Liityin kymppikerhoon. Eieiei! Lentokoneet eivät tietenkään lennä. Sellainen ajatus on ihan hullu. Liityin kymppikerhoon vaa’alla. Olen pudottanut painoa ketogeenisellä ruokavaliolla tasan kymmenen kiloa joulukuun 2. päivän jälkeen. Tätä pitää juhlia. Saatan tempaista hampurilaisen ja kalsarikännit.
Olo on mainio. Aivojen toiminta ei romahtanut glukoosinpuutteen seurauksena, kuten eräät vääräleuat informaatioverkossa varoittelivat. Aivojen kirkkaudesta voi kiistellä, mutta tuotteliaisuuteni on varmasti lisääntynyt. Sen voi todeta kirjoitusaktiivisuudestani Ruokasodassa. Jutut ovat yhtä debiilejä, kuin aiemmin, mutta ainakin niitä syntyy tavattoman nopeasti.
Suomi on maailman onnellisin maa kolmatta kertaa peräkkäin. Kuka olisi uskonut? Eivät ainakaan suomalaiset. Mutta kuka ei olisi onnellinen, kun ihmisiä ei enää tarvitse enää kohdata kasvokkain ja kaduilla näkee vain nuoria, terveitä ja kauniita ihmisiä?
Poislukien hertsikka, jossa kauppakeskuksen avajaiset veti paikalle puolet Herttoniemen asukkaista. Mahdollisuus ilmaiseen ämpäriin kumoaa kaikki suomalaisten pelot. Mikään ei tapa suomalaisten jonottamisen halua. Edes keuhkorutto, korona, ydinonnettomuus ja sota yhdessä ei meitä estä, jos on olemassa pienikin mahdollisuus saada ilmainen ämpäri.
Vain jääkiekon maailmanmestaruuskisat pitävät meidät kotona. Nyt kun lätkän MM-skabat, futiksen EM-skabat ja viisut on peruttu, suomalaiset villiintyivät köhimään koronoissaan karaokebaareissa. Hyvä pössis!
Kun Masa on koronassa yskinyt kolme neljännestä keuhkoistaan olohuoneen lattialle, Masan olo on vielä melko hyvä ja työkuntoinen. Stindekin rimpuili letkuista 41 asteen kuumeessa hoitohenkilökuntaa harhautellen radalle, kun oli ihan pakko vetää Moottoritie on kuuma. Kikan skidit makaa kuumeisina ja hallusinoi lämpimästä ruoasta ja äidin rakkaudesta, mutta onneksi korkeaa verenpainetta sairastava isoäiti-Pirkko vahtii muksuja aina, kun Kikka vetää Populuksessa Sukkulan Venukseen. Se pitää laulaa kahdesti illassa. Arkisin ja viikonloppuisin. Koronan kanssa tai ilman koronaa. Aivan sama.
Se on suomalaista sisua se. Me suomalaiset voidaan olla maailman onnellisin kansa, mutta kyllä me ollaan myös helvetin dorkia. Ehkä tyhmät ovat onnellisimpia? Intiakin on aika onnellinen, kun bussiraiskaukseen syyllistynyt nelikko teloitettiin pitkän odottelun jälkeen, mutta ei puhuta siitä nyt. Torilla tavataan! Yläfemmat, halitaan ja pussaillaan.
Tähän loppuu iloiset asiat. Olen helppoheikki ja huithapeli tuuliviiri. Ei minua kiinnosta ennakoida ongelmia. Elän päivän ja ongelman kerrallaan. Siksi minulla ei olisi varaa huudella puskista, mutta huutelen kuitenkin. Olen melkein aina väärässä kun haluaisin olla oikeassa ja oikeassa silloin kun haluaisin olla väärässä. Nyt pelkään, että olen oikeassa.
Leidit lavalla
Suomen hallitus pelaa tällä hetkellä yhtä suurella itsevarmuudella ja luottamuksella kuin jääkiekon maailmanmestaruusjoukkueet 1995, 2011 ja 2019. Tämä kasvattaa varmasti markkinoiden ja kansalaisten luottamusta hallituksen kykyihin. Pelinä on upporikas ja rutiköyhä.
Ikävä kyllä hallituksen kyvykkyys on vain osittain totta. Demarit ja vasemmisto eivät halunneet ryhtyä aggressiivisiin toimiin koronatartuntojen hillitsemiseksi. Hallitus otti härkää sarvista vasta, kun poliittinen paine kasvoi liian suureksi. Ilmeisesti myös tasavallan presidentillä oli arvovaltansa pelissä. Se on hyvä, koska kriittisinä aikoina kansa tarvitsee poliittista johtajuutta.
Valmiuslakia ennen demareiden ja vasemmiston luottamus asenneilmapiiriltään pölyttyneeseen, kekkoslovakialaiseen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokseen oli järkähtämätöntä laitoksen toistuvista arviointivirheistä huolimaatta.
THL ei tietenkään periydy viime vuosituhannelta tai taistolaisuuden kultakaudelta. Se jatkaa siitä mihin Kansanterveyslaitos ja Stakes jäivät.
Kyse on Posti-Itella-Posti tyylisestä snadisti harhauttavasta strategiasta, jonka idea on, että toimivat järjestelmät ajetaan alas, palveluja heikennetään, rahoitusta leikataan ja hikoillaan velvoitteista aivan liian vähäisellä työvoimalla ja budjetilla. Tämä onnistuu vain korottamalla johdon palkkoja ja viemällä johto kannustushenkiselle virkistysmatkalle vaikkapa Amerikan Ihmeellisiin Yhdysvaltoihin.
Postin menestystarina olkoon kaikille opiksi hyvästä omistajaohjauksesta ja laadukkaasta johtamisesta. Hoidetaan tämä koronahomma yhtä hienosti!
THL on toki parantanut otteitaan, mutta pohjalta ei pääse alemmaksi.
THL:n ennusteet ja arviot ovat kriisin alusta lähtien menneet rankasti penkin alle. Sellainen ei ole hyväksyttävää viranomaistoimintaa. Vastuu on suuri.
Turha ja perusteeton optimismi maksaa ihmishenkiä.
On painotettava, että syy THL:n epäonnistumisiin johtuu suurelta osin asiantuntijoiden määrän vähennyksistä ja rahoituksen leikkauksista. Ne ovat olleet poliittisia valintoja. Näistä valinnoista kannamme koko kansana vastuun nyt. Kiitti Juha!
Tämän kriisin jälkeen THL tarvitsee kipeästi uudistuksia. Laitos pitää siivota ja tuoda tälle vuosituhannelle. Lääketiede on kehittynyt ja tieto on lisääntynyt, mutta THL on jätetty vanhan maailman vangiksi.
Tietenkin epidemiaa voi hoitaa myös rukoilemalla, kuten Yhdysvalloissa tehdään.
Me emme enää elä maailmassa, jossa totuuden määrittelee suuri johtaja tutkimusten ja faktojen sijaan.
”– Olemme pyörittäneet skenaariota myös Imperial Collegen arviolla, joka tarkoittaisi noin 40000:ta kuollutta. Meistä ei kukaan usko siihen. Arviomme mukaan Suomessa esiintyy paljon enemmän lievää tautimuotoa, sanoi THL:n ylilääkäri Tuija Leino STT:lle torstaina.” – IS
Aivan niin. THL on pelannut lottoa luottavaisesti väärillä numeroilla ja hävinnyt koko ajan. Demari-Vasemmisto-THL-ketju elää fantasioiden maailmassa, jossa ikäviä asioita ei tapahdu ja kaikki on harasoo. Ongelmat eivät kosketa meitä suomalaisia, koska meillä on lievempi tautimuoto. Onko? Ihan oikeasti! Mistä helvetistä te sen tiedätte? Sen kun näkisi.
Muistatteko vielä, miten Neuvostoliiton virallisen linjan mukaan Tsernobylin onnettomuus ei ollut vakava ja onnettomuuden hoito oli hyvin hallinnassa? NL muutti tiedottamistaan vasta, kun säteily havaittiin Ruotsissa asti. Suomalaiset eivät uskaltaneet mainita säteilystä mitään, vaikka havaitsivat sätelyn ennen ruotsalaisia.
Toivon, että pian päästään informaation osalta samalle kartalle muun maailman kanssa. Italia pelasi venäläistä rulettia jahkailemalla ja lepsuilemalla. Italia hävisi. Lähes 800 italialaista on menehtynyt pelkästään viimeisten 24 tunnin aikana. Perjantaina Italiassa kuoli muistaakseni noin 670 ihmistä. Espanjassa päivittäinen kuolleisuus lasketaan sadoissa.
Koska virheistä opitaan? Tilanne pahenee Suomessakin. Ehkä selviämme paremmin kuin Italia ja Espanja, mutta THL:n ennusteet 0,05-0,1 % kuolleisuudesta eivät ikävä kyllä taida olla tästä maailmasta. Tehohoidon kapasiteetti luultavasti ylittyy, vaikka tehohoitopaikkojen määrä on kolminkertaistettu.
”Viikonlopun hirvittävät uutiset lähes 800 ihmisen kuolemasta yhdessä vuorokaudessa Italiassa todistavat väkevästi, että valittu tie on oikea. Italia viivytteli rajoitustoimissa, teki niitä tipoittain. Lombardian katastrofi oli valmis.” IS
Kaksi strategiaa
Lieventäminen: hidastetaan mutta ei välttämättä pysäytetä epidemiaa.
- Kun kaikki eivät sairasta samaan aikaan, hoitoresurssit riittävät paremmin.
- Tehokkailla toimilla voidaan vähentää hoitohuippua 2/3 ja vähentää kuolematapaukset puoleen.
Tukahduttaminen: pyritään kääntämään epidemian kasvu laskuun, vähentämään tapausten määrää alhaiseksi ja pitämään tilannetta määräämättömän ajan.
- Vaatii koko väestön sosiaalista eristämistä, sairastuneiden eristämistä kotiin ja joko heidän perheidensä karanteenia tai koulujen sulkemista tai molempia.
- Toimia pitää jatkaa kunnes on rokote, mihin voi kestää puolitoista vuotta.
- Jos toimia höllätään, virus voi palata ärhäkkäämpänä.
Mahdolliset rajoittamiskeinot
1. Epäiltyjen sairastuneiden eristäminen kotiin
Jos oireita, 7 vrk kotona; kodin ulkopuoliset kontaktit vähenevät 75 %. Oletus että 70 % noudattaa.
2. Epäiltyjen perheenjäsenten kotikaranteeni 14 vrk
Kotikontaktit +50 %, ulkomaailmakontaktit -75 %. Oletus että puolet noudattaa.
3. Ikäihmisten ja muiden sairaiden sosiaalinen eristäminen
Vähentää kontakteja 50 % töissä, kotikontaktit +25 %, muut -75%. Oletus että 75 % noudattaa.
4. Koko väestön eristäminen
Vähentää kontakteja -75 % työn, kodin ja koulun ulkopuolella. Työkontaktit -25 %. Kotikontaktit +25 %.
5. Koulut ja yliopistot kiinni
Kotikontaktit +50 %, muut +25 %. Voi johtaa isovanhempien lapsikontakteihin ja vanhempien työpoissaoloihin, myös terveydenhoidossa.
6. Yleisötapahtumien kieltäminen
Ei pidetty raportissa tehokkaana keinona, koska kontaktit ovat melko lyhytaikaisia, jolloin tartuntariski on pienempi.
Kontaktit
- Raportissa arvioidaan, että kolmasosa tartunnoista syntyy kotona, kolmasosa koulussa tai töissä ja kolmasosa muualla yhteiskunnassa.
- Huom! Koululaisilla on koulussa arviolta tuplasti kontakteja verrattuna muihin.
- Huom! Britanniassa vietetään enemmän aikaa pubeissa kuin Pohjoismaissa, joten ruotsalaistutkijat ovat todenneet ettei jaottelu päde Ruotsiin, mikä lienee sama meilläkin.
Tarttuvuus ja hoito
- Itämisaika 5,1 päivää
- Tartuttavuusajan oletetaan olevan 6,5 päivää ja alkavan 12 tuntia ennen oireiden puhkeamista; oireettomilla 4,6 päivää tartunnan saamisesta. Oireettomat tartuttavat vähemmän.
-
Wuhanin epidemian varhaisen leviämisen perusteella oletetaan, että kukin tartunnan saanut tartuttaa 2,4 ihmistä.
-
81 % saa tartunnan. 40–50 %:a tapauksia ei tunnisteta (oireettomia tai lievät oireet).
-
2/3 tapauksista voidaan eristää.
-
Tapauksista 80 % lieviä. 4,4 % vaatii sairaalahoitoa (keskimäärin 8 vrk), ja sairaalahoitoa vaativista 30 % vaatii tehohoitoa (16 vrk). Tartunnan saaneista kuolisi 0,9 prosenttia.
Lähde: IS
Italialaislääkärien viesti on selkeä: sulkekaa kaikki, kun vielä ehditte!
Vuodenvaihteessa maailma katsoi epäuskoisena Kiinan kamppailua mysteerivirusta vastaan. Kiinan toimet tuntuivat äärimmäisiltä, jopa totalitaristisilta. Viesti viranomaisilta oli rohkaiseva: ei se tänne tule ja jos tulee, niin vain yksittäisiä tapauksia.
Kaksi kuukautta myöhemmin tilanne oli muttunut merkittävästi. Kiinan rajut vastatoimet, karanteenit ja ihmisten eristäminen käänsivät epidemian kurssin. Nyt Kiinassa uusia tapauksia todetaan harvakseltaan, mutta epidemia tasoittui ja on hellittämässä.
Tänään suuri osa maailmasta turvautuu Kiinan esimerkkiin. Tätä virusta vastaan voidaan taistella vain hillitsemällä sen leviämistä. Maaliskuun 15. päivä jää ylimielisyyden ja typeryyden merkkipaaluksi. Koronavirukseen sairastuneiden määrä Kiinan ulkopuolella ylitti Kiinassa todetut tartunnat.
Sellaiseen ei uskottu, eikä täällä pohjolan perukoilla uskota vieläkään. Karaokebaareissa syljetään lauluja samaan mikkiin. Hiihtokeskusten afterski-bileissä tartunnat leviävät samaa tahtia kumottujen oluiden kanssa. Oireet tulevat, mutta vasta 2-14 päivän kuluttua.
Tutustukaa oheiseen malliin, joka on ladattu Visual Capitalist.com -verkkosivulta. Meidän käyrämme Suomessa kulkee pelottavan samansuuntaisesti Italian käyrän kanssa. Me olemme pari viikkoa jäljessä, mutta tilanteen vakavuuteen olisi aika herätä. Italiassa ei herätty ja nyt siellä kuollaan massoittain. Ylimielisyys ja typeryys: eihän meillä täällä kehittyneissä pohjoismaissa voi noin tapahtua. Kyllä voi.
Oheinen kaavio mallintaa viruksen leviämistä 39 valtiossa, jossa on todettu yli 100 tartuntaa. Maita vertaamalla nähdään, että joissain maissa koronaviruksen hillitsemisessä on onnistuttu paremmin ja toisissa huonommin.
Suomen kehityskaari noudattaa pelottavan läheisesti Italian ja Ranskan jo toteutunutta viruksen leviämistä. Tilanne näyttää erityisen huolestuttavalta Yhdysvaltojen, Espanjan ja Saksan kohdalla.
Kiinassa ja Etelä-Koreassa taudin leviäminen on saatu aisoihin ja Japanissa, jossa elää karkeasti 22 kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa, tartunnan saaneita on vain noin tuplasti enemmän kuin Suomessa.
Kertokaa taas, että, että hengityssuojat ovat hyödyttömiä. Kiinalaisen tutkimuksen mukaan hengityssuojat eivät ole hyödyttömiä.Harvardin yliopiston virustutkijan mukaan jopa kotitekoiset suojat suojaavat pisaratartunnoilta.Miksi terveet lääkärit käyttävät hengityssuojia, jos niistä ei heille ole hyötyä?
Vastaus on: Hengityssuojat ovat kevään muoti-ilmiö. Uudet mallit esitellään Milanon muotimessuilla kevään aikana. Syksyllä siirrrytään koko pään peittäviin kypäröihin, kaasunaamareihin sekä kumiin, lateksiin ja kokomuovisiin asusteisiin. Vakavasti: aasialaiset eivät ole tyhmiä. Eikä ole tyhmää käyttää hengityssuojaa, vaikka se ei sataprosenttista suojaa takaa.
Tartuntojen nopea tuplaantumistahti tarkoittaa ongelmia myös rikkaille valtioille. Mitä nopeammin tartunnat lisääntyvät, sitä kovemmalle koetukselle terveydenhuoltosektori joutuu.
Toivottavasti taudin torjuntaan tähtäävät toimet otetaan pian vakavasti. Valmiuslakien käyttöönotto ei tarkoita ylimääräistä lomaa. Vastuu epidemian vastaisessa kamppailussa on meillä kaikilla.
Silti toukokuun puolessa välissä sairastavia voi Suomessa olla satoja tuhansia. Se on massiivinen haaste suomalaiselle terveydenhuollolle. Lombardiassa tartuntojen määrä tuplaantui noin kolmen päivän välein, sairaalat ylikuormittuivat ja tehohoitoa tarvitsevien määrä kasvoi 10 prosenttiin. Kuolonuhreja on useita satoja vuorokaudessa. Tietenkin tätä kirjoittaessani luvut muuttuivat. Nyt Suomessa on jo 626 vahvistettua tartuntaa.
Vaikka kaikkia tämän seurannan maita yhdistää yhteinen tavoite, jokaisella maalla on oma lähestymistapansa ja ainutlaatuiset haasteensa väestön turvallisuuden takaamiseksi. Tärkeintä on saada tartuntojen määrä hidastumaan, jotta sairaalat eivät ylikuormitu.
Lopuksi toivoisin hallitukselta jotain järkeä koulujen käytäntöihin. Opettajia ei voida velvoittaa tarjoamaan samanaikaisesti lähi- ja etäopetusta. Se, että varhaiskasvatuksessa lapset yhä ovat koulussa (1-3 luokka) tai päivähoidossa, ja että tähän annetaan jatkuvasti ristiriitaisia ohjeita, vetää mattoa muiden toimien alta.
Ei myöskään pitäisi väittää, että oireettomat kantajat eivät tartuta muita. Kyllä tartuttavat tutkimusten mukaan. Myös se, että koronatartunnan saaneet ja sairastaneet palaavat liian aikaisin töihin on todellinen riski (1). Mitä hyötyä on paikata vuotavan veneen pohjasta muutama reikä, kun paikattujen reikien tilalle porataan uusia. Me olemme uppoavassa veneessä.
”People infected with the novel coronavirus are mainly contagious before they have symptoms and for about a week after symptoms start. That’s the finding of a new study. It followed nine people in Germany who contracted COVID-19.”