Vankiloita ei rakenneta vain teräsbetonista ja piikkilangasta. Lujimmat vankilat rakennetaan rakkaudesta, dogmeista, sellofaanihymyistä, pelastuksen lupauksista ja sankareiden/profeettojen kuvista. Ideologinen ja/tai uskonnollinen vankila voi olla murtamaton linnoitus, jonka ulkopuolella vallitsee järjestymätön kaaos – Tohu-wa-Bohu, tai silkka pahuus. Hengen vankilassa ihminen kahlitaan muodon pakkoon (Formae Tyrannis), laumamieleen ja velvollisuuteen.

Abrahamilaisen orjamoraalin yleiset piirteet kuvaavat kontrollin, manipuloinnin ja eristämisen mekanismeja, joita esiintyy suljetuissa, autoritaarisissa ja fundamentalistisissa ryhmissä poliittisen ja uskonnollisen spektrin kaikissa ääripäissä. Nämä mekanismit rakentavat henkisen vankilan.

Ilmiö on ajankohtainen Yhdysvalloissa. Valtion johdossa on vahva kristillisen nationalismin nimeen vannova blokki. Venäjällä valta on imperialistisilla ja äärinationalistisilla rusisteilla ja ortodoksisella kirkolla.

Rusismi (myös ”russismi”, ”rašismi”; ukr. рашизм. русизм) on Venäjää ja fasismia merkitsevät sanat yhdistävä uudissana, jonka tarkoitus on kuvata Venäjän hallinnon edustamaa ideologiaa ja toimintatapoja.

Monissa Euroopan maissa radikaali oikeisto ja konservatiivinen vasemmisto ovat kasvavia ilmiöitä. Kansallismielinen kehitys pyrkii heikentämään Euroopan unionia.

Yhteistä oikeistolaisille ja vasemmistolaisille ääri-ideologioille on konservatiivisuus, nationalismi, ksenofobia, yksilön vapauksien rajoittaminen, valtion väkivaltakoneiston kasvattaminen, lakien ja rangaistusten koventaminen, oppositiomedioiden rajoittaminen ja medioiden keskittäminen konservatiivisen hallinnon äänenkannattajaksi.

Tarkastellaan kristillistä nationalismia ilmiönä ja ilmiöön liittyviä piirteitä uhkakuvien, yhteiskunnallisten vaikutusten ja polarisaation suhteen.

Kristillinen nationalismi

Kristillinen nationalismi on monikerroksinen ja poliittisesti vaikutusvaltainen ideologinen suuntaus, joka yhdistää kristinuskon käsitteitä ja kansallismielisyyttä. Se ei ole yhtenäinen liike, vaan joukko uskomuksia ja poliittisia pyrkimyksiä, jotka korostavat ajatusta, että tietyn valtion — esimerkiksi Yhdysvallat, Puola tai Venäjä — ”todellinen” identiteetti on kristillinen, ja että yhteiskunnan tulisi rakentua tämän oletetun uskonnollisen perustan varaan.

Ideologiset juuret

Kristillisen nationalismin juuret ovat sekä teologisia että poliittisia. Lähtökohta on käsitys, että kansakunta on Jumalan erityisessä johdatuksessa. Tämä muistuttaa Vanhan testamentin oppia ”valitusta kansasta”.

Kristilliseeen nationalismiin liittyvä teologia korostaa Jumalan tahtoa kansallisessa politiikassa: uskonto ei ole yksityinen asia, vaan julkisen elämän ja yhteisön luja perusta. Monissa versioissa esiintyy ”siviiliuskonto”, jossa kristillinen symboliikka yhdistetään isänmaallisiin rituaaleihin (lipun, hymnin ja ristin liitto).

Historiallinen tausta

Yhdysvalloissa liike vahvistui kylmän sodan aikana, kun kristinusko ja ”amerikkalaiset arvot” yhdistettiin kommunismia ja sekularismia vastaan. Euroopassa, etenkin Puolassa ja Unkarissa, kristillinen nationalismi kytkeytyy katoliseen tai ortodoksiseen perinteeseen ja vastareaktioon liberaaleja ja EU-keskeisiä arvoja vastaan.

Kristillisen nationalismin yhteys valkoiseen ylivaltaan

Kristillinen nationalismi ei ole aina avoimesti rasistinen, mutta sen historiallinen ja kulttuurinen kytkös valkoiseen ylivaltaan on syvä.

a. Yhteinen kulttuurinen kertomus

Molemmat perustuvat käsitykseen ”meidän” pyhästä perinnöstä, jota uhkaavat ”toiset” – maahanmuuttajat, ei-kristityt ja liberaalit. Valkoinen ylivalta ja kristillinen nationalismi jakavat myytin menneestä ajasta, jolloin kansa oli ”puhtaampi”, ”jumalallisempi” ja yhtenäisempi.

Tästä syntyy nostalginen utopia, jossa kansallinen ja rodullinen puhtaus nähdään moraalisena ihanteena.

b. Rakenneellinen yhteys Yhdysvalloissa

Monien tutkimusten mukaan (esim. Whitehead & Perry 2020, Taking America Back for God) kristillisen nationalismin kannattajat Yhdysvalloissa korreloivat vahvasti valkoisen etuoikeuden ja rasismin oikeuttamisen kanssa.

1900-luvun alkupuolen Ku Klux Klan käytti eksplisiittisesti kristillistä symboliikkaa – ristit, rukoukset ja moraalikoodit – valkoisen ”protestanttisen Amerikan” puolustamiseksi.

Nykypäivän ”White Christian nationalism” -ilmiössä yhdistyvät evankelikaalinen teologia, valkoinen identiteettipolitiikka ja autoritaarinen konservatismi. Chris Hedges määrittelee kristillisen nationalismin kristilliseksi fascismiksi. 

c. Euroopan versiot

Itä-Euroopan kristillinen nationalismi on vähemmän rodullinen ja enemmän etno-kulttuurinen: siinä korostetaan kristillistä kansallisuutta (esim. ”puolalaisuus on katolisuutta” tai ”venäläisyys on ortodoksisuutta”).

Silti mekanismi on sama: uskonto toimii kulttuurisen ja poliittisen ”puhtauden” rajana.

3. Keskeiset tavoitteet ja päämäärät

Kristillisen nationalismin tavoitteet vaihtelevat kontekstista riippuen, mutta ne voidaan tiivistää kolmeen pääalueeseen:

a. Poliittinen dominanssi

Liike pyrkii teokraattiseen valtiovaltaan: lainsäädännön, koulutuksen ja julkisen moraalin tulisi heijastaa kristillisiä arvoja.

Esimerkiksi abortin ja samaa sukupuolta olevien avioliittojen vastustaminen eivät ole vain moraalikysymyksiä, vaan keino palauttaa ”Jumalan järjestys” yhteiskuntaan. Tämä on post-sekulaarin politiikan muoto, joka vastustaa valtion ja kirkon eroa.

b. Kulttuurinen hegemonia

Tavoitteena on määritellä kansallinen identiteetti kristilliseksi: uskonto ei ole enää yksityinen valinta, vaan osa kansallista olemusta.Tämä luo paineen muille uskonnollisille tai uskonnottomille yhteisöille sopeutua enemmistön kulttuuriseen narratiiviin.

Usein liittyy ”anti-woke”- ja ”anti-globalistisiin” liikkeisiin, jotka vastustavat monikulttuurisuutta ja liberaalia humanismia.

c. Autoritaarinen ja patriarkaalinen yhteiskuntamalli

Kristillinen nationalismi korostaa perinteisiä sukupuolirooleja, miehistä johtajuutta ja perheen hierarkiaa. Se näkee liberaalin demokratian ja yksilönvapaudet uhkana jumalalliselle järjestykselle.

Joissain muodoissa kristillinen nationalismi ihailee vahvaa johtajaa (”Jumalan asettamaa hallitsijaa”) — esimerkkeinä Donald Trump, Vladimir Putin ja Viktor Orbán ovat monille liikkeen kannattajille malleja ”kristillisestä valtiomiehestä”.

4. Teologinen ja psykologinen dynamiikka

Psykologisesti kristillinen nationalismi vetoaa turvattomuuden ja epävarmuuden tunteeseen: se lupaa palauttaa järjestyksen sekasortoiseen maailmaan.

Teologisesti se vääristää Jeesuksen opetusten universalismin ja korostaa sen sijaan tribalistista pelastuskäsitystä: vain ”me” olemme Jumalan kansa. Näin uskonto muuttuu identiteettipolitiikan aseeksi eikä vain eettiseksi tai hengelliseksi voimaksi.

5. Kritiikki ja vastavoimat

Monet teologit ja uskonnolliset yhteisöt ovat nousseet vastustamaan kristillisen nationalismin muotoja, pitäen niitä epäraamatullisina ja epäkristillisinä.He korostavat, että kristinusko on transnationaalinen ja universaali uskonto, ei sidottu yhteen etnisyyteen tai valtioon.

Useat tutkimukset osoittavat, että kristillisen nationalismin leviäminen heikentää demokratiaa, vähentää luottamusta instituutioihin ja lisää väkivaltaista ääriajattelua.

6. Yhteenveto

Osa-alue	Kuvaus
Perusajatus	Kansakunnan identiteetti on jumalallinen ja kristillinen; valtio on Jumalan asettama järjestys.
Suhde valkoiseen ylivaltaan	Yhteinen kertomus menneestä puhtaasta ja pyhästä yhteisöstä, jota uhkaavat ulkopuoliset.
Tavoitteet	Kristillisten arvojen palauttaminen lainsäädäntöön, kulttuurinen hegemonia, patriarkaalinen yhteiskuntamalli.
Riskit	Demokratian kaventuminen, vähemmistöjen syrjintä, uskonnon ja politiikan sekoittuminen, väkivaltainen radikalisoituminen.

Uhkakuvat ja subjekti

Yhdysvalloissa naamioidut ICE-agentit kaappaavat maahanmuuttajia ja eri värisiä ihmisiä kaduilta, kodeista, kouluista ja työpaikoilta. Kristillistä nationalismia kannattavat maga-päättääjät yrittävät päästä ruskeista ja mustista ihmisistä eroon. Ilmiö tuo ikävästi mieleen 1930-luvun Saksan.

Ulkokultaisista hymyistä huolimatta, kristillisen nationalismin sisällä pesii hyvin väkivaltaisia ja vihamielisiä ajatuksia mm. etnisistä vähemmistöistä. Seuraavat yleiset piirteet muodostavat vakavan riskin yhteisön moniäänisyydelle, yksilön autonomialle, ja henkiselle hyvinvoinnille. 

1. Henkilökohtainen vankeus (sisäinen kontrolli & syyllistäminen)

Viittasin ensimmäisessä kappaleessa henkiseen vankilaan. Monille uskonnolliset ryhmät ovat olleet vankilaan rinnastuvia siinä mielessä, että yksilö eristetään ulkomaailmasta ja sulautetaan osaksi ryhmän identiteettiä. 

Sisäinen kontrolli (raportointivelvollisuus) ja syyllistäminen yhdessä johtavat siihen, että yksilö internalisoi ulkoisen kontrollin. Hänestä tulee oma vartijansa. Tämä tuhoaa itsemääräämisoikeuden ja voi aiheuttaa ahdistusta.

Identiteetin hämärtyminen: Opillinen dogmaattisuus tarjoaa valmiit mielipiteet, jolloin yksilön kyky itsenäiseen ajatteluun ja kriittiseen arviointiin (Lacanin ymbolisen ulkopuolelle näkemiseen) heikkenee. Subjekti omaksuu ryhmäidentiteetin.

2. Väkivallan normalisointi (vainoharhaisuus & väkivallan hyväksyminen)

Dehumanisaatio: Vainoharhaisuus ylläpitää viholliskuvia (viranomaiset, entiset jäsenet, etniset ja uskonnolliset vähemmistöt, homot, interseksuaalit, poliittinen oppositio). Suljettu ryhmä dehumanisoi ulkopuoliset, mikä on keskeinen edellytys henkisen tai fyysisen väkivallan hyväksymiselle. Jos yhteisön ulkopuoliset ovat pahan ruumiillistumia, heidän vahingoittamisensa yhteisön edun nimissä muuttuu moraaliseksi velvollisuudeksi (väkivallan hyväksyminen).

Johtajat ovat lain ja moraalin yläpuolella – koskemattomia. Johdon autoritaarisuus ja yhteisöstä eroa harkitsevien painostus suojaavat järjestelmää sisältäpäin. Johto saa lähes rajattoman vallan, mikä mahdollistaa jopa seksuaalisen manipulaation ja taloudellisen riiston ilman vastuullisuutta.

Historiallinen näkökulma

Karl Marx Tarkasteli uskontoa ”kansan oopiumina”, joka luo sorretulle kansalle illuusion pelastuksesta ja oikeuttaa yhteiskunnallisen vääryyden. Hänen näkemyksensä ideologisesta ylirakenteesta ja alistamisesta antaa viitekehyksen sille, miten dogmit voivat luoda ja ylläpitää sortavaa vankilaa.

Friedrich Nietzschen kritiikin kohteena olivat erityisesti kristillisen moraalin ”orja-arvot” ja ”nihilismi”, jotka kieltävät maallisen elämän. Hän tutki, kuinka heikkoudesta tai katkeruudesta voi syntyä järjestelmiä, jotka vahingoittavat ihmisen elämänvoimaa (Will to Power).

Bertrand Russell arvosteli uskon käsitettä, erityisesti sitä lujaa uskoa, jolle ei ole todisteita. Hänen mukaansa tällainen usko voi olla vahingollista.

Sigmund Freud piti uskonnollisia käsityksiä ”toivekuvitelmina” (wish-fulfillment) ja ”yleisinhimillisenä pakkoneuroosina”.Hänen mukaansa uskonto heijastaa lapsuuden kokemuksia Isästä suojelevana voimana (projektio). Tämä psykologinen alistumisen ja harhan mekanismi on keskeinen myös kulttien ja suljettujen yhteisöjen johtajien vallankäytön ymmärtämisessä.

Robert Jay Liftonin työ ajatusten kontrolloinnista (thought reform) ja sen kahdeksasta kriteeristä on keskeinen kulttien ja aivopesun dynamiikan analysoinnissa. Nämä kriteerit, jotka hän alun perin kehitti tutkiessaan kiinalaisten kommunistien aivopesua, kuvaavat, miten ryhmä voi luoda ideologisen ympäristön, joka ylläpitää tiukkaa mielen kontrollia.

Liftonin kahdeksan ajatusten kontrolloinnin kriteeriä 1. Ympäristön kontrolli (Milieu Control) Tämä tarkoittaa käytännössä kaikkien kommunikaatiomuotojen ja informaation lähteiden hallintaa. Yhteisö pyrkii rajoittamaan pääsyä ulkopuoliseen tietoon (vrt. sensuuri ja ihmissuhteiden rajoittaminen edellisessä analyysissä), jotta jäsenen tietämys ulkomaailmasta on yksinomaan ryhmän suodattamaa. 2. Mystinen manipulaatio (Mystical Manipulation) Johtaja tai järjestelmä väittää omaavansa erityisen tai jumalallisen tiedon tai tehtävän. Tapahtumat ryhmän sisällä, jotka saattavat näyttää sattumalta, tulkitaan osaksi tätä suurempaa, jumalallista suunnitelmaa. Tämä oikeuttaa johdon salaisen ja usein manipulatiivisen toiminnan. 3. Puhtausvaatimus (Demand for Purity) Ryhmä jakaa maailman jyrkästi kahteen leiriin: puhtaaseen ja hyvään (ryhmä itse) ja likaiseen ja pahaan (ulkopuolinen maailma ja kriitikot). Jäseniltä vaaditaan jatkuvaa ponnistelua puhtaana pysymiseksi (vrt. syyllistäminen), ja pienimmätkin erehdykset tai poikkeamat dogmista johtavat häpeään ja syyllisyyteen. 4. Tunnustuksen kultti (Cult of Confession) Jäseniä painostetaan jatkuvaan henkilökohtaisten syntien, puutteiden tai epäilysten tunnustamiseen ryhmän edessä tai johtajalle. Tämä vahvistaa sisäistä valvontaa ja lisää ryhmän kontrollia jäsenen mielenliikkeisiin. Raportointivelvollisuus (sisäinen kontrolli) on tämän ilmentymä. 5. ”Pyhä tiede” (Sacred Science) Ryhmän oppi (dogmaattisuus) esitetään ainoana, lopullisena ja erehtymättömänä totuutena todellisuudesta. Tämän opin kyseenalaistaminen on kiellettyä ja katsotaan todisteeksi jäsenen omasta moraalittomuudesta tai harhaisuudesta. Se on ”murtamaton linnoitus”. 6. Oppisanan latautuminen (Loading the Language) Ryhmä käyttää omaa erikoiskieltään (clichés, jargon, tiettyjä fraaseja), joka on täynnä tunneperäisiä latauksia ja mustavalkoista ajattelua. Tämä kieli yksinkertaistaa monimutkaiset asiat ja estää itsenäisen, analyyttisen ajattelun pakottaen jäsenen ajattelemaan vain ryhmän määrittelemin termein. 7. Yksilöllisen oikeuden korkeampi priorisointi (Doctrine Over Person) Ideologia ja sen edut asetetaan aina yksilön kokemusten, tunteiden tai oikeuksien yläpuolelle. Jos jäsenen kokemus on ristiriidassa opin kanssa, vika on aina jäsenessä eikä opissa. Tämä tekee kritiikistä mahdotonta. 8. Olemassaolon jakaminen (Dispensing of Existence) Ryhmällä on valta päättää, kuka ”ansaitsee olla olemassa” tai kuka on ”pelastettu”. Ne, jotka ovat ryhmän sisällä, ovat arvokkaita ja pelastettuja. Ne, jotka ovat ulkopuolella tai eroavat, ovat pahoja, arvottomia ja tuomittuja tuhoutumaan (vrt. maailmankielteisyys, vainoharhaisuus ja eroa harkitsevien painostus). Liftonin malli tarjoaa siis kattavan rakenteen, joka selittää, miten ”Abrahamilaisen orjamoraalin” piirteet toteuttavat psykologista vankilaa suljetuissa yhteisöissä.

Steven Hassanin BITE-malli (Behavioral, Informational, Thought, Emotional Control) on moderni työkalu, joka konkretisoi Robert Jay Liftonin kahdeksan kriteerin abstraktit periaatteet neljään, helposti sovellettavaan kategoriaan. Malli kuvaa, kuinka ideologinen dogma (opillinen totuus) muuttuu konkreettiseksi kontrolliksi ja muodon pakoksi (käyttäytymisen sääntelyksi) suljetun yhteisön arjessa.

BITE-malli: neljä kontrollin mekanismia

1. Käyttäytymisen kontrolli (Behavioral Control)

Tämä viittaa siihen, kuinka paljon ryhmä säätelee jäsenen fyysistä elämää ja ympäristöä. Ryhmä voi säädellä kaikkea ruokavaliosta pukeutumiseen ja vapaa-ajasta seksielämään. Yksilöt pakotetaan rituaaleihin ja ryhmän sisäistä koheesiota ylläpitävään toimintaan.

Tämä resonoi suoraan sisäisen kontrollin, ihmissuhteiden rajoittamisen ja seksuaalisen manipulaation kanssa. Tavoitteena on tehdä jäsenestä täysin riippuvainen ryhmästä jokapäiväisessä elämässä.

2. Informaation kontrolli (Informational Control)

Tämä liittyy tiedon ja kommunikaation hallintaan. Ryhmän jäsentä estetään saamasta kriittistä tai neutraalia tietoa ryhmän ulkopuolelta: käytetään laajaa sensuuria, estetään pääsy ulkopuolisiin uutisiin, kirjoihin tai internetiin, luodaan hierarkinen tiedonkulku, opetetaan jäsenet vakoilemaan ja raportoimaan toisiaan (”sparraaminen”). Tämä on suora toteutus sensuurista, peiteryhmistä (tiedon naamiointi) ja vainoharhaisuudesta (ulkoisen tiedon demonisointi). Se vastaa Liftonin ympäristön kontrollia.

3. Ajatusten kontrolli (Thought Control)

Tämä pyrkii korvaamaan yksilön kriittisen ajattelun ryhmän dogmeilla ja mustavalkoisella kielellä. Indoktrinaatio pakottamalla jäsenet käyttämään ryhmän omaa mustavalkoista kieltä (vrt. Liftonin oppisanan latautuminen). Opitaan, ettei ryhmän johtoa saa arvostella, ja jos tulee epäilyksiä, ne pitää heti torjua tai tunnustaa (vrt. Liftonin Pyhä tiede). Vaaditaan, että jäsenen on ajateltava positiivisesti ryhmästä ja negatiivisesti sen vihollisista. Tämä on ydin-dogmaattisuutta, joka on esillä opillisessa dogmaattisuudessa ja totuudessa (leikinlaskun sietämättömyys). Se tarjoaa ne ”valmiit mielipiteet”, jotka toimivat jäsenen mielen vankilan muurina.

4. Tunteiden kontrolli (Emotional Control)

Tämä käyttää tunteita, kuten pelkoa ja syyllisyyttä, sisäisenä ohjausjärjestelmänä. Syyllistäminen ja häpeä ovat ensisijaisia kontrollivälineitä. Jäseniä pelotellaan yhteisöstä eroamisen kauheilla seurauksilla (helvetti, tuho, sosiaalinen hylkääminen – vrt. Liftonin olemassaolon jakaminen). Lisäksi ryhmä voi tarjota voimakkaita ”rakkauspommeja” ja euforian tunteita, jotka vuorottelevat rangaistuksen kanssa, luoden tunne-epätasapainon.

Tämä liittyy suoraan syyllistämiseen, maailmankielteisyyteen (helvettiin joutumisen pelko) ja eroa harkitsevien painostukseen. Tämän seurauksena subjekti oppii yhdistämään positiiviset tunteet vain ryhmään kuulumiseen ja negatiiviset tunteet itsenäiseen ajatteluun.

BITE-malli toimii analyyttisenä peilinä, jonka avulla voi nähdä, kuinka aiemmin tunnistetut autoritaariset piirteet muuttuvat käytännön manipulaatiotekniikoiksi ihmisten arjessa.

Vallankäytön mekanismit: Kyse on usein henkisestä ja hengellisestä väkivallasta ja manipulaatiosta, ei vain fyysisestä. Keskeistä on käyttäytymisen valvonta, informaation rajoittaminen ja kognitiivisen dissonanssin hyödyntäminen (ihminen muuttaa ajattelunsa tekojensa mukaiseksi). Tällaisiin ryhmiin houkutellaan yksilöitä, jotka syystä tai toisesta ovat arvostelukyvyltään heikentyneessä tilassa, ahdistuneeita, yksinäisiä tai onnettomia. Ryhmä lupaa rakkautta ja pyyteetöntä apua, mutta hymyn ja ystävällisyyden taustalla yksilö kahlitaan ryhmään. Dogmit ja ideologinen muodon pakko luovat murtamattoman vankilan. Ne eivät ole pelkkiä uskomuksia, vaan ne ovat symbolisen järjestyksen säännöt, jotka määrittävät, kuka saa puhua, mikä on ”oikein ja mikä väärin” jne. Irtautuminen on traumaattinen prosessi: Uskonyhteisöstä tai ääriajattelua suosivasta ryhmästä eroaminen on usein traumaattista, koska se saattaa tarkoittaa kaikkien sosiaalisten suhteiden (läheiset, ystävät) menettämistä. Jäseneltä kielletään usein yhteydenpito ”luopioihin” eli eroaviin jäseniin. Tämän vuoksi vertaistuki on ensiarvoisen tärkeää. Ero kultin ja uskonnon välillä: Sosiologisesti eroa tehdään usein siinä, miten voimakkaasti ryhmä on erillään yhteiskunnan valtavirrasta ja millaiset ovat sen vallankäytön menetelmät (esim. kontrollointi). Kultti on usein suljetumpi ja johtajakeskeisempi kuin perinteinen uskonto.

Vaikutukset yhteiskuntaan ja polarisaatioon

Nämä ryhmät eivät ainoastaan eristä jäseniään muusta yhteisöstä, vaan niillä on suoria ja välillisiä vaikutuksia yhteiskuntaan myös laajemmalla spektrillä. Ajattelun mustavalkoistamisella ylläpidetään viholliskuvia, mikä voi toimia väkivaltaa kiihdyttävänä vaikuttimena. Yhteiskunnallisen polarisaation kasvattaminen vahvistaa yhteisön sisäistä koheesiota.

Yhteiskunnan välittäjärakenteiden ja instituutioiden heikentäminen

Vastakkainasettelu: Maailmankielteisyys (ryhmän ulkoisen elämän arvottomuus) ja ihmissuhteiden rajoittaminen eristävät jäsenet muusta yhteiskunnasta. Tämä heikentää yhteiskunnallista koheesiota ja luo kärjistävän ”me vastaan he” -asetelman. (Tämä luo muurit yksilön ympärille.)

Epäluottamus: Vainoharhaisuus syö luottamusta virallisiin instituutioihin (viranomaiset, tiede). Tämä epäluottamus leviää ryhmän ulkopuolelle, erityisesti sosiaalisen median kautta, vaikeuttaen yhteiskunnallista päätöksentekoa ja kriisinhallintaa (esim. kansanterveysasioissa. Vrt. Covid19.).

Demokraattisten prosessien murentaminen

Lobbying ja varjo-organisaatiot: Peiteryhmät ja varakkuuden haaliminen mahdollistavat vaikutusvallan ostamisen tai naamioidun käytön. Kun tähän yhdistetään poliittinen vaikutusvalta (jäsenten sijoittaminen avainasemiin), ryhmät voivat alkaa murentaa maallista, demokraattista lainsäädäntöä ajaakseen omaa dogmattista agendaansa (esim. kristillisessä nationalismissa).

Propaganda ja sensuuri: Sensuuri ei rajoitu vain sisäpuolelle. Ryhmät pyrkivät usein levittämään omaa ”totuuttaan” ulkopuoliseen maailmaan samalla kun demonisoivat kriittistä tietoa. Tämä edistää tietoekosysteemin jakautumista ja vaikeuttaa faktoihin perustuvaa julkista keskustelua.

Polarisaation lkiihdyttäminen

Tunteiden vahvistaminen: Totisuus (kyvyttömyys sietää leikinlaskua) on osoitus kulttuurisesta herkkyydestä ja tunteisiin vetoamisesta, mikä on polarisaation ytimessä. Kun nauru tai kritiikki tulkitaan hyökkäyksenä, keskustelutila kapenee ja tunnekuorma kasvaa.

Uusien jäsenien värväys (Lähetystyö): Aktiivinen lähetystyö ja uusien jäsenten värväys (usein aggressiivisesti) levittää dogmaa ja viholliskuvia laajemmalle. Se pyrkii tekemään polarisaatiosta normin tuomalla sen entistä useamman ihmisen arkeen ja sosiaalisiin piireihin.

Nämä piirteet eivät ole vain uskonnollisia kuriositeetteja, vaan ne ovat autoritaarisen ajattelun universaaleja mekanismeja, jotka uhkaavat avointa yhteiskuntaa ja kriittistä, yksilöllistä vapautta. Ne tarjoavat subjektille ”murtamattoman linnoituksen” turvallisuuden, mutta vain luopumalla itse omasta vapaudestaan.

Lacanin näkökulma: symbolinen, imaginaarinen ja realistinen

Jacques-Marie-Émile Lacan oli ranskalainen psykiatri ja psykoanalyytikko. Lacan on vaikuttanut psykoanalyysin kehitykseen, kirjallisuuden- ja taiteentutkimukseen sekä teologiaan. Lacanin kolmen rekisterin kautta vankilan kuvaus saa ymmärrettävän merkityksen:

Symbolinen rekisteri (laki, kieli, dogmit):

Tekstin ”dogmit” ja ”muodon pakko” resonoivat symbolisen kanssa. Tämä on vankilan rakenne – laki (Isän Nimi), joka säätelee subjektin asemaa ja merkityksiä. Dogmit ovat uskonnollisen tai poliittisen ideologian kielen valmiiksi antamia merkityksiä. Ne määräävät sen, mikä on sallittua, mistä on mahdollista puhua ja mitä saa ajatella.

”Taivaan ja helvetin avioliitto” kuvaa uskonnollisen tai aatteellisen ääriryhmän ristiriitaisen ideologian taustaa, jossa armahtava Kristus yhdistetään tuomitsevaan voimaan. Voimakas vastakkainasettelu ihmisryhmien välillä kumpuaa usein syvästä vihasta erilaisia arvoja ja ihmisiä kohtaan. Tällaiseen ajatteluun on monia syitä:

• • • Sosiaalisen hajoamisen teesi (anomie-social breakdown thesis) on teoria, jonka mukaan henkilöt, jotka ovat sosiaalisesti eristyksissä – jotka elävät sosiaalisesti rikkinäisissä yhteisöissä – tukevat usin populistisia puolueita, nationalismia ja radikaaleja aatteita.Kun perinteiset luokkaan ja uskontoon perustuvat yhteiskuntarakenteet (suuret kertomukset) ovat murtumassa, yksilöiltä puuttuu yhteenkuuluvuuden tunne, jota haetaan konservatiivisista ja etnontationalistisia arvoja ilmentävistä puolueista.

    • Suhteellisen deprivaation teesi: ihminen kokee puutetta resursseista, joihin hän tuntee olevansa oikeutettu. Näitä voivat olla seim. työ, ravinto, parisuhde ja totuttu elintaso. Nämä elämästä puuttuvat asiat voivat olla yhteiskunnassa ihailtuja ja yksilön arvoa määrääviä.Suhteellinen deprivaatio korostaa henkilön kokemaa tyytymättömyyttä, jos häneltä riistetään jotain, johon hän uskoo olevansa oikeutettu.

    • Modernisaatiohäviäjien teesi on Hans-Georg Betzin teoria, jonka mukaan yksilöt tukevat vasemmistokonservatiivisia ja äärioikeistolaisia poliittisia puolueita, koska he haluavat kumota modernisaatioon liittyvät yhteiskunnalliset muutokset

    • Etnisen kilpailun teesi (etninen kilpailuteoria) on teoria, jonka mukaan yksilöt tukevat äärioikeistolaisia puolueita, koska he haluavat vähentää maahanmuuttajien kilpailua yhteiskunnan niukoista resursseista, kuten työpaikoista, asunnoista, puolisokandidaateista ja sosiaalietuuksista.

    • Konservatiivisten aatteiden kannatuksen nousussa on nähty merkkejä siitä, että äänestäjät ovat hylänneet postmaterialistiset arvot. Tämä teoria, joka tunnetaan käänteisenä postmaterialistisena teesinä (reverse post-material thesis), syyttää sekä vasemmistolaisia että liberaaleja puolueita postmaterialistisen agendan (feminismi, ympäristönsuojelu, LGBT) omaksumisesta. Post-materialistinen agenda vieraannuttaa perinteiset arvokonservatiiviset työväenluokan äänestäjät arvoliberaaleista puolueista.

• Vankilan murtamattomuus ei johdu sen johdonmukaisuudesta, vaan sen monimutkaisista sosiaalisista rakenteista ja syvällisestä indoktrinaatiosta. Vankila on ideologinen tai uskonnollinen koodi, jota ei saa ylittää. Se perustuu hierarkkisiin rakenteisiin. Koodin ylittämisen rangaisttuksena on erottaminen (karet) ja pelastuksen kieltäminen.

Karet, eli ”leikkaaminen ulos”, on hepreankielinen termi, joka viittaa Raamatussa mainittuun rangaistukseen. Se tarkoittaa ”sielun katkaisemista pois kansastaan” ja sitä on käytetty useista rikkomuksista, kuten seksuaalisesta moraalittomuudesta, leivonnaisten syömisestä pääsiäisenä ja sapatin rikkomisesta. Rangaistuksen tarkka luonne on epäselvä ja siitä on erilaisia rabbinisia tulkintoja. Nykyään karet voi toteutua cancellointina ja sosiaalisesta yhteisöstä erottamisena.

Khristoforoksen tulkinta

Khristoforos näkisi kristillisen nationalismin, rusismin, oikeiston ja vasemmiston ääripäiden nousun – ilmentymänä epätoivoisesta Symbolisen Järjestyksen kaipuusta modernin hajanaisuuden keskellä.

Murtamaton vankila (Formae Tyrannis)

1. Dogmit ja sellofaanihymyt: ristiriitainen rakennus

Vankila on ”murtamaton linnoitus” siksi, että se ei ole rakennettu vain dogmeista (Symbolinen Laki, jäykät säännöt), vaan myös rakkauden lupauksista ja sankareiden/profeettojen palvonnasta (Imaginaarinen Turva).

Dogma/Formae Tyrannis: Symbolinen pakko määrää, mikä on totta, mitä saa puhua ja mitä saa ajatella. Se luo muodon tyrannian – kaiken on sopeuduttava ennalta määrättyyn muotoon.

Lupaukset ja palvonta: Imaginaarinen puoli (sellofaanihymyt) peittää vankilan raadollisuuden ja tarjoaa illuusion täydellisyydestä ja oikeamielisyydestä. Se lupaa subjektille puutteen täyttymistä ja pelastusta, kunhan hän alistuu ryhmän asettamaan muodon pakkoon.

Vanki kahlitaan velvollisuuteen palvella ryhmää samalla, kun hänelle luvataan pyyteetöntä rakkautta. Tämä on se monimutkainen ristiriitaisuus, joka tekee ryhmistä psykologisesti niin tehokkaita: ne ovat samanaikaisesti pelastaja ja vangitsija.

2. Subjektin sulaminen (itsen sulaminen ja laumamieli)

Abrahamilaisen orjamoraalin piirteet (sisäinen kontrolli, syyllistäminen) johtavat yksilön autonomian tuhoon.

Freudin Pakkoneuroosi: Kun subjekti internalisoi ulkoisen kontrollin ja hänestä tulee oma vartijansa, hän elää jatkuvassa pakkoneuroosissa. Epäilyt ja negatiiviset tunteet käännetään heti itseä vastaan (syyllistäminen).

Lacanin Symbolisen Alistuminen: Opillinen dogmaattisuus estää kriittisen arvioinnin. Subjekti hyväksyy Symbolisen järjestyksen mukaiset valmiit mielipiteet ja omaksuu ryhmäidentiteetin, sillä identiteetin hämärtyminen on helpompaa kuin Realistisen tyhjyyden kohtaaminen.

Vihan ja veren maaperä: realistinen trauma

”Vihan ja veren maaperä” kuvaa ääriryhmien ideologioiden taustaa. Khristoforos näkee tässä Realistisen traumaattisen ilmenemän.

1. Juuret anomiassa ja deprivaatiossa

Sosiologiset teemat (Sosiaalisen hajoamisen teesi, Suhteellinen deprivaatio, Modernisaatiohäviäjät) selittävät, miksi subjekti etsii tätä murtamatonta vankilaa.

Tyhjyyden Pelko: Kun suuret kertomukset (luokka, perinteinen uskonto) murtuvat (anomie), yksilöltä puuttuu yhteenkuuluvuuden tunne. Hän ei koe puutetta vain resursseista, vaan myös merkityksestä.

Kriisin Vastaus: Radikaalit aatteet (kuten rusismi, kristillinen nationalismi, alt right, valkoinen ylivalta) tarjoavat yksinkertaisen, mustavalkoisen vastauksen tähän kriisiin. Ne kanavoivat turhautumisen ja vihan ulkopuoliseen viholliskuvaan (etniset vähemmistöt, liberaalit, luopiot).

Dehumanisaatio & Nietzsche: Vainoharhaisuus ylläpitää viholliskuvia, mikä johtaa dehumanisaatioon. Tämä on Nietzschen kuvaama katkeruudesta syntynyt järjestelmä – orjamoraalin muoto, joka saa voimansa muiden alentamisesta ja vahingoittamisesta moraaliseksi velvollisuudeksi.

2. Karet ja olemassaolon jakaminen

Rankaiseminen ja erottaminen (esim. Karet juutalaisessa perinteessä) on äärimmäinen ilmaus Liftonin Olemassaolon jakamisesta.

Uhkakuva realistisena: Ryhmä uhkaa subjektia erottamisella (karet) ja pelastuksen kieltämisellä (helvetti/tuho). Tämä on konkreettinen pelko sosiaalisesta kuolemasta ja olemassaolon mitätöinnistä, joka sitoo jäsenen tiukimmin Formae Tyrannikseen.

Symbolinen vankila on murtamaton, koska sen murtaminen tarkoittaa kaiken menettämistä: pelastuksen, perheen, identiteetin ja sen tunteen, että on oikeutettu ”olemaan olemassa”.

Yhteiskunnallinen polarisaatio: ulkoisen vankilan laajentaminen

Ryhmien vaikutusvalta (lobbying, propaganda, varakkuus) heikentää avointa yhteiskuntaa, jota Khristoforos pitää välttämättömänä vapaalle ajattelulle.

Sensuuri ja Propaganda (BITE-malli: Informaation kontrolli) eivät rajoitu sisäpuolelle. Ne pyrkivät luomaan kahtiajakautuneen tietoekosysteemin, joka vaikeuttaa faktoihin perustuvaa julkista keskustelua.

Kun poliittinen vaikutusvalta ja peiteryhmät valjastetaan dogmattisen agendan ajamiseen (esim. kristillisessä nationalismissa), Formae Tyrannis laajenee yksilön mielestä demokratian rakenteisiin.

Totisuus ja tunteiden vahvistaminen ovat polarisaation moottori. Ne tekevät ”me vastaan he” -asetelmasta normaalin ja estävät sisäisen peilin käytön, jotta ei tarvitsisi tunnistaa omaa ristiriitaisuutta.

Khristoforos toteaa, että nämä autoritaarisen ajattelun universaalit mekanismit tarjoavat subjektille valheellisen turvan yksilöllisyyden ja vapauden kustannuksella.

Artikkelin tausta

Tutustuin Life, take two! -vlogeihin, joissa Jenny – entinen mormoni, maga-republikaani, trad wife, valkoisen ylivallan ja Donald Trumpin kannattaja kuvaa yhteisöä, jossa hän kasvoi ja eli yli 40-vuotiaaksi. Hänen syvääluotaavat analyysinsä pureutuvat kristillisen nationalismin perusteisiin.