Francesca Stavrakopoulou on brittiläinen raamatuntutkija (professori, University of Exeter), joka tunnetaan etenkin kriittisestä ja uskonnonhistoriallisesta lähestymistavastaan Vanhaan testamenttiin. Hän yhdistää tekstikritiikkiä, arkeologiaa, antropologiaa ja uskonnonfenomenologiaa — ja korostaa, että Heprealainen Raamattu (Tanak / Vanha testamentti) on ensisijaisesti muinainen ihmisteos, joka heijastaa oman aikansa poliittisia, kulttuurisia ja yhteiskunnallisia rakenteita.

Saatteeksi

Disclaimer: Post-teistinä ymmärrän uskontojen henkisen ja sosiologisen ulottuvuuden. Usko yhdistää ihmisiä kansoiksi ja kulttuureiksi. Vuosituhansien ajan judeokristillisen Raamatun opit ovat muokanneet kansoja ja kulttuureita. Raamattu on länsimaisen sivistyksen peruskallio hyvässä ja pahassa. Usko ei ole tyhmyyttä – usko on valinta.

Stavrakopouloun ydinväite:
Vanha testamentti ei ole taivaallinen ilmoitus, vaan ihmisen käsissä muotoutunut muistikirja – kokoelma poliittisia, mytologisia ja sosiaalisia yrityksiä määritellä Jumala, maailma, valta ja identiteetti.

Jahve oli alun perin osa jumalten joukkoa, jolla oli puoliso ja ihmisen ruumis. Vasta myöhemmissä vaiheissa hänestä tuli yksinvaltias, näkymätön ja maskuliininen ja patriarkaalinen luoja – heijastaen ihmisten omaa vallankäyttöä ja yhteiskuntajärjestystä.

Jumalan alkuperäinen luonne ja monijumalainen tausta

Keskeinen teesi:
Jahve ei alun perin ollut universaali monoteistinen luoja, vaan paikallinen miespuolinen jumala, joka kuului muinaisen Israelin ja Juudan pantheoniin.

Päälähteet ja argumentit:

• Arkeologiset löydöt (esim. Kuntillet Ajrud, Khirbet el-Qom), joissa mainitaan “Jahve ja hänen Asheransa” – viittaus siihen, että Jahvella oli kumppani-jumalatar.
• Ugaritilaiset tekstit (n. 1300 eKr.) kuvaavat El-jumalaa ja Asheraa – näiden piirteet siirtyivät osin Jahveen ja hänen mytologiaansa.
• Tekstikritiikki paljastaa, että monissa varhaisissa kohdissa (esim. 5. Moos. 32:8–9; Ps. 82) näkyy jumalten neuvosto – mikä viittaa alkuperäiseen polyteismiin.

Keskeinen teos:
God: An Anatomy (2021) – Stavrakopoulou rekonstruoi Jahven ruumiillisen, seksuaalisen ja inhimillisen hahmon varhaisissa teksteissä.

Jumalan ”ruumiillisuus” ja inhimillisyys

Raamatun Jumala ei ollut alun perin näkymätön henki, vaan fyysinen ja ruumiillinen olento.Tämä selviää mm. Mooseksen kirijoista.

Todisteet:

• Varhaiset kuvaukset Jumalasta, joka kävelee Edenissä (1. Moos. 3:8), syö Abrahamin kanssa (1. Moos. 18), näkyy Mooseksen selälle (2. Moos. 33).
• Myöhemmät teologiset kerrostumat (etenkin profeetat ja deuteronomistit) pyrkivät poistamaan nämä antropomorfismit osana teologisen kehityksen “henkilöitymättömyyttä”.

Lähteet:

• Ugaritin Baal-tekstit ja muinaiset kuvaukset jumaluuksien ruumiillisuudesta.
• Tekstikriittinen vertailu eri käsikirjoitustraditioiden välillä (LXX vs. MT).

Israelin uskonnon poliittinen kehitys

Yksijumalaisuus (monoteismi) syntyi myöhäisen Juudan poliittisen ja teologisen keskittämisen seurauksena, ei alkuperäisenä uskontomuotona.

Keskeiset prosessit:

Kuningas Hiskian ja Josian uudistukset (700–600-luvuilla eKr.) – kulttien keskittäminen Jerusalemiin, muiden jumalien palvonnan kieltäminen.

Babylonian pakkosiirtolaisuus (500-luku eKr.) johti uudenlaiseen käsitykseen kansallisjumalasta, joka muuttui maailman herraksi.

Lähteet:

• 2. Kuninkaiden kirja, Jeremian kirja, Jesajan myöhäiset osat.
• Arkeologinen aineisto: kotialttarit, terrakottajumalattaret, pienet kulttikuvat.

Pyhien tekstien muotoutuminen ja poliittinen tarkoitus

Vanha testamentti on poliittinen ja ideologinen projekti, joka muokattiin tukemaan Juudan kuningaskunnan teokratiaa ja myöhemmin pakkosiirtolaisuudessa syntynyttä identiteettiä.

Monet “muinaisina” esitetyt tarinat (Abraham, Mooses, Exodus) ovat takautuvia kansallisia myyttejä, ei historiallisia tapahtumia. Tekstit valjastettiin määrittelemään kuka kuuluu Jumalan kansaan ja kuka ei.

Lähteet:

• Tekstikriittinen vertailu Pentateukin lähdekritiikissä (J, E, D, P-lähteet).
• Vertaileva mytologia (esim. Mesopotamian luomis- ja tulvamyyteistä johdetut kertomukset).

Sukupuoli, valta ja jumalallisuus

Jumalan kuvauksissa heijastuu patriarkaalisen yhteiskunnan sukupuolikäsitykset ja politiikka.
Naisellinen jumaluus (Ashera, jumalattaret) häivytettiin, kun miespuolinen Jahve sai yksinvallan.

Lähteet:

• Arkeologiset löydöt naisjumaluuksista (terrakottahahmot, amuletit, rukousastiat).
• Tekstit, joissa esiintyy Jahven Ashera tai taivaan kuningatar (Jer. 7:18, 44:17–19).
• Feministinen raamatuntutkimus ja uskonnonarkeologia.

Ihmisen jumalankuva ja vallan rakenne

Raamatun Jumalan kuva on ihmisen omaa valta- ja hierarkiajärjestelmää heijastava — ei sen yläpuolella oleva. Jumaluuden maskuliininen ja autoritäärinen muoto ylläpitää yhteiskunnallista järjestystä, Abrahamilaista orjamoraalia ja patriarkaattia.

Lähteet:

• Teos God: An Anatomy analysoi Jumalan kehon eri osia (kädet, kasvot, sydän, jalat) ja niiden merkitystä vallan symboleina.
• Sosiaalitieteellinen tulkinta uskonnosta poliittisena rakennelmana.

Feuerbachin keskeinen ajatus

Ludwig Feuerbach oli saksalainen filosofi, joka tunnetaan erityisesti uskontokritiikistään ja siitä, että hän siirsi filosofian painopisteen pois idealismista (kuten Hegelin ajattelussa) kohti ihmistä ja aistimaailmaa. Hänen pääteoksensa tästä aiheesta on ”Kristinuskon olemus” (Das Wesen des Christentums), joka ilmestyi vuonna 1841.

Feuerbachin mukaan uskonnon perusväite – että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen – on käännettävä päälaelleen. Sen sijaan:

1. Ihminen luo Jumalan omaksi kuvakseen: Jumala ei ole ulkopuolinen, itsenäinen olento, vaan ihmisen itsensä ja hänen toiveidensa (kuten viisaus, rakkaus, kaikkivoipuus, kuolemattomuus) heijastus ja ilmentymä.
2. Uskonto on vieraantumista (alienaatiota): Ihminen siirtää omat ihanteelliset ja parhaat inhimilliset kykynsä ja toiveensa ulkopuoliseen olentoon, Jumalaan. Tämä prosessi vierannuttaa (tai etäännyttää) ihmisen omasta todellisesta potentiaalistaan ja olemuksestaan.
3. Teologia on antropologiaa: Feuerbachin mukaan teologian (oppi Jumalasta) salaisuus on itse asiassa antropologia (oppi ihmisestä). Jos haluamme ymmärtää uskontoja, meidän on tutkittava ihmistä, hänen tarpeitaan, toiveitaan ja olemustaan, ei Jumalaa.

Tavoite

Feuerbachin tavoitteena oli palauttaa ihmisen siirtämät ominaisuudet takaisin ihmiselle itselleen. Hänen mielestään, kun ihminen ymmärtää, että Jumala on vain hänen oma heijastuksensa, hän voi keskittyä rakastamaan ja toteuttamaan ihanteellisia piirteitään itsessään ja toisissa ihmisissä.

Tällä ajatuksella oli suuri vaikutus myöhempään filosofiaan ja ajatteluun, erityisesti nuoriin hegeliläisiin, kuten Karl Marxiin, joka jatkoi uskontokritiikkiä liittäen sen yhteiskunnallisiin oloihin (esim. ajatukseen uskonnosta kansan oopiumina).

Uskonnon inhimillinen ydin

Uskonto syntyy ihmisen tarpeesta antaa merkitys kärsimykselle, vallalle ja kuolemalle. Jumalan kuva on ihmiskunnan itseheijastus.

Lähteet:

• Antropologinen ja psykologinen analyysi uskonnon funktiosta.
• Yhteys Feuerbachin ja Durkheimin perinteisiin ihmiskeskeisiin tulkintoihin.

Keskeiset teokset ja lähteet

Teos	Vuosi	Ydinaihe
God: An Anatomy	2021	Jumalan ruumiillisuus, sukupuoli, ja monijumalainen alkuperä
Land of Our Fathers	2010	Israelin varhaisen uskonnon arkeologinen ja tekstuaalinen tausta
Religion and the Bible (BBC & kirjoitukset)	2011–2024	Raamatun kriittinen tulkinta ja moderni ateismi
The Bible’s Buried Secrets (BBC-sarja)	2011	Raamatun ja arkeologian välinen ristiriita, kansallinen myytti

→ Ugaritin myytit, Baal, El ja Jahve: kuinka nämä risteävät toisiaan. Olen lukenut hypoteesin, että Israelin heimot ovat alkujaan Levantin ympäriltä – ehkä ajalta, jolloin Kanaan/Foinikia oli vielä mahtava merivalta (ennen merikansoja), ja siirtyvät historian saatossa etelään jääden Egyptin vallan alle: miten näet nämä teoriat?

Kysymys osuu aivan Vanhan testamentin tutkimuksen hermoon. Siinä yhdistyy kolme toisiinsa kietoutuvaa aihetta:

1. Ugaritin myyttinen maailma (El, Baal, Ashera jne.)
2. Jahven alkuperä ja hänen suhteensa näihin jumaluuksiin
3. Israelin heimojen alkuperä Levantin ja Egyptin välisellä vyöhykkeellä

Käydään nämä läpi vaiheittain — ensin jumalallisen synkretismin ja sitten historiallis-maantieteellisen kehityksen näkökulmasta.

Seuraava lyhyesti

Jahve ei ilmestynyt tyhjästä. Hän on muinaisen Levantin jumalperheen myöhäinen jälkeläinen, joka peri El-jumalan majesteetin, Baalin ukkosen, ja Asheran kumppanuuden — mutta menetti lopulta suvun, kun israelilainen teologia teki hänestä yksinvaltiaan.

Historiallisesti Israel oli todennäköisesti Kanaanin sisäinen liike, joka syntyi merivaltojen romahduksen jälkeen ja kasvoi Egyptin varjoon, omaksuen ja uudelleenmuovaten vanhan maailman myytit oman identiteettinsä rakennusaineiksi.

Ugaritilainen jumalhierarkia ja myyttinen perusta

Ugarit (nyk. Ras Shamra, Syyria, n. 14.–12. vuosisata eKr.) oli kanaanilainen kaupunkivaltio, jonka tekstit (kirjoitettu kiilakirja-alfabetilla) paljastavat kiehtovan jumalten panteonin — Canaanite pantheon — jonka vaikutus ulottui koko Levantiin.

Ugaritin pääjumaluudet:

Jumala	Rooli	Vastineita / yhteydet
El	Korkein, luoja, “jumalten Isä”	Myöhempi juutalainen ”El Elyon” (Korkein Jumala)
Asherah	Elin puoliso, “jumalten äiti”	Vanhan testamentin varhaisvaiheissa Jahven kumppani (“Jahve ja hänen Asheransa”)
Baal (Hadad)	Myrskyn ja hedelmällisyyden jumala, sankarijumala	Usein Jahven kilpakumppani varhaisessa Israelissa
Anat	Baalin sisar ja sotajumalatar	Heijastumia “taivaan kuningattaren” hahmoissa
Mot	Kuoleman ja alamaailman jumala	Viittauksia Jesajan ja Jobin teksteissä
Yam	Meren jumala, kaaoksen personifikaatio	Esikuva “meren pedolle” ja Ps. 74:n lohikäärmekuvastolle

Myyttinen rakenne:

Baal nousee vallanpitäjäksi voitettuaan kaaosvoimat (Yam ja Mot). El pysyy vanhempana, etäisenä jumalana, joka siunaa Baalin hallintaa. Tämä “Baalin voitto kaaoksesta” –teema on keskeinen myöhemmässä Jahven kuvastossa:

Psalmit ja Jesajan kohdat, joissa Jahve “murskaa lohikäärmeen” tai “asettaa rajat merelle”, ovat lähes suoraa jatkumoa Ugaritin Baal-myyteille.

Jahve, El ja Baal – sulautumisen vaiheet

Vaihe 1: Elin roolin siirtyminen Jahvelle

Varhaisin Jahve ei ollut koko universumin luoja, vaan erään Etelä-Levantin (Edomin, Midianin) alueen sotajumala.– Esim. 5. Moos. 33:2 ja Tuom. 5:4 mainitsevat Jahven tulevan Seiristä, Edomista, Paranista – ei Kanaanista.

Vasta myöhemmin, kun israelilaiset yhdistivät eri heimojumaliaan, Jahve sai Elin tittelit (“Elyon”, “Luojajumala”, “Isä”). Näin Jahvesta tuli Elin identiteetin sulautuma.

Vaihe 2: Baalin ominaisuuksien omaksuminen

Kun israelilaiset kohtasivat kanaanilaisia kultteja, Jahve sai myös Baalin ikonografian ja funktiot:

• Myrskyn, sateen ja ukkosen hallitsija (“Jahve ratsastaa pilvillä” – Ps. 68:4).
• Sotajumalan piirteet (vrt. Baalin voitto kaaoksesta).

Tämä johti myös kiivaaseen sisäiseen kamppailuun Jahven ja Baalin kulttien välillä (Elian tarinat, Hosea, Jeremia) — mutta symbolisesti kyse oli oikeastaan saman jumalatyyppisen hahmon hallinnasta eri poliittisissa yhteyksissä.

Vaihe 3: Asheran poistaminen

Arkeologisesti tiedetään, että 800–600-luvuilla eKr. Jahven ja Asheran yhteinen palvonta oli yleistä.

• Kuntillet Ajrudin inskriptio: “Siunattu olkoon X Jahven ja hänen Asheransa kautta.”
  Myöhemmin deuteronomistinen reformi (Josia) kielsi tämän – ja Asherasta tuli “epäjumala”.

Israelin alkuperä Levantissa – hypoteesi ja arkeologinen konteksti

“Sisäsyntyinen” vai “ulkoapäin tullut”?

Tutkimus on pitkään kiistellyt, syntyikö Israel:

1. Exoduksen kautta Egyptistä tulleena kansana, vai
2. Paikallisesti Kanaanin pohjoisalueiden väestön sisäisestä liikkeestä.

Nykyinen konsensus (esim. Finkelstein, Dever, Faust, Stavrakopoulou) painottaa:

Israelin varhaisin ydin oli kanaaninlaista alkuperää, ei erillistä “ulkoista” kansaa.

Kronologinen kehityskaari:

Aikakausi	Tapahtumat / konteksti
1400–1200 eKr.	Kanaanin kaupunkivaltioiden kulttuurinen huippu (Ugarit, Byblos, Tyros, Sidon).
1200 eKr.	“Merikansojen” hyökkäykset, Ugaritin tuho, Egyptin vetäytyminen pohjoisesta Levantista.
1100–1000 eKr.	Syrjäseuduille (Keski- ja Pohjois-Kanaan) syntyy pieniä kyläyhteisöjä, jotka arkeologisesti vastaavat “varhaisisraelilaisia” (ei kuninkaallisia temppeleitä, yksinkertainen kultti, rajoitettu eläinkuvaus).
900–700 eKr.	Juudan ja Israelin kuningaskunnat institutionalisoivat uskonnon. Jahve nousee kansallisjumalaksi.
600–500 eKr.	Babylonian kausi → monoteismin ideologinen muotoutuminen.

Yhteys Foinikiaan ja meriimperiumiin

Hypoteesi, että Israelin varhaiset heimot olisivat lähtöisin pohjoisen Levantin rannikkokulttuurien piiristä (Foinikia, Ugarit, Byblos) — on täysin mahdollinen kulttuurinen selitys, joskin ei vielä arkeologisesti todistettu suora siirtoliike.

• Monet heprealaiset nimet ja myytit (esim. El, Baal, Mot, Yam) ovat suoraa jatkumoa foinikialais-kanaanilaisesta teologiasta.
• Kielen (heprea) juuret ovat kanaanilaisfoinikialaisessa kielikentässä.
• “Egyptin alaisuus” selittyy sillä, että Eteläinen Kanaan (myöh. Juuda) oli Egyptin vasallialuetta myöhäisellä pronssikaudella.

Näin ollen teoria “pohjoisesta etelään siirtyneistä heimoista” sopii hyvin siihen malliin, että varhaisisraelilaiset olivat Levantin sisäisiä väestöjä, jotka ehkä pakenivat rannikon romahtaneista merikaupungeista (Ugarit, Byblos, Akko) sisämaan kukkuloille merikansojen ja Egyptin myllerryksen aikaan.

Yhteenveto: risteyskohdat

Elementti	Ugarit / Kanaan	Israel / Jahvismi	Jatkuvuus
Korkein jumala	El	Jahve (omaksuu Elin tittelit)	Nimi ja rooli
Myrskyn jumala	Baal	Jahve (ukkonen, sade, voitto kaaoksesta)	Symbolinen sulautuminen
Jumalatar	Asherah	Jahven puoliso → poistettu	Varhainen yhteys
Mytologinen motiivi	Kaaos vs. järjestys (Baal–Yam)	Jumalan voitto lohikäärmeestä / merestä	Sama kosmologinen rakenne
Poliittinen konteksti	Kaupunkivaltiot, merikauppa	Heimoyhteisöt, sisämaa, Egyptin ja Assyrian puristus	Kulttuurinen siirtymä

→ Olen lukenut teorian, jonka mukaan Toora syntyi Babylonin vallan aikana: sanotaan, että Babylonin kuningas vaati Israelin heimoja laatimaan yhteisen lain, jonka seurauksena Jerusalem saisi suuremman autonomian. Onko tässä perää?

Teoria ei ole pelkkää spekulaatiota, vaan yksi merkittävimmistä ja vakavasti otetuista hypoteeseista Tooran synnystä nykyisessä raamatuntutkimuksessa. Se kuuluu ns. “pakkosiirtolaisuus- ja persialaiskauden kompositioteorioihin”, ja sen taustalla on sekä tekstikriittinen, historiallinen että poliittinen analyysi.

Historiallinen kehys: Babylon, pakkosiirtolaisuus ja Persian aika

Aikakausi	Tapahtumat
586 eKr.	Babylonian Nebukadnessar II tuhoaa Jerusalemin ja temppelin; Juudan eliitti viedään pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan.
586–539 eKr.	Juudan eliitti (papisto, kirjurit) asuu Babylonissa, jossa he ovat tekemisissä korkeakulttuurisen sumerilais-akkadilaisen oppineisuuden kanssa.
539 eKr.	Persian kuningas Kyyros II valloittaa Babylonin ja sallii pakkosiirtolaisten paluun (Kyroksen julistus).
500–400-luku eKr.	Jerusalemin temppelin jälleenrakennus (Zerubbabel, myöhemmin Esra ja Nehemia); uskonnon keskittäminen ja Tooran “vahvistaminen” lain kirjana.

Tämä aikakausi oli siis täynnä poliittisia neuvotteluja siitä, miten entinen Juudan eliitti voisi säilyttää yhteisönsä identiteetin — sekä Babylonian että Persian vallan alla.

Teoria: Toora poliittis-uskonnollisena perustuslakina

Perusidea

Tooran (eli Pentateukin) lopullinen muoto syntyi Babylonin ja/tai Persian vallan aikana, kun: Juudan eliitti (etenkin pappisluokka) halusi koota hajallaan olevat perinteet yhdeksi kansalliseksi laiksi, ja valloittajavalta edellytti yhtenäistä, hallittavaa lakijärjestelmää.

Tätä kutsutaan joskus nimellä: “Imperial Authorization Theory” (John W. Watts, Peter Frei, Joseph Blenkinsopp, Bernard Levinson).

Esran ja Nehemian yhteys

Esran kirjassa (Esra 7:12–26) kerrotaan, että Persian kuningas Artakserkses antaa Esralle valtakirjan: “…että sinä asetat lain opettajia ja tuomareita, jotka tietävät sinun Jumalasi lain.” Tämä kohtaus on monien mielestä suora heijastus historiallisesta tilanteesta, jossa:

• Persian hallinto hyväksyi Esran edustaman Jumalan lain paikalliseksi, uskonnolliseksi perustuslaiksi,
• vastineeksi juutalaiset sitoutuivat noudattamaan sitä ja säilyttivät rajatun autonomian.
• Toora oli teokraattisen itsehallinnon peruskirja imperiumin sisällä.

Babylonialainen vaikutus

Babylonin kirjastoissa ja oppineisuudessa tunnettiin:

• luomismyytit (Enuma Elish),
• tulvakertomukset (Atrahasis, Gilgamesh),
• lakikokoelmat (Hammurabin laki),
• kosmologiset ja genealogiset tekstit.

Näiden rinnakkaisuudet Toorassa (Genesis–Deuteronomium) ovat niin selviä, että suuri osa tutkijoista näkee ne tietoisina adaptointeina. Tämä viittaa siihen, että Babylonin oppinut ympäristö tarjosi mallin sille, mitä “pyhä laki” tarkoitti — sekä sisällöllisesti että institutionaalisesti.

Näkemyksen kannattajat ja argumentit

Kirjalliset todisteet

• Tooran eri lähteet (J, E, D, P) yhdistettiin lopulliseen muotoonsa vasta pakkosiirtolaisuuden ja Persian hallinnon aikana.
• Pappislähde (P) ja Deuteronomium (D) sisältävät lain ja yhteisön säädöksiä, jotka vastaavat imperiaalisen hallinnon logiikkaa:
  • keskitetty kultti,
  • yhteisön puhtaus ja eronteko,
  • hierarkinen pappeus,
  • verotus ja uhrit.

Poliittinen logiikka

Persia oli tunnettu hallintotavastaan, jossa paikallisille kansoille sallittiin oma laki ja uskonto, kunhan ne pysyivät lojaaleina imperiumille. Esran laki olisi ollut Juudan provinssin (Yehud) virallinen uskonnollis-juridinen koodi.

Kulttuurinen jatkuvuus

• Babylonilaisessa maailmassa laki ja uskonto olivat aina sidoksissa kuninkaan oikeutukseen.
• Toorassa tämä käännettiin muotoon:
  

  “Jumala on kuningas, joka antaa lain.”
  Eli kuninkuus siirrettiin jumalalle, koska Juuda ei enää voinut omistaa maallista kuningasta.

Teorian eri versioita

Tutkija	Painotus
Peter Frei (1985)	Persia vaati jokaiselta kansalta oman ”jumalallisen lain” — Toora sai virallisen statuksen Yehudissa.
Joseph Blenkinsopp	Toora syntyi poliittisena ja uskonnollisena kompromissina eri ryhmien (pappien, leeviläisten, maanpakolaisten) välillä.
Bernard Levinson	Toora jäljittelee ja ironisesti uudelleenkirjoittaa Babylonin lakikokoelmia.
John W. Watts	Toora oli retorinen dokumentti: lakikoodi, joka legitimoi papiston vallan.

Kritiikki ja vaihtoehtoiset näkemykset

Kaikki eivät hyväksy, että Persian kuningas olisi nimenomaisesti käskenyt Tooran kirjoittamisen.
Kritiikin pääkohdat:

• Persialaisista arkistoista ei ole löytynyt suoraa käskyä tämän kaltaisesta lakihankkeesta.
• Toora näyttää syntyneen sisäisestä juutalaisesta prosessista, ei pelkästä ulkoisesta määräyksestä.
• Esran kertomus voi olla retroaktiivinen legitimaatio — myöhempi kirjoittaja esittää Tooran jumalallisena ja kuninkaallisesti hyväksyttynä.

Silti:
silloinkin teoria pitää, että Tooran lopullinen muoto (ja sen virallistaminen yhteisön laiksi) tapahtui Persian aikana. Toora oli siis vähintäänkin imperiumin hyväksymä, ei sen kieltämä — ja juuri siksi siitä tuli pysyvä identiteetin perusta.

Yhteenveto

– Babylonian pakkosiirtolaisuus loi teologisen ja älyllisen ympäristön, jossa israelilaiset joutuivat kirjoittamaan uudelleen oman identiteettinsä.

– Persian hallinto antoi tälle työlle hallinnollisen kehyksen: Toorasta tuli paikallinen laki.
– Toora oli siis sekä uskonnollinen eepos että poliittinen perustuslaki, jonka avulla Jerusalemin temppelipapisto säilytti johtavan asemansa imperiumin sisällä. Näin syntyi valittu kansa.