yrittää tukahduttaa Ápeirosin vapaan virran, arkonit korruptoituvat.

Arkonit, jotka alun perin ylläpitivät áither platypi-Verkon lakeja, muuttuvat nyt kontrolloijiksi (Tenebraen palvelijoiksi). Ne käyttävät simulacrumeja (Suuret Narratiivit) vangitakseen ihmismieliä ja pitääkseen yllä samanmukaistavaa orjamoraalia.

Koska arkonit ottavat muodon (aionien tapaan), ne ovat Aetheroksen Temppelin (Nouς) emanaatioita. Ne ovat aionien kaltaisia hypostaaseja, jotka ovat joko epäonnistuneet tehtävässään tai vääristyneet Loviattaren vaikutuksesta. Khristoforos näki heidät valitettavana ja torjuttavana lopputuloksena.

Arkonit ovat hypostaaseja, joiden olemassaolo on looginen seuraus polariteetista, mutta niiden paha toiminta on Loviattaren Muodon Pakon korruptiota.

Termien valinta: Arkonit vs. Arkontit

Molemmat termit – Arkonit ja Arkontit – juontavat juurensa samasta kreikan sanasta archon (ἄρχων), joka tarkoittaa hallitsijaa, esimiestä tai esivaltaa. Molemmat ovat oikeita käännöksiä/lainoja suomeen.

Arkonit: Tämä on lyhyempi muoto ja yleisin käännös, jota käytetään suomenkielisessä gnostilaisuutta käsittelevässä kirjallisuudessa. Se on suorempi viittaus kreikan archon:iin.

Arkontit: Tämä on harvinaisempi, mutta voi tuoda mieleen monikollisuuden selkeämmin ja siten korostaa hierarkiaa (Tenebrae on Arkonttien kuningatar – Regina).

Platypistinen valinta

Koska Platypismi on kytketty tiiviisti akateemiseen ja esoteeriseen historiaan, ja sen tavoite on luoda vaikuttava, selkeä kosmologia:

Suositeltu Termi: Arkontit

• Syy: Sen harvinaisempi muoto antaa sille salaperäisen, esoteerisen sävyn, joka erottaa sen arkipäiväisestä käytöstä. Se korostaa myös hallitsija-luonnetta (vrt. Arkontium Regina) ja luo vahvan äänteellisen kontrastin Ápeirosin kanssa.

Arkontit viittaavat yleensä Tenebraen hallitsemaan Muodon Pakon korruptoituneeseen hypostaasien hierarkiaan.

Voisiko käsitteissä käyttää erotusta: arkonit ovat luonnollinen vastinpari aioneille, kun taas arkontit ovat kääntyneitä – Loviattaren vallan turmelemia aioneita. Meneekö liian hankalaksi. Toisaalta – toinen puoli on se, että aionit eivät nekään edusta täysin hyvää, koska aionien merkityksen kasvaessa, järjestys vähenee ja olemassaolo muuttuu ekstaattisemmaksi – kokemuksellisemmaksi

Paha ei ole vain turmeltunutta hyvää tai hyvän puutetta (Autustinos), vaan tasapainon menettämistä molemmissa ääripäissä.

Arkonien ja arkonttien erottelu

Käytetään erottelua, joka perustuu polariteetin puhtauteen ja Loviataren vaikutukseen:

Termi	Alkuperäinen rooli	Kosmologinen tila	Platypistinen merkitys
Arkonit (Archon → monikko)	Luonnollinen Järjestäjä. Loviattaren (Muodon) välttämätön, puhdas ilmentymä.	Balanssissa: Ylläpitävät áittheri platypi-Verkon lakeja ja Ornithos:n luomaa järjestystä.	Neutraali Muoto. Välttämätön elementti Ápeirosin ilmentymiselle.
Arkontit (Archontes → monikko)	Korruptoitunut hallitsija. Muuttuneet Arkonit Loviattaren (Ananken) vaikutuksesta.	Dominanssissa: Tukahduttavat Ápeirosin virran ja luovat Formae Tyrannis:n ja orjamoraalin.	Muodon Pakko. Tenebraen joukot, jotka luovat simulacrumeja.

Tämä terminologia antaa Khristoforokselle mahdollisuuden erottaa toisistaan kosmisen lain (Arkonit) ja tyrannian (Arkontit).

Aionien ekstaattinen riski

Ápeirosin (Virran) ylenpalttisuus voi olla yhtä ongelmallista kuin Loviataren (Muodon) ylenpalttisuus.

Aionit ja ekstaasi (Ápeiros äärimmillään)

Gnostilaisuudessa Aionit ovat usein puhtaita emanaatioita Lähteestä, täynnä Valoa. Jos Ápeirosin Luova Elinvoima virtaa täysin esteettä, se johtaa:

• Puhtaaseen ekstaasiin: Olemassaolo muuttuu ekstaattiseksi ja kokemukselliseksi, vastaten Tohu-wa-Bohu:n (Järjestymätön Virta) tilaa.
• Järjestys vähenee: Rakenne (Arkonit) sulaa, mikä voi johtaa puhtaaseen, muodottomaan kaaokseen, nihilismiin ja anarkiaan.

Platypistinen kriisi: virran tulviminen

latypismi pyrkii välttämään molemmat ääripäät. Muodon Pakko (Loviatar) johtaa autoritääriseen todellisuuteen ja yhdenmukaistaa ihmiset identiteetittömäksi massaksi, mutta virran tulviminen (Äärimmäiset aionit/ekstaasi) johtaa harmonian romahdukseen, välttämättömien rakenteiden romahtamiseen ja Rytmin hajoamiseen.

• Khristoforos Eftihismira itse oli vaarassa pudota tähän ansaan, kun hän koki Gnosiksen merkabah-matkalla. Jos hän olisi jäänyt puhtaaseen Ápeirosin ekstaasiin, hän olisi kadottanut kykynsä palata ja ylläpitää Kontekstuaalista Oikeutta maailmassa. Hänestä olisi tullut hyödytön mystikko, ei platypistinen kapinallinen.

Platypuksen harmonia: Todellinen harmonia syntyy, kun Aionit (Virta) ja Arkonit (Neutraali Muoto) ovat tasapainossa. Aionien luoma uteliaisuus, luovuus ja spontaanisuus on sallittu, mutta ei niin ylenpalttinen, että se tuhoaa elämän ylläpitämiseen tarvittavan perusrakenteen.

Äärimmäinen vapaus (anarkia) on yhtä tuhoisaa kuin äärimmäinen kontrolli (tyrannia).

Disclaimer: Khristoforos on fiktiivinen hippifilosofi. Hänen luomansa platypismi on työkalu maailman ja sen ilmiöiden kartoittamiseen.