Autoimmuunitaudit ovat tauteja, joissa adaptiivinen immuunijärjestelmä toimii tuntemattomasta syystä väärin ja se hyökkää virheellisesti omia kudoksia ja soluja vastaan. Tämä johtaa tulehdukseen ja vaurioihin eri puolilla kehoa.Tunnistettuja autoimmuunitauteja on yli 80, mutta niitä voi olla yli 100. Tämä artikkeli referoiHeikki Julkusen ja Aaro Miettisen kirjoittamaan artikkelia.

Tiivistelmä

Autoimmuunitaudit muistuttavat autoimflammatorisia tauteja. Molemmissa immuunijärjestelmän toimintahäiriö aiheuttaa oireita, kuten ihottumaa, turvotusta ja väsymystä. Autoimmuunitautien ja autoimflammatoristen tautien perimmäinen syy ja mekanismi poikkeavat kuitenkin toisistaan.

Autoinflammatoriset taudit ovat harvinaisia – usein geneettisesti määräytyneitä sairauksia, joissa tulehduksen aiheuttaa luontaisen immuunijärjestelmän yliaktiivisuus. Autoimmuunitaudit aiheutuvat adaptiivisen immuunijärjestelmän virheellisestä toiminnasta.

Autoimmuunitautien oireet vaihtelevat riippuen sairauden tyypistä ja kehon osasta, johon tauti vaikuttaa. Oireet vaihtelevat paljon ja voivat olla ohikiitäviä tai pitkäkestoisia ja vaihdellen lievästä vaikeaan.

Tauteja yhdistäviin oireisiin kuuluvat lievä kuume, väsymys sekä yleinen heikkous ja huonovointisuus. Joihinkin autoimmuunitauteihin liittyy oireita, kuten nivelkipua, ihottumaa (esim. urtikaria) ja neurologisia oireita.

Autoimmuunitautien syyt ovat yhä suurelta osin epäselviä. Ne ovat todennäköisesti monitekijäisiä sairauksia, joihin liittyy sekä geneettisiä tekijöitä että ympäristövaikutuksia.

Autoimmuunitaudeissa, kuten lupuksessa, esiintyy familiaalista aggregaatiota (mikä viittaa geneettiseen alttiuteen). Toiset autoimmuunitaudit liittyvät tartunnan aiheuttajiin tai ympäristötekijöille altistumiseen. Tämä viittaa monimutkaiseen vuorovaikutukseen geenien ja ympäristön välillä.

Joitakin yleisimpiä autoimmuunitaudeiksi luokiteltuja sairauksia ovat

• keliakia
• tyypin 1 diabetes
• Gravesin tauti
• tulehdukselliset suolistosairaudet (Crohnin tauti ja haavainen paksusuolitulehdus),
• multippeliskleroosi (MS-tauti)
• alopecia areata
• Addisonin tauti
• pernisioosi anemia
• psoriasis, nivelreuma
• systeeminen lupus

Autoimmuunitautien diagnosointi on vaikeaa niiden monimuotoisuuden ja monien oireiden ohimenevän luonteen vuoksi.

Yleistä

Autoimmuunitaudit ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia ei usein tunneta. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien, sukupuolten ja etnisten ryhmien välillä. Jotkut taudeista ovat yleisiä ja osa taudeista ovat harvinaisia.

Naisilla autoimmuunitauteja esiintyy noin kolme kertaa enemmän kuin miehillä. Eräitä autoimmuunitauteja esiintyy lähes ainoastaan naisilla (systeeminen lupus, autoimmuunityreoidiitti ja primaari Sjögrenin oireyhtymä).

Autoimmuunitaudit voidaan jakaa kohde-elin-spesifeihin ja systeemisiin tauteihin sekä sen mukaan, välittyvätkö taudit autovasta-aineiden välittäminä (B-solut; vasta-ainevälitteinen) vai soluvälitteisesti (T-solut; soluvälitteinen).

Autovasta-aineiden välittämiä tauteja ovat mm. Basedowin tauti. Soluvälitteisiä tauteja ovat esimerkiksi ms-tauti ja tyypin 1 diabetes. Useimmissa autoimmuunitaudeissa esiintyy sekä T- että B-solujen poikkeavasta toiminnasta johtuvia taudin piirteitä.

Sama henkilö voi sairastaa useampaa autoimmuunitautia. Tauti voi alkaa elinspesifisellä tulehduksella ja muuttua systeemiseksi, tai systeemistä tautia sairastavalle voi kehittyä elinspesifisiä oireita. Harvinaisissa polyenokrinopatioissa potilaalla voi olla jopa viisi eri autoimmuunitautia.

Autoimmuunitautien esiintyvyys ovat lisääntyneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Sen lisäksi, että autoimmuunitaudit tunnistetaan herkemmin, arvellaan, että elämäntavat ja elinympäristö altistavat autoimmuunitaudeille. Jotain autoimmuunitautia sairastaa arviolta 5-8 % suomalaisista.

Autoimmuunisairauksien hoitomenetelmät vaihtelevat sairauden tyypin ja vaikeusasteen mukaan

Terapeuttisilla lähestymistavoilla pyritään ensisijaisesti hoitamaan taudin oireita, hallitsemaan immuunijärjestelmän toimintaa ja ylläpitämään kehon kykyä taistella sairauksia vastaan.

Ei-steroidisia tulehduskipulääkkeitä (NSAID) ja immunosuppressantteja käytetään yleisesti vähentämään tulehduksia ja hallitsemaan yliaktiivista immuunivastetta. Eräissä taudeissa suonensisäistä immunoglobuliinia voidaan antaa immuunijärjestelmän säätelemiseksi.

Hoidot helpottavat oireita, mutta ne eivät paranna sairautta. Usein oireet edellyttävät pitkäaikaista hoitoa.

Brittiläisessä tutkimuksessa havaittiin, että Britanniassa n. 10 prosenttia väestöstä sairastaa jotain autoimmuunitautia. Autoimmuunitaudit alkavat useimmiten varhaisessa aikuisiässä, mutta ne voivat alkaa missä iässä tahansa.

Yleiset oireet

Autoimmuunisairaudet ovat laaja ja monimuotoinen tautiryhmä, jolla on monista eroista huolimatta joitain yhteisiä oireita.

Yhteiset oireet aiheutuvat siitä, että autoimmuunitaudeissa adaptiivinen immuunijärjestelmä hyökkää virheellisesti omia soluja ja kudoksia vastaan aiheuttaen tulehduksia ja vaurioit eri puolilla elimistöä.

Autoimmuunitautien suuresta määrästä johtuen oireet voivat vaihdella merkittävästi sairauden tyypin, vaikutuspiirissä olevien elinjärjestelmien ja yksittäisten tekijöiden, kuten iän, sukupuolen, hormonaalisen tilan ja ympäristövaikutusten, mukaan.

Sairastuneella voi samanaikaisesti olla useampi kuin yksi autoimmuunisairaus (tunnetaan nimellä polyautoimmuniteetti), mikä vaikeuttaa entisestään oireita.

Oireet, jotka liittyvät yleisesti autoimmuunisairauksiin

• Väsymys, (fatiikki). Tämä on autoimmuunitautia sairastavien yleisin oire.Vuonna 2015 Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan 98 % autoimmuunisairauksia sairastavista koki fatiikkia. 89 % sairastuneista kertoi väsymyksen olevan huomattava ongelma. 68 % sanoi, että väsymys on kaikkea muuta kuin normaalia väsymystä. Autoimmuunitautiin liittyvä fatiikki on syvää vsymystä ja voimattomuutta, kpla vaikeuttaa arkiaskareista selviytymistä. 59 % autoimmuunitautia sairastavista sanoi, että väsymys on todennäköisesti taudin heikentävin oire.

• Lievä kuumeilu

• Huonovointisuus (yleinen epämukavuuden tai levottomuuden tunne)

• Lihaskivut

• Nivelkipu

• Ihottumat

Autoimmuunitaudeissa on muitakin oireita, kuten suun kuivuminen, silmien kuivuminen, pistely ja tunnottomuus mm. raajoissa, odottamaton painonpudotus tai -nousu ja ripuli.

Oireiden esiintymismallit

Oireet heijastavat usein kehon systeemistä tulehdusreaktiota. Oireiden esiintyminen ja intensiteetti voivat vaihdella. Vaihtelu johtuu sairauden aktiivisuudesta.

Oireellisia vaiheita kutsutaan pahenemisvaiheiksi (relapseiksi), ja oireettomia jaksoja kutsutaan kutsutaan remissioksi. Joissain taudeissa pahenemisvaihetta voi seurata pitkä oireeton remissio.

Oireiden erityinen ilmaantuvuus riippuu suurelta osin autoimmuunivasteen kohteesta ja tyypistä. Esimerkiksi nivelreumassa oireita ovat tyypillisesti nivelkipu, turvotus ja jäykkyys.

Tyypin 1 diabetes johtuu immuunijärjestelmän hyökkäyksestä haiman insuliinia tuottaviin soluihin. Taudin oireet liittyvät ensisijaisesti insuliinin säätelemään verensokeriin. Oireita ovat mm. lisääntynyt jano, tiheä virtsaamistarve ja selittämätön painonpudotus.

Yleisimmin immuunijärjestelmän virheellisestä toiminnasta kärsivät kehon osat

Autoimmuunitautienyleisimpiä kohteita ovat verisuonet, sidekudokset, nivelet, lihakset, punasolut, iho ja umpieritysrauhaset, kuten kilpirauhanen (Hashimoton kilpirauhastulehdus ja Gravesin tauti) sekä haima (tyypin 1 diabeteksessa).

Näiden tautien vaikutukset voivat vaihdella tiettyjen kudosten paikallisista vaurioista, elinten kasvun ja toiminnan muutoksiin sekä systeemisempiin vaikutuksiin, joissa useat kudokset ympäri kehoa kärsivät.

Oiret ja diagnoosi

Oireiden ja autoimmuunitautiin viittaavien merkkien ilmaantuminen antaa vihjeitä, joiden perusteella oireiden aiheuttaja voidaan tunnistaa. Erilaiset testit ja oirekuva auttavat varmistamaan diagnoosin.Oirekuvan muutosten perusteella voidaan seurata taudin etenemistä ja hoitovastetta.

Autoimmuunitautien laajan kirjon vuoksi oireiden hoito edellyttää moniulotteista lähestymistapaa, jossa otetaan huomioon erilaiset oireet ja niiden vaikutukset yksilöiden elämään. Yleisiä autoimmuunitauteja ovat:

Keliakia

Keliakiassa autoimmuunireaktion aiheuttaa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä proteiini – gluteeni. Sairastuneilla gluteeni laukaisee immuunivasteen ohutsuolessa, mikä aiheuttaa vaurioita suolistonukassa, eli pienissä ulokkeissa, jotka reunustavat ohutsuolta ja edistävät ravinteiden imeytymistä.

Suomessa keliakian esiintyvyys on lapsilla 1,5 %, työikäisillä 2 % ja sitä vanhemmilla lähes 3 %. Suomalaisista noin puolella prosentilla on todettu keliakia.

Ohutsuolen vaurioituminen selittää ruoansulatuskanavan syöpien lisääntyneen riskin keliakissa. Ruoansulatuskanavaan kuuluvat ruokatorvi, mahalaukku, ohutsuoli, paksusuoli, peräsuoli ja peräaukon alueet, joita pitkin syöty gluteeni kulkee.

Keliakiaa sairastavien ruoansulatuskanavan syövän ilmaantuvuutta voidaan vähentää ja ehkäistä, poistamalla gluteeni ruokavaliosta.

Gravesin tauti

Gravesin tauti on sairaus, jolle on ominaista autovasta-aineiden kehittyminen kilpirauhasta stimuloivan hormonin reseptoreille. Kilpirauhasen autoimmuunitautien ilmaantuvuus on jonkin verran lisääntynyt.

Autovasta-aineiden sitoutuminen reseptoreihin johtaa kilpirauhashormonin säätelemättömään tuotantoon ja eritykseen, mikä aiheuttaa elimistöä stimuloivia vaikutuksia, kuten sykkeen nopeutumista, painon laskua, hermostuneisuutta ja ärtyneisyyttä. Muita Gravesin taudille spesifisempiä oireita ovat pullistuneet silmät ja säärien turvotus.

Tulehduksellinen suolistosairaus

Tulehduksellinen suolistosairaus kattaa tilat, joille on ominaista krooninen ruoansulatuskanavan tulehdus, mukaan lukien Crohnin tauti ja haavainen paksusuolitulehdus. Molemmissa tapauksissa sairastuneet menettävät immuunivasteen suoliston mikrobiomissa oleville normaaleille bakteereille.
Oireita ovat vakava ripuli, vatsakipu, väsymys ja painonpudotus. Tulehduksellinen suolistosairaus lisää maha-suolikanavan ja eräiden lymfoproliferatiivisten syöpien riskiä.

Krooniset koliitit yleistyvät nopeasti. Syyksi uskotaan sairastuneen altistumista identifioimattomille ympäristötekijöille.

Multippeliskleroosi (MS)

Multippeliskleroosi on hermostoa rappeuttava sairaus, jossa immuunijärjestelmä hyökkää keskushermoston hermosäikeitä suojaavaan myeliiniin.Tämä vaurioittaa hermosäikeitä suojaavia myeliinikalvoja ja hermoratoja, mikä aiheuttaa viestintäongelmia aivojen ja muun kehon välillä.

Oireita voivat olla väsymys, kävelyvaikeudet, puutuminen ja pistely, lihasheikkous sekä koordinaatio- ja tasapainoongelmat. MS-tautiin liittyy lisääntynyt keskushermostosyövän riski, pääasiassa aivoissa.

MS-tauti on yleistynyt, mutta yeistymisen syynä voi olla magneettikuvantamisen ansiosta tarkentunut diagnosointi.

Nivelreuma

Nivelreuma (RA) kohdistuu ensisijaisesti niveliin ja aiheuttaa jatkuvaa tulehdusta, joka johtaa nivelvaurioihin ja kipuihin. Se on usein symmetrinen, mikä tarkoittaa, että jos toisessa kädessä tai polvessa on reuman oireita, niin on toisessakin.

RA voi myös vaikuttaa sydämeen, keuhkoihin ja silmiin. Lisäksi krooninen tulehdus ja immuunijärjestelmän liiallinen aktivoituminen luo ympäristön, joka suosii muiden solujen pahanlaatuista transformaatiota, mikä ehkä selittää yhteyksiä keuhko- ja ihosyöpään sekä muiden hematologisten syöpien riskin, joista niveltulehdus ei vaikuta suoraan mihinkään.

Psoriasis ja psoriaattinen niveltulehdus

Psoriasis on ihosairaus, jolle on ominaista nopea ihosolujen kerääntyminen, mikä johtaa hilseilyyn ihon pinnalla. Tulehdus ja punoitus suomujen ympärillä on yleistä. Joillekin psoriaasipotilaille kehittyy myös nivelpsoriaasi, joka aiheuttaa nivelkipua, jäykkyyttä ja turvotusta. Psoriasiksen ilmaantuvuus on noin kaksinkertaistunut viimeisten 30 vuoden aikana.

Sjögrenin oireyhtymä

Sjögrenin oireyhtymä on pitkäaikainen autoimmuunisairaus, joka vaikuttaa kehon kosteutta tuottaviin rauhasiin (kyynel- ja sylkirauhasiin) ja usein vakavasti muihin elinjärjestelmiin, kuten keuhkoihin, munuaisiin ja hermostoon.

Systeeminen lupus erythematosus

Systeeminen lupus erythematosus, jota kutsutaan yksinkertaisesti lupukseksi, on systeeminen autoimmuunisairaus, joka vaikuttaa useisiin elimiin, mukaan lukien iho, nivelet, munuaiset ja hermosto. Sille on ominaista laajalle levinnyt immuunitoleranssin menetys.

Taudille on ominaista pahenemisvaiheet ja remissiot. Lupuksen oireet vaihtelevat lievistä vakaviin. Tauti on yleisin hedelmällisessä iässä olevilla naisilla.

Tyypin 1 diabetes

Tyypin 1 diabetes on sairaus, jossa immuunijärjestelmä hyökkää haiman insuliinia tuottaviin beetasoluihin.Insuliini on tärkeä hormoni, joka säätelee elimistön energiametaboliaa. Insuliinia tarvitaan glukoosin kuljettamiseen soluihin energiaksi sekä energiaravinteiden tallentamiseen.

Oireita ovat lisääntynyt jano, tiheä virtsaaminen ja painonpudotus. Tyypin 1 diabetes diagnosoidaan yleisimmin lapsilla ja nuorilla aikuisilla.

Tyypin 1 diabetes on lisääntynyt selvästi; ilmaantuvuus on Suomessa korkeinta maailmassa ja tautitapausten määrä on viisinkertaistunut viimeisten 50 vuoden aikana. Syynä pidetään altistumista uusille, toistaiseksi tunnistamattomille ympäristötekijöille.

Erilaistumaton sidekudossairaus

Erilaistumaton sidekudossairaus syntyy, kun ihmisillä on sidekudossairauden piirteitä, kuten verikoetulokset ja ulkoiset ominaisuudet, mutta ne eivät täytä millekään sidekudossairaudelle asetettuja diagnostisia kriteerejä. Noin 30–40 % näistä etenee tiettyyn sidekudossairauteen ajan myötä.

Autoimmuunitautien ehkäisy

Autoimmuunitautien ehkäisyssä olennaista on laukaisevien ympäristötekijöiden tunnistaminen. Perinnöllisesti alttiilla riskiryhmään kuuluvalla henkilöllä autoimmuunitauteja voidaan yrittää ehkäistä joko primaari- tai sekundaariprevention keinoin, jolloin pyritään estämään tautiprosessin käynnistyminen tai jo käynnistynyt prosessi.

Tertiaarisessa ehkäisyssä pyritään palauttamaan autoimmuunitautiin sairastuneen potilaan kohde-elimen toiminta normaaliksi. Tautiprosessin käynnistyttyä sen pysäyttäminen on vaikeaa.

Autoimmuunitaudissa elimistön immuunijärjestelmä tunnistaa oman kudoksen vieraaksi ja käynnistää siihen kohdistuvan immuunivasteen. Autovasta-aineita ja autoreaktiivisia lymfosyyttejä esiintyy sekä verenkierrossa että kudoksissa. Käytännössä tauti voidaan luokitella autoimmuunitaudiksi, kun seuraavat viitteelliset tekijät toteutuvat:

• suvullinen alttius

• lisääntyneet autovasta-ainepitoisuudet veressä

• potilaan muut autoimmuunitaudit

• kohdekudoksessa todettavat lymfosyytti- tai immunoglobuliini- ja komplementtikertymät

• kohdekudoksen vauriot ja taudin yhteys HLA-geeneihin.

Normaalisti immuunijärjestelmä tunnistaa vieraat ja haitalliset antigeenit, tuhoaa ne ja säilyttää toleranssin eli reagoimattomuuden omia kudoksia vastaan. Tämä immunologinen toleranssi kehittyy ihmiselle jo sikiökehityksen aikana.

Miksi immunologinen toleranssi murtuu autoimmuunitaudeissa?

Yksinkertaisen mallin mukaan infektion, kemikaalin, toksiinin tai jonkin muun ulkoisen tekijän vaurioittamista tai ohjelmoidusti kuolevista soluista vapautuu autoantigeenejä. Näistä antigeenejä esittelevät solut (dendriittisolut, monosyytit, makrofagit ja B-solut), joiden pinnalla on periytyviä tyypin II HLA –rakenteita, pilkkovat peptidejä ja esittelevät ne auttaja T-soluille. Normaalisti useat eritasoiset toleranssin mekanismit varmistavat, etteivät T-solut muodosta haitallista immuunivastetta. Jos auttaja-T-solut, joilla on autoreaktiivinen T-solureseptori, saavat tulehduksen yhteydessä myös muita aktivaatiosignaaleja (eksogeenisiä tai endogeenisiä), voi se johtaa näiden aktivoitumiseen ja autoimmuunitilaan, joka jatkuu niin kauan kuin autoantigeeniä on tarjolla. Haitalliseen autoimmuunivasteeseen voi liittyä myös ulkoisen tekijän ja isännän peptidin välinen samankaltaisuus (molecular mimicry). – Heikki Julkunen, Aaro Miettinen

Autoimmuunitautiin sairastuminen

Sairastuvuuteen vaikuttaa perinnöllinen alttius sekä yksi tai useampi taudin laukaiseva ympäristötekijä. Taustalla on yleensä monitekijäinen perinnöllinen alttius, joka liittyy kaikkein vahvimmin kromosomissa 6 sijaitseviin, antigeenin esittelyä sääteleviin HLA-geeneihin, kuten keliakiassa, jonka kehittyminen on lähes mahdotonta, jos henkilöllä ei ole DQ2- tai DQ8-alleelia.

Useimmissa autoimmuunitaudeissa on HLA-järjestelmän lisäksi löydetty lukuisia tautiin assosioituvia geenejä tai geenialueita, mutta näiden alttiutta lisäävä vaikutus on yleensä heikko. Elintapa- ja ympäristötekijöillä on keskeinen merkitys taudin puhkeamisessa.

Yleensä autoimmuunitauti kehittyy hitaasti kuukausien, vuosien tai vuosikymmenten aikana. Ensimmäisessä vaiheessa henkilöllä on geneettinen alttius. Toisessa vaiheessa prosessi käynnistyy jonkin ympäristötekijän laukaisemana ja etenee.

Alkuvaiheessa oireet ovat useimmissa tapauksissa lieviä ja vaihtelevia. On voitu osoittaa, että autoimmuunitaudeille spesifisiä vasta-aineita on verenkierrossa suurella osalla potilaista jo vuosia ennen ensimmäisten oireiden alkua.

Autoimmuunitaudeissa ei ole tunnistettu yhtä yksittäistä tekijää, joka käynnistää, ylläpitää ja laukaisee taudin. Systeemisissä taudeissa ulkoisia tekijöitä voi olla lukemattomia. Varsinkin nopeasti alkavissa kohde-elinspesifisissä autoimmuunitaudeissa yksittäiset tekijät voivat olla taudin käynnistäjiä.

Reaktiivisessa artiriitissa taudin laukaisevat infektiot tunnetaan. Keliakiassa T-solujen immuunivaste kohdistuu gluteeniin eli viljojen (vehnä, ruis ja ohra) päävalkuaisaineeseen.

T-solut immunisoituvat DQ2- ja DQ8-alleeeleihin kiinnittyneille deamidoiduille gliadiinipeptideille ja aiheuttavat suolistossa tulehdusreaktion. Tämän yhteydessä sekä gliadiinipeptideille spesifiset että autoreaktiiviset kudostransglutaminaasille spesifiset B-solut aktivoituvat ja potilaan vereen tulee kudostransglutaminaasivasta-aineita. Kun gluteenit poistetaan ruokavaliosta, T-solujen antigeeni katoaa ja tulehdusreaktio rauhoittuu.

Tämä artikkeli on referoitu ja editoitu Suomen Lääkärilehdessä (41/2011)julkaistusta Heikki Julkusen ja Aaro Miettisen laajemmasta artikkelista.